torstai 31. maaliskuuta 2016

Kysy, mielesi tekee kuitenkin!

Minulta on toivottu kysymyspostausta viime aikoina useaan otteeseen ja nyt toiveisiinne on vastattu. Kysy, mielesi tekee kuitenkin! ;) 
 

Mielestäni ei ole olemassa typeriä ja noloja kysymyksiä tai kysymyksiä joihin ei ole olemassa minkäänlaista vastausta, joten jos jokin asia mietityttää, niin antaa palaa - ups, taisin juuri oikein kerjätä vaikeita kysymyksiä! Aikaa on viikko, eli 7.4 asti. :)

Iloa torstaihin ja hyvää alkavaa viikonloppua!

 

♥: Selina

 

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Sitä on turha jossitella...vai onko?

Sanotaan, että elämässä on turha jossitella, mutta oletteko koskaan ajatelleet, että jossittelukin voi olla joskus tervettä ja ehkä jopa hauskaa? Varoitus: tämä postaus sisältää jossittelua! ;)

Olen monesti miettinyt mitä JOS en olisi aloitanut bloggaamista. Ensimmäisenä tulee mieleen, että silloin saattaisin nukkua enemmän enkä kukkuisi yömyöhään alakerrassa kuulokkeet korvilla näpyttelemässä postausta, kuten jälleen viime yönä! Luulen myös, että lukisin enemmän kirjoja, vaikka tiedän, että blogimaailman tarjoama tosielämän lukuelämys onkin paljon palkitsevampaa kuin kirjallisuuden tarjoama jännitys ja romanttinen höttö. Ilman blogia en olisi myöskään saanut tutustua niin moneen upeaan ihmiseen, löytänyt ystäviä, koukuttunut Instagramista, ostanut järkkäriä ja opetellut kuvaamaan manuaalilla... Jos en bloggaisi, jotain isoa puuttuisi elämästäni!

Mitä JOS saisin muuttaa yhden asiaa kodissamme? Haluaisin isomman olohuoneen...ei kun tuulikaapin...Onko pakko valita vain yksi, jos ei tahdo?!

Pitkäaikaissairaana mietin välillä paljonkin, millaista elämäni olisi, JOS en olisi sairas. En toisaalta enää taida tietää millaista olisi olla terve, mutta uskon, että jos olisi terve, olisin työelämässä ja rämpisin ruuhkavuosissa kuten kaikki ikäiseni. Olen miettinyt paljon myös, mitä tekisin jos tapaisin hoitovirheen tehneen lääkärin. Tiedän kyllä varsin hyvin, mitä mieheni, isäni ja appiukkoni tekisivät kyseisessä tilanteessa, mutta minä saattaisin kiittää häntä, että jäin henkiin ja sain näinkin hyvän elämän sairaudestani huolimatta. Jos olisin vielä katkera, elämäni olisi hyvin vaikeaa!

Mitä JOS saisin sakot?
Itkisin - oikeasti! En ole koskaan saanut sakkoja, joten se eka olisi varmasti pahin.

Oma koti ja siihen liittyvä asuntolaina sai minut jälleen viime viikolla miettimään, mitä JOS voittaisin Eurojackpotissa ihan hullun ison summan rahaa. Kieltämättä 76 miljoonaa euroa tililläni saisi aikaan muutamia muutoksia, jonka ansiosta laina jos toinenkin katoaisi, kamera vaihtuisi uuteen ja ostaisin olohuoneeseen uuden maton. No okei, ehkä rakentaisin hulppean omakotitalon isoilla ikkunoilla, kuiluhissillä ja esteettömällä saunaosastolla, jossa olisi uima-allas. Laittaisin myös hyvän kiertämään, ottaisin monta kummilasta ja lahjoittaisin ison summan rahaa harvinaisten sairauksien tutkimuksen ja hoidon hyväksi. Tämä täydellinen suunnitelma kaatui valitettavasti siihen, ettei onnetar osannut taaskaan lähettää kyseistä rahasummaa tililleni, koska en muistanut edes lotota! Saahan sitä silti jossitella!

Mitä JOS saisin tehdä yhden päivän aikana ihan mitä huvittaa? Haluaisin hypätä tandemhypyn - vaatimatonta!

Joskus iltaisin katsellessani nukkuvaa A-murua mietin mitä JOS en olisi äiti.  Silloin mieleni valtaa kiitollisuus siitä kaikesta, mitä olenkaan saanut kokea hänen kanssaan. Ennen kuin minusta tuli äiti, olin aivan varma, että elämästäni tulisi puuttumaan jotain suurta, jos en pystyisi saamaan lapsia. Tuolloin äitiys oli suurin haaveeni ja juuri sen vuoksi olen päivittäin kiitollinen siitä, että olemme saaneet elämän suurimman lahjan, oman lapsen.

Mitä JOS saisin 1000€ rahaa ihan vain omaan käyttöön? Tonni on paljon rahaa, mutta sen saa kyllä käytettyä minunkin kaltainen pihihkö naisihminen hyvin nopeasti! Sijoittaisin tonnin kokonaan ulkoiselle muodonmuutokselle, joka sisältäisi hemmottelua, meikin, kampauksen ja niin paljon vaatteita, kun kaiken sen jälkeen jää rahaa järkevän vaatekaapin luomista varten.

Myös internetin ihmeellinen maailma on täynnä jossittelua! Netissä mietitään, mitä jos iso ihminen istuu viereen lentokoneessa,  mitä jos punkin pää jää koiraan kiinni, mitä jos koko maailma muuttuisi vegaaniseksi, mitä jos tietokone räjähtää kesken sähköisen yo-kokeen, mitä todella tapahtuu, jos nielaisee purukumin, mitä jos netti ei toimisi ja mitä jos mies poseeraisi kuin nainen! 

Mielestäni aivan jokaisen elämä kaipaa hieman jossittelua - silloin tietää, että elää! Mukavaa keskiviikkoa!

 

♥: Selina




Jossitteletko sinä ja JOS jossittelet, niin mistä?

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen

Suklaa(muna)överit, narsisseja, tulppaaneja, tipuja, pupuja ja pieniä koristeita. Rairuoho, jonka olen tappanut ja elvyttänyt henkiin ainakin kolmesti pääsiäistä odotellessa (ja sen aikana). Pääsiäispupun makea yllätys, 50 muumitikkaria, pääsiäiskortteja, täytekakku ja ystäviä. Pajunkissoja, höyheniä, aivastelua, virpomista, mummolaa, mummilaa ja mökkeilyä. Valtavasti iloa, onnea ja rakkautta - niistä on meidän pääsiäinen tehty!







 

♥: Selina

 

torstai 24. maaliskuuta 2016

Kuulinko oikein?

