lauantai 28. helmikuuta 2015

Tämä postaus on sinulle...

Isimies

Rakas, olet ollut tukenani aina. Olen ylpeä sinusta!
Sinä olet lapseni isä, mahtava sellainen. Annat perheellemme paljon. Annat tukea, turvaa ja rakkautta. Sinun ansiostasi meidän ei tarvitse pelätä. Sinun ansiostasi olemme turvassa.

Rakas, olet elämäni valo, usko paremmasta ja toivo elämästä. Sinä annat minun yrittää itse, etkä sääli minua sairauteni vuoksi. Jos epäonnistun ja putoan, olet ottamassa minut vastaan. Annat minun kuitenkin pudota hetken aikaa, jolloin voin oppia ja ymmärtää asioita, mutta et koskaan anna minun pudota maahan asti, vaan tuet ja rakastat minua vilpittömästi.

Muistatko, kun aloimme seurustelemaan ja vitsailimme pikkupossunpunaisesta omakotitalosta, lapsista ja yhteisestä tulevaisuudesta? Minä muistan.
Muistatko, kun itkin joutuessani pyörätuoliin, ettemme voi enää kävellä käsi kädessä ja sinä lohdutit ja sanoit, että kun lykkäät minua pyörätuolilla ja samalla hipsutat etusormillasi selkääni, voin  ajatella että kävelemme käsi kädessä, muistatko? Teet sitä vieläkin ja se tuntuu ihanalta. Rakastan sitä!
Vaikka talomme väri ei ole pikkupossua nähnytkään, saimme yhteisen tulevaisuuden. Hieman haasteellisemman ja erilaisen mitä teini-ikäisinä haaveilimme, mutta silti hienon. Saamme olla yhdessä ja meillä on ihana tytär ja kaksi välillä rasittavaa, mutta silti ihanaa koiraa. Meillä on toisemme.

Rakas, tiedätkö mikä päivä tänään on? Tänään on 12 vuotta siitä päivästä, kun suutelit minulta jalat alta! Vaikka olemme olleet yhdessä jo 12 vuotta, niin joka kerta, kun suutelet minua saat aikaan saman reaktion kuin ensisuudelmassamme. Jalat menisivät edelleen alta, jos seisoisin niiden päällä! Onneksi pyöriksen renkaat ovat vakaat ja onneksi sinä olet ottamassa vastaan jos kaatuisin.
Tänään on meidän päivä, rakas.

12 vuotta on pitkä aika elämästä, varsinkin kun ajatellaan kuinka nuoresta me olemme seurustelleet -olemme olleet me. Näihin 12 vuoteen on mahtunut paljon hyvää, kaunista ja niin paljon rakkautta!
Seurustelimme kaksi vuotta ennen kun menimme kihloihin. Ostimme kapeat kultaiset kihlasormukset, olimme NIIN nuoria ja NIIN rahattomia, mutta NIIN VALTAVAN rakastuneita!
Menimme naimisiin, kun olimme olleet kihloissa 4 vuotta ja 7 kuukautta ja olemme olleet naimisissa nyt 5 vuotta ja 6 kuukautta. Emme ole enää niin nuoria tai rahattomia (onneksi!), mutta yksi asia on pysynyt: Rakkaus.
Esikoisemme, A-murun, saimme kolmantena hääpäivänämme -täydellinen lahja jo niin täydelliselle päivälle! Nyt olemme saaneet olla ihanan ja rakkaan A-murun vanhempina 2 vuotta ja 6 kuukautta. Se päivä, kun rakastuin sinuun oli jo hieno, mutta kun A-muru syntyi rakastuin sinuun uudelleen, mutta aivan eri tavalla. Se rakkaus on jotain niin hienoa ja niin kaunista, ettei mitkään sanat riittäsi kuvaamaan sitä!

Rakas, elämä kanssasi on ihanaa, kiitos, että olet olemassa! Kiitos että rakkautesi kestää ja on ehdotonta. Olen joka päivä kiitollinen sinusta ja A-murusta. Rakkauteni kasvaa teitä kohtaan päivä päivältä. On ihanaa olla tyttäresi äiti ja sinun vaimosi!

Tänään me söpöilemme, henuttelemme, rakastamme ja välitämme. Kerromme myös A-murulle, että isillä ja äidillä on erityinen päivä. Tämä päivä on rakkaudelle -meidän rakkaudellemme.

 Rakastan sinua, aina!

Kuva: Jussi Hella

"Tahdon oikeesti olla sinun enkä vain leikisti rakastaa.

Kanssas oikeesti kokea kaiken mikä ollut on unelmaa.

Tahdon syliisi painaa pääni.

Tahdon lämpöösi nukahtaa.

Olla kanssasi oikeesti onnellinen.

Sua oikeesti rakastaa!"

~Oikeesti / Finlanders~

♥: Selina

perjantai 27. helmikuuta 2015

Selina, keräilijä

"Hei, olen Selina ja olen keräilijä, oikea astiahullu!"

Näin joulun jälkeen astiakaappeja uudelleen ja uudelleen järjestellessäni huomasin, että minulla on ihan törkeen paljon astioita! Minä voin tunnustautua loputtomaksi astioiden ja astiasarjojen keräilijäksi. Meillä on useampi astiasarja, joista osan ollemme ostaneet itse (lue: minä olen ostanut. Isimies voisi syödä kuulemma vaikka kertseiltä...) ja osa on saatu lahjaksi. ;)

Astioissa satsaan aina kotimaiseen (ja mies ennemmin paperisiin....): Pentikkiin, Arabiaan tai Iittalaan, niin ruoka-astioissa kuin juomalaseissa. Myös aterimet, keittiöveitset ja kattilat vat meillä kotimaista Hackmania.

Mitä astiasarjoja minulla sitten on? Tässä vaiheessa Avustaja kysyi, kehtaanko esitellä kaikki... ;)

Toivoimme aikoinaan kihlalahjaksi Iittalan sinistä Teema-sarjaa. Saimmekin astiaston kuudelle sekä tarjoiluastioita, mutta ajan saatossa kaikki ruokalautaset ovat menneet rikki, mutta kahviastiasto, suurinosa murokulhoista ja pari voileipälautasta ovat edelleen ehjiä.
Huono puoli tässä sinisessä Teemassa on se, että siinä näkyy todella nopeasti kaikki naarmut ja raapimisjäljet.
Kun sininen Teema-sarja oli käymässä vähiin ruokalautasten osalta, ostin Hobby Hallista tarjouksesta valkoisen Teema-sarjan kahdelletoista. Sarjaan kuului kahviastiasto, isot ruokalautaset sekä isot keittolautaset. Sarjaan kuuluvia murokulhoja en tilannut, koska meillä oli niin paljon Muumikulhoja ja monta ehjää sinistä murokulhoa jäljellä. Lisäksi meillä on valkoisesta Teema -sarjasta häälahjaksi saatuja tarjoiluastioita ja pata. Tänä jouluna saimme täydennystä valkoiseen Teema -sarjaan, eli voileipälautaset.
Valkoinen Teema on meillä ihan arkikäytössä. Väri on siinä mielessä  helppo, koska jos jokin astioista kohtaa maanvetovoiman ansiosta lattian ja jakautuu osiin, niin voi vain mennä kauppaan ja ostaa uuden ilman että täytyy miettiä, onko värisävy enää sama tai myydäänkö kyseistä väriä enää ollenkaan. Myöskään naarmut ja muut käytönjäljet eivät näy valkoisessa niin paljon, kun aiemmassa sinisessä.

