torstai 8. helmikuuta 2018

Hyvästi imetys

Neljä päivää sitten imetin juuri vuoden täyttänyttä L-murua viimeisen kerran. Aluksi odotin protestia, itkua, paidan kauluksessa roikkumista tai sitä maitonälästä kertovaa söpöä äännähdystä, joka mielestäni kuulosti hieman lampaalle. Olen odottanut sen pienen sormen osoittamista minua kohti aikaisin aamulla pinnasängyssään seisovalta taaperolta, joka sanoo suloisesti vaatien"titti", ja lopulta lähes toivonut edes pientä merkkiä siitä, että rinnasta lopullisesti vieroittaminen ei kerta kaikkiaan vaan sovi pienelle miehellemme. Mutta ei, ei mitään. Meillä on siis hyvin reipas poika, joka sopeutui kuin ajatus ensin imetyskertojen vähentämiseen ja nyt lopulliseen lopetukseen.


Loppuvuodesta aloin kokemaan oman kehoni kanssa elämisen vaikeammaksi. Lisääntyneet kivut, spastisuus ja dystoniakrampit alkoivat vaikuttamaan jo jokapäiväiseen elämääni asioiden pudotessa käsistäni ja siirtymisten vaikeutuessa, vaikka yritinkin kuinka vähätellä oireiden vakavuutta niin itselleni kuin läheisilleni. Rehellisesti sanottuna en ennen eilistä uskaltanut myöntää edes itselleni, ettei imetyksen aikana käytössä ollut miedompi dystonia-lääkitykseni ole riittänyt kuukausiin annoksen nostosta huolimatta. Pidin imetystä tärkeämpänä kuin itseni hoitamisen, mutta kyllä, se oli sen arvoista. Silloin. Juuri nyt ajattelenkin sitten toisin, koska dystoniaoireitani helpottaneiden imetyshormonien vähentyessä ja hiipuessa loppuun, oireeni ovat vain vaikeutuneet entisestään, mikä tosin oli täysin odotettavissa.


Joulukuussa aloittamani imetyksen vähentäminen, äidintahtinen imetyssujui alusta alkaen oikein hyvin. L-muru sopeutui hienosti imetyskerta kerrallaan vähentyviin imetyksiin ja lopulta reilu kuukauden jälkeen meillä oli enää yksi yhteinen imetyshetki päivässä, mutta sitäkin tärkeämpi. Siitä luopuminen teki tiukkaa meille molemmille. Sen tärkeän iltaimetyksen ajan sain nauttia hänen pienten sormien ja käsien silittelystä, hänen välillä koskettaessa kättäni ja painaessa kämmenensä minun kämmentäni vasten. Muistan, kuinka hänen pienet sormet tarttuivat paitani kaulukseen, nipistelivät leukaani ja kuinka hän lopulta nukahti maidon valuessa punastuneelle poskelle. Siinä hän oli, aivan lähelläni, ja minusta tuntui, että me kaksi olimme ainoita koko maailmassa. Juuri siinä hetkessä kaikki oli täydellistä. Näitä hetkiä kaipaan nyt, kun silitän poikamme uneen käsi pinnasängyn laitojen välissä, sitä pientä punaista poskea hipsuttaen. Syliini hän ei enää nukahda, mutta on silti aivan lähelläni. Imetysikävästä huolimatta olen valtavan kiitollinen niistä monista ihanista imetyshetkistämme, joita saimme yhdessä kokea.

Eilen otin ensimmäisen levodopa-lääkkeen, joka on ainoa toimiva lääkehoito dopaherkkiä piirteitä sisältävän yleistyneen dystoniani hoidossa. Tämä on lääke, jota söin pitkään isommalla annoksella ennen viimeistä raskauttani ja lääke, jonka tiedän helpottavan oireitani varmasti nyt viimeisen imetyksen päättyessä. Tämä tieto ja kaikki ne ihanat muistot imetystaipaleestamme auttavat jaksamaan jokaisen krampin ja kivut spastisuuden ollessa pahimmillaan. Niin ja tietenkin ymmärtäväinen mieheni, joka kestää lepolastoihin tuettujen käsieni iskut keskellä yötä ja rauhoittaa pahimmat dystoniset väännöt silittelyllä ja liikeharjoituksilla. Nyt vain odotan, että lääkitys alkaa tehoamaan ja löydämme lääkärin kanssa minulle parhaiten sopivan ylläpitoannoksen.


