torstai 30. huhtikuuta 2015

Kun äiti aloitti lakon


"Hei, olen Selina ja kontrollifriikki siivoushullu!"

Olen ennenkin blogissa maininnut minun pakonomaisesta taipumuksesta pienimuotoiseen siivoamiseen, paikkojen järjestämiseen ja puunaamiseen. En siedä likaisa peilejä, ikkunoita tai murusia pöydällä. Isimiehen partakarvat lavuaarin reunalla on ehdoton nou nou, samoin tyhjät vessapaperihylsyt telineessä. Likaiset astiat tiskillä, sormenjäljet kaapinovissa, vinossa oleva taulu...ARG, tulen hulluksi.

Nyt hengitän syvään ja rauhallisesti. Noin, nyt se alkaa, nimittäin LAKKO!

Lakkoilmoitus

Tästä päivästä lähtinen minä, Selina-siivoushullu alan lakkoon! Lakko koskee pienimutoisia kotitöitä, järjestelyä ja siivoilua. En koske A-murun huoneessa levällään oleviin leluihin, puunaa keittiön tasoja tai järjestele kotia 30.4.-2.5 välisenä aikana. 
Jos sanani syön niin...laitan Isimiehen siivoamaan kotimme lakon jälkeen. ;)


Kotona 30.4.2015

- Selina

Tältä kotimme näytti tänään torstaina 30.4 viikkosiivouksen jälkeen. No okei, se näyttää aina viikkosiivouksen jälkeen tältä, mutta vain hetken!




Katsotaan lauantaina miltä kotimme näyttää lakon jälkeen. ;) Päivittelen lakkotilannetta tulevissa postauksissa!


♥: Selina

Alkaisitteko te tukilakkoon kanssani? ;)

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kun äiti tutkii: Bloggaajatyypit

Kirjoitin viime viikolla postauksen erilaisista anonyymeista ja ajattelin jo silloin kun näpyttelin postausta, että olisi mukava kirjoittaa myös erilaisista bloggaajatyypeistä, joita on blogimaailmassa yhtä paljon kuin blogeja. Esittelen teille tässä postauksessa muutaman.

Tämä postaus on kirjoitettu huumorilla, kieli poskella -asenteella, joten toivon, ettei kukaan blogikollegani loukkaantuisi näistä luomistani blogipersoonista. Minusta me kaikki bloggaajat olemme arvokkaita blogipersoonasta riippumatta ja bloggaus on upea harrastus varsinkin silloin kun blogi on kirjoittajansa näköinen.

Populisti bloggaajat:
Populistit kyttäävät Iltasanomien tai Iltalehden sivuilla odottaen kädet näppäimistöllä "Juuri nyt"-uutisia tai jonkun kohublondin laukaisemaa luotia, joka sekoittaa koko somen. He kilpailevat mehevimmästä uutisesta, josta tietenkin näppäillään heti naseva postaus omaan blogiin samalla toivoen, että juuri hän ehti ensimmäisenä.  Aikainen lintu madon napppaa, Populistilla on siis aina kolme välilehteä auki: Yhdessä Bloggeri, yhdessä IS ja yhdessä IL. Sitten vain odotetaan.
Populisti bloggaajien blogit ovat täynnä mielipiteitä. Ne voivat olla poliittisia tai yhteiskunnallisia, mutta myös räväköitä kannanottoja uutisiin.

Se mitä kunnioitan populisti bloggaajissa on, että he seisovat yleensä mielipiteensä takana kritiikistä huolimatta. Tämä bloggaajatyyppi on nimittäin usein keskustelupalstojen av-mammojen kynsissä.

"Rakas päiväkirjani, ei kun blogini", Päiväkirja bloggaajat:
Päiväkirja bloggaajat kirjoittavat blogejaan päiväkirjatyyliin - ei mahtanut tulla yllätyksenä. ;)
Blogiin päivitetään asia kuin asia aina naapurin mummon pyllähtämisestä oman kuolaavan jälkikasvun kakka-analyysiin.
"Tänään oli hieman vihreää, miten teillä muilla?"

Päiväkirjamaiset blogit ovat huippuja juuri rehellisyyden ja avoimuuden vuoksi. Blogeissa kerrotaan, miten päivä on mennyt - oikeasti, koska monesti itse bloggaajakin myöntää, että kirjoittaa blogia itselleen muistoksi tietystä elämänvaiheesta. 

Salaperäiset bloggaajat:
Salaperäiset bloggaajat pyrkivät olemaan hyvin mystisiä. Postaukset loppuvat aina johonkin, jonka saa tietää vasta seuraavassa postauksessa ja sitten lukijat jännittävät, että mikähän se jokin nyt on.
Varma lukijaloukku siis!

Itse en pidä salaperäisistä bloggaajista, koska omaan yksinkertaisesti niin laiskan ja tyhmän mielen, että en malta odottaa mitään seuraavaan päivään - tylsää! :D Niin ja syyllistyn itsekin samaan satunnaisesti omassa blogissani. 

Räväkät bloggaajat:
Räväkät bloggaajat elävät blogimaailman mustavalkoisessa osassa. Heistä joko pidetään tai ei ja mielipiteitä heidän postauksistan saa lukea laajasti eri keskustelupalstoilta Populistien kaverina. Ainakaan he eivät ole yksin siellä av-mammojen  kynsissä.
Näistä blogeista saa lukea purevia ja väkeviä postauksia, joita ei kerralla niellä. Ne joko naurattavat pissat housuun -asteelle tai kauhistuttavat saaden aikaan piiiiitkän syvän huokauksen.
Voimasanoja ja sanavapautta ei ole säästelty nokkelista sanankäänteistä puhumattakaan. 

Itse luen tällaisia blogeja pilke silmäkulmassa. Tarvitseeko kaiken olla aina niin vakavaa - edes blogimaailmassa? Näistä blogeista saan mukavaa vaihtelua omaan tasaiseen elämään naurunpyrskähdyksien tai pään pyörittelyn kera.
  
OHO, mun maha kasvaa -bloggaajat:
Raskausblogit elämän suurimmasta ihmeestä, eli siitä kuinka kaksi ihmistä tapaavat toisensa: Ensin vähän jutellaan, sitten halataan ja vähän pussaillaan ja sitten...niin. Siitähän niitä pieniä ihmeitä syntyy kuin sieniä sateella, samoin raskausblogeja. Nämä blogit alkavat kusisen yllärin jälkeen pahoinvoinnilla, pelolla ja tuskailulla, ja ylläri, päättyvät myös siihen - eihän se synnytys koskaan mene niin kuin elokuvissa!
Näistä blogeista voi lukea äidin painotuskailuista, veriarvoista, sticksauksista onko pissassa proteiinia vai ei ja pienen ihmeen hikoista, potkuista ja masun kasvusta. Kun 9kk bloggausta on takana ja siitä(kin) palkintona sylissä tuhiseva pieni ihme, niin bloggaaja on hetken aivan hukassa ja perustaa äidinmaitohuuruissaan uuden blogin... 

...perheblogin.

HEI, mun pieni ihme kasvaa -bloggaajat:
Näissä blogeissa seurataan sen pienen ihmeen kasvua ja kehitystä, jonka innokas äitibloggaaja päivittää millin ja gramman tarkkuudella jokaisen neuvolan jälkeen. Pienestä ihmeestä ollaan tietenkin luomassa pientä Einsteinia kehuskelemalla, kuinka pieni musupallero oppi istumaan ja samalla taputtamaan käsiään - tietenkin. 
Samalla blogissa saa seurata bloggaajan kasvua äidiksi ja lukea epäonnistuneista parisuhdeilloista, kun jo 15 minuutin erossaolon jälkeen pienestä ihmeestään homma kaatuu ikävään ja äitibloggaajan hormonimyrsky-itkuun. Kynttilät sammutetaan siinä vaiheessa ja homma on valmis. Katsotaanko vuoden päästä uudestaan?

Olen itse lukenut pääasiassa vain raskaus- ja perheblogeja. Mielestäni on upeaa päästä kurkkaamaan toisen raskausaikaan, olemaan läsnä kun bloggaaja paljastaa kumpaa laatua pukkaa tai saada lukea postaus otsikolla: "VEDET MENI, MÄ SYNNYTÄN!" ja samalla alkaa jännittämään toisen, täysin tuntemattoman ihmisen puolesta.
Parhautta on kuitenkin se, että joskus raskausblogista seuraa mahtava perheblogi, jonka kautta pääsee tutustumaan siihen asiaan, minkä vuoksi bloggaaja on kirjoittanut aiemmin: vauvaan.

