sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hoitovirheen sattuessa

Muistan elävästi sen illan 12 vuoden takaa, kun minut vietiin pyörätuolilla elämäni ensimmäiseen leikkaukseen. Vain hetkeä aiemmin olin soittanut itkien kotiin ja Isimiehelle ja kertonut joutuvani leikkaukseen - minua pelotti. Muistan pukeneeni sen oudon selästä auki olevan leikkauspaidan tärisevin käsin päivystysosaston verhojen suojassa. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja minua oksetti, koska pelkäsin jopa kanyylin laittoa. Miltähän nukuttaminen tuntuu, sattuuko minuun, kun herään, selviänkö leikkauksesta? Ajatuksen olivat vain ja ainoastaa tulevassa leikkauksessa. Kun minut vietiin päivystyksestä pyörätuolilla leikkausosastolle en vielä tiennyt, että pyörätuoli ja se outo leikkauspaita tulevat olemaan minulle arkipäivää tulevaisuudessa. Jatkuva kipu ei käynyt edes mielessäni. Leikkausosaston ovella minua oli vastassa kaksi hoitajaa sängyn kanssa ja sitten minut vietiin viileään leikkaussaliin. Hengitin syvään ja suljin silmäni peittääkseni kyyneleeni ja pelkoni. Jossain syvällä sisimmässäni tiesin, että selviän, mutta silti minua pelotti. 

"Sinulla on vakava hermovaurio, joka johtuu umpilisäkkeen poistoleikkauksesta."
 
Muistan varmasti ikuisesti sen päivän, kun lääkäri lausui minulle nuo sanat. Olin odottanut niitä sanoja pitkään, mutta samalla pelännyt niiden kuulemista valtavasti. Silloin hoitovirheestä oli kulunut jo pitkä aika ja minulle oli tehty lukemattomia hoitokokeiluja niin omassa sairaalassa kuin yliopistosairaalassa. Hoitovirheeni yritettiin peittää viimeiseen asti. Vasta eri sairaanhoitopiirin lääkäri antoi minulle lopullisen diagnoosin: ääreishermovauriosta johtuva CRPSII ja yleistynyt dystonia. Tämän jälkeen tulevaisuuteni oli sinetöity - hoitovirhe, minua on satutettu. Tuona päivänä en kuitenkaan osannut edes aavistaa, kuinka sairaaksi tämä hoitovirhe minut vielä tekisi ja kuinka raskas taakka perheemme päälle laskeutuisi. Tämä päivä käynnisti prosessin, joka on edelleen kesken - taistelu terveyden menettämisestä lääkärin virheen vuoksi ja omista oikeuksista Potilasvakuutuskeskuksen kanssa.

Suomessa tapahtuu vuosittain tuhansia potilasvahinkoja, joissa potilaan turvallisuudessa tai hoidossa on tapahtunut virhe tai laiminlyönti. Arviolta joka kymmenes potilas kohtaa hoidossaan jonkinlaisen hoitovirheen, joka sadas hoitovirhe aiheuttaa potilaalle vakavan haitan ja joka tuhannen potilaan on arvioitu vammautuvan pysyvästi tai menehtyvän hoitovirheeseen tai sen seurauksiin. Se on kolme kertaa enemmän kuolemia kuin liikenneonnettomuuksissa! Hoitovirheisiin ja niiden korvaamiseen on kuitenkin varauduttu ja siksi kaikilla julkisilla sairaaloilla ja yksityisillä lääkäreillä on oltava potilasvakuutus hoitovirheen varalle - lääkäritkin ovat vain ihmisiä ja tekevät virheitä. Käytännössä potilasvakuutus tarkoittaa sitä, jos potilaan hoidossa tapahtuu hoitovirhe josta aiheutuu henkilövahinko, potilasvakuutuksen pitäisi korvata se, mutta tiedättehän vakuutusyhtiöt.

Jos epäilet potilasvahingon tapahtuneen, sinun tulee pyytää sairaalan tai hoitolaitoksen potilasasiamiestä arvioimaan tarvitaanko jatkotoimenpiteitä. Potilasasiamies on henkilö, joka antaa potilaalle tietoa hänen oikeuksistaan, avustaa tarvittaessa ristiriitatilanteissa ja neuvoo valitusasioissa. Jos päädyt tekemään potilasvahinkoilmoituksen, tee se yhdessä asiantuntijan kanssa. Hakemuksen täyttäminen ammattihenkilön kanssa kannattaa aina! Voit myös täyttää hakemuksen itse ja löydät sen tästä. Sitten alkaa odottaminen.







Potilasvakuutuskeskuksen kotisivujen mukaan potilasvahinkoilmoituksen keskimääräinen käsittelyaika on hieman yli puolivuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että tässä ajassa he tekevät päätöksen, onko korvauksenhakija kohdannut korvattavan potilasvahingon vai ei. Hoitovirheen myöntäminen on iso juttu, mutta tässä vaiheessa alkaakin taistelu vahingonkärsineen oikeuksista. Vahingonkärsineen vammat ja oireet saavat tässä kohtaa haittaluoka, eli ne suhtetutetaan kylmästi yleiseen muottiin vahingonkärsinyttä näkemättä vain käytössä olevien asiakirjojen perusteella. Myös vamman pysyvyysaste arvioidaan, eli onko vamma pysyvä, vai onko siitä mahdollista kuntoutua ja millä toimenpiteillä. Näiden arvioiden mukaan määritetään korvaus potilasvahingosta ja se maksetaan yleensä kertakorvauksena, mutta vaikeimmissa tapauksissa korvauskäsittely voi venyä ja silloin korvaukset tulevat erissä. Suurin osa vuosittain korvatuista potilasvahingoista on potilaan hoidossa sattuneita henkilövahinkoja, esimerkiksi hoitovirhe toimenpiteen yhteydessä. Korvausta ei voi saada siitä, että on kohdannut ilkeän lääkärin ja hän on aiheuttanut potilaalle mielipahaa. Myöskään potilaan pompottelusta aiheutunut ajanhukka ei ole korvattava vahinko. Näissä tilanteissa ei kannata tehdä potilasvahinkoilmoitusta, vaan kääntyä potilasasiamiehen puoleen ja tehdä valitus sairaalan ylilääkärille tai Valviralle.

Minun ja meidän perheen taistelu Potilasvakuutuskeskuksen kanssa on edelleen kesken. Olin vasta 15-vuotias, kun sairastuin hoitovirheen seurauksena. Olin siis vakavasti sairas ja kaiken lisäksi alaikäinen, joten isäni otti potilasvahinkoon liittyvät hakemukset, lausunnot ja juridisen puolen hoidettavakseen. Tuolloin isäni ei saanut sairaalamme potilasasiamieheltä apua hakemuksen täyttämiseen, vaan hänen täytyi tehdä kaikki yksin. Täytyy sanoa, että ilman isääni en olisi koskaan jaksanut tehdä asian eteen mitään - sairaus ja kipu uuvutti minut täysin vielä aikuisiälläkin!