Eilen se tapahtui toisen kerran - yksi niistä äitiyden ikävimmistä hetkistä. Menimme balettiharkoissa väsähtäneen suloisen ballerinamme kanssa ruokaostoksille siinä toivossa, että välttäisimme pääsiäisen pyhistä johtuvan joukkohysterian ja mämmituokkosista tappelevat ihmiset. No se oli virhe, koska ennakointi on päivän sana ja niin pikainen kauppareissu venyi melkein kaksituntiseksi tahtojen taistoksi täpötäyteen ahdetussa marketissa! Kauppareissumme ei ollut kestänyt kuin viidenkymmenen trulleja varten valikoidun tikkarin verran, kun A sai iälleen sopivan spagettiraivarin. Hän itki, kiukutteli ja huusi maaten X-asennossa keskellä kaupan käytävää ihmisten väistellessä potkivia raajoja ja rimpuilevaa leikki-ikäistä. Kiukutteluun ei auttanut uhkailu pääsiäisen perumisesta - vuoden mutsi täällä hei - eikä pienimuotoinen lahjonta ja epätoivoinen hyssyttely, joten kelasin hänen luokseen ja samassa hän tarrasi tiukasti kiinni pyörätuoliini, eikä kehotuksista huolimatta irrottanut otettaan. Kun irrotin takiaisen tavoin pyörätuoliini kiinnittyneen uhmakkaan eikä enää todellakaan suloisen ballerinan, hän sanoi ne tuomittavat viisi sanaa: Äiti miksi sinä löit minua? Kuulinko oikein? Juuri silloin minusta tuntui, että koko kaupan karkkihylly hiljeni. Tasainen puheensorina, rapisevat karkkipussit ja lakupötköjen haaliminen muuttui syyllistäväksi tuijotukseksi, enkä ihmettele - niin minäkin olisin tehnyt. Miten sinä reagoisit vastaavassa tilanteessa vieraan tai oman lapsen kohdalla? Minä yritin parhaani mukaan olla reagoimatta mitenkään A-murun syytöksiin, mutta keskustelimme asiasta kotona - valehtelukin satuttaa.



On sanomattakin selvää, että olen aina ollut väkivaltaa vastaan. Varsinkin, jos se koskee puolustuskyvyttömiä lapsia. Minusta ei ole koskaan hyvää syytä kajota lapseen, vaikka olen itsekin sortunut nipistämään A-murua niskavilloista - tietenkin morkkiksen kera. Suhtaudun myös henkiseen väkivaltaan vakavasti, se kun satuttaa iästä riippumatta. Kasvatusasiat ovat monen vanhemman kompastuskivi ja sen aiheuttama kipuilu näkyy huonoina valintoina, joita minäkin olen tehnyt yrittäessäni kasvattaa parhaani mukaan lapsestamme tasapainoista ja hyvinvoivaa tulevaa aikuista. Lapset ovat onneksi anteeksiantavia, mutta niin meidän äitienkin tulisi olla omille virheillemme etteivät ne toistuisi.



♥: Selina



keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Se hetki...

Makoilin eilen illalla iltasadun jälkeen A-murun kanssa sängyssämme. Hän höpötteli päivästään, kertoi kuinka hauskaa oli kylvettää saunassa nukkeja ja oli hurjan ylpeä siitä, kun hän oli syönyt puurolautasensa tyhjäksi aivan itse. Silittelin hänen silkkisen pehmeitä hiuksiaan ja mieleeni tuli se päivä, kun istuin vessan lattialla positiivinen raskaustesti käsissäni. Muistan kuinka ne kaksi maagista viivaa nähdessäni vedin vaistomaisesti käteni vatsalleni tunnustellakseni onko jokin muuttunut  - olin raskaana, kaikki oli muuttunut. Samassa muistin miltä ne hennot ensimmäiset potkut tuntuivat, suloisen hikan ja sen jännityksen, kun sektiopäivä lähestyi. Muistin kuinka onnellinen olin, kun Isimies silitti vatsaani ja kuinka pieni ihmeemme potki napakasti hänen kättään vasten aivan kuin kertoakseen, että pian hän tulee muuttamaan kaiken - tekee meistä perheen. Havahduin, kun A-muru pökkäsi minua kevyesti kylkeen. "Äiti, mennäänkö nukkumaan?", hän sanoi ja haukotteli teatraalisesti purskahtaen samalla nauruun. Minun hassu tyttöni, elämäni suurin ihme. Hän on täydellinen, kuten totesin hänet ensikertaa nähdessäni ja saadessani hänet syliini. Niin täydellinen. Nappasin kikattavan tytön tiukasti kainalooni ja suukotin häntä otsalle. En ollut valmis päästämään häntä omaan sänkyynsä, vaan halusin pitää hänet vielä hetken lähelläni, nuuhkia hänen hiuksiaan ja kertoa kuinka valtavasti häntä rakastan. Se hetki oli täydellinen!



♥: Selina

 



tiistai 22. maaliskuuta 2016

Tekemistä lapselle kotona

Tiedätkö tunteen, kun sinun pitäisi viettää koko pitkä päivä leikki-ikäisen kanssa kotona... siis vain kotona ja neljän seinän sisällä? Ihana ja aurinkoinen kevät on valitettavasti myös tautista aikaa ja kyllä, meilläkin sairastetaan! Kun perheissä jyllää pöpövaara ja oma lapsi sairastuu se on vähintäänkin ikävää, mutta meissä aikuisissa ja lapsissa on kuitenkin se ero, että jo 37 asteen kuume kaataa meidät sänkyihimme itkemään elämäämme ja toivomaan, että oma äiti toisi lasillisen sitä ihanaa itsetehtyä mustikkakeittoa ja silittäisi uneen. Lapset sen sijaan leikkivät ja touhuavat kuumemittarin kovista lukemista huolimatta lähes samalla tavalla kuin terveenäkin, vaikka päivän leikkiannos olisikin saatu täytettyä terveyskeskuksen odotushuoneen vaatimattomalla lelutarjonnalla. Kuitenkin, jos perhettä kohtaa pidempi karanteeni, alkaa niin lapsen kuin vanhempien kekseliäisyys olemaan koetuksella. Silloin lasta kiukuttaa ja hänen suustaan pääsee ehkä jopa itkun kera se jokaisen äidin tuntema lause: "Äiti, minulla ei ole mitään tekemistä!!!" Karanteenin jatkuessa tarpeeksi pitkään pääsee itku äidiltäkin - on hän sitten sairas tai ei!

Listasin tällaisia päiviä varten pienen ensiapupakkauksen, josta voi napata lapselle mukavaa tekemistä kotiin sairauden eri vaiheisiin. Löydätkö sieltä omasi?


Itkuinen ja huonovointinen lapsi


Itkuinen, huonovointinen ja mielellään vain makaava lapsi tarvitsee luonnollisesti paljon hellyyttä ja hoivaa, mutta tietenkin vähän myös mukavaa tekemistä, joka kääntää lapsen ajatukset edes hetkeksi muualle.

1. Pidä satuhetki ja kutsu mukaan myös lapsen lempilelut! Eläydy satuun hassuilla äänillä ja rekvisitalla - nauru on unen jälkeen paras lääke tautiin kun tautiin!
 

2. Ylimääräinen leffailta herkkuineen piristää ketä tahansa! Niin ja kuka sanoo, että leffailta olisi vain viikonlopun  juttu?

3. Äänisatu ja tarinan seuraaminen kirjasta tempaavat lapsen mukaan satujen maailmaan, jolloin äitikin saa hieman hengähtää. Ja klassikko: "Kun kuulet tämän äänen, on aika kääntää sivua" saa aina hymyn huulille!

4. Valokuvat. Katselkaa pienen potilaan kanssa vakokuvia hänen elämästään. Kerro lapselle tarinoita hänen lapsuudestaan ja herkisty!

