torstai 27. elokuuta 2015

Vaaleanpunainen syy blogihiljaisuuteen

Facebook-seuraajat ovat saattaneet jo huomata blogihiljaisuuden syyn - sairaalan vaaleanpunaiset. Olen ollut maanantaista asti sairaalassa ja huomenna siirryn jatkohoitoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, jossa minua odottaa tuttu neurokirurgitiimi. Vielä ei ole varmaa joutuuko tämä tuttu tiimi myöhemmin työskentelemään kohdallani enemmän leikkaussalin puolella, mutta blogihiljaisuus tulee jatkumaan vielä tovin. Blogihiljaisuuden aikana olen saanut teiltä paljon kommentteja, kiitos niistä! Julkaisen ja vastaan niihin, kun pääsen takaisin kotiin!


Nyt toivotan teille kaikille ihania ja aurinkoisia päiviä, onnea, iloa ja terveyttä! ❤


ps. Meinasin laittaa tähän postaukseen kuvan niistä järkyttävistä kulahtaneista sairaalan vaaleanpunaisista pyjamahousuista, mutta halusin säästää verkkokalvojanne! ;)



maanantai 24. elokuuta 2015

Päivän sana: neutraali

Olen monesti miettinyt, kumpi oli ensin muna vai kana - siis oikeesti. Vastausta tähän kysymykseen en ole kuitenkaan tähän ikään mennessä saanut, koska mietin kuinka se kana on voinut syntyä ilman munaa ja kuinka muna on voinut syntyä ilman sitä kanaa. Jos tiedätte vastauksen, kertokaa se ihmeessä minullekin, niin voin vihdoin kasvaa aikuiseksi! Olen miettinyt myös maailman menoa, mikä onkin sitten loputon suo, johon lopulta tunnun hukkuvani. En pysty lukemaan enää edes iltapäivälehtiä, koska jokaisella sivulla on kirjoitettu sodista, perhesurmista tai jylläävästä lamasta, joka ajaa ihmiset kodeistaan. Olen siirtynyt vallan viihdeuutisiin, koska mielenterveyteni ei kärsi (välttämättä) niin paljon lukiessani kuinka Cheek onoffaa rap-urallaan tai Suomen Kardashianeista Tuksuista.

Suomessa näytetään välillä oikein kunnolla, mistä SE kana pissii ennen sitä munan munimista ja sekin menee lopulta rikki. Markka meni, euro tuli ja talous suli - heh sehän rimmasi! Samaa sukupuolta olevien tasa-arvoisesta avioliittolaista tapellaan niin eduskunnassa kuin somessa ja sitten Facebook on täynnä raidallisia ihmisiä, jotka kuvittelevat, että he voivat siten aidosti vaikuttaa eduskunnan päätöksiin - raidallinen ihminen täällä moi! Samalla yritetään oikein kovasti tehdä lapsille, meidän tulevaisuudellemme,  Suomesta muka parempi paikka kasvaa ja elää muuttamalla liikennemerkkejä ja neuvolakortteja sukupuolineutraaleiksi. Hamepukuinen ukkeli Ruotsin tapaan ei kelpaisi liikennemerkkiin, mutta miten olisi sellainen silarimutsi täytetyillä huulilla Amerikan tapaan?! Uskon myös, että lapsetkin kasvavat varmasti niillä samanlaisilla kasvukäyrillä kuin aiemminkin, on se kortti josta niitä senttejä ja grammoja ihastellaan ja kauhistellaan sitten vaaleansininen tai vaaleanpunainen. Laittaisivat hei kasvukäyrät suoraan nettiin, täällähän on kaikki eikä ketään kiinnosta oletko mies, nainen tai sitten se kana!

Minun täytyy oikein kysyä, että mitä hittoa? Onko maailmassa oikeasti asiat niin hyvin, että ihmiset jaksavat jauhaa ja vääntää tällaisista asioista? Ihmisiä kuolee jatkuvasti maailmalla nälkään, sairauksiin ja sotiin ja täällä pikkuisessa Suomessa vedetään herneet molempiin sieraimiin ja syvälle siitä, kun kassatätiä täditellään tai ministeriä tytötellään! Jos sama linja jatkuu, kassatätiäkin sanotaan varmasti kohta lain pakotteella pelkäksi kassaksi - se vasta olisikin neutraalia ja tasa-arvoista!

♥: Selina

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lapsen vaatekaapilla: äiti VS isi

Mitä tapahtuikaan, kun äiti ja isi pukivat tyttärensä eri aamuina?
 
Äiti puki: Leggarit ja tunika: Lindex.
 Isi puki: YÖpaita (!!!): Name It / Leggarit: H&M / + liian pienet sukat.


♥: Selina

 


Mitä lapsiltanne löytyisi päältä, jos isit saisivat päättää?

lauantai 22. elokuuta 2015

11. blogikuukausi, miltä tuntuu ja blogin synttärihulinat

11 kuukautta täynnä bloggausta ja blogi kelaa uhkaavasti kohti 1-vuotissynttäreitään! Minulla onkin teille synttäreiden kunniaksi monta kivaa ylläriä ja muistoa jaettavaksi! Sanotaanko, että kannattaa seurailla blogia 12. blogikuukauden aikana, hih! ;) Paljastan synttärihulinoiden ensimmäisen yllätyksen postauksen lopussa - jaksatteko lukea koko postauksen, vai scrollaatteko suoraan loppuun? ;)

Tämä blogikuukausi oli täynnä kesää, lomailua ja sen loppumista. Kesän bucket list sai mukavasti täytettä Tallinnan matkallamme, retkestäni mummolan vadelmapensaaseen ja mansikkaurakasta. Juhlimme myös A-murun 3-vuotissynttäreitä kahdella kattauksella ja tämän äidin piti jälleen myötää, että oma lapsi kasvaa ja itse vanhenee samalla - ensimmäinen harmaa hius pongattu, kiitos murun uhman! ;) Kävin myös treffaamassa Kaksplussan blogikollegoitani aurinkoisessa säässä Tampereella ja se olikin tämän blogikuukauden kohokohta. Kiitos vain teille ihanille sinne näppäimistöjen toiselle puolelle!

Tämän blogikuukauden luetuin postaus kertoi elämästäni toisena puolikkaana, eli identtisenä kaksosena. Tätä postausta oli mukava tehdä ja oli hauskaa palata lapsuudenaikaisiin valokuviin ja hekottaa samanlaisille vaatteillemme -  voi äiti! :D Kaksoissiskoni on minulle todella tärkeä, toinen puolikkaani, joka kelaa mukanani aina.




Blogikuukauden tärkein postaus kertoi kivusta. Halusin postauksella kertoa, että kipuun tottuu vaikka se olikin jossain vaiheessa kamalinta mitä tiesin. On kuitenkin hetkiä, joita edes jatkuva kipu ei pilaa ja niistä hetkistä pidän kiinni ja saan voimia. Tiedän, että toivoisitte enemmän postauksia sairaudestani ja yritän parhaani mukaan vastata toiveisiinne. Tämä postaus oli kuitenkin niistä sairaista postauksista helpoimmasta päästä tehdä, koska olen sinut kipuni kanssa. Myönnettäköön kuitenkin, että pari päivää tämän postauksen jälkeen olin kipeämpi kuin tänä kesänä olen ollut. Silloin meinasi usko loppua kivun kanssa elämisessä ja tämä postaus poistua blogista kokonaan. Onneksi uusi päivä (ja kipulääkkeet) toi positiivisuuteni takaisin - voitin kivun. Toinen tärkeä postaus kertoi meidän ihanasta, uhmakkaasta ja niin rakkaasta kolmeveestä, A-murusta.





