lauantai 31. tammikuuta 2015

En se minä ollut...ehkä

"Hei olen Selina, ja saan pelkällä kosketuksella hajotettua asioita, yleensä matkapuhelimia - Lumia-matkapuhelimia. 

Joskus pelkkä katsekin riittää, että Lumia sekoaa, alkaa vilkuttamaan valojaan, soittelemaan "taskupuheluita" (vaikka ei olisikaan taskussa, erikoista, eikö?) tai näyttö menee sekaisin. 

Kyllä, minä se olen, jos Lumia-matkapuhelimesi sekoilee. 

Lumiat eivät vain pidä minusta!"


Viime viikolla sairaalassa ollessani tein sen taas, hajotin puhelimeni näytön. Okei mainittakoon tähän, että olin sairas ja kännykkä ei pudonnut vain kerran vaan kahdesti sänkyni viereiseltä yöpöydältä näyttö edellä lattialle -tietenkin.
Ennen näitä kohtalokkaita putoamisia, en uskalla edes arvata kuinka monesti minun kännykkäni on uinut maidossa, pudonnut lattialle tai olen kelannut sen päältä. Kyllä, vain minä voin onnistua tässä!

Isimies monesti sanoo, että saan hajotettua vaikka mursun nahkaisen per*een ja se taitaa olla ensimmäinen kuvaus, joka pitää minun kohdallani täysin paikkansa! Yleensä tämä kuitenkin koskee vain elektroniikkaa.
Parin viimeisen vuoden aikana olen hajottanut kaksi Lumia-matkapuhelinta, joista toinen ei edes ollut minun, vaan Isimiehen, kannettavani näytön, jonka Isimies onneksi osasi vaihtaa kotona uuteen ja lisäksi autoon ostetun DVD-soittimen. UPS! Ai niin, en laskenutkaan tähän uusinta Lumia-tuhoani, eli Lumia-matkapuhelimia on tullut rikottua kolme! Niin...
Tämä on yksi, tai siis ainoa syy miksen halua koskaan katsoa ja koskea muiden upeisiin Omppuihin tai Samppareihin, joita salaa kadehdin ja jotka ovat maksaneet reilusti enemmän kuin rikkomani (omat) Lumiat yhteensä.
Ihailen ihmisiä, esimerkiksi mieheni siskoa, jolla on ollut sama puhelin varmaan 5 vuotta ja kuulkaas, se TOIMII, eikä siinä ole varmasti naarmuakaan. Muistan, kun ostin ensimmäisen Lumiani, Lumia 900 tai jotain, mikä ei ollut todellakaan halpa, niin pudotin sen samana päivänä kivilattialle.

Antaisitko minun katsoa puhelintasi? ;)
Kun vanha puhelin hajosi sairaalassa, niin uusi oli tietenkin saatava heti, etteivät ihmiset ala panikoimaan, kun en vastaa puhelimeen. Näin ehti jo tosin käydä ja Isimies sai pari puhelua mm. isältäni, että miksen vastaa puhelimeen.
Laitoin siis Isimiehen asialle ja annoin hänelle tehtäväksi ostaa noin 100€ kännykän (enempää en kännykkään enää satsaa!), jossa olisi suhteellisen hyvä kamera. Vanhan puhelimeni kamereaominaisuus oli nimittäin vastaava kuin kuvaisin sukkahousujen läpi järkkärillä ja heiluttaisin samalla kameraa, eli erittäin ei tyydyttävä. Vaatimuslista uutta puhelinta kohtaan ei siis ollut kovin suuri.
Isimies otti tehtävän iloiten vastaan, tietenkin ;), ja suuntasi Giganttiin ja kotiutti sieltä minulle minkäs muunkaan luurin, kuin minun BFF:n Lumian. Hän oli kuitenkin sen verran viisas, että otti puhelimeen liikkeen myymän ja hänen nimeämänsä Pölijän tytön vakuutuksen, eli jos hajotan näytön tai kaadan maidot puhelimelleni, niin omavastuu on vain 29€! HUIPPUA! Tätä "riemua" on tarjolla tosin vain vuoden verran. ;)
Syy uuden puhelimen ostoon oli juurikin se, että Lumiaan maksaa liikkeen mukaan näytön vaihto arviolta 200-250€, eli enemmän kuin koko luurin arvo. Ennemmin maksan näytön korjauksesta, joka näyttääkin olevan minun Lumia-historiani Akilleen kantapää, 29€ kuin 200€.

Uusin uhrini...
Toivon sydämestäni, että Lumia-kiroukseni päättyy tähän, kun puhelimen valmistaja ei ole enää Nokia, vaan Microsoft.
Päätin, että jos hajotan takuuajan jälkeen tämän(kin) luurin, niin ostan lankapuhelimen...vai myydäänkö niitä edes enää?

Oletteko te samanlaisia rähmäkäpäliä ja hajotatte kaiken mihin koskette ja mitä puhelimia teiltä löytyy?

Apua tajusin vasta nyt, että tämä uusi puhelimeni on ensimmäinen kännykkä, joka ei ole Nokia!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Ystävän vauvajuhlat

Yllätys on se kova,

Äidin vauvavatsa kasvaja ja niin soma!

Juhlissa Äiti välillä pillittää, 

kun vieraat samalla hormoneille hihittää.


Ensin vähän jutellaan, 

vauvan potkuja kuunnellaan.

Sitten Äitiä lahjotaan:

On iso kakku vaipoista, on vaatteita 

pienelle ja lahjakortti kaikille heille,

perheelle pienelle.

 

 

Kohta me herkutellaan, 

lemppareilla Äidin. 

On pannaria tulevan mummon ja 

kakkua kummitädin innokkaan. 

On pieniä nameja ja herkkuja

sekä Matun mokkaruudut suklaiset

ja juustot Äidin mieleiset.

 

  

Sitten lapsiksi muututaan 

ja leikin maailmaan astutaan.

 Ensin me paperille arvaillaan,

vauvan päivän, hänen oman syntymäpäivän.


Mitat neidin strategiset,

ne mielessämme ovat.

Mietimme myös keston, 

Äidin piinan tulevan ja sen mahdollisen eston.

Neuvoja me jaetaan

ja vastauksille yhdessä nauretaan.  


Sitten Äidin kaunista masua tiirataan,

silmillämme mitataan.

Lopulta langanpätkä leikattaan, 

"Näin isoksi masusi kasvaa!", me veikataan!

 

Viimeiseksi on leikki rento, 

siihen osallistuu vain Äiti hento.

Saa hän maistaa soseita vauvan

ja maitotilkan tetrasta "Nannin".

Vääntyy Äidin naama ja jo arvata saatat, 

mikä pahimmalta maistuu! ;)

 

 

On meillä juhlat rakkauden,

pienen pienen ihmisen.

Kohta saamme tavata, 

tämän rakkaan pienen potkijan!

 

Juhlista saa Äiti muistot hienot

ja kummitäti tuntea masusta potkut hennot. ♥


Kollaasin kuvat syksyltä.♥

torstai 29. tammikuuta 2015

Mehiläispesään sohimistako?

Miten voi olla mahdollista, että meidän hyvinvointivaltiossamme, jossa on tarjolla lapsille ilmainen terveydenhuolto ja hyvä rokotusohjelma, niin pieni vauva kuolee hinkuyskään? Tämä on mahdollista vain ja ainoastaa se vuoksi, ettei kaikki vanhemmat rokota lapsiaan.
Tämän pienen vauvan kuolema ei kuitenkaan liittynyt vauvan rokottamattomuuteen, koska lapsi saa hinkuyskärokotteen 3 kk ikäisenä ja tämä pieni menehtyi alle 3kk ikäisenä. Silti Suomessa on tavattu lapsilla tauteja, jotka rokote olisi voinut estää, rokottamattomien levittäessä sitä.

Tässä kuvalinkki Iltalehden sivuille:

http://www.iltalehti.fi/terveys/2015012919107004_tr.shtml

Kirjoitan vain erittäin pienen pintaraapauksen aiheesta, koska tämä on sellainen aihe, jonka puolesta ja vastaan voisi väitellä loputtomiin.

Tutkin internetin ihmeellisestä maailmasta syitä, miksi jotkut vanhemmat eivät rokota lapsiaan.
Syitä löytyi paljonlaisesti eri keskustelupalstoilta. Osa ei usko enää rokotettavien tautien olemassaoloon, osa uskoo rokotusten auheuttavan muita sairauksia, esimerkiksi reumaa. Osa vetoaa eri rokotuksia vastaan olevien tutkimuksen tuloksiin ja osa pelkää allergisia reaktioita. Myös sikainfluenssaa varten kehitetyn Pandremix-rokotteen aiheuttama narkolepsia on lisännyt pökköä pesään ja pelkoa rokotteiden aiheuttamista sairauksita.

Rokote.fi- sivuston lasten rokotusoppaassa kerrottiin mielestäni hyvin, mitä rokotuksia lasten rokoteohjelmaan kuuluu ja minkä ikäisenä rokote tulisi antaa.
Lasten rokotusohjelmaan kuuluu erilaisia rokotteita , jotka estävät mm. juuri hinkuyskän, rotaviruksen, tuhkarokon ja kurkkumädän.
 
Kuva: Googlen ihmeellinen maailma.