 

Hieman virkeämpi, mutta vielä huonovointinen lapsi


Edelleen sairaan, mutta selvästi virkeämmän lapsen kanssa on hyvä keksiä rauhallista ja mukavaa tekemistä, joka ei luonnollisesti aiheuta hänelle väsymystä ja pahenna oloa.

1. Värityskirjat ja piirtely ovat varmasti jokaiselle lapselle mielekästä puuhaa, mutta aikuisen kanssa se on aina hauskempaa! Ota siis kynä käteen ja uppoudu lapsesi kanssa värityskirjojen maailmaan ja innostu!

2. Rakenna maja pienelle potilaalle. Monesti sairas lapsi sijoitetaan kotona keskeiselle paikalle, jotta apu olisi aina lähellä, joten mikäpä olisikaan hauskempaa kuin olohuoneeseen pedattu sairasvuode, joka muuttuu peittojen ja tyynyjen avulla kivaksi majaksi. Majassa voi herkutella, lukea satuja tai vaikka piilotella töistä kotiin tulevaa isiä!

3. Oppi ja ilo puuhakortit tarjoavat mukavaa ja kehittävää tekemistä lapselle ja parasta on se, että niillä voi pelailla, vaikka lapsi makoilisikin.

4. Leikkikää piirrä ja arvaa-leikkiä, jolloin lapsen tulee arvata mitä piirrät. Idea on ehkä yksinkertainen, mutta varmasti hauska ja piristävä!

 

Toipilas

 

Kun lapsi alkaa toipumaan taudistaan, hänen kanssaan uskaltaa jo hieman leikkiäkin ja sitä toipilaskin suorastaan vaatii pidemmän lepokauden jälkeen! Kannattaa kuitenkin edetä rauhallisesti lapsen voinnin mukaan.

1. Legoja ja HAMA-helmiä löytyy monen leikki-ikäisen leluvarastosta. Rakentakaa Legoista linna tai tehkää HAMA-helmistä ennakkoon lahjat mummoille tulevaa äitienpäivää ajatellen!


2. Hauskojen lääkärileikkien aikana äitikin saa leikkiä sairasta, kun pieni toipilas tarkistaa korvat, kurkkaa kurkkuun ja painelee vatsaa! 

3. Nopeat ja helpot herkut. Pienelle toipilaalle maistuisi varmasti nopeat muffinssit, herkullinen pannari tai vaikka helppo kaurakakku!

4. Taikataikinasta saa helposti muovailtua vaikka pääsiäiseen sopivat koristeet!

Extrakivaa: Sairaana on hyvä myös hassutella ja tehdä sellaista mitä ette tekisi normaalisti. Anna lapsesi hyppiä sängyllä, kylvettäkää kaikki nuket, järjestäkää piknik sisälle, sammuttakaa kotoa kaikki valot ja suunnistakaa pimeässä taskulamppujen varassa. Pitäkää ylimääräinen herkkupäivä, järjestäkää mollalle synttärijuhlat ja leipokaa oikea synttärikakku, leikkikää piilosta, puhaltakaa saippuakuplia kylpyhuoneessa, shoppailkaa yhdessä  nettikaupoissa tai haaveilkaa tulevasta kesästä ja siitä mitä kaikkea tekisitte, kun ulkona paistaa aurinko ja nurmikolla saa taas juosta paljain varpain!

Meidän potilas näyttäisi olevan toipilasvaiheen lopussa, joten uskon, että tänään uskaltaudumme jo näyttämään neniämme ulkona, jonne onkin ilmestynyt jo hyvin alkaneen kevään keskelle täysi talvi! Myötätuntoiset tsempit muihin sairastupiin ja leppoisaa tiistaita kaikille!

 

  ♥: Selina

 

 

Mitä sinä puuhailet sairaan lapsen kanssa kotona?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Äiti joka karkasi kotoa

Tiedätkö sen kutkuttavan tunteen, kun saat pienen ja ehkä jopa odotetun irtioton tavallisesta arjesta, kotitöistä ja omasta elämästä? Kotona elämä yleensä hymyilee, mutta jos uskallat katsoa pintaa syvemmälle, niin saatat huomata auringonpaisteessa kodissasi leijailevat pölyhiukkaset, nurkkiin kertyneet vaate- ja lelukasat ja sen, että se hiivatin tiskikone on taas kerran tyhjentämättä! Pakkasin siis eilen tavarani ja pyörikseni taksiin, hyppäsin junaan ja matkustin pikkusiskoni kanssa Helsinkiin haistelemaan katupölyä ja kokeilemaan, miltä tuntuu kelata Helsingin mukulakivikaduilla ratikkakiskoja väistellen.

Irtiottoni kotiarjesta sisälsi tietenkin shoppailua, eksymistä vilkkaan Helsingin keskustan hälyyn, blogiystävien tapaamista, uuden oppimista, uusia tuttavuuksia, paljon naurua, herkuttelua, hotellin silkkisen pehmeät lakanat ja pitkät aamu-unet. Mitä muutakaan äiti joka karkasi kotoa voisi toivoa?

Vaikka karkumatkani kotoa jäikin lyhyeksi, tämä reissu oli ehdottomasti maaliskuun kohokohta! Kotona minua odottaa pitkän junamatkan jälkeen "äijäviikonloppua" isänsä kanssa viettänyt nuhainen tyttö, joten rehellisesti sanottuna minua hieman jännittää mitä muuta sen tutun kotioven takana odottaa auringonpaisteessa leijailevan pölyn lisäksi. Päätin kuitenkin etten nyt katso pintaa syvemmälle, vaan sen sijaan kelaan kotiin hymyillen, rentoutuneena ja halaan pitkään miestäni ja tytärtäni, joka ilahtuu varmasti kaikista tuliaisista jotka ostin hänelle jännittävän karkumatkani aikana!

 

♥: Selina 

 


Miten sinun viikonloppusi on sujunut?

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Sokerinatsin välipalakakku

Oletteko kuulleet sokerinatseista? He ovat ihmisiä, yleensä äitejä, jotka välttelevät sokeria viimeiseen asti on sitten kyseessä se salakavalaksikin tunnettu piilosokeri tai perinteinen valkoinen sokeri suoraan Dansukkerin pussista. Meille sokerihiirille on tarjolla sen perinteisen valkoisen sokerin lisäksi erilaisia tummia sokerilaatuja, luonnon tarjoamia makeuttajia sekä mielipiteitä jakavia synteettisiä makeutusaineita - valitse niistä nyt sitten se paras (tai pahin) vaihtoehto itsellesi ja lapsellesi! Minä en ole sokerinatsi. A saa syödä satunnaisesti jogurtteja ja vanukkaita, ja olen antanut hänen nykyään herkutella myös karkeilla esimerkiksi syntymäpäiväjuhlissa - toki kohtuudella ja valvotusti. Vaikka en itse ostakaan hänelle karkkeja, olen huomannut, että näin kevään kuumimman karkkisesongin aikaan karkkihylly on alkanut vetää A-murua puoleensa värikkäiden suklaamunien ilmestyessä houkuttelevasti marketteihin. Onneksi toistaiseksi suklaamunissa kiinnostaa eniten se jännittävä yllätys, eikä se herkullinen ja ohut valko- ja maitosuklaakuori!

