torstai 24. maaliskuuta 2016

Kuulinko oikein?

Eilen se tapahtui toisen kerran - yksi niistä äitiyden ikävimmistä hetkistä. Menimme balettiharkoissa väsähtäneen suloisen ballerinamme kanssa ruokaostoksille siinä toivossa, että välttäisimme pääsiäisen pyhistä johtuvan joukkohysterian ja mämmituokkosista tappelevat ihmiset. No se oli virhe, koska ennakointi on päivän sana ja niin pikainen kauppareissu venyi melkein kaksituntiseksi tahtojen taistoksi täpötäyteen ahdetussa marketissa! Kauppareissumme ei ollut kestänyt kuin viidenkymmenen trulleja varten valikoidun tikkarin verran, kun A sai iälleen sopivan spagettiraivarin. Hän itki, kiukutteli ja huusi maaten X-asennossa keskellä kaupan käytävää ihmisten väistellessä potkivia raajoja ja rimpuilevaa leikki-ikäistä. Kiukutteluun ei auttanut uhkailu pääsiäisen perumisesta - vuoden mutsi täällä hei - eikä pienimuotoinen lahjonta ja epätoivoinen hyssyttely, joten kelasin hänen luokseen ja samassa hän tarrasi tiukasti kiinni pyörätuoliini, eikä kehotuksista huolimatta irrottanut otettaan. Kun irrotin takiaisen tavoin pyörätuoliini kiinnittyneen uhmakkaan eikä enää todellakaan suloisen ballerinan, hän sanoi ne tuomittavat viisi sanaa: Äiti miksi sinä löit minua? Kuulinko oikein? Juuri silloin minusta tuntui, että koko kaupan karkkihylly hiljeni. Tasainen puheensorina, rapisevat karkkipussit ja lakupötköjen haaliminen muuttui syyllistäväksi tuijotukseksi, enkä ihmettele - niin minäkin olisin tehnyt. Miten sinä reagoisit vastaavassa tilanteessa vieraan tai oman lapsen kohdalla? Minä yritin parhaani mukaan olla reagoimatta mitenkään A-murun syytöksiin, mutta keskustelimme asiasta kotona - valehtelukin satuttaa.



On sanomattakin selvää, että olen aina ollut väkivaltaa vastaan. Varsinkin, jos se koskee puolustuskyvyttömiä lapsia. Minusta ei ole koskaan hyvää syytä kajota lapseen, vaikka olen itsekin sortunut nipistämään A-murua niskavilloista - tietenkin morkkiksen kera. Suhtaudun myös henkiseen väkivaltaan vakavasti, se kun satuttaa iästä riippumatta. Kasvatusasiat ovat monen vanhemman kompastuskivi ja sen aiheuttama kipuilu näkyy huonoina valintoina, joita minäkin olen tehnyt yrittäessäni kasvattaa parhaani mukaan lapsestamme tasapainoista ja hyvinvoivaa tulevaa aikuista. Lapset ovat onneksi anteeksiantavia, mutta niin meidän äitienkin tulisi olla omille virheillemme etteivät ne toistuisi.



♥: Selina



35 kommenttia:

  1. Voi apuaa, ihana kamalaa. Vaikka toisaalta se varmaan joskus vielä naurattaa kun ei kerran oikeasti mitään tapahtunut. Itselle ei ole käynyt noin mutta olen kuullut monenmoisia vastaavia tarinoita aiemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! En ymmärrä miten A on alkanut yllättäen puhumaan tuollaisia, koska en ole lyönyt enkä löisikään häntä ikinä! :O Olen kuullut samanlaisia tarinoita muiltakin äideiltä, mutta toivon ettei tämä toistu uudelleen meidän perheessä.

