sunnuntai 29. lokakuuta 2017

ECMO-hoito, L-murun viimeinen mahdollisuus osa 1

Postauksen teksti ja kuvat voivat järkyttää herkimpiä lukijoita.

Olen jo pitkään kirjoittanut postausta L-murun saamasta ECMO-hoidosta. Tämän postauksen kirjoittaminen on ollut valtavan terapeuttista, mutta samalla hyvin raskasta. Vieläkin kahdeksan kuukauden takaiset tapahtumat tekevät kipeää, mutta koen asioiden ja tapahtumien kertaamisen henkilökohtaisessa toipumisprosessissani erittäin tärkeäksi - lähes yhtä tärkeäksi kuin oman, nyt jo terveen poikamme normaalin kehityksen seuraamisen. Pidän tärkeänä tämän kipeän ja kamalan kokemuksemme jakamista myös teille lukijoille, koska L-muru ei varmasti ole viimeinen vauva Suomessa, joka saa tätä edistyksellistä ja elämän pelastavaa hoitoa keuhkojen lopettaessa toimintansa kokonaan. Aloittaessani kirjoittamaan tätä postausta, huomasin heti alkuun, että postauksesta on tulossa valtavan pitkä. L-murun taistelusta ei kovin lyhyesti voi kirjoittaa, joten koin helpommaksi julkaista pienen ihmeemme ECMO-tarinan kahdessa osassa. 

Tämä postaus ei ole lääketieteellinen teksti ja se sisältää varmasti asiavirheitä, koska se perustuu puhtaasti omaan kokemukseeni ja ymmärrykseeni pokamme tilasta, ja hänen saamastaan ECMO-hoidosta. Toivon, että tästä ja seuraavasta postauksesta välittyisi teille lukijoille kunnioitukseni edistyksellisempään lääketieteeseen ja L-murua hoitaneille lääkäreille - meidän sankareille - ja, että ne antaisivat uskoa ja toivoa samassa tilanteessa oleville. Jos läheisesi on nyt ECMO-hoidossa, toivon sydämestäni hänelle kaikkea hyvää ja Sinulle ja muille osallisille voimia!

Vauvamme sairastui viruskeuhkokuumeeseen vain kahden viikon ikäisenä. Keuhkokuume alkoi hyvin salakavalasti ja oikeastaan mitättömillä oireilla. Kaikki keuhkokuumeeseen liittyvät infektio-oireet olivat hyvin piilossa pienikokoisen vastasyntyneen maitorohinoiden ja tuhinoiden takana. Vasta sairaalassa otettu keuhkokuva paljasti lääkäreillekin karun totuuden - L-murun molemmat keuhkot olivat täysin tulehtuneet ja hän taisteli tosissaan jokaisen hengenvedon eteen. Aluksi L-murua hoidettiin keskussairaalassamme antibiooteilla ja hän sai tukea hengitykseen ensin Optiflow-happiviiksillä ja myöhemmin ylipainenasaalissa. Hänen tilansa ei kuitenkaan alkanut kohentumaan, joten lääkärit päättivät siirtää poikamme nukutettuna Tampereen yliopistolliseen sairaalaan hengityskonehoitoon, jotta sairaat keuhkot saisivat levätä ja voisivat alkaa parantua. Vain alle kaksi vuorokautta myöhemmin tehtiin päätös siirtää vauva Ruotsin Karoliiniseen sairaalaan saamaan ECMO-hoitoa. Kaikki kävi siis hyvin nopeasti ja siksi minulla onkin monesti käynyt mielessä päivä, jolloin vein poikamme sairaalaan. Olisiko minun pitänyt toimia aiemmin ja tulkita vastasyntynyttä poikaamme paremmin - tehdä jotain toisin? Sairaalassa kuitenkin vakuutettiin, että osasin tuoda poikamme juuri oikeaan aikaan hoitoon, mutta äitinä sitä syyllistää itseään, vaikka todellisuudessa ymmärränkin, ettei se olisi vaikuttanut lopputulokseen mitenkään. Onneksi kaikki päättyi lopulta taudin hurjista käänteistä huolimatta hyvin. Poikamme selvisi ECMO-hoidon ansiosta.


ECMO-hoito on aina äärimmäinen hoitokeino, potilaan viimeinen mahdollisuus, ja sen aloittamiselle on tarkat lääketieteelliset kriteerit, joiden tulee täyttyä. ECMO-hoitoon myöskään ei ryhdytä, ellei toivoa paranemisesta ole. Hoito on kallis ja erittäin riskialtis, mutta samalla se on hoito, joka voi pelastaa potilaan hengen. Suomessa Helsingin Lastenklinikka on ainoa paikka, jossa lapset voivat saada ECMO-hoitoa, jonne mekin oletimme menevämme lääkärin puhuessa ECMO-hoidon mahdollisuudesta ensimmäistä kertaa. Valitettavasti resurssien vuoksi Lastenklinikalla voi hoitaa ainoastaan Uudenmaan alueen lapset. Olin hämmentynyt. Koska Helsinki oli poissuljettu jatkohoitopaikka, niin missä sitten vauvaamme voidaan hoitaa? Tässä kohtaa lääkäri pudotti pommin; L-murun ECMO-hoito on mahdollista toteuttaa kolmessa sairaalassa, jotka sijaitsevat Glasgow´ssa, Lontoossa ja Tukholmassa. Se hetki sai sydämeni jättämään yhden lyönnin välistä ja katsoin lääkäriä järkyttyneenä. Muistan lääkärin vielä jatkaneen, että ECMO-hoito on äärimmäinen hoitokeino, mutta tuskin siihen tarvitsee ryhtyä. Toisin kuitenkin kävi.

"ECMO-ryhmä on hälytetty Ruotsista, tulkaa pian sairaalaan. Vauvan tila romahti."
 