Mukavia postauksia oli tämän blogikuukauden aikana monia. Minusta oli mukavaa kertoa teille A-murun leteistä, synttärivalmisteluista ja juhlista, helposta mansikkaherkusta ja jakaa teille ehkä vähän tuhma postaus herkullisesta omeletista - halusitteko muuten munaa sen postauksen luettuanne? ;)




Niin ja se haastavin postaus. Haastavinta tämän blogikuukauden aikana oli myöntää, että myös minä olin kiusaaja - ja olen edelleen. Joskus on hyvä katsoa itseään blogimaailman peilistä ja nöyrtyä oman peilikuvan nähtyään. Aina on mahdollista muuttua, lopettaa se pahan puhuminen toisesta, ilkeily tai fyysinen kiusaaminen. Anteeksi on hyvä sana, jonka jopa kolmevee tyttäreni osaa. Opetelkaa kaikki se ja käyttäkää sitä. Opetelkaa myös antamaan anteeksi - lopulta myös sille kiusaajalle.

No niin nyt, kun yhdestoista blogikuukausi on virallisesti taputeltu, päästäänkin blogin lähestyvien syntymäpäivien ensimmäiseen arvontaan, hih! Tästä alkaa Kun äiti kelaa-blogin synttärihulinat! :)

Blogi on tehnyt tämän ensimmäisen vuoden aikana  yhteistöitä eri yritysten kanssa ja tänään alkaa arvonta, jonka toteutan yhteistyössä Taikalinnan kanssa. Osallistumalla arvontaan voitte voittaa omalle peikkotytöllenne syötävän suloisen mekon Taikalinnan Peikkoneidin-mallistosta.


Kuvat: Taikalinna

Arvontaohjeet: 
Kun äiti kelaa synttärihulinoiden aikana järjestettävät arvonnat ovat blogin rekisteröityneille lukijoille, joten voitte osallistua arvontoihin seuraamalla blogia Bloggerissa, Facebookissa tai Bloglovinissa. Ilmoitattehan seurantalähteenne ja toimivan sähköpostiosoitteenne osallistuessanne arvontoihin. Ilmoitan voitosta arvonnan voittajalle henkilökohtaisesti. 

Taikalinnan arvontaan voitte osallista kurkkaamalla Taikalinnan Peikkoneidin suloisia mekkoja ja kommentoimalla tähän postaukseen suosikkinne. Arvonta-aikaa on viikko, eli lauantaihin 29.8 saakka. Onnea arvontaan! :)

Vielä yksi ylläri, joka koskettaa teitä kaikkia. Taikalinnan mallistossa on paljon muitakin ihania ja satumaisia lastenvaatteita ja tuotteita, joten alekoodilla KUNÄITIKELAA saatte 15% alennuksen tilauksestanne! Mahtavinta tässä on se, että alekoodi on voimassa lokakuun loppuun asti, joten ei muuta kun tekemään ihania löytöjä ja nauttimaan upeista syyskeleistä uusien vaatteiden kera!

Lämmin kiitos Taikalinnalle osallistumisesta blogin synttärihulinoihin!

♥: Selina



Mitä teille jäi mieleen 11. blogikuukaudesta Kun äiti kelaa-blogin parissa?  

*Postaus toteutettu yhteistyössä Taikalinnan kanssa. 

perjantai 21. elokuuta 2015

A-muru, meidän reipas kerholainen + arvonta

Tällä viikolla A-muru aloitti päiväkerhon. Ensimmäisenä kerhoaamuna puin hänelle huolella valitsemani kerhovaatteet. Pakkasin pieneen leppäkerttu-reppuun kerhotossut, eväät ja vaihtovaatteet ja letitin hänen hiuksensa ranskanleteille. Lopulta katsoin häntä, pientä kerholaista, seisomassa eteisessä takki päällään ja reppu selässään jännittyneenä odottamassa lähtöä. Meidän pienestä vauvasta on kasvanut reipas kerholainen - kolmevee kerholainen. 

Kun otin tärisevin käsin A-murusta kuvia, muistelin hetken niitä hetkiä, kun hän vietti puolet hereilläoloajastaan tissitakiaisena. Voi kuinka rakastinkaan sitä tunnetta, kun hän nukahti syliini hiljaa tuhisten. Muistelin niitä kaikkia ensimmäisen vuoden jännittäviä kehitysvaiheita. Muistelin sitä päivää, kun A-muru oppi nelikuisena kääntymään - se tuntui isolta saavutukselta siltä pieneltä kääröltä! Muistelin kuinka hän nauroi ääneen kolmikuisena, oppi konttaamaan seitsemän kuukauden iässä ja aivan yhtäkkiä myös istumaan ja kävelemään. Lopulta pääsin muisteluissani hänen ensimmäiseen syntymäpäiväänsä, joista on jo kaksi vuotta aikaa ja A-muru on jo kolme. Toistan itseäni varmasti ikuisesti tässä asiassa, mutta aika, se kuluu aivan liian nopeasti! Katsoin uudestaan A-murua ja hymyilin. Olin hänestä ylpeä - meidän reipas tyttö, ainokaisemme - ja hän oli aloittamassa jännittyneenä, mutta iloisena kerhotaipaleensa. 

Jännittynyt kerholainen. 

Mitä kaikkea pieni kerholainen tarvitseekaan? Sain Reimalta mielenkiintoisen pyynnön kurkata heidän uutta syysmallistoaan  ja koota kollaasien muodossa, mitä kaikkea meidän pieni kerholainen voikaan tarvita kohta kylmeneviin aamuihin, sateisiin iltapäiviin ja alkavaan kerhokauteen.

A-murulla on edelleen käytössä aiemman Reiman kanssa tehdyn blogiyhteistyön kautta saadut välikausivaatteet:   Reimatec®-välikausitakki, Kuje ja Reimatec®-välikausihousut, Suoja. Lisäksi ostimme keväällä hänelle Reimalta Zihl-kumisaappaat sadepäiviin ja lätäkköleikkeihin.

Reiman uusi syysmallisto on täynnä iloisia värejä, mielenkiintoisia kuvioita ja kestäviä klassikoita. Suosikikseni nousi ehdottomasti Reimatec® Wetter-tennarit, joiden raikkaat kirkkaat väri ja vedenpitävyys vetävät puoleensa. Nämä täytyy ehdottomasti hankkia A-murulle! 

Kokosin Reiman syysmallistosta pientä lisäystä A-murun välikauteen ja vaatteita juuri alkaneelle kerhokaudelle:


Syksyn tuuliin ja tuiskuihin valitsin syysmallistosta Kraz-fleecehaalarin keväällä saatujen välikausivaatteiden alle ja lisäksi Pyry-villatumput, Olos-pipo ja Rusko-villasukat. Syksyn sateissa pienen kerholaisen pitää kuivana Kaste-sadetakki, Oja-sadehousut sekä Kura-kurarukkaset. Jalkoihin valitsin vedenpitävät ja herkullisen väriset Wetter-tennarit.


