sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Olen Selina, se äiti, joka kelaa



Kun aloin 3,5 vuotta sitten kirjoittamaan tätä erilaista perheblogia, en osannut kuvitella mihin se minut vielä viekään. Ennen sitä ensimmäistä haparoivaa julkaise-napin painamista minua rehellisesti sanottuna pelotti, vaikka olinkin lukenut jo vuosia blogeja, jotka olivat ihailtavan realistisia ja rehellisiä blogeja aivan tavallista perheistä. Perheistä, joihin koin voivani samaistua edes vähän. Silti mietin, onko minulla kuitenkaan mitään tarjottavaa blogimaailmalle ja olenko lopulta liiankin erilainen - onko sairauteni ja siihen liittyvä elämän raadollisuus liikaa täydelliseen blogimaailmaan. Sitten päätin uskaltaa ja alun jännityksen jälkeen annoin itselleni luvan avata enemmän elämäämme teille lukijoille ja siitä syntyi tämä hieman erilainen, elämänmakuinen ja sairaan rehellinen perheblogi; Kun äiti kelaa -blogi. Blogi, jonka nimi tulee suoraan omasta arjestani, koska tämä äiti kelaa muutakin kuin elämänmakuista lapsiperhearkea likaisine astioineen ja pyykkivuorineen; pyörätuolia.

Pikaisen pintaraapaisun perusteella, elämäni ei ehkä ole sellaista tasaisen onnellista lapsiperhearkea, jollaisesta haaveilin ja jollaisesta ihmiset haluaisivat lukea. Elämääni liittyy vahvasti rajoitteet, fyysinen kipu ja paljon muita asioita, jotka antaisin mielelläni pois, jos vain voisin. Olen Selina, se äiti joka kelaa, mutta samalla myös minä - ihminen, joka pystyy sairaudestaan ja elämän raadollisuudesta huolimatta olemaan onnellinen. 


Blogista tuli minulle nopeasti todella tärkeä harrastus ja voin vielä tänäkin päivänä sanoa hymyillen; onneksi uskalsin! Tuntuu uskomattomalta, että pelkästään tämän blogin kautta olen saanut valtavasti tukea, aitoja ystäviä ja löytänyt vertaiseni. Olen saanut kuulla, että postaukseni ovat toimineet vertaistukena niin monelle ja siten antaneet voimia minullekin jaksaa paremmin elämän omien haasteiden parissa. Olen kirjoittanut ilosta surusta ja haaveista, joista osa onkin toteutunut blogin olemassaolon aikana. Olen postannut silloin, kun ilo pirskahteli sisälläni niin, että jouduin oikein keskittymään siihen, että läppäri pysyy sylissäni, ja silloin kun olin itkenyt niin paljon, etten enää nähnyt tekstiä kyyneliltäni. Ja voi, miten elämän vaikeimmissa hetkissä kirjoittaminen onkaan joka kerta helpottanut oloani, ja iloni jakaminen teille on aina moninkertaistanut onneni. Niin ja kaiken lisäksi te ihanan ja rakkaat lukijat olette aina ottaneet minut ja tekstini vastaan suurella sydämellä, käsittelee ne sitten iloa, surua tai arkista elämää - ihan mitä tahansa. Kiitos, että olette siellä! Kiitos huikeista 2 057 416 lukukerrasta ja 13 365 kommentista. Kiitos, että elätte suurella sydämellä elämäämme ja kelaatte avoimin mielin mukana!


Ensi viikolla on aika ottaa askel...tai kohdallani kelaus eteenpäin, kun blogini siirtyy Kaksplussan blogiportaaliin. Tästä mahdollisuudesta saan kiittää juuri Sinua ja tuhansia muita, jotka tulevat tänne blogiin kurkkaamaan, mitä meille kuuluu. Vaikka blogin osoite ja ulkonäkö tuleekin muuttumaan uuden alustan vuoksi, bloggaaminen portaalissa ei tule muuttamaan intoani jakaa palasia elämästämme teille. Voin vakuuttaa, että postaukset sisältöineen pysyvät samana, murumme seikkailevat edelleen sydänkasvoisina mukana, teen blogiyhteistöitä, järjestän arvontoja ja kirjoitan avoimesti elämästämme, kun äiti kelaa. Aivan kuten tähänkin asti.