Lastenvaatehullut bloggaajat:
Nämä bloggaajat ovat aloittaneet kalliin harrastuksena jo raskausaikana, jolloin kaapin perukoille on hamstrattu isimiehiltä salaa vaatekerrat AINAKIN seuraavalle viidelle vuodelle. Vaatemerkit ovat toinen toistaan erikoisempia ja ekologisempia ja maksavat luomupuuvilloineen enemmän kuin tällä bloggaajalla menee viikossa rahaa ruokakauppaan. 
Näissä blogeissa kuvat ovat laadukkaita ja lapset vaatteineen ovat huoliteltuja viimeistä hiuskarvaa myöden. Kuvat on otettu neutraalissa ympäristössä, että vaatteet pääsevät oikeuksiinsa. Vaatehullut bloggaajat ottavat valinnoissaan myös eettisyyden huomioon ja  hallitsevat sertifikaattien sanaston A:sta Ö:hön.

Kukin pukee lapsensa tyylillään myös blogimaailassa. Itselle tuli blogimaailman myötä yllätyksenä kuinka valtavasti eri vaatemerkkejä onkaan ja kuinka kalliita vaatteita lapsille tehdään! Itse satsaan laatuun, mutta ostan A-murulle vaatteita perus kivijalkakaupoista ja halpamerkkien luvatusta maasta: Halpa-Hallista. Katson kuitenkin, että vaate on sen verran laadukas että se kestää varmasti enemmän kuin yhden pesun.

Kaikki on NIIN hyvin -bloggaajat:
Nämä bloggaajat kirjoittavat blogeihinsa vain hyvistä asioista. Blogin sisältö on täydellinen kuvaus siirappisen suloisesta perhe-elämästä tai vanhemmuuden onnesta, upeista kodeista ja hyväntuulisista päivistä.
Kakkavaipat ja erääntyneet laskut jäävät näiden blogien ulkopuolelle.

Vaikka pidänkin arkisista blogeista, joissa on esillä myös elämän nurjapuoli, niin on virkistävää lukea myös blogeja, joissa pääpaino on vain hyvissä asioissa. Pidän kuitenkin enemmän elämänmakuisista blogeista, joissa kakka haisee ja koti on räjähtänyt kolmannen kerran samalle päivälle, mutta ymmärrän, että kaikki eivät halua kirjoittaa tai lukea tällaisia blogeja. 

Lapsellani ei ole kasvoja -bloggaajat:
Nämä bloggaajat kirjoittavat julkista blogia, avautuvat elämästään ja lisäävät oman pärstänsä joka toiseen postaukseen, mutta lapsen naama peitetään joko sydämellä tai tähdellä tai sutataan muuten piiloon. Myös lapsen nimi-identiteetti on suojattu ja lapselle on luotu bloginimi, joka koostuu etunimen alkukirjaimesta tai söpöstelynimestä.

Täytyy myöntää, etten itse koskaan välittänyt blogeista, joissa lapsen kasvot sutattiin, kunnes päätin perustaa oman. Silloin minulle tuli tarve vaalia lapseni nettinäkyvyyttä ja häivyttää A-muru perheblogistani. Niin hassuinta tässä on se, että ilman A-murua mitään blogia ei olisikaan. Silti haluan suojella lastani viimeiseen asti, vaikka en suoraan sanoen usko, että blogini asettaisi häntä suureen vaaraan. 


Katsokaa mun tän päivän asua -bloggaajat:
Muotiblogit ovat sitä kuuminta hottia ja suosituin genre koko blogimaailmassa.
Blogeissa on laadukkaita asukuvia monesta eri kuvakulmasta - tietenkin ja ne eivät ole niitä kömpelöitä selfieitä likaisen peilin kautta kuvattuna!
Mitään feikkivaatteita tai Halpa-Hallikamaa blogeissa ei tietenkään näy, vaan muotibloggari uskaltaa sujahtaa näihin mukaviin pieruverkkareihin vasta kun kameran akku on loppu ja tietokone huollossa.
Nämä blogit ovat täynnä kauneutta: Ylipitkiä ripsiä, upeita kampauksia ja epämääräisen muotoisia rakennekynsiä koristeineen. 

En ole koskaan lukenut pelkkää muotiblogia, koska en ole ollenkaan kiinnostunut muodista, vaan ne ihanat ja rennot pieruverkkarit vetävät enemmän puoleensa. Mutta jos muotiblogiin liittyy jotenkin perhe, niin hep, mukana ollaan!

Mun koti on täällä netissä -bloggaajat:
Nämä bloggaajat perustavat blogin, kun kaikki mahdollinen raha on kaavittu sukulaisilta ja pankin holveista kasaan, laskettu ja maksettu elämän kallein hintalappu: oma koti.
Blogi voi alkaa valtavasta ruskeasta läntistä, omasta tontista tai se voi olla valmiin paketin remontoimista lattiasta kattoon tai pienellä pintaremontilla omaksi kodiksi muuttamista. Blogeissa on paljon lainattuja kuvia ja kollaaseja erilaisista tapettimalleista kaakeleihin. Näiden kollaasien avulla tehdään lukijoiden kannustuksella päätökset, ostetaanko omaan kotiin ne muodikkaan korkeakiiltoiset kaapit vai tyydytäänkö halvempaan Ikean valkoiseen.
Bloggaajan kotoa löytyy maalaisromanttisia löytöjä, eli vanhoista ovista tehtyjä pöytiä tai kalliita desingkalusteita, joita kuvataan kymmenestä eri kuvakulmasta blogiin muiden ihasteltaviksi.
Yleisin blogikoti on valkoinen talo, jossa on valkoinen lattia, valkoiset, seinät ja valkoista valkoisella. Niin ja vähän harmaata korostusvärinä. Tämä on ilmeisesti muotia, jos blogimaailmaan on uskominen.

Rakastan sisustamista, mutta aika ja raha ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen, mitä tämän pääkopan sisällä haluaisin. Onneksi on blogeja, joissa voi käydä (kateellisena) ihastelemasa muiden koteja ja laskea samalla kuinka juuttaan paljon rahaa yhteen huoneeseen on saatu tuhlattua. Onneksi on myös sisustusblogeja, joista löytyy halpoja ja helppoja piristyksiä sisustukseen.

Tilkkutäkki bloggaajat:
Tilkkutäkkibloggaajat taitavat kaikki mahdolliset bloggaustyypit. He osaavat pitää langat käsissään luomatta valtavaa kaaosta ja jättävät jälkeensä suloisen soman ja kivan lifestyleblogin.

Tällaisista blogeista minä tykkään, mutta välilä mietin, miten bloggaaja saa pidettyä kaikki langat käsissään sotkeutumatta niihin. 

Pelkästään bloggaus ei ole harrastus, vaan myös blogien lukeminen. Lukemisen idea on päästä salaa kurkkaamaan toisen elämään, jonka verhoa bloggaaja avaa enemmän tai vähemmän - omasta tyylistään riippuen. No salaa ja salaa, mutta onhan se oikeasti kutkuttavaa nähdä miten toinen kasvattaa lapsensa tai millaisessa kodissa täysin tuntematon ihminen asuu. Tällaisia asioita ei näkisi tai kokisi siviilielämässä, ellei ala harrastamaan Ulla Taalasmaan tyylistä naapurstalkkausta, jos silloinkaan. Se ei taitaisi siviilielämässä olla edes laillista! ;) Tämä on yksi blogimaailman hienous!

Lopuksi pieni arvoitus: MIKÄ BLOGI?
Blogissa on paljon kuvia, joista jotkut ovat onnistuneita ja jotkut täyttä räpellystä. Bloggaajan oman pienen ihmeen naama on sutattu sillä ikäikuisella ja kuluneella sydämellä ja hänestä puhutellaan etunimen ensimmäisen kirjaimen ja hellittelynimen yhdistelmällä - lapsi raukka! Blogissa on paljon kirotusvireitä, mutta se ei ole paljon bloggaajan kirjoitustahtia hillinnyt, vaan postauksia tulee lähes päivittäin - yleensä yöaikaan. Tämä blogi on välillä niin sairas, että heikoimpia jo hirvittää, mutta välillä se kertoo tavallisen perheen tavallisesta elämästä. Arvaatteko?

 

♥: Selina

Löysittekö tuttuja?

tiistai 28. huhtikuuta 2015

"Olisin varmasti tappanut jo itseni sinun asemassasi!"

Tämä on sellainen lause, jonka olen kuullut pariin otteeseen kertoessani sairaudestani. Tämän lauseen kuullessani en tunne aluksi mitään - hämmennyn. Miten joku joka ei tunne minun kipuani ja kestä minun tuskaani voi sanoa noin? Miten joku joka ei ole nähnyt miten hyvin pärjään elämässäni kaikesta huolimatta voi sanoa noin? Sen jälkeen tulee viha.

Puhun sairaudestani avoimesti, koska olen siitä huolimatta onnellinen, pystyn elämään ja olemaan minä. Puhun sairaudestani, koska haluan kertoa ihmisille, että sairauden kanssa oppii elämään, vaikka se olisi ikuinen elämänkumppani ja rasittavampi kuin pyykit, ja niiden seassa pestyt nenäliinat pyykkikoneeseen unohtanut aviomies. En lopeta koskaan sairaudestani puhumista jos tiedän, että se auttaa edes yhtä ihmistä maailmassa jaksamaan oman elämänsä tai sairautensa kanssa.

