perjantai 24. maaliskuuta 2017

Odotetun vauva-arjen vaikeus

Minulla on ollut vaikeuksia sopeutua siihen kovasti odottamaani tavalliseen vauva-arkeen L-murun kotiinpääsyn jälkeen. En halua kuulostaa täysin kiittämättömältä, mutta arki ja päivärytmi sairaalassa tuntui rehellisesti sanottuna paljon turvallisemmalta kuin L-murun hoitaminen kotona. Sairaalassa oli hoitajien apu ja lastenlääkäri aina lähellä, kun minun suorastaan hysteeriseksi muuttunut vauvatutkani havaitsi L-murun voinnissa jotain poikkeavaa. Olemme olleet nyt kolme viikkoa kotona ja olen kiidättänyt paniikissa jo kahdesti L-murun takaisin lastenosastolle tutkimuksiin aivan viattomaksi todetun maitorohinan ja ehkä-flunssan vuoksi - (paniikki)puheluita kotisairaalan numeroon en edes uskalla laskea! L-muru ei ole ollut polikäynneistä ja tutkimuksista onneksi moksiskaan, mutta äiti sen sijaan on saanut joka kerta aimo annoksen rauhoitusta lääkärin tutkimusten ja happisaturaation mittaamisen jälkeen.

Pelothan kuuluvat luonnollisesti vastasyntyneen vanhempien arkeen, varsinkin äidinmaitohuuruissa pörräävien äitien! Meidän perheen vauva-arki valitettavasti kohtasi ennen kuin pääsimme edes vauhtiin sen pahimman pelon, oman lapsen menettämisen pelon, kun L-muru taisteli hengestään keuhkokuumeen kourissa. Pelosta irti päästäminen on osoittautunut ainakin minulle hyvin haastavaksi, koska niitä syntyy jatkuvasti lisää. Viimeksi pari päivää sitten mietin hetken ihan tosissani, voiko lievästi tulehtuneesta varpaan reunasta kehittyä kaksikuiselle hengenvaarallinen verenmyrkytys. Myös parhainta sesonkiaan elelevä infektioaika häiritsee arkeamme suuresti, jonka vuoksi tekisi mieli pukea A-muru kaikilta bakteereilta ja viruksilta suojaavaan avaruuspukuun kerhoaamuina, L-murusta puhumattakaan! Minulla on jatkuva pelko siitä, että L-murun iv-antibioottien nujertama vastustuskyky pettää ja olemme takaisin infektio-osastolla sopeutumassa jälleen sairaala-arkeen. Tämän vuoksi olen lähes eristäytynyt pojan kanssa kotiin, käsien pesua on tehostettu, vieraat minimoitu ja uutena sisustuselementtinä lipaston päällä komeilee iso pullollinen käsidesiä, joka ei todellakaan tee hyvää kevättalven kuivattamille käsille. Onneksi pystyn peloistani huolimatta kuuntelemaan vielä järjen ääntä (Isimiestä) ja rauhoittumaan. Sopeutuminen kotiin, arkeen sekä sen oikean ja odotetun vauva-arjen löytäminen on siis ollut hyvin haastavaa!


Arki kuitenkin palaa elämäämme päivä päivältä vähän kerrallaan. A-muru on aloittanut taas kerhon ja baletin, Isimies ja Avustaja ovat palanneet töihin ja kävin L-murun kanssa ensimmäistä kertaa neuvolassa. Myös minä olen aloittanut jälleen fysioterapian pitkän tauon jälkeen. Arkea helpottaakseni olen alkanut rytmittää päiviämme niin, että saan olla hetkiä A-murun kanssa aivan kahdestaan. Olemme pelanneet lautapelejä, leiponeet ja väritelleet värityskirjoja - perheen yhteistä aikaa unohtamatta. Ulkoiluluvan saatuamme olemme pakanneet L-murun vaunuihin ja nauttineet aurinkoisista kevättalvipäivistä lähialueen leikkipuistoissa ja kävelyretkillä. Kävin juuri myös ensimmäistä kertaa ihan yksin kaupassa. Kelasin kaupan käytäviä syventyneenä ostoslistaan, jota koristi A-murun piirtämä prinsessa ilmapallon kanssa ja hymyilin, koska minusta tuntui ihan normaalilta pitkästä aikaa! Tuntui suorastaan mahtavalta vain piipahtaa ruokakaupassa kotona eristäytymisen ja yli kuukauden sairaalareissun jälkeen, kun näin ympärilläni vain aivan tavallisia ihmisiä hymyilemässä, keräämässä kärryihinsä viikon ruokatarpeita suurperheelle ja tappelemassa siitä viimeisestä tarjousvaippapaketista. Minua myös rauhoitti valtavasti se tunne, ettei välttämättä kukaan kaupan muista asiakkaista tiennyt, mitä olemme käyneet läpi tai millainen elämän alku pienellä pojallamme on ollut. Olin heille vain ihan tavallinen kaupan asiakas - täysin tuntematon, aivan kuten he minulle. Etenemme siis pienin askelin - tai kelauksin - kohti tavallista ja edelleen sitä kovasti odotettua vauva-arkea!