Isoin muutos blogimuuton vuoksi tulee olemaan blogin osoitteen muuttuminen tutusta blogspot.fi loppuisesta uuteen, sekä Kaksplussan alustaan kuuluvat vaihtuvat mainokset, jollaisia blogissani ei ole koskaan ollut. Blogin uutta osoitetta ei kuitenkaan tarvitse painaa muistiin, koska tästä vanhasta tutusta osoitteesta tulee uudelleenohjaus Kaksplussan sivuille, josta tulee varmasti blogilleni oikein hyvä koti. Kaksplussan blogimaailmasta löytyykin minulle paljon tuttuja niin portaalista kuin verkostoblogeista. Parhautta on kuitenkin se, että portaalissa bloggaa myös rakas ystäväni ja varmasti yksi suurimmista kannustajistani bloggaamiseen, Terhi, Äiti ja melukylän lapset -blogista. Hänenkin kannustamaan rämmin viime kevään ja kesän blogikriisistä tähän päivään ja olen alkanut jälleen nauttimaan kirjoittamisesta. Kiitos Terhi, että olet ollut aina tukenani. Ihana päästä osaksi Kaksarin portaalia sinun ja monen muun innostavan ja inspiroivan bloggarin rinnalle!

Nyt katse ja renkaat kohti tulevaa ja se jännittää ainakin minua! Blogini löytyy Kaksplussan blogimaailmasta alkuviikosta, joten klikkaa itsesi silloinkin mukaan meidän erilaisen, mutta silti tavallisen perheen arkeen, kun äiti kelaa!



Selina


Haluaisin kuulla, milloin sinä aloit lukemaan blogiani? 


Psssst. Muistathan, että muuton aikana ja jälkeen kuulumisiamme voi seurata myös Instagramissa ja blogin Facebook-sivulla! Nähdään sielläkin!

tiistai 13. maaliskuuta 2018

DIY: A-murun pupusukat


"Äiti, voisitko neuloa minulle pitkät villasukat joissa on pupuja?"

Tietysti voin ja tällaiset niistä tuli yhdessä viisivuotiaan kanssa suunnitellen ja lopulta äidin toteuttamana!


Suunnitellessamme A-murun pupusukkia, sain häneltä hyvin tarkat ohjeet sukkien toteutukseen. Sukissa piti olla hänen lempivärejään; keltaista ja vaaleanpunaista, ja lisäksi erilaisia pupuja ja porkkanoita. Niin ja pitsinauha ja kukkia, kuten hänen kummitädilleen ja serkkutytölle juuri neulomissani Anelmaisissa. Inspiraatiota ja vinkkejä haimme Pinterestistä.

A-murun pupusukat on neulottu Seiskaveikasta, joka ei ollut näihin sukkiin ensimmäinen...eikä toinenkaan lankavaihtoehto. Olisin ehdottomasti neulonut sukat ennemmin ohuemmasta Nalle-langasta, mutta koska Novita Nalle -lankavalikoimaan ei kuulu juuri nyt oranssia eikä vihreää ja sukkien tilaaja oli ehdoton porkkanoistaan, lankamerkki vaihtui paksumpaan Seiskaveikkaan. Villasukat ovat langan paksuuden vuoksi ja kolmosen puikoilla neulottuna ehkä hieman "tymäkät", mutta eivät mielestäni kuitenkaan liian liikkuvaisen viisveen käyttöön. Sopivan värisiä ohuempia lankoja olisi varmasti lankoja myyvät kivijalka- ja nettikaupat pullollaan, mutta koska sukat piti saada HETI, niin tulos on nyt tämä ja se toimii ainakin meillä!