Mitä rokotteet sitten sisältävät? Pahin asia varmasti rokotevastaisille vanhemmille ovat rokotteiden sisältävät tapetut taudinaiheuttajat, heikennetyt mikrobit tai mikrobien puhdistetut antigeenit.
K
ieltämättä mietin tätä asiaa paljon A-murua rokottaessani. Mietin, että annako tosiaan pistää lapseeni jotain sellaista lääkeainetta, mikä sisältää sitä asiaa mitä vastaan rokotan lapsen?

Kuva: Googlen ihmeellinen maailma.

Myös rokotusten mahdolliset reaktiot aiheuttavat vanhemmissa, niin rokotusmyöhteisissä tai -vastaisissa huolta.
Rokotukset voivat aiheuttaa oman kokemukseni mukaan lapselle kuumetta, ärtyisyyttä sekä rokotusalueen paikallista kipua. Nämä sivuoireet mainittiin myös Rokote.fi sivuilla.
Luin myös, että joissain harvoissa tapauksissa rokote saattaa aiheuttaa vakavankin allergisen reaktion, joka voi olla hengenvaarallinen. 

Tämäkin asia kävi mielessäni A-murua rokottaessani.

Mainittakoon, että Rokote.fi -sivusto oli mielestäni varsin rokotemyönteinen sivuto.

A-muru on rokotettu lapsen rokotusohjeman mukaisesti huolestani huolimatta. Lisäksi hän on saanut hepatiitti A ja B -rokotukset ennen ulkomaanmatkaamme. 
Olen siis ollut rokotusmyönteinen äiti, mutta silti hiema varpaillani mahdollisista seurauksista ja sivuoireista. Päätös rokottaa lapseni oli kuitenkin helppo tästä huolimatta. Koin annettavat rokotukset tärkeiksi ja tarpeeksi turvallisiksi allergista reaktioita lukuunottamatta. Lääkeaineyliherkkyyksiä voi olla kaikilla, eikä niitä voi ennustaa ennen kun on saanut lääkettä. Tämän pelon vuoksi jäimme neuvolaan 15 minuutiksi rokotuksen jälkeen. Allergiset rekatiot alkavat yleensä n. 15 minuutin kuluessa.


En tiedä sohinko tämän postauksen julkaistessani vain kuhisevaa ja vihaisia äitejä sisältävää mehiläispesää, mutta katsotaan kuinka monta pistosta saan.

Kuten varmasti tekstistäkin kävi ilmi, olen rokotusmyönteinen äiti ja olen antanut rokottaa lapseni. En haluaisi elää sen syyllisyyden kanssa, että jättäisin lapseni rokottamatta ja sitten hän sairastuu vakavasti ja pahimmassa tapauksessa kuolee. Toisaalta sama syyllisyys tulisi, jos lapseni olisi saanut vakavan allergisen reaktion rokotteesta tai vakavan sarauden.

Tämä on vaikea asia, mutta:

Mitä mieltä te olette rokotusohjelmastamme ja oletteko rokottaneet lapsenne?

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kun kotimme täyttyi "ÄITI TUVI KOTIIN!" -ilohuudoilla

Ette uskokaan, kuinka ihanaa oli kelata T-taksikuskin avustamana tänään omaan kotiin.
Kotona odotti kaksi haukkuvaa ja hyppivää Minikoiraa, rakas Isimies ja tietenkin se tärkein: riemusta kiljuva A-muru.
Olin niin onnellinen! Rutistin Isimiestä ja A-murua pitkään ja annoin isot pusut molemmille. A-muru halusi istua pitkään sylissäni. Se kävi minulle mainiosti. Nuuskuttelin A-murun pehmeitä hiuksia, silittelin hänen poskiaa, ihan kuin muistiani virkistääkseni, vaikka muistin juuri miltä ne tuntuvat. Huomaamattani muutama pieni onnen kyynel tipahti A-murun paidalle. Hän en huomannut niitä, koska hän kertoi innoissaan mistäpä muusta kuin Muumeista. Olin kotona, vihdoin. ♥

Melkein kaksi viikkoa sairaalassa vietettyäni voin kertoa, että oma koti tuntui erilaiselta heti eteiseen kelatessani. Kaksi viikkoa pois kotoa on pitkä aika. Tiedättekö tämän tunteen?
Tuoksuuko meillä aina näin hyvälle? Onko meillä aina näin kaunista? Onpas täällä puhdasta! (Odotin sotkua, kahvitahroja, tyhjiä kahvimukeja...sori vaan Isimies!) Eihän tuo kamala sohva olekaan niin kamala, kun muistin!

Sairaala-aika toi arkeen rutiineja ja pakotteita. Aamulla seitsemän jälkeen hoitaja tuli herättämään huoneellisen naisia "hellävaraisesti" valaisemalla koko huoneen niillä kamalan kirkkailla loisteputkivaloilla iloisen aamutervehdyksen kera. Sen jälkeen tuli labrasta täti tai setä "piikittelemään" ja sitten alkoi aamutoimet, aamupala... ja koko päivä oli yhtä ja samaa rutiinia, joka onkin muuten kauniisti ajastettu paperille osaston seinälle mitenkä muutenkaan kuin tuntiaikataululla.
Eipä tule potilaille ainakaan tylsää, kun tietää mitä milloinkin tapahtuu. Kai?
Sairaalassa olon pakotteilla tarkoitan lähinnä sitä, että siellä on pakko olla. Sairaalasta ei voi rullailla kanttiinia pidemmälle ostamaan ylihinnoiteltua kahvia, joka on kuulemma pahaa tai kelailla sään ja voinnin salliessa sairaalan pihapiiriä kauemmaksi, ettei valkotakkiset ala vainoamaan muutaman tunnin kuluttua. Toisaalta harvemmin sairaalassa niin hyvässä kunnossa ollaan, että sieltä tekisi mieli lähteä pidemmälle ostosreissulle paremman ja halvemman kahvin perässä, en ainakaan minä ole ikinä ollut.
Kotona on tietenkin omat rutiinit, muttei tuntiaikataululla, ja se on vain hyvä asia. Rutiineista huolimatta kukaan ei ole jatkuvasti hoitamassa ja holhoamassa sinua ja naputtamassa, että: "Otappas nyt nuo lääkkesi." tai "Oletko varma että olet annostellut ruoa oikein?" ...ai niin onhan täällä: Isimies! ;)

Olen niin onnellinen, että saan nyt kirjoittaa tätä postausta omassa makuuhuoneessa, omassa sängyssä, Isimiehen vieressä ja A-murun tuhinaa kuunnellen.
Olen onnellinen, että sain sanoa hänelle oikeasti, että äiti sinua rakastaa eniten maailmassa, eikä minut tarvinnut kuiskata sitä enää tyhjyyteen hiljentyneessä ja pimeässä potilashuoneessa. ♥

Mistä parin viikon takainen kohtaukseni sitten johtui? Todennäköisesti se oli dystonian aiheuttama hermotushäiriö. Mistään vakavasta ei ollut onneksi siis kyse, niin kuin veikkailinkin, vaikka pahimmat vaihtoehdot kävivätkin mielessä ja myös täällä blogin puolella. Nyt vain seurataan tilannetta ja toivutaan. Näemmä vanhalla vaivalla oli uusia kujeita, mutta hyvä tästä minun kropasta vielä tulee! ;)

Tämän yön aion nukkua hyvin ja rauhallisesti Isimiehen kainalossa ilman korvatulppia!

Kiitos teille kaikille, jotka myötäelitte sairaala-aikaani! Olitte tärkeä tuki! ♥

Ps. Niin ja se sohva...Se on edelleen KA-MA-LA, mutta siihen on pian tulossa muutos! ;)

Tämä postaus on sinulle...

Aloitin tällaisen pienen postaussarjan, jonka jokainen osa on osoitettu minulle tärkeille ihmisille. 
Ensimmäisenä vuorossa on tyttäreni A-muru. 

 A-muru:


Rakas tyttäreni, vielä niin pieni mutta silti niin suuri. Äiti ei pysty edes kertomaan kuinka valtavan tärkeä olet minulle.
Jos laskisin kaikki tähdet taivaalta, se ei riittäsi kuvaamaan rakkauteni määrää sinuun. Tekisin mitä tahansa vuoksesi -tietenkin olenhan äitisi.

Kun ilmoitit tulostasi eräänä alkutalven iltana, en voinut uskoa, että meitä kohtaa sellainen onni. Rakastin sinua jo silloin, vaikka olit aivan pienen pieni. Voitko uskoa?
Silittelin masuani joka ilta koko raskauden ajan ja toivotin sinulle hyvää yötä sanoen: "Äiti sinua rakastaa, eniten maailmassa!", aivan kuten vieläkin sanon joka ilta monta kertaa, vaikka olisitkin jo unessa. Joskus hymyilet unissasi sen sanoessani, aivan kuin olisit kuullut. 

On ollut ihanaa seurata kasvuasi ja kehitystäsi. Sinusta on kasvamassa reipas, rehellinen ja omatoiminen tyttö ja myöhemmin upea aikuinen nainen. Uskon, että tulevaisuus tuo sinulle paljon hyvää ja kaunista.

Yhden neuvon annan sinulle: Älä ota elämästä stressiä.
Elämä ottaaa ja elämä antaa,  mutta yksi asia ei ikinä muutu: Äiti sinua rakastaa, eniten maailmassa!

Jouluna 2014

maanantai 26. tammikuuta 2015

Haaste: Ilahduta bloggaajakaveria ♥

Sain Tipulassa -blogin aloittaman hyvän mielen haasteen ihanalta Annalta, joka kirjoittaa valloittavaa Aino ja tuhmat luistimet -blogia.
Lämpimät kiitokset ihanalle Emoselle, Tipulassa -blogin kirjoittajalle, tästä blogimaailmaa piristävästä haasteesta!