Kerhopäiviin valitsin Lasten Play Jersey -tuotteita, joiden kuosit ja värimaailma miellyttivät tämän äidin silmää. Sukkia tarvitaan aina, joten valitsin kollaasiini myös lasten Coolmax Kloppi-sukat. Kerhoon tarvitaan tietenkin myös reppu ja Reimalla onkin nyt tarjolla upea uutuus reppu suloisella kukkakuviolla. Tämä reppu on erityisesti A-murun mieleen.

Vinkkejä kerholaisen pukeutumiseen:
  • Hanki lapselle helposti puettavia vaatteita, että lapsi pystyisi pukeutumaan ja riisutumaan itsenäisesti kerhossa.
  • Muista varavaatteet...ja varavaravaatteet - vahinkoja voi sattua, kun lapsi on erilaisessa ympäristössä.
  • Anna myös lapsen vaikuttaa kerhovaatteiden valintaan.
  • Muista säävaraus. Ulkona leikkiminen ei ole kivaa, jos lapsella on liian kuuma tai liian kylmä.

Reimalla on myös pieni yllätys teille lukijoille!  Reima antoi minulle arvottavaksi kaksi upeaa jumppapussukkaa, jotka eivät olekaan aivan tavallisia jumppapussukoita. Nämä jumppapussukat on valmistettu Reiman omista kuosikankaista, eikä niitä voi ostaa lainkaan erikseen, vaan niitä saa rajoitetun ajan vain Reiman myymälöistä ostosten yhteydessä. Haluaisitko sinä tällaisen kätevän jumppapussukan lapsellesi tai kenties itsellesi?

Arvonta on kaikille blogini lukijoille ja voitte osallistua arvontaa kommentoimalla tähän postaukseen suosikkinne Reiman syysmallistosta. Muistakaa jättää sähköpostiosoitteenne ja anonyymit, keksikää itsellenne jokin veikeä nimimerkki. Arvonta-aika on kaksi viikkoa, eli 4.9 asti. Onnea arvontaan! :)

 

♥: Selina


Mitä mieltä te olette Reiman syysmallistosta?

*Postaus toteutettu yhteistyössä Reiman kanssa. Tuotekuvat: Reiman mediapankki. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

torstai 20. elokuuta 2015

Se suloinen lettipää

Tiedättekö mikä on parasta tyttölapsen äitinä olemisessa? Kaikki ne ihanat pompulat, pannat, rusetit, kampaukset, letit ja ne naurettavan kalliit Hello Kitty -pinnit!

Vielä vuosi sitten A-murun kampausrintamalla eleltiin hyvin pelkistetyllä linjalla. En saanut koskea hänen hiuksiinsa  kammalla, harjalla enkä varsinkaan ponnari kanssa! Voitteko kuvitella suloisempaa näkyä kuin pieni taapero saparoilla? Minä en, ja kun olin kyninyt useamman tuskaisen minuutin ajan venkoilevan taaperon lyhyitä hiuksia kahdeksi juuri ja juuri kiinni pysyväksi saparoksi, niin sillä sekunnilla, kun olin kehumassa kuinka suloiselta hän näyttääkään, ne hitsin ponnarit löytyivät kaikkialta muualta kuin A-murun hiuksista! Osa ponnareista päätyi suuhun, osa vessanpönttöön ja yksi ponnari löytyi kerran jopa Minikoirien ruokakupista! Niin meillä ei siis laitettu hiuksia mitenkään.

Nyt tähän on kuitenkin tullut muutos:



Nykyään A-murun hiuksissa saa olla äidin iloksi erilaisia pinnejä ja ponnareita sekä ihania lettejä ja kampauksia. En tiedä mitään niin ihanaa kuin ne hetket, kun A-muru katsoo Pikku kakkosta ja pyytää minua samalla tekemään hänelle kampauksen - täydellinen äiti-tytär-hetki!

Tällä hetkellä pinnalla niin lasten kuin aikuisten kampauksissa ovat letit ja erilaiset lettikampaukset. Myös minä rakastan lettikampauksia ja letittämistä ja niitä harjoitellaan, sovelletaan ja toteuteetaan meillä eniten. Intoa ja inspiraatiota erilaisiin lasten kampauksiin ja letteihin olen hakenut internetin ihmeellisestä maailmasta, esimerkiksi Kaksplussan portaalissa bloggaavan blogikollegani Jennin ihanasta Jenni´s Hairdays -blogista. Käykäähän kurkkaamassa hänen loihtimia upeita lettikampauksia hyvine ohjeineen ja koukuttukaa letityksen ihmeelliseen maailmaan!

En ole kuitenkaan perheemme ainoa hiustenlaitosta innostunut:

A-muru kampaa tukkaani ammattilaisen elkein. ;)

Myös A-muru on innostunut loihtimaan äidille uusia kampauksia! Se suloinen lettipää - minun tyttäreni!


♥: Selina

 

Millaisia kampauksia te loihditte lapsillenne?

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Näistä te tykkäsitte: kolme luetuinta postausta

Olen kelannut täällä blogimaailmassa kohta vuoden ja sunnuntaina starttaa viimeinen blogikuukausi ennen kun tästä minun blogivauvastani tulee blogitaapero - 1-vuotias. Kun julkaisin tämän blogin ensimmäisen postauksen ja raotin elämäni verhoa pelonsekaisin tuntein päätin, että bloggaan ainakin vuoden. Se oli päämääräni ja päätin myös ikuistaa jokaisen blogikuukauden tähtihetkiä muistoksi ensimmäisestä vuodestani blogimaailmassa. Lauantaina tulee 11. blogikuukausi täyteen ja voin sanoa ettei aika ole koskaan kulunut näin nopeasti! Syyskuun 22. päivä 2014 oli varmasti aivan tavallinen päivä teille blogimaailman konkareille, mutta minulle se päivä oli merkityksellinen. Silloin otin askeleen...tai no kelauksen vieraaseen maailmaan enkä ole katunut sitä päätöstä päivääkään!

Mutta mitä mahtuu 11 blogikuukauteen? Mitä te olette lukeneet? 

Ne terveet vammaiset


"Pahimmat invavessat kaikista löytyvät lentokentiltä tai juna-asemilta, joissa lähtöpusu onkin siirtynyt jotenkin ihmeellisesti invavessan puolelle. Näitä vessoja välttelen viimeiseen asti! Ennemmin pidättelen ja tungen itseni lentsikan sillipurkkiin tai käyn veeärrän omassa luksusvessassa, jossa on oikein liukuovi ja automaattihana! 
Toinen ärsytys invavessoihin liittyen on eräänlaiset hienostorouvat, joilla iskee ujokakka, eivätkä he mitenkään voi mennä plumpsauttelemaan julkisesti kolmen kopin isoon vessayhteisöön. Ups, pääsi pieru, SO WHAT! Sekin kuuluu elämään ja välillä se haisee! Hei minäkin pieraisen joskus ja samoin juuri synnyttänyt Cambridgen herttuatar Catherine! Sen sijaan minä, pyörisläinen, saan haistella näitä vähän parempien ihmisten kakkoja invavessassa, Chanel No. 5 -hajuvesi huurun kera - ei kiva!"