Neuloin polveen yltävät villasukat tyttäreni jalan muotoa mukaillen ensin lisäämällä ja lopuksi kaventamalla silmukkamäärää nilkkaa kohti neuloessa. Aloitin työn 60 silmukalla (15s/puikko) ja neuloin kuusi kerrosta 2o 2n neuletta, jonka jälkeen aloin neulomaan palmikkoresoria kaavion mukaan alhaalta ylös. Tämän helpon, mutta silti näyttävän palmikkoresorin ohjeen olen löytänyt Life With Mari -blogista, mutta tähän käy muukin joustava neule, esim. hieman tästä poikkeava valepalmikko tai se perinteinen 2o 2n resori. Toistin palmikkokaavion kolmesti ja ennen nauhan reikien neulomista, neuloin vielä kaksi kerrosta 2o 2n neuletta. Reiät nauhaa varten toteutin nurjien silmukoiden kohdalla ottamalla ensin langankierron puikolle ja neulomalla nurjat silmukat nurin yhteen. Nauhan reikien neulomisen jälkeen neuloin yhden välikerroksen oikein, jonka aikana lisäsin jokaiselle puikolle 1s, jolloin silmukkamäärä kasvoi 64 silmukkaan (16s/puikko). Tämän jälkeen aloin neulomaan kirjoneuletta postauksen lopussa olevien kaavioiden mukaisesti aloittaen aina riviltä yksi ja hiljalleen työn edetessä kaventaen silmukkamäärän 48 silmukkaan (12s/puikko) ennen kantalapun aloittamista. Kantapään ja kiilakavennusten jälkeen neuloin lopun sukan tällä silmukkamäärällä.

Varren kavennukset toteutin aina sukan raitojen kohdalla; kaksi ensimmäistä kavennusta ylimmän keltaisen raidan ja kaksi seuraavaa ensin vaaleanpunaisen ja toisen valkoisen raidan kohdalla. Käyttämäni silmukkämäärät näkyvät tekemissäni kaavioissa, mutta merkitsin ne vielä erikseen alla olevaan kuvaan.


Viimeistelin valmiit villasukat A-murun toivomilla kukkasilla sekä pitsinauhalla, jota varasin n. 50cm sukkaa kohden. Nämä virkatut kukkaset ovatkin tuttuja suosituista Anelmaisista ja niiden video-ohjeeseen pääset tästä.

A-murun pupusukat olivat hauskaa neulottavaa ja A-muru tietenkin ihastui sukkiinsa täysin, onhan hän ne itse suunnitellut. Kaaviot eivät ole kamalan haastavia neulottavia porkkanoita lukuun ottamatta ja, kun vain muistaa olla tarkkana langanjuoksujen ja käsialan tasaisuuden kanssa, porkkanatkin onnistuvat varmasti myös aloittelevalta kirjoneuleiden neulojalta. Eniten haastetta näissä pupusukissa koin yrittäessäni saada sukkien ohjeen kirjalliseen muotoon teille lukijoille. Toivon, että sinäkin ilahdut yhtä paljon näistä veikeistä pupusukista kuin meidän A ja pystyt tämän ohjeen avulla neulomaan sellaiset vaikka lähestyvän pääsiäisen kunniaksi. Iloa neulomiseen!


Selina


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Ihana Maiccola! + A R V O N T A




*Yhteistyössä Maiccola. Lastenvaatteet ja arvontavoitto saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Sain kuukausi sitten blogiyhteistyöehdotuksen seinäjokelaiselta tekstiilialan yrittäjältä Maiccolalta, joka valmistaa laadukkaita vaatteita niin lapsille kuin aikuisille. Suostuin yhteistyöhön innolla, koska pienyritysten tukeminen on lähellä sydäntäni, mutta varsinkin sen vuoksi, koska nyt, kun olen itse kokeillut lastenvaatteiden ompelua tiedän, kuinka haastavaa se oikeasti on. Se, jos jokin on saanut minut arvostamaan enemmän laadukasta ompelutyötä!