Isäni teki ensimmäisen potilasvahinkoilmoituksen vuonna 2004, joka tuli hylättynä takaisin, mikä oli murskaava tuomio kaiken tuskan ja pettymyksien jälkeen. Potilasvakuutuskeskuksen mielestä leikkaukseni oli sujunut rutiinileikkauksen tavoin, eikä oireistoni kipuineen ja liikehäiriöineen sopineet tämän rutiinileikkauksen normaaleihin kolmplikaatioihin - tehdäänhän umpilisäkkeen poistoleikkauksia vuosittain tuhansia. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan isäni kokosi uuden hakemuksen ja tällä kertaa se meni läpi ja hoitovirhe myönnettiin. Minun hoitovirheeni on kuitenkin sen verran vaikea, että asiani siirrettiin hyvin nopeasti potilasvahinkolautakuntakäsittelyyn, jossa käsittely venyikin vuosiksi. Kuulun siihen ryhmään, jossa potilas vammautuu potilasvahingosta pysyvästi. Sain lopullisen korvauspäätöksen potilasvahingostani vuonna 2012. Käsittelyaika venyi siis kahdeksaan pitkään vuoteen. Joskus ajattelen, että ihan kuin sairastuminen ei olisi riittävän paha, niin sitten pitää vielä tapella omista oikeuksistaan. Ennen lopullista käsittelyä kävimme paperisotaa lakipykälineen Potilasvakuutuskeskuksen kanssa, lähetimme lukuisia vastineita ja odotimme, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Potilasvahinkojen vuoksi Suomessa maksetaan korvauksia vuosittain kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien kukkarosta. Ihmisten on kuitenkin vaikea ymmärtää, ettei kaikkea korvata ja korvaussummat eivät ole isoja. Itse tienaisin takuulla enemmän keskituloisessa työssä vuodessa kuin olen saanut korvauksia potilasvahingosta, joka on aiheuttanut minulle elinikäisen vamman, haitan ja työkyvyttömyyden ja perheellemme suuren surun.Vielä tänäkin päivänä, 12 vuotta siitä päivästä kun sairastuin, potilasvahinkoni käsittely on kesken ja voitte varmasti kuvitella kuinka paljon se on syönyt ja syö edelleen voimavaroja perheeltämme. Isäni on tehnyt yksin suurimman osan potilasvahinkoasiaani liittyvistä hakemuksista ja valituksista näiden vuosien aikana, minun opetellessa hiljalleen hänen esimerkistään tekemään asioita itse. Potilasvahinkoasioihin liittyvät lakipykälät ja hakemuksien täyttö voi kuitenkin tuntua ylivoimaiselta, jolloin saan tukea ja apua koska vain. Voisin melkein kehaista isästäni kehittyneen aikamoinen asiantuntija potilasvahinkoasioihin liittyen!

Sanotaan, että vanhemmat taistelevat viimeiseen asti lapsiensa puolesta, ovat he sitten minkä ikäisiä tahansa. Tämä toteutuu kohdallani vieläkin vaikka lähentelen jo uhkaavasti kolmeakymmentä ikävuotta. Ennen kun minusta tuli äiti, en voinut kuvitellakaan vanhempieni tuskaa, kun he näkevät minut sairaalassa kipeänä ja tajuttomana kouristuskohtauksen jälkeen. Miltä heistä mahtoi tuntua 12 vuotta sitten, kun minä, urheilullinen ja aktiivinen teini vammauduin leikkauksessa niin vakavasti, että jouduin pyörätuoliin? Hätä, huoli, tuska ja myöhemmin viha ja katkeruus ovat varmasti niitä asioita, joiden parissa he ovat kamppailleet. Vaikka olenkin hoitanut jo potilasvahinkoasioitani itse, en usko, että voin ikinä mitenkään ymmärtää, kuinka paljon verta ja kyyneleitä isäni on vuodattanut täyttäessään korvaushakemuksia hoitovirheen kautta vammautuneesta tyttärestään. En voi käsittää sitä työmäärää, mitä vanhempani ovat tehneet tutkiessaan ja opiskellessaan lakipykäliä ja kääntäneet jokaisen kiven minua auttaakseen.  Nyt, kun minäkin olen äiti, tiedän, että se sattuu, olenhan nähnyt tyttäreni makaamassa sairaalassa huonossa kunnossa. Uskon, että ei ole olemassa pahempaa kipua kuin oman lapsen kipu! Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmistani ja appivanhemmistani, jotka ovat olleet isossa osassa tukemassa ja auttamassa minua ja Isimiestä siinä, että olemme päässeet tähän pisteeseen. Taistelu jatkuu edelleen, mutta kauanko, sitä ei tiedä kukaan. Sen kuitenkin tiedän, ettei minun tarvitse taistella yksin - koskaan!

Tämä postaus on ollut luonnoksissa pitkään, mutta sain sen vihdoin valmiiksi, kiitos isäni. Kiitos isi, että olet olemassa! Olet rakas!

 

♥: Selina


lauantai 28. marraskuuta 2015

Viikon plussat

Hei mihin tämäkin viikko taas hävisi - huomenna on jo sunnuntai! Minusta tuntuu, että aika kuluu nykyään aivan liian nopeaa. Ennen tuntui, että se masentava maanantaifiilis kesti ikuisuuden, yleensä vähintään keskiviikkoon, mutta nykyään en ehdi edes kunnolla kriiseillä viikonlopun päättymistä, kun pian on taas perjantai! Tiedättekö tunteen?

Tämä viikko on ollut hulinaviikko! Olen etsinyt A-murulle uusia kenkiä, mikä tuntuu olevan työn ja tuskan takana. Joko minä olen turhamainen niuhottaja etsiessäni niitä täydellisiä saapikkaita tai sitten kaupunkimme kenkätarjonta on surkea - veikkaan jälkimmäistä! ;) Lisäksi olen tällä viikolla nukkunut aivan liian vähän, käynyt fysioterapiassa, pitkän tauon jälkeen ratsastuterapiassa, kirppiskierroksella, kohtuuttoman monta kertaa ruokakaupassa ja Isimies piipahti työpaikkansa pikkujouluissa! Olemme myös riidelleet, uhmailleet, mököttäneet ja jälleen taas rakastaneet - voihan uhma!

Ensi viikosta on tulossa jälleen kiireinen viikko. Minulla on kaksi kakkuprojektia, tapaamme A-murun kerhokaveria todennäköisesti lättykestien merkeissä, juhlimme ristiäisiä ja saatamme läheisemme haudan lepoon. Tuleva viikko sisältää siis iloa ja surua, mutta nyt onkin hyvä aika muistella tämän viikon plussia, löhötä sohvalla ja nautiskella saunan jälkeisestä rentoudesta leffan ja neulomisen kera!


Tämän viikon plussat:

1. Ihana  ja  niin rakas A-muru: "Äiti, olet minun palas ystävä, lakastan sinua!"


2. Naisten oma shoppailureissu ja ekat joululahjat.


3. Tädin rakkaat x 3 kävivät kylässä.

4. Neuloosi on täällä!

Olen onnellinen!

