lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vapun sitruunainen simajuustokakku

Vappu, työväen, ylioppilaiden ja haalarikansan juhla. Vappuun kuuluu juhlimisen lisäksi herkuttelu ja silloin ei lasketa kaloreita siman, munkkien, perunasalaatin ja nakkien kulutuksesta - alkoholista puhumattakaan! Tänäkään vuonna emme juhli vappua kosteasti, vaan juhlistamme sitä A-murun mummolassa todennäköisesti hukkuen ilmapalloihin ja serpentiinin ja pessen yhden munkkimonsterin sokerin tahmaamia käsiä useita kertoja päivässä. Koska vappu osui tänä vuonna ehkä vähän tylsästi sunnuntaille, niin täällä maaseudulla ei ole mitään erityisiä vapputapahtumia. Toisaalta se kapungin melu, täyteen tupattu vapputori ja ilakoiva haalarikansa ei juuri nyt innosta ja siksi se, että vietämme vappua mukavan perhepäivän merkeissä maaseudun rauhassa sopii minulle oikein hyvin!

Mielestäni vappuun kuuluu ehdottomasti sima - sopivan sitruunainen ja poreileva vappujuoma. Tänä vuonna herkuttelemme perinteisen siman ja munkkien lisäksi herkullisella juustokakulla, josta voi maistaa vapun ja sitruunan kirpeyden. Vapun sitruunainen simajuustokakku sopii täydellisesti jälkiruoaksi tai vappukahveille tarjottavaksi!


1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi.

2. Murskaa digestivekeksit pussissa tai monitoimikoneessa, sekoita joukkoon voi ja painele seos Ø26 cm irtopohjavuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin jähmettymään.

3. Vaahdota kerma ja lisää siihen sokeri, tuorejuusto ja rahka sekä kahden (Luomu) sitruunan raastettu kuori ja mehu.

4. Sulata liivatteet kiehuvassa vesitilkassa ja lisää ohuena nauhana juustokermaseokseen huolellisesti vatkaten.

5. Kaada seos keksipohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään ainakin kahdeksi tunniksi.

Simakiille:
1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi.
 
2. Mittaa sima kulhoon ja siivilöi rusinat.

3. Sulata liivatteet vesitilkassa ja lisää ohuena nauhana hyytyneen kakun pinnalle.
 
4. Nosta kakku jääkaappiin ja anna hyytyä.
 
 Koristele valmis kakku sitruunaviipaleilla ja rusinoilla. Simakakun kanssa maistuu parhaimmalta tietenkin itse tehty sima! ;)

Pikkuniksi: Juustokakun saa irtoamaan helpommin vuoasta, kun kiedot ennen vuoan avaamista mahdollisimman kuumaan veteen kastetun pyyhkeen vuoan ympärille.

Iloista, aurinkoista ja herkullista vappua!


♥: Selina




Millaisia herkkuja sinun vappupöydästä löytyy?

torstai 28. huhtikuuta 2016

Meidän Pinokkio!

 "Mun äidillä on vauva mahassa. Se on mun pikkusisko ja mä saan kesällä trampoliinin!"

Näin A-muru huijasi meidän naapuria muutama viikko sitten. On varmaan sanomattakin selvää, että meille ei ole tulossa trampoliinia ja se pikkusiskokin on vain pilkkeenä silmäkulmassa! Meille on siis muuttanut pieni satuilija. Satuilua on ollut havaittavissa myös päiväkerhossa ja kuulinkin juuri A-murun kertoneen kerhotädeille minun olleen Isimiehen kanssa viikonloppuna juhlimassa ja hän jäi kotiin Taivaan Isän kanssa. Juhlat taisivat olla ehkä liiankin hauskat, koska en muista niistä tai hieman ylempiarvoisen lastenvahtimme palkkaamisesta yhtään mitään! Eli jos kuulette huhuja siitä, että jätämme lapsemme Herran huomaan päästäksemme bailaamaan, niin tiedätte sen olevan vain rakkaan leikki-ikäisen tyttäremme satuilua!



Sanotaan, että leikki-ikäinen ei osaa valehdella tietoisesti kuten hieman vanhemmat lapset ja aikuiset. Valehtelun sijaan kyseessä on ennemmin viaton satuilu ja narraaminen, josta voi syyttää lapsen mielikuvitusta. Leikki-ikäiselle pienet valheet saattavat olla pelkkää hupia tai toiveajattelua. Ymmärrän siis hyvin A-murun trampoliini-huijauksen, koska lähes jokaisesta lähiömme talosta kuuluu riemunkiljahduksia lasten pomppiessa trampoliinilla samaan aikaan, kun äidit laskevat montako Nitroa he voivat vielä ottaa trampoliinin aiheuttamiin ylimääräisiin sydämentykytyksiin. Leikki-ikäinen alkaa ymmärtämään toden ja sadun eron noin 5-6 vuotiaana, joten on sanomattakin selvää, että kolmevuotiaan satuilusta ei kannata suoranaisia rangaistuksia alkaa jakelemaan, vaan asiaan kannattaa puuttua puhumalla. Mielestäni lapselle on tärkeää painottaa rehellisyyttä ja kertoa, että jatkuva satuilu voi asettaa vanhemmat vaikeaan tilanteeseen. Lapselle on hyvä kertoa, että satuilusta tai valehtelusta voi seurata myös tilanteita, joissa aikuiset eivät itsekään tiedä milloin lapsi puhuu totta ja milloin palturia.

Itse pyrin äitinä olemaan tyttärellemme mahdollisimman rehellinen ja välttämään viimeiseen asti ne pieneltäkin tuntuvat valkoiset valheet. Pakko kuitenkin mainita, että jäin juuri suklaata pyytävälle A-murulle kiinni suklaan syömisestä ja yritin sen jälkeen epätoivoisesti ja silmät kirkkaana selittää hänelle (tietenkin se suklaalevy selän taakse piilotettuna), että pääsiäispupu vei kaiken suklaan ja siksi suklaa on just nyt loppu!

 

♥: Selina

 


Satuileeko sinun lapsesi?

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Ihan sakeeta ruokaa!

Olen jakanut teille blogihistoriani aikana muutamia helppoja kotiruoka reseptejä arkeen. Mielestäni kotiruoan tulee olla tietenkin herkullista, terveellistä ja ravitsevaa, mutta myös helposti ja nopeasti valmistettavaa. Näin se kiireisempikin vanhempi pystyy välttämään perheen tärkeissä ruokailuhetkissä ne kauppojen tuomitut mikroateriat ja puolivalmisteet, vaikka ihan hyvää matskua nekin taitavat nykyisin olla. 


Minulta kysytään usein millaista ruokaa pystyn syömään tai lähinnä nielemään turvallisesti. Nielemisvaikeuden suurin riski on aspiraatio, eli ruoan kulkeutuminen keuhkoihin ja tästä seuraava aspiraatiokeuhkokuume. Se on se riski, joka otan joka kerta laittaessa jotain suuhuni. Kohdallani tärkeintä turvallisessa suun kautta syömisessä on ruoan koostumus. Sen pitää olla mahdollisimman viileää, soseutettua ja sopivan sakeaa, ihan sakeeta ruokaa, mutta luonnollisesti myös hyvää! Sauvasekoitin, monitoimikone ja apteekista saatava sakeutusjauhe ovat ruoan valmistuksessa pääroolissa. Nyt käytössäni oleva sakeutusjauhe on suoraan sanottuna kamalan makuista, joten en sakeuta sillä muuta kuin ruokia. Nesteiden sakeuttamiseen soveltuu paremmin sakeutusjauheet, jotka jättävät sakeutetun nesteen kirkkaaksi tämän yksilön tarjoaman harmaan liisterin sijaan. Voisin myös syödä tavallista kotiruokaa soseutettuna, mutta siinä on omat haasteensa lämpötilojen suhteen. Kädenlämpöinen tai lämpimämpi ruoka on vaikeampaa käsitellä nielemisprosessin aikana ja rehellisesti sanottuna kylmä soseutettu kotiruoka tuo ensimmäisenä mieleeni lasten purkkiruoat - kaikki sekaisin yhteen mössöön ja nam, päivällinen on katettu! Ei kiitos! Millaista ruokaa sitten syön? Tässä kolme suosikkiani.
Mangorahka:

Mangorahka on sellainen ruoka, jota syön päivittäin. Kylmä paksu rahka, johon sekoita Bonnen mangopyreetä ei kaipaa edes sokeria maistuakseen herkulliselle. Joskus tuunaan mangorahkaa lisäämällä siihen passionhedelmää. Jos valmiin rahkan koostumus on liian löysää, sakeutan sen sakeutusjauheella.