Haaste:

(Haasteen ohje ja kuva kopioitu suoraan Tipulassa -blogin sivuilta.)

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. :)

Minun tekisi mieli haastaa vaikka kuinka moni ihana bloggaaja tähän mukaan, mutta päädyin kolmeen ihanaan bloggaajaan:
Lindiz (Tutipuu )

Minulla onkin mielessä jo jotain mukavaa ja hemmottelevaa teille kolmelle! ;)

Ilahduttavaa haastetta teille ihanat!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Aina ei jaksa

Tänään en jaksa olla positiivinen. Yleensä jaksan ja se kantaa pitkälle. Olen siitä jopa ylpeä, kun osaan löytää negatiivisista asioista jonkin ulospääsyn ja löydän niistä aina jotain positiivista, oli tilanne millainen tahansa. Nyt se ei onnistu. Olen aivan hukassa itseni kanssa!

Minulla on koti-ikävä. Ikävöin arkea, ikävöin A-murua, ikävöin Isimiestä...Tahdon kotiin. Tahdon olla taas kunnossa. 

Tuntuu turhauttavalta vain maata sairaalassa ja odottaa tutkimusta, joka siirtyy ja siirtyy minusta riippumattomista syistä. Tässä maatessa alkaa vähitellen mielikin tehdä kepposia. Aivokasvain, paha aivokasvain. Veritulppa, aivoverenvuoto, aivoinfarkti...kaikki pahoja, huonoja ja pelottavia vaihtoehtoja.
 Odottavan aika on pitkä, sanotaan, mutta nyt se aika on pirullinen ja kaivaa kuoppaani jatkuvasti syvemmäksi ja syvemmäksi ja pyörittää noidankehääni aina kierros kierrokselta kovempaa ja kovempaa. Oksettaa.

En todellisuudessa usko, että aivoistani löytyy mitään vakavaa, mutta kun olen maannut kymmenen pitkää päivää neljän seinän sisällä päänsärystä kärsien, niin väkisinkin ajatukset harhailevat ajatusten pimeille ja huonoille puolille.

Onneksi Isimies, A-muru, vanhempani ja appivanhempani ovat tulossa tänne tänään minua katsomaan, niin saan nämä peikot häädettyä päästäni edes hetkeksi. Ahdistaa, mutta tiedän että kohta helpottaa. ♥  
Päänsärkykin on alkanut antamaan periksi, onneksi.


Moni lukija on saanut minusta iloisen ja positiivisen kuvan vaikeuksista huolimatta, millainen oikeasti olenkin -se olen minä, mutta minussa on myöskin tällainen puoli. Tunnen, näen ja koen -tietenkin, olenhan ihminen.
Haluan oman itseni takaisin. Haluan olla taas minä, enkä tällainen möks-möks-vali-vali, mutta sallittakoon tämä itsesäälihetki myös minulle.

Tämä on yksi syy, minkä vuoksi kirjoitin tämän postauksen ja julkaisin sen heti sellaisenaan, ettei ala kaduttamaan, niin kuin eilen, kun poistin vastaanvan luonnospostauksen. Kaduttaako, ei vielä. Ehkä hetken päästä.

Jaksatteko te aina olla positiivisia ja tsempata, vaikka kuinka olisi vaikeaa?

lauantai 24. tammikuuta 2015

Neljäs blogikuukausi, miltä tuntuu?

Tämä postaus tulee sairastelun vuoksi vähän myöhässä.
22.1 tuli neljäs blogikuukausi täyteen. Neljä kuukautta...Tuntuu ettei aika ole ikinä mennyt näin nopeasti!

Tähän blogikuukauteen mahtuu paljon! Joulukuun lopussa blogiin pääsi vielä muutama luukku joulukalenterista  ja postauksia joulun odotuksesta. Pieni joululoma blogista teki hyvää. Uusi vuosi ja uudet kujeet, niinhän sitä sanotaan, mutta blogissa kelaillaan edelleen asioita samaan vanhaan tyyliin. ;)
Tammikuussa blogin kävijä- ja lukijamäärät ovat kasvaneet ja kommentteja on tullut paljon.
Tervetuloa kaikille uusille ihanille lukijoille ja kommentoijille! :)
Aloitin myös yhteistyön Melli EcoDesign -yrityksen kanssa, mikä on aivan mahtava juttu. En voisi olla kiitollisempi! Kunhan pääsen täältä sairaalan pinkeistä kotiin, niin toteutan jo kovasti odottamani ensimmäisen yhteistyöpostauksen Mellin kanssa. :)
Vietimme A-murun ja teidän lukijoiden kanssa myös Satumaisen viikon, jota suosittelen kaikille. Kaipaan nyt hurjasti täällä sairaalassa ollessani tätä viikkoa! Minusta oli aivan ihanaa käpertyä A-murun kanssa sohvan nurkkaan satukirjojen lumottuun maailmaan. Kaipaan A-murua...kamalasti.


Olen ollut tämän blogikuukauden lopuksi sairaalassa, mistä olenkin postaillut voimieni mukaan aina välillä. Blogivieroitusoireet ovat kovat, mutta voimat alkavat vähitellen palata! 
Tämän blogikuukauden luetuin postaus olikin sairaalaan joutumisesta kertova postaus.
Kiitos kaikille ihanille tuestanne! ♥

   
Mukavimmat postaukset olivat ehdottomasti A-murun ensimmäisestä parturikäynnistä kertova postaus ja tämä postaus.

Tärkeimmät postaukset kertoivat yhteisistä pelihetkistämme ja sairastumisesta ja siitä selviämisestä.
Koen Jos sairastut -postauksen tärkeänä sen vuoksi, että toivon jonkun vasta sairastuneen saavan siitä voimia ja apua. 

Haastavin postaus oli taas vuoden viimeisen päivän yölliset mietteet.
Vaikka kirjoitin postauksen ahdistuksen vallassa, niin silti se avasi silmäni tulevaisuudesta ja antoi voimaa jatkaa eteen päin.

Kiitos tästä blogikuukaudesta. TE teitte siitä upean! ♥

torstai 22. tammikuuta 2015

Lumiukko

Selailin blogini luonnoksia ja löysin tämän luonnoksiin unohtuneen postauksen. 
Luin ensin postauksen läpi itkua pidätellen. Nuo kaikki kuvat, tuo päivä, ihana iloinen A-muru ja Isimies.....ja kamala ikäväpuuska iski lävitseni. Tuntui, että tuo päivä olisi ollut kamalan kaukana, vaikka siitä onkin todellisuudessa vain parisen viikkoa aikaa. Sairaalassa aika matelee. Tuntuu, että päivä vaihtuu, mutta aika on pysähtynyt. Itkin vähän.

Luin postauksen kuitenkin uudelleen ja minut valtasi hyvä olo, itku vaihtui hymyksi. Tuo ilta oli ihana! Muistin A-murun iloisen naurun ja Isimiehen nostamassa painavia lumipalloja päällekkäin. Muistan itseni konttaamassa koiranpaskaan... :D
Näin postauksessa onnellisen perheen ja tämä oli kuin olikin hyvän mielen postaus. Ainakin minulle! Hymyilin, niin että poskiin sattui.


Talvinen ilta jo härmärtää,

mutta ulos perhe tämä

sämähtää. 

Ulkona lunta paljon on, 

ilo se on verraton!

 

Sinne sekaan peuhaamaan, 

tämä perhe suuntaa vaan. 

Malttaako se takaisin sisälle

ollenkaan?


Pyörii pallo isoin, isin käsissä vahvoissa.

Pyörii pallo pienin A-murun käsissä hennoissa, 

otteessa rennossa. 

Äitikin saa yrittää, lumipalloa pyörittää.

Kohta kolmas pallo valmiina on,

ilo se on vallaton!


Pian pallot kootaan, 

päällekkäin ladotaan.

Alle isoin, päälle pienin.

Joko arvaat? ;)





Lumiukko valkoinen, huivi kaulauinen.

On sillä nenä isomummin porkkanasta,

silmät pihan marjoista 

ja suu hymyyn taipuu

oksasta lähipuun.
 

Isin karvahattu vielä, 

lämmittää ukon mieltä.

Valmista on,

ja kaikilla ilo verraton!



Sitten sytytetään kynttilä, 

vielä lumilyhtyyn pimeään.

Ukkoa vieläkin hymyilyttää, 

oksa siihen paikoilleen jää.

 

Aika mennä on nukkumaan, 

A-muru vilkuttaa ja

" Hyvää yötä!"

ukolle toivottaa.

Aamulla taas tavataan, 

kun on takapihan ukko paikoillaan.


Heti aamulla A-muru tarkistaa, 

onko ukko vielä paikoillaan.

Siellä se vielä vilkuttaa

ja iloisena oksasuullaan hymyilee!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Sairaalapersoonat

Kiitos tuhannesti ihanista ja kannustavista kommenteista!!
Ne piristivät päivääni suuresti. Kiitos!


Olen edelleen sairaalassa ja täällä menee varmaan vielä hetki toipuessa. Minulla epäillään aivoverenkiertohäiriötä, jota oikeastaan jo hoidetaankin oireiden perusteella, vaikka sille ei ole vielä tullut varsinaista vahvistusta. Vielä siis tutkitaan, mutta samalla hoidetaan ihan varmuuden vuoksi. Mistään hengenvaarallisesta tilasta ei ole siis kyse, koska olen jo hoidossa. Loppuviikosta selviää enemmän. Päivä päivältä vointi on kuitenkin menossa parempaan suuntaan, onneksi!

