perjantai 5. tammikuuta 2018

Sairaalaelämää

Haluan kiittää teitä kaikista ihanista kommenteista ja tuesta niin blogin Facebook-sivuilla, Instagramissa kuin täällä blogissa! Meille kuuluu jo hieman parempaa. Isomman potilaan kuume on laskenut ja kiusana on enää RSV:n jälkitaudiksi sopiva inhottava yskä. Pienempi potilas pärjää nukkuessaan jo hetkittäin ilman lisähappea. Tulehdusarvo myös jatkanut laskuaan ollen vain viisi, ja korvatulehduskin on alkanut reagoimaan antibioottihoitoon. Meille on edistymisestä huolimatta vielä sairaalaelämää tiedossa, koska L:n henki on edelleen ahtaalla ja hän tarvitsee runsaasti avaavia lääkityksiä. Niin ja imuja - nyt limaa irtoaa yskiessä runsaasti!


RS-viruksen nyt hellittäessä otettaan, olen saanut jälleen pienen palan takaisin iloisesta ja hymyilevästä pojastamme, kun vielä keskiviikkona itkin illalla sitä, ettei hän hymyillyt päivän aikana kertaakaan. Enkä ihmettele, hän oli liian sairas ja vain nukkui tautiaan pois. Olenkin vauvan nukkuessa neulonut kaksossiskolleni Anelmaisia, joita hän on pyytänyt minulta jo useamman vuoden. Sanotaanko, että Anelmaiset eivät ole minun tyyliset sukat, mutta hurjan kivat neuloa helppojen kaavakuvien ansiosta - aivot narikkaan vauvan nukkuessa ja puikkojen kilistessä! Ja onhan hän Anelmaisensa vihdoin ansainnutkin. Kaksossiskoni on ollut valtavan isona tukena minulle täällä sairaalassa ja viettänyt aikaa meidän kanssa yömyöhään saakka, että en murehtisi kellon ympäri sairasta vauvaamme. Tämä tuki on ollut valtavan tärkeää varsinkin, kun ECMO-muistot sumentavat välillä ajatukseni ja mieheni on hoitanut kotona myöskin sairasta A-murua, joten siksi hänkään ei luonnollisesti ole päässyt sairaalaan meitä tapaamaan. Sairaala-arjen pyöriessä, olen laitostumisen pelossa myös hahmotellut L-murun 1-vuotissynttäreitä, joiden teemasta tulen vielä kirjoittelemaan ennen sen ensimmäisen kynttilän puhaltamista. Hurjaa ajatella, että L täyttää vuoden alle kahden viikon kuluttua! 


Toivon, että sairaalaelämämme päättyy pian ja pääsemme takaisin kotiin. A-muru odottaa meitä jo kovasti ja yhteisiä hetkiämme Hama-helmien parissa. Arki, sitä minä odotan eniten! 



Selina



12 kommenttia:

  1. Miten sun kokemuksella sairaalan lastenosastoilla on huomioitu esteettömyys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin potilaana niin hyvin. Potilaan vammaisena omaisena osastolla oli muutamia puutteita, mutta niistäkin selvittiin, kun pyysin apua. En esim. yltänyt pesemään vauvan pyllyä vessassa korkean tason vuoksi, mutta hoitajat pesivät vauvan aina pyytäessäni.

      Poista
  2. Oikein kovasti tsemppiä ja nopeaa parantumista, teillä on ollut hurja vuoden alku <3

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon tsemppiä sairaalaan.se on tosi raskasta ja kuluttavaa aikaa! Ja kurjaa äitinä katsoa kun pieni sairastaa mutta onneksi teillä jo parempaan päin.Ihailen sinun reippautta ja elämänmyönteisyyttä kovasti! Kaikkea hyvää talveenne ja etenkin terveitä päiviä!T.vakiblogin lukija

    VastaaPoista
  4. Voimia sairaalaelämään. Ja oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta perheellenne! Toivotaan että loppuvuosi menee sitten terveemmissä merkeissä!
    T. Marsa

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