Tonnikalamössö:

Kylmien ja maistuvien suolaisten ruokien löytäminen on ollut ehkä haasteellisinta. Olen aina pitänyt kalasta enkä tiedä mitään parempaa uuniperunoiden kanssa kuin mössö, jota söin jo lapsuudenkodissani. Mössöön voi laittaa vaikka mitä, mutta paras mössö syntyy tonnikalasta. Valmistan mössön soseuttamalla tehosekoittimessa palan sipulia ja purkillisen tonnikalaa. Sitten lisään seokseen hieman pippuria, ripauksen suolaa, sitruunamehua ja purkillisen ranskankermaa. Soseuettu tonnikala ja sipuli on valmiina seoksena todella löysää, joten tonnikalamössö vaatii ehdottomasti sakeutuksen. Kylmä ja sakeutettu tonnikalamössö maistuu sakeutuksesta huolimatta myös Isimiehelle ja hän laittaakin sitä monesti rapeaksi paahdetun ruisleivän päälle.


Mehujää:

Mehujäät olivat ensimmäisiä ruokia, mitä harjoittelin syömään suun kautta. Nieluni aistii vielä kylmän, joten sen vuoksi mehujään syöminen on turvallisempaa kuin lämpimien koostumusten. Ainoa ongelma on aika, eli mehujää pitää pureskella ja niellä nopeasti, ettei se sula liikaa ja vaikeuta nielemistä nestemäiseksi muuttuvan koostumuksensa vuoksi. Valmistan mehujääni aina itse, koska se on niin helppoa ja vaivatonta. Loraus mehua, ripaus sokeria ja pakastus. Nam!


 

♥: Selina

 


Maistuisiko sinulle minun sakeat lempparit?

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Isku, selviäminen ja onni

Eilen se iski jälleen kelatessani jo liiankin tutuksi tulleen sairaalan käytävillä. Minut valtasi ahdistus perheemme kokemasta tuskasta, kun kelasin teho-osaston sumennettujen lasien ja ovipuhelimen ohi. Mietin mitä mieheni ja läheiseni mahtoivat kaksi vuotta sitten ajatella niinä lukemattomina hetkinä, kun he soittivat juuri sillä puhelimella hoitajille voiko minua tulla katsomaan, olenko hereillä vai lääkeunessa - mihin heidän pitäisi varautua. Mieleeni palasi teho-osaston laitteiden piippaukset, terveydestään taistelevien ihmisten huokaukset, kipu ja sedatoivan lääkkeen aiheuttama epätodellinen olo. Olin läsnä, mutta silti jossain kaukana tavoittelemattomissa. Muistan ymmärtäneeni mitä minulle sanottiin, mutta saatoin vain kuulla heikon ääneni vastaavan kysyjille ja sitten nukahdin jälleen. Silloin sairaalareissuni kesti lähes kuukauden. Sen kuukauden aikana minua leikattiin, hoidettiin ja yritettiin kuntouttaa. Sen kuukauden aikana ja vielä kotiin päästessäni taistelin, että selviäisin hengissä ja niin selvisinkin, vaikka se ottikin koville. 


Ymmärsin eilen sairaalan käytävillä kelatessani myös sen, että vietän tänä vuonna jo neljättä äitienpäivääni. Uskon, että vain äitiys antoi minulle kaksi vuotta sitten sen taistelutahdon - tahdon selviytyä ihan kaikesta. Vietin toisen äitienpäiväni sairaalassa ja muistan vieläkin sen tunteen, kun kuulin sairaalan käytäviltä kantautuvia lasten ääniä ja pieniä askeleita. Nämä äänet olivat tavallaan lohduttavia, koska silloin ymmärsin, että elämä jatkuisi kunhan toivun ja pääsen kotiin. Samalla sisimmässäni heräsi kuitenkin toivo siitä, että edes yksi niistä sairaalan käytäviltä kantautuvista riemunkiljahduksista tai pienistä juoksuaskeleista olisi A-muru. Pystyin silloin jopa kuvittelemaan hänet seisomaan sänkyni viereen ja sen taaperon  kaikkitietävän katseen, pienen hymyn ja suunnattoman ilon hänen käpertyessään viereeni sairaalan kapeaan sänkyyn. Samalla silmäni täyttyivät kyynelistä. Se muisto oli liian kipeä ja halusin halata A-murua enemmän kuin koskaan. 


Kun pääsin eilen kotiin, koko ilta meni aivan sumussa ajatuksieni karkaillessa parin vuoden takaisiin tapahtumiin. Kuitenkin jo leikki-ikäiseksi kasvaneen tyttäreni askarteluhetken seuraaminen sai oloni äärettömän kiitolliseksi. Minä selvisin oikeasti ja saan nyt olla kotona perheeni kanssa. Ei ole olemassa mitään millä kiitollisuuttani voisi koskaan mitata. Kiitollisuutta perheestä, elämästä ja onnesta - siitä, että kaikki on nyt hyvin. Vaikka elämäni on ehkä välillä vaikeaa ja ihan sairasta, niin minä elän! Isku, selviäminen ja onni. Se kertoo elämästäni - elämästä jota elän täysillä!


 

♥: Selina

 

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Hulluna kevään valoon ja kirkkauteen

Minuun on iskenyt jonkinlainen kevätkärpäsen purema...tai pikemminkin muurahaisen, joita onkin kevään kunniaksi eksynyt meidän keittiöön aikamoinen lauma! Kevätväsymyksen tilalle on tullut intoilu kaikesta kirkkaasta, pirteästä, raikkaasta ja KELTAISESTA. Kyllä, keltaisesta! Huomaisin eilen ostavani sitruunoita vain ja ainoastaan sen vuoksi, koska ne ovat keltaisia ja näyttävät kauniilta hedelmälautasella banaanien ja keltapunaisen omenan kanssa - voihan keltainen! Olenkohan aivan terve?


Kaikki alkoi yhdestä pirteästä Vallilan matosta, joka kotiutui meille perjantaina. Viikonlopun aikana kotimme onkin täyttynyt vihreistä ja keltaisista yksityiskohdista, olen leiponut sitruunamarenki-piirasta, syönyt mangorahkaa ja tehnyt simaa tuplaten sitruunoiden määrän! 




Kevätväsymys on poissa ja nyt kesä saa tulla! 

Yön aikana ilmestyneestä takatalvesta huolimatta ihanaa viikko juuri Sinulle!

 

 

♥: Selina

 


Tekeekö kevät sinullekin kepposia vai olenko yksin fiilisteni (ja niiden muurahaisten) kanssa?

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

A-muru, sydänkasvoinen some-lapseni

"Harmi, kun minulla ei ole silmiä ja nenää näkyvillä. Äiti miksi ei?"