Miksi aina, kun ei pystyisi kunnolla postaamaan iskee kamala inspis, HÄH? Näen jopa unia postaamisesta ja saan postausideoita! :D Toisaalta uskon tämän olevan parantumisen merkki.
Uhmaan nyt siis kaikkia lakeja ja kirjoitan Yaaarrrrr-silmäpuolena tämänkin postauksen välittämättä kieliopista sun muista hässäköistä. Hulluksihan tässä tulee kun ei voi tehdä mitään ja koti-ikäväkin on aivan mielettömän kova.... Onneksi A-muru ja Isimies ovat tulossa tänään minua katsomaan.

Kun olen maannut täällä sairaalassa jo muutaman päivän, olen huomannut huonekavereiden, lääkärien ja hoitajien vaihtuessa erilaisia sairaalapersoonia. Tai no oikeastaan nämä persoonat ovat minulle tuttuja jo vuosien sairastamisen ajalta, mutta nyt ajattelin esitellä teillekin nämä hilpeät siskot ja veikot! ;)

POTILAAT:

"Ai minäkö sairas, Eee-en!"
 Kieltäjät kieltävät kaiken: hoidon, diagnoosin ja kaiken mahdollisen avun. He tekevät kaikesta (itselleen) vaikeaa ja ongelmallista. Potilashuoneessa istutaan omalla sängyllä verhot kiinni vedettynä yksin, vaikka huoneessa todellisuudessa olisi kolme muutakin potilasta. Jos kieltäjältä kysyy jotain, verhon takaa kuuluu epämääräistä muminaa. Kieltäjät poistuvat verhojensa suojasta kunnolla vasta kotiutumispaperit saadessaan.

"Siis mullahan on varmasti tämä tauti, luin netistä. Eikö ookki?!"
Wikipedia- ja Google-potilaat ovat tunnetusti fiksumpia ja asioista enemmän perillä kuin lääkärit. Silloin unohdetaan vuosien opiskelut, satojen tuntien harjoittelut eri osastoilla ja lääketieteen lisensiaatin tutkinto. Netti on jumala ja VAIN sieltä saa kaiken tiedon, mitä tarvitaan, eikä se koskaan valehtele!
Joka-aamuisen lääkärinkierron jälkeen Wikipedia- ja Google-potilaat vetäyvät älypuhelimiensa kanssa sänkyihinsä omien tietolähteiden avulla etsimään jokaiselle vieraammalle sanalle suomenkielistä vastinetta. Sama tehdään tietenkin labratulosten, lausuntojen ja lääkepurkkien "saatat saada näitä oireita tästä lääkkeestä..." -listan kanssa.
- Tämä pätee myös omaisiin.

"Mä kuolen, en kestä, anna kun itken hieman...voidaanko halata vielä?"
Pelokas potilas on varmasti hoitohenkilökunnalle yksi haastavavimmista potilaista. Potilas saattaa olla itkuinen, soittaa hälytyskelloa 5 minuutin välein ja vain itkeä. Uni ei tietenkään tule, ei edes lääkkeillä.
Minua aina säälittää kamalasti nämä potilaat. Olen tosi empaattinen ihminen ja tarjoudun monesti juttuseuraksi.

"Kuules nyt herra tohtori, minä tiedän kuka tämä sairaalan johtaja ON!"
Vämmäävät, kiukkuiset ja tottelemattomat potilaat, jotka luulevat tietävänsä kaikesta kaiken kuuluvat minun inhokkiryhmääni.
He pitävät osastolla diktaattorimaisesti hallinnassaan potilashuoneiden kaukosäätimet, sädekaihtimet ja valonkatkaisijat. He valitsevat tv-ohjelmat, mitä koko huone katsoo -volat tietenkin täysillä. Kaiken lisäksi he lukeutuvat usein kuorsaajiin, joiden ansioista korvatulppia saa laittaa kahdet, eikä siltikään auta.

Ps. Minulla on nyt onneksi ihanat huonekaverit! ;) ♥

HOITAJAT:

"Siis en mä tiedä, oon vaan harjoittelussa."
Opiskelijat, nämä pienet hoitajanalut, jotka poukkoilevat aluksi muun ryhmän mukana, tai yhden uhkarohkean opiskelijasankarin perässä, ovat ujoudesta huolimatta uuden oppimisen ilon täyttämiä.
Hoitotoimenpiteet tehdään kädet täristen ja, jos olisin Ikeä ja huutaisin "BÖÖ!" kesken kaiken, saisi hoitajakokelas varmasti sydärin.
Hoitotoimenpiteen jälkeen odotetaan kireältä valvojalta palaute, joka on yleensä  hampurilaispalaute, eli palaute alkaa positiivisella palautteella myönteisen tunnelman luomiseksi. (Päällimmäinen leipä) Seuraavaksi annetaan kritiikkiä tai kehittävää palautetta (Se pihvi) ja lopuksi vielä kehutaan, ettei kenellekään jää paha mieli. (Alimmainen leipä)
Opiskelijoissa törmää myös monesti liian itsevarmoihin hoitajakokelaisiin, mutta heidät laitetaan hyvin nopeasti ruotuun ohjaajien toimesta.

"Lääkäri määräsi, että sinun pitää tehdä näin, mutta hei, älä kuuntele häntä, vaan MINUA!"
Kaikkitietävät hoitajat tietävät nimityksensä mukaan kaikesta kaiken. He eivät paljoa lääkäreitä kunnioita, vaan tekevät itse parhaat päätökset. Toivoa vain sopii, että päätökset ovat parempia kuin lääkäreiden tekemät.

"Minä olen niin kovin surullinen puolestasi, itketäänkö yhdessä?"

Tämä on hoitajapersoonista se, mikä saa vereni eniten kiehumaan, eli tunnehoitajat. Hoitaja EI saa reagoida tunteella sairaaseen potilaaseen potilaan nähden. En edes halua kirjoittaa aiheesta enempää. ARGH! Onneksi en ole törmännyt kuin kerran tämän lajin hoitajaan.

"SINÄ TEET NYT NÄIN!"
Komentelevat  hoitajat. Omalla mielipiteellä ei ole väliä. Piste.

LÄÄKÄRIT:

"Minä olen lääkäri, sinä vain potilas."  
 Ylimielinen lääkäri on lääkäri joka ei katso potilasta silmiin, kättely on kuin kuolleen kalan kanssa heittäisi vitoset ja lääkäri on koko vastaanottoajan kasvot papereissa tai tietokoneen ruudussa kiinni, mutisten samalla jotain epäselvää, yleensä latiankielisillä sairaustermeillä.
Kun vastaanotto päättyy, lääkäri saattaa katsoa nenänvarttaan pitkin kenkiesi kärkiä samalla kysyen, että vieläkö olet siinä, voit mennä jo.

"Anteeksi  kun olen olemassa, olen vain eh, lääkärisi..."
Epävarma lääkäri ei ole koskaan hyvä. Jos ei luota itseensä, niin miten voi auttaa muita?

"Minä tiedän, älä kuuntele muita lääkäreitä!"
Kaikkitietävät lääkärit, ovat lääkäreitä, jotka ovat mielestään paljon parempia lääkäreitä kuin alaan erikoistuneet lääkärit. He työskentelevät yleensä terveyskeskuksissa, mutta kuvittelevat olevan Dr Housen kaltaisia ihmeidentekijöitä parantaessaan lapsen korvatulehduksen. Upeita lääkäreitä siis!

"Minä katsoa laakarikirjasta, sinula on kupa!"
Maahanmuuttajalääkäreissä ei ole mitään muuta vikaa kuin kielimuuri. On kiva lukea omaa epikriisiä, joka on kirjoitettu osin englanniksi ja osin suomeksi.

"Ai minkä ikäinen sinä oletkaan...?"
 Nuori lääkäri, eli saman ikäinen lääkäri kuin sinä itse. Ei lisättävää.

JA LOPUKSI VIELÄ:

*Sydän hakkaa, posket punehtuu, äh älä sano mun nimee, älä sano...ja no niin...Sieltä se tuli!
Komeat lääkärit, miksi te olette aina gynekologeja? Olisi kiva katsella teitä valkoisissa takeissanne ja merkkifarkuissanne, mutta ei jalkojeni välissä. NIH!

Oliko tuttuja sairaalapersoonia? ;)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Täällä taas...


Olen siis jälleen sairaalassa ja olenkin ollut jo jonkin aikaa.

Torstai-iltana minulle iski lamaannuttava päänsärky, jonka aikana kasvojen oikea puoli ja oikea käsi puutuivat täysin ja oikea silmäluomi meni veltoksi. Isimies tilasi heti ambulanssin, joka tulikin kiireellä paikalle. Sairaalassa pääsin heti tarkkailuosastolle ja sieltä minut siirrettiin neurolle jatkotutkimuksiin.