Maiccola tmi valmistaa käytännöllisten ja kauniiden lastenvaatteiden lisäksi erilaisia asusteita tilauksesta. Yritys on perustettu vuonna 2014 ja sen valikoimiin kuuluu esimerkiksi lasten paidat, mekot, leggarit, erilaisia päähineitä sekä suositut jumpsuitit. Valikoimaan on lisäksi tullut juuri nyt  uutuutena naisten hupparit vetoketjulla tai ilman. Maiccola toimii yrityksen oman Facebook-sivun kautta, josta tilauksen voi tehdä helposti yksityisviestillä. Tilauksen voi tehdä myös sähköpostitse, maiccolatmi@gmail.com. Facebook-sivuilla on näkyvillä yrityksen vaihtuva kangasvalikoima, mutta myös kangastoiveita voi esittää, koska kangasvalikoima elää jatkuvasti pari kertaa kuussa tehtävien kangastilausten vuoksi. Tilauksen voi toteuttaa myös asiakkaan omista kankaista. Maiccolan omistajan Lauran hyvin suunnitellut ja huolellisesti ommellut vaatteet kestävät varmasti pitkään ja niissä näkyy tekstiilialan koulutus ja työkokemus. Maiccolan löydät myös Instagramista; @maiccola.





Yhteistyömme kautta meidän murut saivat uudet vaatteet kevääseen. Laura ompeli L-murulle suorastaan syötävän suloisen vaaleansinisen jumpsuitin, jossa on yksityiskohtana kietaisuhuppu ja veikeä kuviokangas taskussa sekä hupun sisäpuolella. Sovimme Lauran kanssa, että L-murun jumpsuit tehtäisiin koossa 86cm, joten noin 76 senttiselle, nyt kohisten kasvavalle pojalle kasvunvaraa olisi riittävästi.






118cm A-muru sai pukea päälleen Maiccolan uutuuden, upean hupparitunikan kietaisuhupulla itse valitsemastaan kankaasta ja koossa 122cm. Pikkuneiti ihastui huppritunikassaan etenkin kietaisuhuppuun ja pieniin taskuihin. Kangasvalinta on myös äidinkin mieleen - onhan tämä aivan mielettömän suloinen kokonaisuus vaaleanpunaisilla resoreilla ja yksityiskohdilla!





Meillä näistä Maiccolan vaatteista tuli heti lasten ja myös meidän vanhempien suosikit! Ihanat värit, pehmeät kankaat ja laadukas työ puhuvat puolestaan. Siksi onkin aivan mahtava saada arpoa blogiyhteistyömme kunniaksi teille lukijoille ihana Maiccolan musta ruusukepipo pitsisellä ruusukkeella. Voit osallistua arvontaan jättämällä kommenttikenttään toimivan sähköpostiosoitteesi ja anonyymit, keksikää jälleen itsellenne nimimerkki. Arvonta-aika on viikko, eli 18.3 saakka. Onnea arvontaan!






Selina

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Voihan infektio minkä teit!

Kaikki alkoi jälleen pienellä rohinalla yhdeksän päivää sitten. Silloin laskin toiveekkaasti yhteen 1+1 ja oletin, että rohina ja nenän vuotaminen johtuvat kahdeksan päivää aiemmin saadusta MPR-rokotteesta. Nyt on kuitenkin myönnettävä olleeni väärässä koko viime viikkoisen talviloman mennessä pojan nenää niistäen ja  lopulta eilen hänelle nousi kuume. Koko talven pelko infektioista toteutui siis jälleen ja L-murun elimistössä jyllää yksi jostain liikkeellä olevista flunssaviruksista, joka laittaa jälleen kerran hänen edelleen toipuvat keuhkot kovalle rasitukselle.