Näin A-muru totesi minulle pettyneenä nähdessään muokatun kuvansa blogissani ja sai minut mietteliääksi.

Kun avasin elämäni teille reilu kaksi vuotta sitten, päätin ettei perheeni tarvitse "kärsiä" minun halustani kokeilla siipiäni anonymiteetin ihmeellisessä maailmassa, blogimaailmassa. Sinä päivänä keksin itselleni lopulta ei niin omaperäisen bloginimen, joka muodostuu persoonattomasti omista nimikirjaimistani ja samalla kaunis tyttäreni sai kasvoilleen kömpelösti Paintin tarjoaman vaaleanpunaisen sydämen ja tietoisesti valitun ja joitain jopa kovasti ärsyttävän bloginimen, joka koostuu hänen etunimensä ensimmäisestä kirjaimesta ja lässytysliitteestä. Ja niin tyttärestäni tuli blogimaailman oma A-muru. Ja se Isimies...no sanotaanko, että valitsisin nyt toisin, jos pääisisin nimeämään perheenjäseniäni uudelleen!

Lapsen tuominen someen on puhuttanut paljon niin puolesta kuin vastaan. Osan mielestä on täysin viatonta laittaa kuva irvistävästä lapsestaan someen, jossa hänet on yllätetty äidin meikkipussilla. Siitä seuraa tykkäyksiä, ihailuja, kommentteja ja hymyjä - vain kaikkea ihanaa ja positiivista! Osa on taas sitä mieltä, että ensinnäkin se äidin meikkipussi sisältöineen oli jo niin nolo näky laittaa julkiseen levitykseen, mutta miten se lapsi siihen liittyy? Kysyikö kukaan häneltä, halusiko hän päästä nettiin sen levitetyn meikkipussin ja äidin vanhojen meikkien kanssa? Siinä vaiheessa se pihin äidin rikkoutunut puuteri, joka muuten toimii aivan hyvin varovaisesti käytettynä hieman erilaisena irtopuuterina, on pienin murhe!


Minulla on Facebook, on ollut jo vuosia. Siellä on kuvia minusta, miehestäni, koirista ja myös A-murusta - ilman sitä sydäntä naamalla. En ole koskaan ajatellut, että rikkoisin rajusti lapseni oikeutta lataamalla hänestä kuvia naamakirjani kansioihin tykättäväksi ja katseltavaksi, mutta sanotaanko, että kadun ehkä vähän sitä päivää, kun klikkasin ensimmäisen kuvan tyttärestämme vierihoito-osaston perhehuoneessa sektiohaavaa särkiessä ja tissien ollessa täynnä maitoa. Jos pääsisin takaisin siihen päivään, lapsestani ei olisi tunnistettavia kuvia somessa. Ei ainakaan näin paljon. Kohdallani kyse ei ole lapseni oikeudesta silloin imeväisikäisenä vastasyntyneenä ilmaista tahtoaan päästä tai olla pääsemättä osaksi somea, vaan siitä, että se mikä on netissä pysyy siellä aina. On totta, että minä voin aikuisena kantaa vastuun julkaisemistani selfieistä, joista voi laskea jokaisen näpyn ja rypyn, mutta lapsi ei osaa vielä päättää onko cool olla vaippa päällä äidin ja isin Facebookin kaikille näkyvässä kasikuvassa vai ei. On kaksi vaihtoehtoa. Tulevaisuudessa tämä kansikuva voi naurattaa lasta tai sitten se on pahinta ikinä ja aiheuttaa ovien paiskontaa ja kotoa karkaamisen!

Blogit ja Insta-tilit ovat kuin virtuaalisia päiväkirjoja, joista voi nähdä ja lukea kaiken riippuen siitä kuka on tilin toisessa päässä. Vaikka kirjoitankin A-murun hassutteluista blogiini hyvin avoimesti, en halua tuoda julki hänen kasvojaan tai nimeään. Se on minun oma päätökseni. Rehellisesti sanottuna minä niin haluaisin täyttää Instan ja  blogin kauniin lapseni kuvilla, näyttää teillekin hänen suloiset sinivihreät silmänsä ja lopettaa sen raivostuttavan sydämen kanssa pelleilyn, mutta en vain pysty siihen. Luen oikeastaan eniten perheblogeja ja parasta niissä on juuri ne ilmeikkäät ja hymyilevät lapset - sori vaan äitibloggaajat! Pidän tietenkin myös blogeista, joissa lapsen kasvoja ei näy ja lapsi kulkee ehkä vähän lukiajystävällisemmällä bloginimellä  kuin meidän pieni murunen. Minulle blogeissa tärkeintä on tekstin aitous ja sisältö, mutta voiko olla OIKEASTI aito paljastamatta kaikkea? Mielestäni voi ja se onkin niin somen kuin blogimaailman rikkaus! Jokainen antaa itsestään juuri sen verran kuin haluaa ja toistaiseksi minä haluan pitää jokaisen murusen oman tyttäreni kauniista kasvoista itselläni. Hän on A-muru, sydänkasvoinen some-lapseni!




 ♥: Selina

 

Mitä ajatuksia sinulla on lapsen tuomisesta someen?

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Elämäni paras kipulääke

Otin eiliseen kipuryhmään mukaani jotain erityistä jaettavaksi ryhmäläisten kanssa - jotain, joka poistaa kipuni ja jota rakastan eniten maailmassa. Siinä hän istui samassa pöydässä kanssamme, jonka ympärillä kipu sai jälleen kasvot. Hän tutki meitä hieman ujolla, mutta tarkkaavaisella katseellaan, kuin arvioisi jokaisen voimavarat ja jokaisen kivun. Yhtäkkiä hän katsoi minua silmiin ja hymyili tuttua sähdehtivää hymyään - sitä hymyä jota rakastan. Tämä hymy pelastaa minut joka kerta, kun olen vajoamassa liian syvälle kipuuni ja tunnen hukkuvani siihen tunteeseen etten selviä. Vain se tutkiva katse ja valoisa hymy saavat minut joka kerta pitämään tiukemmin kiinni siitä tunteesta, että tulen selviämään. Ja niin minä olen selvinnytkin. Joka kerta.  

"Äiti haluaisin piirtää!", hän sanoi minulle kuin ei huomaisi ollenkaan minun katoamista ajatuksiini ja ryhmäläisten katseita. Oli aivan hiljaista hänen hyväntuulista hihitystään lukuun ottamatta. Minua hymyilytti ja kohotin katseeni. Kaikki muutkin hymyilivät. Hän tuli ja vei kipumme pois tuoden tilalle hymyä ja puhdasta iloa. Juuri silloin tunsin jälleen kerran valtavaa kiitollisuutta siitä, että olen saanut hänet elämääni - elämäni paras kipulääke, A-muru!

Olen toiminut Suomen Kipu ry:n vertaistukiryhmän vetäjänä kohta kaksi vuotta. Näihin kahteen vuoteen on mahtunut paljon iloa, mutta myös paljon huolta Suomen kivunhoidon tilasta ja ryhmäläisten jaksamisesta. Koen olevani etuoikeutettu saadessani nähdä ryhmän vetäjänä kuinka parantava vaikutus vertaistuella on ja se tekee tästä vapaaehtoistyöstä entistä merkityksellisemmän.

