maanantai 5. maaliskuuta 2018

Vauvavuoden rippeet

Lähes kaksi kuukautta sitten vaihdoimme pienen poikavauvamme reippaaseen taaperoon, L-murun vauvavuoden huipentuessa odotettuun yksivuotissyntymäpäivään. Rehellisesti sanottuna olen helpottunut.  Poikamme elämän hurja alku vaikutti luonnollisesti koko vauvavuoteemme, mutta samalla öisin huonosti nukkuvan vauvan vierellä istuen sitä tuli välisinkin verrattua kuluvaa vauvavuotta esikoisen suorastaan täydelliseen ja vaaleanpunaisessa kuplassa vietettyyn vauvavuoteen. Aika on ehkä kullannut ensimmäisen vauvavuoden muisto viiden vuoden takaa, mutta rankkuudestaan huolimatta, muistelen kulunutta ja samalla viimeistä vauvavuottamme myös haikeudella. Enää en saa ihastella omaa pientä vastasyntynyttä sylissäni, joka nukahtaa rinnalle maidon valuessa aukinaisesta suusta tai nuuhkia sitä täydellistä vauvantuoksua omasta vauvastani, jonka tuoksu on tietenkin vauvantuoksuista parhain. Olen usein muistellut myös niitä hetkiä, kun en millään malttanut laskea syliini nukahtanutta vauvaa omaan sänkyynsä. Juuri tällaiset hetket ovat piirtyneet mieleeni niinä vauvavuoden täydellisimpinä hetkinä. Siinä me olimme, minä ja hän, aivan lähekkäin. Hän nukkui suu suloisesti supussa rintaani vasten painautuneena, minun ihastellessani kaunista lastani, omaa pientä mestaripiirrostani. Täydellistä.


Ihanan kamalan vauvavuoden päättyessä, jotain on kuitenkin seurannut meitä tähän uuteen elämänvaiheeseen eloisan ja uteliaan taaperon kanssa - ne vauvavuoden rippeet. 

1. Sosetehdas. Teen edelleen L-murulle itse soseita, vaikka hän syökin jo kahdeksalla hampaallaan pääosin muun perheen kanssa samaa ruokaa, tosin suolattomana ja miedommin maustettuna. Silti minulla on pakastimessa varalla yleensä kahdenlaista tekemääni kasvissosepohjaa, joihin voin sitten sekoittaa lihaa, kalaa tai vaikka makaronia. 

2. Vauvattelu. Tämä lienee sallittua vielä ensimmäisenä taaperovuonna, mutta viimeistään leikki-ikäiseksi varttuessaan L:n vauvattelun on jo loputtava! Kai.


3. Lapsen unen valvominen. L-murulla on edelleen käytössä kätkythälytin, joka valvoo hänen untaan. Tai eihän se enää häntä varten ole, vaan minua. En vaan mitenkään pysty luopumaan siitä vihreää valoa vilkuttavasta turvasta, johon olen vauvavuoden aikana tottunut. Kätkythälytin tuo turvaa  öihin, jolloin pystyn nukkumaan huomattavasti levollisemmin, vaikka tiedänkin, että kätkytkuoleman pahin riskiaika onkin ohitettu jo monin verroin. Ensin päätin pitää hälyttimen kunnes L täyttää vuoden, aivan kuten tein A-murunkin kohdalta. Lopulta venytin hälyttimestä luopumista, kunnes L sai kaikki 1-vuotisrokotukset, mutta nyt en enää keksi mitään järkevää syytä pitää sensorilevyä hänen patjan alla laskemassa hengitystä. Niin ja varsinkin, kun taapero ei enää nuku kiltisti pää tyynyssä levyn kohdalla, vaan saatan herätä joskus jopa useita kertoja viikossa siihen kammottavaan hälytykseen, L-murun vain nukkuessa rennosti sänkynsä jalkopäässä jalat pinnasängyn päätyä vasten. Jos tuttia syövät taaperot pitää vieroittaa tutista, niin minut pitäisi vieroittaa kätkythälyttimestä, mutta miten?!