Jännä juttu kuinka aika kultaa muistot jo näin lyhyen ajan jälkeen - nyt, kun imetyksen lopetus on todella lopullista. Enää en muista kuinka kipeää nuo kahdeksan terävää hammasta juuri nyt leveästi hymyilevän poikamme suussa tekivät niiden pureutuessaan tiukasti rintaani imetyksen aikana, saati pienten sormien tekemät raapaukset ja mustelmat, jotka nekin ovat enää vain haalea muisto. Toinen imetyskokemukseni oli ihana ja onneksi pääsimme alun vaikeuksien jälkeen tavoitteeseeni, eli vuoden imetykseen sen lääkärin suositteleman kahden kuukauden sijaan. Hyvästi imetys. Kiitos, kun sain sinusta paljon ihania muistoja vielä viimeisen kerran!



Selina



8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että imetys kesti teillä näin pitkään. Siitä jäi varmasti paljon ihania muistoja.♥
    Toivotaan, että nyt saat lääkityksen kohdileen piakkoin.♥ Ootte ihania molemmat.♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin jäi! <3 Sinäkin olet ihana ja myös pieni ihme masussasi! <3

      Poista
  2. Miten minulla tuli itku tätäkin lukiessa. Osaat niin hienosti kirjoittaa ja tuoda asiat esille. Ihanaa että imetyksestä jäi mukavat muistot. Itsellä on 11kk ikäinen tissitakiainen ja toivon että meidän imetystaipaleemme kestää ainakin vielä kuukauden että tulee 1v täyteen.
    Tämä on vaan jotain niin ihanaa mitä ei voi sanoin kuvailla (paitsi sinä osaat). Hyvää jatkoa koko perheelle ja isot halipusut hurmaavalle L:lle.
    -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiina! <3 Halipusut toimitettu! :)

      Teilläkin on hieno imetystaival jo takana! Kaikkea hyvää jatkoon!

      Poista
  3. Voi ei... täälläkin tuli itku. Oma poika täytti juuri vuoden ja olen monesti odottanutkin, että saan oman vartaloni kokonaan itselleni ja voin luopua imetyksestä. Vuoden ikään saakka halusin kuitenkin imettää. Päästiin juuri eroon yöimetyksistä ja tavoitteena olisi parin kuukauden sisään lopettaa pikkuhiljaa imetys kokonaan. Yhtäkkiä se ei olekaan niin helppoa... kuvailit ihanasti tuon imetyshetken. Se on juurikin noin kaunis ja sitä tulee ikävä. ;(

    Toivotaan, että saat lääkityksesi kohdilleen pian! Hyvää jatkoa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imetyksen lopettaminen ei totisesti ollut helppoa. Mutta lohdutuksena voin sanoa, että niiden hetkien tilalle tulee uusia hetkiä. Nyt kun en enää imetä, en tiedä mitään ihanampaa kuin haistella poikamme hiuksia hetken ja sitten nostan hänet sänkyyn silittäen hänet uneen. <3 Kaikkea hyvää teille ja tsemppiä imetyksen lopetukseen! :) <3

      Poista
  4. Ihanasti kirjoitettu tuo imetyshetken kuvaus!
    Omasta viimeisestä imetyskereasta on jo vuosia, mutta aidosti sain tunteesta kiinni.
    Meinnellä viikoilla olen lukenut paristakin blogista kirjoituksia siitä, kuinka tuleva tai meneillään oleva imetys äitiä ahdistaa. Kuinka pian pitäisi päästä jo pullolle ja kannattaako imetystä aloittaa lainkaan... olen jäänyt miettimään omaa reaktiotani näihin lukijana. Itse kun en vaihtaisi lasteni kmetystaipaleelta kuin pari hassua päivää (esikoisen imetys teki alkuun kovin kipeää), ja tuskin edes niitäkään. Aika on saattanut kullata muistoni, se suotakoon, mutta aina on lopulta jäänyt imetystä ikävä sen loputtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Imetys tuntuu edelleen monelle vaikealta asialta, mutta yritän kovasti ymmärtää kaikkia puolia. Itselleni imetys oli päivän selvä juttu, jos lääkitys saadaan turvalliselle tasolle. Mukava kuulla että sait postauksestani kiinni siitä tunteesta mitä imetys minulle oli. Kaikkea hyvää! :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