Eilinen kokoontumisemme oli hieman erilainen kuin yleensä, koska otin A-murun mukaani. Hän on ollut koko kevätkauden hurjan loukkaantunut minulle, koska hän ei ole päässyt mukaan kipuryhmään, äidin kipukerhoon. Eilen siis matkustin taksilla innokkaan apulaisvetäjäni kanssa kipuryhmän tapaamiseen ja esittelin hänet ryhmäläisille. A-muru jaksoi kahden tunnin tapaamisen upeasti! Hän oli kiltti ja huomaavainen ja piirsi jokaiselle ryhmäläiselle oman piirustuksen muistoksi vierailustaan. Kokoontumisemme oli menestys ja uskon, että A-murun tarjoamasta energiasta riittää ryhmäläisille iloa pitkäksi aikaa! 

Kipuryhmä taisi olla merkityksellinen myös A-murulle. Tänään olemmekin leikkineet jo useamman kerran kipukerhoa, jonka vetäjänä A-muru toimii. Ryhmään kuuluu minun lisäkseni leikkihuoneen kipukroonikot, Molla, Barbi ja pupu. A-murun mukaan kipukerhossa jutellaan, kuunnellaan musiikkia ja syödään, joten valikoimme tarjottavaksi tietenkin ne herkullisimmat puiset hedelmät ja leivonnaiset, keitimme ison pannullisen kahvia ja sitten ryhmän oli aika kokoontua Ti-Ti nallen soidessa taustalla. 


Vertaistuki on arvokasta ja on suuri ilo, että myös A-muru pääsi nuoresta iästään huolimatta kokemaan sen taian!

Ihanaa, kivutonta ja aurinkoista viikonloppua!



 

♥: Selina

 

torstai 21. huhtikuuta 2016

Äiti testaa: ihana ja luonnollinen Nurme + ARVONTA

Kevät ei tule yksin. Lumien sulaessa se oma kotipiha tarvitsee apua ja huolenpitoa selvitäkseen usean kuukauden kestäneestä Luontoäidin tarjoamasta kylmästä kyydistä. Pihassa riittää puuhastelua niin puskissa kuin nurmella, mutta eräs muukin talven rasittama kohde tarvitsee huolenpitoa - iho.


Sain talvella Nordic Health Systemsiltä testiin virolaisen Nurmen luonnonkosketiikkaa. Nurmen tuotteet on valmistettu tarkoin valituista raaka-aineista ja niissä näkyy perheyrityksen arvot, joihin kuuluu henkinen ja fyysinen tyytyväisyys sekä eläminen sopusoinnussa luonnon kanssa. Sana Nurme on viroa ja tarkoittaa niittyä, joka toimiikin inspiraationa näiden ihanien tuotteiden valmistuksessa ja kehityksessä. NHS:n lähettämässä yllätyspaketissa oli Skin Nourishing Avocado Body Butter -avokadovartalovoi, Avocado Sugar Scrub -avokadovartalokuorinta, Carrot Vitamin Soap -Porkkanasaippua, Macadamia Oil -macadamiaöljy ja vielä hemmotteluhetkiä ilahduttamaan Summer Sun -Kesäaurinko 100% Soijavahakynttilä.


Haluaisitko sinäkin kokeilla Nurme-tuotteita? Kaipaako ihosi piristystä porkkana-vitamiinisaippuan voimin, kunnon kosteuttavan ja ravitsevan avokadokuorinnan ennen paahtavaa aurinkoa vai haluaisitko tunnelmoida hieman viileissä ja valoisissa kesäilloissa vapaavalintaisen soijavahakynttilän huumaavan herkässä tuoksussa? Sain NHS:ltä arvottavaksi nämä kolme upeaa Nurme-tuotetta ja nyt sinun on mahdollista voittaa yksi niistä tai jos arpaonni suosii vaikka kaikki!


Arvontaohjeet: Voit osallistua arvontoihin klikkaamalla itsesi Nordic Health Systemsin nettikaupan Nurmen valikoimaan ja kommentoimalla tähän postaukseen, mikä Nurmen ihanista tuotteista olisi sinun mieleesi. Muistathan jättää toimivan sähköpostiosoitteesi ja anonyymit, keksikää itsellenne nimimerkki. Yhden lisäarvan saat seuraamalla Kun äiti kelaa-blogia Bloggerissa, Bloglovinissa, Blogipolussa, Facebookissa tai Instagramissa. Jos osallistut arvontaan kahdella arvalla, ilmoitathan seurantalähteesi. Suoritan osallistujien kesken kolme arvontaa ja yhdellä kommentilla osallistut kaikkien tuotteiden arvontoihin. Arvonta-aika on viikko, eli 28.4 asti ja otan voittajiin yhteyttä henkilökohtaisesti. Kolminkertaiset onnet arvontaan!

 

 

 ♥: Selina

 



Ovatko Nurmen tuotteet sinulle tuttuja?

*Yhteistyössä: Nordic Health Systems/Nurme. Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ihana Lukuviikko leikki-ikäisellekin!

Tiesitkö, että tällä viikolla vietetään Lukuviikkoa? Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jonka aikana koulut ja kirjastot juhlivat lukemisen riemua.

Tänä vuonna Lukuviikon teema on monta tietä tarinaan, joka kuroo hienosti samoihin kansiin lukemisen monet muodot. Esimerkiksi elokuvien, pelien ja somen kautta on mahdollista löytää se oma suosikkikirja ja aito lukuelämys. Pääosassa Lukuviikolla ovat kuitenkin oikeutetusti kirjat ja tapahtuman tavoitteena onkin kannustaa lapsia ja nuoria lukemaan enemmän ja pidempiä tekstejä. Mutta miten pieni leikki-ikäinen voisi viettää Lukuviikkoa?

Meillä luetaan paljon satukirjoja. A-murun leikkihuoneesta löytyy valtavasti erilaisia satuaarteita aina ihanista Disneyn klassikoista niihin miljoona kertaa kasaan teipattuihin minunkin lapsuudessani luettuihin perinnesatuihin. Omasta lapsuudestani jokailtaiset iltasadut ovat jääneet mieleeni mukavina muistoina. Muistan, kun äiti istui kaksossiskoni kanssa jaetun huoneemme nojatuoliin ja avasi paksun punakantisen kirjan, jossa oli satuja muun muassa vallattomasta sinitukkaisesta tytöstä ja ylösalaisin maasta, jossa tehtiin kaikki aivan nurinkurin ja hassusti. Juuri näiden ihanien satumuistojen vuoksi iltamme A-murun kanssa päättyvätkin aina iltasatuun, jolloin hän kömpii kainalooni ja luen hänelle ääneen. Satukirjoja luetaan myös päivällä ja leikki-ikäisen kiukuttelu jo jäähtyneen lounaan ääressä muuttuu hetkessä iloksi, kun kannustimena on jälleen kolme aukeammallista Mauri Kunnaksen Koiramäen tarinoita - silloin kylmä jauhelihakeittokin alkaa maistua yllättäen tosi hyvältä!


Leikki-ikäisen osallistuminen Lukuviikkoon on helppoa ja nyt haluankin haastaa kaikki leikki-ikäisten vanhemmat mukaan! Harva leikki-ikäinen osaa itse lukea, joten vanhempien osallistuminen on erityisen tärkeää. Valitkaa siis yhdessä mieluinen satukirja ja uppoutukaa satujen maailmaan. Ääneen lukemisen tärkeyttä ei voi mielestäni korostaa liikaa tai sitä, kuinka tärkeä se lyhytkin satuhetki turvallisen aikuisen lämpimässä sylissä lapselle on. Aiheesta lisää ja vinkkejä antoisiin lukuhetkiin löytyy lastentarhanopettaja-bloggaaja Sari Kaaristen blogista. Lukuviikkoa vietetään myös somessa, joten voit kertoa Lukuviikon vietosta sanoin tai kuvin hashtagilla  #lukuviikko!

Satumaista viikkoa ja iloa lukemiseen!

 

♥: Selina 

 

Oletko sinä lukutoukka?

