torstai 26. toukokuuta 2016

Minä, samistelija-mutsi

Kun Gaudeamus igitur kajahtaa reilu viikon päästä Suomen lukioissa, meidän perhe samistelee! Ennen kuin minusta tuli äiti, muistan katsoneeni identtisen kaksosuuden "traumatisoimana" lievästi kieroon perheitä, joiden juhla-asut sopivat niin sävyjen kuin kuosien suhteen yhteen - samistelijoita. Toisena puolikkaana olin toki tottunut vauvasta alakouluikäiseksi pukeutumaan samanlaisiin vaatteisiin kuin kaksossiskoni, mutta ehdoton rajani samistelussa tuli vastaan vanhemman ja lapsen yhtenevässä pukeutumisessa. Muistan päättäneeni pahimpien pukeutumiskriisien aikana, että minusta ei tule koskaan samistelija-mutsia, vaan lapseni ja varsinkin mieheni juhlatyylit tulevat olemaan täysin erilaisia kuin minun. Mutta kuinkas sitten kävikään, kun etsimme juhla-asuja kevään tärkeimpään juhlaan...MERKKASIN perheeni!

Äidin lohenpunainen mekko: Flower by charm's paris, Halonen / Isän LOHENPUNAINEN rusetti: Matex, Pukumies / 
Tyttären LOHENPUNAINEN mekko: E Girl, Halonen / 


Tänä keväänä myös pikkuveljeni saa painaa muiden ylioppilaiden tavoin päähänsä valkolakin. Vaikka minulla on muitakin sisaruksia, pikkuveljelläni on aivan erityinen paikka sydämessäni ja siksi hän on myös A-murun kummisetä. Pikkuveljeni on ollut A-murun syntymästä lähtien aivan mahtava ja osallistuva kummisetä ja hän on myös A-murulle valtavan tärkeä. En malttaisi enää odottaa, että pääsen katsomaan ylpeänä isosiskona pikkuista veljeäni, joka ei tosin ole enää kovin pieni vaan ihan aikuinen mies jo, hakemassa sitä kolme vuotta odotettua valkolakkia ja ylioppilastodistusta, ja hymyilemässä ylpeänä muiden ylioppilaiden kanssa! Samistelumekot tyttären kanssa tai ei, pitkästä helmasta tulee olemaan paljon hyötyä, koska itku tulee varmasti useita kertoja juhlapäivän aikana!

Onnea rakas V, olen sinusta hurjan ylpeä!


♥: Selina


Löytyykö sieltä muita samistelijoita niin arkeen kuin juhlaan?

26 kommenttia:

  1. Onpa ihana mekko ja väri! Mun tyttö 3v näki kuvat ja sanoi, että hänkin haluaisi tuon mekon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voi uskon, että A:n mekko on monen pikku prinsessan mieleen! :)

      Poista
  2. Hyvä, että olet päässyt samistelu-traumasta eroon, sillä toihan on ihan älyttömän suloista! <3 Ihanat asut ja voi että, miten iloinen A-muru :) Ootte te ihania!

    Ja suuren suuret onnittelut pikkuveljellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, no niin se taitaa olla! :D A-muru on hurjan ylpeä mekostaan ja arvaa kuinka paljon sain maanitella häntä, että hän luopuisi mekosta näiden kuvien jälkeen! ;)

      Ja sinäkin olet ihana! Välitän onnittelut myös veljelleni!<3

      Poista
  3. Ihanat mekot teillä! <3 itsekin ennen vierastin lapsen kanssa samistelua mutta myönnettäköön että kyllä me joskus samistellaan vaikka samanlaisissa raitapaidoissa tai voisin kuvitella että pukeuduttaisiin molemmat välillä johonkin samaan Papu-kuosiin vaikka :D sillain kohtuudella kuitenkin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtuus on hyvä juttu! :) Minulla on taas niin, että en välttämättä osaisi vielä samistella muuta kuin juhlapukeutumisessa, mutta ehkä joskus. ;)

      Poista
  4. Ihanat mekot! A-muru on niin nättinä!
    Meillä on Avan kanssa samanlaiset legginsit, harvoin kyllä käytetään niitä samaan aikaan :D Almalle haluaisin vielä samislegsut :)

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniit asut :) Musta on kuoriutunut jotenkin kummassa samistelija, tytöillä keskenään on samisvaatteita ja mulla ja Kukkiksella myös. En malta odottaa et päästään jossain kohdin kaikki kolme samisteleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Uskon, että jos A saisi joskus pikkusiskon, samistelu pahenisi kertaheitolla ja tytöillä olisi aina samanlaiset asut! Jos hän saisi pikkuveljen, niin ei sekään olisi ongelma - yhteneväiset asut löytyisi silti varmasti helposti. :)

      Poista
  6. Ihan mielettömän kaunis mekko A-murulla! :)

    Meillä samistelee välillä pojat, 4 v ja 5 kk. Itse olen toistaiseksi pysytellyt poissa samistelusta. :D Juuri viikko sitten posti toi pojille aivan ihanat Noshin paidan ja bodyn. Kuosi on sama, mutta värisävy vähän eri. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hän on sen itse valinnut ja rakastaa mekkoaan! Mekko on nyt vaatekaapissa henkarissa ja sitä ihastellaan päivittäin. Uskon, että kun hän saa pukea sen päälleen viikon päästä, niin hän on yhtä hymyä koko päivän! :)

      Oi kuulostaa ihanalta! Uskon, että minäkin pukisin lapseni samisvaatteisiin jos A:lla olisi pikkusisarus. :)

      Poista
  7. Ihanat juhlavaatteet <3 Minä myös ajattelin, että en koskaan voisi pukea edes lapsiani sävy-sävyyn - luulin väärin! Ylpeänä perheenä kuljimme esimerkiksi viime kesän hääjuhliin niin, että kaikilla perheen miehillä oli samansävyiset kauluspaidat ja minulla mätsäävä mekko. Hahaa.. Hauskoja juhlia teille! :)

    VastaaPoista
  8. Samistelu osaa kyllä olla suloistakin :3 ihana sävy juhliin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! ;) Kiitos! Tykkään itsekin tuosta lohenpunaisesta!

      Poista
  9. Wau, upea väri ja hienot mekot molemmilla! Samistelu olisi kyllä hauskaa, jos olisin tytön äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samistelu on tosiaan ihan hauskaa...mutta miestä piti hetken taivutella tuon rusetin värin osalta! :D

      Poista
  10. Kauniit mekot♥ Mä aina vannoin etten pue poikia samanlaisiin vaatteisiin, mutta hupsis kuinka kävikään :D Eivät he sentään joka viikkokaan samanlaisissa kulje, mutta niin vaan vaatekaapeissa alkaa niitä samoja vaatteita olemaan. Sulle löytyy muuten haaste blogistani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Koskaan ei saisi sanoa ei koskaan - vai miten se nyt meni! :D

      Kiitos myös haasteesta, käyn kurkkimassa! :)

      Poista
  11. Todellakin löytyy, nyt kyllä puen enemmän tyttöjä samiksiin kuin äitiä ja tyttöjä. Se on vaan niin hauskaa. :D Ihanan väriset mekot teillä! Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että jos joskus saadaan A:lle pikkusisarus, jotain isoa tapahtuu lastenvaatteiden suhteen! :D Kiitos samoin ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teidän perheelle!

      Poista
  12. Oii miten kauniit mekot <3 :) Innolla odotan, että nään myös sun mekkosi päälläsi :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