Mitä onni on? Kun ihmisiltä kysyy mitä onni on, he vastaavat monesti ensimmäisenä terveys. Mitä sitten jos terveys pettää, pettääkö elämäkin? Joillekin raha tuo onnea, joillekin ei. Joillekin onni on tavoitteita elämässä ja joillekin onni on joka aamu nouseva aurinko - elämän pieniä, mutta samalla niin suuria asioita. Minulle onni merkitsee perhettä, ystäviä ja tulevaa kesää. Onnea on myös harrastukset, peratut kukkapenkit tai ystävän tulevat häät ja lähipiiriin syntyvät pienet ihmiset, joista on kasvamassa jotain suurta. Onnea on myös pienet asiat, kuten kauan kadoksissa olleen korvakorun löytäminen, jonka rahallinen arvo on mitätön, mutta tunnearvo mittaamaton. Onnea on etenkin toisen onni - se ei ole minulta koskaan pois!

"Olen onnellinen, mitä sä luulit..." 

Kuinka voisinkaan olla onneton? Minulla on elämässäni paljon hyviä ja rakkaita asioita, joita edes sairaus ei voi pilata. Hei oikeasti, kuinka voisinkaan olla onneton, kun saan katsoa pikkuisen tyttäreni iloa kun löydän hiekkalaatikolta kastemadon tai kun hän ilmoittaa sairaanhoitajalle, että hänellä on pinni pyllyssä. (Voi olisittepa nähneet sairaanhoitajan ilmeen...ja minun!) Kuinka voisinkaan olla onneton, kun saan rakastaa monia ihmisiä vilpittömästi, täydestä sydämestäni ja saan vastarakkautta. Kuinka voisinkaan olla onneton, kun saan olla minä - sairaudestani huolimatta.

"Olen onnellinen, mitä sä luulit..."
 Onnea ovat elämän pienet ja suuret asiat. Nauttikaa niistä joka päivä ja arvostakaa toisianne!

♥: Selina


Mistä olette juuri nyt onnellisia?

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vilkas viikonloppu!

Meillä on ollut harvinaisen vilkas viikonloppu! Huh, tällä kertaa voin sanoa, että ONNEKSI on maanantai! ;)

Perjantaina saimme odotetun paketin Reimalta ja lähdimme heti ulos testaamaan uusia välikausivaatteita. Ei mennyt kuin 2 minuuttia, (enkä liioittele yhtään!) kun A-muru vetäisi ensimmäisen mahaluisun asfaltilla. Ajattelin että kiva, en ole ehtinyt ottaa kuvan kuvaa uusista välikausivaatteista ja nyt housut ovat likaiset tai pahimmassa tapauksessa rikki! Onneksi Reiman laatu ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan housut olivat edelleen virheettömät - saa hengittää, muistutin itseäni!

Vietimme pihalla leikkien useamman tunnin ja samalla räpsin kuvia kahteen tulevaan postaukseen.
Tässä yksi sneak peek tulevasta.

Testissä Reimatec Kuje (linkki) ja Suoja (linkki) -välikausivaatteet.
Lauantaina pääsin kuvaamaan niin suloista ja pientä poikavauvaa ja otin rippikuvia hieman isommastakin pojasta. Kuvasin ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolella ja rehellisesti sanottuna minua jännitti, mutta hei katsokaa nyt tätä söpöliiniä! Kuinka hänestä voisikaan saada huonoja kuvia?


Kuvauskeikan aikana A-muru oli mummilassa hyvässä hoidossa ja sai lättyjä, Muumimamman reseptillä tehtyjä! ;) Lauantai-iltamme päättyi kuitenkin A-murun edelleen jatkuvien vatsavaivojen vuoksi päivystyspolille, jossa vietimme useamman tunnin saamatta kunnon ratkaisua A-murun vatsaongelmiin. Onneksi hän voi jo paremmin!

Sunnuntaina starttasin aamulla ennen seitsemään Onnibussia odottamaan ja matkustin Tampereelle yllättämään ihanaa ystävääni vauvakutsujen merkeissä! Yllätys oli enemmän kuin onnistunut, koska hän ei osannut aavistaa mitään, kiitos toisen ystäväni tulevien häiden hääsuunnitelupalaverin. ;)


Ihana viikonloppu siis takana ja voi miten tapahtumarikas!

♥: Selina

Miten teidän viikonloppu sujui?

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Leikkihuoneen kapina

Oli aikainen lauantaiaamu. Ulkona oli vielä hieman hämärää ja lastenhuone vielä lepäsi odottaen selvästi jotain. A-muru heräsi ja alkoi katsomaan lastenohjelmia televisiosta samalla kun minä keitin kaurapuuroa. Päivä alkoi vähitellen käynnistymään aamiaisen ja aamutoimien myötä. Samalla alkoi myös A-murun työ - leikkiminen.



Lelut odottivat laatikoissaan päivän leikkejä siistissä järjestyksessä. Tyynyt olivat sohvalla paikoillaan aivan kuin odottaisivat äidin ja lapsen yhteisiä satuhetkiä. Pieni punainen mopokin odotti jokapäiväistä starttia omassa nurkassaan.

Lauantaipäivä kului leikkien ja touhuten. Muumit lähtivät retkelle Muumilaaksossa ja A-muru kokkaili nalleille ja nukeille herkkupäivällisen. Jälkiruokakahvit tarjoitiin kuitenkin isille ja äidille jäätelön ja muffinssien kera. Illalla A-muru ja Isimies leikkivät junaradalla. Huoneesta kuului iloista kirkumista, kun pattereilla toimiva veturi lähti vetämään pitkää junaa puista junarataa pitkin. Veturilla oli painava lasti vedettävänä ja se jäi jumiin ylämäessä. Tarvittiin vain pieni tuuppaus, niin veturi lähti kuin lähtikin taas liikkeelle. "Pienen pieni vetui...", A-muru lauloi ja Isimies hymyili.
"Äiti pelataan!", kuului vaativa pyyntö leikkihuoneesta. Peli olikin jo levitetty valmiiksi lattialle - hallittuun kaaokseen, mutta A-murun keskittyminen ei riittänyt enää pelaamiseen. Oli jo iltapuuron aika ja lastenhuoneessa annettiin valomerkki - työaika oli päättynyt.

Miltä leikkihuone näytti päivän leikkien jälkeen iltayhdeksältä, kun A-muru oli hoitanut päivän työnsä ja oli ollut jo hetken aikaa untenmailla?

Minikoira M:kin on tullut ihmettelemään leikkihuoneen kapinaa.

 

♥: Selina


Miltä teidän leikki- tai lastenhuoneissa näyttä, kun lapsi on hoitanut päivän työnsä? Kapinoidaanko teilläkin?

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Ja niin välikausi saapui meillekin!

Taas se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olen joka vuosi myöhässä tästä sesongista ja lapseni saa paahtua toppavaatteissa huhtikuulle. Välikausi, miksi yllätät minut aina - ja miksen koskaan opi?


Etelässä säät ovat hellineet ja siellä on saanut blogimaailman huhujen perusteella heittää välikausivaatteet niskaan jo kauan aikaa sitten. Täällä meillä päin on ollut kuitenkin vielä sen verran kylmiä ja tuulisia päiviä, että toppavaatteet ovat olleet välikausivaatteita parempi vaihtoehto. Se tuli todistettua jälleen kerran tämän viikon räntäsateissa, takatalvi  numero 2 - voi luontoäiti minkä teit! Eilisen aurinkoisen päivän kunniaksi saimme odotetun paketin: välikausi saapui meillekin - auringonpaisteen mukaanaan tuoden.

A-murulla on ollut joka vuosi Reiman välikausihaalari, joten päätös Reiman välikausivaatteista oli helppo tänäkin vuonna. Reiman laatu on todettu meidän perheessä erittäin hyväksi ja kestäväksi ja koot ovat olleet reilua mitoitusta, joten keväällä ostettu välikausihaalari on palvellut hyvin myös syksyllä. Viime vuoden välikausihaalarissa kankaat ovat edelleenkin lähes uudenveroiset, vaikka neiti kaksvee vetikin kiitettävän määrän mahaluisuja haalari päällään kotipihan asfaltilla. Molemmissa aiemmissa haalareissa kankaat kestivät hyvin myös pesuja, eivätkä ne haalistuneet ollenkaan.
En voisi siis olla tyytyväisempi...paitsi, kun sain aloittaa Reiman kanssa blogiyhteistyön, jonka kautta sain valita A-murulle tälle keväälle ja tulevalle syksylle sopivan välikausivaatteet Reiman valikoimasta. 