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kysymyspostauksen vastaukset osa 2, sairaat vastaukset

Nyt on aika palata kysymystenne pariin. Ymmärrettävästi sairauteni herätti teissä paljon kysymyksiä, mutta oli kiva huomata, että lopulta sairauteeni liittyviä kysymyksiä tuli yhtä paljon kuin aivan tavalliseen arkeemme liittyviä kysymyksiä. Kiitos siis näistäkin kysymyksistä ja nyt on aika paljastaa kysymystenne sairaat vastaukset!




1. Ahdistaako sinua istua muiden kanssa pöydässä, kun ja jos et voi itse syödä samaa ruokaa kuin toiset?
Ei ahdista. Alussa jännitin pitkään ruokailutilanteita, kun minulle esimerkiksi katettiin automaattisesti pöytään lautanen, mutta ajan kuluessa jännitys hävisi ja samoin se kohdalleni katettu tyhjä lautanen.

2. Jos pystyisit syömään niin mitä haluaisit syödä?
Haluaisin syödä ihan normaalia kotiruokaa, ehkä karjalanpaistia. 

3. Voiko sairaudestasi parantua?
Tämä on kysymys jonka kysyin lääkäriltä heti diagnoosin saadessani. Sairauteni ei ole parannettavissa, mutta oireita voi helpottaa kohdallani kuntoutuksella ja lääkityksellä.

4. Millaisena näet A-murun tulevaisuuden sairaan äidin lapsena ja uskotko että se vaikuttaa häneen jotenkin?
A-murun tulevaisuus näyttää minun silmin katsottuna hyvältä! Hänellä on rakastavat vanhemmat ja turvallinen koti ja hän saa harrastaa, kasvaa ja kehittyä omaan tahtiinsa ja oppia virheistään. Sairauteni vaikuttaa perheeseemme väistämättä, mutta uskon, että myös A-muru selviää sen tuomiosta haasteista ja siitä, kun hänen äiti kelaa! ;)

5. Miten sairautesi vaikuttaa parisuhteeseen? Ja tarkoitan sekä psyykkistä, että fyysistä puolta...
Sairaus on luonnollinen osa parisuhdettamme - se kun ei poistu missään tilanteessa. Isimies on ottanut minut omakseen sellaisena kuin olen ja rakastaa minua ehdoitta, vaikka luonnollisesti sairauteni aiheuttaa suhteeseemme myös huolta, stressiä ja riitojakin. Sairaudestani huolimatta pystymme tekemään pariskuntana aivan samoja asioita kuin terveetkin pariskunnat, mutta omalla tyylillämme.

6. Tuleeko ihmiset koskaan kysymään missään mitä sulle on käynyt kun oot pyörätuolissa tai tuleeko muita kommentteja? 
Voi todella monesti! Moni luulee, että minulla on selkäydinvamma tai MS-tauti.

7. Onko sulla tuttuja/ystäviä ketkä ovat pyörätuolissa?
Kyllä, moniakin.

8. Pelottaako sinua eteneekö sairautesi?
Sairauden eteneminen pelottaa minua luonnollisesti, mutta yritän elää päivä kerrallaan. Elämä jatkuvan pelon kanssa on raskaampaa kuin sairauden pahenemisvaiheet.
 
9. Jos sairaus etenee, osaako kukaan ennustaa miten tai mihin ruumiinosaan seuraavana?
Voi jos lääkärit saisivat edes hetkeksi sen kuuluisan kristallipallon käsiinsä, joka voisi paljastaa etenemisen aikataulun ja kohteen, niin moni asia olisi silloin toisin! Arvioita voi toki aina antaa ja itse ajattelisin ilman sitä kristallipallon tuomaa varmuutta, että seuraavaksi liikuntakykyni heikkenee entisestään ja raajojen spastisuus, virheasennot ja dystoniset liikehäiriöt lisääntyvät. 

10. Pelottaako, että saatat sairautesi takia kuolla aikaisemmin kuin vanhuuteen? Toki ainahan sitä voi jäädä vaikka auton alle eikä kannata suotta murehtia etukäteen, mutta oletko tätä joskus miettinyt?
Totta, että aina voi sattua jotain, joka vie hengen, mutta ei, en osaa pelätä kuolemaa. Sairauteni heikentää toki kehoani joten uskon, että vanhuuden vaivat saattaisivat olla hieman vaikeampia kohdallani. 

11. Mietitkö, että miten sitten kun A on esim murrosikäinen ja tiedostaa sairautesi vakavuuden, että vaikuttaako se häneen jotenkin?
En ole miettinyt, mutta olen varma sairauteni tulee vaikuttamaan häneen, olenhan hänen äitinsä. Avoimuus on tässä avainasemassa, eli kun A-muru kasvaa, kerron hänelle enemmän sairaudestani, sen oireista ja siitä kuinka niiden kanssa voi elää.

12. Pelkäätkö että A-murua vähän vanhempana kiusataan, koska äitinsä on erilainen?
Tietenkin pelkään, koska kaikki erilaisuus voi aiheuttaa kiusaamista - valitettavasti myös sairas äiti.

13. Millainen on avustajan rooli elämässäsi?
Avustaja tekee kotonamme sellaiset asiat joihin en sairauteni vuoksi kykene. Tämän lisäksi hänestä on muodostunut minulle iso tuki ja turva vaikeina hetkinä ja voin luottaa hänelle lapseni, ajatukseni ja pelkoni - koko elämäni. Kyllä, hän on työntekijäni, mutta arvostan häntä ihmisenä valtavasti enkä voisi koskaan pitää häntä "vain" työntekijänä aivan kuten en voisi pitää itseäni pomona.

14. Pärjäätkö lainkaan yksin?
Pärjään, jos olen valmistautunut ja jos on pakko.

15. Millainen on hyvä avustaja?
Minun avustaja tietenkin! :D No siis hyvä avustaja on oma-aloitteinen, ottaa huomioon avustettavan elämäntilanteen ja huolehtii myös itsestään. Mielestäni tärkeintä hyvän avustajan persoonassa on vuorovaikutustaidot ja luottamus myös toisinpäin.

16. Onko avustaja ystäväsi?
Kyllä.

17. Mitä avustajasi työhön kuuluu? Onko hän paikalla "aina" vai pärjäätkö jonkin verran yksinkin (kun autoakin ajat itse)? Ja jos hän on paikalla esim. kun tapaat ystäviäsi, onko hän "sivussa" odottamassa vai esim. mukana keskustelussa?
Avustajan työnkuvaan kuuluu tehdä niitä asioita mihin en sairauteni ja vammani vuoksi pysty. Hän tekee esimerkiksi kotitöitä, käy minun kanssani ruokaostoksilla ja auttaa minua A-murun hoidossa. Avustaja on paikalla aina, kun mieheni on töissä. Jos Avustaja on paikalla, kun tapaan ystäviä, hän saa luonnollisesti osallistua keskusteluun. 

18. Millaista on olla sekä "pomo" että "asiakas" samaan aikaan? 
Aluksi oli vaikea pyytää vierasta ihmistä omassa kodissa menemään vaatekaapille ja tuomaan sieltä tietyn vaatteen - likapyykistä puhumattakaan! Olen pomona tavallaan vaativa, kun edellytän oma-aloitteisuutta henkilökohtaiselta avustajalta, mutta sitten taas lepsu siinä mielessä, että en välttämättä kehtaa sanoa, jos jotain tarvitsisi tehdä. Näin siis sijaisten kanssa. Onneksi Avustajalla on vakituinen työsuhde, eikä se näyttäisi loppuvan vuosiin! Avustaja on siis puhunut, että hän jää eläkkeelle, kun A-muru pääsee ripiltä! ;) Avustajan roolista perheessämme voit lukea lisää tästä.