L:n kuume ei onneksi toistaiseksi ole ollut kovin korkea, kuten vuoden ensimmäisinä päivinä sairastetussa RS-viruksessa, kuumeen noustessa hetkessä 40 asteeseen. Tänään aamulla kuumetta ei ollut, vaan vain pientä lämpöä, mutta sen sijaan nenä vuotaakin entistä enemmän ja poika on selvästi voipunut. Eilen kuumeen noustessa yli 38 asteeseen, se onneksi laski kuumelääkkeellä varsin nopeasti, joten haluan kovasti uskoa, että tämä tauti selätettäisiin tällä kertaa ilman sairaalahoitoa. Vaikka L-murulla on selvästi huono olo, eikä ruokakaan oikein tahdo maistua, niin nenän niistäminen tai liman imeminen taitaa olla se pahin juttu koko taudissa - voihan ihfektio minkä teit! Toivotaan, että meidän pienempi muru paranee pian ja muu perhe säästyisi taudilta! Toivottavasti sinä olet pysynyt terveenä! 



Selina


maanantai 5. maaliskuuta 2018

Vauvavuoden rippeet

Lähes kaksi kuukautta sitten vaihdoimme pienen poikavauvamme reippaaseen taaperoon, L-murun vauvavuoden huipentuessa odotettuun yksivuotissyntymäpäivään. Rehellisesti sanottuna olen helpottunut.  Poikamme elämän hurja alku vaikutti luonnollisesti koko vauvavuoteemme, mutta samalla öisin huonosti nukkuvan vauvan vierellä istuen sitä tuli välisinkin verrattua kuluvaa vauvavuotta esikoisen suorastaan täydelliseen ja vaaleanpunaisessa kuplassa vietettyyn vauvavuoteen. Aika on ehkä kullannut ensimmäisen vauvavuoden muisto viiden vuoden takaa, mutta rankkuudestaan huolimatta, muistelen kulunutta ja samalla viimeistä vauvavuottamme myös haikeudella. Enää en saa ihastella omaa pientä vastasyntynyttä sylissäni, joka nukahtaa rinnalle maidon valuessa aukinaisesta suusta tai nuuhkia sitä täydellistä vauvantuoksua omasta vauvastani, jonka tuoksu on tietenkin vauvantuoksuista parhain. Olen usein muistellut myös niitä hetkiä, kun en millään malttanut laskea syliini nukahtanutta vauvaa omaan sänkyynsä. Juuri tällaiset hetket ovat piirtyneet mieleeni niinä vauvavuoden täydellisimpinä hetkinä. Siinä me olimme, minä ja hän, aivan lähekkäin. Hän nukkui suu suloisesti supussa rintaani vasten painautuneena, minun ihastellessani kaunista lastani, omaa pientä mestaripiirrostani. Täydellistä.


Ihanan kamalan vauvavuoden päättyessä, jotain on kuitenkin seurannut meitä tähän uuteen elämänvaiheeseen eloisan ja uteliaan taaperon kanssa - ne vauvavuoden rippeet. 

1. Sosetehdas. Teen edelleen L-murulle itse soseita, vaikka hän syökin jo kahdeksalla hampaallaan pääosin muun perheen kanssa samaa ruokaa, tosin suolattomana ja miedommin maustettuna. Silti minulla on pakastimessa varalla yleensä kahdenlaista tekemääni kasvissosepohjaa, joihin voin sitten sekoittaa lihaa, kalaa tai vaikka makaronia. 

2. Vauvattelu. Tämä lienee sallittua vielä ensimmäisenä taaperovuonna, mutta viimeistään leikki-ikäiseksi varttuessaan L:n vauvattelun on jo loputtava! Kai.