Tämä postaus sai alkunsa päivänä, jolloin ketutti aivan kaikki! Joskus äärimmäisyyksiin venyneen pinnan saa käännettyä voitoksi ja saa aikaan jotain, mikä puhuttaa, naurattaa ja jälkikäteen ehkä vähän nolottaa! No tulipa tehtyä, mutta hei te tykkäsitte tästä, koska tämä on blogini luetuin postaus!

Se monesti kysytty: sairauteni syy


"Kukaan ei voi valita osuuko hoitovirhe kohdalle vai ei. Tätä ei olisi siis pystynyt välttämään mitenkään itse, ellei olisin tiennyt tulevaa jo valmiiksi - harmi että kristallipalloni jäi kotiin juuri tuona maanantaipäivänä jona minut leikattiin! Minulla meni leikkauksessa hermot, mutta hei se oli se sama paska maanantaipäivä myös kirurgille ja sille typerälle umpparille, joka hävisi silloin taistelun!"




Tämän postauksen kirjoittaminen oli erittäin voimaannuttavaa, mutta samalla haastavaa minulle. Olin tehnyt blogia aloittaessani päätöksen olla kertomatta sairauteni todellista syytä, koska pelkäsin. Näin jälkikäteen tuntuu jotenkin hölmöltä, että olen kirjoittanut blogissani hyvinkin kipeistä asioista, hermokivusta ja sen kokemisesta, mutta en voinut kirjoittaa sitä mistä kaikki on saanut alkunsa. Jotkut asiat vain kaipaavat enemmän aikaa kuin toiset ja lopulta on valmis menemään eteenpäin.
Olen erittäin kiitollinen teille kaikille saamastani tuesta ja ihanista kommenteista, mitä tähän postaukseen sain. Kiitos!

Toivepostaus: lapsuuteni toisena puolikkaana


"Olen monesti miettinyt äitiäni, 26-vuotiasta naisen alkua, joka sai kuulla odottavansa yhden vauvan sijaan kaksosia - esikoisiaan. Mietin mitä hän on mahtanut ajatella silloin. Soittikohan hän paniikkipuhelun äidilleen vai oliko hän aivan paniikissa vaatimassa palautusoikeutta toisesta alkiosta? Olen varma, että kun äitimme kertoi odottavansa kaksosia, hän sai kuulla kaikki mahdolliset variaatiot ja fraasit tuplaonnesta ja tuplatyöstä ja tiedän myös sen, että se on ollut äitimme mielestä ärsyttävää. Isämme on sen sijaan varmasti heittänyt kavereidensa kanssa miehekkäästi yläfemmat hyvästä suorituksesta - kaksi yhden hinnalla!" 

Kaksosuus on kiehtova aihe ja se tuntui kiehtovan myös teitä. Kaikki lähti tästä postauksesta, jossa esittelin yöllisen raskauskuvauksen tuotoksia identtisen kaksoissiskoni ollessa kuvattavana. Monelle taisi tulla yllätyksenä meidän yhdennäköisyys, koska niin monen silmissä seinän vieressä seisova kaunis kaksoissiskoni olisi mennyt minusta. Voin lohduttaa teitä, jotka menitte tähän kaksosuuden lankaan: ette ole ainoita jotka ovat sekoittaneet meidät pyöriksestä huolimatta!

Nämä postaukset ovat blogini luetuimpia postauksia ja tästä onkin hyvä jatkaa tämä tämä toiseksi viimeinen blogikuukausi loppuun ja aloittaa se viimeinen ja jännittävä blogikuukausi, joka tulee sisältämään muistoja ja upeita ylläreitä teille lukijoille! Voin kertoa, että minä en ainakaan meinaa pysyä tuolissani innostuksesta, odotuksesta ja jännityksestä, joten kannattaa olla kuulolla! Palaan asiaan tulevana lauantaina, hih! ;)


♥: Selina

 


Mikä on Kun äiti kelaa -blogin mieleenpainuvin postaus ja miksi  luette blogiani?

Ps. Luin juuri ensimmäisen postaukseni ja OMG, jäi linkittämättä! :D Postauksesta paistaa läpi jännitys ja into mutta myös epävarmuus. Näiden 11 blogikuukauden jälkeen koen, että olen löytänyt paikkani - pienen kolon - täältä blogimaailmasta, joka sopii minulle täydellisesti! Täällä on hyvä olla ja katsella maailmaa hieman rikkinäisen läppärini näytön läpi!

tiistai 18. elokuuta 2015

Kivun kasvot

"Kipu on väistämätöntä, kärsiminen on vapaaehtoista."

Sanotaan, että krooninen kipu ja hermokipu ovat pahinta mahdollista kipua. Olen kuullut jonkun vertaavan aaltoilevaa hermosärkyä synnytyskipuihin, joku sanoo sen olevan kuin kamalin migreeni ikinä, joka ei hellitä ja yltyy vaan ja joku puhuu vihlovasta hammassärystä. Olen itsekin sortunut näihin vertailuihin, mutta voin sanoa yli vuosikymmenen jatkuneen kivun jälkeen, että hermokipu vain sattuu, ei sitä kannata mennä vertailemaan tai kuvailemaan toisenlaisen kiputuntemuksen kautta. Jokainen tuntee ja kokee kivun eri tavalla, koska jokainen meistä on yksilö. Kipu ja sen kokeminen riippuu siis ihmisestä.
 
"Kipu kasvattaa."

"Mielen kipu on pahempaa kuin ruumiin kipu."

Kivulle on helppo antaa kasvot, ei tarvitse muuta kuin näyttää kipeältä. Se ei ole vaikeaa, jos sisällä jyskyttää jatkuvasti kipu, josta ei pääse eroon, kipu joka on läsnä jatkuvasti eikä anna hetkeäkään rauhaa. Silloin ei auta itku eikä nämä postauksessa vilahtaneet sanonnat - ne saattavat jopa pahentaa oloa. Typerin sanonta, minkä olen kuullut kipuun ja sen kanssa elämiseen liittyen on:  

"Älä koskaan hyväksy kipua, silloin se voittaa ja sinä häviät." 

Kun katsotte alla olevaa kuvaa, näytänkö kipeältä? Näytänkö siltä, että olisin hävinnyt kivulle?


Koskaan ei saisi sanoa ei koskaan. Olen jokaisessa kuvassa kipeä. Jokaisessa kuvassa kärsin hermokivusta, joka on jatkuvaa, mutta näettekö sen minusta?

"Usko itseesi, se kantaa pitkälle."

Vielä muutama vuosi sitten kivun kasvoni olisivat näyttäneet täysin erilaisilta. Silloin otsani olisi painunut ryppyyn ja silmäni puristuneet hetkellisesti kiinni kivun kouristaessa hallitsevana sisälläni. Mustat silmänaluset olisivat kertoneet kivun kanssa valvotuista öistä ja kalpea iho, punertavat silmät ja kasvot ilman hymyä henkisestä uupumisesta. Nyt kasvoni näyttävät täysin erilaiselta - näytän normaalilta, terveeltä ja onnelliselta!

"Olet kehosi paras asiantuntija."