Minulta on tähän mennessä poissuljettu vakavampia sairauksia esim. aivoverenvuoto, mutta oireet jatkuivat edelleen, eli silmäluomi roikkuu ja kasvoissa on tuntopuutoksia, joten olen luonnollisesti osastolla seurannassa ja nyt viikonloppuna täällähän ei tapahdu yhtään mitään.
Onneksi silmä toimii jo näin kolmantena päivänä paljon paremmin, mutta aiheuttaa edelleen hieman ongelmia. Silmä ei siis aukea kunnolla, nukkuessa se jää raolleen ja näen kaiken kahtena. Sitä varten minulla onkin lappu silmän päällä suojaamassa sitä kuivumiselta ja estämässä kaksoiskuvia. Päänsärkyäkin on vielä aika-ajoin, mutta siihen helpottaa onneksi lääkkeet. Kaiken lisäksi olen hurjan väsynyt ja olen oikeastaan vain nukkunut kaksi päivää. Nyt jaksoin ensimmäistä kertaa avata koneen isäni kehotuksesta. Hän sanoi, että bloggaaminen ja blogien lukeminen saattaisi saada mieleni paremmaksi ja totta hän puhuikin. Oli mukavaa lukea koominen yaaarrrr-merirosvolappu oikean silmän suojana mitä teille muille tänne blogimaailmaan kuuluu! :)

Miten A-muru ja Isimies jaksavat? Hyvin, onneksi! Juttelin pari päivää sitten A-murun kanssa puhelimessa ja hän oli todella reipas, iloinen ja höppänä oma itsensä niin kuin aina. Hän tosin kysyi, koska pääsen HAMMASlääkäristä takaisin kotiin. :D En tiedä mistä tuo hammaslääkäri on tullut, koska aina kun menemme lääkäriin, hän on menossa hammaslääkäriin. A-muru kysyi myös saako hän tulla käymään ja tietysti sanoin, että saa. Tämän jälkeen A-muru vain ilmoitti: "Sitten A saa pullaa!" Edelleen siis on havaittavissa se, että pulla korvaa sairaan äidin! ;)

Eilen sitten näimme ja A-muru oli pakannut minua varten repullisen lempiunilelujaan. Esimerkiksi pupusen (sen jota ei saa pestä) ja hoitaja-nallen. Hän antoi hoitaja-nallen minulle ja tuli viereeni pupunen kainalossaan ja sanoi "Nyt nuttumaan äiti!"  ja pyysi Isimiestä peittelemään meidät.
Kuinka noin pieni voikaan ymmärtää noin paljon? En käsitä. Äidin rakas!

Myös Isimies tuntuu jaksavan hyvin, vaikka torstai-iltainen kohtaus säikäytti hänetkin kovasti. He kävivät A-murun kanssa eilen kuulemma saunassa ja A-muru oli saanut lauantai-illan kunniaksi muutaman tortillasipsin. :)

Toivon kovasti ettei mitään vakavaa löydy ja pääsen pian kotiin!
Itse uskon tämän johtuvan perussairaudestani, dystoniasta, mutta parempi katsoa kuin katua. Huomenna on onneksi jo maanantai, joten silloin pystytään jatkamaan tutkimuksia paremmin.

Nyt toteutan A-murun käskyä ja alan "nuttumaan". Uni on parasta lääkettä tautiin kuin tautiin!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Villasukka-arvonnan voittajan palkinto

Arpaonni suosi villasukka-arvonnassa Justiinaa, joka toivoi pienelle pojalleen villasukkia.
Tällainen paketti lähti Justiinalle:



Paketti sisälsi: A-murun kanssa askarrellun kortin, villasukat Justiinan toivomien mittojen mukaan ja hieman pienemmät villasukat heti käyttöön pikkumiehelle. Lähetin lisäksi Justiinalle pienen hemmottelupaketin, joka sisälsi kasvonaamioita, jalkavoiteen ja käsivoiteen.

Onnea Justiina vielä arvonnan voitosta! Toivottavasti palkinto oli mieluinen! :)

Blogissa saattaa lähipäivinä olla hieman normaalia hiljaisempaa postauksien osalta. Palaan heti kun jaksan takaisin tänne blogimaailmaan! Vieroitusoireita on jo nyt!

Tykkäisittekö jos järjestäisin lisää arvontoja? :)

torstai 15. tammikuuta 2015

Ekaa kertaa parturissa

Nyt se tapahtui, minun vauvasta kasvoi taaperotyttö: hän oli ensimmäistä kertaa parturissa!

A-murulla on ollut jo pitkään ongelmia otsiksen kanssa. Olen tehnyt kaiken maailman pinni-panta-ponnari-viritelmät helpottamaan sitä ettei hiukset menisi jatkuvasti silmille, mutta pinnit, pannat ja ponnarit löytävät kuitenkin hyvin nopeasti tiensä jonnekin muualle ja kauas A-murun päästä!
Ponnareita on kaivettu suusta, pinnejä on löytynyt sohvatyynyjen välistä ja koiran ruokakupista. Niin ja panta löytyy monesti Isimiehen tai jonkun muun kuin A-murun päästä.
Meidän tyttö ei siis tykkää mistään hiushörsseleistä tai kampauksista, tai niin ainakin luulin parturikäyntiin asti....

Pari päivää sitten siis päätimme, kun kadehdittavan nopean hiustenkasvun omaava Isimies oli menossa parturiin, että A-murunkin hiuksia tasoitettaisiin.
Hiukset ovat ottaneet syksyn aikana kamalan kasvuspurtin (Isäänsä tullut?) ja osa otsatukasta kasvoi suorastaan silmille. Hiukset olivat myös epätasaiseset, koska joissain kohdissa kasvoi pehmeää vauvatukkaa ja joissain kohdissa uutta karheampaa ja paksumpaa hiusta.

Tarkoitukseni on kasvattaa A-murulle pitkiä hiuksia niin kauan, kun hän itse sanoo millaisen leikkauksen haluaa. Itselläni on ollut lähes aina pitkät hiukset, A-murun ikäisenä, sen ajan muotiin kuuluvaa pottakampausta ja paria polkkatukkaa lukuunottamatta.

A-murun hiustenleikkuu jännitti minua suuresti! Mietin leikkaako parturi aivan liikaa hiuksia ja lähtisimmekö A-muru nimisen pojan kanssa kampaamosta kotiin? (miten niin stereotypinen :D) Mietin miten A-muru suhtautuu vieraaseen ihmiseen saksien kanssa? Mietin suostuuko A-muru edes istumaan paikoillaan? Mietin myös kaataako A-muru kaikki liikkeen hyllyt, sotkee isot peilit shampoolla ja repii muotilehdet, jonka jälkeen meidät ohjattaisiin liikkeestä hienovaraisesti ulos porttikiellon (ja laskun) kera...
Juuri näistä syistä menimme tuttuun kampaamoon ja heti ovella meitä tervehdittiin iloisesti. A-muru onkin ehtinyt monta kertaa keimailla itsensä kampaamon henkilökunnan sydämiin! ;)
Emme olleet päässeet edes kunnolla sisään, kun A-muru ilmoitti tutulle parturi-kampaajalle, että "Minun hiusket pitää leitata!". :D Ei kai siinä sitten mitään muuta kuin tuumasta toimeen!

Ensimmäinen kerta parturintuolissa ja A-muru sai leikkauksen lisäksi hienon kampauksenkin. Jännittävää!
Kampauksen ihastelua! A-muru oli hurjan onnellinen kampauksestaan!
Harmittaa kamalasti etten ymmärtänyt ottaa kameraa mukaan! Kuvat on otettu kökkö-Lumialla ja sen ovat näköisiäkin. Onneksi saatiin ikuistettua ensimmäinen parturikäynti edes jonnekin!

A-muru oli todella reipas ensikertalainen ja sai kovasti kehuja, kun jaksoi istua rauhassa tuolissaan ja parturi-kampaaja sai tehdä työnsä.
A-murulta tosiaan tasoitettiin hiuksia ja otsatukkaa. Tämän jälkeen parturi-kampaaja yllätti minut postitiivisesti, kun hän kysyi saisiko tehdä A-murulle letin. Annoin tietenkin luvan, mutta en osannut odottaakaan, mikä ihana lettikampaus sieltä olikaan tulossa! Kampauksen jälkeen parturi-kampaaja liimasi geelillä vielä otsatukkaan pieniä tähtiä. Voi että meidän pieni prinsessa oli onnellinen!
Ensikokemukseksi käynti oli mahtava! Luulen, ettei A-murua tarvitse enää toistamiseen houkutella parturiin. ;)

Yksi negatiivinen asia jäi kuitenkin tätä äiti-ihmistä vaivaamaa. Parturi-kampaaja suihkutti nimittäin hiuslakkaa kysymättä A-murun hiuksiin. En tiedä olenko vain ylireagoiva hormonihyrrä tässä asiassa, mutta täytyy myöntää, että jos asiaa oltaisiin kysytty minulta olisin kieltänyt sen. Toki lakka oli varmasti jotain mietoa, mutta silti. Pitäähän jostain asiasta päästä tässäkin postauksessa napisemaan! ;)


Niin ja antoiko A-muru kampauksen olla rauhassa?  
Voi kyllä!!! Sitä varjeltiin ja suojeltiin ja jokainen pudonnut tähti harmitti! Ehkä saa sittenkin vielä hukutettua tyttömme hiushörsseleihin! ;)

Minkä ikäisenä lapsenne ovat olleet ensimmäistä kertaa parturi-kampaajan käsittelyssä?

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Uusi blogiyhteistyökumppani:

http://www.melliecodesign.com/
Klikkaa itsesi Melli EcoDesignin sivuille ja verkkokauppaan!