 

♥: Selina

 

Millaisia plussia teidän viikosta löytyy? Mukavaa lauantai-iltaa!

perjantai 27. marraskuuta 2015

Toivepostaus: Letkuruoka, letkis, velli - ruoka jolla elän


"Onko sinulla jokin dieetti menossa, kun et ole ottanut mitään tarjottavia?
Ottaisitko edes kupin kahvia?"

Heh, dieettipä hyvinkin! Ruokavalioni on äärimmäisen rajoittunut ja tärkein ravintolähteeni, ruoka jolla elän, tulee pienistä pusseista isolla ravintoarvolla. Ruokani on samannäköistä vaaleanruskeaa velliä, millaisena voisin kuvitella myös erilaisten laihdutusvalmisteiden versiot pussikeitoista veteen sekoitettuna - erittäin kallista lientä, mutta ilman niitä suuria lupauksia laihasta tulevaisuudesta!
 

Kun sain ensimmäisen annoksen letkuruokaa nenämahaletkun, eli neniksen kautta teho-osastolla 1,5 vuotta sitten, ihmettelin miten ihmeessä tällaisella litkulla voi muka elää. Muistan katselleeni tippapussia, josta tippui tasaiseen tahtiin tätä nyt jo tutuksi tullutta vaaleanruskeaa nestettä ja kuvittelin mielessäni miltä se mahtaisi maistua. Minua inhotti ajatus pakkosyötöstä nenästä tungetun letkun avulla ja pelkäsin eläväni jatkuvassa nälässä niin kauan kunnes nieluni palautuu entiselleen. Huomasin kuitenkin hyvin nopeasti, että minulla ei ollut enää normaalia näläntunnetta ja se katosi lopulta kokonaan letkuruoan täyttäessä vatsalaukkuni. Silloin ymmärsin, että en tule näkemään nälkää uuden ruokavalion vuoksi, vaan se mahdollistaa minulle jälleen elämän.

Dystonian levitessä nieluuni, joudun olemaan sairaalassa yli kuukauden erilaisten ongelmien vuoksi. Kun viimein kotiuduin sairaalasta nenämahaletkun ja tarkkojen ruoka-aikojen ja ohjeiden kanssa, elämäämme tuli paljon muutoksia. Ruokarytmini ja ruokailut muuttuivat täysin, enkä voinut vain napata huolettomasti laukusta banaania pieneen nälkään tai kurvata kotimatkalla Hesen kautta kotiin kunnon kalorimorkkiksen kera. Syömistä neniksen avulla voisi verrata imettämiseen - sitäkään kun ei ihan joka paikassa tehnyt mieli tehdä. Vaikka olinkin aikoinaan julki-imettäjä ja ylpeä siitä, niin nenämahaletkussa oli omat ongelmansa. Ensinnäkin se oli hyvin näkyvä, joten kaikki varmasti näkivät, että olen sairas naamaan teipatun letkun ja pitkien hoitotoimenpiteiden vuoksi. Minua suorastaan ärsytti istua ruisku kädessä ja valuttaa painovoiman avulla letkuruoat letkuun ja tähän kului myös aikaa enemmän kuin olisi ikinä käyttänyt suun kautta syömiseen. Minulla oli nenis melkein kolme kuukautta ennen kun sain pegin ja näin jälkikäteen ajateltuna se tuntuu kohtuuttoman pitkältä ajalta. Pahimmillaan letkua vaihdettiin viikon välein ja se piti tehdän aina sairaalassa. Tieto uudesta ruokareitistä, eli PEG-letkusta oli siis todella odotettu! Olin innoissani siitä, että ruokailu helpottuisi pegin ansiosta ja siitä, ettei kukaan enää näkisi naamassani yhtään ihoteippiä tai jatkuvasti sieraimesta toiseen vaihtuvia letkuja! Ainoa murheeni pegin suhteen oli se, miltä syöminen mahtaa tuntua, kun ruoka menee suoraan vatsalaukkuun. Neniksen aikana tunsin hieman kuinka ruoka eteni letkua pitkin vatsaani ja pelkäsin peggiin siirtyessä, että ruokailu aiheuttaa kipua avanteen vuoksi, mutta en tunne ruoan tippuessa yhtään mitään. Näen vain, että vatsaani menee ruokaa letkua pitkin ja voin paljon paremmin kuin pitkään aikaan! Peggi on siis ollut pelastus, vaikka alkumme tehohoidon, avanteen tulehduksen, keuhkokuumeen ja ruoan imeytymisongelmien kanssa ei ollutkaan hyvä!

Alun ongelmista huolimatta olen tottunut letkuruokaan hyvin. Minulle on jo rutiinia ottaa ruokareppu mukaani pyöriksen selkään kaupungille, jos tiedän etten ole ruoka-aikana kotona. Samoin avanteen hoito ja napin vaihdot ovat jo rutiinia. Tippalaskurin ansiosta ruokailukin on todella helppoa ja vaivatonta. Liitän vain ruokaletkun nappiin ja yhdistän sen tippalaskurin letkuun ja laskuri hoitaa muutamalla napin painalluksella loput. Tiputan letkuruokaa kaksi pussia päivässä ja saan niistä lähes kaiken päivittäisestä kaloritarpeestani ja lisäksi kaikki ravintoaineet ja vitamiinit. Vaikka ravintoliuos onkin täysin teollinen valmiste, niin uskon, että en ole suun kautta syödessä saanut koskaan tällaista määrää elimistölle tarpeellisia ravintoaineita. Silti luonnollisesti valitsisin ennemmin sen perinteisen kotiruoan tämän letkuvellin sijaan!


Tippalaskuri on helpottanut elämääni suuresti. Enää en ole sidottu ruokailemaan yhdessä paikassa, vaan repun ansiosta olen vapaa tekemään mitä vain. Tippalaskurin ansiosta olen saanut myös muutaman arvokkaan kilon takaisin elimistöni kuihduttua imeytymisongelmien vuoksi. Kehoni on siis vihdoin lopettanut diivailun ja vastaanottaa tarjoamani ruoan paremmin! Silti en sanoisi, että letkuruokaan tottuminen olisi ollut äärimmäisen helppoa ja mennyt tosta noin vaan käsiä heiluttaen. Viimeisin aspiraatiokeuhkokuume antoi hyvän muistutuksen siitä, että elämä saattaa muuttua hetkenä minä hyvänsä ikävämpään suuntaan. Tiedän kuitenkin, että voin aina luottaa perheeni tukeen, joten mikäs tässä ollessa! Varsinkin A-muru on osoittanut hämmentävää reippautta koskien ruokailujani. Minusta on ihmeellistä, että voin syödä jäätelöä A-murun vieressä, hänen närppiessä samalla lautaseltaan edellispäivän nakkikeittoaan. Kuinkahan moni taapero jättäisi nakkipalat syömättä ja alkaisi vinkua omaa jätskiannosta? A-muru on myös nimennyt letkuruokani masuruoaksi, mikä on mielestäni varsin kuvaava nimi vatsassani olevan napin ansiosta! Isimiehelle on myös rutiinia avata tukkeutuneita letkuja, avustaa napin vaihdossa ja katsoa illalla iltapala-aikaan jakso Elementarya tippalaskurin surratessa välissämme. Niin ja kukapa voisi istuttaa kukkia, käydä lenkillä tai vaikka vessassa tankatessaan samalla elimistöönsä yhtä niistä päivän tärkeistä ruoka-annnoksista juuri oikeilla kalorimäärillä ja ravintoaineilla! No okei, ehkä vessassa käyminen ja syöminen yhtä aikaan ei kuulu normaaliin elämään - ei edes minulla, vaikka vähän erikoinen olenkin!





