torstai 9. kesäkuuta 2016

Voiko kipuun tottua?

"Yksi. Minulla ei ole mitään hätää, en edes huomaa kipua. Kaksi...kolme...neljä. Tunnen enemmän kipua, mutta pärjään vielä. Nostan kuitenkin varmuuden vuoksi selkäydinstimulaattorista tehoja. Viisi. Kipu alkaa tuntumaan epämiellyttävältä. Nostan vielä hieman stimulaattorin tehoja. Kuusi. Terävät sähköiskut virtaavat sisälläni kipeämpänä, mutta pystyn vielä jatkamaan sitä mitä olin tekemässä. Seitsemän. Minua sattuu ja minun alkaa olla vaikea puhua ja keskittyä. Menen lepäämään. Kipeät sähköiskut repivät ja polttavat saaden kyyneleet nousemaan silmiini. Minua alkaa pyörryttää. Kahdeksan. Itken ja pelkään, että kipu ei lopu koskaan. Mitä jos se pahenee? Kestäisinkö sen? Mitkään sanat eivät enää riitä kuvaamaan kipua. Minä pelkään... Yhdeksän. Minuun sattuu niin paljon, että pelkkä hengittäminen on jo vaikeaa. Alan vajoamaan pimeyteen, mutta kipu repäisee minut aina takaisin kohtaamaan pahimman painajaiseni. Kymmenen. Ei, en sano sitä. En sano koskaan kipuni numeroksi kymmenen, koska en usko että silloin enää kestäisin sitä. Kymmenen veisi minut mennessään enkä halua mennä vielä. En ole valmis."
Ote postauksesta Kun sattuu.

Se hetki ja se tunne lamasi minut täysin. Vedin ilmaa keuhkoihini huutaakseni, mutta minusta ei kuulunut enää pihahdustakaan - kipu oli vienyt kaiken, myös ääneni. Hiukseni roikkuivat hikisenä kasvoillani, minä oksensin ja rukoilin lisää kipulääkettä, kunnes uusi aalto pyyhkäisi ylitseni vieden minut mennessään. Lopulta kouristin viimeisen kerran ja menin  tajuttomaksi. Pimeys, se on kaunista kaiken sen tuskan jälkeen, mutta siitä herääminen on vielä kauniimpaa. Minä selvisin. Juuri tällaisesta kokemuksesta alkoi minun jo 13 vuotta kestänyt suhteeni hermokipuun, mutta voiko siihen koskaan tottua? Kipuun nimittäin.

Kuulin kuntoutusjaksollani neurologin sanovan, ettei ihminen voi koskaan tottua kipuun. Hän esitti minulle lääketieteellisin termein faktoja miksei tämä ole mahdollista, voihan äkilliseen ja voimakkaaseen kipuun jopa kuolla. Kuuntelin häntä hiljaa katsoen suoraan hänen silmiinsä, kunnes totesin olevani eri mieltä. Mielestäni kipuun voi tottua ja se on ajatuksena hyvin lohdullinen.


Kuva postauksesta: Se monesti kysytty: sairauteni syy.

Kipuhistoriani on jo melko pitkä ja ensimmäiset vuodet kipujen kanssa olivat vaikeimpia.
Aluksi pelkkä hymyileminenkin vaati ponnisteluja. Toisaalta, miksi ihmeessä olisin edes hymyillyt, kun sisälläni paloi jatkuvasti ja minusta tuntui, että tukehtuisin kipuun, joka levisi hoitovirheen runtelemasta leikkaushaavasta vaurioituneita hermoja pitkin ensin oikeaan jalkaani ja myöhemmin koko kehoon. Allodynia, kamala sanahirviö, mutta myös aivan aito hirviö sen kanssa eläville. Pelkkä hento tuulenvire saattoi laukaista elämäni voimakkaimman kivun, joka sai minut putoamaan polvilleni ja huutamaan hysteerisenä apua. Pelkäsin, että kuolen kipuun, mutta pahimpina hetkinä saatoin jopa toivoa sitä katuen myöhemmin ajatuksiani kivun lopettavasta kuolemasta. On siis totta, että kipu tekee elämästä hyvin vaikeaa, mutta usko tai älä, elämä jatkuu olet sinä kipeä tai et. 

Ensin tuli kipu ja sitten sen kieltäminen. Koin ettei minulla voi koskaan olla elämää, jos hyväksyisin kipuni - sehän pilasi sen jo, joten miksi edes yrittäisin? Taistelin vuosia kipuja vastaan ja hävisin joka kerta. Kivut veivät minulta paljon ja lopulta myös mielenterveyteni, kun sairastuin masennukseen. Kolmesti. Sanonta kolmas kerta toden sanoo pätee kohdallani täysin. Vasta kolmannen ja sen pahimman masennusjakson jälkeen kykenin avaamaan silmäni ja otin kivuista huolimatta solmuun  menneet elämänlankani takaisin käsiini. Olin hurjan heikko, mutta ne solmut selvisivät ja niin minäkin - lopulta. Hyväksyin itseni kipeänäkin ja ymmärsin, että minä olen minä kivuista huolimatta, Selina.