Joku on ehkä saattanut huomata blogin sivuun ilmestyneen uuden yhteistyökumppanin. :)

Onko Melli EcoDesign teille tuttu? Melli EcoDesign on perustettu vuonna 2012 perustajansa lapsien innoittamana. Nimensä yritys on saanut perustajansa Melli-tyttären mukaan, joka syntyi vuonna 2010 pienenä keskosena. Pienen Mellin selviämismahdollisuudet olivat pienet, mutta hän näyttikin kaikille ja pääsi sairaalasta kotiin 5 kk ikäisenä, pienenä keijukaisvauvana.

Pienillä keskosilla on paperinohut ja herkkä iho, joten perustajaäiti halusi luonnollisesti etsiä tyttärelleen mahdollisimman pehmeitä ja helposti puettavia vaatteita. Tässä hän kohtasi kuitenkin haasteita, koska keskosille tarkoitetut vaatteet eivät olleet käytännöllisiä, tarpeeksi pieniä Mellille saati ekologisia.
Perustaja sai vuonna 2012 poikavauvan, jolla iho oli yhtä herkkä ja allerginen, kuin pienellä sisarellaan, joten asiantuntijoiden avustuksella valmistui herkälle iholle sopiva, elokoginen ja kotimainen Melli EcoDesign -lastevaatemerkki. Siinä vasta vahva, intohimoinen ja lapsiaan ajatteleva leijonaemo!

Melli EcoDesign -lastenvaatteet on suunniteltu pitkäikäisiksi, kestäviksi ja lasten herkkää ihoa ajatellen. Melli EcoDesignilla on myös valikoima aikuisten vaatteita.
Vaatteiden puuvilla on laadukasta, pehmeää ja kestävää GOTS-sertifioitua 100% luomupuuvillaa. Tämä materiaali on oman aikaisemman Melli-kokemukseni perusteella ihanan pehmeää ja kestävää hellää lapsen ihoa vasten.

GOTS tarkoittaa laajaa tekstiilien ekologisuuden ja eettisyyden sertifikaattia, joka kattaa koko tuotantoprosessin luonnonmukaisesti viljellystä raaka-aineesta koko tuotantoketjun läpi lopulliseen tuotteeseen asti. Huomioon otetaan myös ihmisten ja eläinten hyvinvointi. Vain luonnonmukaisesti viljellyt luonnonkuidut (väh. 95%) voivat saada GOTS-sertifioinnin. Lähde: Vihreät Vaatteet -nettisivu.

Melli EcoDesign on myös panostanut vaatteiden mukavuuteen. Ylimääräisiä saumoja on karsittu ja sekä tuotemerkkietiketti että kokolappu löytyvät vaatteen ulkopuolelta suurimmasta osasta malliston vaatteista.
Lastenvaatteiden kokoluokitus on pikkuruisesta koosta 36 cm isompaan juniorin 140 cm. Koot ovat lisäksi käytännöllisiä tuplakokoja eli kahden koon vaatteita, mikä mahdollistaa pidemmän käyttöajan.

Kankaiden kuoseista ja väreistä minulla ei ole pahaa sanottavaa. Ne ovat mielettämän kauniita ja harkittuja ja sopivat niin tytöille kuin pojillekin. Lisäksi jokaisella kuosilla on oma pieni tarinansa ja niissä seikkailee pieni Melli-pupunen.
A-murun aiemmin hankittuja Melli-vaatteita on pidetty ja pesty hurjasti, eikä kangas ole kulunut, nyppääntynyt tai kärsinyt. Näin laadukasta kangasta on nykyään vaikea löytää!

Yritys on panostanut mielestäni erityisen hyvin pienten keskosvauvojen vaatteisiin. Vaattet on suunniteltu myös sairaaloihin sopiviksi, eli ne on helppo pukea ja riisua ja ovat pienille vauvoille miellyttäviä käyttää. Myös mahdolliset hoitotarvikkeet, kuten kanyylit ja saturaatiomittarit on otettu suunnittelussa huomioon.
Myös valmistuksessa on kiinnitetty huomiota pienten keskosten herkkään ihoon, eli vaatteet on valmistettu ilman sivusaumoja, etteivät ne aiheuttaisi painaumia herkkää ihoa vasten.

Melli EcoDesign-lastenvaatemerkki panostaa ekologisuuden lisäksi myös kotimaisuuteen. Vaatteiden suunnittelu, kankaan valmistus ja painanta sekä ompelu tehdään Suomessa kotimaisia materiaaleja käyttäen, mikä on mahtavaa! Vaatteille on sen vuoksi myönnetty kotimaisesta tuotteesta kertova Avainlippu-merkki.

Olen erittäin onnellinen yhteistyöstä Melli EcoDesignin kanssa, koska arvostan kotimaista työtä ja ekologisuutta vaatteissa.

Myöhemmin onkin tulossa mukava yhteistyö Melli EcoDesignin kanssa, kun saamme A-murun kanssa testata eräitä heidän uutuustuotteitaan! :)

Mitä kotimaisuus, laadukkaat materiaalit ja ekologisuus merkitsee teille lastenvaatteissa? 

Mitä tänään syötäisiin, letkuruoan lisäksi?

Minulta on monesti kysytty niin blogimaailmassa kuin siviilissäkin, että miltä minusta tuntuu, kun en voi syödä. No eihän se mukavaa ole ollut. Aluksi se oli suorastaan lamaannuttavaa ja menin paniikkiin. Edes syljen nieleminen ei meinannut onnistua, mutta onneksi vähitellen se palautui ja nyt on havaittavissa pientä kuntoutumista.
Olen hyväksynyt nielemisvaikeuden, eli dysfagian. Sen, että istun ruokapöydässä vain muiden seurana. Sen, että en voi maistaa ruokaa ja vielä sen, että minun ei tee enää oikeastaan mielikään syödä, koska en pysty siihen kunnolla. Kaikkeen tottuu.

Dysfagia aiheuttaa ongelmia myös suussa. Suun limakalvot, hampaat ja kieli kärsivät, kun ne eivät saa työskennellä normaalisti. Tulee pahanhajuinen hengitys, hammaskiveä ja kieleen saattaa ilmestyä sammasta. Kunnollinen hampaiden ja suun hoito onkin erityisen tärkeää dysfagian hoidossa. Hammaslääkärikäynneistä onkin tullut tapa nielemisongelman alettua, mutta onneksi minulla on hyvä ja tuttu hammaslääkäri! :)

Dystonia on siis aiheuttanut ongelmia nielemisreflekseihini. Nielussani on aktiivista toimintaa, mutta ei tarpeeksi. Nilemisrefleksit ovat liian hitaat liikuttaakseen ruokaa tasaisesti ja turvallisesti suusta vatsaan. Tarvitsen esimerkiksi vanukasteelusikallisen nielemiseen useita nielaisuija. Nieleminen voi tässä tilassa olla myös vaarallista aspiraatioriskin vuoksi.
Aspiraatio tarkoittaa ruoan kulkeutumista henkeen tai keuhkoihin. Minulla onkin asipiraatioriskin vuoksi taustalla yksi keuhkokuume ja yksi vaurio ilmeisesti keuhkoputkissa. Siitäkin olisi lääkärin mukaan voinut kehittyä uusi keuhkokuume, mutta onneksi vaurio parantui kotihoidolla. Varovainen pitää siis olla.
Aspiraatioriskin vuoksi minulle laitettiin PEG-letku, eli peggi turvaamaan ravitsemusta. Pegistä voit lukea lisää täältä.

Nielun toimintakyky voi kuitenkin palautua, toiveiden mukaan ainakin osittain minun tapauksessani, mutta se vaatii harjoittelua.
Miten sitten kuntoutan nieluani? Syömällä tietenkin.

Tärkeintä harjoittelussa on syötävät koostumukset. Harjoittelen tällä hetkellä vain kylmillä koostumuksilla, koska nieluni aistii kylmän paremmin kuin lämpimän ja siksi kaikki mitä syön onkin makeaa. Kokeilin syödä sosekeittoa kylmänä ja voitte varmasti kuvitella kuinka hyvää se oli!  
En pysty nielemään täysin nestemäisiä koostumuksia kuin pienen pieniä siemauksia kerrallaan. Veikkaisin, että se määrä minkä jotenkin pystyn nielaisemaan on noin teelusikallinen kerrallaan ja siitäkin tulee nieluun kouristuksia ja yskimistä. Nestemäiset koostumukset etenevät aivan liian nopeasti nielusta ruokatorveen, mikä lisää aspiraation mahdollisuutta. Nesteen ovat siis nou nou -listalla.
Olen ratkaissut ongelman niin, että teen nesteistä hyytelöitä. Hyytelöin erilaisia mehuja ja marjasurvoksia liivatteella. Perusohje hyytelölle on 1 liivatelehti per 1dl nestettä.
Hyytelö on koostumukseltaan helpointa nieltävää ja samalla janon tunne vähenee. Hyytelön syöminen ei poista jatkuvaa janon tunnetta, mutta helpottaa sitä hyvin.

Hedelmämehusta tehtyä hyytelöä. (Good morning mango passion, parasta!)
Omenamehusta tehtyä hyytelöä.
Janoon helpottaa myös mehujäädet, joita teen itse tai ostan kaupasta. Jäinen ja kohmeinen mehujää tuntuu mukavalta suussa ja sulaa hitaasti, joten nieltävää ei tule kerralla paljon. Pystyn myös nielemään pureskeltua mehujäätelöä tai sorbetteja. Olen tehnyt myös jogurtista jäätelöä ja maistellut kermajäätelöä, mutta maitotuotteet ovat olleet hieman vähemmällä käytöllä nielemisongelmien aikana.
Ennen olin kamala maitosieppo! Meillä meni maitoa varmasti litra päivässä ja suurin osa minun maitolasiini, mutta nyt maitotuotteet hieman tökkii. Jotenkin vaan hyydytetty tai jäädytetty maito ei innosta.

