tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pelko

"Voi äiti, mikä se oli? Äiti minua pelottaa! Ethän mene pois äiti, ethän?"
 

Meille on muuttanut reippaan ja uhmakkaan leikki-ikäisen tilalle pieni ja pelokas tyttö. A-muru on nyt siinä iässä, että hänellä alkaa olla jo hyvin värikäs mielikuvitus. Hän on alkanut keksimään itse suloisia pieniä tarinoita ja lauluja, ja olen huomannut ensimmäisiä merkkejä myös leikkihuoneessa vierailevista mielikuvitusystävistä. Mielikuvitus on mielestäni rikkaus lapsen elämässä, mutta tälläkin asialla on luonnollisesti myös huonot puolensa. Viimeaikoina A-muru on alkanut heräilemään öisin itkun kanssa nähdessään painajaisia, mutta valitettavasti pelkoa aiheuttaa myös katolta putoavan lumen ryminä, epämääräiset kolahdukset ja jopa suosikki lastenohjelmien hieman jännittävimmät jaksot.

Olen  miettinyt, mikä olisi oikea tapa reagoida lapsen pelkoon. Äitinä haluaisin tietenkin suojella A-murua viimeiseen asti kaikelta pahalta ja pelottavalta, mutta miten kertoa silmät kyynelissä syliini kiipeävälle tärisevälle tytölle, ettei jokaista kolinaa ja kopsahdusta tarvitse säikähtää vähättelemättä hänen aitoa pelkoa ja hätää? Sain kuitenkin äitioivalluksen asiaa hetken...no aika pitkän sellaisen...mietittyäni, ja ymmärsin ettei minun tarvitse poistaa lapseni pelkoa vaan yrittää hallita sitä. Mikä olisikaan parempi hallintakeino kuin äidin syli, pieni juttutuokio ja lopuksi jotain kivaa yhteistä tekemistä, joka veisi loputkin pelot mennessään? No eihän se näin taida ihan oikeasti mennä, varsinkaan painajaisten kohdalla, mutta onneksi lapset ovat niin fiksuja, että he osaavat käsitellä pelkojaan myös itse, jos ädin keinot eivät riitä. Sanotaan, että leikki on lapsen työtä ja olenkin huomannut tyttärestämme, että ne pelottavat sänkyyn mönkivät ötökät saavat kiivaan kauppaleikin aikana kassalla sapiskaa enemmän kuin normaalielämässä meikkejä näpistävät teinit, joten tiedän että hän selviää - onhan hän tyttäreni!


 

♥: Selina



Miten reagoit/reagoisit äitinä lapsesi pelkoon?

Ps. Uusin kansanterveys.fi-sivuston artikkeli on julkaistu ja löydät sen tästä. Klik klik!

26 kommenttia:

  1. Meillä kuopus tulee pelkäämään taatusti sisaruksiaan enemmän. Se mikä on toiminut isommilla ei välttämättä riitä jo luonteeltaankin erilaisselle pienimmälle. Kuitenkin syli ja läsnäolo toimivat taatusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmillista! Pidän peukkuja että pelot tasaantuu hänelläkin!

      Poista
  2. Hankala tilanne sinänsä, kun tosiaan ei voi sanoa ettei ole mitään aihetta pelätä,koska samalla mitätöisi lapsen tuntemuksen.Itse olen lohdutellut sylissä,silitellyt ja jutellut rauhallisesti.Meillä Pienimmäinen 5v pelkää ihan kamalasti hämähäkkejä ja itse kammoan niitä myös.Viime kesänä oli kamalan paljon lukkeja ja tyttö hyppi pitkin seiniä ja lopulta tärisi ja itki.Monet kerrat saatiin lohdutella ja sylitellä.Keksittiin lukeille oma nimikin (honkkelit) ja että ne ei ole vaarallisia ja ne vaan mennä honkkelehtii pitkin poikin.Riipaisevin tilanne syntyi kun tyttö oli vessassa ja yhtäkkiä lukki kiipesi jalkaa pitkin likan kainaloon:S...Itse pienenä kuljettelin käsissäni kaikki ötökät ja etanat,mutta nyt aikuisena reagoin ihan hysteerisesti toukkiin.Hassua,mutta ei ole tahdosta kiinni.Mörkö-pelkoon keksimme Pienimmäisen kanssa jutun, että Mörköjä ei ole kuin Muumilaaksossa ja se riitti rauhoittamaan tytön:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Olen yrittänyt keskustella tilanteesta ja samalla lohduttaa, mutta on kuitenkin niitäkin päiviä, että tulee sanottua se höpö höpö ja sitten tulee morkkis.

      Kiitos kun jaoit kokemuksesi!

      Poista
  3. Meillä isi otti mörön sängyn alta ja kantoi ovesta ulos. Se riitti. Yöllä kömpi meidän viereen jonkin aikaa "pahojen unien takia", mutta se kävi liian raskaaksi ts. kukaan ei nukkunut. Otimme patjan meidän makkarin lattialle, että sinne saa tulla, jos pelottaa (pieni makkari eli oli ihan vieressä). Alussa tuli useinkin peitto ja tyyny kainalossa... Sitten se jäi. Mietimme, mikä oli pelkoa, mikä tapaa... Koskaan aamulla ei muistanut pahoja unia, kun yritin jutella. Näin siis tytöllä, pojalla ei koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän olen nukkunut isän ja äidin välissä milloin mistäkin syystä todella pitkään... Kaksoissiskon kanssa taisteltiin kumpi saa olla välissä ja ei ollut kerta eikä kaksi kun sain jalkopääpaikan, kun emme molemmat mahtuneet vanhempiemme väliin! ;)

      Poista
  4. Meillä Matias pelkäsi yhdessä vaiheessa hirveästi kuolemaa, tai lähinnä sitä että joku auto ajaa hänen päälle. Säikähti aina ihan hirveästi kun auto lähti parkkipaikalta liikkeelle tai ajoi kävelytien ohi. Se kuitenkin meni ohi ja asiasta keskusteltiin monesti. Nyt olen alkanut huomata Ainossa samoja juttuja. Tai hänkin säikkyy autoja ja huutaa välillä "apua mä kuolen". Joten Ainonkin kanssa on nyt puhuttu asiasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pientä! :( Kamala tuo lapsen kuoleman pelko! :O Selviät varmasti Ainonkin kanssa tästä kun Matiaskin selvisi! <3

      Poista
  5. Meillä nyt 18- vuotias tyttäreni sai aikoinaan nukkuessaan kauhukohtauksia. Kauhukohtaukset alkoivat hänen ollessaan eskari- ikäinen. Kohtaus tuli joka ilta noin puoli tuntia hänen nukahdettuaan. Se oli ihan hirveää. Ajanjakso kesti tosi kauan, varmaan ainakin vuoden. Kohtaukseen ei oikein auttanut mikään. Tyttö huusi suoraa huutoa sängyssään, eikä puhuminen tai sylittely auttanut mitään. Aamuisin hän ei muistanut koko asiaa. Pissalle vessaan ja keittiöön vettä juomaan taluttaminen auttoi jonkin verran. Aloin ihan pelätä noita kohtauksia, kun olin yksin lasten kanssa kotona. Mieheni ollessa kotona tilanne oli helpompi hoitaa. Meidän neljällä muulla lapsella ei ole ollut koskaa vastaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun pikkuveljeni sai kauhukohtauksia ja ne olivat kamalia!

      Poista
  6. Mulla ei ole omia lapsia, mutta muistan itse lapsena pelänneeni vähän kaikenlaista. Mulla on tosi vilkas mielikuvitus, ja itse asiassa vieläkin muistan niitä kaikkia kauheita pelkoja ja näen edelleen paljon painajaisia joiden jälkeen on sekava olo (nyt ikää siis 23 vuotta). Muistan pienenä miten meidän palohälyttimestä oli patterit kerran loppu ja se alkoi huutaa aamuyöllä. Sen jälkeen pelkäsin vuosia, siis ihan oikeesti vuosia, tulipaloja. Pelkäsin myös murtovarkaita, ja ala-asteikäisenä mulla oli mielessäni sellaiset jännät palkit johon tuli lisää täytettä sen mukaan että kumman mahdollisuus, tulipalon vai murtovarkaan, olisi suurempi kun vanhemmat aamulla lähti töihin ja mä jäin yksin kotiin että pääsisin lähtemään kouluun. Kammosin kotiin jäämistä yksin, pelkäsin kaiken maailman olioita joista ihan vihonviimeisimmät oli jo sitten vähän isompana Harry Potterista Voldemort ja Baskervillen koira koska meidän piti seiskaluokalla lukea se koulussa. Mulle tulee siitä vieläkin aivan kamala olo kun mietin. Edelleen olen tosi säikky äänille ja esim. pimeälle. Lapsena kömmin joka ikinen yö äidin ja isän väliin nukkumaan (minkä seurauksena jompi kumpi aina nukkui mun sängyssä) ja muistan vieläkin painajaisia joita oon silloin varmaan ihan 5-10-vuotiaana nähnyt. Eikä ne aina ees loppuneet kun heräsin. Ehkä oon vähän yliherkkä, mutta samalla oon kokenut että vilkas mielikuvitus on myös rikkaus niinkun säkin kirjoitit. Pienenä mua kuitenkin auttoi vaan se että sain olla vanhempien lähellä ja ettei mua jätetty yksin. Muistaakseni kuitenkin sekin auttoi että mulle kerrottiin ettei mitään hätää ole esim. jos heräsin pahaan uneen, mutta toisaalta juuri se ettei pelkoja vähätelty, koska muuten tuntui että jää niiden kanssa yksin ja aikuiset vaan ei tajua ja tuntuu että on vieläkin enemmän peloissaan ja yksinäinen. Tulipas nyt avautuminen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi! Oli mielenkiintoista lukea kommenttiasi, koska itsekin pelkäsin kamalasti lapsena. Pelkäsin esimerkiksi peilejä varsinkin öisin ja sitä jos heräsin kello kolmelta yöllä. En tiedä mikä tässä kellonajassa oli, mutta kahdelta oli ihan fine herätä, mutta kolme...Hyi, vieläkin ahdistaa jos valvon yksin ja huomaan yhtäkkiä että kello on kolme! Enää en tosin menisi vanhempien väliin, oma mies on paras turva! ;)

      Poista
  7. Voi pientä. Meillä ei ole vielä möröt kiusanneet mutta kovat äänet, kuten naapuri poraa on tosi pelottavaa.

    Hyvä kirjotus ja siinäpä miettiä kuinka osata tukea pientä parhaiten ♡♡

    VastaaPoista
  8. Hyvä oivallus! Mä luulen, että turvaudun syliin, haleihin, pusuihin ja rohkaisuun. :)

    VastaaPoista
  9. Oih! Tämä kuuluu kyllä lapsen kehitykseen.. <3 Meilläkin etsitään dinosauruksia sängyn alta ja mietitään mitkä kaikki satuhahmot ovat oikeita ja mitkä ei! Se mikä on mielenkiintoista on, että 2- ja 4-vuotiailla on hyvin erilaiset pelot. Pienemmällä on hyvin perinteiset pelot kuten pimeä huone tai yksin jääminen ja meidän vanhemmalla sitten taas on monimutkaisempia ajatuksia kuten esimerkiksi mitä jos dinosaurukset heräisivät henkiin tai mitä voi tapahtua jos esim. jäätiköt sulaavat. Vanhemman "pelot" ovat nopeasti ohimeneviä ja liittyvät selkeästi oppimiseen ja niistä selvitään usein keskustelemalla kun taas nuorempaa saa pidellä sylissä ja lohduttaa.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen tietoon on aina hyvä lohduttautua...vaikka uhma voisi mun puolesta jo loppua! ;)

      Meilläkin kysellään jatkuvasti mitä jos-kysymyksiä! :D <3

      Poista
  10. Meidän 2v4kk on aika pelokas tyyppk, pelkää kovia ja vieraita ääniä, mörköjä, haamuja, monia miehiä, pellejä... Välillä tuntuu että oikein etsimällä etsii jotain pelottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pientä! No meillä on samaa ilmassa myös. A kysyy voiko tätä maitoa juoda, kun se on lämmintä (ollut lasissa ruokailun ajan) ja kun sanon kyllä, hän alkaa kyseenalaistamaan, että eihän siitä tule maha kipeäksi. Olen siis joskus sanonut että vanhasta maidosta tulee maha kipeäksi...pitää tarkkailla mitä sanoo. :D

      Poista
  11. Höh todella inhottavia nuo pelot :( Helmi on tullut juuri tähän samaiseen ikään ja kaikenmoiset hirviöt pyörivät mielessä. Itseasiassa mulla makaakin luonnoksissa samasta aiheesta kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Hei näppäile loppuun. :) Mä en malta odottaa mitä ajatuksia sulla on aiheesta! :) <3

      Poista
  12. Meidän viis vee neiti saattaa juosta pihalta ovelle huutamaan, että "tuolta metsästä tulee joku"!!?? Ensimmäisellä kerralla meinas itsellä sydän nousta kurkkuun, kun säikähdin niin kovasti! Mutta siis neidin mielikuvitus se vaan sieltä keksii omia juttujaan ja nämä sitten pelottavat neitiä. Me ollaan vaan juteltu asiasta, pohdittu ketä sielä metsässä oikeasti asustaa.Ehkä vähän järkeistetty asiaa?!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi kamala! Vähän mullakin alkaisi jalka vipattaa siinä vaihessa! Järkeistäminen kuulostaa hyvältä. Jatka samaan malliin!:)

      Poista
  13. Voi pientä! Meillä ei pahemmin oli ollut pelkoja pojilla, mutta kerran Sisu jutteli möröistä ja kysyi onko niitä olemassa. Puhuttiin sitten, että ei sellaisia ole oikeasti olemassa. Kun asia jäi vielä pientä poikaa mietityttämään, että entäs jos kuitenkin on niin sovittiin että möröille voi sanoa "hus, mene pois omaan kotiisi!" :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