Osaa Teema-sarjastamme.
Sitten päästäänkin perheemme ikuiseen valituksen kohteeseen.  
Muumimukeja ja -kulhoja olen keräillyt useamman vuoden ja niitä onkin kertynyt muumimukikaappiin jo paljon, Isimiehen mielestä liikaa. Joka kesä ja talvi käymme Isimiehen kanssa keskustelun, että tarvitseeko niitä mukeja vielä osta, mutta hei, pitäähän sesonkimukit ostaa! ;)
No en kuitenkaan lukeudu fanaattiseksi keräilijäksi, vaan ostan sellaiset mukit, mistä oikeasti pidän ja kaikki Muumimukit ovat meillä käytössä, myös arvokkaammat sesonkimukit...ilman tarroja. Auts?
Astiat, niin Muumit, kuin muutkin ovat minulle kuitenkin käyttötavaraa.


Arabian Paratiisi-sarja on minun oma aarteeni. Tämä sarja ei ole lainkaan Isimiehen mieleen. Hän puhuukin aina, että se on mummmola-astiasto ja saa joka kerta murhaavan mulkaisun. Minä taas rakastan astioiden kuosia, kauniita värejä ja muotoilua. Olisin halunnut Paratiisia häälahja-astiastoksi, mutta se ei sopinut Isimiehelle, minkä kyllä ymmärrän. Uskon että tämä astiasto lukeutuu siihen sarjaan, että siitä joko pitää tai sitten ei.
Nyt olenkin sitten itse hiljalleen kerännyt ja saanut lahjaksi kahviastiaston, liemimaljan, kahvimukeja, kannun ja rasian. Suurinosa kokoelmastani on kuitenkin saatu lahjaksi. Enempää tätä sarjaa, esimerkiksi ruoka-astioita, en ajatellut kerätä vaan nämä riittävät hyvin.
Tämä sarja on käytössä vain pienissä juhlissa ja isänpäivänä, koska kahviastiasto riittää kuudelle.

Häälahja-astiastomme, Iittalan Bottna oli sen sijaan molempien mieleen. Tämä sarja on meillä vain juhlakäytössä, esimerkiksi jouluna. Tästä meillä on ruoka-astiasto lautasineen, kulhoineen, keittolautasineen ja kahvikuppeineen kuudelle.
Sarja on jo poistunut tuotannosta, mutta kahvikupit käyvät hyvin kattaukseen valkoisen Teeman kanssa. Astiaston yksinkertaisuus ja mustavalkoisuus miellytti silloin ja miellyttää edelleen silmää. Astiasto on klassinen niin muotoilultaan (Teema -astiaston pohja) kuin tyyliltään ja yksinkertaisesti kaunis.

Pala Paratiisia ja Bottnaa.
Pentikin Vanilja-sarjaa olemme saaneet Isimiehen siskon ja hänen aviomiehensä keräämänä häälahjaksi ja joululahjoiksi. Myös anoppi on ostanut tätä sarjaa meille keittiön säilytysastioiksi.
Luonnonvalkoinen, vanilijainen sävy tuo muutosta perinteisiin ja pelkistettyihin astiastoihimme ja astian muuttuva kuviointi tekee astioista eläväpintaisia ja ihania. Astiat ovat jokainen erilaisia, mikään kiekura ei ole identtinen toisen kanssa.


Laseina meillä on Iittalan Verna- ja Kartio-laseja noin kymmenelle molempia sekä Essence valko- ja  punaviinilasit kuudelle. Haaveilisin vielä kuohuviinilaseista...ja en voi edes juoda. No mitä sitten? :D
Isimies jaksaa aina ihmetellä tätä, mutta ne ovat vain niin valtavan kauniita!


Lisäksi meillä on Iittalan Kastehelmisarjan kirkkaita jälkiruokakulhoja ja lasilautasia. Lasilautaset ovat käytössä juhlissa ja jälkiruokakulhot niin arjessa kuin juhlissa.


Astiasarjamme ovat siis hyvin perinteisiä ja monikäyttöisiä ja pitkäikäisiä tyyliltään -toivottavasti muutenkin! ;)

♥: Selina


Keräättekö te jotain astiasarjaa tai haaveiletteko jonkun sarjan keräämisestä? 

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Päivän asut 7 ja maailman mukavimmat farkut

On jälleen aika katsastaa päivän asuja.

Me olimme A-murun kanssa tällä kertaa farkkulinjalla. :)

Minä: Farkkuleggarit: Ei_mitään_hajua, saatu / Paita: Cubus.
A-muru söpöliini: Paita H&M / Mekko: POMPdeLUX/ Sukkahousut: Villervalla
Sain kuvakollaasissa näkyvät farkkuleggarit pikkusiskoltani, enkä tiedä ollenkaan niiden merkkiä tai mistä hän on ne saanut. Kuitenkin kuten otsikossa sanotaan, farkkuni ovat maailman mukavimmat farkut. Mistä tämä sitten johtuu? Joko arvaat? ;)



Nämä eivät nimittäin ole farkut, eivät edes farkkukangasta nähneetkään, vaan farkkukuosilla painetut legginsit! Nämä "farkut" ovat aivan unelmat päällä! Ne eivät kiristä, hierrä tai purista ja ovat silti mielestäni hyvän näköiset. Nämä "farkut" ovat siis kuin luodut pyöriskäyttäjille!

♥: Selina


Onko teillä kokemuksia "huijarifarkuista"?

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kun äiti yrittää olla äiti

Millainen on täydellinen äiti? Äiti, joka jaksaa leikkiä? Äiti, joka ei koskaan huuda? Äiti, joka lausuu iltarukouksen? Onko olemassa täydellistä äitiä?
Äitejä mahtuu maailmaan paljon. On kovistelelevia äitejä, kanaemoja, hössöttäjiä ja sitten hieman erilaisia äitejä, kuten minä. Onko kukaan heistä täydellinen, ei minusta, mutta sen sijaan maailmaan mahtuu valtavasti hyviä äitejä!

Aina puhutaan siitä, kuinka äitiyteen kasvaa lapsen kasvun mukana ja asiat oppii siinä sivussa huomaamattaan. Siis oppii olemaan äiti omalle lapselleen. Mielestäni tämä asettaa äideille kamalat paineet. Tämän sijaan minusta pitäisi puhua enemmän siitä riittämättömyyden tunteesta, pelosta ja ahdistuksesta, jos lapsella on hätä ja siitä kuinka omaa lastaan voi rakastaa niin että sattuu. Myös vihantunteista omaa lastaan kohtaan pitäisi puhua enemmän, eikä tuomita heti jos äiti kivahtaa väsyneenä kaupan kassalla kiukuttelevalle lapselleen.

Välillä tuntuu, että osa äideistä elää jossain ihmeellisessä äitiyden ihannekuplassa, jossa kaikki on aina täydellistä, herttaista ja vaaleanpunaista. Tai siis kaiken pitää olla. Totuushan on se, että joskus sinnekin kuplaan eksyy muutama tumma pilvi ja silloin pääsee ärräpäitä ja lapsi joutuu ne kuulemaan.