Millainen välikausi A-murulla onkaan tänä vuonna? Kuten kerroin tässä postauksessa, yritin tänä vuonna vältellä kaikkea tyttömäisen söpöä, eli vaaleanpunaista ja pinkkiä, ja JES kerrankin onnistuin siinä! Valitsin A-murulle tänä vuonna kaksiosaisen setin kevään ja syksyn välikauteen. A-muru on ikäisekseen melko pitkä, huimat 97cm, joten tämä Reiman setti kotiutui meille koossa 104cm, jonka ansiosta kasvunvaraa jää myös syksyn sateisiin ja tuuliin. Mutta millaisia värejä valitsinkaan? Se selviää kohta! ;)

Kun A-muru heräsi eilen päiväuniltaan, häntä odotti alakerrassa iloinen yllätys: kaksi pakettia Reimalta!

"Äiti kasso! A:n paketteja!"
Ensimmäisestä paketista paljastui....


...pirteän keltainen Reimatec Kuje -välikausitakki.

Reimatec välikausitakki, Kuje
 Reiman sivuilla Kuje -välikausitakista sanotaan näin:
"Suosittu Reima®-klassikko: täysin vedenkestävä ja hengittävä lasten välikausitakki, joka välikerroksia lisäämällä muuntautuu ympärivuotiseen käyttöön. Näppärän Play Layers® -nepparikiinnityksen avulla useat Reiman välikerrosasut kiinnitettyvät lämmikkeeksi takkiin. Irrotettava huppu ei vain suojaa viimalta, mutta on myös turvallinen ulkoleikeissä. Tämä hienostunut malli, jossa on pukemista helpottava sileä vuori, sopii moneen tilanteeseen."
  • Lasten vedenpitävä välikausitakki, ORIGINAL-malli
  • Kaikki saumat teipattu vedenpitäviksi
  • Irrotettava huppu
  • Sileä polyesterivuori
  • Kaksi vetoketjullista taskua
  • Heijastavat yksityiskohdat

Kun äiti tutkii: Kuje-välikausitakissa on monia hienoja yksityiskohtia: Nahkaiset vetoketjun vetimet, heijastavia kohtia hupussa, hihoissa ja selässä sekä ihanat valkoiset napit ja vetoketju. Myös suloiset taskut pistivät heti silmääni. Hihoissa on säätömahdollisuus leveällä tarrakiinnityksellä. Itse pidän isona plussana tässä takissa vedenpitävyyttä ja sitä että takki on pitkäikäinen välikerrosasun lisäämisen jälkeen. Myös ulkonäkö iskee minuun täysillä. Takki on todella klassinen malliltaan ja se sopii hyvin niin tytöille kuin pojille. Turvallinen huppu on myös tärkeä, samoin heijastimet. Takin materiaali tuntuu erittäin laadukkaalta ja kestävältä. Kuje -välikausitakkia saa neljässä  hienossa värissä.

 Toisesta paketista paljastui...


...harmaat henkselimalliset Reimatec Suoja -välikausihousut.

Reimatec välikausihousut, Suoja
Reiman sivuilla Suoja -välikausihousuista sanotaan näin: 
"Lasten vedenpitävät ja hengittävät jokasään henkselihousut suojaavat myös selkää. Nämä välikausihousut sopivat myös talvikäyttöön lämpimiä välikerrosasuja lisäämällä. Korkea, joustava vyötärö ja kätevät, säädettävät henkselit takaavat hyvän istuvuuden, ja kestävät silikoniset jalkalenkit pitävät lahkeensuut paikoillaan vauhdikkaissakin ulkoleikeissä!"
  • Lasten vedenpitävät välikausihousut, ORIGINAL-malli
  • Kaikki saumat teipattu vedenpitäviksi
  • Kestävää materiaalia
  • Korkea, joustava vyötärö
  • Säädettävät henkselit
  • Vetoketjutasku
  • Kestävät, silikoniset jalkalenkit

Kun äiti tutkii: Suoja -välikausihousut ovat laadukkaasta materiaalista tehdyt vedenpitävät välikausihousut. Korkea vyötärö on iso plussa ja henkselit helpottavat housujen päällä pysymistä. Jälleen kerran liputan pitkäikäisyyden puolesta puolesta: näitä välikausihousuja voi käyttää myös talvella lämpimiä välikerroksia lisäämällä. Henkselit ja silikoniset säädettävät jalkalenkit pidentävät myös käyttöikää. Silikoniset jalkalenkit ovat meille tuttuja aiemmista Reiman välikausihaalareista ja ne on todettu meillä erittäin kestäviksi ja hyviksi. Suoja -välikausihousuja saa kuudessa hienossa värissä.

Koko välikausisetti A-murun päällä.
A-muru ei ole vuoden aikana  kasvanut vain pituutta, vaan myös neidin jalka on ottanut kasvuspurtin, joten A-muru sai myös kahdet uudet kengät koossa 26.


Vesisateeseen ja kuralätäkköihin valitsimme Reiman Zihl kumisaappaat, joiden pirteä punainen nauha ja pohja piristää mukavasti vaaleanharmaata kumisaapasta. Saappaissa on pehmeä sisäpohjallinen ja heijastavat yksityiskohdat takana. A-muru ihastui erityisesti punaisiin nauhoihin - kuinkas muutenkaan. 
Uusiin kumisaappaisiin neuloin jo eilisessä postauksessa vilahtaneet kettukarkki-villasukat ja niiden seuraksi vielä punaiset, väriteemaan sopivat pitsineule-villasukat lämmittämään pieniä varpaita.


Kävelykengiksi valikoitui tälle välikaudelle Superfit Gore-Tex kävelykengät. A-murulla oli ensiaskelkenkinä myös Superfitin kengät ja olimme niihin enemmän kuin tyytyväisiä. Näissä yksilöissä haasteen aiheuttaa kengän mokkapinta. Liikkeessä myyjä vakuutti, että mokkapinta kestää kaiken risuista pieneen lätäkköön Gore-Tex-ominaisuuden ja suojasuihkeen ansiosta, mutta jo muutaman käyttökerran jälkeen kärjet ovat tummuneet. Pääasia on kuitenkin se, että nämä kengät ovat hyvät jalassa ja tukevat A-murun kasvavaa jalkaa. Himoitsisin hurjasti A-murulle Consseja, punaisia tietenkin kuten minulla, mutta mielestäni ne eivät tue tarpeeksi taaperon kasvavaa jalkaa. Ehkä muutaman vuoden päästä sitten! ;)


Välikauden pipoksi valikoitui ihana oranssi ruusukepipo valkoisilla pilkuilla, joka on tilattu Little Maya -verkkokaupasta Eveliinan My Miracle X Girl blogista voittamallani lahjakortilla. Kiitos vielä Eveliinalle arvonnan järjestämisestä! 

Tämä pipo on ehkä maailman syloisin, vai mitä?
A-muru valitsi pipoon suloisen ja tyttömäisen valkoisen pitsiruusukkeen. Hän olisi halunnut aluksi vaaleanpunaisen pipon, mutta sain hänet suostuteltua oranssiin. Pipo on kokoa 52cm, mutta se mahtuisi vaikka minulle! Luulen että Little Mayan pipot ovat hieman isompaa mitoitusta eikä venyvä trikoo auta asiaan ollenkaan. Muuten olen tähän ihanuuteen enemmän kuin tyytyväinen! A-murukin rakastaa pipoaan, vaikka se ei olekaan vaaleanpunainen, vaan T-taksikuskin auton värinen. ;)

Välikausi: CHECK!
Uutta välikautta ja sen vaatetusta piti tietenkin mennä heti testaamaan ulos, mutta millaiseen testiin laitoimmekaan uudet Reimat? Se selviää myöhemmin, kun A-muru testaa uusia välikausivaatteitaan leikkipuistossa ja pihahommissa! ;)





♥: Selina




Mitä piditte A-muru välikausivaatteista? Onko teidän välikausi jo taputeltu ja kaikki hankittuna, vai oletteko samanlaisia mattimyöhäisiä kuin minä?

Postaus toteutettu yhteistyössä Reiman kanssa. 
*Kuje -välikausitakki ja Suoja -välikausihousut saatu blogiyteistyön kautta.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hieman makeammat villasukat

Muutama viikko sitten näin anoppilassa yhden netistä tulostetun kuvan ja rakastuin. Tämän kuva aiheutti samantien sen kuuluisan pakko saada -fiiliksen. Käteni syyhysivät pelkästä ajatuksesta päästä tutustumaan kuvaan tarkemmin. Katsoin sitä läheltä ja kaukaa. Laskin ja mietin, kuinka saisin samanlaisen itselleni ja A-murulle. HALUSIN samanlaisen ja HETI, joten Isimies piirsi tämän kuvan perusteella minulle ihan oman kaavan, että pääsisin toteuttamaan tämän herkullisen kuvan salaisuuden. Ihana mies, eikö?

Kettukarkki-villasukat, jokaisen lapsen ja  lapsenmielisen aikuisen unelma, vai oletteko eri mieltä?