 

♥: Selina

 

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Olet tänään 2 kuukautta


NEUVOLAKUULUMISET: (suluissa 1kk mitat)
 4080g (3280g) /53,8cm (50,5cm) / 38,9 (36,5cm)

"Suloinen poika. Täysimetyksellä kasvaa hienosti. Painoa tullut 200g/3pv. Vatsavaivoja ollut jo pidemmän aikaa. Precosa-kuuri ollut nyt käytössä. Läheisyyttä kaipaa nyt paljon"
 
ILOT: Maitoöverit, lamppujen katseleminen, sylittely ja muiden hymyt.

HARMIT: Masuvaivat antibiootista, kypärälakin ja pipon pukeminen.

OSAAT: Tavoittelet esineitä, vastaat hymyyn, ääntelet ja nostat ja kannattelet päätäsi hienosti.

MUUTA: Käytät Liberon 1-koon vaippoja ja 50-56 cm vaatteita. Kasvat hujaa vauhtia, joten ei varmasti mene kauaa, kun siirrymme jo seuraavaan vaatekokoon! Heräät 3-4 kertaa yössä syömään, mutta joskus tuntuu, että heräät vain siksi, että tahdot syliin ja läheisyyttä. Vastaat hymyihin valloittavalla hampaattomalla hymylläsi ja hymyilet paljon myös unissasi. Ääntelet ja murahtelet. Nukut yöt omassa Vaavisängyssä ja välillä vieressä. Syöt satunnaisesti tuttia ja viihdyt pieniä hetkiä sitterissä ja lattialla katselemassa leluja, mutta toistaiseksi syli on mielestäsi paras paikka hengailla.


 

♥: Selina



Millaisia valloittavia kaksikuisia sieltä löytyy?

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Huh

Lämmin kiitos kaikille ihanista viesteistä, kommenteista, rukouksista ja lämpimistä ajatuksista! Meillä on yli kuukauden sairaalareissu kolmessa sairaalassa ja kahdessa eri maassa takana, ja uskallan jo hieman huokaista helpotuksesta - L-muru toipuu hienosti ja olemme vihdoin kotona! Silloin, kun vein hädissäni kalpean ja väsyneen pienen poikamme lasten päivystykseen, en olisi ikinä arvannut millainen matka meitä odottaakaan. Oman lapsen kuoleman pelkääminen on varmasti pahinta mitä vanhempi voi koskaan kohdata. Se tunne lamasi, teki valtavan kipeää ja tulee jäämään sydämeeni arpena, joka ei varmasti koskaan parane kunnolla. Mutta me selvisimme.