Olen viimeaikoina miettinyt paljon tulevaisuuttani äitinä. Varsinkin tämän postauksen jälkeen, jossa kerroin, että luovun väliaikaisesti Pikkukakkosesta, siitä haaveesta, josta yritin pitää kynsin ja hampain kiinni samalla satuttaen itseäni.
Sairaus ja perhe. Valehtelisin jos väittäisin, että se on helppo yhtälö, mutta sen saa toimimaan -tai ainakin me olemme saaneet, meillä on perhe josta olen haaveillut aina.

Kuva: Janina Jaakkola
Ennen kun minusta tuli äiti, haaveilin askarteluhetkistä lapsen kanssa. Haaveilin saunan jälkeisestä herkkuhetkestä ja yhdessä katsotusta lapsen lempielokuvasta tai sarjasta. Haaveilin siitä, että saan sanoa, että "äiti rakastaa" ja saan vastarakkautta lapseltani. Haaveilin syliin nukahtavasta pienestä ihmeestä, mestariteoksestamme.  Haaveeni on toteutunut. Olen kuitenkin aina ajatellut, että minusta tulisi äiti useammalle lapselle, ainakin kolmelle. Nyt olen miettinyt sitä vaihtoehtoa, mikä ei kuulunut suunnitelmaani: äitiyttä yhdelle lapselle. Se tavallaan riipaisee, mutta on siinä paljon hyvääkin.

Minulla on ollut pitkään huono omatunto siitä, kun toisen lapsen kaipuu on vaikuttanut äitiyteeni. Olen antanut sen vaikuttaa, koska olen miettinyt, voinko olla paras mahdollinen äiti A-murulle, kun minulla on niin kova kaipuu toisesta lapsesta. Tämä kaipuu on mielestäni epäreilua minulle, mutta onko se A-murulle? Mietin, viekö se osan rakkaudestani tai vaikuttaako se siihen, millaisia eväitä tarjoan lapselleni elämään. Huomaako A-muru, että haaveilen hänen rinnalleen toisesta samanlaisesta, pienestä rakkaasta vaaleatukkaisesta tytöstä tai pojasta? Minulla on heille nimetkin valmiina, molemmille kaikki kolme. Tietääkö A-muru sen? Mietin myös, että kokeeko A-muru ettei hän kelpaa, koska toivon, kaipaan  ja rukoilen niin valtavasti, että saisimme vielä joskus toisen lapsen...A-murulle sisaruksen ja leikkikaverin? Pelkään, että A-muru jää yksin.
Uskon, että minun kaksosuus vaikuttaa tähän suuresti. Minulla on ollut aina sisko lähellä ja myöhemmin muut sisarukset. Jos emme saisi enää lapsia A-muru jäisi yksin.


Ajattelen kuitenkin, että nyt kun alan vihdoin hyväksyä sen, ettei toista lasta tule hetkeen aikaan, niin pystyn nauttimaan A-murusta enemmän. Pystyn antamaan hänelle enemmän.
En usko, että A-muru huomaa sydämeni kaipavan lisää rakastettavaa. Rakastan häntä niin valtavan paljon ja hän tietää sen. En usko, että A-muru tietää kuinka paljon minuun koskee se, kun en voi tarjota hänelle sisarusta vielä. En usko myöskään, että A-muru osaa edes kaivata sisarusta. Tämä on vain äidin ja isän haave, joka toteutuu tai sitten ei. Me otamme vastaan sen, mitä meille annetaan, mutta kukapa ei haluaisi nähdä useampaa pientä mestariteostaan juoksentelemassa takapihalla, riitelemässä leluista ja halaamassa riidan jälkeen toisiaan?
Niin ja A-muru ei tule koskaan olemaan yksin. Hänellä on paljon rakastavia ihmisiä ympärillään meidän vanhempien lisäksi. Hän saa rakkautta niin valtavasti ja samalla tukea kasvuunsa.

Sairauteni vaikuttaa väistämättä A-murun elämään, mutta olen silti hänelle paras mahdollinen äiti. Hän on ihailtavan avoin sairaudestani. Silittää kaupassa pyörätuolia kannustaakseen ikätoveriaan uteliaiden silmien takaa tulemaan kokeilemaan myös. Hän tervehtii reippaasti kaupungilla muita ihmisiä ja hymyilee sädehtivää täydellistä hymyään istuessaan sylissäni. Hänen on selvästi hyvä olla.

Kuva: Katja Lösönen
Millainen on sitten paras äiti? Paras äiti on sellainen, joka tietää olevansa hyvä äiti, minä tiedän olevani.

Olkaa äidit itsellenne armollisia. Älkää arvioiko itseänne toisten mielipiteiden kautta. Älkää pelätkö sanoa olevanne väsyneitä. Nauttikaa elämästä, sitä on myös kodin ulkopuolella. Uskokaa omiin kykyihinne ja antakaa itsellenne mahdollisuus myös turhautua, kiukustua ja sitten taas rauhoittua. Se kuuluu elämään -perhe-elämään.

 ♥: Selina


Millaisia ajatuksia teillä oli äitiydestä ennen kun teistä tuli äitejä ja nyt kun olette äitejä? 

Ps. Sain eräältä lukijalta ihanan sähköpostin. Valitettavasti en voinut jostain syystä vastata hänelle vaan viesti palautui aina minulle. Yritin kyllä, eh, kolme kertaa! :D
Jos nyt luet tätä, haluan kiittää sinua sähköpostistasi. On aina ihanaa saada lukijalta postia. :)
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja ihanaa tälle keväälle! 

maanantai 23. helmikuuta 2015

Botoxia luomeen ja hymyä huuleen!

Hei kerrankin minulla on jotain hyvää ja positiivista kirjoittettaavaa sairaudestani!
Kuten kirjoitin tässä postauksessa, minulla todettiin dystonian levinneen silmään, eli  blefarospasmi. Tätä uutta tulokasta ei otettu hyvin vastaan, vaan hän sai heti piikikkään vastaanoton, eli diagnoosista seuraavana päivänä minulle kokeiltiin Botuliinihoitoa, eli Botoxia.
Botoxhan on eräänlainen hermomyrkky joka lamaa lihastoimintaa sinne mihin sitä pistetään. Niin yksi sellainen siis, kiitos!

Menin botoxpolille ristiriitaisin ajatuksin. Olinhan juuri saanut kuulla, että sairaus on jälleen edennyt, enkä ollut saanut aiemmista botox-hoidoista apua. Silloin sitä yritettiin tosin pistään oikeaan jalkaan helpottamaan spastista vääntöä.
Kun saavuin polille, tuttu lääkärini tulikin heti polin ovella vastaan ja toivotti hilpeästi tervetulleeksi Botox-partyihin! :D Minun hoitava lääkäri on ihana. Hän on huomaavainen ja välittää aidosti minusta ja myös muista potilaistaan. Hän on jopa antanut minulle henkilökohtaisen puhelinnumeronsa, jos minulle tulee hätä. Tähän numeroon en tosin ole koskaan soittanut, enkä soitakaan.
Toki täytyy myöntää, että saatan olla harvinaisen sairauteni vuoksi aikamoinen "saalis" neurologille kuin neurologille, joten otan tämän hieman paremman kohtelun omalta lääkäriltäni vastaan. ;)

Näin ensimmäisellä polikerralla minulle piikitettiin kuusi pienen pientä annosta Botoxia silmiä ympäröivien lihasten lähelle. Pistokset eivät tuntuneet pahalta ollenkaan, mutta aloin siinä piikitettävänä ollessani kuitenkin miettimään, että miksi ihmiset tuhlaavat tähän rahojaan? Miksi he haluavat tehdä tätä kauneuden eteen...tai "kauneuden" -jos pitää kivikasvoja kauniina.
Mietin kuitenkin, että vaikka pistoshoidon pääasiallinen tarkoitus on helpottaa päänsärkyäni, niin olisihan se elämä huomattavasti mukavampaa, jos oikea silmäluomi ei roiku kuin tätini mopsi-vanhuksella! Sori vaan Nuppu, kaikella kunnioituksella ja rakkaudella kulmaruttujasi kohtaan.

