lauantai 27. helmikuuta 2016

Rehellinen itselle ja avoin muille

Sinä päivänä, kun aloin kelaamaan ajatuksiani julkisesti täällä blogimaailmassa päätin olla rehellinen. Rehellisyys on hyve, mutta pahimmillaan se voi olla raadollista, kipeää ja ahdistavaakin. Itse pidän rehellisyyttä isossa arvossa, mutta parhainta rehellisyyttä on sellainen, kun ihminen on rehellinen myös itselleen - hyväksyy itsensä ja ongelmansa.

Olen saanut teiltä lukijoilta valtavasti viestejä ja kommentteja siitä, kuinka arvostatte avoimuuttani kirjoittaessani vaikeista asioista. On ollut upeaa huomata, että olen vain rehellisyydelläni oikeasti auttanut ihmisiä - vaikkakin ihan vahingossa! Olen huojentunut siitä, että minun tapani kirjoittaa tätä blogia on otettu avosylin vastaan, koska tällainen minä olen; rehellinen itselleni ja avoin muille. Kirjoitan tätä blogia suoraan elämästä ja vaikka en jaakaan ihan kaikkea kanssanne, näen tässä blogissa itseäni paljon enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella sinä syyskuisena päivänä painaessani ensimmäistä kertaa julkaise-nappia. Kiitos siis teille, kun saan olla oma itseni täällä blogimaailmassa! Kiitos kaikista ihanista kommenteista, kaikesta siitä tuesta ja aidosta välittämisestä, mitä minä ja perheeni olemme teiltä saaneet!


Olen kiitollinen ja onnellinen. Kiitos!


 

♥: Selina

 

perjantai 26. helmikuuta 2016

Ällöintä ikinä

Eilen oli taas se päivä, kun makasin lattialla jalat sohvalle nostettuna vetäen kalpeana syvään henkeä. Minua tärisytti, itketti ja ahdisti - olisin voinut oksentaa. Mikä sitten sai minut niin pois tolaltani? Napin vaihtaminen, se on ällöintä ikinä, mikä liittyy sairauteni hoitoon! Minua saa pökkiä neuloilla, nukuttaa, leikata ja kuvata luihin ja ytimiin asti, mutta napin vaihtaminen - se on minun heikko kohtani.

Heinäkuun helteillä vuonna 2014 inhottavan nenämahaletkun vaihtuminen peg-letkuun oli parasta mitä minulle oli tapahtunut sitten huhtikuun sairauden pahenemisvaiheen. Perheemme eli erittäin raskaita aikoja sairauden yrittäessä päästä niskan päälle ja minun kuihtuessa ravinnon imeytymisongelmien vuoksi. Myös pitkät kuukaudet neniksen kanssa aiheutti omat ongelmansa jatkuvien tukosten ja limakalvojen ärtymisen vuoksi, joten peggi oli todellakin tervetullut apu perheeseemme! Tiesin, että pegin laittaminen ei ole helppoa ja osasin jotenkin kuvitella kuinka paljon se tulisi sattumaan kirurgin leikatessa paikallispuudutuksessa reikää vatsani iholta aina vatsalaukkuuni asti - tähystyksestä puhumattakaan. En kuitenkaan osannut kuvitellakaan siitä kaikesta selvittyäni sitä tunnetta, kun pelkkä ajatuskin parin kuukauden välein tapahtuvasta napin vaihdosta saa minut voimaan pahoin ja palan nousemaan kurkkuuni. Nappi ei valitettavasti vain törrötä vatsassani ja ota ruokaa vastaan tippalaskurin hyrrätessä vierelläni. Se vaatii päivittäistä pesua, huoltoa ja huolenpitoa - pesettehän tekin päivitäin ruokailuvälineenne.





Toimenpiteenä napin vaihtaminen on hyvin yksinkertainen ja nopea; ballonki tyhjätään ruiskulla, vanha nappi poistetaan avanteesta, uusi tökätään tilalle ja ballonki täytetään jälleen vedellä. Aikaa tähän kaikkeen kuluu vain muutama minuutti - ja kohdallani panikointiin kaksi päivää! Minulle pahinta napin vaihtamisessa on laittaa uusi nappi paikoilleen. Tuntuu niin väärältä katsoa vatsassa ammottavaa reikää ja laittaa sinne esine, joka ei kerta kaikkiaan tunnu luontevalta, vaikka se onkin elämäni kannalta hyvin tärkeää. En tunne varsinaisesti häiritsevää voimakasta kipua toimenpiteen aikana, mutta tilanne on kokonaisuudessaan niin järjenvastainen, että se tekee paineen tunteesta ja erittäin pienestä kivusta hyvin epämiellyttävän. Ilman Isimiehen tukea en saisi nappia vaihdettua. Hänen ei tarvitse kuin seistä vierellä - olla läsnä - niin tunnen pystyväni siihen. Tiedättehän tunteen, kun laastari on liimautunut tiukasti ihokarvoihin ja se pitäisi nypätä pois, mutta koska tiedätte, että se tulee sattumaan, niin pelkkä aloittaminen on jo vaikeaa? Minulla on napin vaihdossa aivan sama tilanne ja lopulta uusi nappi mahassani tunnen itseni naurettavaksi, kun Isimies silittää minua hellästi olkapäästä ja lähtee jatkamaan puuhiaan, minun istuessa maha paljaana keittiönpöydän ääressä kumihanskat käsissäni huokailemassa!


Napin vaihtaminen uuteen on ehkä ällöintä ikinä, mutta olen selvinnyt siitä joka kerta ja tiedän selviäväni jatkossakin. Elämän asettaa välillä haasteita, mutta hei haasteethan on tehty kohdattavaksi ja ehkä jopa voitettavaksi - ja eilen minä voitin jälleen!



♥: Selina

 

torstai 25. helmikuuta 2016

Pienet arkiset asiat, jotka saivat minut hyvälle tuulelle eilen

Meillä oli eilen aivan tavallinen päivä. A-muru heräsi aamulla normaaliin aikaan, eli hieman puoli kahdeksan jälkeen. Olin itse hurjan väsynyt pitkälle yöhön venyneestä valvomisesta, joten nappasin tytön viereeni, annoin hänelle ilman pienintäkään huono äiti-fiilistä YouTuben muovailuvahavideota pyörittävän kännykkäni ja käänsin kylkeä. Ah, ja niin sain sen toivomani 15 minuuttia lisäunta ja voimia jaksaa taas pitkä päivä!

Olen huomannut perhearjessamme, että ihan tavallisestakin päivästä voi löytyä pieniä arkisia asioita, jotka saavat minut hyvälle tuulelle! Nämä asiat eivät mullista maailmaa tai keksi pyörää uudelleen, vaan ne ovat  niitä ihania pieniä hetkiä, jolloin hymy nousee huulille, silmäkulma kostuu liikutuksesta ja onnesta tai saa nauraa sydämensä pohjasta!

Eilen minut sai hyvälle tuulelle...
 
... syvällinen juttutuokio Avustajan kanssa.
 
... uusi sydämellinen sukkamalli ja jaloissa aiemmin valmistuneet villasukat, jotka neuloin kerrankin itselleni.


... perhekerho, ihanat suloiset kerholaiset ja mukavat juttutuokiot toisten äitien kanssa.

... Isimiehen lyhyempi työpäivä ja pikainen shoppailureissu ennen A-murun balettituntia.


... niin ja tietenkin aina niin innokas ballerina uudessa harkkapuvussaan.

... kun muistin, että Isimies on ensi viikon ihan LO-MAL-LA! Ihanaa!