Voin kuitenkin paljastaa, että kollaasissa on yksi kuva, jolloin olin kipeämpi kuin missään muissa kuvissa. Siihen kuvaan on ikuistettu se hetki, kun olin juuri päässyt sairaalasta, jossa olin kouristanut nukutuksesta huolimatta kivun ja dystonian vuoksi. Silmistäni oli katkennut verisuonia, vartaloni oli kouristusten vuoksi ruhjeilla ja silti minua hymyilytti, koska koin olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan - vain kaksi päivää sen kaiken jälkeen! Löydättekö sen kuvan kollaasista? En usko, koska olen hyväksynyt kipuni eikä se hallitse minua enää ja se näkyy minusta näissä kuvissa, mutta myös oikeassa elämässä. Se päivä, kun tämä ihme tapahtui oli valtava helpotus! Elin jatkuvasti kipuni kanssa kuin sotilas taistelussa, jonka hän tiesi jäävän viimeisekseen, mutta se taistelu jatkui vaan kiduttavana ja riistävänä usean vuoden ajan. Se päivä, kun hyväksyin kipuni tämä sotilas voitti - minä voitin. Minun ei tarvinnut vetää valkoista lippua salkoon ja luovuttaa - kipu väistyi ja sota oli ohi. Siitä päivästä lähtien alkoi elämä yhdessä uuden kumppanin, kivun kanssa.

"Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet." 
 
"Puhu, niin sinut myös kuullaan." 
 
Haluankin sanoa teille kaikille pitkäaikaisesta kroonisesta kivusta kärsiville, että hyväksykää itsenne kivun kanssa. Älkää antako kivun viedä persoonaanne tai hallita elämäänne vaan ottakaa se osaksi sitä. Antakaa itsellenne aikaa tutustua kipuun ja oppia tuntemaan se. Mielestäni kaikkeen voi tottua, mutta pelkoon ei. Älkää siis pelätkö elää kivusta huolimatta! Kipua täytyy muistaa myös kuunnella aivan kuin jokaisen on hyvä kuunnella itseään. Väsyneen äidin on levättävä silloin, kun lapsi nukkuu ja kipuihmisen on hyvä nauttia elämästä silloin, kun kipua on vähemmän. Nauttikaa siis elämästä kivusta huolimatta. Rakastakaa ja hemmotelkaa itseänne, ja muistakaa: te ette ole yksin - meitä on yli miljoona!

♥: Selina


maanantai 17. elokuuta 2015

Mummolan vadelmapensaassa

Kesä lähenee loppuaan, onhan jo elokuun puoliväli ylitetty. Kelasin eilen A-murun mummolan yli 30 vuotta vanhojen vadelmapensaiden juurelle. Pensaat ovat isoja ja osin villiintyneitä, mutta niistä tulee parhaimmat vadelmat mitä tiedän - ja luomuna tietenkin! Katsoin pilvettömältä taivaalta paistavaa aurinkoa ja silmäni painautuivat kiinni. Minua hymyilytti.

Nostin ensimmäistä alas taipunutta oksaa, se oli täynnä vadelmia. Vadelmat olivat kauniita, hehkuvan punaisia, herkkiä ja niin täydellisiä. Vain pieni kosketus sai ne putoamaan kannoistaan avoimelle kämmenelleni. Ihastelin kämmenelläni lepääviä marjoja ja maistoin yhtä varovaisesti - se maistui kesälle, vesisateelle ja auringolle. Se oli täydellinen vadelma.


Yhtäkkiä huomasin istuvani keskellä tiheiden vadelmapensaiden luomaa metsää. Astiani oli täyttynyt vadelmista, käteni olivat muuttuneet vadelmanpunaisiksi ja oli aivan hiljaista. Suljin hetkeksi silmäni, nautin hiljaisuudesta, auringosta ja hengitin syvään. Muistelin vadelmametsässäni mitä kaikkea ihanaa olemme tehneetkään tänä kesänä. Muistelin niitä ilon hetkiä, kun A-muru löysi hiekkalaatikosta kastemadon ja juoksi innoissaan näyttämään sitä minulle. Muistelin sitä voimia antavaa, kiljahtelevaa ja riemukasta naurua, kun Isimies suihkutti A-murua vesiletkulla ja sitä jännitystä, onnea ja iloa, kun neljäs kummilapsemme syntyi. Muistelin myös viime kesää, joka oli perheellemme äärimmäisen raskas. Sellaista kesää en toivoisi kenellekään. Sinä kesänä Isimies pelkäsi pahinta yrittäen samalla hoitaa kotona yksin pientä A-murua. Sinä kesänä minä itkin koti-ikävääni sairaalan käytävillä, piilossa jo tutuksi tulleiden hoitajien katseilta ja podin syyllisyyttä siitä, kun en voinut olla kotona perheeni kanssa. Tämä kesä on ollut täysin vastakohta viime kesälle ja koko perheemme on voinut paremmin. Tänä kesänä olemme  olleet onnellisia!

Samalla pieni kyynel vierähti poskelleni, mutta en pyyhkäissyt sitä pois. Se kirveli ihollani hetken kunnes pieni tuulenvire kuivasi sen ja se oli poissa - koko viime kesän tuska, kipu ja pelko!


Hymyilin pienessä vadelmametsässäni ja avasin silmäni. Minua vanhemmat vadelmapensaat keinuivat tuulessa ja kuulin kuinka anoppini oli tullut myös keräämän vadelmia, jotka kopsahtelivat rytmikkäästi hänen ämpäriinsä. Läheiseltä autotieltä kuului ohiajavien autojen ääniä ja järveltä kuului lasten naurua. Aurinko paistoi edelleen pilvettömältä taivaalta ja oli kaunista. Mikään ei ollut muuttunut, vaikka todellisuudessa sen pienen hetken aikana oli muuttunut paljon. Olin onnellisempi kuin pitkään aikaan ja kelasin hymyillen sisälle siitä omasta vadelmametsästäni, omista ajatuksistani ja hiljaisesta turvapaikastani halaamaan kahta päiväuniltaan herännyttä rakastani: A-murua ja Isimiestä.

Oivallus, onni, ilo ja rakkaus - ja 10 kiloa vadelmia!


Nyt on kesän marjaisat maut säilötty pakastimeen pitkää talvea varten - nyt syksy saa tulla!


Ihanaa maanantaipäivää kaikille!

♥: Selina


sunnuntai 16. elokuuta 2015

A-murun pyörä

Ostimme A-murulle hänen ensimmäisen polkupyörän jo viime kesänä, mutta silloin neiti ei kuitenkaan innostunut ollenkaan pyörästään, polkimista tai sarvista - edes kilisevä kello ei kiinnostanut! Kevään tullen oma pikku pyörä alkoi kuitenkin kiinnostamaan A-murua enemmän ja hän oppikin kevään ja kesän aikana hyvin nopeasti pyöräilyn taidon jarrutusta lukuun ottamatta. No onneksi vielä on koko loppukuu aikaa harjoitella - onhan elokuukin kesäkuukausi! 