Kaikki lähti alla olevasta kuvasta, jonka anoppi oli löytänyt Googlen ihmeellisestä maailmasta. Löysin Googlen kuvahaulla helposti hakusanalla kettukarkki-villasukat kuvan alkuperäisen lähteen, ja tämän kuva on lähtöisin KARDEMUMMAN TALO -blogista, jonka kirjoittaja onkin loihtinut toinen toistaan upeampia käsitöitä! Käsityökärpäsen pureman saaneet: kannattaa tutustua!

Netistä löytynyt kuva alkuperäisestä sukkamallista ja Isimiehen tekemiä kaavakuvavaihtoehtoja.
A-murun mummolan netti on vähintäänkin surkea (mokkula) ja kun minä olen kaikki mulle nyt ja heti -tyyppinen ihminen, niin lahjoin Isimiehen laskemaan ja piirtämään minulle kaavakuvan, mutta pienillä muutoksilla. Useamman yrityksen jälkeen olin tyytyväinen Isimiehen piirrokseen ja pääsin kokeilemaan tätä ihanaa kettuneulemallia käytännössä. 
Tämä lopullinen mallipiirros osoittautui kuitenkin melko yleiseksi ja Googlen ihmeellinen maailma oli kuin olikin täynnä vastaavanlaisia kettukuvioita, mutta ei se mitään, sain haluamani HETI! ;) Kiitos siis Isimiehelle!

Lopullinen kaavakuva -JES löytyihän se!

  Lapsen kettukarkki-sukat (noin 3 vuotiaalle):
(Ohjeella voi neuloa myös aikuisen sukat käyttämällä 7-veljestä lankaa ja koon 3½-4 sukkapuikkoja käsialasta riippuen.)

Lanka: Novita Nalle
Sukkapuikot koko 2½-3½ (käsialasta riippuen, itsellä oli 2½ kokoiset puikot)

- Luo 56 silmukkaa (14 silmukkaa puikolle.)
- Neulo 2 oikein ja 2 nurin joustinneuletta haluamasi pituuden verran. Itse neuloin 10 kerrosta.
- Neulo punaisella langalla 1 kerros sileää neuletta (aina oikein) ja kavenna samalla silmukat 54 silmukkaan (13-14-13-14). 
- Aloita kirjoneule kaavakuvan mukaan ketun korvista, eli käännä kaavakuva nurin päin, jolloin ketut asettuvat sukkaan oikein päin, kun sukka on jalassa.
- Kun olet neulonut kaavakuvan mallikerran valmiiksi ja sukkavarressa komeilee ensimmäinen ketturivistö, neulo 2 kerrosta valkoisella langalla, 3 kerrosta punaisella langalla ja jälleen 2 kerrosta valkoisella langalla. Jätä valkoinen lanka odottamaan myöhempää käyttöä.
- Toista kaavakuva ja raidat, kuten aiemmin ja katkaise muut langat paitsi punainen tässä vaiheessa. Muista jättää päättelyvara!
- Siirrä II puikolta 1 silmukka I puikolle, jolloin sinulla  on 14 silmukkaa I ja IV puikoilla. 
- Aloita kantalapun neulominen punaisella langalla joko sileällä tai vahvistetulla neuleella. Neulo kantalappuun noin 12 kerrosta ja tee kantapohjan kavennukset. 
 -  Kun kantapää on valmis vaihda lanka keltaiseen, poimi kantapään reunasilmukat I puikolle ja neulo ne kiertäen oikein. Neulo II ja III puikon silmukat oikein, poimi  loput kantapään reunasilmukat  ja neulo nekin kiertäen oikein IV puikolle. 
- Ennen kiilakavennuksen aloittamista palauta I puikolta 1 silmukka II puikolle, jolloin II puikolla on jälleen alkuperäinen määrä, eli 14 silmukkaa. 
- Aloita kiilakavennukset samalla neuloen 4 kierrosta keltaisella langalla, 2 kierrosta valkoisella, 3 kierrosta punaisella langalla ja vielä 2 kierrosta valkoisella langalla. Näiden kerrosten aikana kaikki kantapään reunasilmukat pitäisi olla kavennettu ja puikoilla on jälleen alkuperäinen määrä silmukoita, eli 13+14+13+14. 
- Neulo taas kirjoneuletta kaksi mallikertaa kaavakuvan mukaan, kuten aiemmin. Muista raidat. Viimeisen ketturivistön jälkeen, neulo valkoisella langalla 2 kerrosta ja voit aloittaa punaisella langalla kärkikavennuksen.
- Päättele langat ja kostuta ja höyrytä sukkia kevyesti. 
- Ja näin sukat ovat valmiit. Nam!


 

Näin onnistut: 

- Tasainen käsiala: Kirjoneuleessa on tärkeintä pitää käsiala tasaisena ettei tule liian kireitä tai löysiä silmukoita. Liian kireä käsiala vetää työn suppuun ja liian löysä aiheuttaa reikiä ja epätasaista jälkeä.
- Huolehdi langoista: Neulominen on huomattavasti helpompaa, kun langat eivät ole solmussa!
- Kaavakuvan noudattaminen: Tarkista silmukkamäärä ja se, että kuvio toistuu tasaisesti. Muista kääntää kaavakuva ylösalaisin, että kettu tulee sukkaan oikein päin. Aloita siis kirjoneuleen neulominen riviltä 11. 

Tässä sinulle kaavakuva kettukarkki-sukkaan! :)
Tämä neulekaava on erittäin helppo toteuttaa! Ainoa mihin täytyy kiinnittää huomiota on mustien silmien neulominen ja se ettei lanka kiristy niiden kohdalla liikaa. Muuten työ vetää suppuun. Kokonaisuudessaan tämän kirjoneuleen neulominen oli hyvin helppoa ja nopeaa.


Työn touhussa...



...Ja valmista tuli! Vaikka kuvista ei näykään selvästi, neuloin sukkiin reilu 3 cm kasvuvaraa, että ne mahtuvat A-murulle myös syksyllä. Mutta mistäs minulle saataisiin samanlaiset?

Lopuksi vielä ihana pikkuinen neuloja, A-muru nimittäin!


♥: Selina 

 

No ketuttaako teitä yhtään vai maistuisiko teille ennemmin pelkät kettukarkit?

torstai 23. huhtikuuta 2015

Äitiyden musta aukko

Äitiys on onnea, äitiys  on iloa. Se on rakkautta ja huolenpitoa. Äitiys on ihanaa - rakastan sitä! Äitiys voi olla myös raskasta, uuvuttavaa ja pelottavaa. Se voi muuttua pakkomielteiseksi hysteriaksi, jonka hyrrä pyörittää aina uusia ja uusia kierroksia. Äitiys on rankkaa, vaikkakin antoisaa. Se ottaa, mutta antaa enemmän. Se rakastaa, rakastaa niin paljon että sattuu, mutta kun kyse on omasta lapsesta kaikki kipu on sen arvoista.


Jokainen kokee äitiyden erilailla. Äitiys on parasta, mutta samalla rankinta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Minä olen huolehtija ja aloitin sen jo raskausaikana, eikä se huoli tule loppumaan koskaan, mutta niin sen kuuluukin olla. Äiti pitää omistaan huolen viimeiseen asti.

Kun sain tietää olevani raskaana, minulla oli tiettyjä etappeja, joita tavoittelin. Ensimmäinen etappi oli sen turvallisemman raskausviikon yhdeksän saavuttaminen. Minulla oli silloin sellainen käsitys, että siihen mennessä tapahtuu suurin osa keskenmenoista. Tämän väitteen paikkansapitävyydestä en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta siihen uskoin.
Kun pääsin raskausviikkoon yhdeksän, alkoi maagisen raskausviikon kaksitoista odottaminen. Pahaolo, se oli päivän, tai niiden päivien sana vessanpönttöineen ja ohilaukauksineen päivineen. Mielessä painoi tietenkin enemmän se ensimmäinen ultra, jossa vauva näyttää muulta kuin maapähkinältä pienellä sykkivällä sydämellä. Silti, voi kuinka rakastinkaan sitä pientä maapähkinää! 

Se pieni maapähkinä, mutta niin rakas sellainen. Varhaisultra.
Raskausviikko 11+6, ei helpotusta pahaan oloon, mutta ultrassa saadut hyvät uutiset helpottivat hurjasti. Meille tulee vauva, oikeasti. Hän mutristi huuliaan, heilutti pieniä käsiään ja jalkojaan. Hän on olemassa, meidän lapsemme. Voi kuinka rakkauteni vain tätä pientä elämän alkua kohtaan kasvoikaan ultran jälkeen, mutta niin kasvoivat myös suojeluhalu ja pelko menettämisestä. 