... ihan oikeiden treffien suunnittelu. En edes muista milloin olisimme viettäneet viimeksi Isimiehen kanssa aikaa ihan kahdestaan!


... A-murun valitsema suloisin mekko ikinä - vai mitä sanotte? ;)

... koukuttava Instagram. Miten voisinkaan mököttää, kun saan katsoa Instasta kuvia suloisista koirista, inspiroivista kakuista ja muiden iloisia hymyjä! Löydätte nyt Instagramista myös meidät!

... iltasatu, jonka aikana pieni väsynyt tyttömme kerrankin nukahti.

... Isimiehen hellä syli, kainalopaikka ja Netflix.

 

♥: Selina

 


Mikä saa teidät hyvälle tuulelle just nyt?

tiistai 23. helmikuuta 2016

(Ehkä) maailman paras pataleipä!

Tämä minun leipomismania alkaa olla jo surkuhupainen ilmiö, koska kuten tiedätte en voi nauttia ollenkaan tuotoksistani! Nyt, kun jauhopussi on kasvanut kiinni käteeni ja uuninluukku toiseen, aion jakaa teille jälleen (ehkä) maailman parhaimman leipäreseptin herkullisesta pataleivästä! 

Tiedättehän markettien ihanalta tuoksuvat paistopisteet? Rapeakuoriset leivät houkutteleva paitsi tuoksullaan, mutta myös herkullisella täyteläisellä maullaan, mutta se hinta. Miten jauhot, vesi, hiiva ja ripaus suolaa voi maksaa niin valtavan paljon - voi hiivatti! Kolmen euron hintainen herkkuleipä saa ajatukset kummasti leipomispuuhiin ja tällä reseptillä tekin voitte saada aikaan sen herkullisen, rapeakuorisen ja pehmeän sisuksen omaavan leivän, ja vieläpä erittäin helposti ja edullisesti! Tässäkin reseptissä maltti on valttia ja pitkä kohotusaika saa jälleen ihmeitä aikaan!



1. Mittaa isoon kulhoon jauhot, suola ja kuivahiiva.

2. Lämmitä vesi +42 asteiseksi ja kaada jauhoseokseen.

3. Sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa. Taikinasta tulee aika paksua, mutta yritä silti malttaa olla vaivaamatta sitä!
4. Peitä kulho pyyhkeellä tai kelmulla ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 12-24 tunniksi. Mitä kauemmin annat taikinan kohota sitä maukkaampi leipä siitä syntyy!

12-24 tunnin kuluttua...

1. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja pyöräytä se nopeasti palloksi. Pidä vieläkin jauhonäppisi kurissa äläkä edelleenkään vaivaa tai kästtele taikinaa. Peittele leipä ja jätä kohoamaan vielä 30 miuutiksi.

2. Laita pata kylmään uuniin ja samalla uuni lämpenemään 225°C. Pataleipään tarvitaan nimensä mukaan kannellinen pata (2-3 litrainen) ja omaan leipääni käytin Iiittala Teema-sarjan kannellista pataa. Leivän voi toteuttaa alkuperäisen ohjeen mukaan myös uuninkestävässä kattilassa. 

3. Kun leipä on kohonnut 30 minuuttia, ota kuuma pata uunista ja voitele se öljyllä. Nosta leipä varovaisesti kuumaan pataan ja paista leipää kannen kanssa 30 minuuttia ja vielä 15 minuuttia ilman kantta.

4. Valmis pataleipä irtoaa hyvin padan reunoilta, on pinnalta rapea ja sisältä ihanan ilmava ja mehevä. 
 

 

 

♥: Selina

 

Alkuperäinen ohje napattu Kotivinkistä.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Äiti ja äidin lääkkeet

Jo raskausaikana tiedostin, että minusta tulisi äiti, joka elää dosettiin jaettujen lääkkeiden aikataulun mukaan. Aamulääke, päivälääke ja iltalääke - sopiva rytmitys päivään lapsen ohella! Raskausaikana murehdin luonnollisesti pakollisen lääkitykseni vaikutuksista sikiöön, mutta se huoli ei loppunutkaan vauvan syntymään ja vuoden ja kolmen kuukauden ikäisen A-murun vieroittuessa lääkkeiden höystämästä rintamaidostani. Huoli, se jatkuu vielä tänäkin päivänä!

Mitä jos A-muru saisi lääkkeeni käsiinsä ja uteliaan luonteen omaavana söisi niitä? 
 

Sairauttani ei voi parantaa, mutta sen oireita voi helpottaa erilaisilla lääkkeillä. Osa käyttämistäni lääkkeistä on tarkoitettu hermokipuun ja osa dystonian aiheuttamiin liikehäiriöihin ja spastisuuteen. Lisäksi sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka oli aikanaa yllärilöydös, jonka oireet olivat piiloutuneet salakavalasti sairauteni oireiden sekaan. Vaikka lääkitykseni niin dystonian kuin hermokivun hoidossa on pysynyt pitkään samana, joudun satunnaisesti syömään erittäin vahvoja ja huumeiksikin sopivia kipulääkkeitä, opioideja. Ennen kun minusta tuli äiti, en pitänyt opiaatteja kivun hoidossa kohdallani ongelmana. Minulle oli ihan sama menisikö pääni sekaisin lääkkeestä vai ei, jos se auttaisi edes vähän raastavaan hermokipuuni. Kuitenkin nyt äitinä kantani opiaatteihin on äärimmäisen negatiivinen. En pelkää niinkään riippuvuutta, vaan sitä, miten lapseni näkee minut lääkkeenoton jälkeen. Opiaattien vaikuttaessa en ole koskaan oma itseni, vaan olen hurjan väsynyt, ärtyinen ja huonovointinen. Muutunko siis lapsen mielestä pelottavaksi, kun olen niin tokkurassa, että en pysty enää edes istumaan pyöriksessäni ja katoan lopulta kokonaan ajatuksiini, oksennan ja sitten nukahdan? Tästä syystä minulla ei ole opiaatteja lainkaan kotona, vaan hakeudun ennemmin päivystykseen kuin lääkitsisin itse itseäni kotona, nähden pian niitä viime syksynä erittäin tutuksi tulleita sateenkaaria ja yksisarvisia tyttäreni katsellessa vieressä. Toki tuo rankka syksy ja lopulta kuukauden mittaiseksi pitkittynyt sairaalajakso teki tähän poikkeuksen - tyttäreni tarvitsi minua kotona olin lääkkeiden vaikutuksen alainen tai en. Vaikka suhtaudun opiaatteihin negatiivisesti, olen kuitenkin sitä mieltä, että lääkkeiden käyttämistä ei saisi salata lapselta, vaan siitä on keskusteltava avoimesti. Olemme puhuneet äidin käyttämistä lääkkeistä A-murun kanssa ja koenkin, että juuri tästä syystä hän ei ole lainkaan kiinnostunut punaisesta dosetistani, johon olen jakanut viikon lääkkeet odottamaan kännykän piippausta lääkkeenoton merkiksi. Olemme myös painottaneet, että dosetissa olevat lääkkeet ovat vain äidille tarkoitettuja aivan kuten A-murulla on omat lääkkeensä, jos hän niitä joskus tarvitsee. 

Olen ennenkin kirjoittanut, että tyttäremme suhtautuu sairauteeni äärettömän hyvin ja hänen reippauttaan osoitti jälleen kerran eräs ravintolareissumme, jolloin A-muru ilmoitti tarjoilijalle ruokatilausta tehdessämme kirkkaalla kauniilla äänellään, että hän ja isi syövät ruokaa, mutta äiti vain lääkkeitä! Voi rakas lapseni, minkä teit! Niin ja olisittepa nähneet tarjoilijan ilmeen!