Tämän lauseen jälkeen elämämme pysähtyi kahdeksan kuukautta sitten. ECMO, veren kehonulkoinen hapetus. Se kuulostaa lauseena yhtä kamalalta, kun todellisuudessa on.  ECMO-hoito on lääketiedettä parhaimmillaan - teknistä, tarkkaa ja vaativaa. Tämä sydämen ja keuhkojen toiminnasta vastaava laite kuitenkin pelasti poikamme, piti hänet hengissä niin kauan, että pienet keuhkot saivat parantua. Se oli L-murun viimeinen mahdollisuus.

Kun kiiruhdimme yöllä mieheni kanssa takaisin TAYS:n lasten teho-osastolle, L-muru hätäkastettiin välittömästi. Paikalle hälytetty elvytysryhmä oli poistunut teho-osastolta, mutta paikalla oli paljon kotoaan hälytettyjä lääkäreitä ja useita sairaanhoitajia. L-murun hälytyslaitteet oli hiljennetty, mutta vilkkuvat valot kertoivat karun totuuden. Veren happisaturaatio oli hädin tuskin 70% äärimmilleen säädetystä korkeataajuushengityskoneesta, typpikoneesta ja 100% lisähapesta huolimatta. Normaali happisaturaatio on vähintään 96%. Pieni poikamme kärsi vakavasta hengitysvajauksesta ja vauvan keuhkot olisivat voineet lopettaa toimintansa hetkenä minä hyvänsä. Teho-osastolla oli hiljaista korkeataajuushengityskoneen tasaista naksutusta lukuun ottamatta ja vauvaa oltiin alettu jo valmistelemaan ECMO-ryhmän tuloon. Tippatelineeseen oli ilmestynyt lisäverta ja plasmaa, ja hänelle oli aloitettu uusia lääkkeitä, muun muassa sydäntä tukeva lääkitys. Vauvan ranteeseen oli laitettu kanyyli, joka mittaa verenpainetta valtimosta. Lasten sydänlääkäri odotti vauvan sängyn vieressä ECMO:n saapumiseen, koska pienikin kosketus sai aikaan happisaturaation laskun ja sydämen kiihtyvän sykkeen. Hoitohenkilöstö pelkäsi, ettei L:n keho kestäisi ryhmän saapumiseen asti, joten hänelle ei tehty enää mitään hoidollisia toimenpiteitä, ellei se olisi välttämätöntä.

Hätäkasteen jälkeen minulle ja Isimiehelle järjestettiin rauhallinen paikka, jossa voisimme hieman levätä ja nukkua ECMO-ryhmää odottaessa. ECMO-ryhmän arvioitiin saapuvan noin kolmen tunnin kuluessa hälytyksestä. En kuitenkaan voinut nukkua, vaan kelasin vähän väliä teho-osastolle L-murun sängyn viereen, mutta en uskaltanut enää koskettaa häntä. Pidin häntä viimeksi kädestä, kun hän sai hätäkasteessa nimensä. Hän oli hyvin heikossa kunnossa, mutta lääkärit vakuuttivat, että L-muru jaksaa taistella ECMO-ryhmän saapumiseen asti. Kelasin huoneesta hälytyslaitteiden välillä piipatessa ja valojen vilkkuessa ja jäin odottamaan huoneen ulkopuolelle. Happisaturaatio oli vain 50%, kävi välillä yli 70% ja palasi sitten 60%. Muistan ajatelleeni, että jos L-muru vain selviäisi kaikesta, selviämme mahdollisesta aivovauriosta tai mistä tahansa seurauksista. Alimmillaan elvytysryhmän hoitaessa vauvaa happisaturaatio oli vain 10%, mutta lääkäri ei uskonut sen aiheuttaneen vaurioita hapenpuutteen kestäessä vain vähän aikaa, 15 minuuttia. Ristin käteni ja rukoilin, että poikamme selviää ja, että ECMO-ryhmä ehtisi ajoissa. Viimein viideltä lastenosastolle soitettiin puhelu, jota olimme odottaneet. ECMO-ryhmä oli saapunut sairaalan alaoville ja hoitajat lähtivät heitä vastaan. Kävin herättämässä mieheni ja sitten odotimme. Teho-osaston ovi oli auki ja kaikki olivat hiljaa. L-muru nukkui ja hoitajat ja lääkärit seurasivat monitoreja tarkasti. Puristin mieheni kättä ja suljin silmäni ja ajattelin, että tämän täytyy olla painajaista. Eihän näin voi käydä meille. Olin kuitenkin täysin hereillä painajaisessa, joka oli täysin todellinen. Pian lastenosaston ovet avautuivat ja punaisiin takkeihin ja housuihin pukeutuneet ihmiset kävelivät määrätietoisesti sisään. Heidän perässään tulivat osaston hoitajat kolmen sairaalasängyn kanssa, jotka olivat täynnä laukkuja, koneita ja tarvikkeita - ECMO-ryhmä saapui pelastamaan poikamme.
"Where's the baby?", kuulin Pär nimisen ECMO-lääkärin kysyvän tiukasti, ja paikalle siirrosta vastaava Tampereen pelastuslaitoksen kenttäjohtajan ja ambulanssihenkilöstön osoittaessa teho-osaston ovea, ryhmä käveli sisään ja sulkivat oven. He halusivat vakauttaa vauvan tilan ja sitten oli aika käydä vauvan ECMO-hoitoa läpi meidän kanssa. L-murua hoitaneeseen ryhmään kuului kaksi ECMO-lääkäriä, ECMO-hoitoon erikoistunut sairaanhoitaja ja verisuonikirurgi. He toivat mukanaan kaikki laitteet, mutta leikkausinstrumentit ja instrumenttihoitaja tulivat TAYS:n puolelta. Teho-osastosta, jossa L-muru oli, tehtiin leikkaussali ja sinne juoksi vihreisiin vaatteisiin pukeutuneita hoitajia vieden tarvikkeita vihreällä liinalla peitetyllä pöydällä. Tuntui ikuisuudelta odottaa teho-osaston oven takana, kun ECMO-ryhmä tutki vauvaamme, mutta pian Pär tuli osaston lastenlääkärin kanssa huoneeseemme keskustelemaan hoidosta ja sen sisällöstä.