Herkuttelimme viime viikonloppuna varmasti sokerinatsinkin mieleen olevalla hyydykekakulla. Hyvää tässä kakussa on se, että sokeri on piiloutunut vain kakun pohjassa käytettyyn muromysliin ja uskallan jopa väittää, että tämä sokerinatsien kunniaksi nimeämäni kakku on jopa terveellinen verrattuna tuhtiin juustokakkuun! Tämä kakku on raikkaan kirpeä rahkakakku, joka saa herkullisen makunsa limestä ja sitruunasta sekä sitruksen happamuutta tasoittavasta Luomu hunajasta. Kakun pinnalla on kiille, joka on tehty Bonnen 100%  mangososeesta ja pohjassa on muromyslin lisäksi terveellistä ja kuitupitoista ruislesettä. 



Pohja:
1.
Sulata voi ja sekoita se murskatun muromyslin ja ruisleseen joukkoon.
2. Taputtele seos tasaisesti noin 20 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Rahkatäyte:
1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
 
2. Sekoita rahka, hunaja ja haluamasi määrä sitruuna- ja limemehua keskenään. Voit käyttää myös kuoriraastetta korostamaan sitruksen makua.

3. Kiehauta noin 0,5 dl vettä ja sulata liivatelehdet siihen huolellisesti. 

4. Kaada liivateseos ohuena nauhana rahkatäytteen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

5. Kaada täyte pohjan päälle. Jos haluat mansikkareunuksen kakkuun, leikkaa mansikat ohuiksi siivuiksi ja asettele ne irtopohjavuoan reunaa vasten ennen täytteen kaatamista vuokaa.

6. Anna hyytyä 1-2 tuntia ennen mangokiilteen lisäämistä.

Mangokiille:
1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja sulata ne kiehuvaan vesitilkkaan.

2. Sekoita liivateseos mangososeeseen ja kaada hieman hyytyneen kakun pinnalle. 

3. Nosta takaisin jääkaappiin hyytymään ja anna hyytyä ainakin 6 tuntia.
 
Lopuksi ilahdutan teitä vielä kuvausassarini A-murun pääsiäispiristyksellä.





A-murun mielestä jokainen kakku tarvitsee oman tipulaumansa! ;)

Ihanaa ja herkullista viikonloppua kaikille!

 

 

♥: Selina 

 


keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Parempaa hoitoa minulle, sinulle - kaikille!

Se oli jälleen vain yksi lyhyt lause. Muistan vieläkin sen kamalan tunteen sisälläni ja jokaisen kiivaan sydämenlyönnin, jotka tekivät kipeää ja saivat minut voimaan pahoin. Lääkäri seisoi sänkyni vieressä rennosti seinään nojaten, kuin olisi tullut juttelemaan kanssani säästä, ja sanoi ne samat kipeät sanat uudelleen, mutta minä en kuullut enää mitään. Ymmärsin kuitenkin mitä hän oli sanonut jo ensimmäisellä kerralla ja jokainen niistä sanoista jäi soimaan päähäni enkä saanut enää henkeä. Yritin kasata itseni ja kysyin niin vahvalla äänellä kuin vain pystyin, että onko hän aivan varma. "Kyllä. Sinulla ei ole viitteitä sellaisesta somaattisesta sairaudesta, josta minulla olisi tietoa. Suosittelen sinua hakeutumaan psykiatrisiin tutkimuksiin.", hän sanoi kylmästi. Hän ei uskonut minua, koska hänellä ei ole tietoa - hän ei tiedä, joten olen psyykkisesti sairas. Äänestäni oli enää jäljellä pelkkä kuiskaus, kun kysyin taasko, ja parahdin itkuun. Hän nyökkäsi ja lähti huoneesta sanomatta enää sanaakaan. Silloin maailmaltani putosi jälleen pohja ja jäin yksin.
 
Sairaushistoriani aikana minua on leikattu lukemattomia kertoja, lääkitty kivun vuoksi, siirretty juoksujalkaan teho-osastolle, nukutettu ja sitten odotettu heräämistä. Perheeni on joutunut näkemään minut sairaalassa aivan liian monta kertaa, kun olen maannut kalpeana ja heikkona laitteiden ympäröimänä - ollut aivan rikki. Niin ja A-muru, voi miten paljon hän onkaan joutunut olemaan erossa äidistään ja ikävöimään. Perheemme on kokenut näiden vuosien aikana hoitovirheeni vuoksi paljon, mutta kestämme tämän kaiken, koska meidän on pakko. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto. On kuitenkin asia, jota en kestä ja johon olen törmännyt niin monta kertaa, että alan väsymään. Minua on epäilty, syytetty teeskentelystä, kiusattu, vähätelty, satutettu ja haukuttu sairaalan käytävillä. Jos hoitohenkilökunta ei ole osannut auttaa minua, helpompi vaihtoehto on ollut vierittää hoitovirheen aiheuttamat tuhot psyykeen piikkiin. Tätä meidän ei tarvitsisi enää kestää eikä kokea yhä uudelleen näiden rankkojen vuosien jälkeen - näin ei saisi käydä kenellekään! Onneksi hoitoalalta löytyy helmiäkin.

En ole ainoa potilas, joka joutuu elämään sairauden ja samanlaisten kokemusten kanssa. Elämme yhteiskunnassa, jossa vaikeneminen vaikeista asioista tarkoittaa sitä, ettei ongelmaa ole, mutta ongelmia on ja paljon! Terveydenhuollossa tapahtuu valtavasti laiminlyöntejä potilaiden hoidossa, mutta pahin hoidon laiminlyönti on potilaan oireiden vähättely, joka voi pahimmillaan johtaa vakavaan vammautumiseen tai jopa kuolemaan. Jokainen potilas on oikeutettu saamaan parasta mahdollista hoitoa silloin, kun hän hakee apua ja siksi haluankin haastaa teidät kaikki kertomaan tarinanne ja siten saamaan parempaa hoitoa!

Minä olen oikeutettu saamaan parempaa hoitoa ja niin olet sinäkin! Liity siis mukaan tuomaan oikeuksia parempaan hoitoon jakamalla tarinasi somessa hashtagilla #parempaahoitoa tai tämän postauksen kommenttikentässä antaen vertaistukea samaa kokeneille. Elämässä ei pärjää, jos jää yksin, mutta yhdessä me voimme saavuttaa paljon!

 

 ♥: Selina 

 

 

Haluaisitko sinäkin parempaa hoitoa?

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pelko

"Voi äiti, mikä se oli? Äiti minua pelottaa! Ethän mene pois äiti, ethän?"
 

Meille on muuttanut reippaan ja uhmakkaan leikki-ikäisen tilalle pieni ja pelokas tyttö. A-muru on nyt siinä iässä, että hänellä alkaa olla jo hyvin värikäs mielikuvitus. Hän on alkanut keksimään itse suloisia pieniä tarinoita ja lauluja, ja olen huomannut ensimmäisiä merkkejä myös leikkihuoneessa vierailevista mielikuvitusystävistä. Mielikuvitus on mielestäni rikkaus lapsen elämässä, mutta tälläkin asialla on luonnollisesti myös huonot puolensa. Viimeaikoina A-muru on alkanut heräilemään öisin itkun kanssa nähdessään painajaisia, mutta valitettavasti pelkoa aiheuttaa myös katolta putoavan lumen ryminä, epämääräiset kolahdukset ja jopa suosikki lastenohjelmien hieman jännittävimmät jaksot.