♥: Selina


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Haaste: Mitä postasit vuosi sitten?

Nyt kun koko Suomi alkaa taas olla tasaisen harmaa sulaneen lumen jäljiltä, ajattelin että olisi ihana palata ajassa taaksepäin ja viime vuoteen. Vuosi sitten olin vasta aloittanut bloggaamisen ja se oli uutta, ihmeellistä ja jännittävää. Nyt onkin mielenkiintoista kurkata, mitä postasinkaan 25.11.2014!
Vuosi sitten postasin niinkin tärkeästä aiheesta kuin jääkaappimme sisällöstä! Voi elämä ja anna mun kaikki kestää! 

Kyseessähän oli kauan sitten blogeissa pyörinyt jääkaappihaaste, jossa bloggaajat esittelivät jääkaappiensa sisältöä. Meidän jääkaappi näytti olevan vuoden takaisessa postauksessa aika hyvin varusteltu! Onkohan postauksen kuvat kenties napattu kauppapäivänä? Tuosta vuoden takaisesta päivästä jääkaappimme on edelleen sama ja nököttää keittiössämme aivan samassa nurkassa hieman kylmemmän kaverinsa vieressä. Sisällöltään jääkaappi on kuitenkin vähän heikommalla varustetasolla - perjantain ruokaostoksia odotellessa!

Olipas hassua ja ehkä vähän pelottavaakin lukea postaus aivan blogin alkumetreiltä, mutta eihän haaste olisi mikään haaste, ellei sitä laiteta eteenpäin! Haastan siis Lindizin Tutipuu-blogista, Annen Lastenhuoneen kapina-blogista, Terhin Äiti ja melukylän lapset-blogista, Lauran Pintapuolta-blogista, Meriannen Meriannen mielessä-blogista ja Marian The Realm of Maria-blogista kertomaan, mitä postasitte vuosi sitten! Kurkatkaa blogiarkistoonne ja yllättykää! Kertokaa myös onko jokin asia muuttunut vuoden takaisesta postauksestanne tai mitä tunteita se teissä herättää. Niin ja haastakaa lisää bloggaajia mukaan! :) Hauskaa haastetta ihanat!

 

♥: Selina

 



Millaisia blogeja te luitte vuosi sitten?

Taaperon taidenäyttely

Meillä asuu pieni ja tuottelias taaperotaitelija! Päätinkin järjestää teille blogin lukijoille pienen taidenäyttelyn suloisen taitelijamme tuotoksista. Nauttikaa!






 

♥: Selina

 

Ovatko vanhempanne säilyttäneet teidän tekemiä piirrustuksia?

tiistai 24. marraskuuta 2015

Bad Mom Day

Heräät aamulla siihen, kun lapsesi toivottaa sinulle iloisesti "Huoooooomenta äiti!". Käännät tokkurassa kylkeä todetaksesi kellon lähentelevän vasta kuutta ja kehotat lastasi käymään takaisin nukkumaan hammasta purren - iloisesta ja pirteästä aamuihmisestä ei ole tietoakaan! Lapsen sängystä kuuluu reippaasti ja aivan liian pirteästi "Okei!", ja näet pienen pään laskeutuvan takaisin tyynyyn hiljaisen höpötyksen kera. Leikit ovat alkaneet. Vedät syvään henkeä ajatellen sitä omaa pehmeää tyynyä poskesi vasten, mutta juuri kun poskesi on koskettamassa vielä ehkä vähän lämmintä tyynyn pintaa, lapsesi avaa jälleen suunsa: "Äiti pääsenkö minä tänään Muumimaailmaan?", "Äiti onko tänään kerhopäivä?". " Äiti onko tänään baletti?". "Äiti saanko minä hevosen, dinosauruksen ja poron?". "Äiti saanko mennä leikkimään lumihankeen yökkärissä ja sipsiä jälkiruoaksi?". "Äiti, äiti, äitiiiiii!!!!!!!!! "

- "Nukutko sinä äiti?". Ei, et nuku enää!


Komennat kellonaikaan nähden aivan liian pirteän lapsesi viereesi ja nappaat kännykän yöpöydältä. Pieni vilkaisu kännykkään riittää: kello on tosiaan niin vähän kuin muistit! Tiedät, että sinulle on tulossa huono päivä - Bad Mom Day - joten ei kai se haittaa, että pitkität sen alkamista laittamalla lapselle YouTubesta pyörimään niitä ärsyttäviä videoita, joissa aikuiset ihmiset OIKEASTI leikkivät lasten leluilla, availevat Kinder-munia ja käärivät niiden sisältämiä yllätyksiä muovailuvahaan?! Käsittämätöntä, että se voi olla lapsestasi parasta ikinä! Saatat torkahtaa vielä hetkeksi, mutta pian huomaat kellon olevan seitsemän ja on jo pakko nousta uuteen kerhoaamuun. Tässä vaiheessa yleensä ystävällinen YouTube onkin yllättäen väsyttänyt vielä tunti sitten pirteänä heränneen kolmeveen ja häntä alkaa kiukuttamaan. Aamutoimet eivät onnistu, hiukset on väärin letitetty ja puuro on pahaa - tietenkin. Lopulta, kun saat lapsesi ulos talosta ja lähtemään kerhoon, voit hengähtää, mutta vain hetken kunnes aikaisesta aamuherätyksestä edelleen kiukkuinen kerholainen palaa riemastuttamaan jälleen päivääsi! Lounas on pahaa, kiisseli palaa pohjaan, käsienpesu on tosi tyhmää ja päiväunet so last season! Lasket vaivaisen tunnin aikana sen perinteisen kymmenen sijaan ainakin tuhanteen kolmeensataan ennen, kun koet savun palanneet takaisin korviisi uhmakkaan taaperon kaataessa kennollisen kananmunia lattialle. Sitten suljet silmäsi, hengität syvää ja ajattelet, että tätähän sinä halusit - olla äiti!


♥: Selina

 


Kuulostaako yhtään tutulta? Onko teillä koskaan Bad Mom Day?

maanantai 23. marraskuuta 2015

Äiti (ja isi) testaa: Aloe-kuitualusvaatteet + arvonta

Sana aloe on ollut monen huulilla pitkään. Aloen terveysvaikutuksista on tehty runsaasti tutkimuksia ja sitä käytetään paljon kosmetiikassa ja terveystuotteissa. Kenties tunnetuin aloe-kasvi on aloe vera, josta on todettu olevan monia hyötyjä terveyteen. Sitä on käytetty tuhansia vuosia ihon hoidossa ja sisäisesti tasapainottamaan elimistöä. Aloe on luontaisesti antibakteerinen ja se perustuu sen sisältämiin saponiineihin ja salisyylihappoon. Saponiinit ovat antiseptisesti puhdistavia aiheita, jotka torjuvat mikrobeja ja salisyylihapot taas lievittävät kipua, särkyä ja tuleduksia. Näiden ainesosien ansiosta aloe on hyvin vastustuskykyinen tuholaisille, eikä sen viljelyssä tarvita lainkaan tuholaismyrkkyjä. 
  