Kesän aikana A-muru on oppinut varmemmaksi pyöräilijäksi. Hän jaksaa polkea jo suhteellisen pitkän matkan ja nauttii selkeästi pyöräilystä. Turvallisuusohjeetkin alkavat vähitellen sitä jarruttamista lukuun ottamatta tuntumaan A-murusta luonnollisilta - pyöräilemään ei lähdetä ilman kypärää ja meitä vanhempia pitää totella. Totteleminen on vain välillä helpommin sanottu kuin tehty, kiitos uhman! En malta odottaa, että A-murun pyöräilystä poistuu ne katso tietä-, jarruta NYT- ja aja reunassa-huudahdukset ja voimme turvallisesti käydä kahdestaan pyöräretkillä, A-muru omalla pikku pyörällään ja minä pööriksellä, kuten A-muru pyöristäni kutsuu! ♥ 


Väsynyt pieni pyöräilijä pitkän lenkin jälkeen.



♥: Selina


Pyöräilettekö te lastenne kanssa?

perjantai 14. elokuuta 2015

Tämän jälkeen sinäkin haluat munaa!

Hei ja anteeksi rakkaat lukijat, minun oli ihan pakko! Kaksimielinen persoonani hihittelee teinimäisesti tälle typerälle otsikolle, sen konservatiivisen kotirouvan pyöritellessä häpeissään silmiään. Siinä se nyt kuitenkin on - blogin typerin otsikko ikinä - ja nyt jaan teille otsikon lupauksen mukaisesti yhden herkullisen ja munarikkaan reseptin, jota tekin haluatte kokeilla!

Isimies on pullamössökansalainen ja tykkää perinteisestä paahtoleivästä - tietenkin ilman sitä terveellistä täysjyvää. Hän syö paahtiksia aamiaiseksi ja joskus iltapalaksi, mutta viime aikoina hänen ihonsa on alkanut reagoimaan ihmeellisellä ihottumalla ja hän kokeilee nyt vähentää leivän syöntiä hetkeksi sen sisältämään hiivan vuoksi. Mutta mitä pullamössömieheni söisi leivän tilalla aamiaiseksi? Hänen mielestään kaurapuuro on suurinta huijausta ikinä, koska heti työmaalle päästyään hänelle iskee se ensimmäinen nälkäkouraisu ja maha alkaa nurisemaan lisää ruokaa. Ruokatunnilla tilanne on kuulemma jo vakava.

Mietiskelin hetken erilaisia aamiaisvaihtoehtoja ja sitten se iski: omeletit! Omeletit ovat täyttäviä, herkullisia ja niihin voi sujauttaa täytteeksi vaikka mitä. Lisäksi ne ovat helppoja ja nopeita valmistaa ja jopa tuollainen analyyttinen teoreetikko saa sellaisen aikaan ihan omin pikku kätösin!

Perusohje omeletteihin on yksinkertainen. Tarvitset vain kolme munaa, 2-3 rkl vettä, kermaa tai maitoa ja ripauksen pippuria ja suolaa. Myös valmistus on erittäin yksinkertaista, eli munat vain vatkataan kevyesti, lisätään neste ja mausteet ja sitten ei muuta kuin ölyä pannulle ja paistopuuhiin! Omelettien hienous on kuitenkin täytevaihtoehdoissa - niitä on vaikka muille jakaa aina perinteisestä ja kotoisasta nakkimunakkaasta eksoottisempaan tuliseen intialaiseen munakkaaseen.

Millainen on sitten Isimiehen suosikkiomeletti? Se ei ole suinkaan miehekäs pekoni-juustotäytteinen rasvapommi, joka räjähtää elimistössä jättäen jälkeensä vain tuhoa ja tukkeutuneita verisuonia, vaan ihan kasvisversio - kyllä, luitte oikein! Isimiehen lemppariomeletti täytetään paistetuilla herkkusienillä, paprikalla ja kirsikkatomaateilla. Lisään munaseokseen vielä ennen paistamista ripauksen juustoraastetta ja herkkusta tulee täydellinen! Tämä omeletti sopii mielestäni niin tuhdiksi aamiaisomeletiksi kuin lounaaksi salaatin kera ja siitä voi helposti tehdä ruokaisamman lisäämällä täytteeseen vaikka jauhelihaa.

Mainittakoon, että kuvan omeletti ei ole Isimiehen tekemä, vaan hän tekee omeletistaan suoraan perinteisen munakkaan, johon hän nakkaa vain täytteet sekaan. Kiireessä ei kuulemma ehdi taiteilemaan hienoa omelettia persilja-koristeella, mutta hei, maku ratkaisee!


♥: Selina

 

Teettekö te omeletteja ja olisiko teillä jokin hyvä omelettiresepti jaettavaksi?

torstai 13. elokuuta 2015

Nyt on aika harrastaa - vai onko?

A-murun täytettyä kolme meille tuli Isimiehen kanssa sellainen tunne, että nyt olisi hyvä aika aloittaa jokin harrastus, jossa A-muru saisi tavata ikäisiään, oppisi uutta ja toimimaan ryhmässä. 

Mitä kolmevee voi sitten harrastaa?

A-murun harrastusta miettiessä ajatuksenani oli, että harrastus kantaisi mahdollisimman pitkälle ja se olisi tietenkin myös A-murun mieleen. A-muru on monen ikäisensä tavoin osoittanut niin liikunnallisia, rytmillisiä kuin musiikillisia piirteitä,  joten hänhän voisi sen puolesta harrastaa vaikka mitä. Siispä tutustuin ensimmäisenä kotikuntamme kansalaisopiston A-murun ikäisille lapsille tarkoitettuihin harrastusmahdollisuuksiin. No se tarjonta oli aika suppea - tai sitten minä olen liian vaativa. On hassua, että oman lapsen kohdalla harrastusmahdollisuuksista nousi välittömästi seinä vastaan, kun itse olin aivan innoissani lapsuuden partioharrastuksen aikaisista metsäretkistä ja jopa showtanssista! Harrastusmahdollisuuksia kartoittaessani pidin muskaria liian tavanomaisena, baletti, no sitähän harrastaa melkein kaikki ja liikuntaleikkikoulu tuntui liian pelottavalta ajatukselta, kun kuvittelin kaksi yläkouluikäistä teiniä vetämässä sadan lapsen ryhmää ajatuksella etteivät he ikinä - siis IKINÄ - hanki omia lapsia, kun kasvavat aikuiseksi! No ei nyt sentään! ;) Lapsuuteni kotikunnassa harrastustarjonta rajoittui lähinnä voimisteluun, partioon ja musiikkiopistoon, joten saisin olla enemmän kuin kiitollinen nykyisen kotikuntamme harrastustarjonnasta!

Uppoutuessani syvemmälle ja syvemmälle harrastusmahdollisuuksien maailmaan huomasin, että harrastukset ovat paitsi kalliita, mutta osaan niistä piiloutuu myös raivostuttavia stereotypioita. Puhutaan esimerkiksi heppatytöistä ihan niin kuin poikalapset eivät voisi harrastaa ratsastusta kuten tytöt hurjastella karting autoilla vaaleanpunainen ajokypärä päässään. Tiedän myös, että on olemassa pojille suunnattuja tarzankerhoja ja tytöille omia prinsessakerhoja, mutta exciusme, mitäs sitten tapahtuu, jos tyttö haluaakin leikkiä ennemmin liaaneilla ja riehua poikalasten kanssa eikä juoda prinsessojen kanssa leikkiteetä pienen pöydän ympärillä, kuten oletetaan? Kysyimme siis A-murulta, mitä hän haluaisi harrastaa unohtaen kaiken sen tutkimustyön minkä tein pääni sisällä harrastusmahdollisuuksia kartoittaessani, ja kun esitimme tämän kysymyksen, vastaus tuli kuin suoraan apteekin hyllyltä.