Pitelyyn meni vain muutama minuutti, eikä se tuntunut pahalta ollenkaan. Neula oli niin pieni, että hyttysen pistokin tuntuu enemmän kuin botoxin pistäminen! Ja ei, tämä ei ole kannustus hakeutua oikeisiin Botox-partyihin!
Lääkärini mukaan Botox alkaisi vaikuttamaan muutaman päivän aikana, joten lähdin kotiin odottamaan vaikutusta.

Otin kotona viikon ajan joka päivä kuvan Botoxin vaikutuksesta ja tehosta. Kuvat huutavat kamaluuttaan, mutta yrittäkää kiinnittää huomiota oikeaan silmäluomeen. En ole oikein sinut tämän peiliselfie-kuvauksen kanssa. ;)


Pistoshoitopäivänä oikea silmäluomi roikkui hieman, kuten kuvasta näkee. En usko että tämä olisi ollut ongelmana niin esteettinen, että sen vuoksi olisin botoxhoitoon lähtenyt, mutta luomen roikkuminen johtui silmää ympäröivän kehälihaksen krampista ja se aiheutti minulle järkyttävän päänsäryn. Botoxin odotettiin helpottavan muutetun lääkehoidon avulla myös päänsärkyä.


Toisena ja kolmantena päivänä päänsärky alkoi hiljalleen hellittää ja silmäluomi nousemaan. Olin kuitenkin suuremmasta lääkeannoksesta hurjan väsynyt.


Seuraavina päivinä päänsärky alkoi hellittää lähes kokonaan ja pystyin alkaa laskea lääkeannosta. Sen vuoksi väsymyskin hellitti ja silmäuomikin alkoi näyttämään jo paljon paremmalta. Olin todella tyytyväinen. En olisi uskonut sairaalassa maatessani ja pelätessäni ties mitä aivokomplikaatiota, että kuusi pientä piikkiä voisi parantaa oloni!


Viikko pistoshoidosta oikea silmäluomi oli noussut mielestäni jälleen samalle korkeudelle kuin aiemmin. Kukaan muu kuin minut tunteva ei varmasti huomannut mitään suurta eroa aiemminkaan ja isot silmälasit peittivät todella hyvin roikkuvan luomen. Neurologini ei tosin ollut yllätyksekseni täysin tyytyväinen, joten uskon että annosta nostetaan seuraavalla kerralla. Kivikasvot..tai luomi..here I come! ;)

Olen siis pistoshoitoon enemmän kuin tyytyväinen, mutta valitettavasti vaikutus ei ole pysyvä, vaan hoito joudutaan uusimaan kahden-kolmen kuukauden välein. Tämä on kuitenkin erittäin pieni vaiva suhteutettuna siihen kipuun minkä tämä aiheutti.

 ♥: Selina

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Viides blogikuukausi, miltä tuntuu?

Viisi kuukautta blogin kirjoittamista takana, toivottavasti vielä monia edessä. :)
Tämä blogikuukausi on ollut rankka sairasteluiden vuoksi. Tästäkin kuitenkin selvittiin ja nyt onkin hyvä jatkaa eteenpäin. :)

Tähän blogikuukauteen mahtuu sairasteluista huolimatta paljon hyvääkin!
Julkaisin yhteistyöpostauksen Melli EcoDesignin kanssa ja sain järjestää mahtavan arvonnan. Tämä postaus oli yksi mukavimmista postauksista tämän blogikuukauden aikana.



Muita mukavia postauksia tämän blogikuukauden aikana olivat En se minä ollut ehkä...  -postaus rikkomistani kännyköistä ja tämä A-murun ja minun leivontahetkestä kertova kuvapostaus.


Lisäksi blogini pääsi mukaan Kaksplus blogiyhteisöön ja aloitin Mammaliiga -blogissa yhtenä kirjoittajana! Huh!


Kaksplussalle pääsy on tuntunut upealta. Toisaalta se on luonut hieman paineita, kun saan olla mukana toinen toistaan mahtavampien blogien joukossa, mutta toisaalta koen, että olen ehkä saavuttanut blogillani jo jotain pientä, mikä on minulle kuitenkin suurta. :) Tämän Kaksplussalle siirtymisen jälkeen blogiin on löytänyt useampi lukija ja uusia lukijoita on rekisteröityt mukavasti. Kiitos teille kaikille ja tervetuloa! Toivottavasti viihdytte blogiani lueskellen.
Kiitos myös kommenteista! Niitäkin on tullut tämän blogikuukauden aikana mukavasti.
Erityiskiitos kaikesta siitä tuesta, mitä sain, kun minulla oli vaikeita hetkiä. Kiitos!

Mammaliiga on taas kutkuttavan jännittävä blogi, joka kokoaa 7 äitiä saman blogin ja aiheen äärelle. Seitsemän erilaista äitiä ja seitsemän eri  kirjoitusta.
Tämä on jotain uutta ja mahtavaa ja on upeaa saada olla tässä projektissa mukana. Ja niin se blogimaailma imaisi minut mukaansa. ;)

Tämän blogikuukauden aikana aloitin peräti kolme postaussarjaa. Ensimmäinen postaussarja on postaus rakkaille. On ollut ihana kirjoittaa osoitetusti jollekin henkilölle, koska välillä blogimaailmassa tuntuu että kirjoittaa tutuille ihmisille, mutta siltin täysin tuntemattomille. Sarja jatkuu vielä tovin. 
Kokemuksia ja kohtaloita -sarja on myös uusi idea ja lisää on tulossa niin CRPS:ään kuin dystoniaan liittyen. Tämä Annan upea teksti onkin ollut ylivoimaisesti koko Kun äiti kelaa -blogin blogihistorian luetuin postaus ja samalla luonnollisesti tämän blogikuukauden luetuin postaus.
Kiitos vielä Annalle osallistumisesta!

Kuvakollaasin kuvat ovat Annan ottamia.
Näiden postaussarjojen lisäksi aloitin myös Äiti testaa -postaussarjan. Katsotaan, mitä kaikkea alankaan testailemaan! ;)

Blogkuukauden tärkein postaus oli Kun kotimme täyttyi "äiti tuvi kotiin!" -ilohuudoilla. Tähän ei ole mitään lisättävää.

Tämän blogikuukauden aikana on tullut avauduttua omasta elämästä ja sen hetkittäisistä vaikeuksista oikein kunnolla. Nämä kaikki postaukset ovat olleet minulle haastavia. Kivusta kirjoittaminen ei tuntunut kirjoitushetkellä haastavalta, mutta jälkikäteen luettuna se tuntui pahalta. Myös Aina ei jaksa ja Kun sanat eivät riitä kertomaan mitä tuntuu -postaukset olivat haastavia, mutta koen niidenkin kirjoittamisen tärkeäksi.

