maanantai 22. helmikuuta 2016

Äiti ja äidin lääkkeet

Jo raskausaikana tiedostin, että minusta tulisi äiti, joka elää dosettiin jaettujen lääkkeiden aikataulun mukaan. Aamulääke, päivälääke ja iltalääke - sopiva rytmitys päivään lapsen ohella! Raskausaikana murehdin luonnollisesti pakollisen lääkitykseni vaikutuksista sikiöön, mutta se huoli ei loppunutkaan vauvan syntymään ja vuoden ja kolmen kuukauden ikäisen A-murun vieroittuessa lääkkeiden höystämästä rintamaidostani. Huoli, se jatkuu vielä tänäkin päivänä!

Mitä jos A-muru saisi lääkkeeni käsiinsä ja uteliaan luonteen omaavana söisi niitä? 
 

Sairauttani ei voi parantaa, mutta sen oireita voi helpottaa erilaisilla lääkkeillä. Osa käyttämistäni lääkkeistä on tarkoitettu hermokipuun ja osa dystonian aiheuttamiin liikehäiriöihin ja spastisuuteen. Lisäksi sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka oli aikanaa yllärilöydös, jonka oireet olivat piiloutuneet salakavalasti sairauteni oireiden sekaan. Vaikka lääkitykseni niin dystonian kuin hermokivun hoidossa on pysynyt pitkään samana, joudun satunnaisesti syömään erittäin vahvoja ja huumeiksikin sopivia kipulääkkeitä, opioideja. Ennen kun minusta tuli äiti, en pitänyt opiaatteja kivun hoidossa kohdallani ongelmana. Minulle oli ihan sama menisikö pääni sekaisin lääkkeestä vai ei, jos se auttaisi edes vähän raastavaan hermokipuuni. Kuitenkin nyt äitinä kantani opiaatteihin on äärimmäisen negatiivinen. En pelkää niinkään riippuvuutta, vaan sitä, miten lapseni näkee minut lääkkeenoton jälkeen. Opiaattien vaikuttaessa en ole koskaan oma itseni, vaan olen hurjan väsynyt, ärtyinen ja huonovointinen. Muutunko siis lapsen mielestä pelottavaksi, kun olen niin tokkurassa, että en pysty enää edes istumaan pyöriksessäni ja katoan lopulta kokonaan ajatuksiini, oksennan ja sitten nukahdan? Tästä syystä minulla ei ole opiaatteja lainkaan kotona, vaan hakeudun ennemmin päivystykseen kuin lääkitsisin itse itseäni kotona, nähden pian niitä viime syksynä erittäin tutuksi tulleita sateenkaaria ja yksisarvisia tyttäreni katsellessa vieressä. Toki tuo rankka syksy ja lopulta kuukauden mittaiseksi pitkittynyt sairaalajakso teki tähän poikkeuksen - tyttäreni tarvitsi minua kotona olin lääkkeiden vaikutuksen alainen tai en. Vaikka suhtaudun opiaatteihin negatiivisesti, olen kuitenkin sitä mieltä, että lääkkeiden käyttämistä ei saisi salata lapselta, vaan siitä on keskusteltava avoimesti. Olemme puhuneet äidin käyttämistä lääkkeistä A-murun kanssa ja koenkin, että juuri tästä syystä hän ei ole lainkaan kiinnostunut punaisesta dosetistani, johon olen jakanut viikon lääkkeet odottamaan kännykän piippausta lääkkeenoton merkiksi. Olemme myös painottaneet, että dosetissa olevat lääkkeet ovat vain äidille tarkoitettuja aivan kuten A-murulla on omat lääkkeensä, jos hän niitä joskus tarvitsee. 

Olen ennenkin kirjoittanut, että tyttäremme suhtautuu sairauteeni äärettömän hyvin ja hänen reippauttaan osoitti jälleen kerran eräs ravintolareissumme, jolloin A-muru ilmoitti tarjoilijalle ruokatilausta tehdessämme kirkkaalla kauniilla äänellään, että hän ja isi syövät ruokaa, mutta äiti vain lääkkeitä! Voi rakas lapseni, minkä teit! Niin ja olisittepa nähneet tarjoilijan ilmeen!