Olen  miettinyt, mikä olisi oikea tapa reagoida lapsen pelkoon. Äitinä haluaisin tietenkin suojella A-murua viimeiseen asti kaikelta pahalta ja pelottavalta, mutta miten kertoa silmät kyynelissä syliini kiipeävälle tärisevälle tytölle, ettei jokaista kolinaa ja kopsahdusta tarvitse säikähtää vähättelemättä hänen aitoa pelkoa ja hätää? Sain kuitenkin äitioivalluksen asiaa hetken...no aika pitkän sellaisen...mietittyäni, ja ymmärsin ettei minun tarvitse poistaa lapseni pelkoa vaan yrittää hallita sitä. Mikä olisikaan parempi hallintakeino kuin äidin syli, pieni juttutuokio ja lopuksi jotain kivaa yhteistä tekemistä, joka veisi loputkin pelot mennessään? No eihän se näin taida ihan oikeasti mennä, varsinkaan painajaisten kohdalla, mutta onneksi lapset ovat niin fiksuja, että he osaavat käsitellä pelkojaan myös itse, jos ädin keinot eivät riitä. Sanotaan, että leikki on lapsen työtä ja olenkin huomannut tyttärestämme, että ne pelottavat sänkyyn mönkivät ötökät saavat kiivaan kauppaleikin aikana kassalla sapiskaa enemmän kuin normaalielämässä meikkejä näpistävät teinit, joten tiedän että hän selviää - onhan hän tyttäreni!


 

♥: Selina



Miten reagoit/reagoisit äitinä lapsesi pelkoon?

Ps. Uusin kansanterveys.fi-sivuston artikkeli on julkaistu ja löydät sen tästä. Klik klik!

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Toivepostaus: Apuvälineitä elämään

Apuvälineet tuovat arkeen helpotusta niitä tarvitseville - apuvälineet kertovat elämästä. Minusta tärkeintä apuvälineissä on niiden käyttäjän asennoituminen niihin. Apuvälineiden määrällä, laadulla tai kunnolla ei ole mitään merkitystä, jos käyttäjä ei pysty suhtautumaan niihin apuvälineinä ja elämää helpottavina asioina. Voitte varmasti kuvitella sen teiniangstin määrän, kun 15-vuotias Selina, joka oli elänyt vahvasti elämäänsä minä itte-asenteella, valitsee itselleen elämänsä ensimmäistä pyörätuolia. Silloin se kamala sininen pyörätuoli kertoi minulle vain sen, että en pysty enää kävelemään, enkä osannut nähdä siinä mitään hyvää. Kuitenkin vuosien kuluessa aloin hyväksymään sairauteni ja sitä kautta elämääni pysyvästi tulleet apuvälineet, ja elämäni helpottui heti. Apuvälineiden tärkein tarkoitus on mahdollistaa meille niitä tarvitseville mahdollisimman itsenäinen elämä.
 

 

Pyörätuolit:


Ehdottomasti tärkein apuvälineeni liittyy päivittäiseen liikkumiseen, eli pyörätuoli. Liikun kaikki matkat pyörätuolilla niin sisällä kuin ulkona, joten sen vuoksi pyöriksen toimivuus ja sen oikea koko on minulle erittäin tärkeää. Minulla on ulkotuolina juuri saatu Panthera X, joka äärimmäisen kevyt hiilikuiturunkoinen pyörätuoli ja sisällä kaksi Sopur Xenon-pyörätuolia,  joista toinen on yläkerrassa ja toinen alakerrassa. Laihtumisen vuoksi minulle on pitänyt vaihtaa pyörätuoli kahdesti lyhyen ajan sisään, joten olen säästänyt vanhat ulkotuolini ja ottanut ne sisäkäyttöön. Sisällä kelatessani en pidä tuolin kokoa ja istuvuutta yhtä tärkeänä kuin ulkona, koska sisällä en istu pelkästään omassa tuolissani, vaan siirryn mielelläni pehmeälle sohvalle istumaan ja seurustelemaan kuten muutkin. Kodin ulkopuolella liikkuessani pyöriksen oikea koko ja istuvuus on taas erityisen tärkeää, koska silloin en viitsi siirtyä pyöriksestä niin usein. Esimerkiksi ravintolassa istun ennemmin omassa tuolissani kuin siirtyisin heidän tarjoamaan puiseen ja pyörättömään versioon. Sopiva pyöris takaa siis paitsi hyvän istumamukavuuden, mutta myös lantion ja selän hyvän, tuetun ja rennon asennon. Vertaan monesti pyörätuolia hyviin ja laadukkaisiin kenkiin, joilla kävellessä kenkiä ei edes huomaa. Sama pätee pyöriksessä. Hyvä ja ladukas pyöris rullaa kevyesti ja vaivattomasti, ei natise tai kolise ja siinä on hyvä istua. Mutta tiesittekö, että pyöriksillä ja kengillä on paljon yhteistä? Myös pyörikset pitää ajaa sisään ja ne muotoutuvat  käyttäjälleen sopivaksi ajan kanssa. 






 

Pyörätuolihissi:


Kun etsimme kolmisen vuotta sitten meille sitä ensimmäistä ihan omaa kotia, minuun iski jokin naurettava ajatus siitä, että kaksikerroksinen talo olisi kiva - ja onhan se! Meillä on makuuhuoneet yläkerrassa ja pääsen sinne pyörätuolihissillä, joka on ideana mainio, mutta osoittanut talovalintani näiden vuosien aikana huonoksi. Tekniikka, se on toimiessaan hieno juttu, mutta sen petettyä ja hissin jämähtäessään keskelle kiskoa, olen saanut odottaa huoltomiestä viikon ja liftata kyytiä Isimiehen vahvoilla käsivarsilla yläkertaan tai sitten saanut tyytyä alakerran sohvapaikkaan Isimiehen nukkuessa tyytyväisenä X-asennossa parisängyssämme. Ja kyllä, olen saanut kuulla todella usein, kuinka hölmö olin halutessani kaksikerroksisen talon pysyvästi vammautuneena, mutta hei pitäähän kaikkea kokeilla ainakin kerran! Toimiessaan pyörätuolihissi on kuitenkin mainio apu Isimiehen selkää ajatellen ja sen avulla minäkin pääsen nauttimaan talomme isoimmasta makuuhuoneesta ja syömään aamiaista mieheni kanssa makuuhuoneemme yhteydessä olevalle tilavalle parvekkeelle, johon paistaa aamuaurinko - täydellistä!