Aloe-tuotteista kaikille tutuin lienee palovammageeli, joka hoitaa ja viilentää palanutta ihoa, mutta oletteko koskaan kuulleet aloe-kuidusta tehdyistä vaatteista? Aloe-kuitu on aloe verasta valmistettu viskoosikuitu, joka on luontaisesti antibakteerinen, hengittävä ja se siirtää kosteutta pois iholta pitäen sen kuivana ja raikkaana koko päivän. 

Kuva: Pilkkoset Oy

Mikä ihmeen aloe-kuitu? Aloe-kuitu on sitä, mitä jää jäljelle, kun kosmetiikka- ja elintarviketeollisuus ovat hyödyntäneet kasvin lehdistä saatavan geelin. Aloe ei kuitenkaan sovellu yksin kuidun raaka-aineeksi, vaan siihen lisätään 50% puuvillaa tuomaan kuidulle kestävyyttä. Aloe-kuitu on pehmeää ja miellyttävän tuntuista, minkä vuoksi se soveltuu erityisesti alusvaatteisiin ja herkälle iholle sen hoitavien ominaisuuksien vuoksi. Lisää aloesta, aloe-kuidusta ja sen valmistamisesta voitte lukea täältä.

Suomalainen Pilkkoset Oy lanseerasi hiljattain markkinoille ensimmäisten joukossa koko maailmassa aloe-kuidusta valmistettuja alusvaatteita. Mallistoon kuuluu t-paitoja ja alushousuja miehille ja naisille. Sain kaksi kuukautta sitten Pilkkosilta sähköpostia, jossa minulta kysyttiin haluaisinko testata heidän uusia aloe-kuitutuotteitaan. Lähdin innolla testaamaan Suomen edelläkävijää aloe-kuituvaatteiden saralta!


Saimme Isimiehen kanssa testattavaksi aloe-paidat ja -alusvaatteet. Kun avasin laatikot ja tunnustelin vaatteita, kangas tuntui heti äärettömän pehmeältä ja viileältä käteni alla. Vaatteiden kangas  vaikutti selvästi laadukkaalta ja kestävältä. Lähdimme siis innolla testaamaan, miltä nämä uutuustuotteet tuntuvat käytössä!


Kuva: Pilkkoset Oy

Mitä mieltä olimme aloe-vatteista? Olemme nyt testanneet ahkerasti Pilkkoset Oy:n lähettämiä aloe-vaatteita niin normaalissa arkikäytössä kuin hikilenkeillä, ja olemme enemmän kuin tyytyväisiä! Niitä on pesty ja silitetty todella usein ja kangas on edelleenkin kuin uusi. Povaankin näille vaatteille pitkää ikää ja monia pesu- ja silityskertoja! Isimies käyttää työssään paljon kauluspaitoja ja hän sanoi Aloe-paidan tuntuvan miellyttävältä ja hengittävältä pitää kauluspaidan alla. Hän kertoi, ettei päivän aikana hikoilevat kainalot aiheuta niitä tuttuja hikilänttejä kauluspaidan kainaloihin asti, vaan kaikki kosteus jää aluspaitaan jättäen silti raikkaan tunteen. Eikä hänellä ole pahaa sanottavaa boksereistakaan! Minä pidän Pilkkosten lähettämiä t-paitoja ihan kotikäytössä sellaisenaan. Ne ovat minunkin mielestäni miellyttävät pitää päällä ja hengittävää materiaalia. Itse huomasin kuitenkin ulkoilun jälkeen myös se, että Aloe-paita eristää lämpöä paremmin kuin tavallinen puuvilla. Haaveilenkin nyt, että Pilkkoset Oy kehittäisi seuraavaksi kerraston aloe-kuidusta - terkkuja vaan Pilkkosille! ;) Myös Aloe-alushousut osoittautuivat erittäin toimiviksi ja hyviksi.



Aloe-paidat ja -alusvaatteet osoittautuivat laadukkaiksi, mukaviksi ja toimiviksi. Voin siis lämpimästi suositella aloe-kuidun testaamista ja siihen Pilkkoset Oy antaakin nyt mahdollisuuden blogini lukijoille arvonnan muodossa! Saan arpoa blogini lukijoiden kesken yhden pakkauksen t-paitoja miehelle tai naiselle. Pakkauksessa on kaksi aloe-kuidusta valmistettua laadukasta t-paitaa, joista toinen on  valkoinen ja toinen musta. Voitte osallistua arvontaan tutustumalla Pilkkosten Aloe-mallistoon ja kommentoida tähän postaukseen kumman paitapaketin arvontaan osallistutte, toimivan sähköpostiosoitteenne ja seurantalähteenne! Arvonta-aika on jälleen viikko, eli 30.11 asti. Onnea arvontaan! :)

 

♥: Selina

 

 

Onko Pilkkoset Oy teille tuttu ja mitä mieltä olette Aloe-kuidusta?

*Postaus toteutetty yhteistyössä Pilkkoset Oy:n kanssa. Aloe-vaatteet saatu blogiyhteistyön kautta.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Nakukakku synttärisankarille

Yksinkertainen on kaunista ja niin on myös leivonnassa! Uskoakseni tämän ajatusmallin kautta on syntynyt ajatus nakukakusta, eli naked cake, joka on vallannut internetin ihmeellisen maailman toinen toistaan herkullisemmilla ohjeilla - yksinkertaista, kaunista, pelkistettyä ja silti herkullista! Olen pystynyt pitkään välttämään nakuilun kakkujen kohdalla, mutta päädyin kuitenkin kokeilemaan sitä ensimmäistä kertaa Isimiehen synttäreiden kunniaksi. Olen sitä mieltä, että leivonnainen jossa on paljon suklaata ja rasvaa ei vaan voi epäonnistua, joten siitä ajatuksesta syntyi tämä suklainen nakukakku Selinan tyyliin!



Selinan suklainen nakukakku:

Pohja:
(Ø 24 cm irtopohjavuoka)

- 4 munaa
- 2,5 dl sokeria
- 50 g voita sulatettuna
- 1 dl maitoa
-  2 tl leivinjauhetta
- 3,5 dl vehnäjauhoja
- 1 dl aitoa kaakaojauhetta

-  Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää seokseen voisula ja maito sekä kuivat aineet. Kääntele ainekset varovasti sekaisin tasaiseksi taikinamassaksi. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasossa noin 45 minuuttia, uunin tehosta riippuen. 