19. Mitä tapahtui siinä umpparileikkauksessa? Ja miten se tilanne pahenee ajan saatossa eikä siis lopu johonkin tiettyyn pisteeseen?
Umpparileikkauksessa minulle tuli alavatsan ja nivusen alueelle vakava hermovaurio alaraajoihin vieviin hermoihin. Minut leikannut kirurgi teki leikkauksessa useita virheitä, mutta suurin virhe oli leikkaushaavan sijainti, joka oli umpilisäkkeen sijainnin suhteen aivan liian alhaalla. Virheellinen leikkauskohta aiheutti hermovaurioita, joita hän pahensi vielä sulkiessaan vatsani lihaksia ja katkenneita hermoja myöden väärin. Tästä kaikesta minulle kehittyi ääreishermovauriosta johtuva CRPSII, jonka on todettu voivan edetä ensin saman puolen raajoihin, mutta myös vastakkaiseen raajapariin. Näin minulle kävi. Joskus CRPSII liittyy dystoniaa, eli aivoperäistä liikehäiriötä ja minulle tämä harvinainen sairaus tuli yleistyneessä muodossa. Yleistynyt dystonia voi myös edetä koko kehoon, aivan kuten minulla on käynyt. Leviämistä on vaikea ennustaa, mutta sanotaanko etten odottanut nielemisongelmia vielä vuosiin.

20. Oletko käynyt mitään koulua ammattiin ennen kuin sairastuit?
En.

21. Pystytkö varaamaan painoa yhtään jaloillesi esim. siirtyessä pyöriksestä sohvalle vai teetkö sen kokonaan käsilläsi?
Jalkani eivät ole veltot, vaan ne ovat spastiset, joten ne ottavat hieman painoa päälleen, mutta luistavat alta todella helposti. Siirryn pääasiassa käsien avulla, mutta otan myös painoa jalkojen päälle.

22. Oletko aatellu luopuvasi kokonaan suunkautta syömisestä ja mitä se vaatisi henkisesti?
Olen. Jatkuva pelko aspiroinnista ja siitä seuraavasta keuhkokuumeesta vaatii paljon. Kaikki aspiraatioikeuhkokuumeeni ovat olleet ehkä ärsyttäviä ja kivuliaita, mutta parantuneet akuuttivaiheestaan hyvin kotihoidossa antibiootin, ventolinen ja levon ansiosta. Täysi toipuminen kestää kuitenkin pitkään, useamman kuukauden, joten olen vähentänyt suun kautta syömistä ja ollut määrien ja koostumusten suhteen tarkempi. Suun kautta syömisestä luopuminen vaatisi paljon. Menettäisin ensinnäkin maut ja pureskelun, josta onkin tullut minulle yllättävän tärkeää nyt kun sitä tulee tehtyä harvemmin. Henkisesti raskainta olisi ehkä menettää se ruoan mausta saatava mielihyvä, koska olen ollut aina tunnesyöjä.

23. Kuinka sumplit uusissa sosiaalisissa tilanteissa kun joku kuitenki kommentoi että "etkö nyt ihan vähän kuitenki, tämä on niiin hyvää."?
Näitä tilanteita on ollut muutamia. En sumpli, vaan olen rehellinen ja kerron etten vain yksinkertaisesti pysty syömään. En kuitenkaan ala revittelemään pegillä ja keuhkokuumeen mahdollisuudella, koska pahimmassa tapauksessa se voisi saada tuputtajan nolostumaan. Jos menen esimerkiksi ravintolaan isommassa seurueessa, kerron niille jotka eivät tiedä tilannettani hyvin aikaisessa vaiheessa lyhyesti etten voi syödä ja se on joka kerta riittänyt niin heille kuin myöhemmin ruokatilausta tekevälle tarjoilijoillekin. Aiheesta lisää tässä postauksessa.

24. Oletko tavannut hoitovirheen tehnyttä lääkäriä jälkikäteen? 
En ole tavannut.

25. Onko hän myöntänyt virheen ja pyytänyt anteeksi?
En tiedä, onko hän myöntänyt hoitovirhettä, mutta hänelle on tehty selväksi vakuutusyhtiön selonteossa, että leikkauksessa tapahtui selkeä hoitovirhe. En ole saanut häneltä anteeksipyyntöä, enkä sitä häneltä tarvitsekaan, koska hän ei varmasti satuttanut tahallaan minua ja perhettäni.

26. Saitko korvauksia virheen takia? 
Kyllä, mutta asian käsittely on edelleen kesken Potilasvakuutuskeskuksessa.

27. Johtuuko sairautesi kaikilta osin tuosta hoitovirheestä, vai olisitko muutenkin sairas? 
Sairauteni johtuu vain ja ainoastaan hoitovirheestä.

28. Pystytkö seisomaan?
En enää halvausoireiden jälkeen. 

29. Mitä tuosta halvauksesta jäi?
Halvauksesta jäi minulle lantiosta alaspäin alkava heikkous ja pahemmat hermotus- ja tuntohäiriöt. Saan nyt vasenta jalkaterääni liikutettua hieman, mutta en kunnollista ja hallittua liikettä. Monesti vaikeissa neurologisissa sairauksissa sairauden oireet pahenevat tulehduksien aikana, joten en ihmettele silloisen tulehduskierteen jälkeen, että hermostoon liittyvien oireiden paraneminen on kestänyt näin kauan. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että liikuntakykyni palaisi enää siihen pisteeseen mitä se oli ennen halvausta, mutta olen tottunut tähän uuteen tilanteeseen niin hyvin etten osaa oikeastaan enää kaivatakaan itsenäistä tukea vasten seisomista tai konttaamista. Nyt, kun pystyn istumaan ilman tukea lattialla ja olen oppinut siirtymiset, kaikki on taas hyvin.

30. Onko siihen vessapaperirullan superhankalaan sijoitteluun (pöntön takana seinässä =ei taivu tai kaukana vastakkaisella seinällä =ei yllä) joku liikuntaesteisen kannalta järkevä syy vai onko se vain surkeaa suunnittelua?
Hihii tämähän oli mielenkiintoinen kysymys! Minä en ole käynyt tuollaisessa vessassa, jossa vessapaperirulla olisi ollut noin mielenkiintoisissa paikoissa, joten täytyy sanoa, että surkeaa suunnittelua! Monesti invavessoissa vessapaperirulla on sijoitettu wc-istuimen tukikaaren pidikkeeseen tai seinään pöntön viereen, jonne olen itse ainakin yltänyt hyvin.

 

♥: Selina 

 



sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Viikonlopun plussat

Viikonloppu on pian taas taputeltu ja se on sujunut osin yksinhuoltajana hienosti! Perjantai-ilta ja lauantaipäivä A-murun kanssa puuhastellen sujui mukavasti, mutta täytyy sanoa että A-murun isovanhempien apu tuli tarpeeseen ja Isimies oli erittäin tervetullut lauantai-iltana kotiin pitkän junamatkan jälkeen. Kivasta ja onnistuneesta viikonlopusta täytyy luonnollisesti plussata parhaat palat teille luettavaksi, joten tässä siis pitkästä aikaa viikonlopun plussat!