 

♥: Selina

 


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Minä kelaan elämääni

Kello näyttää jälleen kerran kahta yöllä ja istun vieläkin alakerrassa läppäri sylissäni. Edessäni, heti jalkojeni juuressa, on puoliksi neulottu kirjoneulesukka ja kuulen yläkerrasta tasaista pientä tuhinaa. Muuten kodissamme on ihanan hiljaista. Kun oikein kuuntelen, kuulen seinäkellon tasaisen tikityksen, kun sekunnit muuttuvat minuuteiksi ja minuutit tunneiksi. Vuorokausi on vaihtunut ja on uuden päivän aikaista aikaisempi aamu. Ulkona käy pieni tuulenvire, joka kolisuttaa lyhtyjä ja minikoirat nukkuvat vieressäni sohvalla tuhisten syvän unen merkiksi. Suljen silmäni ja huokaisen syvään. Juuri tämä aika ja tämä hetki on minun omaa aikaani ja tästä minä nautin! Kukaan tai mikään ei tietenkään pakota minua valvomaan näin myöhään, eikä valvominen ja siitä johtuvat lyhyemmät yöunet tee minulle oikeastaan edes hallaa. Tai no tietenkin joskus aamuisin nostan ihan vahingossa ensin sen väärä jalan sängystä ja silloin sen näkee (ja kuulee!) kaikki! En siltikään ole valmis luopumaan tästä omasta hetkestäni!

Tällä viikolla olen miettinyt kiitollisena kaikkia niitä hyviä asioita, mitä elämä on minulle tarjonnut. Oma lapsi on tietenkin ehdottomasti parasta mitä minulle ja Isimiehelle on koskaan tapahtunut, mutta olen myös kiitollinen kaikista niistä hyvistä hetkistä, mitä olemme pariskuntana ennen lasta saaneet kokea. Sitä ehdotona ja aitoa rakkautta, mitä meidän välillämme on, on mahdoton kuvailla. Se on tunne, joka saa minut samaan aikaan pois tolaltani ja sekoamaan onnesta. Kun katson miestäni, minua alkaa hymyilyttämään, tiedättekö silleen teinimäisesti punastellen jolloin painan pääni nolona alas, ettei hän vain näkisi tuijotustani ja punaisia poskiani - vieläkin 13 vuoden yhdessäolon jälkeen! Rakastan miestäni valtavasti ja saan häneltä ehdotonta vastarakkautta, mikä on arvokasta, tärkeää ja korvaamatonta. 13 vuotta ja niin paljon muistoja! Vaikka emme voineetkaan kokea suhteemme alussa niitä parhaimpia teiniaikoja yhdessä, jolloin kokeillaan kaikkea tyhmää, otetaan festaritatuointeja ihan vääriin paikkoihin tai muuten vain uhmataan vanhempia, niin uskon, että suhteemme oli jo silloin ja on nytkin juuri meille täydellinen - meidän näköisemme! 

Katselen usein öisin nukkuvaa miestäni. Hän on niin kaunis nukkuessaan sikeästi, vaikka hän onkin kietoutunut myös minun peittooni ja varastanut juuri sen tyynyn jolla yleensä nukun. Saatan silittää hänen kasvojaan ihan hellästi, tuskin häneen koskien jolloin hän nyrpistää nenäänsä juuri niin kuin A-muru hetkeä aiemmin kertoessani rakasvani häntä eniten maailmassa ja korjaamassa peiton asentoa. Sitten kuiskaan miehelleni pimeyteen: "Rakastan sinua!", ja saan joka kerta vastaukseksi hymähdyksen ja joskus kasvojani kohti haparoivan käden kosketuksen. Rakastan häntä niin valtavasti - jopa kuolaposkella nukkuessaan - ja niin hänkin minua!

Valehtelisin jos väittäisin, etten ole koskaan ajatellut millaista elämämme olisi, jos en olisi sairas. Huomaan katsovani joskus aivan liian pitkään perheitä, jossa on terve äiti, isä ja lapsi, ja mietin millainen perheemme olisi, jos kävelisin ja olisin terve. Huutaisinko A-murulle vähemmän? Olisinko parempi vaimo ja äiti? Harrastaisimmeko jotain enemmän perheenä tai söisikö A-muru ne kirotut kasvikset lautaseltaan, mitkä jäävät aina syömättä? Ei, en usko. Tiedän, että olen A-murun mielestä paras äiti, eihän hän muunlaisesta äitiydestä tiedä, mutta minä tiedän ja se korventaa minua välillä kunnolla. Millaisena näen sitten tulevaisuutemme? Sairauteni pahenee, mutta kuinka paljon? No sitä ei voi tietää kukaan. Minun on vain luotettava siihen, että elämä kantaa ja näen sen kauneuden jokaisena aamuna, vaikka se väärä jalka haluaisikin väkisin nousta ensin sängystä. Minä kelaan elämääni, ja se on osoittautunut juuri minun näköisekseni - oma, sairas, pas*a ja kipeä, mutta silti niin onnellinen ja rakas elämä! 

Tällaista pohdin tänä yönä.


 

♥: Selina

 



Ps. Tästä linkistä pääsette kansanterveys.fi-sivuston uusimpaan postaukseen!

torstai 18. helmikuuta 2016

Elämä juuri nyt

Tiedättekö tunteen, kun tajuatte pyörivänne sängyssä murehtimassa asioita, joille a) ette voi mitään ja b) jotka eivät ratkea pyörimällä peittoa ja aluslakanaa solmuun? Minulla on ollut koko viikon ihan jäätävä jumitusviikko ja sama masentava maanantai on tuntunut jatkuvan aina tähän torstai-iltaan asti! Mieleni on ollut aivan piripintaan täynnä asioita, joita en vain saa sieltä ulos astetta kovempaan käsittelyyn ja lopulta nakatakseni ne isoon mappiin Ö. Olen havahtunut kesken postauksen kirjoittamisen siihen, että selailen jo nolon koukuttavassa Instagramissa typerästi hihittäen satoja kuvia suloisista ranskanbulldogeista - kyllä, niistä ihanista ruttunaamoista - tai olen huomannut, että tietokone on taas mennyt lepotilaan ja olen istunut tunnin katsoen tyhjyyteen unohtaen samalla kaiken mitä olin tekemässä!

Sanotaan, että torstai on toivoa täynnä ja en olisi uskonut tätä tänä aamuna herätessäni jälleen väsyneenä uuteen päivään, mutta juuri nyt minulla on ihan hurjan hyvä fiilis! Kaikki mieleni jumit ovat kadonneet ja kirjoitan tätä postausta täysin rentoutuneena sotkuisesta keittiöstä ja tiputtamattomasta iltapalasta huolimatta poskilihaksissa asti tuntuva hymy kasvoillani! Tiedättekö mistä tämä johtuu? Olen kertonut aiemmin täällä blogissa vetäväni Suomen Kipu Ry:n vertaistukiryhmää ja tänään kokoonnuimme toisen kerran tänä vuonna. Minulla on aivan ihania ryhmäläisiä ja saan heistä mielettömästi voimia ja energiaa! He antavat minulle aivan varmasti paljon enemmän kuin minä ikinä osaisin antaa heille, mutta silti he tulevat aina paikalle kivuistaan huolimatta. En vaihtaisi pois hetkeäkään siitä tunteesta, kun saan nähdä aidon hymyn heidän kasvoillaan ja sen pienen hetken, kun kipu ei ole läsnä hallitsemassa heidän elämäänsä. Vertaistuki on yksi parhaista tavoista hoitaa kipua - ei tarvita kuin pieni hetki ja avoin sydän.