Pär puhui hyvää ja selkeää englantia ja kertoi laajasti ECMO-hoidosta, sen riskeistä ja siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Lastenlääkäri oli tukenamme ja tulkkasi meille lääketieteelliset osuudet, minkä ymmärtäminen ihan suomenkin kielellä oli vaikeaa. Leikkaus, jossa L-muru kiinnitettiin ECMO-koneeseen, oli alkamassa pian ja se tulisi kestämään pari tuntia. Annoimme suullisen luvan aloittaa leikkauksen ja sitten jälleen odotimme. Leikkaus kuitenkin kesti pidempään L-murun pienen koon vuoksi ja kesken leikkauksen tiimi joutui vaihtamaan osia pienemmiksi. He päätyivät liittämään alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen myös L-murun sydämen ECMO-koneeseen. L-murun ECMO-hoito toteutettiin siis sydämeen ja keuhkoihin vievien valtimon ja laskimon kautta, jonka vuoksi vauvan kaulaan tuli kaksi isoa kanyylia.

Vihdoin leikkaus oli ohi ja Pär tuli kertomaan, että vauvan tila on vakaa ja voisimme mennä katsomaan häntä. Vaikka hän kertoi meille, että vauvan kaulalla olevista kanyyleista, mikään ei olisi koskaan voinut valmistaa minua siihen näkyyn, joka leikkaussaliksi muutetun teho-osaston ovella meitä odotti. L-murun pieni keskospeti oli vedetty keskemmälle huonetta ja korkeataajuushengityskoneen ja typpikoneen viereen oli tullut kone, jossa oli iso säiliö täynnä verta. Säiliöstä lähti sormen paksuiset letkut kohti vauvamme sänkyä. Viereisellä pöydällä oli kasa tyhjiä veripusseja ja kone päästi tasaista naksahtelua sen pumpatessa toisesta letkusta verta L-murusta ja palauttaessaan toisesta takaisin häneen. Kahdessa letkussa kulkevat veret näyttivät erilaisilta. Toisessa letkussa veri oli tummempaa, lähes mustaa, ja toisessa kirkkaampaa. En kestänyt katsoa enää, vaan parahdin hysteeriseen itkuun, joka muuttui kivuliaaksi huudoksi. Näin teho-osaston lattialla verta, kasvosuojuksen ja kumihanskoja, jonka jälkeen katseeni nousi jälleen hitaasti veriletkuja pitkin kohti nukkuvaa poikaamme. Hänen kaulaansa meni kaksi hänen kokoonsa nähden kohtuuttoman paksua letkua, kanyylit, jotka menivät valtimoon ja laskimoon. Kanyylit, jotka poistivat pojastamme hapettoman tumman veren ja palauttivat sen kirkkaana ja happirikkaana takaisin häneen. Nämä kanyylit ja naksuttava ECMO-kone pitivät poikamme hengissä. Parahdin uudelleen ja sanoin, etten voi mennä poikamme lähelle. Pelkäsin tosissani, että nappaan pojan sängystä syliini. Että sekoaisin. Kuitenkin mieheni, ECMO-ryhmän ja teho-osaston henkilökunnan tukiessa minua, pääsimme L-murun sängyn viereen. Hän näytti kauniilta, meidän pojaltamme. Hän makasi sängyllään vaippasillaan jalassaan yksi vaaleansininen villasukka. Toinen villasukka oli kadonnut jossain vaiheessa leikkausta. Pojan väri ei ollut enää sinertävän kalpea, vaan hänen poskilleen oli noussut pieni puna. Meidän pieni ihme. Meidän taistelija. Pär kertoi meille, että leikkauksen päätyttyä L-murun tila parani välittömästi ja hän hapettui ECMO-koneen ansiosta jälleen 100%. Tilanne oli vakaa. Meillä oli taas toivoa.

Leikkauksen jälkeen L-murun tilaa seurattiin teho-osastolla muutaman tunnin ajan, ja samalla häntä valmisteltiin siirtoon Ruotsiin. Saimme rauhassa hyvästellä poikamme jälleen ja pappi siunasi yöllä annetun hätäkasteen. Kaikki oli epävarmaa, mutta ECMO-ryhmä ja L-murun lääkärit olivat toiveikkaita. He painottivat minulle, etteivät voi luvata vauvan toipumisesta mitään, mutta jos toivoa ei olisi, ECMO-hoitoa ei olisi aloitettu. L-murun sydän oli ultran mukaan kunnossa ja vahva eikä hänen aivoissaan ollut merkkejä hapenpuutteesta johtuvista vaurioista. Tilanne oli tasainen. Sitten poikaamme alettiin siirtämään ambulanssiin ja siitä lentokentälle, jonne hälytettiin pakkasen vuoksi lisäapua ilmeisesti myös armeijalta. En kyennyt jäämään katsomaan sitä, kun poikamme kuljetettiin ahtaalla lastenosaston käytävällä kaikkine laitteineen ja koneineen, vaan hyvästien jälkeen vetäydyimme toiveestani mieheni kanssa perheille tarkoitettuun lepotilaan järjestelemään asioita - lähtisimme L-murun perään Ruotsiin mahdollisimman nopeasti. A-murun hoito oli järjestetty, joten pystyisimme molemmat lähtemään. Me emme kuitenkaan päässeet L-murun kanssa samalla suihkukoneella Ruotsiin, vaan meille annetussa ECMO-esitteessä oli puhelinnumero, johon saimme käskyn soittaa yhdeksän jälkeen Suomen aikaa. Puhelinnumero kuului Karolinskan ECMO Centrumin koordinaattorille, joka onneksemme oli ruotsalaistunut suomenruotsalainen Rita, joka alkoi puhumaan sujuvaa suomea välittömästi, kun kerroin lukion jälkeen käyttämättä jääneellä ruotsillani soittavani Suomesta. Meillä ei ollut vielä siinä vaiheessa hajuakaan, miten pääsisimme itse Ruotsiin, mutta hyvin nopeasti Rita sai järjestettyä meille lennot ja kuljetuksen lentokentältä Nya Karolinskaassa sijaitsevalle ECMO IVA-osastolle. Saimme myös sanalliset ohjeet, missä juuri uusiin tiloihin muuttanut ECMO-teho-osasto sijaitsee. Matkat Ruotsiin ja myöhemmin takaisin kotiin eivät maksaneet meille mitään ja Rita hoiti puolestamme kaiken. Lentolippujen varaamisen jälkeen suuntasimme ostamaan matkalaukut, vaatteita ja odottamaan isääni, joka haki kotoamme passit, minulle lisää lääkkeitä ja letkuruokaa, ja ajoi usean tunnin matkan kotoamme Tampereelle.