 

Auton apuvälineet: 


Minulla on oma auto, jota voin ajaa tottelemattomista jaloistani huolimatta. Autossani on käsikaasu, joka toimii niin kaasuna kuin jarruna sekä pienapuvälineitä tuomassa ajomukavuutta ja turvallisuutta. Auton apuvälineet eivät ole mitään pieniä lisävarusteita kuten löyhkäävät Wunderbaumit tai vaihdettavat vaihdekepin nupit, vaan ne rekisteröidään autoon kuuluviksi apuvälineiksi ja niistä tulee merkintä myös ajokorttiin. Tämän vuoksi minun piti aikanaan käydä antamassa myös ajonäyte inva-autolla, jota en onneksi jännittänyt enää niin paljon kuin inssiä juuri 18 vuotta täyttäneenä! Autossani on ollut myös suksiboxin näköinen pyörätuolirobotti, joka nosti pyörätuolini auton katolle matkojen ajaksi. Olen kuitenkin luopunut siitä, koska se ei koskaan toiminut ja mallivian vuoksi kyseinen robotti ei ole edes enää markkinoilla - just mun tuuria! Otin itsenäisen matkustamisen huomioon uutta pyöristä valitessani ja Panthera X:n rungon keveyden ansiosta saan se itse nostettua autoon joko etu- tai takapenkille. Jos matkustamme perheenä hovikuskini eli Isimies nostaa tuolin tila-automme takakonttiin kokonaisena.







 

Muut apuvälineet:


Isoimpien apuvälineiden lisäksi minulla liuta pieniä apuvälineitä arkeen, kokkailuun, hygieniaan ja nukkumiseen. Minulla on keittiössä erilaisia pienapuvälineitä esimerkiksi purkkien avaamiseen, suihkussa suihkutuoli ja erilaisia kahvoja, vessanpöntön ympärillä tukikaaret, erilaisia luiskia talon ulkopuolella ja sängyssä paineentasauspatja.
 
Mistä apuvälineitä sitten saa ja kuka ne maksaa? Apuvälineitä voi lainata terveyskeskusten tai sairaaloiden apuvälineyksiköistä tai niihin voi hakea fysioterapeutin tai lääkärin suosituksella maksusitomusta kotikunnalta, sairaanhoitopiiriltä tai vakuutusyhtiöistä. Apuvälineet ovat kuitenkin todella kalliita, joten kriteerit uuden apuvälineen suhteen voivat olla hyvinkin tiukkoja. Osaa apuvälineistä pidetään myös harkinnanvaraisina  ja tästä esimerkkinä auton apuvälineet, joita ei voida pitää välttämättöminä hakijan kannalta - tiedättehän tiukka taloustilanne ja niin edelleen. Myös minä taistelin vuosia ennen kuin sain autooni apuvälineet. Valitettavasti nyt myös valttämättömissä apuvälineissä on alettu kiristämään kuntien ja vakuutusyhtiöiden kukkaron nyörejä ja todella moni joutuu kärvistelemään hyvinkin pitkään sopimattoman ja ehkä jopa rikkinäisen apuvälineen kanssa. Koen siis olevani erittäin etuoikeutettu saadessani nämä apuvälineet helpottamaan elämääni ja olen kiitollinen joka hetkestä saadessani niiden avulla elää normaalia elämää kotona perheeni kanssa. Apuvälineet  kertovat omalta osaltaan elämästäni ja minä elän!


 

♥: Selina

 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Meidän lauantai: Se tunne, kun toivoisit ettet olisi edes herännyt

Lauantaiaamu alkoi ihanissa merkeissä. Minun ei tarvinnut muuta kuin avata silmäni, niin näin vieressäni vielä suloisestsi nukkuvan A-murun. Hän heräsi yöllä itkemään, koska hänen sängyssään oli hurjan pelottavia ötököitä, jotka olivat kiivenneet sinne lattialta. Oman sängyn hylkääminen kävi nopeasti ja yhtäkkiä huomasin välissämme pienen peiton ja tyynyn, nappasin nyyhkyttävän tyttäreni kainalooni ja jäin odottamaan, että hän nukahtaisi uudelleen. Oli tarkoitus, että Isimies voisi kantaa hänet nukahtamisen jälkeen takaisin omaan sänkyyn niistä pelottavista uniötököistä huolimatta, mutta siihen minäkin lopulta nukahdin nuuhkien A-murun hiuksia ja ehkä jopa hetken silitellen hänen poskeaan. Lauantai alkoi siis hyvin, kunnes päivä alkoi valjeta tälle yleensä lauantaita rakastavalle ja sunnuntaifiilistä vihaavalle äiti-ihmiselle...

Aamiaisella puuro maistui A-murulle ja keittiössä tuoksui kahvi ja perjantai-iltana leivotut sämpylät. Hoidin aamun pakolliset hoitotoimenpiteet ja suuntasin olohuoneseen lastenohjelmia katsovan A-murun luo. Tässä vaiheessa näin kaiken jo aivan liian selvästi. Miten ihmeessä olimme saaneet vain muutaman tunnin aikana kotimme tähän kuntoon?! Avustaja oli tehnyt viikkosiivouksen perjantaina hieman ennen, kun lähti töistä ja jo lauantaiaamuna kotimme näytti siltä, ettei siellä ole heiluteltu muuta kuin pölyistä mattoa ja juostu kengät jalassa kilpaa! Joka puolella olohuonetta oli epämääräisiä kasoja, joista paljastui jopa puoliksi syöty nakki - Minikoira M:n nakkipiilo! Aluksi olin täynnä tarmoa miettiessäni Avustajani työmäärän suhdetta edessäni olevaan näkyyn ja nostin itseni reippaasti sohvalta ja kelasin keittiöön, jossa odotti tiskikoneellinen puhtaita astioita ja varmasti toinen koneellinen likaisia ympäri keittiötä. Me olemme kamalia sotkemaan, tiesin sen jo, mutta kun huomasin keittiönpöydälle perjantai-iltapäivän välipalalta jääneen tyhjän leikkelelaatikon ymmärsin, että ihan kaikkea ei voi perustella sillä, että on lapsi, joka sotkee - eihän A-muru edes syö Atrian ohuen ohuita hunajapaahdettuja broilerleikkeitä!

Operaatio raivauksen jälkeen olikin jo yllättäen lounasaika - tiedän noloa. A-muru oli järjestelyn ja siivoilun ajan nauttinut olostaan olohuoneessa katsoen piirrettyjä, joten päätimme lähteä kaupungille heti syönnin jälkeen skipaten samalla A-murun päikkärit. No se reissu meni valtavan hienosti, mitä nyt kerran A-muru pysähtyi keskelle kauppaa ja alkoi huutamaan, kun hän ei jaksanut enää kävellä ja häntä harmitti, että Motonetistä ei saanut Frozen-muroja, jotka lupasin hänelle vahingossa. Jos joku ihmettelee miten oikeasti voi luvata vahingossa jotain omalle lapselleen, niin kehotan kuvittelemaan 12 tunnin ajalle noin 3 200 äiti saanko mä.. alkuista lausetta, niin siinä saattaa lipsahtaa joo, jos toinenkin ihan vahingossa! Päivän pahimman kiukun aiheutti kuitenkin oma sekoiluni niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin mikä päivä tänään on. Meidän olisi pitänyt sen surkuhupaisan kaupungilla kiertelyn aikana olla jo matkalla ystäväni tyttären kolmevuotissyntymäpäiville, mutta sen sijaan että olisimme olleet pitelemässä yli-innokasta herkkusuutamme kurissa, kuuntelimme huutoa siitä, kun sitä vihdoin ostettua ja kirottua muropakettia ei saanutkaan avata HETI!!!

Kun katastrofaalinen kaupunkikierros ja morkkis päivänmääräsekoilustani ja sen vuoksi skipatuista synttärijuhlista oli takana, aloin tekemään päivän ainutta onnistunutta asiaa nimittäin tätä herkullista kakkua ja hei...