Torstai on siis todellakin toivoa täynnä ja tänä yönä uskon nukkuvani sikeästi ilman ylimääräistä flirttailua Nukkumatin kanssa isompaa unihiekka-annosta toivoen! Elämä juuri nyt on ihan mahtavaa!






 

♥: Selina


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Äiti testaa: lavera hoitaa kuivaa talvi-ihoa + ARVONTA

Tämä talvi on ollut ihan hassu. Tuntuu, että Luontoäiti on koetellut meitä suomalaisia oikein huolella iskiessään välillä taivaan täydeltä vesiräntäsadetta niin, että nurmikko paistaa vihreänä loskan seasta ja sitten hän tarjoileekin yllärinä heti perään värisyttävät kolmenkympin pakkaset ja lumipyryt! Aurinko on kuitenkin Luontoäidin mielialanvaihteluista huolimatta alkanut heräilemään kevään merkiksi ja olemme saaneet nauttia ihanan valoisista talvipäivistä, joita ainakin minä ehdin jo kovasti kaipailemaan niinä aikoina, kun A-muru olisi epätoivoisesti halunnut rakentaa lumiukon kahden sentin loskaisesta lumikerroksesta pimeällä takapihallamme. Mielestäni talvi on juuri nyt parhaimmillaan! Ulkoilu sujuu paljon paremmin auringonpaisteessa ja pikku pakkasessa, ja lasten punaiset posket kertovat ulkoleikkien riemusta! Niin ja tuo valkoinen auringossa kimalteleva uusi lumikerroskin on ihan jees, vaikka Isimies onkin saanut kolata sitä hikihatussa viime päivinä. 

Pitää talvesta tai ei, se näyttää joka vuosi niin minulle kuin monelle muullekin myös huonon puolensa, enkä tarkoita tällä lumihankeen juuttunutta pyörätuolia, auraamattomia teitä tai tänä talvena Luontoäidin tarjoilemaa on-off-talvea!  



Tiedätte varmasti tunteen, kun iho kiristää, punoittaa ja hilseilee - se jokaisen talven ja pakkaskelien ärsytys! Sain syksyllä hyvissä ajoin ennen talven alkamista Nordic Health Systemsiltä testiin kuivan talvi-ihon hoidon tehopakkauksen: peseytymiseen lavera Gentle Body Wash With Organic Almond Milk & Organic Honey -suihkugeelin ja rasvailuun lavera Gentle Body Lotion With Organic Almond Milk & Organic Honey -vartalovoiteen. 
Kun hain paketin postista, en tietenkään malttanut jättää paketin avaamista pakkaskeleille! Minulla oli jo entuudestaan hyviä kokemuksia laveran kosmetiikasta aiemman blogiyhteistyömme pohjalta, joten osasin odottaa luonnonmukaisia ja varmasti toimivia tuotteita. Myös hunajan ja mantelimaidon yhdistelmä kuulosti niin hyvältä, että jo se houkutteli repimään paketin auki ja tutustumaan tuotteisiin - ja olin myyty! Ensin kiinnitin huomiota kauniisiin pakkauksiin, jotka tekevät tuotteista houkuttelevia. Pakkaukset ovat myös järkeviä ja varmasti jokaisen käteen sopivia. Eniten minut yllätti kuitenkin tuoksut. Kirkkaan suihkugeelin tuoksu on intensiivinen, mutta silti lempeä. Suihkugeelissä tuoksuu hunaja ja hellävarainen mantelimaito aivan kuin herkullisessa leivonnaisessa. Se on myös samettisen pehmeää ja vaahtoutuu hyvin. Tämän vuoksi suihkugeeli on myös erittäin riittoisaa ja pesun jälkeen iholle jää puhdas tunne ja vielä hivenen verran herkullista tuoksua.  Kosteusvoiteen tuoksu on paljon miedompi kuin suihkugeelissä, mutta silti miellyttävä. En pidä voimakkaasti tuoksuvista voiteista ja tässä voiteessa tuoksua on juuri sopivassa suhteessa. Voide imeytyy nopeasti ihoon sen hieman löysemmän koostumuksen ansiosta ja antaa pitkäksi aikaa kosteutetun tunteen. Kosteusvoide sopii täydellisesti herkälle iholleni ja olen rasvannut sillä satunnaisesti myös A-murua - hänkään ei voi vastustaa tuotteiden ihania ja herkullisia tuoksuja! Suosittelen kuitenkin lapsen rasvaukseen lavera Baby & Kinder Neutral Protection Cream -hoitovoidetta, joka on kehitetty erityisesti lasten ja vauvojen iholle.
Pitäisitkö sinäkin tästä laveran herkullisen tuoksuisesta ja luonnonmukaisesta ratkaisusta talvi-ihon hoitoon? Sain ilokseni NHS:ltä arvottavaksi blogin lukijoille yhden setin tätä ihanaa hunajaista ja mantelista unelmaa! Settiin kuuluu yksi pakkaus suihkugeeliä ja yksi pakkaus vartalovoidetta.





Arvontaohjeet: Kommentoimalla tähän postaukseen toimivan sähköpostiosoitteesi saat yhden arvan. Toisen arvan saat olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi tai seuraamalla sitä Bloglovinissa, Blogipolussa tai Facebookissa. Ilmoitathan seurantalähteesi! Arvonta-aika on viikko, eli  24.2 asti ja ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan ja aurinkoisia talvipäiviä! :)

 

 ♥: Selina

 

 

Ps. Kannattaa kurkata Nordic Health Systemsin nettisivuille ja tutustua heidän laajaan valikoimaan luonnonkosmetiikkaa, luontaistuotteita ja ekotuotteita! Heillä on nyt uutuutena ihania Nurme-kosmetiikkatuotteita, joita sain myös testattavaksi, mutta palataan niihin sitten omassa postauksessaan!



*Yhteistyössä:  Nordic Health Systems/lavera. Postauksen tuotteet on saatu blogiyhteistyön kautta.

maanantai 15. helmikuuta 2016

A-muru, meidän hassu tyttö!

Tiedättehän suloiset kolmevuotiaat, jotka hymyilevät somasti ja sitten tulee se ilme, jonka vain lapsen vanhempi voi tunnistaa? Lapsi saattaa hymyillä hassusti, veikistellä, näyttää ilkikuriselta tai nyrpistää nenäänsä ja silloin ainakin minä äitinä kartoitan kaikki mahdolliset poistumisreitit samalla peläten, että mitähän se minun kullanmuruni tällä kertaa letkauttaa! Olen päivittänyt tänne blogiin aina välillä meidän hassun tytön sanomisia ja tekemisiä ja viime kerrasta alkaa olla jo vuosi, joten tällainen kolmevee hassu tyttö meiltä löytyy! A-murun aiemmat hassuttelut löydätte täältä 1, 2, 3!


A-muru ja Isimies juovat ruokajuomana laktoositonta maitojuomaa, mutta valmistan maitoruoat yleensä hieman halvemmasta vähälaktoosisesta maidosta, eli A-murun mukaan prinsessamaidosta. A-muru ei juo oikeastaan ollenkaan pillimehuja, joten kauppareissuilla janojuomaksi mukaan tarttuukin prinsessamaidon pilliversio!