 

♥: Selina

 


22 kommenttia:

  1. Lapset <3 Voi dosetti mitenkä täytyt :)... On sullakin kestettävää mutta onneks olet sinnikäs ja näät sen auringon :) Juu ja MÄ TIEDÄN että niitä pilviä on ja kaikenlaista muutakin..Peukutan sulle kympillä!!!

    VastaaPoista
  2. mukava blogi sulla ! :) jäin lukijaksi...

    http://elamaapahkinankuoressaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Miun täytyy myöntää, etten saa opiaateistani mitään muuta irti kuin kivunlievitystä. Kivuliaana olen ärtynyt ja väsynyt, lääkkeiden vaikutuksen alaisena pystyn toimimaan normaalisti. Minkäännäköistä iloisen hilpeää olotilaa en ole kokenut. Niinpä kai meidän viisivuotiaskin suhtautuu asiaan todella mutkattomasti, neiti huomaa ennen minua milloin sinnittelen ilman riittävää kivunlievitystä, ja huomauttaa ettei tarvii olla kipeä jos siihen on lääkkeet. Tiedän olevani onnekas kun minun hermokipuihini on löytynyt toimiva ja riittävä lääkitys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiaatit eivät tosiaan naurata täälläkään. :D
      Ihana Tirppa! <3 Lapset näkevät kaiken vaikka kuinka heitä yrittäisi suojella ja omaa kipua peittää. Voimia sinulle kipujen kanssa! <3 Olet ollut ajatuksissani!

      Poista
  4. Hyvä postaus!

    En ole lukenut blogoasi ihan alusta asti, joten tässä muutama kysymys jotka jääneet auki: oletko aina istunut pyörätuolissa vai koska siihen jouduit? Oletko koskaan elänyt elämää ilman lääkkeitä? Onko alaraajoissasi siis ollenkaan lihasvoimaa?

    Toivottavasti en vaikuta liian tungettelevalta, nämä asiat vain kiinnostavat :) Mukavaa kevättä!

    T. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Liisa!

      Kiva kun kommentoit ja tietenkin saa esittää kysymyksiä, kirjoitanhan julkista blogia! Olenkin blogissani avannut noita kaikkia kysymyksiä, mutta ne on ripoteltu eri postauksiin joten vastaan niihin nyt sinulle tähän kommenttiin. :)

      Joudun ensimmäistä kertaa pyörätuoliin 15-vuotiaana ja kuntouduin intensiivisen fysioterapian avulla käveleväksi. Käytin toki apuvälineitä ja jalkatukia hermokipulääkityksen lisäksi. Pyörätuoli tuli osaksi elämääni pysyvästi vajaa kymmenen vuotta sitten, kun sairaus eteni.

      Ennen sairastumista minulla ei ollut lääkityksiä. Sairastuin siis hoitovirheen kautta CRPSII oireyhtymään josta minulle kehittyi yleistynyt dystonia.

      Alaraajoissani on jäljellä aktiivista liikettä, mutta ne eivät riitä kävelyyn eikä enää kunnolla tukea vasten seisomiseenkaan. Dystonia aiheuttaa minulle liikehäiriön, jonka vuoksi liikeviesti ei etene oikein aivoista lihaksiin. Lisäksi dystonia aiheuttaa spastisuutta ja lihaskouristuksia.

      Mukavaa kevättä sinullekin ja lisää saa kysellä jos tulee jotain mieleen! :)

      Poista
  5. Voin vain kuvitella tarjoilijan ilmeen :D Lapset ne päästelevät kaikkea ihanaa suustaan! Meilläkin on keskusteltu lääkkeistä, sillä isovanhemmilla ja isoisovanhemmilla saattaa joskus törmätä lääkkeeseen esim. yöpöydällä. Toki he aina noukkivat vaarallisuudet pois, kun ollaan tulossa, mutta joskus lääkityksestä pökkyrässä olevalta se voi unohtua. Myrkytystietokeskus on kyllä oiva apu. Oli niitä ensimmäisiä numeroita, joita äitinä tallensin kännykkään :)

    VastaaPoista
  6. Mä aina pelkään, että koirat löytää mun lääkkeitä. Usein onnistun tiputtamaan niitä keittiön lattialle. Meidän koirat on nopeita, kun luulevat, että lattialle putoo jotain herkkua.
    Pystytkö mielemään tabletteja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin! Varsinkin tuo meidän vanhempi koira syö kaiken mahdollisen mitä nokkansa edestä löytää!

      En pysty nielemään tabletteja, mutta jauhan lääkkeet ja sekoitan jauheen veteen. Sitten laitan lääkkeet ruiskulla peggiin. :)

      Poista
  7. Itse olen kanssa tuon avoimuuden kannalla, silloin kun lapsi tietää mistä on kyse, niin kiinnostuskin häviää. Meidän perheessä isi syö useita lääkkeitä omaan sairauteen, ja jokaviikkoiseen lääkkeiden dosenttien laittoon osallistuu myös meidän 3,5 vuotias tytär. Tietenkin tarkasti meistä toisen valvonnassa, hän tietää mitä lääkkeitä on ja miksi isi niitä syö. Minä puolestani pistän lääkkeeni kerran päivässä, myös siihen tyttäremme saa osallistua auttaen. Olemme avoimia omista sairauksistamme, emme halua, että sairautemme olisi joku musta mörkö josta ei saa puhua. Ja tuenkin lääkkeet on yksi osa sairauksien hoitoa.
    Tärkeää on muistaa pitää lääkkeet lasten ulottumattomissa. Tytön omat vitamiinit ja herra hakkaraiset on kyllä tytön itse otettavissa, eikä kertaakaan ole ottanut ilman lupaa, mut ne nyt on vähän eriasia :)
    -anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna kommentistasi! :) Tsemppiä teille arkeen ja hienoa että tyttärenne on saanut osallistua isänsä hoitoon. :) <3

      Poista
  8. Apuaa voin kuvitella mitä tarjoilija on mahdollisesti ajatellut aluksi :D Mutta hurjasti oot kyllä joutunut kestämään. Siitä huolimatta olet ihana upea ja vahva ♡

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa todella hyviltä ja toimivilta nuo kaikki ohjeet!

    VastaaPoista
  10. Voi että, sulla on kyllä tosi kiva blogi!

    Tää nyt ei oo uusin postauksesi, mutta pakko kyllä sanoa että lapsille on tärkeää selittää lääkkeet. Muistan vieläkin kun yli kymmenen vuotta sitten isovanhempien
    ''salainen laatikko'' ois kiehtonut koko ajan, oli vain sanottu että koskea ei saa. Tää laatikko oli vielä pöydällä koko ajan, olihan siinä mielenkiintoa kerrakseen. Onneksi ei koskaan silloin alle 3-vuotiaana tullut napattua...

    VastaaPoista
  11. Avoimuus on hyvä juttu! Mun oma äiti on vammautunut myös, tosin työtapaturman seurauksena ja lääkearsenaali on aikamoinen. Mä olen myös itse sairastellut lapsena paljon ja lääkkeidenotto on aina ollut niin tuttu juttu ja pienenä mulle sanottiin aina, että omat lääkkeet täytyy syödä ohjeiden mukaan tai tulee tosi huono olo ja joutuu sairaalaan, mutta vastaavasti jos menee ottamaan toisen ihmisen lääkettä, niin käy samalla tavalla! Ja tämä oppi meni aika loistavasti perille :D

    Ja voi mikä tilanne, tarjoilijan ilme oli varmasti hauska!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli! :D

      On hyvä, että sinulle on selitetty lapsena noin hyvin asiat! :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