Puoliväli, raskausviikko kaksikymmentä. Iso etappi, joka tuntui ettei se tule koskaan täyteen. Päivät matelivat ja tuntui, että kellokin kettuili minulle kalenteri seuranaa ja kävi vielä väärään suuntaan - ihan kiusallaan tietenkin! Tunsin pienet potkut, tunsin hänen liikkeet - hänellä oli kaikki hyvin. Ultrassa saimme varovaisen tyttölupauksen. Vauva oli kovin vilkas ja kaikki oli kunnossa. Olimme onnellisia, varovaisen vaaleanpunaisessa vauvakuplassamme.

"Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä..."
Raskausviikko kaksikymmentäkolme, rajaviikko, jossa jo syntyvä lapsi yritettäisiin pelastaa. Se oli minun seuraava etappini. 21, 22, 23....Jälleen helpompi hengittää. Eikös tässä vaiheessa pitäisi tulla se seesteinen vaihe? Raskausvatsa on pieni ja pahin pahoinvointi takanapäin?

Raskausviikko 30, mitä enemmän, ensin päiviä ja sitten viikkoja, sen parempi vauvan kannalta. Odotimme kovasti pientä ihmettämme. Rakastimme pieniä potkuja, hikkaa ja vauvan möyrimistä. Eloisa vauva piti poissa huolen kohtukuoleman pelkoa kohtaan, mutta aina hiljaisimpina hetkinä pelotti - entä jos?

Raskausviikko 38+0 , syntymäpäivä - elämäni ja elämämme onnellisin päivä. 

Aamuinen sektio oli vaihtunut myöhäiseen iltapäivään, kun minut kuljetettiin heräämöstä potilashuoneeseen. Minuun ei sattunut mihinkään, olo oli outo - jotain puuttui. Olin vielä hieman tokkurainen ja väsynyt, mutta tavallaan selkeä. Minun oli helppo hengittää, oloni oli seesteinen.
Kun hoitaja työnsi sänkyni potilashuoneeseen, näin sen - tulevaisuuteni. Näin kaksi elämäni suurinta rakkautta: Lapseni, minun pienen lapseni rakkaan mieheni, Isimiehen hellässä syleilyssä. Sain A-murun syliini ja muistan sanoneeni, että hän on täydellinen. Muuta en siitä myöhäisestä iltapäivästä enää muista. Minusta oli tullut äiti, se oli pääasia.

"Kaunis pieni ihminen. Sä olet ainutlaatuinen..."
Ajattelin raskausaikana kun pelkäsin ensin keskenmenoa, sitten ennenaikaista synnytystä ja lopuksi kohtukuolemaa, että kunhan saan lapsen rinnalleni, niin kaikki helpottuu. Raskauteni sujui peloista huolimatta hyvin, mutta aivan loppuraskaudesta ymmärsin olevani väärässä: vauvan synnyttyä kaikki vasta alkaakin!
A-murun synnyttyä valvoin toimivan kätkyt-hälyttimen vieressä vahtimassa pienen ihmeeni hengittämistä. Pidin lastani suojassa tuulelta ja tuiskulta, ettei hän vilustu. Pelkäsin tauteja, pelkäsin viedä lasta yhtään minnekään. Pelkäsin ajaa autoa lapsi kyydissä ja mietin jopa miten voisin suojella häntä kaikelta, siis aivan kaikelta, maailman pahuudelta - en mitenkään, mutta mietin silti. Mietin voinko juuri minä olla paras äiti tälle lapselle - tietenkin voin ja olinkin alusta lähtien. 

Mistä tällainen äitiyden musta aukko johtuu? Äitiyden onni voi muuttua pakkomielteeksi hyvinkin nopeasti. Varsinkin esikoisen kohdalla tuoreella äidillä on kovin isot odotukset vauva-arjesta, äitiydestä ja omasta jaksamisestaan. Sitä haluaa olla vahva ja hyvä...ei kun paras äiti omalle lapselleen. Silloin apua ei tarvita eikä sitä vastaanoteta, vaan äiti yrittää yksin niin kauan kunnes joku tulee väliin. Minä pärjäsin peloistani huolimatta hyvin, koska minulla oli hyvä tukiverkosto, mutta entä jos sitä ei ole? Entä jos äiti on yksin aluksi raskauden ja lopuksi pienen vauvan kanssa?

Mielestäni yhteiskunta luo äideille kohtuuttomat paineet. On neuvolan kasvukäyrät, joiden mukaan juuri sinun nuppulasi kasvaa väärin ja se on ehdottomasti häneltä pois vertailussa keskiverto vauvaan, joka kasvaa pyöreällä 0-käyrällä - sillä tavoitekäyrällä. On kaiken maailman äitiylit ja ryhmät, joissa äidit vertailevat kuinka heidän Hertta-Lotta osaa jo seistä päällään - vain kolmen kuukauden ikäisenä! Tai sitten blogit - ne kirotut kiiltokuvablogit, joissa vauvat nukkuvat syntymästään lähtien täysiä öitä ja ovat täysimetyksellä. Niin ja käyttävät kertsien sijaan kestoja, kotitekoista luomuruokaa unohtamatta!
Yhteiskunta voi pahimmassa tapauksessa omalla painostuksellaan luoda äitirobotteja, jotka ohjelmoidaan valmiiksi tekemään asiat täydellisesti. Kuka sitten rakastaa ja puhaltaa pipiin, kun äideistä tulee niin paljon täydellisyyden tavoittelijoita, että hukkuvat siihen täydellisyyteen heti astuessaan synnärin ovista ulos vauva turvakaukalossa käsivarrella roikkumassa?

Itse olin A-murun synnyttyä pari ensimmäistä kuukautta täysin äidinmaitohuuruissa pyörivä hormonihyrrä. Luulin tekeväni kaiken väärin, esimerkiksi imetyksen ja asetin itselleni välillä kohtuuttomia paineita. Tiesin kuitenkin sisimmässäni tekeväni asiat oikein ja olevani hyvä äiti. Kun hormonihyrräni hidasti vauhtiaan, aloin minäkin rentoutumaan ja minusta tuli parempi äiti. Kun se hyrrä pari kuukautta synnytyksen jälkeen lopetti pyörimisensä kokonaan, tajusin olevani paras äiti - A-murulle, meidän lapsellemme. 

Haluankin sanoa teille kaikille, jotka odotatte samaa ihmettä, minkä me olemme jo saaneet, että rauhoittukaa. Te pärjäätte! Uskokaa itseenne ja omiin kykyihinne ja rakastakaa sitä pientä ihmettä ehdoitta, mikä teille annetaan - itseänne unohtamatta. Syntymä, se on elämän ihme, joka kantaa pitkälle. 


Ennen kun minusta tuli äiti, en tiennyt että voin rakastaa näin paljon!

♥: Selina


Oletteko te hukkuneet äitiyden mustaan aukkoon, mutta päässeet pakenemaan?

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Seitsemäs blogikuukausi, miltä tuntuu? & ylläri

Olen kelannut nyt seitsemän kuukautta  tätä blogia. Nämä kuukaudet ovat sisältäneet ihmettelyä, opettelua, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. SEITSEMÄN kuukautta. Se on aika pitkä aika, mutta se on tuntunut ihan helkkarin hyvältä! ;)

Tämä blogikuukausi on ollut mielenkiintoinen. Sain viime blogikuukauden aikana paljon haasteita, joten tein pienen postaussarjan, Haasteiden kuukausi, jonne kokosin saamiani haasteita. Kiitos siis haasteiden lähettäjille! Päätin myös Tämä postaus on sinulle -postaussarjan. Tämän postaussarjan postaukset koskettivat monia, myös minua, ja ne on kirjoitettu suoraan sydämestä.

Blogikuukauden luetuin postaus oli Ei niin täydellinen kotiäiti - liian vähän ulkoilua, joka oli osana Kaksplussan omaa postaussarjaa. Tähän postaussarjaan osallistuminen oli mukavaa, koska haluaisin osaltani myös raottaa sitä verhoa, mikä tekee bloggareista ei niin täydellisiä. Kukaan äiti ei ole täydellinen, eivät edes blogiäidit.


Tärkeimpiä postauksia tämän blogikuukauden aikan on monia. Yksi tärkeimmistä postauksista on  E-siskoni rippijulapostaus - minun pikkusiskoni, joka on jo melkein aikuinen. Mihin aika katoaa? Myös postaus isovanhemmista on lähellä sydäntäni. #RiittävänHyvä -haaste tuntui tärkeältä postaukselta toteuttaa.
Tärkeistä asioista postaaminen saattaa saada jotain aikaan - oikeasti. Toivotaan, että Aneten aloitus sai aikaan paljon hyvää!

Mukavin postaus oli ehdottomasti Iloinen yllätys. Mikäs sen parempaa kuin täysin yllättynyt ihminen? Meeri onnistui siis yllätyksessään täysin! Kiitos vielä ihanalle Meerille!
Myös pyörikselle sopivien rattaiden esittely oli mukavaa. Toivottavasti mahdollisiman moni tuleva pyörisvanhempi saa postauksesta apua! Koin myös, että kerrankin oli mukava postata ilman mitään ideaa, jäsentelyä tai tiettyä kohdetta varten. Silloin syntyi sillisalaatti, joka oli tykätty postaus ja myös minun mieleeni.