Eräänä iltana jälleen kerran pitkittyneen nukuttamissession aikana huomasin yllättäen A-murun itkevän sängyssään. Kun kysyin mistä hänellä on paha mieli, sain vastaukseksi nyyhkyttävältä A-murulta ettei hän halua, että hänen selkäänsä kasvaa teräviä karvoja! ÖöÖöö anteeksi mitä?! Vähitellen pitkän lohduttamisen ja selvittelyn jälkeen itkun syyksi paljastui niinkin hassu asia kuin se, että A-muru faari oli päivällä kutittanut viattomasti parransängellään A-murun paljasta selkää ja kertonut tartuttavansa näin partansa A-muruun! Kiitos vain tästäkin faari! ;) Vastaava tilanne toistui eräänä toisena iltana, mutta tällä kertaa pikkusiskoni ansiosta. A-muru kertoi minulle itkien, että jos hän juo kylpyvettä, niin hän muuttuu noita-akaksi. Tämä on melkein yhtä hyvä veto, kun minun keksimät vaippamadot - kiitos vain Emma-täti! Oli täti sentään korjannut, että puhdasta vettä juodessa kasvaa isona tyttönä kauniiksi prinsessaksi! ;)

A-muru pyysi kerran mummoltaan tuliaisiksi ranskanperunoita, ei suoria vaan niitä mutkikkaita. (Poimutettuja)

Syksyllä A-muru näki Antti Tuiskun laulavan televisiossa ja totesi, että tuo setä kuulostaa aivan tädiltä. No tottahan se on! 


Se perinteinen: A-muru pieraisee ja huutaa kovaan ääneen: ÄITI pösäytti! Pierua kutsutaan siis meillä pösäytykseksi ja äiti on muuten vain kiva nolota omia hajujälkiä peitellessä!

Istuin pari viikkoa sitten kummityttömme synttärijuhlien jälkeen nukuttamassa A-murua perheen kodin vierashuoneessa. Olin kerrankin meikannut, laittanut hiukset ojennukseen ja pukenut kauniit vaatteet ylleni. Yllättäen A-muru nousi sängyssään istumaan ja katsoi minua hyvin tarkasti. Kun kysyin A-murulta, mikä hänellä on häntänä, hän oli hetken hiljaa kunnes totesi: "Äiti, näytät ihan sedältä!" Kiva, kiitos!  




A-muru on nimennyt Isimiehen kolmenkympinkriiseilyn vuoksi ostaman punaisen Mini Cooper S:n jätskiautoksi, koska haimme kesällä sillä kerran jäätelöä Mäkkärin drive-in:stä. Toisaalta kyseinen auto ei sovellu perheessämme oikein muuhun, koska siihen ei mahdu perheemme lisäksi mitään muuta, kuten esimerkiksi pyörätuolini. Siinä syy drive-in-pehmikseen!

Kun A-muru kuuli siskoni Emman tulevan meille kylään, hän ilmoitti innoissaan: "Emma-täti on palas Emma koko maailmassa!" No, se taitaa kyllä pitää paikkansa!

Kerran A-muru näki eräällä naisella oikein muhkean turkiskauluksen. Sitten tuli SE ilme ja minä aloin yrittää epätoivoisesti keskittää hänen huomiotaan muualle. A-muru kuitenkin vähät välitti äidistään, joka yritti siinä vaiheessa tehdä ilmoitustaulusta löytyneestä nastasta maailman mielenkiintoisimman asian, ja ilmoitti tietenkin kovaan ääneen naiselle, että hän näyttää aivan leijonalta! 

"Minä haluan isona pinsessa Annaksi ja sellaiset hanskat, joista tulee jäälinna ja sellaiset Plousen (Frozen) kengät ja sellaisen viitan!". Niin ja kätevä Frozen-viitta syntyykin olohuoneen sinisestä viltistä tai lakanasta ja prinsessamekko vaikkapa äidin paidasta!

Kirjoitin tässä postauksessa, että A-muru on alkanut voimaan pahoin automatkoilla. Se ei riitä, että A-muru kutsuu oksentamista hassusti röyhtäisyksi, vaan kun pysähdyimme hänen autopahoinvoinnin vuoksi hengittämään raitista pakkasilmaa ja kysyessäni, helpottiko jo olo, niin A-muru vastasi: "Minä en halua hengittää enää!". Vaatimattomuus on kaunista!

Lopuksi: "Äiti, olet mun palas kaveli!" Mitäpä tätä selittelemään!
  

♥: Selina

 

Millaisia hassuttelijoita sieltä löytyy?

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ei enää niin pysäyttävän halvaantuneet kuulumiset

Siitä hetkestä, kun kaikki pysähtyi on kulunut kuukausi. En ole kuitenkaan kuukauden aikana voinut unohtaa niitä kauhuhetkiä, kun jalkani menivät täysin voimattomiksi, veltoiksi ja puutuneiksi, enkä sitä tunnetta, kun ymmärsin, että ne eivät enää liikkuneet yrityksistäni huolimatta. Mitä jaloille kuuluu kuukauden intensiivisen kuntoutuksen jälkeen?


Sanotaanko, että jo ennen halvausoireita jalkani eivät olleet elämänsä kunnossa. Jaloissani oli sairauden aiheuttamia laajoja hermotushäiriöitä enkä saanut oikeaan jalkaan paljoa aktiivista liikettä, mutta vasen jalkani toimi suhteellisen hyvin ja se oli tukijalkani siirtymisissä ja sain siihen selvän aktiivisen liikkeen aikaiseksi. Sain heilutettua dystoniakrampeista huolimatta varpaita ja vedettyä jopa jalan koukkuun hieman käsillä avustaen. Vasen jalkani toimi myös tukea vasten seisoessa tukijalkana ja se mahdollisti seisomisen. Halvauksen aikana kaikki tämä oli menetetty ja minun ainoa jalaksi verrattivissa oleva raajani oli poissa ja joudun käyttämään siirtymisiin aluksi jopa liukulevyä. Nyt kuukauden intensiivisen kuntoutuksen ja treenin jälkeen voin ilolla kertoa, että halvaus on alkanut hellittämään! Saan jo pientä liikettä vasempaan jalkaterääni ja varpaisiini, mistä olen superonnellinen! Myös vasemman jalan reisilihas ja lantion seutu alkavat heräilemään ja olen saanut jopa vedettyä itseni hetkeksi polviseisontaan pyörätuoliini tukien. Oikea jalka...no se jatkaa samaan malliin kuin ennenkin, mutta enpä minä ole sillä tähänkään asti mitään tehnyt - sillä kun on mennyt hermot jo aikoja sitten! Olen tämän kuukauden aikana kuitenkin huomannut, että surkastumat ovat lisääntyneet dystoniakramppien pysyessä edelleen poissa, mikä on lisännyt jalkojen spastisuutta, joka vaikeuttaa jalkojen siirtelyä ja aiheuttaa jopa kipua. Kuukausi on ollut myös henkisesti raskas, kun olen joutunut halvausoireiden vuoksi opettelemaan niin paljon asioita uusiksi ja luopumaan kokonaan konttaamisesta. Ensin siis paljon hyvää, mutta sitten myös vähän huonoa - sitä kutsutaan tasapainoksi!