Täytyy myöntää, että tämä blogikuukausi on ollut aika sairas, mutta silti on tapahtunut niin paljon mukavaa ja ihanaa, että kaikki vastoinkäymiset tuntuvat näin jälkikäteen hyvin pieniltä.
Tuntuu tavallaan hyvältä kirjoittaa blogiin myös elämäni ja elämämme nurjasta puolesta, mutta tavallaan se on haastavaa.
Tämä blogin ei ollut tarkoituskaan olla pelkästään hyvän mielen blogi, vaan blogi oikeasta elämästä ja sen ylä- ja alamäistä. Elämä on.

Kiitos teille kaikille tästä blogikuukaudesta! Te teitte tästä jälleen mahtavan!

 ♥: Selina


Mitä teille jäi tästä blogikuukaudesta mieleen ja olisiko teillä postaustoiveita?

lauantai 21. helmikuuta 2015

The Sohva

Vihdoin se on täällä, uusi sohva!

Uuden sohvan hankitaa mietimme kauan niin rahallisesti kuin tyylillisesti. Mietimme millainen sohva olisi, koska halusimme olohuoneeseen mahdollisimman paljon istumapaikkoja. Olohuoneemme ei ole iso ja se on oikeastaan ainoa asia, mikä minua talossamme harmittaa ja häiritsee. Tänne ei oikein senkään vuoksi voi laittaa nojatuoleja, koska haluan esteettömän kulun keittiöstä A-murun huoneeseen. Tämän vuoksi päädyimme jälleen kulmasohvaan, mutta hieman erilaiseen malliin. Mietimme myös laatua, tällä kertaa. Nyt emme olleet enää tyhmiä opiskelijoita jotka ostivat ensimmäisen kivan sohvan, mikä eteen tuli, vaan mietimme asiaa hieman pidemmälle. ;)

Uusi sohva maksoi ison läjän euroja ja muutaman Isimiehen huokauksen, mutta 10 vuoden runkotakuu ja laadukkaat materiaalit vetivät puoleensa. Päädyimme siis Pohjanmaan itse suunniteltuun Moduli -sohvaan. Kankaaksi valitsimme laadukkaan, mutta hieman sileämmällä kudonnalla tehdyn Stark-kankaan. Aluksi meinasimme ottaa sohvaan pähkinän väriset puujalat, mutta päädyimme ajattomampaan metalliin.


Sohvan väri on harmaaseen taittuva beige, joka on otettu television takana olevasta kivilaatoituksesta. Kuvissa sohvan oikea väri ei pääse oikeuksiinsa, mutta tässä kollaasissa olevassa vasemman puoleisessa kuvassa, missä näkyy Pohjanmaan logo, on ainoa kuva missä väri on lähempänä totuutta.

 



Olen pitkään haaveillut U:n mallisesta sohvasta, mutta aina kaikki U-sohvat ovat olleet liian leveitä tuohon tapetoituun seinään nähden, joten ainoa vaihtoehto oli teettää sohva mittojen mukaan. Mietimme myös pitkään otammeko avodivaaniosa erillisenä vai kiinteänä ja täytyy sanoa, että oli hyvä päätös ottaa se kiinteänä.
Tämä divaaniosa onkin minun oma nurkkaukseni, jossa teen käsitöitä ja bloggaan ja voin sanoa, että se toimii!


Vanha sohva oli nyt jälkeen päin ajateltuna ihan ok, mutta todella matala ja se vaikeutti suuresti minun siirtymistä sohvalle. Sohva oli myös elämää nähnyt, mutta kelpasi silti uuteen kotiin, jossa se saa toivottavasti monta elinvuotta lisää. :)

Nyt lupaan, etten valita enää sohvastamme! ;)


 ♥: Selina



Mitäs pidätte? Pihistättekö vai panostatteko huonekaluihin ja satsaatteko kotimaisiin kalusteisiin?

Melli EcoDesign -lahjakortin voitti.....

Arvonta on päättynyt ja arvontaan osallistui 29 lukijaa.

Melli EcoDesignin 40€ lahjakortin voitti....



Olen sinuun yhteydessä sähköpostitse! :)

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja erityisesti iso kiitos yhteistyöstä ihanalle Melli EcoDesign -yritykselle!


 ♥: Selina


perjantai 20. helmikuuta 2015

Tämä postaus on sinulle

Anoppi ja appiukko


Ennen kun tapasin poikanne, Isimiehen, en ollut koskaan rakastanut ketään niin kuin poikaanne. En ennen hänen tapaamistaan tainnut oikein edes käsittää millaista rakkaus on. Olin niin nuori, mutta rakastuin Isimieheen palavasti hyvin nopeasti.

Muistan kun tapasin teidät ensimmäistä kertaa. Minua jännitti aivan hurjasti! En ollut ennen tavannut kenenkään pojan vanhempia ja halusin antaa hyvän kuvan itsestäni. Hyvin nopeasti huomasin kuitenkin, ettei teitä tarvitse pelätä ja jännittä ja että voin olla rennosti teidän seurassanne.
Teistä tuli hyvin nopeasti toinen perhe minulle ja kodistanne toinen koti. Kohtelitte alusta asti minua hyvin, kuin omaa lastanne.

Muistan kun ensimmäisen kerran sinä, appiukko, kysyit minulta että "Mitäs meidän tyttö?" ja samalla sinä, anoppini, hymyilit vieressä ja odotit vastausta. Olin häkeltynyt ja hurjan onnellinen, koska koin että tunsitte samoin kuin minä. Olin kotona, toisessa kodissani.

Olette tukeneet valtavasti minua ja meidän perhettä sairauteni aikana, käyneet lukemattomia kertoja minua katsomassa niin sairaalassa kuin kotona ja auttaneet minua yhdessä muiden kanssa pääsemään vaikeiden aikojen yli. Olette tukeneet myös Isimiestä. Ilman teitä hänkään ei olisi jaksanut.

Olette hyvät vanhemmat Isimiehelle ja hänen siskolleen ja hyvät isovanhemmat A-murulle.
A-muru onkin mummon ja papan tyttö. Hän kysyy monesti koska pääsee mummolaan. Mummolassa on aina mukavaa ja A-muru kokee itsensä rakastetuksi. Mummon koruilla leikkiminen ja papan kanssa tiskaaminen on hänestä parasta.

Kiitos, että olette olemassa, rakastan teitä!

Kuva: Googlen ihmeellinen maailma.

 

 ♥: Selina


torstai 19. helmikuuta 2015

Äiti testaa: KC Professional No nothing -tuotteita

Voitin ihanan Maarian Hulivilini -blogin arvonnasta joulun aikaan hiustenhoitosetin, joka sisälsi KC Professional No nothing -muotovaahdon ja hiussuihkeen.

Tämä arvontavoitto tuli minulle kuin tilauksesta, koska olen etsinyt sopivaa muotovaahtoa ja hoitotuotteita pitkään huonokuntoisten hiusten ja herkän hiuspohjan vuoksi.

KC Professional on kehittänyt uuden kotimaisen No nothing Very Sensitive -sarjan joka on hiustenhoitosarja kaikille herkkäihoisille ihmisille.
No nothing -tuotesarjan tuotteen eivät sisällä yleisesti herkistäviä tai ärsyttäviä raaka-aineita ja ne sopivat koko perheelle. Tuotesarjalle on myönnetty arvostettu Allergiatunnus.
No nothing -tuotteita myydään partuirkampaamoissa.