Tämä harrastus on katkeran mutsin pahin painajainen - harrastus, jota en voinut lapsena käpykylässä asuessani harrastaa. Tämän harrastuksen kautta tulen varmasti hulluksi kaikesta ihanasta vaaleanpunaisesta hörsselistä, pehmeästä tyllistä ja suloisista nutturakampauksista, joita meillä harjoitellaan jo kovasti. Niin ja ne ylisöpöt tossut, ranskankieliset ohjaukset ja elegantit liikeradat...

Meillä aletaan harrastamaan balettia!

En malta odottaa A-murun tulevia balettikoulun näytöksiä, niitä upeita nutturoita, tyllin ompelua ja strassien liimailua enkä tulevaisuudessa saatavia aitoja kärkitossuja ja ajatusta siitä, että A-muru harjoittelisi joskus Joutsenlampea olohuoneessamme Tšaikovskin soidessa taustalla! Okei nyt vähän jäitä hattuun - A-muru kävi eilen vasta ensimmäisellä balettitunnilla! ;)



"Äiti, saanhan minä sitten sellaisen vaaleanpunaisen meton ja tossut, saanhan?"

Saat toki rakkaani, kaikki aikanaan!






 

♥: Selina

 


Onko teidän lapsillanne harrastuksia?

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Eräs taitolaji: riitely

Siitä se lähti, huono päivä meillä molemmilla. Koko päivä sisälsi mykkäkoulua, tiuskimista, mököttämistä ja muutaman sanan lauseita, joista puuttui kunnioitus, rakkaus ja välittäminen - tyhjiä lauseita. Sen päivän ilta päättyi siihen, että minä hermostuin, menin ulos rauhoittumaan ja jatkoin kypsästi mykkäkouluani A-murun leikkimökissä. Lopulta löysin itseni itkemästä tyhmyyttäni A-murun leikkimökin matolta. Olisiko kerrankin pitänyt antaa periksi?

Minä en osaa riidellä, en kerta kaikkiaan osaa! Olen ehkä maailman rasittavin riitelykumppani, kun en osaa pitää suutani kiinni enkä osaa antaa asian vain olla, vaikka se olisi varmasti helpompaa. Takerrun pikkuseikkoihin ja väännän niistä mitä ihmeellisempiä johtopäätöksiä - kuulostaako tutulta? Lopulta riidan jälkeen nämä johtopäätökset tuntuvat maailman lapsellisimmilta ja tunnen itseni entistäkin typerämmäksi. Isimies ei myöskään hallitse tätä elämän pakollista osa-aluetta sen paremmin kuin minä. Tämän täytyy olla kohtalon ivaa muuten hyvässä avioliitossamme! Täydennämme muuten kliseisesti toisiamme minun ollessa se spontaani rämäpää ja hänen teoreettinen ajattelija ja suunnittelija.

Riitelemme erittäin harvoin, mutta silloi riitamme ovat pirullista kettuilua, joka pitkittyy ja pitkittyy kunnes toinen ymmärtää lopettaa, antaa periksi. Meidän täytyisi oppia riitelemään avoimesti ja kunnolla, ei silleen rikotaan häälahja-astiasto ja väännetään pöytähopeat mutkalle-riitelyä, vaan keskustelemaan kiukusta huolimatta aikuismaisesti. Mutta kun kaksi jääräpäätä sanoi toisilleen tahdon, ei voi odottaa muuta!
Pitäisi ilmeisesti riidellä useammin, koska silloin säästyisi rumat sanat siihen kivuliaaseen varpaan murtumiseen tai auton hajoamiseen - niin ja ovien saranat! Sen minä sanon, että jos piilov*ttuilu on taitolaji, niin on muuten riitelykin! Onneksi riitelemme erittäin harvoin - se on aika perseestä!

Yhden asian me kumpikin kuitenkin osaamme erittäin hyvin: pyytää ja antaa anteeksi, ja se on paljon arvokkaampi taitolaji kuin riitely.




♥: Selina

 

Millaisista asioista teillä riidellään?

tiistai 11. elokuuta 2015

"En syö, se on pahaa!"

Tämä lause kuuluu meillä nykyään lähes joka aterialla ja kovaa! Uhma, se istuu myös ruokapöydässämme taaperotuolissaan sylkemässä ruokaa, nakkelemassa sitä lattialle tai syöttämässä sitä salaa minikoira M:lle - Minikoira M:ää tämä palvelu ei taida tosin haitata.

Saako  ruoasta sanoa, että se on pahaa? Pitääkö kaikkea maistaa? Onko maisteluannokset so last season? Pitääkö lautanen syödä tyhjäksi ja joutuuko tinttailusta ruokapöydässä ilman ruokaa nukkumaan?

A-muru on nyt uhmailun aikana alkanut syömään todella huonosti. Välillä ihmettelen, että jaksaako tuo energiapakkaus todella koko päivän aamusta iltaan pelkän kaurapuuron voimalla, koska kaurapuuro on oikeastaan ainoa ruoka, mitä neiti syö mukisematta. Lounas, päivällinen ja välipala kuluvat ruoan närppimiseen, sillä sotkemiseen, taaperotuolista karkaamiseen ja lusikan välttelyyn. Tuntuu, että monesti pelkkä syömään-kutsun kajahdus saa A-murussa aikaan sen päätöksen, että pöydällä odottava ruoka on varmasti todella pahaa, eikä sitä kannata edes maistaa! Kuitenkin lopulta keskustelun ja joskus pienen väännön ja iPadilla lahjonnan jälkeen ruoka alkaakin maistumaan ja annoksesta menee ehkä puolet, muttei missään nimessä enempää.

Sanokaa pliis että tämä on ohimenevä vaihe tai muuten tuosta meidän neidistä kasvaa kitukasvuinen ja kiukkuinen aikuinen ties millaisilla puutostiloilla!

"EN SYÖ, SE ON PAHAA!!!!"
(Raejuustoa, perunamuusia ja possua.)

Yritän ruokauhmasta huolimatta kasvattaa A-murun siihen, ettei mistään ruoasta saisi koskaan sanoa, että se on pahaa. Ruoasta ei tarvitse aina tykätä ja sen voi kyllä sanoa ääneen, mutta pahaksi sitä ei saa sanoa. Eiväthän aikuisetkaan välitä kaikista ruoista. Meidän ruokapöydässä ruokaa pitää myös aina maistaa. Eihän lapsi voi tietää pitääkö hän ruoasta vai ei, jos ei maista sitä - maisteluannokset kunniaan! Kuitenkaan lautaselta ei tarvitse raapia lusikalla sitä viimeistä kastiketilkkaa minun vahtiessa vieressä, että lautanen tulee varmasti tyhjäksi, koska aikuiset annostelevat vielä A-murun ruoan. Meillä on kuitenkin sellainen sääntö, että puolet annoksesta pitää syödä. Kenellekään ei kuitenkaan liene yllätys, että joskus A-muru haukkuu minun 2½ tuntia hauduttaman lihapadan ensinäkemältä pahaksi, hän ei suostu maistamaankaan sitä eikä annoksesta mene sitä toivottua määrää muuta kuin Minikoira M:n kuolaa valuvaan kuonoon!