      Poista
  2. Olen ollut yli 20 vuotta töissä päiväkodissa ja siellä nämä jutut olivat ihan jokapäiväisiä. Lapsesta saattaa itsestään tuntua, että se on ihan totta, vaikkei olekaan.
    Tänään pääsimme hetkuttelemaan ruissämpylöillä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kuullut vastaavaa. Onneksi tämä oli vasta toinen kerta! :)

      Kiva kuulla, että ruissämpylät onnistuivat! <3

      Poista
  3. Lapset sanoo joskus tosi omituisia juttuja, tai suoranaisia valheita jotka ei ole totta. En käsitä mistä ne sen repii, mutta se menee onneksi ohi!
    Kai sinäkin tiiät nämä klassiset "taasko sä ostat kaljaa!"- ynnä muut lausahdukset sen kerran kun lapsen vanhempi aikoo ostaa pullon. Ja mikä siinäkin on, että ne tuomittavimmat asiat laukastaan aina kovimpaan ääneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän hyvin ja olen itse ollut juuri tuo lapsi, joka kiljuu kaljahyllyllä tuon lauseen! :D Kiitos kommentista ja toivon, ettei tämä toistu enää. :)

      Poista
  4. Meillä myös T aina huutaa "äiti miksi sä satutat mua", joten tiedän tunteen. Kuuluu varmaan kehitykseen, vaikka kurjaa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin uskon että tämä kuuluu kehitykseen ja uhmaan. :)

      Poista
  5. Kuulostaa tutulta.... Mun rakas lapseni tuumasi päiväkodin pihalla että äiti on humalassa. Ja ikinä, ikinä, ikinä en ole ollut lasten edessä humalassa. Enkä muutenkaan lasten syntymän jälkeen -lasi viiniä silloin tällöin ja niitäkin hyvin harvoin lasten edessä (lähinnä siis joskus ruokailun yhteydessä). Onneksi päiväkodissa tietävät ja tuntevät meidät, mutta kyllä se satutti ja suututti. Ja kotona kyllä puhuttiin asiasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Kamala tilanne! :/ Lapset on kyllä jänniä, kun he keksivät tällaista!

      Poista
  6. Meillä ei oo käynyt tota neidin kanssa, mutta tiedän kyllä tunteen. Mun keskimmäinen lapsi(täyttää 10 pian) saa itkupotkuraivareita ihan mistä tahansa, onneksi usein vain kotona mutta joskus myös julkisilla paikoilla, siis sellaisia että on pakko kaksin käsin pidellä ettei se satuta itseään tai muita. Kiinnittää muuten oikein mukavasti ihmisten huomion kun se yleensä huutaa että älä tapa mua ja kaikki mahdolliset kirosanat perään...

    VastaaPoista
  7. Meillä oli Helmillä syksyllä joku ihan ihme vaihe. Helmiä jos otti kädestä kiinni niin tyttö alkoi huutaa "ÄLÄ REVI MUA" ja päiväkodissa hoitajat olivat kauhuissaan kun paijasivat tyttöä uneen niin helmi saattoi huutaa jotain vastaavaa. Se sitten onneksi vaan meni ohi, eikä mitään hajua mistä moinen tuli silloin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että tuo vaihe meni Helmillä ohi! Meillä on ollut vastaava tilanne, kun letitin kerran A:n hiuksia ja nostin jalkani huolimattomasti ja se tipahti A-murun jalan päälle. Se kuulemma sattui - ihan itkuun asti!

      Poista
  8. Ounou! Voin vain kuvitella tunteen <3 Minä olin itse myös kysynyt kovaan ääneen äitiltäni hotelliaamiaisella aböut samanikäisenä kuin teidän muru "että miksi aina lyöt meitä?".. Kaikki päät olivat kääntyneet ja äitini muistaa vieläkin sen hetken. Eikä meitä siis todellakaan olla koskaan lyöty. (näin tarkennuksena) Lapset vaan ehkä testaavat miten vanhemmat reagoivat vaikeissa tilantessa - ehkä he itse yrittävät oppia jotain siitä - who knows??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA, mikä tilanne! Onkohan tämä kenties älykkään lapsen merkki, kun testaavat näin? :D Äitinä sitä haluaa etsiä mieleisen ratkaisun aina asiaan kuin asiaan! ;)

      Poista
  9. Voi eikä mikä tilanne. Lapset voi välillä töksäyttää mitä sattuu ja voin vain kuvitella miltä sinusta on tuntunut juuri sillä hetkellä. Ja varsinkin kun tietää ettei koskaan tekisi niin.
    Kun minä olin pieni olin huutanut itku kurkussa leikkipuistossa äidille että "Mun on niin kylmä, mikset sä pue mulle lämmintä päälle". Äitini oli mennyt todella vaikeaksi kun monta silmäparia tuijotti. Todellisuudessa minulla oli hirmuisesti vaatetta päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niinpä! Toivottavasti tilanne ei toistuisi enää. Se tuijotus on pahinta...