3. Lapsen unen valvominen. L-murulla on edelleen käytössä kätkythälytin, joka valvoo hänen untaan. Tai eihän se enää häntä varten ole, vaan minua. En vaan mitenkään pysty luopumaan siitä vihreää valoa vilkuttavasta turvasta, johon olen vauvavuoden aikana tottunut. Kätkythälytin tuo turvaa  öihin, jolloin pystyn nukkumaan huomattavasti levollisemmin, vaikka tiedänkin, että kätkytkuoleman pahin riskiaika onkin ohitettu jo monin verroin. Ensin päätin pitää hälyttimen kunnes L täyttää vuoden, aivan kuten tein A-murunkin kohdalta. Lopulta venytin hälyttimestä luopumista, kunnes L sai kaikki 1-vuotisrokotukset, mutta nyt en enää keksi mitään järkevää syytä pitää sensorilevyä hänen patjan alla laskemassa hengitystä. Niin ja varsinkin, kun taapero ei enää nuku kiltisti pää tyynyssä levyn kohdalla, vaan saatan herätä joskus jopa useita kertoja viikossa siihen kammottavaan hälytykseen, L-murun vain nukkuessa rennosti sänkynsä jalkopäässä jalat pinnasängyn päätyä vasten. Jos tuttia syövät taaperot pitää vieroittaa tutista, niin minut pitäisi vieroittaa kätkythälyttimestä, mutta miten?!

4. Lässytys. Kuinka moni voi rehellisesti sanoa kohdatessaan vauvan tai taaperon, ettei lässytä? Edes vähän? Otatko mammaa? Sattuiko pipi? Helätikö tinä äitin pieni mulu? Kovasti puhumaan opettelevalle vauv... siis TAAPEROLLE olisi varmasti huomattavasti järkevämpää puhua kunnolla ilman lässytystä, mutta kyllä ainakin minä sorrun tähän niin oman kuin muidenkin yksivuotiaiden kohdalla, mutta myös isompien lasten kanssa. Onneksi kesällä kuusi vuotta täyttävä isompi murumme muistuttaa minua aina välillä, että hän ei ole vauva, kun tarjoan hänelle kauramammaa!

5. Olohuone = leikkihuone. Meillä on lapsille alakerrassa oma leikkihuone, mutta silti niin A:n kuin L:n leikit levittäytyvät varsin tehokkaasti leikkihuoneen ovelta  viereisen olohuoneen isolle pehmeälle matolle. Vauvavuotena tämä oli vielä ok, kun samaiselle olohuoneen matolle levitettiin ensin ystäväni tekemä tilkkupeitto, jonka päälle tällättiin vauva ja muutama lelu vierelle. Nyt, kun taapero ei enää todellakaan tyydy katselemaan montaa sekuntia kauempaa yhtä nallea saati pysy tilkkupeittonsa päällä, olohuoneen lelumäärä on kasvanut räjähdysmäisesti!

6. Huoli. No sepä ei lopu koskaan, on oma lapsi vauva, taapero, leikki-ikäinen, koululainen, teini, nuori aikuinen tai aikuinen. Oma lapsi on aina oma, on hän minkä ikäinen tahansa. Niin ja huolen määrä taitaa olla aina vakio!

Rankan vauvavuoden päätyttyä koen, että tämä alkanut taaperoarki on just se meidän juttu - vauvavuoden rippeineen päivineen. Nyt on ollut aivan ihana seurata pientä, mutta tervettä ja reipasta poikaa, joka oppii ja oivaltaa joka päivä jotain uutta. Kävely alkaa hiljalleen syrjäyttää konttaamisen, ruoka maistuu jo isompinakin sattumina, pottailu on aloitettu ja hän on alkanut näyttämään enemmän tunteitaan. Iloa, surua ja rakkautta. Sitähän se on, arki! Joskus olisi kiva tietää, mitä tämä sinisilmäinen poika oikein ajattelee, kun hän osallistuu tohkeissaan ruokapöydässä keskusteluun omalla kielellään. Myös uusia ja ihan ymmärrettäviä sanoja putkahtelee usein, mutta yksi sana on ylitse muiden, eikä se ole äiti. Se on hänen isosiskonsa nimi. Katsokaa nyt näitä kahta! Isosisko pitää aina huolta pienemmästä ja suukottelee. Niin ja pikkuveli selvästi rakastaa ja jumaloi isosiskoaan - esikuvaansa. Juuri tässä se on, onni. Täydellistä.







Selina