Vaikka tällä äidillä meinaa välillä usko loppua uhmakkaan, ruokaa sylkevän ja nakkelevan taaperon kanssa, niin tiedän, että vaikka uhmakas taapero onkin välillä suorastaan pöljä itkiessään räkäkupla nenässään yhden perunaviipaleen tähden, niin ei hän itseään nälkään tapa. Sen verran varmasti pahin uhma ja oma tahto ymmärtävät väistää kurnivat vatsan tieltä.



♥: Selina

 


Miten teillä syödään ja miten teidän perheissänne toimitaan ruokapöydässä uhmailevan taaperon kanssa?

maanantai 10. elokuuta 2015

KPBP TRE

Jos joku mietti otsikon nähdessään, että mikä hiton otsikko tuo nyt on, niin voin kertoa, että tämä postaus kertoo parhaasta lauantaista pitkään aikaan, eli Kaksplussan blogipäivästä Tampereella!

Tervetuloa minun ja blogikollegoideni tulevien postausten myötä kurkkaamaan, mitä kaikkea kivaa ikimuistoinen blogipäivämme sisälsikään!
Iloiset Kaksplussalaiset Tampereella! 

Viime perjantaina minulla oli jännittävä ja kutkuttava tunne, koska tiesin, että lauantaina aamuviideltä minun ja pikkusiskoni herätyskellot herättäisivät meidät uuteen päivään, joka jatkuisi OnniBussilla kohti ihanaa Tamperetta ja Kaksplussalla bloggaavia kollegoitani. Voisi kuvitella, että äiti-ihminen tarvitsee paljon unta, mutta edes kolmen tunnin yöunet eivät olleet innostukseni tiellä, kun kännykkäni pirahti aamulla soimaan ja singahdin alakertaan. Avustajakseni lupautunut pikkusiskoni E ei tosin ollut aivan yhtä pirteässä kunnossa, kun sain herätellä häntä pariin otteeseen - kännykän torkkuhälyjen lisäksi. ;) Aamukoomailusta huolimatta ehdimme saada kaiken valmiiksi ja pääsimme matkaan.

Matkustaminen Onnibussilla sujui hyvin näin pyöriskäyttäjänkin kannalta. OnniBusseissa invaystävällisyys on huomioitu kuskin apuna ja pyöriksellä pääsee kelaamaan bussiin luiskaa pitkin. Matka meni yllättävän nopeasti, kun puhuimme E:n kanssa niitä näitä ja odotin jännittyneenä muutaman tunnin päästä alkavaa blogipäivää. Mietin kovasti, millaisia bloggaajat mahtavat olla näppäimistön toisella puolella ja odotin innolla, että pääsisin tutustumaan heihin!

Blogipäivä vietettiin Holiday Club Tampereen kylpylässä, joka myös majoitti siellä yöpyvät bloggaajat edulliseen blogihintaan. Tartuin tietenkin tilaisuuteen ja varasin hotellista minulle ja E:lle esteettömän huoneen. Pääsimme hotellille paria tuntia ennen blogipäivän alkua ja saimme poikkeuksellisesti hotellihuoneemme aiemmin omasta toivomuksestani, että pääsin levähtämään pitkän bussimatkan jälkeen ennen muiden bloggaajien tapaamista. Huone oli isohko hotellihuone ja siellä oli tilava WC ja kylpyhuone. Huoneessa oli myös iso parveke järvinäköalalla Näsijärvelle (ei merinäköalalla, mikä alkuperäisessä postauksessa luki, noloa! :D), mikä oli aivan ihana!





Tampereen kylpylä oli hotellina erittäin viihtyisä, invaystävällinen ja siisti. Ravintolasta sai tilattua À la carte annoksia, syödä runsaasta buffetista tai mennä herkuttelemaan pizzalla. Hotellin aamiainen onkin sitten taas aivan oma lukunsa - voi mitä ihania herkkuja sieltä löytyikään! E kysyikin osuvasti reissumme aikana, että jos saisin yhden päivän, jona pystyisin syömään ihan mitä vain, niin mitä söisin. Minun ei tarvinnut miettiä vastaustani kauaa, koska katsokaa nyt tätä Tampereen kylpylän upeaa aamiaista - nam!





Kun olimme asettuneet hotelliin, vaihtaneet vaatteet ja meikanneet koitti vihdoin aika, kun saimme lähteä kohti kokoustiloja, missä blogipäivä oli tarkoitus viettää. Nappasin kokeneen bloggaajan elkein järkkärin kaulalleni ja suuntasimme jännittyneinä kohti vanhoja ja uusia blogiystäviä.

Blogipäivän järjestäjät Eveliina ja Paprika olivat tehneet valtavan ihanat järjestelyt meille kymmenelle blogipäivään osallistuvalle bloggaajalle. Tarjolla oli alkumaljan lisäksi pientä naposteltavaa, kahvia ja teetä.





Blogipäivän yhteistyökumppani Tampereen Baby Style järjesti meille ihanan tuote-esittelyn tuotteistaan ja ihastuin erityisesti uutukaisen Done by Deer -tuoteperheeseen. Tampereen Baby Stylen Elina ja Niina ilahduttivatkin meitä bloggaajia goodie bagiin päässeellä supersuloisella Done by Deerin seepralla, josta tulikin heti A-murun suosikki! Käykää siis kurkkaamassa Baby Stylen nettisivuilta Done by Deerin tuotteita ja ihastukaa!

Blogipäivään kuului myös odotettu valokuvauskurssi, jonka piti luova ja taitava valokuvaaja Raisa Taurinka. Raisa oli erinomainen opettaja, joka opetti ihan kädestä pitäen käyttämään kameran pelättyä manuaali-asetusta. Moni bloggaaja saikin ihania ahaa-elämyksiä ja minä sain kullanarvoisia vinkkejä salamakuvaamiseen. Kiitokset siis opetuksesta Raisa!
 


Blogipäivän järjestäjät: Paprika ja Eveliina. 

Me bloggaajat saimme ihanien kokemusten ja uusien tuttavuuksien lisäksi blogipäiviltä myös goodie pag-pussukoita, jotka sisälsivät muun muassa suklaaherkkuja, alekoodeja, luonnonkosmetiikkaa ja leluja tuliaisiksi lapsille.

Blogipäivä Tampereella oli ihan mahtava ja naurua riitti pitkälle iltaan, joten onnistuneesta päivästä saan kiittää ihania järjestäjiä Eveä ja Paprikaa, yhteistyökumppaneita, E siskoani, joka oli isona apuna koko päivän sekä tietenkin teitä ihania kollegoita, jotka osallistuitte blogipäivään. 

Koska tavataan uudestaan! ;)






 

♥: Selina



#kaksplusbloggaajattampereella:
Big Mama's, Frutti Di Mutsi, Höpsöä pientä, Ihanan karmea, Kadun aurinkoisella puolella, Kasvukausi, Kun äiti kelaa, Lastenhuoneenkapina, MiruMaru, Munakoisoni ja minä, My Miracle X Girl ja Äiti on vihannes.


Menossa mukana: