perjantai 20. toukokuuta 2016

A-muru muuttaa!

Nyt olen valmis - A-muru muuttaa omaan makuuhuoneeseen! Olen hänen vauva-ajoistaan lähtien halunnut pitää ainokaiseni lähelläni, mutta viimeaikoina jo isoksi tytöksi kasvaneen A-murun yöunet ovat alkaneet häiriintyä meidän aikuisten myöhäisemmästä nukkummaanmenosta sekä Isimiehen aikaisista työaamuista. Minulla on äitinä hyvin ristiriitaisia ajatuksia A-murun omaan makuuhuoneeseen muuttamisesta. Toisaalta on ihana päästä sisustamaan pienen prinsessan valtakuntaa yläkerran toiseen makuuhuoneeseen, mutta toisaalta minusta tuntuu hurjan haikealta luovuttaa isopieni tyttäreni omaan huoneeseen öiksi. On se jo aikakin, tiedän, mutta luulen, että saatan nukkua patjamajoituksella ensimmäiset yöt yläkerran pienessä aulassa ennen kuin olen täysin varma, että tyttäremme varmasti pärjää omassa huoneessaan. Äää, mihin tämä aika oikein kuluu?!

Koska omaan makuuhuoneeseen muuttaminen on myös A-murulle iso juttu, hän saa luonnollisesti osallistua huoneen sisustamiseen. Mutta millaisen makuuhuoneen A-muru sitten haluaa?

"Mun huoneessa pitäisi olla äiti hyppysukat. Niillä voi yltää ottamaa oikeita pilviä! Sitten haluaisin mun huoneeseen sellaisen pinkin palloteltan. Sitten sängyn, sohvan, valot ja maton. Sitten siellä on myös poppareita, jos jollain tulee popparinälkä!"

Hyppysukkia ja oikeita pilviä lukuun ottamatta A-murun toiveet makuuhuoneen suhteen ovat hyvin toteuttamiskelpoisia. Inspiroiduimme A-murun kanssa tulevan makuuhuoneen sisustusfiilikseen Jollyroomin sivuilla, josta löytyy lastentarvikkeiden lisäksi laaja valikoima lastenhuoneen sisustustuotteita ja A-muru löysikin sieltä monta suosikkia!


 
A-murun tulevan makuuhuoneen värimaailma tulee hyvin todennäköisesti mukailemaan kollaasin tuotteiden vaaleanpunaista linjaa. Kalusteet tulevat kuitenkin olemaan huomattavasti neutraalimpia kuin A-murun kollaasin prinsessapläjäys, koska tavoite olisi se, että makuuhuoneen sisustus sopisi myöhemmin myös kouluikäiselle tytölle. Alakerran leikkihuoneesta yläkerran makuuhuoneeseen siirtyy ainakin lipasto, Brion leikkikeittiö ja Ikean pöytä ja tuolit, mutta osa leluista, kirjoista ja peleistä tulee jäämään alakerran leikkihuoneeseen arkea helpottamaan. En malttaisi enää odottaa Isimiehen kesäloman alkua, että pääsemme valitsemaan tapettia, maaleja ja kokoamaan yläkerrassa vielä paketeissa odottavia kalusteita. Siitä olen kuitenkin varma, että huoneesta tulee ihana ja varmasti A-murun näköinen! 

 

 ♥: Selina

 


Millainen on täydellinen lapsen makuuhuone?

16 kommenttia:

  1. Oi noi pupu- ja oravahyllyt! Hienot :D

    Upean prinsessapläjäyksen neiti valinnut :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä nätit! Kelpuuttaisin ne helposti A:n tulevaan huoneeseen! :D

      Poista
    2. Niin ja en yllättynyt yhtään noista prinsessoista! ;)

      Poista
  2. Hyvä päätös siirtää lapsi nukkumaan omaan huoneeseen! Minä olen sitten varmasti huono äiti, mutta pidän mieheni ja minun parisuhdetta niin tärkeänä asiana, että haluan pitää meidän makuuhuoneen meiden kahden huoneena. Meillä lapset on siirretty aina lastenhuoneisiin nukkumaan, kun yöimetykset ovat loppuneet. Kun on viisi lasta ja äiti on himoimettäjä, kyllä niitäkin vuosia on kertynyt monta, kun makuuhuoneessamme on nukkunut kolme ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Mies meni juuri nukkumaan yläkertaan ja A heräsi itkemään jälleen. :/

      Minä en pidä yhtään huonona vaihtoehtona laittaa lasta aiemmin omaan huoneeseen. Et ole siis huono äiti, unohda heti tuollainen ajatus! <3

      Poista
  3. Ihania ideoita. :D Meillä Ellu on saanut valita huoneeseensa pieniä juttuja, kuten koristetyynyn ja taulut, huonekaluihin ei olla annettu vielä vaikuttaa.