Jalkojen ja lopulta lantioon asti nousseen halvauksen syitä tutkittiin erilaisilla kokeilla ja syy on todennäköisemmin tulehduskierre, joka alkoi jo marraskuun harmillisesta aspiraatiokeuhkokuumeesta. Monesti vaikeissa neurologisissa sairauksissa oireet pahenevat tulehduksen myötä ja niin minullekin kävi valtavan ison säikähdyksen kera. Vielä ei ole varmaa mille tasolle halvausoireet jäävät, mutta näiden edistysaskeleiden vuoksi uskallan jo toivoa, että saisin vielä tulevaisuudessa puettua housut polviseisontaan nousten, eikä minun tarvitse enää kiskoa niitä päälleni allasterapian jälkeen uimahallin jalkasienen höystämän pukkarin lattialla maaten! Toivossa on hyvä elää ja hei, aina on toivoa!

 

♥: Selina

 

perjantai 12. helmikuuta 2016

A-muru postaa: Taaperon ystäväkirja

Hei Ninni ja kiitos, kun haastoit äitini Taaperon ystäväkirja -haasteeseen! Tämä haaste tulikin sopivasti, koska äitini vastasi juuri #ystäväkirja -haasteen kiperiin ja kutkuttaviin kysymyksiin, ja koska olen uhmakas taapero, minun täytyy tietenkin saada juuri samat asiat kuin muutkin, joten tässä vastaukseni Taaperon ystäväkirjaan!


Nimi (oikea tai jolla esiinnyt blogissa) ja blogin nimi:
 
*Sanoo oikean nimensä.
 
Ikäsi:
 
Näin vanha! *näyttää kolmea sormea.
 
Parasta just nyt:

Leikkiä muumitalolla!
 
Lempiruoka:

pagetti ja jauhelihakastike
 
Lempijuoma:

Vain maito ja vesi.
 
Suosikkileikkini:

Hippa!
 
Harrastukset:
 
Hmmmm....hallastan viulun soittoa! Jatkokysymys: MISSÄ SUN VIULU ON? No ei mulla ole sellaista. Minä haluan tumpetin (trumpetti)! No maalaaminen on mun harrastus! Entäs baletti? Joo hallastan kanskin balettia! Baletti on kivaa!
 
Idolini:

Sinä! *Osoittaa minua, ja sitten pinsessa (prinsessa). Vaikka Elsa ja Aileli (Ariel). *Katsoo avustajaa :Sä et ole mun suosikki, koska sä teet kastiketta ja jossa on kanoja!

Valitse parempi vaihtoehto potta/vaippa, auto/juna, kukkakaali/parsakaali, lämmin/viileä ja oma sänky/äidin kainalo:

1. Vaippa. (!!!? Sanoo päiväkuiva tyttö!)
2. Juna, koska mä tykkään olla junan kyydissä!
3 Kukkakaali, koska minä tykkään kukkakaalista.
4. Lämmin, koska minä tykkään, kun on lämmin.
5 Äidin kainalo, minä tykkään kun se on sun. Minä tykkään olla sun vieressä! 
 


Minä haastan vastailemaan Taaperon ystäväkirjaan Avan Tyttökullat-blogista, Vilkun Hulivilini-blogista, Olivian Kun haaveet muuttuvat todeksi-blogista ja Aavan Yli pyykkivuorten läpi lasikattojen-blogista!

 

♥: A-muru



Haasteen on laittanut alulle Iina Bebe au lait-blogista ja Nöpsyn ihania vastauksia voitte lukea tästä!

torstai 11. helmikuuta 2016

Sairas parisuhde

Voin vieläkin nähdä miehestäni pilkahduksen sitä huoletonta ja punapäistä poikaa, johon rakastuin palavasti teini-iän myllerryksen keskellä. Hän on se oikea, mutta väkisinkin välillä tulee mietittyä, tahtoiko hän tosiaan sanoessaan yli kuusi vuotta sitten minulle tahdon koko paketin - hullu mies! Ei ole uutinen, että sairauteni vaikuttaa paljon parisuhteeseemme. Se on osa arkipäiväämme, riitojemme aihe, stressin aihe ja aihe, josta ei välillä puhuta ollenkaan. 

Mietin joskus mitä, jos tilanne olisi toisinpäin - jaksaisinko hoitaa miestäni, joka on vakavasti sairas? Rakkaus parantaa, mutta riittäisikö pelkkä rakkauteni kantamaan kaiken vastuun yksin? Kun sairastuin, olimme seurustelleet vasta 7 kuukautta, joka tuntui silloin hurjan pitkältä ajalta olla yhdessä jonkun kanssa. Olimme rakastuneita, suorastaan ällöimelän rakastuneita. Olisimme voineet viettää joka hetken yhdessä ja saldorajamme paukkuivat heti kun liittymä aukesi - melkein yhden puhelun aikana! Suunnittelimme yhdessä tulevaisuutta, haaveilimme ja rakastimme. Sairaus kuitenkaan ei tullut yksi. Silloin emme enää suunnitelleet tulevaisuuttamme vaan elimme hetkessä, joka saattoi milloin tahansa muuttua sairaaksi - parisuhteemmekin sairastui. Muistan vieläkin sen ensimmäisen kerran, kun jouduin pyytämään miestäni vessaan kanssani. Luulin, että hän juoksee huutaen pakoon, mutta sen sijaan hän tuki ja lohdutti minua elämäni nöyryyttävimpänä hetkenä. Hän selviää, mutta selviäisinkö minä? Ei, en usko. Mieheni on erityislaatuinen.

Vaikeuksista huolimatta voin nähdä meidät yhdessä vielä vuosienkin päästä. Voin nähdä hänet hoitamassa minua samalla rakkaudella, jonka näin hänen silmistään, kun ymmärsin, että hän rakastaa minua ja kun hän vastasi papin kysymykseen tahdon. Hän tahtoi minut sellaisena kuin olen, sairaana tai ei, vain minut. Voin nähdä hänet kantamassa minua portaissa, pitämässä huolta ja peittelemässä sänkyyn kipulääkkeen vaikutuksen alkaessa. Voin nähdä hänen kasvoillaan huolesta johtuvan rypyn syventyneen, mutta samalla toivoa paremmasta päivästä. Hän on se oikea, minun mieheni, ja en voisi olla kiitollisempi saadessani hänet elämääni! 

Rakastan sinua Isimies - ihan sairaan paljon!
 

♥: Selina

 

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

(Ehkä) maailman täydellisimmät sämpylät!

Tiedätte varmasti tunteen, kun saatte maistaa täydellistä leipää. Täydellisessä leivässä on rapea ja sopivan paksu kuori, joka kätkee alleen pehmeän ja ilmavan sisuksen. Kun haukkaatte leipää, sen rapeaksi paistunut kuori rouskahtaa sopivasti hampaissanne ja kohtaa täydellisen samettisen pehmeän sisuksen, joka täydentyy leivän hienovaraisella ja viljaisalla maulla. Täydellinen leipä maistuu parhaimmalta pelkän voin kanssa, muuta ei tarvita! Niin ja se tuoksu; täydellinen leipä tuoksuu kotona vielä seuraavana päivänä sen leipomisesta!

Leivoin perheelleni pitkästä aikaa sämpylöitä ohjeella, jollaista en ollut ennen kokeillut. Tässä ohjeessa taikina saa jäädä luvattoman löysäksi, eikä sitä tarvitse ollenkaan vaivata kädet hapoilla. Tätä taikinaa ei myöskään kohoteta vahtien pirttihirmun lailla talon kaikkia ovia ja ikkunoita, ettei taikina vaan saisi vetoa, eikä siitä lopulta pyöritellä tasakokoisia sämpylöitä samalla peläten, että edellinen pellillinen palaa uunissa. Nämä sämpylät saattavat kaikessa täydellisyydessään olla jopa luvattoman helppoja, koska ne valmistuvat käden käänteessä, vaikka ne hieman odotuttavatkin leipojaansa! Tarvitaan vain vähän esivalmistelua ja sitten vain aikaa ja voin luvata teille, että paistamisen jälkeen pääsette nauttimaan oikeasti rapeakuorisista sämpylöistä ilman poppakonsteja ja otsalle valuvaa hikivanaa! 