Iltapäivällä saimme puhelun, että L-murun oli päässyt perille ja siirtynyt Karolinskan ECMO-teholle. Hänen tilansa oli pysynyt vakaana koko lennon ajan ja ECMO-hoito oli alkanut toimimaan. Lentomme Tukholmaan lähti illalla Pirkkalasta, jonne menimme taksilla hyvissä ajoin. Sitten oli meidän vuoro matkustaa lentokoneella Ruotsiin. Muistan laittaneeni lentokentältä varmasti kaksikymmentä viestiä läheisillemme. Kaikki olivat huolissaan ja elivät vahvasti mukana kauhussamme. Ennen lentokoneeseen siirtymistä mieheni soitti vielä Ruotsiin ja kysyi L-murun vointia ja sitten suljimme puhelimemme ja nousimme koneeseen, Ruotsin ECMO-tehon hoitajan toivottaessa meille hyvää ja rauhallista lentoa.

 

Selina

 


perjantai 27. lokakuuta 2017

Ups, värikoodasin lapsemme talveen!

Sukupuolineutraalius. Aikamoinen sanahirviö, joka on suorastaan villinnyt jotkut äidit, isät, mummot ja papat - anteeksi, vanhemmat ja isovanhemmat. Sen ansiosta ollaan puututtu siihen, miten meitä vanhempia kutsutaan, mutta esimerkiksi myös lasten neuvolakortit ovat saaneet uuden värin. Toisaalta ymmärrän sukupuolineutraaliuden ympärillä olevan kiihkeänkin keskustelun, koska tasa-arvo on oikeasti iso ongelma maailmassa, jossa elämme, mutta luulisi, että Suomen kokoisessa maassa on isompiakin ongelmia kuin se, onko poikalapsellani perinteinen vaaleansininen vai nykyaikaisempi vihreä neuvolakortti.


Ottamatta tämän enempää kantaa sukupuolineutraliuteen, huomasin kaikessa suvaitsevaisuudessani molempia kantoja kohtaan tehneeni jotain, mikä yllätti minut vasta, kun näin kaksi toppavaatteisiin pukeutunutta lastani vierekkäin - ups, värikoodasin lapsemme talveen!


Tänä talvena A-murun pitää lämpimänä jo viime talvena hyvin palvellut Reimatecin aniliininpunainen toppahaalari ja tietenkin samaan väriteemaan sopivat asusteet. Kauppa- ja kyläilyreissuille olisi tarkoitus vielä hankkia A:lle parkatakki ja nilkkurit. Niin ja uudet talvihanskat vanhojen naftien tilalle. Viime talveksi ostetut talvikengätkin mahtuivat yllättäen vielä jalkaan, joten ainakin alkutalven A:n jalat pitää lämpiminä Superfitin talvilenkkarit.
 
Äitiyspakkauksen hyväksi todetun talvihaalarin lisäksi L-murun talveen kuuluu Reiman haalari sinisellä farkkukuosilla. Tämä herkku tuli meille ystäväni kautta ja neuloin väriin sopivan pipon kaveriksi. Puikoilla on tulossa vielä pipoon sopivat lapaset ja villasukat, kiitos neuloosin! Haalari ei tosin pidä vettä, mutta en usko, että L kamalasti korkeita vesipilareita kaipaakaan ensimmäisenä talvenaan, jona hän pääsee kunnolla ulos ja hieman liikkeelle. Minulla on toki varastossa A-murun vanha Ticketin toppahaalari, joka mielestäni sopii punaisesta värityksestään ja tähtikuosistaan huolimatta hyvin myös pojalle, mutta se on kokoa 86 cm, joten sen jää ainakin alkutalven osalta käyttämättä. L-muru on nyt talven tullen sopivasti ensiaskelkenkä iässä, joten Kiddexiltä saadut paljasjalkakengät, Stonzin Bootiekset, tulivat meille juuri sopivaan saumaan
 

Huvittavinta tässä on se, että perheessämme on tapahtunut aiemminkin vastaavaa, kun merkkasi perheeni värein ja minusta tuli hetkessä samistelija-mutsi!

 

 

Selina

 



Joko teillä on talven vaatetus selvillä ja missä väreissä?

maanantai 23. lokakuuta 2017

Me Stonz -testiryhmäläiset: vauvan paljasjalkakengät


Yhteistyössä: Kiddex ja Stonz.

Syksy on muuttunut ainakin meillä alkavaksi talveksi - ulkona on aamuisin jo kuuraa ja pakkasta! Olen kokenut jo A-murun aikana vauvan talvipukeutumisen ongelmalliseksi, varsinkin kenkien osalta. Äitiyspakkauksen toppatöppöset ovat toki lämpimät villasukkien kanssa, mutta nyt välillä jopa tukevastikin seisovan ysikuisen vauvamme jaloille ne ovat ehdottomasti aivan liian liukkaat käytössä. Lisäksi kasvava ja jatkuvasti kehittyvä vauvan jalka tarvitsee mielestäni enemmän tukea, mutta oikeat talvikengät tuntuvat kuitenkin vielä liioittelulta niiden suorastaan pakottaessaan pienen jalan tiettyyn asentoon. 


Oletteko kuulleet paljasjalkakengistä? Täytyy sanoa, että tämä termi oli täysin uusi tuttavuus minulle, kun saimme Kiddexiltä Stonz-testirymän ominaisuudessa L-murulle testattavaksi vauvan paljasjalkakengätStonz Booties -ensijalkineet ja Linerzit. Olen ymmärtänyt, että lapsen jalan tärkein kehitys tapahtuu juuri vauva-ajan ja taaperoiän taitteessa ja siksi panostin aikanaan A-murun ensimmäisiin kenkiin varmistaen, että pohjat joustavat eivätkä ole liian paksut. Olin kuitenkin siinä uskossa, että ensimmäisten kenkien täytyisi olla tukevat, ehkä jopa jämäkät, mutta en osannut ajatellakaan, että liian tukevat kengät olisivat ongelma lapsen jalan kehitykselle. Sukelsin siis Googleen mystisen paljasjalkakenkä-termin kanssa ja siellä oltiin hyvin yksimielisiä siitä, että kävelemään oppivan lapsen jalan kehityksen kannalta on tärkeää, että kenkä antaa lapsen jalalle laajan liikkuvuuden, ne ovat joustavat ja istuvat, ja siksi juuri paljasjalkakengät ovat mielettömän hyvät vauvan kasvavalle jalalle. En voinut kuin myhäillä lukiessani - olen samaa mieltä!


Stonz Bootiekset ovat 0-3-vuotiaille tarkoitetut ensijalkineet, jotka ovat saaneet kiitosta niin synnyinmaassaan Kanadassa kuin suomalaiselta neuvolalehdeltä. Jalkineita suosittelee myös jalkaterapeutit niin täällä meillä kuin ulkomailla, ja ne ovat nousseet suureen suosioon joustavuudellaan, joka mahdollistaa kasvavan ja kehittyvän jalan luonnollisen liikkeen ja lihaksiston normaalin kehityksen. Bootiekset on tehty vettähylkivästä ja tuulenpitävästä nylon-kankaasta ja niiden sisällä on pehmoinen fleecevuori. Lisälämpöä pakastuviin keleihin tuo kätevät jo A-murun kumisaappaistakin tutut Linzerzit, joka mahdollistavat käytön kovemmillakin pakkasilla. Bootieksien pehmeä PLUSfoam-pohja on liukumaton, mikä on erinomainen juuri nyt konttaavalle ja ylös pyrkivälle L-murulle. Vauvan kohdalla kenkien pukeminen voi olla hyvin haasteellista, mutta Bootiekset sujahtavat jalkaan yhtä helposti kuin äitiyspakkauksen toppatöppöset ja pysyvät erinomaisesti paikoillaan kahden helposti säädettävän kuminauhan ansiosta. 

Bootiekset ovat mielestäni erinomaiset ensikengät nyt ensimmäisen talvensa kunnolla kokevalle L-murulle. Rehellisyyden nimissä ensimmäinen mielikuvani Bootieksista oli kuitenkin se, että ne ovat perinteiset lämpimät vauvan töppöset, joissa nyt sattuu olemaan muovitettu pohja, mutta tutustuttuani niihin enemmän, huomasin, että sana töppöset ei kuvaa lainkaan näitä erinomaisia jalkineita - nämä ovat paljon muutakin! Myös L-muru vaikuttaa tyytyväiseltä, koska hän ei vastustele lainkaan pukiessani hänelle ensikenkiä tai yritä epätoivoisesti repiä niitä jaloistaan....paitsi ehkä pehmeän pohjan nakertamisen toivossa! Näkisin Bootiekset hyvinä kenkinä myös kantamiseen, vaunupäikkäreihin sekä keväisiin hiekkalaatikkoleikkeihin ja vettähylkivän kankaan ansiosta myös ensiaskeliin märällä nurmella. Niin ja ulkonäkö - ovathan nämä aivan valloittavan suloiset!

 

 

Selina

 

 

Onko paljasjalkakengät sinullekin uusi tuttavuus?


*Stonz Bootiekset ja Linerzit saatu bloginäkyvyyttä vastaan.Stonz jälleenmyyjät löydät tästä.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Syysloman plussat

Syysloma, sitä meidänkin perhe vietti tämän viikon. Viikko on kulunut hujauksessa, kuten jokainen viikko tähänkin asti L-murun syntymän jälkeen. Olemme nukkuneet aamuisin hieman pidempään ja venyttäneet aamupalaa niin pitkälle, että L-muru siirtyy suoraan aamupalapöydästä päivän ensimmäisille unille, muiden ollessa vielä yöppäreissä. Olemme siivonneet, shoppailleet, tavanneet ystäviä ja herkutelleet. Joka päivä. Niin ja riidelleet, nauraneet ja laiskotelleet. Syyslomalla A-muru oli yökylässä mummilassa, jolloin saimme maistaa pitkästä aikaa yhden lapsen vanhemmuutta muutaman päivän ajan, ja uskokaa tai älkää tylsistyimme! Kyllä papupatana pulputtava ja virtaa täynnä oleva viisvee tuo kotiin juuri sopivasti ääntä ja eloa, vaikka joskus se äänenvaimennus-nappula olisi enemmän kuin toivottu. Lisäksi "retkeilimme" A:n toiveesta koko perhe alakerran leikkihuoneessa, jossa yövyimme patjalla lattialla ja herkuttelimme hodareilla.

Mutta huomenna perheemme palaa taas arkeen, kun Isimies hipsii jälleen kuuden jälkeen aamulla alakertaan aamuteelle ja avustaja palaa töihin myöskin ansaitun syyslomansa jälkeen. Siksi nyt, kun L nukkuu ulkona vaunuissa ja A on isänsä ja parhaan ystävänsä kanssa leffassa, on hyvä aika palata mukavaan ja tapahtumarikkaaseen viikkoomme syysloman plussien muodossa!

1. Lomapäivien to do list lasten ehdoilla

Kyllä, mekin lukeudumme siihen kastiin, jossa perheen lomat sisältävät aina jonkinlaisen siivoussuunnitelman. Piha pitäisi laittaa talvikuntoon, ulkokalusteet ja grilli talvisäilöön ja sisällä pitäisi siivota vaatehuoneet ja vaatekaappeja. Päätimme kuitenkin, että lomalla teemme kaiken lasten ehdoilla - silloin, kun L-muru nukkuu ja, kun A-muru haluaa osallistua tai hänellä on muuta mielekästä tekemistä. Muuten olemme ottaneet rennosti ja eläneet hetkessä. Ekaa kertaa päätin, etten stressaa lomalla tekemättömistä töistä ja yllättävää kyllä, saimme kuitenkin suurimman osan syysloman to do listista tehtyä ilman isompia riitoja ja kiukutteluja - myös uunin pesun, joka on inhokkihommani!




 2. Äidin oma aika 

Syksyn pimenevät illat ja vaatekaapista kaivetut mummini neulomat villasukat ovat tuoneet esiin vanhan tutun; neuloosin. Villalangan kuivattamissa käsissäni kiliseviltä puikoilta syntyy sukka, jos toinenkin...jos malttaisin tehdä yhtäkään projektia loppuun asti! Minulla on nyt peräti viisi(!) eri työtä puikoilla, mutta olen minä jo jotain saanut valmiiksikin, pipon L-murulle. Neulominen on minulle sitä omaa aikaa, jolloin voin surutta uppoutua kaavakuviin ja kaivautua sohvan nurkkaan samalla, kun käteni saavat tärkeää liikettä pitääkseen dystoniset liikehäiriöt loitolla. Toistaiseksi edes dystonian vuoksi vääntyneet sormet ja nivelkivut eivät ole estäneet sukkapuikkojen päätymistä käsiini, mutta tilaustöistä olen joutunut kieltäytyä - neulon toistaiseksi vain tärkeimmille, perheelleni. 

PS. L-murun valmis pipo näkyy syyskuvissa, jossa hän on A-murun kanssa. Suloisen pipon ohje löytyy täältä.

3. Syksyn kauneus ja kiitollisuus

Syysloman aikana olen varmasti ensimmäistä kertaa sitten L-murun kotiutumisen pysähtynyt ihastelemaan luontoa. Syksyn väriloisto, pudonneet lehdet ja talvilevolle vaipuva luonto on saanut minut kiitolliseksi ihan tavallisista asioista - ei enää vain siitä, että poikamme selvisi keuhkokuumeestaan. Olen kiitollinen ahkerasta miehestäni, joka vaihtaa mukisematta talvirenkaat autooni pakkasöiden saapuessa. Olen kiitollinen koirista, jotka istahtavat viereeni kuin kertoakseen, että nyt voi taas pysähtyä hengittämään, kaikki on hyvin. Olen kiitollinen L-murun pidemmistä päiväunista, joiden ansiosta minulla on enemmän omaa aikaa. Olen kiitollinen tyttärestä, joka kaiken vilkkauden ja energisyyden keskellä osaa käyttäytyä ja on reipas. Olen kiitollinen blogista, joka elää edelleen, vaikka olenkin harkinnut vakavasti sen lopettamista ja kiitollinen teistä lukijoista, jotka innostavat minua aina jatkamaan. Olen kiitollinen ystävistä, jotka kutsuimme sunnuntailounaalle, joka venyi iltaan. Kiitollinen perheestä, kodista ja kaikista niistä hetkistä, joiden aikana koen eläväni. 


4. Arki

Uskokaa tai älkää, yksi syysloman plussa on se, että huomenna alkaa arki! Arki tuo tullessaan jälleen harrastukset, kuntoutuksen, työt ja....niin - arjen! Arki loman jälkeen voi kuulostaa tylsältä, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla sitä, vaan pienillä jutuilla ja teoilla jokaisen arjesta tulee mielekkäämpää ja jopa tavoittelemisen arvoista. Se voi olla vaikka herkkuiltapala perheen kesken tai extemporee reissu kahvilaan.

Tervetuloa arki, onneksi olet taas täällä!

 

 

Selina



Oletko sinä ollut syyslomalla?

lauantai 21. lokakuuta 2017

Olet 9kk



Jälleen pienen ihmeemme vauvavuosi karttui uudella kuukaudella - olet 9kk! Kuukausi on kulunut uusia taitoja ihmetellen - ehkä jopa kauhistellen - mutta valitettavasti myös sairastellen. Sairastit inhottavan keuhkoputkentulehduksen, jonka vuoksi kävimme Terveystalolla lastenlääkärillä ja lopulta myös päivystyksessä spiralla, kun lääkärin määräämä Ventoline ei enää auttanut rohinaasi tarpeeksi. Sairastelusta huolimatta olet ollut oma iloinen itsesi ja olet kehittynyt taas hurjaa vauhtia! Tässä kuussa sinulla ei ole neuvolaa, joten voin vain arvailla mittojasi ja veikkaankin, että olet noin 72 cm pitkä. Sinut punnittiin lastenpäivystyksessä, mutta silloin painosi ei ollut noussut kuin muutamia grammoja reilussa kahdessa viikossa, joten en usko 10 kg painon rajan olevan vielä kovin lähellä.

ILOT: Konttaaminen, pienten esineiden ja roskien poimiminen sormin, vessan laatikoiden avaaminen, isosiskon kanssa leikkiminen ja portaat - ne vetävät sinua puoleensa kuin magneetti!

HARMIT:  Inhottava keuhkoputkentulehdus, Ventolinen ottaminen Babyhalerilla, uusien hampaiden puhkeaminen, pukeminen ja vaipanvaihto. 

OSAAT: Osaat kontata hienosti pitkiäkin matkoja, mutta jos sinulla on kiire, vaihdat konttaamisen lennosta ryömimiseen. Nouset polviseisontaan, karhunkävely-asentoon ja seisaalleen tukea vasten. Vilkutat, tavuttelet sanoja, pärräät ja osoitat hellyyttä. Harjoittelet myös taputtamista ja komennat tomerasti äännellen. 