Kostutus:
- Vaniljamaito (tai kylmä kahvi)



Suklaaganache:
- 4dl vispikermaa
- 2 levyä tummaa suklaata (400g)
- 25g voita
- Ripaus suolaa korostamaan suklaan makua

Lisäksi:
- Vadelmia maun mukaan
- 1prk vispikermaa
- Noin ½ pss Pätkis Mini Bites-karkkeja

- Kiehauta kerma nopeasti kattilassa ja kaada se rouhitun suklaan ja paloitellun voin päälle. Anna seistä rauhassa pari minuuttia. Sekoita ganachea varovaisesti esim. haarukkavatkaimella tasaiseksi massaksi. Anna ganachen levätä huoneenlämmössä noin tunti ja nosta jääkaappiin vielä toiseksi tunniksi jähmettymään. Sekoittele ganachea välillä, mutta älä vatkaa, ettei siihen tule turhia ilmakuplia. Ganache jähmettyy pursotettavaksi tai levitettäväksi laakeassa astiassa noin parissa tunnissa.

- Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjakerros vaniljasokerilla maustetulla maidolla tai kylmällä kahvilla ja levitä päälle suklaaganachea, vadelmia ja kermavaahtoa. Tee samoin toisen kerroksen kohdalla. Päällimmäisen kerroksen kohdalla kostuta kakkupohjan alapuoli ja nosta toisen kerroksen päälle. Koristele kakun pinta kerroksella ganachea ja pätkisrouheella. Nosta kakku jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi ja nauti viettelevän suklaisesta nakukakusta! ;)


Pikkuniksit:
Suolaripauksen lisäksi appelsiini ja aprikoosi ovat suklaan kanssa hyviä kavereita! Voitte korvata vadelmat levittämällä kostutetun kakkupohjan päälle kerroksen appelsiini- tai aprikoosimarmeladia. Suklaaganachen voi myös maustaa esimerkiksi raastetulla appelsiinin kuorella, kahvilla tai vaikka liköörillä. Jouluisen suklaaganachen saatte taas aikaan ripauksella kanelia! Samalla ohjeella suklaaganacesta voi tehdä myös herkullisia ja tuhteja suklaatryffeleitä! Antakaa vain ganachen jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin, pyöritelkää siitä pieniä palloja ja pyöräyttäkää ne lopuksi kaakaojauhoissa - herkullista! Juuri tällaiset suklaatryffelit koristavat myös Isimiehen nakukakkua. Ganachea kannattaa kokeilla myös muilla suklaalaaduilla! Voihan SUKLAA!

Ihanaa ja tosi suklaista synttäripäivää sinulle Isimies! Olet hurrrrrrrrrjan rakas - ja jo aika vanha! ;)



♥: Selina

 



Maistuisiko teillekin nakukakku?

lauantai 21. marraskuuta 2015

DIY: Persoonallinen lahja

Synttäreitä, isänpäivä, äitienpäivä, joulu... Vuoteen mahtuu paljon juhlia ja paljon paketoitavaa, mutta moni paketti päältä kaunis - olen surkea keksimään persoonallisia lahjoja! Olen arvostanut aina itsetehtyjä lahjoja, koska niissä on ajatus aidosti mukana, toisin kuin minun antamissa lahjakorteissa! A-murun syntymän jälkeen olen alkanut neulomaan enemmän ja neuloosin tuotoksia onkin päätynyt niihin vihattuihin ja rakastettuihin pehmeisiin paketteihin perheelle ja ystäville. Kuitenkin kun puhutaan käsillä tekemisestä, niin kaikkein eniten nautin A-murun kanssa askartelusta ja tänä isänpäivänä teimme isille persoonallisen t-paidan ja papoille niin suloiset tyynyliinat, että minun aivan teki mieli pitää ne itselläni - kyllä papan ja faarin nyt kelpaa!

 Pieni tyynyliina-taiteilija työn touhussa:


Näiden persoonallisten ja suloisten tyynyliinojen teko oli helppoa, mukavaa ja edullista. Tunnearvo tällaisilla lahjoilla on kuitenkin mittaamaton - nykyyhän näissä pienen kolmeveemme kädenjälki! Pappojen isänpäivälahjoihin tarvittiin tietenkin myös persoonalliset kortit ja tänä vuonna pappoja ilahdutettiin A-murun toiveesta suloisilla perhosilla. 

 

♥: Selina

 


Paketoitteko te tänä jouluna joulupaketteihin itsetehtyjä joululahjoja?

perjantai 20. marraskuuta 2015

Lapsen oikeuksien päivänä leivotaan, askarrellaan ja rakastetaan!

Tänään vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään kaikkialla maailmassa 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen kunniaksi. Päivän tarkoitus on tuoda esille lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Lapsen oikeuksien päivällä on vuosittain vaihtuva teema ja tänä vuonna teemana on lapsiperheiden köyhyys. Suomessa yli 100 000 lasta elää pienituloisissa kotitalouksissa ja yksinhuoltajaperheissä pienituloisuus on lähes kolminkertainen. Köyhyys vaikuttaa luonnollisesti lapsen elämään. Se voi aiheuttaa lapselle esimerkiksi häpeää ja lisätä siten mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen riskiä. Köyhyys satuttaa lasta, joten allekirjoittakaa tekin vetoomus lasten paremman lapsuuden puolesta. Vetoomukseen pääsette tästä.

Tiesittekö, että voitte kunnioittaa lapsen oikeuksien päivää myös liputtamalla? Sisäministeriö on suosittanut tänäkin vuonna yleistä liputusta kaikille kansalaisille ja määrännyt valtion virastot ja laitokset nostamaan liput salkoon lasten kunniaksi. Arvostakaa tekin tätä päivää ja liputtakaa lapsen oikeuksien päivän kunniaksi!

http://www.mll.fi/mll/lastenoikeudet/lapsen-oikeuksien-paiva/
Kuva: MLL

Perheemme juhli lapsen oikeuksien päivää jo eilen ennakkoon A-murun lempipuuhilla. Kun pieni kerholainen tuli kotiin, keittiössä odottikin jo sopivasti kohonnut pullataikina ja askarteluvälineet herkuttelua ja päivän teeman mukaista askartelua varten. A-muru oli todella ilahtunut yllätyksestä ja kävimmekin heti hommiin!



Koska meillä ei ole lipputankoa, askartelimme A-murun kanssa oman Suomen lipun, jonka toiselle puolelle A-muru piirsi kuvansa päivän teemaa ajatellen.


"Tämä on minun lippuni ja minä tyttään siitä!"


Askartelu- ja leivontahetken jälkeen tuore ja vielä lämmin korvapuusti maistui A-murun mielestä maailman parhaimmalle!

Hyvää lapsen oikeuksien päivää ihanimmalle ja rakkaimmalle A-murulle ja kaikille lapsille ympäri maailmaa!



♥: Selina



Juhlistatteko te jotenkin lapsen oikeuksien päivää?