Minun ei edes tarvinnut maistaa näitä vaivattoman helppoja sämpylöitä, kun tiesin jo tuoksusta, että nyt minulla on käsissäni pala kultaa - se täydellinen sämpylä!


1. Mittaa isoon kulhoon jauhot, suola ja kuivahiiva. Tällä ohjeella tulee iso taikina ja se kohoaa reilusti, joten varaudu oikeasti isolla kulholla tai valmista vain ½ annosta taikinaa.

2. Lämmitä vesi +42 asteiseksi.

3. Tee kolo jauhoseokseen ja kaada vesi siihen. Sekoita lusikalla taikina tasaiseksi, mutta älä vatkaa, vaivaa ja työstä taikinaa - sekoita vain ainekset sekaisin. Taikina on löysää, eikä ollenkaan leivottavaa, mutta ei hätää, niin sen kuuluukin olla! 



4. Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin ja anna kohota siellä yön yli tai noin 12 tuntia. Mitä kauemmin taikina saa kohota, sen maukkaampi leipä siitä tulee!

5. Nostele taikinasta lusikalla tasakokoisia kasoja uunipellille ja ripottele päälle hieman vehnäjauhoja. Vedä viiltoja sämpylän pintaan ja paista niitä 225°C noin 30 minuuttia. 

6. Ota sämpylät uunista ja nostele ne lautaselle jäähtymään. Älä peitä sämpylöitä leivinliinalla, niin kuoren rapeus säilyy pitkään. 

7. Nauti tuoreesta, kotona leivotusta TÄYDELLISESTÄ leivästä!


Nyt, kun sain jaettua teille tämän ihanan sämpyläreseptin, voin kertoa, että minulla on jääkaapissa jo toinen satsi tällä reseptillä valmistettua taikinaa odottamassa huomista aamua, paistamista ja erittäin malttamattomia syöjiä! Kodissamme vielä leijaileva tuoreen leivän tuoksu saa siis jatkoa ja se on ehkä maailman ihanin tuoksu - täydellinen!

 

♥: Selina

 

tiistai 9. helmikuuta 2016

#Ystäväkirja

Ystäväkirjat olivat iso juttu, kun olin ala-asteikäinen. Silloin kuvan kohtaan liimattiin koulukuva sillä vakioirvistyksellä ja kirjan kysymyksiin vastattiin tietenkin huolella. Voi miten ihania muistoja ystäväkirjoista saisikaan lukea, jos yksikään niistä olisi vielä tallessa! Varmat naurut sieltä ainakin irtoaisi tai vähintään huvittuneita hymyjä!

Sain kaaaauan sitten neljältä ihanalta naiselta ystäväkirjahaasteen, jonka on aloittanut pirtsakka ja myös minut mukaan haastanut Nadja Napsahduksia-blogista! Kiitos siis haasteesta Nadja, Niina, Minna ja Maria! Myösnakkasi minulle tämän haasteen, joten pakkohan tämä oli jo toteuttaa!

Haasteen säännöt:
-Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi
-Kiitä haasteen antajaa ja mainitse Napsahduksia-blogi haasteen alulle panijana
-Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirja-kysymyksiin
-Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia 
-Keksi uudet (tai käytä vanhoja :D) kysymykset blogiystävillesi
-Haasta mukaan ihania bloggaaja frendejä 

Kuvituksena haasteeseen käytin asioita, joita rakastan kollaasien muodossa.


1. Pituutesi ilman korkkareita? Pyörillä vai ilman? ;) Viimeksi pituuteni mitattiin ysillä ennen sairastumistani ja silloin minulla oli vartta (ilman korkkareita, käytin skeittikenkiä!) 172,5cm.

2. Lempinimesi? Ja mistä se on peräisin?
Minulla on monta lempinimeä, mutta yleisin niistä on kuuliksä! Minulla on hyvin valikoiva kuulo varsinkin, kun olen ajatuksissani! ;) Täällä blogimaailmassa käyttämä nimeni, Selina, tulee taas tylsästi omista nimikirjaimistani.
 


3. Minkä ruuan valitset lauantai-illalle, jos ei tarvitse miettiä kaloreita?
Ingman Creamy Mudcake-jäätelö. NAM!

4. TOP4 asiaa joita arvostat eniten ystävyydessä?
Rehellisyys, avoimuus, aito välittäminen ja ymmärtäminen.
 

5. Telkkarista: Moderni perhe, Kimmo, Salkkarit, Greyn anatomia vai Hottikset?
En katso telkkaria, mutta Modern Family on yksi suosikkisarjoistani telkkarin kilpailijan Netflixin puolella!

6. Rakkaimmat harrastuksesi, ja onko sinulla haaveissa aloittaa jotain uutta harrastusta?
Bloggaus on tietenkin ykkönen ja tasapainona arkeen käsityöt. Kiitos erittäin vakavan Neuloosin 
minulla on aivan kuivat kädet, eikä tekemisen puutetta A-murun päikkäriaikaan!



7. Haaveita joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa
Romanttinen miniloma Isimiehen kanssa! Tai no ulkomaillekin olisi kiva päästä ja ostaa uusi auto...ja uusi objektiivi....
 
8. Hattaraa vai pehmistä?
Pehmistä!
 
9. Ripsiväri, kestoripset, vai naturell? 
Naturel on mun juttu!
 
10. Mottosi <3
Mä olen tylsä ja sanon, ettei mulla ole mottoa! Minä vain elän päivä ja hetki kerrallaan, niin ja nautin joka hetkestä!
 

Nakkaan ystäväkirjahaasteen kahdelle ihanalle ystävälleni, joten ottakaa kopit Mabn ja Lindiz!

 

♥: Selina

 


Oletteko te täyttäneet ystäväkirjoja lapsena?

maanantai 8. helmikuuta 2016

Se on MUN oma!

Se oli aivan tavallinen kerhopäivä. Heräsimme aamuun hymyillen. Söimme aamiaisen ja suuntasimme joka keskiviikkoiseen perhekerhoon innolla. A-muru odotti leikkihetkiä muiden kerholaisten kanssa ja minä muiden äitien tapaamista. Me molemmat olemme saaneet kerhosta ystäviä ja siellä on aina mukavaa! Kerhossa on paljon leluja - siis aivan valtavasti ihania, laadukkaita, muovisia, puisia, pehmeitä ja kovia leluja. On pikkuautoja, nalleja, nukkekoti, vauvanukkeja ja jopa leikkikeittö innokkaille kokeille. On autorata, junarata ja monenlaisia rakennuspalikoita ja aivan varmasti jokaiselle jotain, mutta ei, meidän innokas kerhoilainen ei halua jakaa, vaan dominoi nukenvaunut, nukensängyt ja kerhopaikan viisi (5!!) vauvanukkea itselleen! Jos joku uskaltaakin lähestyä leikkivää taaperoäitiä, alkaa kamala nukkejen ja tarvikkeiden kerääminen ja valmistautuminen karkaamaan koko vauvanukkekatraan kanssa kerhon ulko-ovista ulos! Lopulta tämän oikean äidin puuttuessa tilanteeseen, meidän taaperoäiti makaa X-asennossa mahallaan lattialla huutamassa menetettyjä nukkejaan räkäkupla nenässään!