    Täydellinen lastenhuone... No sellainen, jossa on tilaa leikeille, nukkumiselle ja vaatesäilytykselle. Ja jossa on kivat värit ja juttuja, joista juuri se lapsi tykkää. Ja lapsillekin on kivaa, kun tavaroille on hyvät säilytystilat, että siivoaminen ja lelujen leikkiin löytäminen on helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Kiitos! :) A-murunkaan huoneeseen ei ole tulossa prinsessa-huonekaluja, mutta kuitenkin jotain mitä hänkin toivoo! :)

      Kuvailemasi huone kuulostaa täydelliseltä! <3

      Poista
  4. Täydellisen huoneesta tekee se, että lapsi tai lapset viihtyvät siellä ja kokee sen omakseen. Minä pidän vaaleista ja hempeistä sävyistä, mutta kävin taannoin aivan upeassa räiskyvin värein sisustetussa lastenhuoneessa. Ihan mahtava, mutta ei jotenkin istu tänne meille. Meillä aloitetaan syksyllä tekemään toista puolta yläkerrasta valmiiksi, ja sinne valmistuu myös pari huonetta. Tällä kertaa mieleni tekisi sisustaa turkoosilla ja vaaleanvihreällä, mutta katsotaan sitten uudelleen kun asia on ajankohtainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että saamme aikaan sellaisen huoneen jossa A viihtyy! Mutta olen samaa mieltä, että huoneen täytyisi sopia myös kotiin ja ÄIDINKIN pitäisi viihtyä siellä! ;) Haaveilenkin A-murun huoneeseen vaaleapohjaisesta, mutta voimakkaasta tapetista. Saa nähdä saanko tuon remppareiskan puolelleni. A ainakin piti tapetista! :)

      Poista
  5. Ihanat suunnitelmat ja tsemppiä vaan "muuttoon" - toivottavasti kaikki menee hyvin <3 Täydellisen lastenhuone pitää sisällään monta aspektia! Pitää olla käytännöllisyyttä, lelut pitää olla helppo ottaa esille ja siivota pois. Sängyn alla oleva tila kannattaa hyödyntää. Ei tuuheaa mattoa, vaan sellainen jonka päälle voi rakentaa legoilla ilman, että tornit kippaa. Mattoon ei myöskään saa kompastua. Pimennysverho? Ehkä kaksijakoisuus?? niin että toinen puoli olisi rauhoittumiseen/nukkumiseen ja toinen osa huoneesta on leikkeihin tarkoitettu.. Sitten siellä pitäisi olla kivaa ja kaunista ja ja ja ja.. Hahaa.. Lista on pitkä!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulen, että lopulta minä kärsin A-murua enemmän! :D Hän on jo olevinaan niin iso ja reipas tyttö, että välillä on pakko jopa kieltää kasvaminen! ;)

      Kiitos vinkeistä! :) Niissä olikin hyvin paljon (LUE: KAIKKI) minun listallani! <3

      Poista
  6. Ihana A-Muru<3 Lapset on niin huippuja, kun aikuisuuden järkevyyskahleet ei vielä häiritse. Saatte varmasti kivaan huoneen tytölle. En osaa kovin järkeviä vinkkejä antaa, ajattomuus huonekaluissa on varmasti hyvä valinta. Ripauksella prinsessamaisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A-muru on! <3 Uskon myös että huoneesta on tulossa kiva! Kesä tule jo, niin päästään töihin! Huonekalujen ajattomuus on minulle tärkeä. Kun A-murun kierrätetty lelulipasto hajosi pari kuukautta sitten hankin tilalle sellaisen lipaston, joka soveltuu myöhemmin myös koululaiselle. Malli on pelkistetty ja ajaton, joten en usko että lipastosta luovutaan hetkeen. :)

      Poista
  7. Ihania juttuja tyttö valinnut huoneeseensa, ja aivan huippu toi hyppysukka juttu :D
    Innolla jään odottamaan sisustus postauksia <3

    VastaaPoista
  8. Kivoja suunnitelmia! Mun mielestä täydellinen lastenhuone on huone, jossa lapsi kokee viihtyvänsä ja olevansa turvassa. Toki täydellinen lastenhuone olisi myös käytännöllinen jne. mutta lasten valtakunnassa kuuluu mielestäni olla sitä leikkisyyttä mukana. Siis jos lapsi itse sellaisestä tykkää :D

    VastaaPoista
  9. Ihania juttuja :) niin se aika vaan rientää, meillä mini on vielä meidän huoneessa mut haikealle tuntuu sitten kun menee omaan huoneeseen vaikka samalla helpottavalta :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