1. Minä selvisin! Hyvin sujunut yksinhuoltajuus ansaitsee ehdottomasti ykköspaikan plussauslistaltani. Tunnen välillä sairauteni vuoksi huonommuutta siitä, kun joudun turvaamaan niin paljon toisiin ihmisiin pärjätäkseni. Sitä haluaisi luonnollisesti pärjätä elämässä sillä leikki-ikäisellekin tutulla MINÄ ITTE-asenteella, mutta sairastuessa asenteille (ja jääräpäisyydelle) on pakko antaa hieman joustovaraa. Vaikka sainkin apua A-murun hoidossa, koen onnistumisen iloa siitä, että A-muru on kunnossa ja sanoi minulle tänään, että olen hänen paras ystävä, vaikka laitoin hänet natsimutsin elkein eilen siivoamaan leikkihuoneensa laatikot Ti-Ti nallen antaessa tahdin suursiivouksellemme! Onnistumisen ilosta huolimatta, minun täytyy sanoa, että seuraava kerta yksinhuoltajana saa odottaa.

2. A-muru, äidin pieni ballerina. Katsokaa häntä! Ainakin tämän äidin sydän sulaa!
 

3. Isimies tuli kotiin! Tiedättekö, minulla ehti tulla oikein ikävä häntä vaikka hän oli poissa vain vuorokauden! Iso sänky tuntui kylmältä ja yksinäiseltä nukkua ilman sitä turvallista kainalopaikkaa.

4. Leppoisa sunnuntai ilman mitään suunnitelmia. Tämä ei selityksiä kaipaa, joten ihanaa sunnuntaita juuri Sinulle!

 

♥: Selina

 


perjantai 15. huhtikuuta 2016

Turvallinen vuorokausi yksinhuoltajana

Kotiäidit ja -isät tietävät varmasti sen tunteen, kun se työssäkäyvä vanhempi astuu pitkän päivän jälkeen ovesta sisään. Silloin vastuu siitä elämän tärkeimmästä asiasta, omasta lapsesta, jakautuu jälleen kahden vanhemman kesken ja ilmoille voi päästä jopa helpotuksen huokaus.


Alkava viikonloppu on perheellemme hieman erilainen kuin normaalisti. Isimies on lähdössä A-murun iltapuuron jälkeen työmatkalle ja on yön ja huomisen päivän poissa kotoa. Tänä aikana saan luonnollisesti apua Avustajalta ja A-murun isovanhemmilta, mutta vastuu lapsestamme on yksin minulla. Toisaalta minut on vallannut kutkuttavan kiva tunne siitä, että saan olla koko illan aivan omassa rauhassa A-murun nukahtamisen jälkeen, mutta toisaalta vastuu aivan kaikesta tuntuu kieltämättä raskaalta, vaikka kyse onkin vain muutamista tunneista, joista suurin osa menee nukkuessa.



Sairauteni vuoksi erilaisena äitinä minun täytyy ottaa monta asiaa huomioon jäädessäni yksin kotiin -  varsinkin A-murun kanssa. Aivan terveelläkin vanhemmalla saattaa mennä uhmakkaan leikki-ikäisen kanssa sormi suuhun tavallisen kiukuttelun, karkailun tai vaikka ihan vain sen väistämättä tapahtuvan sotkun vuoksi. Kuitenkin erilaisena äitinä jo se tavallinen kotiarki voi sisältää monia kompastuskiviä, joihin vain uuden arjen opettelu on antanut ratkaisut.

Päivämme alkaa tietenkin aina aamiaisella. Meillä syödään aamiaisella tavallisesti kaurapuuroa, marjoja, hedelmiä ja leipää, mikä on kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio aloitus uuteen päivään on sitten kyse aikuisesta tai reilu 3 ½-vuotiaasta A-murusta. Ensimmäinen ongelma minulle on puuron keittäminen, vaikka nopeasti ajateltuna sitä ei kovin moni varmasti osaisikaan nähdä ongelmallisena. Meillä on puurohiutaleet yleensä aina kuiva-ainekaapin alimmalla hyllyllä, mutta joskus se sinikantinen Tupperi saattaa livahtaa väärälle hyllylle, jonne en sitten enää istualtani ylläkään. Kaiken täytyy siis olla aina käden ulottuvilla ja helposti saatavilla. Tarjoilisin myös niin mielelläni lapselleni kattilassa tunteella haudutettua kaurapuuroa, mutta päästän itseni helpommalla ja valmistan puuron mikrossa. Ajatus täyden vesikattilan kuljettamisesta polvien päällä vesipisteeltä liedelle ei lämmitä mieltäni, eikä mahdolliset palovammat tai hellalle kaatunut puurokattila! Puuro valmistuu mikrossa vain muutamassa minuutissa ilman pelkoa palovammoista, vesivahingosta tai kolmen vuorokauden kattilan liottamisesta pohjaan palaneen puuron vuoksi. Lounaalla ja päivällisellä kohtaan luonnollisesti samankaltaisia ongelmia, mutta jos tiedän, että tulen viettämään päivän yksin lapseni kanssa huolehdin, että jääkaapissa on valmista ruokaa A-murulle lämmitettäväksi. 



Lapsiperheen arkeen kuuluu tietenkin myös ulkoilu. Ulkoillessamme joudun miettimään tarkasti minne lapseni kanssa menen, koska kulkuyhteyksien pitää ehdottomasti olla esteettömiä, etten jäisi pyörätuolillani jumiin A-murun juostessa jo kaukana. Esteettömyys luo myös turvallisuuden tunnetta, koska jos joudun tekemään kovasti töitä päästäkseni liikkeelle voin  kaatua ja loukata itseni. Uhma ja etenkin karkailu tuo aina omat ongelmansa ulkoiluun, mutta A-muru on selvästi ymmärtänyt sen, että äitiä on pakko totella, koska en pysty juoksemaan hänen peräänsä samalla tavalla kuin Isimies tai Avustaja. Pysymme kuitenkin aina kahdestaan ulkoillessamme vain omassa pihassa, jossa A-murulle on tarjolla riittävästi aktiviteetteja leikkimökin kotileikeissä tai hiekkalaatikolla. Järjestän yleensä myös jotain erityistä kahdenkeskisiin leikkihetkiimme, esimerkiksi eväsretki leikkimökkiin tuo A-murulle  mukavaa vaihtelua tavallisiin kotileikkeihin verrattuna aina eväiden valmistamisesta niiden syömiseen asti!


Kun päivä taittuu iltaan, alkaa lapsikin väsymään ja kiukuttelu ja kokeilu lisääntymään - äidistä puhumattakaan! Silloin paras ja turvallisin vaihtoehto on leikkiä sisällä ja aloittaa iltapuuhat ajoissa. Ennen iltapalarumbaa meillä käydään iltapesulla, mikä on ainakin minun mielestäni se päivän vaarallisin osuus. Liukas lattia ja lapsen liian kevyt askel märillä varpailla ei ole paras yhdistelmä, joten meillä käydään äidin vahtivuorolla iltapesulla kylpyammeessa. Näin myös pyörätuolini säilyy suhteellisen kuivana satunnaista veden räiskyttelyä lukuun ottamatta. Isimies onkin nostanut minulle ammeen valmiiksi kylpyhuoneeseen, joten minun ei tarvitse muuta kuin laittaa hana päälle, täyttää amme sopivan lämpöisellä vedellä ja niin mukavan pulikoinnin ja kylpyleikkien aikana A-muru puhdistuu kuin itsestään. 

Kaiken A ja O turvalliselle yksinhuoltajuudelleni on siis ennakointi ja hyvä suunnittelu. Vaikka sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, niin tiedän, että lapsiperheissä valmiiksi tehdyt suunnitelmat harvoin toteutuvat juuri niin kuin itse haluaisi, mutta kiitos upean tukiverkostomme, minulla on hätätapauksien varalta Avustaja ja A-murun isovanhemmat vain puhelun päässä, jos tarvitsen heitä.