MUUTA: Sinulla on neljä hammasta; alhaalla kaksi keskellä ja ylhäällä toiset yläetuhampaat. Hampaasi puhkeavat tismalleen samassa järjestyksessä kuin isosiskollasi aikanaan! Toinen keskimmäisistä yläetuhampaista on juuri tulossa läpi ja se on aiheuttanut itkua ja neljän jo puhjenneen hampaan kiristelyä. Sairastelun vuoksi ruoka ei ole maistunut kovinkaan hyvin, mutta tykästyit makaroni-kasvissoseeseen, joka on noussut kala-kasvissoseen rinnalle suosikeissasi. Syöt edelleen kiinteiden ohella rintaa lapsentahtisesti. Nukut kolmet päiväunet päivässä, jotka kestävät tunnista hieman vajaaseen kolmeen tuntiin. Yöt ovat olleet melko rauhattomia ja heräät vähintään 3 kertaa yössä, jolloin rauhoitut vain rinnalle tai viereen. Neloskoon vaipat pitävät edelleen 68-74 cm vaatteesi kuivina ja puhtaina, ja vaipanvaihto on suorastaan vaativa extremetason suoritus, kun et malttaisi pysyä hetkeäkään paikoillasi. Tapailet suloisesti sanoja tavutellen äi-ti, is-hi, tä-ti, mutta selkeitä, täysin kohdennettuja tai pyydettyjä sanoja sinulta ei vielä tule, vaikkakin aina vilkuttaessasi sanot melko selvästi hei hei. Olet alkanut myös leikkimään enemmän, vaikka välillä minusta tuntuukin turhalta antaa sinulle leluja, koska olet paljon kiinnostuneempi kaukosäätimistä, kännyköistä ja isosiskon pikkuleluista - kaikesta kielletystä! Olet ihana ja valloittava ysikuinen!

 

 

Selina

 

torstai 12. lokakuuta 2017

Meidän päivä: yksi tavallinen torstai

Mielestäni yksi blogimaailman mielenkiintoisimmista postauksista on päästä kurkkimaan vain tekstien kautta tutuksi tulleen bloggarin päivään. Niinpä, ketäpä ei kiinnostaisi päästä kärpäsenä kattoon toisen perheen arkirutiineihin ja saada oikein luvan kanssa heittäytyä uteliaaksi? Olen kolmen vuoden aikana julkaissut useamman meidän päivä -postauksen ja niitä toivotaan jatkuvasti lisää, joten tässä tulee meidän tavallinen torstai sairastelun vuoksi jo parin viikon takaaTervetuloa mukaan!


Klo 7.45 herään vieressäni äheltävään vauvaan. Olen nostanut L:n viereeni jatkamaan unia pari tuntia aiemmin ja, kun katseemme kohtaavat, saan heti valloittavan hymyn. Isimies on jo noussut ja A-murunkin sänky näyttää tyhjältä, joten hissittelemme kahdestaan L-murun kanssa alakertaan. A katsoo keskittyneenä lastenohjelmia vilttiin kääriytyneenä ja kelaan pojan kanssa keittiöön, jossa Isimies juo aamuteetä ja selaa uutisia kännykällä. Laitan L:n lattialle leikkimään ja alan tekemään lapsille aamupalaa. L saa kaurapuuroa marjasoseella ja A leipää. Otan esiin lasten vitamiinit ja teen eväät kerholaiselle ja töihin lähtijälle. Syötän L:lle puuron ja A-muru tulee keittiöön syömään aamupala leipäänsä.

Klo 8.30 avustaja tulee töihin ja toivottaa hyvät huomenet. Hän alkaa tyhjäämään tiskikonetta samalla, kun A pukee kerhovaatteita ja katsoo lastenohjelmia. L istuu syöttötuolissa lelujensa kanssa ja minä teen aamun hoitotoimenpiteet ja letkutan lääkkeet ja ruoan. Tänä aamuna minulla menee peruslääkkeideni lisäksi antibiootti ja extramaitohappobakteerit aspiraatiokeuhkokuumeen vuoksi. Saan juuri kaikki tehtyä, kun L alkaa väsyä syöttötuolissa istumiseen heitettyään kaikki pöydällä olleet lelut lattialle ja A on pukenut kerhovaatteet päälleen.



Klo 8.45 avustaja lähtee saattamaan A-murun läheiseen kerhoon. Teen L-murulle aamupesut ja huomaan, että päivävaatteet jäivät yläkertaan. Vaipasta löytyi myös yllärikakka, jonka saan onneksi kunnialla putsattua hoitorepusta löytyvillä kosteuspyyhkeillä.


Klo 9.05 avustaja tulee kotiin ja hakee pyynnöstäni yläkertaan unohtuneet vauvan päivävaatteet, jonka jälkeen hän alkaa siivoilemaan kotia. Minä teen omat aamutoimet, imetän vauvan, vaihdan hänelle uudelleen vaipan ja puen hänet ulkovaatteisiin. Sitten sujautan jo selvästi väsyneen pienen pojan vaunuihin nukkumaan - uni tuleekin välittömästi itkuhälyttimen unimusiikin alettua soimaan!


Klo 9.40 taksi tulee hakemaan minua fysioterapiaan. Avustaja jää kotiin vahtimaan vauvan unta.

Klo 10-11 fysioterapia; venyttelyä, liikeharjoituksia ja raajojen mobilisaatiota.

Klo 11.15 tulen takaisin kotiin ja avustaja leikkii hetkeä aiemmin heränneen L-murun kanssa olohuoneessa. Sylittelen hetken iloista vauvaa, joka meinaa samalla syödä silmälasini ja teen itselleni välipalaksi mangorahkaa.



Klo 11.45 avustaja lähtee hakemaan A-murua kerhosta. Neulon kummityttömme villasukkia ja L innostuu leikkimään lattialla olevalla lankakerällä. Laitan käsityön pois ja leikin hetken hänen kanssaan. Kohta on lounasaika.


Klo 12.05 iloinen kerholainen saapuu kotiin ja syömme yhdessä lounasta. L syö tekemääni kasvissosetta, jossa on kesäkurpitsaa, kukkakaalia, parsaa ja perunaa, ja A lihapullia ja makaronia. Kun olen syöttänyt L-murun, etsiskelen netistä vispipuuron ohjetta ja letkutan oman lounaan. Myös avustaja pitää lounastauon.



