maanantai 14. joulukuuta 2015

Meidän pieni ballerina!

Eilen oli ihana, jännittävä ja ikimuistoinen päivä! Eilen A-muru tanssi ensimmäistä kertaa balettinäytöksessä kaupunginteatterin lavalla ison yleisön edessä. Eilen sain seurata tytärtäni liikuttuneena kyyneleet silmissä, kun hän ihasteli peilistä kaunista kampaustaan suloisella helmi tiaralla, valkoista balettiasuaan ja siipiään. Juuri ennen hänen esityksen  alkua, kuiskasin pienelle ballerinalle rakastavani häntä ja sain pienen suloisen suukon huulilleni jännittyneen halauksen kera. Sitten hän lähti reippaasti E-siskoni kanssa kohti lavaa ja ensiesitystään. Meidän pieni ballerina!



A-murulla oli elokuussa ensimmäinen balettitunti. Muistan elävästi, kuinka A-muru oli yhtä hymyä ekan balettitunnin jälkeen, kuinka hän käveli pitkään vain varpaillaan ja kuinka hän hoki jatkuvasti ensimmäistä oppimaansa ranskankielistä balettisanaa, "POOOOIIIIINT!". Baletti vei siis A-murun mennessään jo ensimmäisellä balettitunnilla! Nyt neljä kuukautta myöhemmin innostus on jatkunut. Hänen hiukset pitää laittaa samalla tavalla nutturalle kuin baletissa ja hän varmasti nukkuisi balettitossut jaloissaan ja balettiasu päällään, jos vain saisi! Voitte siis varmasti kuvitella eilisen päivän onnen, kun A-muru sai pukea päälleen kauniin valkoisen esiintymisasunsa, balettia varten ostetut sukkahousut, balettitossut ja kauniin tiaran! Katsokaa nyt häntä! Voi miten suloinen meidän ballerina onkaan!


A-murun ensimmäinen balettinäytös sujui alun hämmennyksestä huolimatta hienosti! Näytöstä oli katsomassa meidän lisäksemme A-murun isovanhemmat, A-murun täti ja toiset kummit pienen vauvaserkun kanssa. Voisi kuvitella, että A-murun mielestä parasta balettinäytöksessä olisi ollut se upea ballerinan asu tiaroineen, mutta parasta olikin kaikki ne näytöksen jälkeen saadut kukat, joita ihastellaan varmasti vielä pitkään!



 

 

♥: Selina





Löytyykö sieltä pieniä tai isoja ballerinoja?

39 kommenttia:

  1. Oi että, mikä suloinen ballerina!!!! <3 <3 Voin vain kuvitella, miten liikuttunut olo sinulla on ollut! Itse jo ihan jännitän noita ensimmäisiä joulujuhlaesityksiä ym. ja minulla on oltava aivan varmasti talouspaperirulla kaulassa esityksen ajan :D Ihana A-muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Suosittelen tosiaan rullaa! Nessupaketilla ei tee mitään! :D

      Poista
  2. Voooooooooooiiiiii... tätä ei voi kommentoida mitenkään muuten, kuin <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 ja vielä <3

    VastaaPoista
  3. Voikun toinen on vain yhtä hymyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Eilinen oli ihana päivä hänellekin! <3

      Poista
  4. Todella suloinen pieni ballerina. :)
    Mulla olisi vastaavassa tilanteessa kulunut varmaan puolet metsäserlan vuoden pehmopaperituotannosta. Toivoin toipuvani yliherkkyysliikutusitkupillityskohtauksista raskaus/imetyshormonimyrskyjen loputtua. Ja kilin kellit.
    Jälleen kerran taas tunnen pienen omantunnon kolkutuksen, kun en ole pojille mitään harrastusta järjestänyt. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Älä pode huonoa omaatuntoa! Harrastaa kerkeää vaikka mikä ikäisenä! :) <3

      Poista
  5. Ihana ballerina. Tiedä vaikka joskus nähdään suuremmillakin lavoilla vielä :)

    VastaaPoista
  6. Ihana! <3 En kestä miten sulonen. Voin kuvitella miten onnellinen A-muru on ollut :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 EN MÄKÄÄN! :D A-muru oli kyllä tosi onnellinen!

      Poista
  7. Eeikää mun sydän sulaa! I H A N A balleriina siellä <3 <3

    VastaaPoista
  8. Suloinen ballerina.<3 Esitys oli ihana. Olin itsekin katsomassa samaa näytöstä, koska kaksi pientä serkkuani tanssi siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva että olit näkemässä! Itsehän en ole vielä esitystä nähnyt, kun vietin sen ajan takahuoneessa pukijan roolissa! DVD:tä odotellessa! ;)

      Poista
  9. Voi kun ihana <3 Muistan omasta lapsuudesta kaikki ne balettiesitykset, sen jännityksen ja puvut ja tunnelman kulisseissa ja pukuhuoneessa ja kuinka piti mennä paljon aikaisemmin esityspaikalle että kerettiin meikata ja laittaa hiukset. Ja vanhempana kun sain esiintyä kahdessa esityksessä niin sen parin tunnin odotuksen kavereiden kanssa vaikka vanhemmat olisi tarjoutuneet hakemaan kotiinkin siksi ajaksi. Voi että <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihania muistoja! <3 Baletti on hieno harrastus!

      Poista
  10. Oi <3 mun sydän sulaa <3
    Niin kaunis tyttö ja varmasti oli upea näytös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Niin munkin jo miljoonia kertoja näiden kolmen vuoden aikana!

      Poista
  11. Voi kuinka suloinen!! Varmasti aivan ihanan liikuttava näytös :)

    VastaaPoista
  12. Suloinen tyttö! Valitettavasti monen pikkuballeriinan ura katkeaa siihen ettei ole synnyinlahjana saanut balleriinan vartaloa tai notkeutta.Tyttäresi notkeudesta en voi kuvien perusteella tietää,mutta balettitanssijan vartaloa hänellä ei ole.Leikkiä voi tietysti tuossa iässä vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin hän onkin! :) En tiedä millainen kolmevuotiaan ballerinan vartalon pitäisi mielestäsi olla, mutta A-muru nauttii baletista ja siksi hän harrastaa sitä. Toivon, ettei pienet aloittelevat ja suloiset ballerinat joudu koskaan kuulemaan tuollaista suustasi. Lapset ovat yllättävän teräviä pienestä pitäen ja muistavat asioita, samoin kuin leijonaäidit ja heidän hampaat!

      Poista
    2. No mutta täällähän puhuu oikein tanssitaiteen asiantuntija..

      Poista
  13. Ihana A-muru, pikkuinen ballerina!

    Meidän pieni ballerina rakastaa myös balettia ja esiintymistä. Vuosi sitten ensimmäisen näytöksen jälkeen hän totesi, että voisi vähän mököttää, kun sai esiintyä vain yhden kerran (loppukiitoksia ei ilmeisesti lasketa...). Harva se päivä meillä hoetaan erilaisia balettitermejä toisinaan oikein ja toisinaan vähän sinne päin, mutta harrastus on vienyt meilläkin siis mukanaan...

    VastaaPoista
  14. AWWWWWW. Näyttääpä ihanalta. :)))

    VastaaPoista
  15. Tää on kyllä ihana postaus!! <3 Sulonen A-muru :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