L-murun voi tällä hetkellä minun silmissäni aivan kuten kuka tahansa pieni kaksikuinen poikavauva. Hän kulutta hurjan määrän vaippoja, nukkuu, syö ja kasvaa kohisten. Hänellä on edelleen kauniin tummat hiukset, kuten kuvittelin jo raskausaikana, kun hän testasi pienillä jaloillaan kylkiluideni kestävyyttä. Hiukset tosin alkoivat hennosti punertaa ECMO-hoidon aikana, mikä saa hymyn huulilleni, ja nyt jäämmekin jännityksellä seuraamaan onko L-muru perinyt isopappansa kauniin punakat hiukset! L-murulla on myös eloisat ja tarkkaavaiset syvänsiniset silmät ja hän hymyilee suloisia unihymyjä, jotka pelastavat hymy kerrallaan ne synkät hetket, joita perheemme on kokenut. Ainoastaan kaulan oikealla puolella oleva ECMO-arpi kertoo hänen hurjasta taistelustaan, joka on jättänyt väistämättä jälkensä häneen. L-murun sydämestä löytyi tehohoitoon liittyviä muutoksia, joita nyt seurataan ja viikkojen iv-antibioottihoito aiheuttaa edelleen ikäviä vatsavaivoja, ja silloin vain syli kelpaa. Yöt ovat tämän vuoksi hyvin katkonaisia, vaikka ikään kuuluvalla tiheän imun kaudella on varmasti osansa tässä. Myös L-murun kasvu pysähtyi rankan taudin aikana, mutta nyt kun hän jaksaa syödä jälleen rinnasta, paino on lähtenyt hurjaan nousuun. Poikamme painaa pian kaksikuisena jo hieman päälle neljä kiloa ja on 53cm pitkä! Olen valtavan onnellinen ja kiitollinen, että kaiken sen pelon ja tuskan keskellä jaksoin pumpata L-murulle rintamaitoa ja tunnenkin joka kerta suurta ylpeyttä ja onnea, kun saan imettää häntä ja hän jaksaa syödä! Se kun ei ole ECMO-hoidon ja 11 päivän hengityskonehoidon jälkeen itsestäänselvyys.

Nyt valitettavasti elellään suurinta pöpösesonkia ja sen vuoksi joudumme pitämään L-murun ihan vain kotona ja minimoimaan uutta vauvaa ihastelemaan tulevat vieraat. L-murun vastustuskyky on lähes mitätön rankkojen hoitojen jälkeen, joten skippaamme seuraavien kuukausien aikana luonnollisesti myös kauppareissut ja kerhot. Valitettavasti omaa kotiakaan ei saa täysin pöpönpitäväksi ja seuraan parhaillaan suorastaan hysteerisessä mielentilassa L-murun pientä rohinaa ja limaisuutta. Inhottava flunssa on ilmeisesti löytänyt taas tiensä meille!


L-muru voi siis paremmin, mutta miten me muut jaksamme? No emme kovin hyvin. A-muru oli ymmärrettävästi hyvin hämmentynyt, kun ensin äiti meni vauvan kanssa sairaalaan ja sitten yhtäkkiä itkuinen isä hyvästeli hänet ja olimme kaksi pitkää viikkoa poissa. Onneksi meillä on hyvä tukiverkosto ja lasten molemmat isovanhemmat ja kummit asuvat lähellä, joten A-murun hoito järjestyi heti ilman isompia  järjestelyitä tai hätää. A-muru ei luonnollisesti tiedä kuinka pelottavan lähellä L-murun menetys oli, mutta sen hän tietää, että pikkuveli oli hyvin sairas. En tietenkään osaa kirjoittaa sanoiksi Isimiehen tunteita, mutta sanotaanko, että hän käsittelee kamalaa kokemustamme hyvin miesmäisesti ja haaveilee puusavotasta ja omasta ajasta äitinsä metsäpalstalla. Minä taas olen hoitanut traumaani puhumalla Isimiehen kanssa. Olemme puhuneet paljon L-murun sairastumisesta, itkeneet ja jopa jo nauraneet, mutta asian käsittely on luonnollisesti vielä täysin kesken. Minulla todettiin post-traumaattinen stressihäiriö, PTSD, johon saan parhaillaan hoitoa traumaterapiassa. Tiedän kuitenkin, että nämä arvet eivät ole niin helposti parannettavissa kuin oman sairauteni aiheuttamat haavat - se, että melkein menetimme L-murun on pahinta mitä olen koskaan kokenut!


Huh. Se on sana, joka kuvaa ehkä parhaiten perheemme elämää helmikuussa ja juuri nyt. L-murun sairastuminen, hätäkaste, ECMO-hoito ja siitä toipuminen ovat väsyttäneet minut täysin, mutta samalla tunnen valtavaa kiitollisuutta siitä, että poikamme selvisi! Nyt, kun L-murun flunssaoireet hellittävät, odotan taas sitä ihanaa ja aivan tavallista vauva-arkea vaipparalleineen ja huonoine yöunineen - sen olemme ansainneet kaiken tämän jälkeen!


 

♥: Selina

 



* Vuokrattava Vaavisänky ja Whisbear-unikarhu saatu. Näistä lisää myöhemmin.