Muotovaahto:


Tuoteselosteessa luvataan näin: KC professional Very Sensitive & Strong Mousse on vahva muotovaahto, joka lisää runsautta, joustavuutta ja kiiltoa. Tuote sisältää UV- ja kosteussuojan, eikä lainkaan hajusteita, parabeeneja tai väriaineita. Muotovaahto on toteutettu yhteistyössä Allergia- ja astmaliiton kanssa.

Omat kokemukset: Pesin hiukseni ensin Doven kosteuttavalla shampoolla ja hoitoaineella, kuivasin pyyhekuiviksi ja lisäsin mutovaahdon.
Muotovaahto oli koostumukseltaan pehmeää ja ilmavaa, muttei jättänyt käsiin tahmaista tunnetta kuivuessaan, kuten jotkut muotovaahdot tekevät.
Tuoksu ei ollut aivan niin neutraali kuin tuoteselosteesta ja pakkauksen etuosassa lukevissa lupauksista oletin, mutta ei kuitenkaan paha ollenkaan. Minusta tuoksu on lähes sama, kuin tavismuotovaahdoissa.
Muotovaahto levittyi hyvin hiuksiin, eikä aiheuttanut kutinaa tai muita oireita, mitä monesti saan muotovaahdoista.


Muotovaahdon levittämisen jälkeen föönasin hiukseni kuiviksi ja samalla hieman muotoilin.


Hiukset olisi periaatteesa voinut jättää näinkin, mutta halusin kokeilla myös toista voittamaani hiustuotetta.

Hoitosuihke:


Tuoteselosteessa luvataan näin: KC Professional Very Sensitive Moisture Mist -suihke on syväkosteuttava hoitosuihke, joka sisältää avokadoöljyä, joka hoitaa ja pehmentää käsiteltyjä hiuksia sekä poistaa sähköisyyttä ja tekee hiuksista helposti käsiteltävät. Tuote sisältää myös UV- ja lämpösuojan, mutta ei hajusteita, parabeeneja tai väriaineita. Myös hiussuihkeella on Allergia ja astmaliiton tunnus.

Omat kokemukset: Suihkutin hoitosuihketta tasaisesti hiuksiini heti föönauksen jälkeen.
Tuote tuoksuu miedosti avokadolle, mutta mielestäni yllättävän paljon. Odotin  jälleen miedompaa tuoksua, mutta se ei tosin häirinnyt ollenkaan.


Suihkutin tuotetta etenkin kuiviin ja kärsineisiin latvoihini, mutta tasaisesti myös kaikkialle hiuksiin.
Tämän jälkeen suoristin hiukseni pikaisesti suoristusraudalla ja lopputulos on tässä:


Suoristusrauta liukui hyvin hiuksiani pitkin ja tuotteen käyttö helpotti suoristamista. Hiukset pysyivät myös kauemmin suorana, eikä luonnonkiharani päässeet valloilleen edes seuraavana päivänä.

Ainoa miinus, mitä tästä tuotekokeilusta voisin sanoa on se, että hiukset takkuuntuivat yön aikana aika pahasti. Kuitenkin pieni harjaus sai ne taas näyttämään lähes yhtä hyvältä kuin juuri laitettuna.

Kiitos vielä Maarialle kivasta arvonnasta!

 ♥: Selina



Onko tämän totesarjan tuotteet teille ennestään tuttuja tai haluaisitteko kokeilla?

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kipu

Kipu on sanana pieni ja viattoman näköinen, mutta sen kanssa eläminen ei olekaan niin pientä ja viatonta.

Osaisitko kuvailla kipuasi, jos sinua pyydettäisiin se tekemään? Onko se viiltävää, polttavaa vai repivää...onko se pahinta mahdollista kipua, mitä voit itsellesi kuvitella, vai onko se siedettävää? Osaisitko arvioida kipusi asteikolla 1-10? Yksi on kipuna pienin ja kymmenen pahin mahdollinen kipu, mitä voi olla.

Yksi, ei mitään hätää, en edes huomaa kipua. Kaksi...kolme...neljä, pärjään vielä, mutta nostan varmuuden vuoksi stimusta hieman tehoja. Viisi, nyt alkaa jo tuntua, nostan tehoja vielä. Kuusi, terävät sähköiskut virtaavat sisälläni kipeämpänä, mutta pystyn vielä jatkamaan sitä mitä olin tekemässä. Seitsemän, nyt sattuu ja on vaikea puhua, menen lepäämään. Kipeät sähköiskut repivät ja polttavat. Kahdeksan, itken jo...alan pelkäämään, että kipu ei lopu koskaan ja pahenee. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan kipua enää. Yhdeksän, sattuu...alan vajoamaan pimeyteen, mutta kipu repäisee minut aina takaisin. 
Ja kymmenen, sitä säästän, koska en usko että kestäisin sitä enää. Kymmenen veisi minut jo mennessään. Siksi en koskaan vastaa lääkärin kysyessä kivustani "kymmenen". En halua mennä vielä.

Kohtasin jälleen tämän kamalan kumppanini maanantain ja tiistain välisenä yönä. Se vyöryi lävitseni iskien samalla tuhansia kipeitä ja polttavia sähköiskuja ympäri kehoani. Kehoni kouristi ja minä kouristin sen voimasta. Aluksi luulin nähneeni unta, mutta heräsinkin todellisuuteen -se sattui. Kehoni kouristi jälleen vahvistaakseen entistä kipeämpää todellisuutta. Kipukohtaus, se minulla oli, pahempana kuin pitkään aikaan.

Isimies heräsi kouristeluuni. Sain sanottua hänelle, että auta minua ja hän kantoi minut alakertaan, kun en pystynyt enää hallitsemaan itseäni. Hiljainen nyyhkytys kivun vuoksi oli vaihtunut tyynyyn huutamiseen ja hysteeriseen pelkoon. Eikö tämä lopu koskaan...tämä ei lopu...
Sohvalle päästyäni annoin periksi. Enää minun ei tarvitsisi taistella vastaan. Enää A-muru ei heräisi kipuihini ja kärsimykseeni. En halunnut, että A-muru näkisi minua sellaisena.
Kipu iski tasaisesti polttaen aina varpaista päälaelle asti voimakkaana ja repivänä. Minua oksetti ja päässä pyöri. Muistan hokeneeni itselleni pääni sisällä, että enää ei tarvitse kärsiä kauaa, kohta tämä on ohi.
Sain sanottua Isimiehelle, etten enää jaksa ja sitten pimeni, mutta vain hetkeksi kunnes kipu jälleen repäisi minut aina uudestaan ja uudestaan pimeydestä takaisin kipeään todellisuuteen. Kipukouristus, pimeys ja uusi kipu ja uusi kouristus. Kamala oravanpyörä jonka toivoin ja rukoilin katkeavan pian.
Ambulanssin tullessa kouristukset olivat pahentuneet. Omat muistikuvani alkoivat heiketä tässä vaiheessa. Muistan hätääntyneen hoitajan huutavan, minun menneen veltoksi. Pimeys iski ja taas kipu kouristi minut hereille. Sama toistui koko matkan sairaalaan. Muistan ensihoitajien kädet, jotka pitivät päätäni paikoillaan, etten löisi sitä minnekään ja muutamat äänet, jotka huhuilivat minua takaisin pimeydestä. Tuntui, että tukehdun. Tuntui että kuolen siihen kipuun.
Sairaalaan päästyäni alkoi tapahtumaan. Kouristin, oksensin ja kouristin. Muistan pienet äänet, muistan vähäiset puheet ja hajut -sairaalan hajut. Muistan ne hetkeksi helpottavat pimeydet, kunnes en enää herännytkään viimeisestä.

