torstai 11. helmikuuta 2016

Sairas parisuhde

Voin vieläkin nähdä miehestäni pilkahduksen sitä huoletonta ja punapäistä poikaa, johon rakastuin palavasti teini-iän myllerryksen keskellä. Hän on se oikea, mutta väkisinkin välillä tulee mietittyä, tahtoiko hän tosiaan sanoessaan yli kuusi vuotta sitten minulle tahdon koko paketin - hullu mies! Ei ole uutinen, että sairauteni vaikuttaa paljon parisuhteeseemme. Se on osa arkipäiväämme, riitojemme aihe, stressin aihe ja aihe, josta ei välillä puhuta ollenkaan. 

Mietin joskus mitä, jos tilanne olisi toisinpäin - jaksaisinko hoitaa miestäni, joka on vakavasti sairas? Rakkaus parantaa, mutta riittäisikö pelkkä rakkauteni kantamaan kaiken vastuun yksin? Kun sairastuin, olimme seurustelleet vasta 7 kuukautta, joka tuntui silloin hurjan pitkältä ajalta olla yhdessä jonkun kanssa. Olimme rakastuneita, suorastaan ällöimelän rakastuneita. Olisimme voineet viettää joka hetken yhdessä ja saldorajamme paukkuivat heti kun liittymä aukesi - melkein yhden puhelun aikana! Suunnittelimme yhdessä tulevaisuutta, haaveilimme ja rakastimme. Sairaus kuitenkaan ei tullut yksi. Silloin emme enää suunnitelleet tulevaisuuttamme vaan elimme hetkessä, joka saattoi milloin tahansa muuttua sairaaksi - parisuhteemmekin sairastui. Muistan vieläkin sen ensimmäisen kerran, kun jouduin pyytämään miestäni vessaan kanssani. Luulin, että hän juoksee huutaen pakoon, mutta sen sijaan hän tuki ja lohdutti minua elämäni nöyryyttävimpänä hetkenä. Hän selviää, mutta selviäisinkö minä? Ei, en usko. Mieheni on erityislaatuinen.

Vaikeuksista huolimatta voin nähdä meidät yhdessä vielä vuosienkin päästä. Voin nähdä hänet hoitamassa minua samalla rakkaudella, jonka näin hänen silmistään, kun ymmärsin, että hän rakastaa minua ja kun hän vastasi papin kysymykseen tahdon. Hän tahtoi minut sellaisena kuin olen, sairaana tai ei, vain minut. Voin nähdä hänet kantamassa minua portaissa, pitämässä huolta ja peittelemässä sänkyyn kipulääkkeen vaikutuksen alkaessa. Voin nähdä hänen kasvoillaan huolesta johtuvan rypyn syventyneen, mutta samalla toivoa paremmasta päivästä. Hän on se oikea, minun mieheni, ja en voisi olla kiitollisempi saadessani hänet elämääni! 

Rakastan sinua Isimies - ihan sairaan paljon!
 

♥: Selina

 

46 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan herkkä postaus. Toivottavasti miehesi lukee postauksen myös. Voimia teille ja lukuisia onnellisia hetkiä yhdessä.

    VastaaPoista
  2. Voi että, ihan tuli kyyneleet silmiin, niin ihanasti oot kirjoittanut!!!On se ihana kun noita miehiä on olemassa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos!
      Olen päivittäin kiitollinen miehestäni, vaikka en aina sitä näytäkään hänelle! ;)

      Poista
  3. Upea ja koskettava teksti. Kyyneleitä pyyhin täällä ruudun toisella puolella. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus❤ onnellisia vuosia edelleenkin!

    VastaaPoista
  5. Voi että<3 Tää on juuri sitä tosirakkautta, voi miten onnekkaita olettekaan, että löysitte toisenne aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Olemme kaikesta huolimatta onnellisia yhdessä! <3

      Poista
  6. Kaunis, herkkä ja koskettava kirjoitus. Juuri tuollaista on oikea tosi rakkaus. Niin myötä kuin vastamäessä toisia tukien ja rakastaen. Upeaa, että olette aikoinaan kohdanneet! Onnellisia hetkiä myös tästä eteenpäin!

    VastaaPoista
  7. Olette toinen toisillenne arvokkaat ja tärkeät juuri tuollaisina ❤️

    VastaaPoista
  8. Mua alko ihan itkettää, kun luin tätä postausta :') Aivan ihana <3 Vaikka ihminen olisi sairas, on ihminen paljon muutakin kuin sairautensa :)

    VastaaPoista
  9. :')
    ♡ Luodut toisillenne ♡
    -Minski-

    VastaaPoista
  10. <3 aivan ihana kirjoitus <3 täynnä rakkautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että se välittyi sinullekin! <3 Kiitos!

      Puss!

      Poista
  11. Siulla on aivan erityislaatuinen mies <3

    VastaaPoista
  12. Ihanat te ja kyllä mä uskon, että rakkaus kantaa<3 muistan kun äiti sairastui ja hänen miehensä kantoi hänet vessaan ja auttoi. Kunnioitukseni tätä miestä kohtaan kasvoi. Olemme oman mieheni kanssa keskustelleet näistä , että mitä jos minulle käy kuten äitille onko hän tukenani. Eihän sitä etukäteen voi suunnitella, mutta toisillemme ollaan luvattu rakastaa kunnes kuolema meidät erottaa ja haluan uskoa , että se myös menee niin<3 sitä se rakkaus on, tosi rakkaus, että rakastaa toista juuri niiden epätäydellusyyksien kanssa, jotka tekevät toisesta täydellisen minulle ja minusta hänelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Noora! Minulla on jäänyt tämä sinun kommentti täysin huomaamatta! Linkitin tätä uuteen postaukseen, niin huomasin siksi vasta nyt kommenttisi! Ihana kuulla, että äidilläsi samanlainen mies elämässään. <3 Halaus! <3

      Poista
  13. Tämä teksti nosti kyyneleet silmiin sen vuoksi, että siinä on paljon samaa vaikka niin paljon erilaista. Kohta on minun ja avopuolisoni 2-vuotis vuosipäivä ja vuoden siitä ajasta olen elänyt päivittäisten kipujen kanssa. Vuosi sitten muutimme uuteen, yhteiseen kotiin, mutta sitten kaikki meni ihan uusiksi. Ei tullutkaan onnellista arkea vaan kipuja, joiden syy oli ensin arvailujen varassa ja musersi, kun sain vahvistuksen. Vieläkään en saa riittävää kivunhoitoa, kun olen vasta menossa kipupolille ja kaikki muutenkin on kestänyt niin kauan. Prosessi on kesken, kenties joskus hyväksyn tämän, mutta vielä minusta ei siihen lopu.

    Mutta tämä sinun teksti. Se itkettää, koska avopuolisonikin haluaa urheasti seistä rinnallani, vaikka olisin kuinka kipeä. Vaikka olisin miten tummissa vesissä. Olen kiitollinen ja olen onnellinen, että sinullakin on rakastava mies rinnallasi ❤

    -Elina
    http://kunonaikahypata.blogspot.fi

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