Perjantai-ilta A-murun kanssa sujuu mukavasti leipomispuuhissa, koska huomenna isäni tulee meille leikittämään tyttöä ja käyttämään häntä satubaletin ryhmäkuvauksessa. A-muru on siis huomenna heti aamusta lähtien suloinen nutturapäinen ballerina ja pian niistänkin jälleen hihaani, kun saan katsoa häntä upeassa balettiasussa ja kimaltelevassa tiarassa ottamassa balettiasentoja ja hymyilemässä kameralle - voih! Iltapäivällä sitten juhlimme herkullisen suklaakakun voimin faarin ja A-murun tädin syntymäpäiviä ja pian saammekin jo isin takaisin kotiin ja toivottavasti runsaiden tuliaisten kera!


Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 

 

♥: Selina 

 

torstai 14. huhtikuuta 2016

Voihan voimasana!

Tiedättekö tunteen, kun vanne puristaa päätä ja ärsyttää niin paljon, että tuntuu kuin silmen verisuonet poksahtaisivat ja saisivat veren maun suuhun asti? Pyrin välttämään blogissani kiroilua, koska kiroilen siviilissä hävettävän paljon - aivan kuten eilen teinimäisesti voimasana joka toisena sanana! Nyt siis herkimmille lukijoille varoitus: Tämä postaus sisältää YHDEN kehnosti sensuroidun voimasanan. 

Eilinen ilta oli raivostuttava. Silloin minulla oli voimakas tunne siitä, että jos vi*utukseen voisi kuolla, niin mieheni olisi saanut alkaa valitsemaan minulle arkkua ja järjestämään hautajaisia! Niin ja naurettavinta tässä on se, että kaikki ketutuksen aiheuttama pas... ai niin lupasin kiroilla vain kerran, kakka kiteytyi meidän ihan leppoisissa merkeissä alkaneeseen iltaan ja ihan muutamaan hassuun tuntiin A-murun nukahtamisen jälkeen. Eilinen tunne ei vetänyt vertoja reilu vuosi sitten koetulle helvetin porttien räjähtämiselle, eikä siitä aiheutuvalle savulle ja lieskoille, ja se kulminoitui elämän pieniin asioihin, jotka ärsyttivät juuri sillä hetkellä luvattoman paljon!

Voimasana #1 Suihku: Menin illalla suihkuun ja sinne kelatessani huomasin jälleen kerran Isimiehen jättäneen suihkun yläasentoon, johon en aivan yllä pyörätuolissa istuen. Ensin räyhäsin, kiukuttelin ja ärisin, eikä tietenkään epähuomiossa ja aivan vahingossa suihkun yläasentoon unohtaneen Isimiehen apu enää kelvannut, joten jääräpäisenä ääliönä koin parhaimmaksi vaihtoehdoksi kirota ja murjottaa sekä pestä hiukseni valuvan hanan alla. 

Voimasana #2 Minikoira L: En tiedä mitään niin ÄR- SYT- TÄ-VÄÄ kuin kissamaisesti naukuva 2 kiloinen koira, joka ei ole koiraa nähnytkään! Eilen Minikoira L vinkui vieressäni, kynsi minua kissan elkein etutassullaan ja vaatimalla vaati minua leikkimään, rapsuttamaan, hellimään, nakkelemaan lelua tai antamaan herkkuja. Ja koska en puhu koiraa, en tiedä mitä muuta se sillä kertaa halusi kuin ärsyttää minua!

Voimasana #3 Leikki-ikäinen ja epäonnistunut hampaiden pesu:  A-muru oli nukkunut jo hyvän tovin, kun menin itse pesemään hampaitani. Vessassa minua odotti kuitenkin varsin mielenkiintoinen yllätys, kun koko vessan taso oli vuorattu hammastahnalla ja siinä näkyi jopa pienen hammaspeikkojen karkottajan jalanjälki! Ei siinä, tulipa hammaspeikot häädettyä muualtakin kuin suusta!

Voimasana #4 rasittava tippalaskuri: Minulla on ollut näiden kahden vuoden aikana riita jos toinenkin tippalaskurini kanssa - se kun luulee voivansa päättää milloin ruokailen ja milloin en. Laite on äärimmäisen herkkä ja ilmoittaa tukoksista ihan kiusallaan ainakin kolme kertaa tunnin kestävän ruokailun aikana. Vietin siis eilen päivän viimeisen ruokatuntini keskustellen tippalaskurini kanssa siitä onko se tukossa vai ei, samalla suoristellen letkuja ja kiroten koko laitteen syvälle ja sinne. Lohdullista on kuitenkin se, että peg-ravitsemuksessa olisi tärkeää pitää normaalit rutiinit ruokailussa ja muistaakseni jokaiseen ruokailuun kuuluu jonkinlainen keskustelu!

Voin siis sanoa eilisestä sen, että kömpiessäni illalla kerrankin ihmisten aikoihin sarvet päässä sänkyyni ja asetellessani kiukkuisena jalkojani tyynyillä sopiviin asentoihin, olin väsynyt ja valtavan onnellinen siitä, että päivä veteli viimeisiään! Niin ja selvisin kuin selvisinkin hengissä!

 

♥: Selina



Mikä saa sinut ärsyyntymään?

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Leikkimökin kevät

Olemme saaneet nauttia useamman päivän ajan kauniista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Tuntuu ihanalta, kun aurinko alkaa jo oikeasti lämmittämään ja ulkoillessa aikakin kuluu kuin siivillä. Minun on tehnyt jo pitkään mieli päästä A-murun leikkimökin kimppuun ja vihdoin koitti se A-murunkin odottama päivä, kun pakkasimme leikkihuoneesta ison kassillisen leluja ja teimme kevätsiivouksen leikkimökkiin!



Siivouspuuhat sujuivat meidän leikki-ikäiseltä hienosti! A-muru kantoi tyynyt, viltin ja maton ulos tuulettumaan ja etevän pikku emännän elkein hän lakaisi lattian ja pyyhki pölyt aina ikkunoita myöden. Pian Isimies saikin kantaa leikkihuoneesta huolella valitun muuttokuorman leikkimökkiin ja aloimme yhdessä laittamaan tavaroita paikoilleen - tässä vaiheessa äidinkin apu siis kelpasi!





A-muru nautti selvästi tavaroiden järjestelystä. Viime kesänä Isimiehen kierrätysmateriaaleista rakentama leikkikeittiö täyttyikin hyvin nopeasti astioista ja herkullisen näköisistä leikkiruoista. Valikoimme leikkimökkiin ruokatarvikkeita ja astioita kotileikkejä varten sekä ison läjän satukirjoja kesäisiin sadepäiviin, joita odota jo innolla! Ehkä parasta sateisessa viime kesässä oli mennä leikkimökkiin lukemaan satuja ja kuuntelemaan sateen ropinaa. Pakkasimme mukaan tietenkin myös pehmoleluja, vauvanuken ja lautapelejä. 




Leikkimökin kevätsiivouksen jälkeen herkuttelimme leikkimökkikauden avajaisten kunniaksi hedelmillä ja Muumikekseillä, eikä mennyt kauaa, kun A-muru ja naapurissamme asuva A-murun ikäinen tyttö alkoivat leikkimään leikkimökissä aivan kuin viime kesäiset kotileikit olisivat jatkuneet aina tähän päivään asti!



Kun kaikki leikkimökin tavarat olivat paikoillaan, eväät syöty ja illan leikit leikitty, A-muru jäi hetkeksi ihastelemaan leikkimökkiään ja sanoi: "Äiti tämä on minun ihan oma leikkimökkini", ja sitten hän halasi minua. Oi ihana kesä, tule jo! 

 

♥: Selina

 



Onko sinulla ihania muistoja kevään ensimmäisistä leikkimökkileikeistä?