4. Lässytys. Kuinka moni voi rehellisesti sanoa kohdatessaan vauvan tai taaperon, ettei lässytä? Edes vähän? Otatko mammaa? Sattuiko pipi? Helätikö tinä äitin pieni mulu? Kovasti puhumaan opettelevalle vauv... siis TAAPEROLLE olisi varmasti huomattavasti järkevämpää puhua kunnolla ilman lässytystä, mutta kyllä ainakin minä sorrun tähän niin oman kuin muidenkin yksivuotiaiden kohdalla, mutta myös isompien lasten kanssa. Onneksi kesällä kuusi vuotta täyttävä isompi murumme muistuttaa minua aina välillä, että hän ei ole vauva, kun tarjoan hänelle kauramammaa!

5. Olohuone = leikkihuone. Meillä on lapsille alakerrassa oma leikkihuone, mutta silti niin A:n kuin L:n leikit levittäytyvät varsin tehokkaasti leikkihuoneen ovelta  viereisen olohuoneen isolle pehmeälle matolle. Vauvavuotena tämä oli vielä ok, kun samaiselle olohuoneen matolle levitettiin ensin ystäväni tekemä tilkkupeitto, jonka päälle tällättiin vauva ja muutama lelu vierelle. Nyt, kun taapero ei enää todellakaan tyydy katselemaan montaa sekuntia kauempaa yhtä nallea saati pysy tilkkupeittonsa päällä, olohuoneen lelumäärä on kasvanut räjähdysmäisesti!

6. Huoli. No sepä ei lopu koskaan, on oma lapsi vauva, taapero, leikki-ikäinen, koululainen, teini, nuori aikuinen tai aikuinen. Oma lapsi on aina oma, on hän minkä ikäinen tahansa. Niin ja huolen määrä taitaa olla aina vakio!

Rankan vauvavuoden päätyttyä koen, että tämä alkanut taaperoarki on just se meidän juttu - vauvavuoden rippeineen päivineen. Nyt on ollut aivan ihana seurata pientä, mutta tervettä ja reipasta poikaa, joka oppii ja oivaltaa joka päivä jotain uutta. Kävely alkaa hiljalleen syrjäyttää konttaamisen, ruoka maistuu jo isompinakin sattumina, pottailu on aloitettu ja hän on alkanut näyttämään enemmän tunteitaan. Iloa, surua ja rakkautta. Sitähän se on, arki! Joskus olisi kiva tietää, mitä tämä sinisilmäinen poika oikein ajattelee, kun hän osallistuu tohkeissaan ruokapöydässä keskusteluun omalla kielellään. Myös uusia ja ihan ymmärrettäviä sanoja putkahtelee usein, mutta yksi sana on ylitse muiden, eikä se ole äiti. Se on hänen isosiskonsa nimi. Katsokaa nyt näitä kahta! Isosisko pitää aina huolta pienemmästä ja suukottelee. Niin ja pikkuveli selvästi rakastaa ja jumaloi isosiskoaan - esikuvaansa. Juuri tässä se on, onni. Täydellistä.







Selina



4 kommenttia:

  1. Krhm... pakko tunnustaa, että meillä Lumihiutale kolme vee on edelleen hyvin usein äidin ja isän suussa vauva, samoin omien sanojensa mukaan :D Välillä hän toteaa, että on oikeasti jo iso tyttö eikä enää lainkaan vauva. Välillä hän taas toteaa olevansa vielä vähän vauva. Eli ehkä tää vauvattelu meidän kohdalla loppuu vasta, kun tuorein tulokas parin kuukauden päästä syntyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä pian teille syntyvä vauva muuttaa sitten tätä...tai sitten ei. En usko, että lapselle on haitaksi pieni vauvattelu! ;)

      Poista
  2. Samaistun niin kolmoskohtaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aihe, josta olen jutellut monen äidin kanssa. Silti se pelko ei lopu. No esikoinen viisvee nukkuu ilman kätkytlevyä, joten kai tässä toivoa tosiaan on! :D Tsempit sinne!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