Mehujädeä passionhedelmämehusta. (PARASTA!)
Syön myös jogurtteja ja vanukkaita. Apteekin täydennysravintovanukkaat ovat alkaneet tökkimään, joten olen tutustunut lasten vanukkaiden ihmeelliseen maailmaan.
En ennen ollut mikään "vanukastyyppi", mutta huomasin A-murun sairaalareissun aikana, että hei nämähän ovat hyviä, ja siitä lähtien niitä onkin löytynyt meidän jääkaapista tuttujen jogurttien seurana.
Vanukkaat ja jogurtit ovat koostumukseltaan suhteellisen helppoa nieltävää, mutta eivät niin helppoja kuin hyytelöt.

Vanukkaita ja jogurttia.
Syön suun kautta päivittäin 1-2 jogurttia, vanukasta tai hyytelöä. Joskus otan vielä mehujään. Maistelen myös juustoa tai ruokaa, jotka sitten syljen pois. Osa juustoista sulaa tosin suussa niin hyvin huolellisen pureskelun ansiosta, että sitä pystyn nielemäänkin. Vaikeaa se on ja rumalta se kuulostaa, mutta se on hyvää harjoitusta.
Näillä ruokamäärillä ei elä, mutta toivon että tulevaisuudessa pystyisin korvaamaan kokonaan yhden tai kaks kuudesta päiväannoksesta letkuruokaa suun kautta syöden.


Millä sitten herkuttelen? Niin herkuthan taitavat olla lähes jokaisen nuoren naisen juttu, ainakin kerran viikossa. EIKÖ?!
Herkuttelen tikkareilla, sulalla suklaalla, tai jos en malta sulattaa, uhmaan puheterapeuttia ja otan palan suklaata suuhun pureskelen sen huolellisesti ja annan sulaa tasaiseksi ja sitten nielen sen vähän kerrallaan. Eihän kukaan niele suklaapalaa kokonaisena, eihän? ;)
Joskus jos Isimies herkuttelee oikein ihanan näköisellä leivonnaisella, niin uhmaan kaikkia dysfagialakeja ja otan palan leivonnaista suuhun, pureskelen ja maistelen sitä hetken ja syljen sen sitten pois.
Joku kerran kysyi, kuinka pystyn sylkemään ruokaa pois suusta, mutta pystyn siihen koska riskit ovat liian suuret. Ei olisi kiva joutua sairaalaan pullanmuruja keuhkoissaan...taas. ;)
Kaupassa myytävät kinuskikastikkeet ovat myös hyviä herkutteluu, eikä kukaan kiellä, etten saisi juoda sitä suoraan pullon suusta!

Herkuista minulle ei ole kuvia! :D

Mikä on teidän lempiruoka ja millä te herkuttelette?

Herkullista keskiviikkoa kaikille!

tiistai 13. tammikuuta 2015

"Napi, napi, tykkäät kuitenkin!"

Varoitus:
Tämä postaus sisältää huonosti sensuroituja voimasanoja ja saattaa kuulostaa miehiä (lue: Isimiestä) haukkuvalta, alistavalta tai lyttäävältä, mutta...

Eräänä iltana valmistelin A-murua yöunille. Pesimme hampaat, puimme yökkärin ja kävimme antamassa Isimiehelle pusut ja halit. Samalla kävin Isimiehen kanssa keskustelun, joka sisälsi pyynnön ja Isimiehen "Hmmmmm...joo" -vastauksen. Tämän jälkeen hissittelin väsyneen A-murun kanssa yläkertaan nukutuspuuhiin. Nukukuttamista ei tosin tällä kertaa paljoa tarvittu, vaan A-muru nukahti helposti, joten minä ajattelin jäädä hetkeksi vielä blogimaailmaan lukemaan blogeja, kommentoimaan muiden postauksia, tutkimaan uusia blogeja ja luonnostelemaan seuraavia postauksia. Tässä vierähti huomaamattani tunti jos toinenkin ja tippalaskurin ilmoittaessa viimeisen annoksen tippuneen, huomasin kellon olevan jo hieman yli puolenyön ja Isimiehen ilmestyneen viereeni nukkumaan. Katselin hetken miestäni. Hän on niin suloinen nukkuessaan, näyttää aivan A-murulta. Hän nukkui sikeästi, hyvä kun ei kuola valunut suupielestä. 
Siinä vaiheessa päätin, että menisin kerrankin hieman lähempänä "ihmistenaikaa" nukkumaan, eli hissittelisin alakertaan, tekisin hoitotoimenpiteet loppuun, pisut ja pesut ja takaisin sänkyyn oman kullan kainaloon. 

Alakertaan päästyäni huomasin ensimmäisenä olohuoneen lattialla olevan tyhjän voileipälautasen. *Polttaa, polttaa*, mutta ei pahasti vielä. Se oli pikku juttu, vaikka olenkin sanonut  1 584 001 kertaa Isimiehelle, että syönnin jälkeen astiat laitetaan tiskikoneeseen tai lavuaariin. Hain siis hieman "lämpöisenä" lautasen lattialta ja aloin kelaamaan kohti keittiötä. Sitten se tapahtui. Katsoin keittiöön kelatessani oikealle avoimesta ovesta suhteellisen toimivaan kodinhoitohuoneeseemme ja helvetin portit räjähtivät auki isojen lieskojen ja savupilvien kera. Nyt en enää lämmennyt, vaan paloin kiukusta, näin punaista ja kirosin ääneen: "Isimies *kele on unohtanut ripustaa pyykit kuivumaan, vaikka hän lupasi!!" No onko tämä sitten iso asia? NO ON ON!

Olisi tehnyt mieli kaivaa olohuoneen hyllyn päältä häkävaroitin ja antaa sillä testihälytys, mikä ei muuten ole mikään pieni ääni ja samalla kiljaista, että alakerta on tulessa, kyllä KOKO alakerta. Kuvainnollisesti se olikin, pahiten kodinhoitohuoneessa -helvetin portit, räjähdys, lieskat, muistathan? Ja sitten, kun Isimies olisi liukunut niin sulavasti kuin lihaksikas palomies porraskaidetta pitkin tekemään urotöitä ja sammuttamaan paljain käsin palavaa alakertaamme, olisin todennut vain, että "Vitsi vitsi, mene nyt HETI ripustamaan ne  *tun pyykit kuivumaan, kuten lupasit!"

MUTTA...
...olen kiltti vaimo ja arvostan mieheni unirauhaa, se pälli kuolaposki, joten ripustin pyykit itse....vielä tämän kerran -ajatuksen voimin. You wish! Saattaisin tosin muka-unissani pätkäistä Isimiestä naamaan, kun pääsisin sänkyyn asti! ;)

Mikä siinä on, että miehet ovat kuin luotuja unohtelemaan asioita? Tekeekö se yksi erilainen kromosomi ja heiluri jalkojenvälissä miehen aivoille jotain niin suurta ja mullistavaa, etteivät he muista tai ymmärrä yhtään mitään yhtään mistään?! Meillä saisi varmasti hiiret tanssia pöydillä ennen kun Isimies hoksaisi, että muruset kannattaisi joskus pyyhkiä pois tasoilta...huoh!

Minusta tuntuu, että miesten ajatusmaailma on tällainen:

Vaimo/avopuoliso: "Voisitko laittaa pyykit  kuivumaan? / tyhjätä tiskarin? / tuoda kaupasta maitoa?"
Kohde, eli mies kuulee: "Napi, napi, napi, naaaaapi!" Ja vastaa: "Hmmm joo...Kyllä kultaseni!" ja sitten *PUFF!*, ja unohdus!

Olen kuullut monilta naisystäviltäni, että heidänkään miehet eivät ole täydellisiä, voitteko kuvitella?!
Heidänkään miehet eivät näe mitä pitäisi tehdä (kuvittele sotkuinen tiskipöytä täynnä astioita...ja kana sinne sekaan...ei reaktiota!) ja sitten kun nainen pyytää tai käskee, mielialasta, kuun asennosta tai kuukautiskierron vaiheesta riippuen joko rakentavasti tai todella rumasti tekemään asialle jotain, niin mies tekee mitä pitää. Tämän jälkeen miehen kaverit naljailevat mäkättäjäsvaimosta tai siitä, että kun mies on  saanut asian hoidettuaan, hän on omaa tahtoa vailla oleva tossukka. Reilua, no ei.

Kollaasin kuvat: Googlen ihmeellinen maailma.
Kaikesta tästä avautumisesta huolimatta Isimies on upea aviomies, isä ja tuki ja turva. Siivouspäivän saapuessa taloomme hän on myös huolellinen ja hyvä siivooja, muttei tietenkään niin hyvä kuin minä olin ennen -olenhan sentään nainen! ;)

Kaikissa meissä on omat vikansa, myös naisissa ja minussa.
Eilenkin luonnostelin tätä postausta, enkä suinkaan mennyt aiemmin nukkumaan ja ne pyykit...ne odottaa edelleen ripustajaansa, eli minua...enkä ole enää täysin varma siitäkään pyysinkö Isimiestä ripustamaan pyykit kuivumaan...tai lupasiko hän tehdä sen. UPS!