Kuva postauksesta Kivun kasvot.

Minä siis totuin kipuuni, tai sen tiettyyn tasoon, ja hyväksyin sen lopulta myös osaksi elämääni ja voi miten ihanan elämän sitten sainkaan! Tiedän, että kipu tulee vaikeuttamaan elämääni vielä monta kertaa, mutta minä selviän - olenhan selvinnyt tähänkin asti! En ole kuitenkaan koskaan ollut kipujeni kanssa yksin. Isimiehen, perheeni ja ystävieni apu ja tuki ovat olleet korvaamattoman tärkeitä ja auttaneet osaltaan ottamaan vastaan elämän kipujen kanssa. He myös pitivät elämäni langat käsissään silloin, kun en itse siihen kyennyt, mutta antoivat minun itse selvittää jokaisen solmun, ja vain siksi olen tässä nyt kiitollisena, onnellisena ja rakastettuna.


Kuva postauksesta Sairas parisuhde.

Toivon kaikille kivusta kärsiville voimia ja jaksamista! Uskokaa, että elämä tulee antamaan myös teille kaikkea hyvää ja kaunista kivuistanne huolimatta - tekin ansaitsette sen. Antakaa itsellenne aikaa tottua kipuun, niin pystytte lopulta hyväksymään sen. Voin luvata, että se kannattaa!


  

 

♥: Selina





35 kommenttia:

  1. ❤️ Puhuttiin tästä silloin yöllä sinun kanssa pitkään. Ihana kirjoitus! Niin, kivusta ei saa ystävää. Kuvailin eräälle tekemälleni videolla, että kipu on vähän niin kuin kummitus. Leijailee koko ajan ympärillässi muistuttelemassa sinua kivusta miten erinäisin oirein ja tuntemuksin.
    Kipua tervehtii, mutta sitä ei kutsuta ovesta sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Anna ja niin totta, ettei kivusta saa ystävää. Hienosti olet kuvaillut kipua!

      Poista
  2. En tiedä kivusta mitään siinä mittakaavassa kuin sinä, mutta mustakin tuntuu omituiselta, että lääkäri väittää jotain tuollaista, vain koska "lääketiede väittää niin". Mä ajattelen, että jokainen kokee kivun eri tavalla. Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa olla kipeä ja tuntea kipua. Ihan yhtälailla kun jokaisella tuo kymmenen kohdan kipuasteikko on erilainen. Ei meistä kukaan muu oikeasti tiedä kivun kovuutta, kun ei kukaan muu pysty tuntemaan toisen kipua.

    Menipäs vähän sekavaksi, mutta uskon, että ymmärsit mun pointin :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen kokee todellakin kivun eri tavalla - on sitten kyse kroonisesta tai hetkellisestä kivusta. Oikeaa ja väärää tapaa ei todellakaan ole. :) Ymmärsin pointtisi! <3

      Poista
  3. Todella hyvä postaus Selina! <3 Se on varmasti ollut susta itsestäsi paljon kiinni, oot tottunut kipuun ja sen kanssa elämiseen- oot saanut paremman elämän sitä kautta <3 Aivan mahtavaa :) Vaikkei kivun kanssa koskaan helppo ole elää, sä pystyt siihen itsesi ja läheistesi voimin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! <3 Itsestä on moni asia kiinni, myös kipuun tottuminen.

      Poista
  4. Tosi rankka ja kosketta teksti... Isosti jaksamisia sinne <3

    VastaaPoista
  5. Tuli sellanen olo et just noin mäkin ajattelen vaikka mun kohdalla ei ole vielä mietittykään mitään stimulaattoreita tms.et pärjään kuitenkin ihan kipu lääkkeillä,laastareilla ja pistoksilla päivystyksestä jossa ravaan turhankin tiuhaan nykyään.Ja kyllä minustakin kipuun voi tottua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet kanssani samaa mieltä. Voimia sinulle kipujen suhteen! <3

      Poista
  6. Jonkinlaiseen kipuun tottuu ja turtuu vaikka ei toisaalta varmaan saisi? Asenne ratkaisee paljon, mutta jos sattuu niin että taju lähtee niin siihen en itse pystyisi tottumaan. Toisaalta toivoa ei saa koskaan menettää vaikka mahdottomia toivoisikin. Ihmeitäkin tapahtuu jos niihin haluaa uskoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa ei saa koskaan menettää! Se auttaa asiaan kuin asiaan. <3