      Poista
  10. Normaali kolmevuotias ei kyllä saa mitään toistuvia itkupotkuraivareita! Taitaa olla aika lellitty tuo teidän balleriina. Toisaalta kyllä ymmärrän.Kun itse sairastat ja joudut olemaan hoidoissa niin sitten tietysti muulloin haluat korvata menetetyn ajan ja lapsi on kaiken keskipiste. Ja fiksu lapsihan käyttää tätä hyväkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni itkupotkuraivarit kuuluvat lapsen uhmaikään - olisin ennemmin huolissani jos lapsi ei reagoisi pettymyksiin mitenkään. Toistuvat raivarit voivat olla ongelmia, mutta meillä niitä ei onneksi ole ollut. Ja mitä tulee lellimiseen, A saa esikoisena ja ainokaisena luonnollisesti jakamattoman huomion eikä se liity mitenkään siihen olenko sairas vai ei. :)

      Poista
  11. Nämä ovat lumipalloefektejä, joita oikein kerätään lehtien palstoilla. Ne naurattavat toisia. Näitä ei saisi huomioida, sillä asioiden jahkaaminen kotona ja huomion herättäminen yllyttää näihin, kun lapsi oivaltaa ne hyödyllisiksi. Saa äidin vaikeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän lapselta tulee joskus hauskoja letkautuksia, mutta tällaiset tilanteet eivät naurata minua ollenkaan. Jätin asian mahdollisimman hyvin huomioimatta, mutta keskustelimme kuitenkin kotona, että valehtelu on rumaa.

      Poista
  12. No todellakin itkupotkuraivarit kuuluu (melkein mihin ikään tahansa /) tuon ikäiselle! Että älä huoli (tosin en epäilekään että olisit siitä huolissasi). Ja todellakin, ymmärrän tunteesi siinä kohtaa. Minuakaan ei naurattaisi, mutta toisaalta lohduttaa: lapsi joka saa olla oma itsensä ja opetella elämään turvallisessa kasvatuksessa , uskaltaa kokeilla myös niitä rajoja sanomisien suhteen. Minä muistan tasan yhden meidän lapsista sanoneen vähän vastaavaa ja vielä neuvolassa! Olin nimittäin leikannut (todella vastahakoisen) lapsen hiuksia juuri edeltävänä päivänä vähän silmiltä pois ja lapsihan huusi jo ennen koko leikkuu operaatiota kuin minulla olisi ollut moottorisaha kädessä vähintään. Neuvolassa sitten lapsi paukautti terveydenhoitajalle, että mää itkin kun äiti otti mua tukasta kiinni. Voinet kuvitella sen värien kirjon mikä naamallani kävi sillä hetkellä. No "onneksi" vinoon leikattu etutukka oli oivana todisteena jota pystyin osoittamaan, että juu leikkasin tosta vähän ja ei oikein tykännyt.... Nää on näitä tilanteita lasten kanssa, että ei sitä tiedä mitä muuta tekisi, kuin koittaisi parhaansa ja luottaa siihen parhaaseensa. <3 Tsemppiä! Meillä on täällä uhmis jonka juuri hain yks päivä Hesburgerin pallomerestä kaiken kansan katsellessa kun tämä kaapin kokoinen äiti tunki itsensä sinne pienen pienestä kolosta sellaisella kädet edellä sukeltamis-tyylillä! Kun ei auttanut uhkailut eikä kiristämiset, ei edes että jonkun vieraan lapsen äiti houkutteli oman lapsensa sieltä pois josko minunkin sitten tulisi (hän itse ehdotti tätä, en siis vaatinut osallistumaan operaatioon, heh). Arvaa mitä huusi minun pilttini siellä? "MUA EI KIINNOSTA" ja laski vaan liukumäkeä. En katsonut taakseni montako palloa astuin linttaan kun visiittini sinne meren puolelle tein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestä itkupotkuraivarit ovat täysin normaalia kehitystä. :)