Heräsin muutaman tunnin kuluttua nukutuksesta joka paikka kipeänä ja ruhjeilla. Hiukset olivat takussa, hikiset ja oksennuksessa. Minut oli kiinnitetty laitteisiin ja kädessäni oli tippa.
Olin voittanut, kipukouristuskohtaus meni ohi.

Nyt on toipumisen aika.

 ♥: Selina


Haaste: Synninpäästö

1. Vihaan kaikkien tv-sarjojen joulujaksoja. Niissä ei ole mitään järkeä ja ne päättyvät aina suukkoon mistelinoksan alla tai munatotia oksentavaan roolihahmoon, joka on samalla uransa huipulla. YÖK!

Kyllä, voi kyllä! En tiedä mitään niin kamalaa kuin jouluspecialin alun täydellisen kaaoksen ja joulun peruuntumisen jälkeen tuleva TÄYDELLINEN joulu valtavinen joulukuusineen ja lahjavuorineen. Joulujaksot, No No!

2. Minulla on 7. luokalla äitini ostama meikkipuikko edelleen meikkipussissani. Se on sellainen riisipohjainen ja on ollut todella kallis. Käytän sitä vieläkin. Olen silti elossa.

Kyllä, valitettavasti. En kehtaa edes selittää! :D

3. Olen tupakoinut, en poskihenkosia vaan ihan aikuisten oikeesti. Kukapa ei ole poskisauhuja vedellyt, mutta kokeilkaas arvata!

Ei. Minusta poskisauhuja teininä lonkkuhiprakassa ei vielä lasketa tupakoinniksi. 

4. Hääpäivänämme pappimme sairastui kesäflunssaan, mutta tuli 39 asteen kuumeessa vihkimään meidät. 
  
Ei. Tämä tapahtui kaksoissiskoni talvihäissä. Vihkipappi oli tosin sama.

5. En ollut suosittu koulussa. No ei minua vihattukaan, mutta katsottiin hieman kieroon. Olen äänekäs (isolla Ä:llä), kamala hösöttäjä, joten persoonani ei vain sovi kaikille -ei se minun vikani ole. 

Kyllä, mutta oli minulla ihania ystäviä, joita kovaäänisyyteni ja persoonani ei häirinnyt.

6. Ensimmäisessä vuokra-asunnossamme asui molemmin puolin naapureina juopot ja saimme iltojen riemuiksi kuunnella oksentamista ensin liesituulettimen kautta ja lopulta vessan viemärin kautta. Ihanaa...Ps. Asunto oli muuten ihana!

Kyllä, valitettavasti. Kutsuimme heitä ei niin ihanilla nimillä ja tunnistin heidät erilleen oksennus-äänestä. Surullista, mutta hei se oli meidän ensimmäinen yhteinen koti, joten emme antaneet sen häiritä. Nyt en tosin vastaavaa enää kuuntelisi. Voi nuoruus, mihin katosit?

7. Joskus minusta tuntuu, että haluan myydä talomme ja muuttaa ulkomaille perheineni asumaan. Mikäs sen parempi elämäntyyli, kun juoda kookosmaitoa palmujen alla?

Ei, tämä on Isimiehen haave. Sitä paitsi pidän kodistamme ja jos lähtisimme laittaisin sen vuokralle, enkä myisi.

8. Vihaan kynsiä, etenkin kynsien paloja, kun niitä leikkaa. Minua aivan oksettaa nähdä kynsien paloja esim. vessanpöntössä, myös omia. Hyi!

YÄÄÄÄK JA ISO KYLLÄ! Raskauden aikana meinasi oksennus lentää, jos näin jossain kynsien paloja...hyi!

9. Vaikka vihaan kynsiä, pureskelen niitä itse päivittäin. Niin ja syön kynsinauhatkin kaiken lisäksi!

Ei. Olen päässyt tästä tavasta eroon jo ennen aikuisuutta, onneksi. Harmikseni Isimies harrastaa tätä edelleen ja se ääni, kun hammas kohtaa kynnen....kylmätväreet!

10. Olen ollut kerran ihastunut Isimiehen kanssa seurustellessani. 

Kyllä. Tämä oli sellainen teini-iän pikaihastus ihan suhteemme alkuaikoina, mitään juttelua kummempaa ei kuitenkaan tapahtunut.
  
11. Haistelen huuhteluaineita, ne tuoksuvat niin ihanalle!

Kyllä! Olisin voinut asua raskausaikana liinavaatekaapissa, kun siellä tuoksui omena-huuhteluaine. 

12. Lempiohjelmani on Chuck, tiedättekö se pähkähullu agentti-ohjelma. Huippu!

"Hi, I´m Chuck! Here´s a few things you might need to know."

KYLLÄ

Chuck on niin superhyperhauska ja hulvaton agenttisarja, että oksat pois. Taattua huumoria, uppoaa ainakin minuun. Niin ja Chuck ja Sarah AWWW...Eikä Zachary Levi ole yhtään pöllömpi katseltava Isimiehen rinnalla! ;)

13. Katson myös Kaunareita, mutta VIHAAN juonipaljastuksia! Miksi niitä edes tehdään...ja miksi olen niitä aina lukemassa?

Ei. Juonipaljastukset ovat kyllä mälsiä silti.

14. En ole koskaan juonut energiajuomia, Batterya, "EEÄSSÄÄ" tai sitä siivet antavaa litkua.

Kyllä. En ymmärrä miten joku voi juoda näitä energiapommeja ja samalla huijata itseään. Se haju ja se väri, no no.

15. Rakastan suolaa. Se on niin hyvää, varsinkin ruususuola.

Kyllä. Olen käynyt monesti lipaisemassa suolapurkista suolaa sormenpäälläni ihan muuten vaan. Ruususuola on uusin suosikkini, suosittelen kokeilemaan. Mikään ei kuitenkaan voita myllystä rouhittua aitoa merisuolaa. 

Eniten oikeita vastauksia tuli heiduska87:lta onnea! Otan sinuun yhteyttä sähköpostitse ja pidän peukkuja, että pikkuveljeni valitsema arpa tuo sinulle rahakasta onnea! :)

 ♥: Selina


Oliko vastauksissa jotain yllättävää, vai epäilettekö minua edelleen huijariksi? ;)

tiistai 17. helmikuuta 2015

Miten pottailu sujuu?

Pottailu...niin. Sehän sujuu kuin tyhjä potta! Ei pissua, ei kakkaa vaan vain tyhjä potta ja monta paketillista vaippoja. Hitto, harmitus ja yksi suurimmista äitiyteni turhautumisista!
Onneksi Uudenvuodenlupaukseni äitinä -postauksessa antamani lupaus opettaa A-muru kuivaksi tämän vuoden aikana antaa vielä reilusti armoa -minulle nimittäin!

Tyhjä potta, vaippa ja motivaattorina Vessavintiöt -kirjan mukana tullut runojuliste.
Luin tuskastuneena pottailusta internetin ihmeellisestä maailmasta ja siellä annettiin monia neuvoja, joista osaa katsoin kieroon (keskustelupalstat) ja osa vaikutti järkeviltä.
Suurinta osaa neuvoista olemme kokeilleet, kuten lahjontaa tarrataulun muodossa ja kirjojen lukemista pottailun aikana. Olemme myös laulaneet potalla ja katsoneet lastenohjelmia iPadista. Myönnän aika paha juttu tämä iPadin tuominen vessaan, mutta jos osaat yhtään lukea rivien välistä, löydät varmasti sanan: epätoivo ja munlapsieiopiikinäkuivaksi-paniikin.