Onko teidän miehissä samaa ongelmaa?

maanantai 12. tammikuuta 2015

Satumainen viikko

~Päivä seitsemän~

Tänään ei minulla ei ole ollut mikään satumainen päivä, vaan satukirjojen pahikset ovat vainonneet minua koko päivän, joten meinasin kokonaan unohtaa päivittää Satumaisen viikon viimeisen osan! Otimme vahingon takaisin ja luin A-murulle ennen iltapalaa kaksi kirjaa peräkkäin. :)

Ensimmäiseksi luimme kirjan nimeltään Miffy menee kouluun.
Kirja kertoo Miffy-pupusta ja hänen koulupäivästään runomuodossa. Kuvat ovat isoja ja niissä on käytetty vain muutamia perusvärejä, joten kirjassa on katseltavaa myös pienemmälle taaperolle. Kirja on myös sopivan lyhyt, eli pienemmätkin jaksavat varmasti kuunnella sadun loppuun.

"Äiti, luetaan tämä!"

Toisena kirjana meillä oli Disneyn klassikkosadusta lyhennetty versio: Pinokkion lupaus.
Kukapa ei tuntisi Pinokkion tarinaa! Tämä ihana satu on ollut mukana myös omassa lapsuudessani. Kirja kertoo puusepästä, joka haluaa oman pojan. Hän veistää itselleen puisen pojan, Pinokkion ja illalla hän lausuu toiveen taivaan tähtösille, jonka ansiosta Sininen haltiatar herättää Pinokkion henkiin. Pinokkio ei kuitekaan muutu pojaksi aivan heti, vaan Samu Sirkan opastuksella Pinokkion on ensin opittava erottamaan oikea väärästä. Niin ja kuinkas valehtelevalle Pinokkiolle käy? Muistatte varmaan? ;) 

"Äiti, luetaan tämä!"

Nämä seitsemän satumaista päivää ovat olleet satumaisen ihania! ;) On ollut ihanaa käpertyä A-murun kanssa sohvan nurkkaan lukemaan kirjoja ja samalla saimme olla lähekkäin ja hetken aivan kahdestaan.
Aion jatkaa satujen lukemista A-murulle, vaikka tämä Satumainen viikko tulikin nyt blogin puolesta päätökseensä. A-muru taisi myös nauttia yhteisistä lukuhetkistä.

Luetut kirjat.
Haluankin nyt haastaa teidät kaikki kokeilemaan samaa! :) Meillä oli A-murun kanssa oikein ihania päivä satukirjojen lumotussa maailmassa!

Haluatko sinä kokeilla? 

~Loppu~

A-muru, meidän hassu tyttö! 3

Jälleen on aika päivittää blogin puolelle A-murun aiheuttamía hauskoja tilanteita! :)

Isimiehellä on ärsyttävä tapa jättää aina tyhjät talouspaperi- tai vessapaperirullan hylsyt nököttämään telineisiinsä. Eihän yksi pieni tötterö ketään siinä haittaa, hän varmasti ajattelee, mutta MINUAPA haittaa!
No näistä paperitötteröistä loihdimme A-murulle kiikarit jos toisetkin, MUTTA MIKSI SE TELINE PITÄÄ JÄTTÄÄ TYHJÄKSI? HÄH?! NIIN ÄRSYTTÄVÄÄ!

- Valitin eräänä päivänä A-murun kuullen Isimiehelle siitä, kun hän otti viimeisen arkin talouspaperirullasta ja jätti tyhjän hylsyn telineeseen. Isimies otti (JO valituserän yksi jälkeen!) hylsyn ja lähti viemään sitä pahvinkeräysastiaamme, mutta ei aikaakaan, kun meidän neiti pyyhälsi paikalle kahden vessapaperirullan kanssa.
Ihmettelin aluksi mitähän neiti nyt meinaa, mutta kun olin juuri kieltämässä, ettei vessapaperirullia saa tuoda keittiöön huomasin, että neiti alkoikin asettelemaan niitä talouspaperirullatelineeseen. Voih ja sydämeni suli täysin! Rullien asettelu oli tietenkin tarkkaa puuhaa ja pitihän se ikuistaa.


- Toinen tapaus sattui viime viikolla, kun kehotin A-murua menemään potalle. Touhuilin samalla A-murun iltapuuron kanssa keittiössä kunnes kuulin yllättäen, että vessa vedettiin. Arvasin heti, että A-muru touhuaa vessassa omiaan, joten keskeytin puuroilut ja singahdin vessaan.
Siellä minua odotti tällainen näky....


En sitten tiedä, mikä ajatus A-murulla tässä tilanteessa todellisuudessa oli, mutta ajattelisin, että hän  oli pissannut pottaan, kaatanut pissat pönttöön ja vetänyt vessan. Harmi vaan, että pöntössä oli jotain pientä ylimääräistä... :D

- A-muru on osoittanut myös taiteellista näkemystään muovailuvahalla. ;)

A-murun muovailuvahatyö, ehkä hieman pelottava, mutta siinä on pää, silmät ja suu.
- A-muru on alkanut kieltojen jälkeen itkiessään laulamaan samalla jotain lastenlaulua. Kaapon tunnari on ollut viimeaikoina suosiossa ja se kuulostaa melko koomiselta tekoitkulla höystettynä. ;)

- Iälleen kuuluvasti A-muru luulee olevansa maailman parhaassa piilossa, kun peittää silmänsä tai kasvonsa esimerkiksi tyynyllä. Tästä piiloleikistä tulee erityisen hauska, kun äiti ei tietenkään löydä kikattavaa A-murua tyynyn takaa.

- Kun kotiuduimme sairaalasta hieman ennen joulua, Isimies oli tehnyt joulusiivoukset kotonamme, mutta jättänyt epähuomiossa lattianpesuaineen liian alhaalle. A-muru leikki rauhassa olohuoneessa ja yhtäkkiä oli hiljaista. Aivan liian hiljaista. Hiljaisuus päättyi siihen, kun olohuoneesta kuului pahaenteinen "plup, plup, plup"-ääni, jota seurasi riemunkiljahdukset. Kelasin olohuoneeseen ja siellä minua odotti A-muru, joka oli päättänyt kaataa PULLOLLISEN lattianpesuainetta, joka oli tietenkin vaaleanpunaista VALKOISELLE matolle! Jostain syystä siitä tilanteesta ei käynyt mielen vieressäkään ottaa valokuvaa! ;)
Olin aivan järkyttynyt ja mietin, että miten ihmeessä saan pullollisen lattianpesuainetta matolta pois. Onni onnettomuudessa, ettei A-muru juonut pesuainetta! Siitä olisi nimittäin tullut uusi sairaalareissu. Niin ja mattokin puhdistui... lopulta. Voin sanoa, että meillä on ERITTÄIN puhdas matto siitä kohdasta mihin A-muru pesuaineet kaatoi! ;)

- A-murua on alkanut kovasti kiinnostamaan ihmisten nimet. Hän ei kuitenkaan kysy, kuka sinä olet, vaan hän kysyy: "Hei, mikä sinä olet?". 
 Jos kysymys kohdistuu minulle tai Isimiehelle, vastaukseksi ei suinkaan riitä äiti tai isi, vaan pitää sanoa koko nimi sukunimen kanssa. :D

- A-muru rakastaa juustoa! Hän voisi elää juustolla, jos saisi itse päättää! :)
Kun olimme sairaalassa ja ruoka ei meinannut maistua, niin sairaanhoitaja kysyi A-murulta, mitä hän haluaisi syödä, joten A-muru "tilasi" juustoa ja maitoa. :D Pian hoitaja toikin A-murulle lautasella juustoviipaleen ja lasin maitoa.
Kun Isimies syö aamiaista, niin juustoa ei voi jättää hetkeksikään vartioimatta pöydälle, muuten käy näin...

Hiiri nimeltään A-muru.
Millaisia hassuja muruja sieltä ruutujen toiselta puolelta löytyy?

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Satumainen viikko

~Päivä kuusi~

Tänäänkin luin A-murulle kaksi kirjaa.
Ensimmäisen kirjan luin A-murulle ennen päiväunia. Se olikin sopiva rauhoittumishetki ennen pieniä unosia.

Luin A-murulle jälleen Tammen kultaisiin satukirjoihin kuuluvan sadun: Viisi pientä koiranpentua.
Kirja kertoo viiden pienen koiranpennun toilailuista ja tottelemattomuudesta. Tottelemattomuudesta tuleekin joka kerta rangaistus kiukkuiselta emännältä.
Jälleen kirjan vanhahtava tyyli ja kieli viehätti minua. Tarina oli vain melko pitkä, joten jouduin lyhentelemään sitä väsyvillin alun saaneen A-murun vuoksi.

"Äiti, luetaan tämä!"

Ai mikä väsyvilli? :D

Päiväunien ja välipalan jälkeen jatkoimme satuilua, mutta tällä kertaa hieman uudemmalla tuotannolla. ;)
Luin A-murulle jo lastenohjelmistakin tutun kirjan nimeltään Franklin toimii oikein.
Kirja kertoo Franklin-kilpikonnasta, joka löytää puistosta kameran ja pohtii mitä sille tulisi tehdä. Kirjan tarina on opettavainen ja kirja on A-murun kaltaiselle uhmatuhma-taaperolle sopivan mittainen. Kuva ovat isoja ja niistä löytyy tarinan lisäksi paljon katseltavaa.

"Äiti,luetaan tämä!"
 

~Loppu~