Ps. Muistakaa A-murun heittämä haaste - kysykää! Muistutan myös mahdollisuudesta voittaa hyväntekeväisyyskalenteri - osallistukaa arvontaan, jolla on hyvä tarkoitus! ;)

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Aspiraatio, se hiljainen dysfagian liittolainen

Aspiraatiokeuhkokuume on kenties ainoa sairaus, joka saa minut hiljaiseksi - ehkä. Kun yleistynyt dystonia eteni nieluuni 1,5 vuotta sitten, minä surin vain sitä mitä menetin, eli syömisen, seurustelun ruokapöydässä, herkulliset ravintola-annokset, uudet makuelämykset ja kokematta jääneet ruokakulttuurit. Muistan miettineeni myös, millainen elämästäni olisi tulossa, koska on hyvin todennäköistä, että joudun elämään loppuelämäni täysin tai osittain pegin, ruokapumpun ja kliinisen ravintoliuoksen varassa, mikä ei tietenkään kuulostanut silloin vielä lievästi ylipainoisen nuoren ruokakulinaristin unelmalta. Muita nielemisvaikeuteen liittyviä ongelmia en osannut pelätä, vaikka syytä olisi ollut.

Nielemisvaikeuksia on erilaisia ja ne saattavat ilmetä ruokailun eri vaiheissa. Minun nielemisvaikeuteni oireilee nielemisen aloittamisen vaikeutena, eli en yksinkertaisesti saa aloitettua nielemistä oikein, jolloin ruoka lähtee liikkeelle dystonian aiheuttaman krampin voimalla ja nielun kramppien jatkuessa, osa ruoasta palautuu takaisin suuhuni, osa menee nenääni ja pahimmassa tapauksessa vedän sitä henkeen. Myös äänet ja nykimiset kuuluvat ruokailuuni. Kurkkuni korahtelee, rutisee ja ruokaa valuu joskus suupielistä enkä saa kunnolla vedettyä henkeä, koska krampit painavat henkitorveani samalla, kun korvani koskettaa toista olkapäätäni niskaan tulleen dystonikrampin vuoksi - aikamoista extremeä siis saada ruoka, joka on koostumukseltaan vääränlaista nieltyä! Tämän vuoksi syön vain tietynlaisia koostumuksia enkä syö lainkaan sosiaalisissa tilanteissa, kuten ravintoloissa, joissa en voi täysin keskittyä nielemiseen. En haluaisi kokea turhaan Heimlich-otetta täpötäydessä ravintolassa rajun näköisen ja kuuloisen syömiseni seurauksena! Nielemisvaikeuteen, eli dysfagiaan liittyy siis paljon muutakin kuin uuden ruokavalion mukaiset pussikeitot - ilman niitä suuria lupauksia. Isoin ongelma dysfagiassa on aspiraatiovaara, jolloin ravinto menee jonnekin minne sen ei pitäisi mennä, henkitorveen.

Ruokailuvälineeni.

Sain juuri kolmannen diagnoosin aspiraatiokeuhkokuumeesta. Nyt keuhkokuume on oireiltaan onneksi lievä, koska osasin jo vanhoista kokemuksista viisastuneena hakeutua ajoissa hoitoon ja sain heti laajakirjoiset antibiootit ja avaavan Ventolinen käyttööni. Jokainen aspiraatiokeuhkokuumeeni on ollut kuumeeton, mistä olen kiitollinen!

Kuten alussa kirjoitin, aspiraatiokeuhkokuume on kenties ainoa sairaus, joka saa minut hiljaiseksi...tai ainakin hiljaisemmaksi. Tässä tilassa puhuminen on äärimmäisen työlästä ja oikein pitkän lauseen jälkeen saankin mennä ottamaan siitä hieman oloa helpottavasta Ventolinetötsästä kaksi suhausta ja kömpiä tasaamaan hengitystä sohvalle. Tämä sairaus ei siis sovi ollenkaan jatkuvasti kieltoja, kehotuksia ja uhkauksia käyttävälle uhmatuhman äidille! Hengästyttää, ahdistaa, puuskuttaa ja olo on kuin olisin kelannut maratonin talvipakkasella! Keuhkokivusta puhumattakaan. En edes halua ajatella, millaista on sairastaa se oikea keuhkokuume ja vielä kuumeen kanssa!


Aiemmat aspiraatiokeuhkokuumeeni ovat onneksi parantuneet hyvin. Lopullinen toipuminen on kestänyt kuitenkin kuukausia ja hengästyin pitkään helpommin kuin normaalisti. Sattuuhan näitä, mutta nyt saan ainakin ihan luvan kanssa juoksuttaa Isimiestä kelloa kilistäen paikasta toiseen ja ihan hänen omasta aloitteestaan! Ensimmäinen asia, mitä hän minulle sanoi, kun tulin sairaalasta kotiin diagnoosin ja apteekin pussin kanssa nimittäin oli: "Nyt rakas turpa kiinni ja käytä tätä, kun on asiaa!" - ja niin minusta kehkeytyi sohvaperuna, joka vain tarkkailee enteilevää kaaosta ja kilisyttää kelloa tasaisin väliajoin. Isimiehen onneksi olen jo hyvää vauhtia toipumassa ja samalla luopumassa tuosta A-murun vauva-ajan helistimestä!



 

♥: Selina

 


Millaisia te olette sairaana?

tiistai 17. marraskuuta 2015

Rouva Maaliskuu teki hyvää - tee sinäkin! + arvonta

 “People Will Stare. A Hint of Luxury Makes it Worth Their While.”

Selina, active woman, mom, wife, sister, support person, blogger, pensioner and so much more.
Because of the Peripheral nervous system CRPSII damage and dystonia, her legs don’t function the same way as with paralyzed people. All the channels are open, but message from brain to spinal cord and to muscles will not be delivered properly. Doctors cannot do much to make the life easier, because either of diseases cannot become recovered, thus symptoms can be relieved through intensive physiotherapy and medical science. Selina is a exceptional woman with exceptional diseases, who is sensitive, fun loving and careful person with hobbies like baking, photographing, crafts and playing with dogs. “Despite of diseases I feel most of being ME and got a lot beautiful things into my life. I am very happy.”

Sain viime keväänä sähköpostin, joka sai minut hihittelemään typerä ilme kasvoillani ja innostumaan niin paljon, etten meinannut pysyä pyöriksessäni! Sähköposti oli Chasswheel Oy:ltä, joka tekee ja suunnittelee pyörätuoleja Suomessa. Chasswheelin päätavoite on taata pyörätuolin käyttäjälle itsenäinen elämä liikkumisen suhteen, mikä on aivan huikea tavoite mistä jokaisen apuvälinevalmistajan tulisi ottaa oppia! Asiakaslähtöisen apuvälinesuunnittelun lisäksi Chasswheel oli aloittamassa hyväntekeväisyysprojektina seinäkalenterin teon, johon he hakivat rohkeita liikuntarajoitteisia malleja herättämään keskustelua apuvälineistä, luomaan ajatuksia tasa-arvosta ja murtamaan ennakkoluuloja apuvälineiden käyttäjistä. Voitte varmasti arvata mitä vastasin, kun minulta kysyttiin haluaisinko osallistua kalenterin tekoon...

Hei, olen Rouva Maaliskuu!