      Voi ei mikä neuvolareissu! Ja vielä Hese! Tsemppiä sinne uhmiksen kanssa! :) <3

      Poista
  13. Omg, nää on just näitä kun tekis mieli vajota maan alle.. :P
    Muutamat kerrat vastaavanlaisessa tilanteessa ollenna tiedän et "ei kiva" ! Mutta kunhan ei ihan tavaksi tule niin hetken päästä jo naurattaa <3

    VastaaPoista
  14. Mulle tämä on kerran käynyt niin, että esikoinen tiristi silmistään ne krokotiilin kyyneleet ja huutaen syytti mua julkisella paikalla lyömisestä. Kyllähän siinä tuli heti pieni puolustusmoodi tälle äidille päälle, kun kaikki alkoi siitä, että poika ei kuunnellut ja kolmannen kerran kun sanoin sille että kumpi väri valitaan, tämä vai tämä ja hellästi tökkäsin samalla poikaa toiseen käteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ei tarvitse välillä kuin harjata A:n hiuksia, niin hän itkee kun sattuu. Lapset osaavat olla herkkiä! :)

      Poista
  15. Voi kamala! Jotenkin voin kuvitella sen hetkessä päälle laukeevan hiljaisuuden ja silmäparit,jotka olevinaan salaa ovat jääneet seuraamaan tilannetta. Mutta niin oisin miekin jääny. Töissä oon oppinu,että lapset osaa nimenomaan käyttää niitä tabuja kiristyskeinoina ja ärsytyksenaiheina. Niillä saa hetken ajaksi aikuisen vaikeeksi ja vallan tunnetta. Meillä on alettu huutamaan "apua" ja "sattuu",kun oikein paljon sattuu kiukuttamaan julkisilla paikoilla. Jes ja jippii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen kuullut. Silti toivon, että tämä ei nyt enää toistuisi. :)

      Poista
  16. Tuttua ☺ Tytär ei aikanaan halunnut aina aamuisin päiväkotiin ja riehui liikkuvassa bussissa niin että jouduin pitämään hänestä väkisin kiinni, jolloin hän karjui niin että koko bussi kuuli "auuu! Aina sä satutat mua!". Ja tämä monta kertaa viikossa, oltiin varmaan monille jo tuttuja :D Kanssamatkustajat oli kyllä ihania, sain paljon myötätuntoisia hymyjä (tai ehkä ne olikin lapselle? Hmm.), tsemppejä tyyliin "kyllä tuo ikä menee ohi" ja apua kuopuksen kanssa kun käteni oli varattu raivottarelle. Ja kyllä, ohi meni sekin kausi (huh!) ja nykyään nuo tilanteet jo hymyilyttää. (Ja bonuksena osaan ottaa rennommin myös nykyiset uhkailut että lapsi soittaa "lastensuojelijalle" kun oon maailman tyhmin esim. rajoittaessani pelaamista...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Kiva kuitenkin kuulla, että teillä helpotti! :)

      Poista
    2. Ja repesin tuolle lastensuojelijalle! :D

      Poista
  17. Aika moista, mutta totuus on se, että luulenpa, että harva niistä vanhemmista, jotka oikeasti käyttävät väkivaltaa edes katuvat tai muuttuvat pysyvästi . Sensijaan ne, jotka yrittävät kaikkensa ollakseen hyviä vanhempia pelkäävät leimautumista huonoksi, vaikka ei olisi edes tehnyt mitään. Kerran olen Tuukan kiroilun jälkeen pessyt suun saippualla kuten itselle tehtiin pienenä.. Mutta kiroilinpa myöhemmin itsekkin ja niin sai Tuukka pestä minun suun saippualla. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta Noora! Ja tämä on surullista! :(

      Olet upea äiti, kun annoit Tuukan tehdä samoin sinulle, vau!! <3

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