Haastavimmat postaukset liittyivät sairastamiseen: Masennukseen ja siitä selviämiseen, harvinaisen sairauden kanssa elämiseen - oikeasti eikä enää huumorilla.
Vaikka masennuksesta, tai masennuksista kirjoittaminen olikin raskasta, koin sen myös puhdistavana kokemuksena. Se helpotti, se selvitti ajatuksiani ja sai vanhat ahdistukset tuntumaan entistäkin pienemmiltä. Voitin.


Kahdeksas blogikuukaisi starttaa huomenna, jaiks! Mitähän kaikkea se tuo tullessaan? Kurkkaamme ainakin A-murun välikauteen, postaan eräästä herkullisesta neulemallista, ihastelemme tietenkin kevättä ja mukaan mahtuu myös muutama uusi blogiyhteistyö ja sen mukana arvonta - kivaa! Kannattaa siis pysyä mukana! ;)

Niin ja mikä ylläri? ;) Aloitin juuri blogiyhteistyön Taikalinnan kanssa, joka myy satumaisen ihania ja suloisia lastenvaatteita. Heidän valikoimiinsa kuuluu esimerkiksi Tinttu.comin hassut hatut. 
Palaan blogiyhteistyöhömme myöhemmin oman postauksen muodossa, mutta Taikalinna halusi tarjota teille kaikille blogini lukijoille jo nyt upean tilaisuuden: Saatte Taikalinnan verkkokaupan tilauksestanne -15% alennuksen 31.5 asti koodilla: KUNÄITIKELAA.

Kiitos että olitte jälleen mukana tämän blogikuukauden aikana ja sydämellisesti tervetuloa uusille lukijoille!


♥: Selina


Nyt haluaisin kuulla teidän lukijoiden kuulumisia! Mitä teille kuuluu? Olisiko teillä postaustoiveita?

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Haasteiden kuukausi 5 Värihaaste: Värikästä elämää

Ihanan ja värikkään blogin kirjoittaja Anne, Lastenhuoneenkapina -blogista haastoi minut tähän värihaasteeseen, joka onkin tämän haasteiden kuukauden viimeinen toteutettava haaste.
Anne toteutti haasteen kauniisti blogissaan mustavalkoisella teemalla, mutta minä ajattelin revitellä väreillä.

Värihaasteen säännöt ovat yksinkertaiset. Ideana on esitellä kodista viisi väriä ja haastaa viisi bloggaajaa mukaan, helppoa! :) Kotimme on kuitenkin melko väritön: Täällä on beigeä, valkoista, beigeä ja beigeä....niin ja vielä valkoista...unohtuiko joku väri? Lisäksi löytyy hieman pähkinää ja muutama säälittävä väripilkku sieltä sun täältä. Ainoa oikeasti värikäs huone kodissamme on A-murun leikkihuone, joten jalostin haastetta hieman ja suuntaamme haasteen tiimoilta nyt sinne!

Mistä on A-murun huone tehty?


Väreistä kirkkaista, jotka lähtivät verhoista ja matosta.

Herkuista monista, huoneen väreihin sopivista.

Muistoista ihanista, joita äiti hyllylle kerää.

Pehmeästä sohvasta, jolla A-muru ja äiti lukee ja hetken lepää.

Moposta punaisesta, jolla parhaat rallit aikaan saa.

Ja nukkekodista somasta, A-murun ihan omasta.


Niistä on A-murun huone tehty!


Haastan seuraavat bloggaajat tarttumaan tähän blogini haasteiden kuukauden viimeiseen haasteeseen:

Tanjan, Rouva Mutsi
Matun, Kymmenen plussan äiti 

Tätä postaussarjaa oli hauska tehdä, mutta nyt Selina kiittää ja kuittaa hetkeksi aikaa kaikista haasteista! Toivottavasti teilläkin oli hauskaa haasteiden maailmassa! :)

♥: Selina

Värikästä tiistaita kaikille! 

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kun äiti tutkii: Blogit ja keskustelupalstat

Minulla on kohta 7 kk takana blogimaailmassa ja voin sanoa rehellisesti, että koukussa ollaan!
Blogimaailma on tarjonnut minulle uusia ulottuvuuksia, mielenkiintoisia ja upeita lukuelämyksiä. Olen saanut tutustua erilaisten blogien taustalla pyöriviin ihaniin bloggaajiin ja saanut uusia blogituttavuuksia, joista osasta on tullut aivan ystäviä. Blogimaailma on siis näyttänyt minulle paremman puolensa, joka on ruusuinen ja suloisen vaaleanpunainen.
En kuitenkaan ole naiivi blogimaailmahuuruissa postauksia näpyttelevä innostunut vasta-alkaja. Tiedän, että blogimaailmassa voi vaara vaania joka sivun tai linkin takana: Blogimaailma voi olla pirullinen, mustasukkainen ja kaksinaamainen.


Kuvat: Googlen ihmeellinen maailma.
Olen huomannut, että blogimaailmassa pyörii negatiivisten anonyymien kettuiluryhmä, jonka pääasiallinen tehtävä on saada mielipahaa koko blogimaailman kivijalalle: meille bloggaajille.
Itse olen saanut toistaiseksi anonyymeilta mukavia kommentteja, rakentavaa kritiikkiä, mielipiteitä ja asiallista kohtelua, mutta kaikilla näin ei kuitenkaan ole.

Yksi osa-alue anonyymeissä on  "rakentavat" kasvattaja-anot, eli näiden anonyymien kommentit on rakennettu juonikkaasti muka rakentavaksi, mutta sisältää kasvatusta, syyllistämistä, pilkunviilausta ja joskus jopa suoraan kettuilua - jos osaa lukea rivien välistä.
Esimerkki: "Voi hyvä ihminen, etkö ole tajunnut kuinka paljon banaanissa on piilosokeria!" Sitten tulee tilasto, kuinka monta sokerinpalaa yksi banaani sisältää ja pätemistä mihin hedelmään kannattaa vaihtaa -  hyi mua, kun syötän lapselleni banaania! Sokeripommi jogurteista ja niiden aiheuttamista reaktioista en halua edes alkaa kirjoittamaan...
Kannattaa lukaista Jasminin Munakoisoni ja minä -blogista osuva kuvaus näistä piilosyyllistäjistä.

Toinen ryhmä on piiloanot, eli bloggaajan hyvin tunnistamat sukulaiset, tutut tai vanhat lukijat, jotka ovat vetäneet jostain postauksesta X-määrän herneitä neniinsä ja jotka jättävät jälkeensä vain sitä itseään. Mitä muutakaan voi kuvitella, kun on pussillinen herneitä molemmissa sieraimissa?
Pahimpia ovat kuitenkin ne anonyymit, joiden päämäärä on tarkoituksella murtaa bloggaaja kommenteillaan - lyödä vyön alle, eli iskeä arkaan paikkaan. He ovat anonyymit, joita en osaa edes nimetä.
Olen lukenut perheblogeja aktiivisesti monta vuotta ennen kun perustin (lue: uskalsin perustaa) oman blogin. Pahin ja järkyttävin kommentti, mitä olen toisen blogista lukenut on bloggaajan lapsen ilkeä arvostelu. Minusta blogin, sen kirjoittajan tai postauksen haukkuminen on vielä siedettävää - jollain tasolla, mutta tarvitseeko hittovie bloggaajan lastaan arvostella?! Käsittämätöntä, miten joku voi alentua edes sellaiseen. Se on yksi syy, miksi blogissani ei näy lapseni kasvoja tai hänen oikeaa nimeään. Ja ei, lapsessani ei ole mitään vikaa. Hän on oikein kaunis tyttö, mutta en vain halua jakaa sitä blogissani kenellekään, vaan syy tähän on minussa. En kestäisi, jos joku kirjoittaisi A-murusta jotain ilkeää. Se repisi sydämeni palasiksi.
Suosittelen lukemaan myös Jennan Under My Skin -blogin postauksen kommenteista ja niiden jättämästä jäljestä.

Olen kuullut valitettavan monelta bloggaajalta, että tällainen anokommentointi on heidän blogeissaan arkipäivää ja täytyy oikein kysyä että MIKSI? Miksi näin pitää olla?

Täytyy kuitenkin myöntää, että ihminen olen minäkin ja anonyymina on helpompi kommentoida kuin omalla nimellä. Olen syyllistynyt ainakin kasvattavaan kommenttiin, eli mennyt sylkäissyt erittäin pätevän ja rivien välistä luettavissa olevan syyllistävän kommentin jonkun blogin kommenttiboxiin ja jälkikäteen on harmittanut. Kannattiko? Ei, ei kertaakaan.