Hyväntekeväisyyskalenteriin osallistui minun lisäkseni 14 rohkeaa mallia,  jotka käyttävät tai ovat käyttäneet liikkumiseensa pyörätuolia. Vaikka jokaisella mallilla on oma tarinansa, kalenterin teemassa nousee vahvasti esiin sisukkuus ja positiivinen asenne elämään. Tämä onkin todella tärkeä asia, koska kuka tahansa meistä voi joutua tilanteeseen, jolloin joutuu turvaamaan elämänsä ja liikkumisensa apuvälineiden varaan, ja sen vuoksi ihmisten olisi tärkeää oppia näkemään henkilö pelkän apuvälineen sijaan. Toivonkin, että tämä hyväntekeväisyyskalenteri on mukana muuttamassa monen ihmisen ennakkoluuloja liikuntavammaisia kohtaan ja osaltaan avaamassa heidän silmiään, jotta he näkisivät meidät eivätkä vain meidän vammoja!

Hyväntekeväisyyskalenterin tuotto menee tärkeään kohteeseen, eli Ruskeasuon erityiskoulun lasten hyväksi.  Voitte lukea lisää kalenterista tästä.

Kuvauspäivä oli jännittävä, mutta sujui ammattimaisen kuvaustiimin avulla jouhevasti. Sain itse vaikuttaa kuvan suunnitteluun ja valitsin nuo upeat timanttikengät jalkoihini - pitihän kuviin saada bling blingiä! ;) Timanttikenkien lisäksi kuvausrekvisiittana toimi sähäkkä Chasswheelin pystyynnostotoiminnolla varustettu Four X sähköpyörätuoli syötävän suloisessa vaaleanpunaisessa värissä! Ihan harmitti kuulla, että kalenteriin tulevat kuvat ovat mustavalkoisia!






Te kaikki voitte olla mukana tekemässä hyvää ja tilata tämä rohkean kalenterin seinällenne! Kertokaa tästä hyväntekeväisyyskalenterista myös kavereillenne ja kerätään yhdessä kunnon hyväntekeväisyyspotti Ruskeasuon erityiskoulun lasten hyväksi! Kalenterin tilaaminen on helppoa ja voitte tilata sen tästä linkistä - klikatkaa, ostakaa ja tehkää hyvää!

Minulla ja Chasswheelillä on teille myös yllätys! Sain arvottavaksi yhden kalenterin blogin lukijoiden kesken, joten kommentoimalla tähän postaukseen sähköpostiosoitteenne ja seurantalähteenne olette mukana arvonnassa! Arvonta-aika on viikko, eli 24.11 asti ja ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan! 

 

♥: Selina

 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kymmenen vastausta ja A-murun haaste teille

Minut jälleen on haastettu - ja monesti! Syksyn aikana kommenttiboxiini on napsahdellut tasaiseen tahtiin blogihaasteita, joissa minulle on esitetty erilaisia kysymyksiä, pyydetty esittelemään ehkä ne kodin häpeäpilkut, eli ikealaiset tai kertomaan hashtagin kanssa blogini tarina.

Nyt kuitenkin päätin tarttua viimeisimpään haasteeseen, jonka minulle heitti ihana Nelli kymmenen kysymyksen kera. 

1. Minkälainen on unelmien kotisi?
Minun pitäisi varmaan sanoa, että nykyinen kotimme, koska maksettujen eurojen määrä on vielä surullisen vähän suhteessa asuntolainaamme, mutta ainahan voi unelmoida, eikö? Nykyinen kotimme on ihana, mutta ei vastaa unelmaani isoista ikkunoista ja avarasta tilaratkaisusta. Kotimme on perinteinen ja kaunis, mutta haaveilen nyt hieman modernimmasta, pulpettikattoisesta ja yksikerroksisesta omakotitalosta - juuri sellaisesta millaisen Isimies olisi halunnut tätä taloa ostettaessa! Ehkä joskus! ;)
 
2. Millä tavoin lapsesi muistuttavat sinua?
Meistä löytyy aika paljon samaa. A-muru on herkkä, mutta hänestä löytyy myös temperamenttia. Hän hermostuu nopeasti, jos jokin asia ei mene heti niin kuin pitää, ja hän myös näyttää sen mököttämällä ja kiukuttelemalla. A-murulle puhtaus ja siisteys on tärkeää, tosin ei leikkihuoneessaan vaan vaatteissa. Hän saa valtakunnan suurimmat kilarit, jos aamiaisella puuroa lipsahtaa hänen pyjamalleen tai kasvoilleen! Emme ole kumpikaan aamuihmisiä vaan tarvitsemme hetken omalle kiukuttelulle ennen kun päivä valkenee meille kunnolla. ;)

3. Harrastus, joka sinulla on ollut pisimpään?
Varmaan käsityöt. Minulla on aina jokin kästiyö menossa joko virkaten tai neuloen! Nytkin minulla taitaa olla kolme keskeneräistä käsityötä - ups! :D
4. Miten hemmottelet itseäsi?
Uusimmalla herkkujädellä: Ingman Creamy Mudcake - namiiii!

5. Mikä on viimeisin ottamasi kuva puhelimessasi?
Piti oikein tarkistaa! Minulla on surullisen surkea kamera Lumiassani...ja kuvakin on hyvin surullinen. Kuvasin uutta hautajaisasuani rakkaan ihmisen lähestyviä hautajaisia varten.

6. Bloggaaja, jonka haluaisit tavata livenä?
Hmmm. Haluaisin tavata vaikka ketä! Tapasin juuri ihana Lindizin ja hänet tapaisin mielelläni pian uudestaankin! Äkkiseltään tulee mieleen ainakin Anna, Herkkä elämä -blogista, kohtalotoveri a., Lusikoita kiitos-blogista ja aina niin pirtsakka ja iloinen Nadja, Napsahduksia-blogista. :)

7. Jos pääsisit nyt kaupunkilomalle minne vain, mihin lähtisit?
Tallinnaan! Haluaisin ehdottomasti päästä neuletorille  inspiroitumaan ihanista käsitöistä ja muistelemaan viime kesän ihanaa minilomaamme!

8. Minkälaisen ensivaikutelman luulet ihmisten saavan sinusta?
Puhelias, rento ja vähän ehkä vajaa! :D Sekoitan ihmisten nimiä (Rakkaita terveisiä "Niinalle"! :D) ja kieli menee solmuun niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin itsensä esittelemisessä sillä oikealla nimellä!

9. Mikä on ollut yllättävintä äitiydessä?
Se kuinka voi rakastaa omaa lastaan niin paljon, että sattuu. Se kuinka rakkaus muuttui myös Isimiestä kohtaan. Se kun tajusin olevani sittenkin hyvä äiti virheistä huolimatta.

10. Tärkein asia, jonka olet oppinut tämän vuoden aikana?
 Olen oppinut kuuntelemaan enemmän itseäni ja arvostamaan omaa työtäni.

Minä en laita tällä kertaa haastetta kenellekään eteenpäin, mutta sen sijaan A-muru haastaakin teidät kaikki lukijat: 

Kysy mun äidiltä -kysymyspostaus starttaa nyt, joten kyselkää, niin minä vastaan! Kysymyksiä voi lähettää viikon ajan, eli 23.11 asti!

 

♥: Selina