      Poista
  7. Kyllä siihen vaan tottuu vaikka lääkärit sanois mitä. Ei siihen vuosien jälkeen paljon kiinnitä huomiota vaikka koko ajan sattuu ja toisaalta oppii varomaan niitä toimintoja jotka pahentavat kipuja. Itse kestän mieluummin jatkuvan kivun kuin piilotan sen lääkkeillä, muuten tulee huomaamattaan rasitettua itseään liikaa ja se kostautuu myöhemmin. Toki jos kipu olis koko ajan siellä asteikon yläpäässä niin ei sitä ihminen järjissään kestäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Henna! Hyviä pointteja. :)Voimia sinulle kipujen kanssa! <3

      Poista
  8. En voi edes kuvitella miltä tällainen tuntuisi.. toistuvat kivut, pelko, tunteet ja toivo siihen ettei kipu valtaisi mieltä! Kiitos tästä kirjoituksesta Selina. Oli todella silmiä avaava! Voimia! <3

    VastaaPoista
  9. Niin tärkeä aihe, johon annat toivoa. Toivon löytäminen ei ole helppoa vaikeina aikoina, joten sitä suurempi kiitos sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Katri ja voimia jokaiselle päivälle! <3

      Poista
  10. Ihana kirjoitus!
    Minä taidan olla jo ainakin melkein tottunut jatkuvaan kipuun. Sillä havahdun, jos onkin päivä jolloin kipua ei olekaan. Tuntuu, että jokin puuttuu... Tuntuu oudolle. Kunnes se kipu taas lyö vasten kasvoja nauraen "ähäkutti, luulotkos päässeesi minusta". Siihenkin tottuu, kun se toistuu usein. Ennen kivun takaisin tuleminen aiheutti pettymyksen ja lamaannuksen, nykyään kiitän jokaisesta kivuttomasta hetkestä. Väitän, että kaikkeen tottuu. Mutta onko se hyvä juttu? Siitä voidaankin olla montaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Mielestäni parasta on havahtua niihin hetkiin, ettei satu. Silloin olo on hurjan kiitollinen. :) Kivuttomampia hetkiä sinulle! <3

      Poista
  11. Hyvin kirjoitetta. Täällä ollaan aikalailla samoin miettein. Niin usein mieheni kanssa pohditaan asiaa tai lähinnä sitä, että minusta ei aina tiedä että sattuuko minuun vai ei. Kivun kanssa oppii elämään ja tietynlaiseen kipuun tottuu. Välillä kipu on muuttanut muotoaan, paikkaa tms ja silloin se taas hetkeksi pelästyttää. Aina se on muistuttamassa jotenkin kumminkin. Toisina päivinä on vaikeampi ajatella järkevästi ja toisina päivinä sitä tuskin muistaa vaikka sen tuntee. On oikeastaan todella outoa kuvitella jos äkkiä ei olisikaan kipua ja voisi tehdä mitä vain ilman, että siitä sitten kärsisi juuri kivun kautta. Tää on mun elämää nyt ja tällaisena just hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruut! <3 Kivuttomampia hetkiä sinulle ja hyvää kesää!

      Poista
  12. Todella hyvin kirjoitettu! On mahdotonta edes koittaa samastua kipuihin, joista joudut kärsimään, mutta silti tämä liippaa todella läheltä, sillä eräs minulle läheisimmistä ihmisistä vammautui muutama vuosi sitten tapaturmaisesti ja joutuu myöskin elämään kauheiden kipujen kanssa (sekä tietenkin muiden suurten ongelmien ja haittojen).

    Suuren suuret tsempit <3 Olet ihan huikean vahva ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lillamy! <3 Kurja lukea läheisesi vammautumisesta ja kivuista, mutta uskon, että hän selviää monesta kivusta ja pahasta olosta, kun hänellä sinut lähellä! Olet niin uskomattoman positiivinen ihminen ja minä olen ainakin saanut sinun kommenteista paljon voimia, kiitos! <3

      Poista
    2. Tulipas taas hyvä mieli, voi kiitos Selina! <3

      Poista
  13. Huh, tiedän olevani vähän herkkä ja ensi kerralla pitäisikin sinun ehkä kirjoittaa joku varoitus tällaisen postauksen eteen ;) No ei kai sentään. Mutta tosi paha olo kyllä tuli lukea ja lähes kyyneleet silmiin. Ei tuollaista pitäisi kenenkään joutua kokemaan :( Mietin tässä tänään synnytyskipuja ja sitä, miten sen kestää. Ja nyt mietin vaan, että sehän on vaan hetki elämässä - se synnytyskipu. Huh.. en osaa sanoa nyt mitään järkevää enää. Hyvää yötä ja palaamisiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! <3 Voin suunnitella sellainen Pirita-varoituksen! ;) Ihana olet! Hali!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