Klo 12.45 avustaja ja A siivoavat suorastaan hävityksen vallassa olevaa leikkihuonetta ja valmistelen L-murua päivän toisille päiväunille. Imetyksen jälkeen vauva onkin jo valmis siirtymään vaunuihin ja ulkoilutan samalla koirat. Vauva nukahti jälleen nopeasti ja alamme heti tekemään A-murun kanssa vispipuuroa avustajan tuomista puolukoista. L-muru kätisee vaunuissa muutamia kertoja, mutta jaksaa kuitenkin nukkua klo 14.20 asti, jolloin avustaja hakee hänet sisälle. L alkaa heti leikkimään ja maistelemme A-murun kanssa valmista vispipuuroa - NAM!



Klo 16.00 syötän L-murulle päivälliseksi hänen lemppariaan, kasvislohisosetta. Ruoka maistui hyvin, mutta tarjoan vielä rintaa. Vaihdan L-murulle vaipan ja hän alkaa leikkimään yhdessä A-murun kanssa.




Klo 16.30 Isimies tulee kotiin ja samalla avustajan työpäivä päättyy. A ja Isimies syövät päivällistä ja vien L-murun viimeisille päiväunille. Letkutan päivällisen ja päivän toisen antibiootin, jonka jälkeen istun sohvalla ja viimeistelen postausta sairauteni vuosipäivästä.


Klo 17.00 saamme yllätysvieraan, vanha avustaja tulee kylään! A-muru on hurjan iloinen nähdessään avustajan pitkästä aikaa. Avustaja ja A tutkivat uusia synttärilahjaksi saatuja leluja ja värittävät värityskirjoja kahvipöydässä. A nauttii selvästi joka hetkestä!

Klo 17.25 L herää ja liittyy seuraamme. Aluksi hän hymyilee ujosti avustajalle sylistäni, mutta uskaltautuu lopulta myös avustajan syliin.

Klo 18.00 vanha avustaja lähtee kotiin. L-muru leikkii, minä tyhjään tiskikoneen ja ripustan perjantain Oulun-reissua varten pestyt pyykit kuivumaan. Samalla kirjoittelen listaa tavaroista, mitä tarvitsemme viikonloppureissullamme ja pakkaan matkalaukkuun lasten ja aikuisten vaatteet. Suunnittelen pakkaavani loput myöhemmin. 



Klo 19.00-20.00 syötämme Isimiehen kanssa lapsille iltapalat ja teemme iltatoimet. Pakkaan vielä hieman matkalaukkua, käyn suihkussa ja alan imettämään L-murua. Isimies vie A-murun sänkyyn, lukee iltasadun ja lähtee ystävänsä kyydillä leffaan. Odotan, että L-muru nukahtaisi rinnalle, mutta turha toivo - L lirkuttelee minulle ja yrittää purra rintaa. Nostan täysin virkeän ja iloisen pojan lattialle leikkimään ja alan siivoamaan keittiötä iltapalan jäljiltä samalla, kun L tyhjää pakkaamaani matkalaukkua.



Klo 20.50 L-muru nukahtaa vihdoin vaunuihinsa, johon päädyn, koska olen yksin kotona ja minulla on vielä paljon tekemistä seuraavan päivän matkaa varten. Huokaisen ensin kuitenkin helpotuksesta ja istahdan sohvalle katsomaan televisiota. Vauva varmasti nukkuu nyt pidemmän pätkän, joten uskallan hieman levätä...tai sitten en.

Klo 21.20 L herää ja itkee lohduttomasti. Yritän hyssyttää häntä vaunuissa, mutta itku vain yltyy. Nostan huutavan vauvan syliini ja yritän saada häntä rauhoittumaan. Lopulta vauva rauhoittuu hyssytykseen ja hyräilyyn, mutta hän ei vaikuta enää lainkaan väsyneeltä. KIVA!  Vasta kello 22.10 L nukahtaa uudelleen vaunuihin. Olen ihan loppu.

Klo 22.50 teen iltatoimet hiiren hiljaa, etten vain herätä koko illan todella huonosti nukkunutta vauvaa. Letkutan lääkkeet, antibiootin ja ruoan. Isimies tulee kotiin ja samassa L herää kuin kertoakseen, että ilta on mennyt täysin pipariksi. Vauva itkee jälleen lohduttomasti ja Isimies kanniskelee häntä hetken, että saan pestyä hampaani. L-muru rauhoittuu päästyään syliini ja menen hänen kanssaan sänkyyn, johon hän nukahtaa rinnalleni hyvin nopeasti. Isimies tulee yläkertaan nukkumaan ja toivottaa minulle ja nukkuvalle L-murulle hyvää yötä. Nostan nyt sikeästi nukkuvan L-murun sänkyynsä ja menen alakertaan vielä viimeistelemään ja julkaisemaan Vuosipäivä -postauksen.



Klo 23.30 menen nukkumaan toivoen, että L-muru nukkuisi yön paremmin kuin illan. Käyn vielä kurkkaamassa sikeästi nukkuvaa A-murua ja hymyilen nähdessäni hänet nukkumassa sängyssään isänsä kaltaisesti toinen jalka sängyn reunan yli ja peitto mytyssä lattialla. Nostan jalan hellästi sänkyyn ja peittelen tuhisevan leikki-ikäisen unipupun kanssa sänkyyn. Kerron nukkuvalle esikoiselle rakastavani häntä eniten maailmassa, sammutan vielä päällä olevan yövalon ja menen sänkyyn. L-murun kätkythälytin vilkuttaa vihreää valoa ja ummistan silmäni. Huomenna on uusi päivä.

Mutta mitä päivän aikana jäi tekemättä? Suunnittelin tekeväni L-murulle pakastimeen lisää kasvissosetta jo edellispäivänä loppuneen bataatti-porkkanasoseen tilalle. Lisäksi äärimmäisen huonosti nukkuva L-muru vaikeutti torstai-illan pakkaussuunnitelmiani, mutta löysivät ne loput vaatteet ja hoitotarvikkeet perjantainakin matkalaukkuun ilman isompaa hätää. Nukkuminen jäi myös vähemmälle, vaikka toivoinkin rauhallista yötä, mutta syy paljastui perjantaina, kun kutittelin suu auki ja ääneen nauravaa L-murua - suusta löytyi peräti kaksi uutta hammasta!


 

Selina