Kun saamme Avustajan kanssa ensin karkailevan ja lopulta välipalan menettämisen uhan vuoksi nyyhkyttävän kerholaisen autoon, kuiskaan itsekseni hiljaa huokaisten: Miksi jakamisen pitää olla niin vaikeaa?



 

♥: Selina



Onko teidän lapsilla vaikeuksia jakaa leluja?

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

DIY: Norsu-villasukat vauvalle

Neuloin kummitytöllemme syntymäpäivälahjaksi kevään luottoväreissä kirjoneulesukat, joissa seikkaili synttäriteeman mukaisesti suloisia norsuja. Kaavakuviosta en voi ottaa kunniaa itselleni, vaan löysin sen pikaisen etsinnän jälkeen luottoystäväni Googlen avulla ja pienten muutosten jälkeen se oli tarpeisiini sopiva. Haluaisitteko tekin neuloa tällaiset syötävän suloiset norsu-sukat? Tässä teille ohje - ei muuta kuin puikot kilisemään ja neuloosi valloilleen!


Lanka: Novita Nalle (keltainen, valkoinen ja harmaa)
Sukkapuikot: nro 2,5

1. Luo keltaisella langalla 64 silmukkaa ja jaa ne neljälle sukkapuikolle. (16 s / puikko)

2. Neulo 1 kerros suljettuna neuleena oikein ja sen jälkeen 10 kerrosta 1o 1n joustinneuletta. Neulo oikeat silmukat silmukan takaa kiertäen oikein, niin saat aikaan siistimmän neuleen resoria varten.


3. Kun resori on 10 krs korkea, neulo vielä 1 krs keltaisella langalla oikein samalla kaventaen jokaiselta puikolta 1 silmukka. Tämän jälkeen jokaisella puikolla on 15 silmukkaa. Katkaise lanka ja jätä kerä odottamaan myöhempää käyttöä, mutta muista jättää tarpeeksi päättelyvaraa!

4. Ota seuraavaksi valkoinen lanka työhön ja neulo sillä 4 kerrosta ainaoikein-neuletta. Ota harmaa lanka työhön ja neulo sillä 1 kerros ja sen jälkeen pääset  neulomaan näitä suloisia norsuja kaavakuvion mukaan!

Pikkuniksit: Muista aloittaa neulominen riviltä 18, että norsut seikkailevat valmiissa sukissa oikein päin! Tee myös langankierto työn takana, jos neulot enemmän kuin 3 silmukkaa yhdellä värillä. Näin toinen lanka kulkee siistimmin mukana, eikä työhön tule pitkiä langanjuoksuja.


5. Neulo mallikuvion jälkeen 1 kerros harmaalla langalla, jonka jälkeen voit katkaista langan ja jättää kerän odottamaan myöhempää käyttöä. Muista jälleen päättelyvara!

6. Neulo valkoisella langalla neljä kerrosta, joiden aikana kavenna jokaiselta puikolta kolme silmukkaa tasavälein. Lopulta jokaisella puikolla on 12 silmukkaa. Katkaise myös valkoinen lanka ja jätä kerä odottamaan. 

7. Ota keltainen lanka työhön ja ala neulomaan nilkkaan tulevaa resoria. Neulo 1o 1n joustinneuletta samaan tapaan kuin työn alussa noin 15 kerrosta tai haluamasi määrä. Tämän jälkeen neulo kantalappu ja tee kantakavennukset.


8. Nosta kantalapun reunoilta silmukat ja neulo 1 kerros keltaisella langalla.

Pikkuniksi: Neulo kantalapun reunoilta nostetut silmukat kiertäen oikein, niin liitoskohtaan ei jää ikäviä löysiä silmukoita.

9. Aloita sukan teräosan raitaneule valkoisella langalla ja samalla kiilakavennukset. Voit halutessasi valita oman tyylin raitojen sommitteluun, mutta itse neuloin 5 kerrosta valkoisella, 2 kerrosta harmaalla, 5 kerrosta keltaisella ja jälleen 2 kerrosta harmaalla. Hyvän vinkin tasaisiin raitoihin värin vaihtumiskohdasta löydät tästä!


10. Neulo sukan teräosa halutun mittaiseksi ja tee kärkikavennus. Vinkkejä terän pituuteen ennen kärkikavennuksia löydät tästä.

11. Päättele työn kaikki langat huolellisesti ja sukka on valmis! 

Pikkuniksit villasukan neulomiseen: Tässä muutama vinkkilinkki teille villasukkien neulomiseen: NOVITAN sukkaohje ja  Yhteishyvän kolme ohjetta villasukan kantapäähän. Muistakaa myös kirjoneuletta neuloessanne huolehtia langoista - jos langat ovat sotkussa, työstä ei tule mitään! Langat kannattaa myös pitää sopivan löysänä, niin työstä tulee tasaisempi.


 

♥: Selina

 

Kiinnostaisiko teitä kuvallinen ohje perinteiseen villasukkaan?

torstai 4. helmikuuta 2016

Somekoukku, täältä tullaan!

Tekniikka kehittyy jatkuvasti ja ihme kyllä niin minäkin! Tänään olin niin hurja ja blogi liittyi Instagramiin, jonne ihmiset postaavat isoja ja pieniä palasia elämästään kuvien hashtagien muodossa! Miksen tehnyt tätä aiemmin, Insta kun vaikuttaa varsin mukavalta paikalta? No koska LUMIA! Minulla oli Lumiassani tuhoon tuomittu kamera, joten instaus ei vain iskenyt pelkästään laadullisista syistä. Kuitenkin Isimiehen yllättäessä minut uudella luurilla tämäkin ovi oli kokeiltava, joten nyt äiti kelaa myös Instassa! #katastrofinainekset, #anteeksikaikille, #voielämä
 
Tehdään tästä turhakepostauksesta edes hieman hyödyllinen teille lukijoille ja päivitetään pitkästä aikaa blogin seurantakanavat! Blogin seurantakanavat ovat edelleen näkyvissä  sivubannerissa esittelytekstin alla ja niitä klikkaamalla (tai tämän postauksen kuvalinkkejä käyttäen) voitte seurata blogiani täällä Bloggerissa tai halutessanne myös Bloglovinissa, Blogipolussa, Facebookissa ja nyt myös Instagramissa! Tekstejäni julkaistaan myös pari kertaa kuukaudessa Mediaplanetin kansanterveys.fi -sivuston blogissa. Uusimpaan postaukseen pääsette tästä. Lisäksi osalle blogin seuraajista oli epäselvää jatkanko kelaamista blogimaailmassa Kaksplussalta eroamisen jälkeen ja kyllä, blogi jatkaa tässä samassa osoitteessa kuten tähänkin asti. Ainoa muutos on se, että kun eromme astuu virallisesti voimaan kahden viikon kuluttua, Kaksplus pakkaa logonsa ja karusellinsa mukaansa ja minä jään jatkamaan bloggaamista tänne Bloggeriin kuten ennenkin. Blogini kautta ei siis enää pääse klikkailemaan Kaksplussan muihin blogeihin niin kuin nyt karusellin ansiosta, mutta ei hätää. Kaksplussan sivuilta pääsette edelleen lukemaan kaksarilaisten kuulumisia! 

.. ...

Mukavaa torstai-iltaa ja alkavaa viikonloppua kaikille! Minä menen takaisin instailemaan uudella luurilla ja toivottavasti löydän Instagramin ihmeellisestä maailmasta paljon tuttuja! ;)

 

 

♥: Selina