Päällimmäisenä erilaisia tekstejä lukiessani minulle jäi mieleen se, ettei lasta saa pakottaa potalle.
Voin myöntää, että olen tuskaisimpina hetkinä sortunut tähän ja jopa hermostunut, "Ei sitten, annetaan olla!" parahduksen kera. Jep, en olen varmasti ainakaan tällä tavalla edesauttanut pottailun onnistumista.
Luin myös, että lapsella olisi hyvä olla tasainen vaihe elämässään pottailuharjoitusten aikana. 
Loppusyksystä aloitettu intensiivinen pottakoulu tuotti jo hyvää tulosta. A-muru osasi jo hieman ennakoida pissuhätää ja otti vaipan pois ja meni itse potalle. Potta täyttyi positiivisesta tuloksesta ja myös tarrataulu alkoi täyttyä lupaavasti. Sitten tuli se ensimmäinen takapakki, kun jouduimme sairaalaan A-murun parainfluenssan ja kurkunpääntulehduksen vuoksi ja se siitä sitten.
Joulun aikaan potta ei kiinnostanut ja olin päättänyt, että enää en pakota A-murua potalle, joten tulos olin lähes pyöreä nolla, muutamaa yllättävää onnistumista lukuunottamatta. Toinen takapakki tulikin sitten hyvin nopeasti, kun minä aloin sairastelemaan ja olin pitkään poissa kotoa. Onneksi Isimies ja Avustaja olivat saaneet A-murun suostuteltua potalle muutamia kertoja, vaikka hänellä ja meillä kaikilla oli vaikeaa kovan ikävän vuoksi. Tätä neuvoa varten pottailua ajatellen A-murulla ei todellakaan ole ollut tasainen elämänvaihe.
Olemme kokeilleet A-murulle myös pelkkiä pikkuhousuja. Siinä kävi niin, että puolessa tunnissa A-muru kasteli kolmet pikkuhousut. A-murusta oli ilmeisesti hauskaa, kun pissi valuu reisiä pitkin -ja varsinkin siinä tassuttelu. ;) Onneksi meillä oli silloin siivouspäivä ja kaikki matot pihalla, mutta täytyy myöntää, että kolmannen vahingon jälkeen pikkarit vaihtuivat vaippaan, joka muuten pysyi kuivana sen illan. Hmm...

Tiedän, ettei kovinkaan moni lapsi ole täysin kuiva A-murun ikäisenä ja vahinkoja sattuu vielä pitkään. Tiedän myös, ettei meillä ole mikään kiire kuivaksiopettelun suhteen, ja että lapsi oppii kuivaksi kun hän on itse siihen valmis. Minulla tässä taitaa vain kiire olla ja turhautuminen iskeä, koska A-muru ei meinaakaan olla kuiva, ei sinne päinkään, eikä märkä vaippa edes haittaa häntä! Positiivista kuitenkin mielestäni on se, että A-muru kertoo kun pissu tai kakka on tullut vaippaan.
Välillä tuntuu, että kun edes vilkaisen pottaan päin, niin A-muru näkee jo ilmeestäni, mitä olen ehdottamassa ja saan saman tien vastauksen kysymättömään kysymykseeni: "Ei tiitos, A ei halua potalle!".
No käytöstavat kunniaan ja onneksi pahin pottapelko on väistynyt jo kokonaan!
Luulenkin, että tämä kuivaksiopettelu on jonkin verran myös äitien keskinäinen kisa, ainakin jos keskustelupalstoja lukee.

Nyt olemme pitäneet pientä luovaa taukoa pottailusta, mutta eilen alkoi jälleen intensiivinen pottailu, eli A-muru käy potalla edes pienen hetken istumassa useita kertoja päivässä, yleensä ennen ja jälkeen aterioiden ja unien. Ostin myös alennusmyynnistä A-murulle pottakirjan innostamaan pottailua, jota siis luetaan vain potalla. A-muru on tosin kiinnostunut kirjasta ja sen vessarunosta enemmän kuin itse pottailusta. Potta taitaa toimittaa A-murulle välillä vain hieman kovemman nojatuolin virkaa! ;)


Pottakirja. Tämä on muuten ihan superhyvä kirja, suosittelen, vaikka ei olisikaan pottaongelmia! :)
Uuden alun kunniaksi askartelimme eilen A-murun kanssa uuden tarrataulun A-murun onnistumisille. Tällä kertaa askartelimme Muumi-aiheisen tarrataulun, kuinkas muutenkaan! Kerroimme myös A-murulle, että kun tarrataulu tulee täyteen tarroja, menemme kesällä katsomaan Muumimaailmaan ihan oikeita Muumeja ja A-muru innostui tietenkin asiasta hurjasti!


Ensin tein pahvista kaavan Muumipeikkoa varten, jonka jäljensin kartongille. Sitten leikkasin kartongin piirtämiäni viivoja pitkin ja piirsin vielä Muumipeikolle silmät ja joitain ääriviivoja. Mallia otin A-murun tarrapurkissa olevasta Muumipeikon kuvasta.
Hännän tein Muumipeikolle erikseen ja syy siihen selviää kohta. ;)

Valmis Muumipeikko, mummon ostamat uudet Muumi-aiheiset pottatarrat ja vanha tarrataulu.
Muumipeikko löysi paikkansa vanhasta tutusta paikasta, eli pakastimen ovesta.
Kuten sanoin, tein Muumipeikolle erillisen irrotettavan hännän erästä perinteistä leikkiä varten. A-muru saa siis yrittää laittaa Muumipeikolle häntää paikoilleen. Hän tosin ei vielä ole aivan haka tässä lajissa...


...häntä löysi paikkansa nimittäin hieman väärästä paikasta! :D Onneksi harjoitus tekee mestarin ja isi tuli auttamaan! Niin ja pääasia on, että A-murulla oli hauskaa!

Isi näyttää A-murulle mallia.
Jatkamme siis edelleen kovaa harjoittelua, mutta täytyy myöntää että salaa toivon pientä ihmettä, että A-muru yhtäkkiä keksisi itse pottailun salat. Olen myös päättänyt jatkossa olla itselleni armollisempi, enkä lue enää yhtään keskustelupalstan keskustelua siitä kuinka jonkun Martti-Liisa on oppinut kuivaksi vain 9 kk ikäisenä!

Loppuun vielä kevennyksenä kuva siitä, mitä A-muru teki sillä aikaa, kun siivoilin askartelusta aiheutuneita sotkuja.


A-muru piirsi pahville oman Muumipeikon ja käytti taideteokseensa myös muovailuvahaa, mutta muovailuvaha löysi kuitenkin lopulta tiensä myös tussien korkkeihin. :D


 ♥: Selina


Miten teillä sujui (tai sujuu) pottailu ja minkä ikäisenä lapsenne oppivat kuivaksi?

maanantai 16. helmikuuta 2015

Pieni leipuri leipoo laskiaispullia

Päätimme ottaa A-murun kanssa pienen varaslähdön laskiaiseen ja leivoimme yhdessä laskiaispullia!


















Oletteko leiponeet jo laskiaispullia ja millainen on Se oikea laskiaispulla?  

♥: Selina