Niin ja kun mikään ei riitä, niin mennään toiseen bloggaajia lyttäävään mediaan, eli keskustelupalstoille. Ne pursuavat toinen toistaan ikävämpiä aloituksia ja ketjuja siitä, että joko bloggaaja ei syystä tai toisesta miellytä tai sitten itketään miksei bloggaaja enää kirjoita. Yleisin ketjun aloitus sisältää jonkun tylsistyneen mamman aloituksen siitä, kuinka hän on vetäissyt herneen pieneen nokkaansa jostain postauksesta. Sitten käydään läpi tietenkin sen postauksen epäkohdat, bloggaajan ulkonäkö, lapsi, koti, työ, haukutaan vähän lisää ja lopulta se päättyy siihen, että enää tämä av-mamma riitelee yksin ketjussa, kun ketään ei enää kiinnosta. Bloggaajia pidetään myös kerjäläisinä yhteistyöpostauksineen, täydellisyyden tavoittelijoina ja näitä keskustelijoita tuntuu ärsyttävän aivan kaikki, mikä liittyy blogeihin, bloggaajiin tai blogien lukemiseen. Voi kyynel, perustakaa vaikka oma blogi! ;) 
Tuntuu, että keskustelupalstoilla hormonimyrskynsilmässä elävät yksinäiset mammat saavat elämälleen sisältöä haukkumalla bloggaajia ja lopulta toisiaan! Taustalla saattaa olla salattu kateus toista kohtaan, joka kompensoidaan paukuttamalla näppäimistöllä korvat savuten toinen toistaan rumempia kommentteja. Sitten he ovat muuten kuin herran enkeleitä ja täydellisiä äitejä! Koettakaas joskus kirjoittaa omalla nimellä, olisiko se sitten niin helppoa?
Kollaasin kuvat: Googlen ihmeellinen maailma.


Minusta bloggaaminen on harrastus siinä missä muutkin. Antakaa meidän siitä tykkäävien nauttia siitä. Emmehän mekään hauku, halveeraa ja arvostele teitä lukijoita.

 

♥: Selina



Oletko sinä saanut blogiisi ikäviä kommentteja?

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Viikon sillisalaatti: Mitä kuuluu?

Huomasin tänään, kun lueskelin blogiani erään asian. Sen lisäksi, että on outoa lukea omaa blogiaan huomasin, että en ole oikein koskaan kirjoittanut mitä meille kuuluu, eli perinteistä sillisalaatti-kuulumispostausta.
Itse tykkään hurjasti lukea tällaisia postauksia - siis oikeasta elämästä ilman mitään selkeää aihetta tai kaavaa, ja minusta tuntuukin, että tällaiset postaukset ovat aivan turhan aliarvostettuja blogimaailmassa! Niitä ei nimittäin näe kovin usein, mikä on harmillista. Myös minun postauksillani on aina ollut jokin teema: A-muru tekee sitä tai tätä - voi katsokaa kuinka hän on söpö! Sairaus, joka on hyvin monesti sieltä ja syvältä tai pitkänsitkeä postaus viikonloppureissustamme. BLÄÄH!

Nyt siis ajattelin kertoa teille sanoin ja kuvin mitä meille kuuluu. ;)

Tämä(kin) viikko meni kuin siivillä! Tuntuu, että juuri kun pääsin yli siitä aina yhtä kamalasta maanantaista, niin yhtäkkiä olikin jo perjantai. Siis häh, mihin katosi päivät siitä välistä? Niin....ja huomenna on taas maanantai - shit!

Tällä viikolla Isimiehellä on ollut löysempi viikko töissä, joten olemme saaneet nauttia hänen seurastaan pidempään aamuisin, mikä on mahdollistanut minulle hieman pidemmät aamu-unet - ihanaa! Olemme myös suunnitelleet kesälomareissua A-murun sanoin: kaikkiin maailmoihin, eli "Ti-Ti-maailmaan" (Ti-Ti Nallen talolle) ja Muumimaailmaan. Viikon aikana olemme myös ihmetelleet luontoäitimme ihmeellisyyttä, eli parin päivän ajan valkoista maata, räntäsadetta ja jälleen taas kevään ihmettä: Vihertävää ruohoa ja pensaita, jotka ovat heräämässä eloon! Mistähän huomenna tuulee - luontoäidillä siis? No hänhän on käsittääkseni nainen ja naisillahan on tunnetusti oikeus muuttaa mielipidettään...mutta pliis ei enää lunta, jooko?
Olenkin nyt takatalven innoittamana neulonut A-murulle välikausivaatteiden väriteemaan sopivia villasukkia, jotka vilahtivatkin tässä Sneak peek - postauksessa. Osaisitteko arvata postauksen kuvakollaasin perusteella, millainen neulemalli on kyseessä? ;) 
Ps. vielä on tämä päivä aikaa linkittää oma blogi viikonlopun linkkirinkiin! :)

A-muru reppana on ollut enemmän tai vähemmän flunssainen pääsiäisen pyhistä asti. Kurkunpääntulehdus diagnoosikin käytiin toteamassa terveyskeskuksessa äidin tekemän kotikeittiölääkäri diagnoosin jälkeen, jonka äitiä varmasti nuorempi kandi vahvisti tutkimuksiensa jälkeen. Onneksi tämä tauti on jo selätetty ja enää painitaan pienen räkätaudin kanssa. Pitäisikö koputtaa puuta, ihan varmuuden vuoksi? Noin.

Tällä viikolla kävimme myös E-siskoni kanssa ostoksilla tulevaa kesää varten ja A-muru sai ihastella, kuinka Pikku Myy ja Muumipeikko järjestivät Muumimammalle iloisen yllätyksen. Ja voi kyllä, Muumit saapuivat pikku kaupunkiimme ja voitte varmasti kuvitella kuinka iloinen meidän pieni neiti oli siitä! Muumimammaa ja Pikku Myytä piti tietenkin käydä halaamassa.

Sain myös olla kerrankin valokuvattavana, kun pikkusiskoni otti minusta päivitetyn kuvan blogia varten aiemman peiliselfien tilalle. Okei kuvia oli paljon enemmän kuin tuo yksi onnistunut, joka päätyikin blogiin.

Muumeja ja äiti kuvattavana.
Luulin, että kuvaaminen on välillä haasteellista, mutta voin nyt sanoa, että viihdyn entistä paremmin kameran takana kuin edessä! Valokuvaajassa ei kuitenkaan ollut mitään muuta vikaa kuin mielenkiintoiset ohjeet, kuten kommentit yliluonnollisesta kädestä tai känni-ilmeestä. Nice!
Täytyy kuitenkin myöntää, että E-siskoni oli aika haka järkkärini kanssa ja sai otettua todella hyviä kuvia ilman automaattia.  

Silti...aina ei voi onnistua...


...mutta näistä naamoista ei voi valitettavasti syyttää kuvaajaa!
Niin ja kun järkkärikuvaamisen salojen oppiminen salaman nopeasti ei riitä, mainittakoon että PIKKUsisko myös opetti minua meikkaamaan....Mä en kestä! Oonko mä oikeasti näin vanha?

Huomasimme myös  jälleen, että A-muru on kielellisesti todella lahjakas pikku neiti. Tiedän, että kaikki äidit pitävät omia taaperoitaan maailman lahjakkaimpina yksilöinä kaikkine uhmineen ja tuhmineen, mutta hei, meidän tyttö laulaa englanniksi tätä laulua! Niin ja anteeksi korvamadosta! ;)


Havahduin eräänä iltana siihen kun nukutin A-murua, että sängystä kuului How do you do. Aluksi ajattelin, että kuulin varmasti väärin, mutta sitten laulu alkoi alusta oikealla sävelellä ja näillä sanoin: "mamma siito (?), mamma siito, veer aaar juu...hier aii äm, hier aii äm, hau doo juu doo" Kasvatammeko pikku-Alberttia, Einsteinia nimittäin? Kenties, ehkä, TIETENKIN! ;)

Tällä viikolla teimme myös A-muru lempiruokaa: lihapullia, takkusimme A-murun vatsavaivojen ja minun sokeriarvojen kanssa. Ihastelimme kummitytöstä saatuja videoita, Isimies katsoi lätkää - ylläri? ja puuhastelimme hiekkalaatikolla. Kävimme myös kirppiksellä, kerrankin Isimiehen ehdotuksesta ja ostin A-murulle ihanan Burberryn kotelomekon hintaan 12€, joka osoittautuikin kotona feikiksi...Tylsää! Okei miksi edes oletin että aidon voi saada kirppikseltä tuolla hintaa - aivopieru-kirppishuuru -hämmennys! :D Sain myös valtavan upean mahdollisuuden osallistua erittäin mielenkiintoiseen projektiin, josta kirjoittelen lisää ehkä myöhemmin. ;) Tämän verran voin kuitenkin paljastaa:

Meille kuuluu siis varsin hyvää - olen onnellinen! Lisää tällaisia viikkoja...paitsi huomisen maanantain voi suosiolla jättää välistä!

Leppoisaa ja aurinkoista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

♥: Selina


Mitä teille kuuluu?