...katsokaa nyt sitä! Tähän pieneen kakkuun kiteytyi oikeasti koko lauantaipäivän onnistumiset - yhteen hiton kakkuun! Kakun hyytyessä jääkaapissa lauantaimme jatkui vallan superisti. Kävimme ulkona, jolloin A-muru mökötti, kun ei ollut tarpeeksi lunta pulkkaretkeen ja saunassa, jolloin A-muru keksi, että juuri kun kiuas sihahtaa lupaavasti lämpimien ja kosteiden löylyjen merkiksi, tuli jano, pissahätä tai ei muuten vain huvittanut enää saunoa. Lopulta iltapalalla luin kolme satukirjaa, että puuro maistuisi ja kun päiväunet skipannut koko iltapäivän kiukutellut tyttö pääsi omaan, eikä enää ollenkaan ötököiden vallassa olevaan sänkyynsä, hän nukahti heti ja huokaisin. Oi lauantai, miksi petit minut näin!

Jos kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin onneksi myös kaikki pahakin: se pas*a lauantai on ohi ja sunnuntai on täällä! Voin nyt sanoa aidosti helpottuneena, että onneksi tänään on jo sunnuntai, vaikka yleensä herään sunnuntaiaamuihin huijatulla fiiliksellä miettien kuka varasti jälleen viikonloppuni. Alakerta näyttäisi olevan jälleen pienimuotoisen kaaoksen vallassa ja tiskikone odottaa, että joku viitsisi käynnistää sen, mutta toivoa paremmasta päivästä kuitenkin on - luojan kiitos! Suuntaamme tänään sähläilystäni huolimatta kuitenkin kohti ihanaa kolmevuotiasta synttärisankaria eilen paketoidun synttärilahjan, sen yli-innokkaan herkkusuun ja pahoittelujen kera. Onneksi ystävämme ovat ymmärtäväisiä samoin perheeni, vaikka olenkin varmasti ikuisesti katkera minut pettäneelle lauantaille!



 

♥: Selina 

 


Miten teidän viikonloppu on sujunut?

perjantai 11. maaliskuuta 2016

13 vuotta elämää yleistyneen dystonian kanssa

13 vuotta elämää yleistyneen dystonian kanssa on opettanut minulle paljon. Olen oppinut omat rajani...no suhteellisen hyvin, arvostamaan jokaista saamaani parempaa päivää ja oppinut elämään sairaudestani huolimatta. Olen myös huomannut näiden vuosien aikana, että kaipaus sitä entistä tervettä elämää kohtaa on vähentynyt - olen hyväksynyt sairauteni, vaikka se olikin alussa hyvin vaikeaa. En voi kuitenkaan sanoa rehellisesti etten pelkäisi tulevaa. Tietenkin pelkään, vaikka tiedän ettei se auta mitään ja pelostani huolimatta sairaus voi edetä. Parasta mitä voin tehdä itselleni on se, että yritän parhaani mukaan elää elämääni sairauteni kanssa päivä kerrallaan, koska tiedän, että vain silloin selviän niistä jokaisesta. 

Yleistynyt dystonia aiheuttaa minulle monia ongelmia. Olen menettänyt kävelykykyni, minulla on virheasentoja, kouristuksia ja spastisuutta enkä pysty enää nielemään kunnolla. Voitin lisäksi tällä viikolla jälleen dystonia-arpajaisissa viikon antibioottikuurin, hengenahdistuksen ja keuhkokivun  - aspiraatiokeuhkokuume, se on löytänyt jälleen tiensä takaisin keuhkoihini! Pysähdyin tänään pitkästä aikaa miettimään, miten olenkaan joutunut taas kerran tähän pisteeseen ja samassa muistin, että kohta tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä päivästä, kun heräsin teho-osastolla ja sain kuulla sairauden edenneen nieluuni. Se oli valtava shokki, vaikka tiesin sen olevan täysin mahdollista, koska minulla oli ollut sairauden selkeitä ennakko-oireita nielussani jo A-murun raskausaikana, jotka olin vain sulkenut pois mielestäni ja työntänyt sivuun. Järkytys ja shokki eivät kuitenkaan helpottaneet kuukausienkaan jälkeen, kun nieluni ei odotuksistani huolimatta alkanutkaan palautumaan ja kuihduin ja heikkenin saamastani letkuravinnosta huolimatta. Vähitellen oloni alkoi kuitenkin helpottua letkuravinnon alkaessa imeytymään elimistööni ja tunsin olevani jälleen oma itseni. Näihin kahteen vuoteen on mahtunut paljon hyvää, mutta myös runsaasti takapakkeja, joista aspiroinnin aiheuttamat keuhkokuumeet ovat olleet inhottavimmasta päästä - niistä kun saan syyttää vain itseäni. Olen yrittänyt epätoivoisesti koko tämän ajan pitää kiinni suun kautta syömisestä ja se on kerta toisensa jälkeen aiheuttanut minulle aspiraatiota, ruoan menemistä henkitorveen, ja lopulta keuhkokuumeen. En ole kuitenkaan valmis luopumaan kokonaan syömisestä, vaikka en A-murun sanoja lainaten osaakaan enää syödä oikein suullani ja siksi minun kannattaisi syödä vain mahallani - fiksu tyttö toisin kuin äitinsä!  Juuri nyt kipu keuhkoissa on kamala, samoin hengenahdistus ja oloni, mutta tiedän, että selviän tästäkin keuhkiksesta antibiootin ja jääräpäisyyteni ansiosta. Minuahan ei yksi keuhkokuume ja dystonia nitistä!

 

♥: Selina 

 



torstai 10. maaliskuuta 2016

DIY: Kettumaisen ihanat neuleet vauvalle

Neuloin talvilomalla vielä tovin masussa potkivalle pienelle poikavauvalle kettumaisen lahjan. Hänen äitinsä on kovin ihastunut kettuihin ja ne seikkailevat myös pikkuisen tulevassa talvihaalarissa, joten mikä olisikaan sen parempi asuste kevääseen kuin kettu-teemalla neulotut lämmikkeet pienen ihmeen sormille, varpaille ja korville!

Olen kuullut puhuttavan, että vastasyntyneen pienille jaloille paras mahdollinen villasukkamalli olisi junasukat, joista on tullut suorastaan muoti-ilmiö hormonihuuruisten äitien keskuudessa. Enkä ihmettele! Junasukkien idea on sen varren ryppyneule, jonka ansiosta sukat pysyvät kovemmankin potkijan jaloissa. Malli on todella simppeli ja valmistuu nopeasti Seiskaveikasta neuloen. Junasukan idea jalostui todella helposti myös suloisiksi lapasiksi - kettumaisella twistillä! ;) Käytin Kettumaisissa junasukissa ja -lapasissa oranssia ja valkoista Seiskaveikkaa ja ne on neulottu nro. 2,5 sukkapuikoilla. Silmät ja nenät ompelin mustasta Seiskaveikasta.

Kettumaiset junasukat:

 



- Luo 40 silmukkaa ja jaa ne 4 sukkapuikolle.

- Neulo 12 kerrosta 2 oikein ja 2 nurin (2o 2n) joustinneuletta, jonka jälkeen voit aloittaa neulomaan ryppyjä.
 
- Rypyt: Neulo 4 kerrosta nurin, neljä kerrosta oikein ja vielä neljä kerrosta nurin. Neulo lopuksi vielä 12 kerrosta 2o 2n joustinneuletta ja toista sama uudelleen. Neulomiini junasukkiin tuli kaksi ryppykerrosta, mutta parasta junasukissa on se, että  varren pituutta voi säädellä helposti neulottujen ryppykerrosten määrällä.
 
- Neulo kantalappu, tee kantakavennukset ja poimi kantalapun sivuista silmukat puikoille.
 
- Neulo teräosa samaan tapaan kuin varsiosa, mutta neulo ruttuneuletta vain 2 ja 3 puikoilla. Neulo 1 ja 4 puikoilla sileää neuletta (neulo jokainen silmukka oikein) ja tee samalla kiilakavennukset.
 
 - Neulo pienen vauvan sukkiin neljä ruttua eli yhteensä seitsemän kerrosta. (4 nurjaa kerrosta ja 3 oikeaa.) Ruttujen määrää muuttamalla voit säädellä helposti sukan kokoa.
 
- Sukan kärki: Ota valkoinen lanka työhön ja neulo 3 kerrosta oikein, jonka jälkeen voit aloittaa kärkikavennuksen.
 
- Kärkikavennus: Neulo 1 puikon kaksi viimeistä silmukkaa yhteen ja 2 puikon kaksi ensimmäistä silmukkaa kiertäen (takakautta) yhteen. Toista samassa järjestyksessä puikoilla 3 ja 4 ja jatka kavennuksia kunnes työssä on jäljellä neljä silmukkaa. Tämä kavennus on yleinen lapasissa, mutta sopii mielestäni täydellisesti Kettumaisiin sukkiin ketun kuonoksi.
 
- Päättele työ, neulo ketulle kaveri ja ompele ketuille silmät ja nenät.
 
Mielestäni vauvan lapasissa tärkeintä on koko. Itse sorrun usein ajattelemaan, että vauvan pieni hento käsi tarvitsee pienen lapasen, mutta totuus kuitenkin on se, että tiukasti nyrkkiin puristuneen käden mahduttaminen pikkuruiseen lapaseen on mahdotonta. Samasta syystä en neulo vauvan lapasiin koskaan peukaloa, mutta isommalle lapselle peukalo on välttämätön. Hyviä vinkkejä peukalollisen lapasen neulomiseen löydätte tästä.

Kettumaiset junalapaset:



- Luo 40 silmukkaa ja jaa ne 4 sukkapuikolle.
 
- Neulo 8 kerrosta 2o 2n joustinneuletta ja ala ryppyilemään! ;)
 
- Rypyt: Neulo 3 kerrosta nurin, 3 kerrosta oikein ja vielä 3 kerrosta nurin. Neulo lopuksi vielä 8 kerrosta 2o 2n joustinneuletta ja toista sama uudelleen.
 
- Neulo 18 kerrosta sileää neuletta tai haluamasi määrä.
 
 - Lapasen kärki: Ota valkoinen lanka työhön ja neulo 3 kerrosta oikein, jonka jälkeen aloita kärkikavennus samaan tapaan kuin Kettumaisissa junasukissa.
 
- Päättele työ ja ompele tällekin ketulle silmät ja nenä ja neulo ketulle kaveri!
 
Neulomani Kettumainen kypärämyssy on ensimmäinen laatuaan. A-murulla oli vauvana samanlainen myssy ja totesin mallin vauva-arjessa erittäin toimivaksi. Kypärämyssy on neulottu tasona kuudessa osassa, jotka yhdistämällä saatte aikaan suloisen Kettumaisen kypärämyssyn! Käytin kypärämyssyn oranssia ja valkoista Seiskaveikkaa ja nro. 3 sukkapuikkoja.
 

Kettumainen kypärämyssy:





- Luo 32 silmukkaa. Myssy neulotaan työn molemmin puolin ainaoikeinneuleena.
 
- 1 osa, ensimmäinen kerros: Neulo 2 ensimmäistä silmukkaa oikein, tee langankierto ja neulo ainaoikeinneuletta puikko loppuun. Käännä työ. Toinen krs: Neulo 2 ensimmäistä silmukkaa oikein ja 2 seuraavaa silmukkaa oikein yhteen. Neulo puikko loppuun, mutta neulo ensimmäisellä kerroksella otettu langankierto kiertäen oikein, ettei sen kohdalle tule reikää.
 
- Toista kerroksia yksi ja kaksi 16 kertaa, jonka jälkeen työssä on yhteensä 32 kerrosta.
 
2 osa: Työ jatkuu samaan tapaan, mutta nyt lisäykset ja kavennukset vaihtavat paikkaa. Neulo siis 2 ensimmäistä silmukkaa oikein, kaksi seuraava silmukkaa oikein yhteen ja puikko loppuun. Käännä työ. Työn toisella puolella neulo kaksi ensimmäistä silmukkaa oikein, tee langankierto ja neulo puikko loppuun.

- Toista jälleen kerroksia yksi ja kaksi 16 kertaa, jolloin kerroksia on jälleen yhteensä 32. Katkaise oranssi lanka, mutta muista jättää päättelyvara.
 
- 3 osa, työn puoliväli: Ota valkoinen lanka työhön ja neulo kuten 1 osa, mutta toista kerroksia yksi ja kaksi 8 kertaa, jolloin työssä on 16 kerrosta.
 
- 4 osa: Neulo kuten 2 osa ja toista kerroksia jälleen 8 kertaa. Katkaise valkoinen lanka. Muista päättelyvara!
 
- 5 osa: Ota jälleen oranssi lanka työhön ja neulo kuten 1 osa ja toista 16 kertaa.

- 6 osa: Neulo kuten 2 osa ja toista 16 kertaa. Päättele työ.
 
- Kasaa levystä kypärämyssy ompelemalla osiot kiinni toisiinsa kuvan osoittamalla tavalla. Ompele lopuksi työn alku ja loppu yhteen ja myssy on valmis.
 


Korvat:


- Luo 12 silmukkaa sukkapuikolle ja neulo ainaoikeinneuletta 12 kerrosta ja aloita kavennukset.
 
- Kavennukset: Neulo 1 silmukka oikein, 2 oikein yhteen ja puikko loppuun. Käännä työ. Jatka neulomista työn toisella puolella neuloen 1 silmukka oikein, 2 oikein yhteen ja neulo puikko loppuun. Käännä työ. Neulo 1 välikerros oikein ja jatka neuloen kavennus- ja välikerroksia, kunnes puikolla on jäljellä yksi silmukka. Päättele ja neulo toinen korva.

Viimeistely:


Nyöritä oranssista langasta sopivan mittaiset nauhat. Voit halutessasi myös neuloa nauhat neljällä silmukalla aina oikein. Ompele nauhat ja korvat kiinni kypärämyssyyn ja niin suloinen Kettumainen kypärämyssy on valmis!
 


 

♥: Selina




Mitä pidätte näistä Kettumaisista neuleista? ;)
 
Ps. Tässä Kodin Kuvalehden artikkelissa on todella hyvin selitetty villasukan neulominen vaihe vaiheelta. Kannattaa kurkata ja antaa Neuloosille valta!