lauantai 28. marraskuuta 2015

Viikon plussat

Hei mihin tämäkin viikko taas hävisi - huomenna on jo sunnuntai! Minusta tuntuu, että aika kuluu nykyään aivan liian nopeaa. Ennen tuntui, että se masentava maanantaifiilis kesti ikuisuuden, yleensä vähintään keskiviikkoon, mutta nykyään en ehdi edes kunnolla kriiseillä viikonlopun päättymistä, kun pian on taas perjantai! Tiedättekö tunteen?

Tämä viikko on ollut hulinaviikko! Olen etsinyt A-murulle uusia kenkiä, mikä tuntuu olevan työn ja tuskan takana. Joko minä olen turhamainen niuhottaja etsiessäni niitä täydellisiä saapikkaita tai sitten kaupunkimme kenkätarjonta on surkea - veikkaan jälkimmäistä! ;) Lisäksi olen tällä viikolla nukkunut aivan liian vähän, käynyt fysioterapiassa, pitkän tauon jälkeen ratsastuterapiassa, kirppiskierroksella, kohtuuttoman monta kertaa ruokakaupassa ja Isimies piipahti työpaikkansa pikkujouluissa! Olemme myös riidelleet, uhmailleet, mököttäneet ja jälleen taas rakastaneet - voihan uhma!

Ensi viikosta on tulossa jälleen kiireinen viikko. Minulla on kaksi kakkuprojektia, tapaamme A-murun kerhokaveria todennäköisesti lättykestien merkeissä, juhlimme ristiäisiä ja saatamme läheisemme haudan lepoon. Tuleva viikko sisältää siis iloa ja surua, mutta nyt onkin hyvä aika muistella tämän viikon plussia, löhötä sohvalla ja nautiskella saunan jälkeisestä rentoudesta leffan ja neulomisen kera!


Tämän viikon plussat:

1. Ihana  ja  niin rakas A-muru: "Äiti, olet minun palas ystävä, lakastan sinua!"


2. Naisten oma shoppailureissu ja ekat joululahjat.


3. Tädin rakkaat x 3 kävivät kylässä.

4. Neuloosi on täällä!

Olen onnellinen!

 

♥: Selina

 

Millaisia plussia teidän viikosta löytyy? Mukavaa lauantai-iltaa!

18 kommenttia:

  1. Meillä kävi tänään rakkaita vieraita. Nähdään aivan liian harvoin johtuen pitästä välimatkasta ja kummankin perheen kiireistä. Tuli hyvä mieli, kun nähtiin pitkästä aikaa ja suru siitä, että nähdään niin harvoin.

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Voimia tulevalle viikolle etenkin hautajaisiin ♡

    VastaaPoista
  3. Meidän viikon parhaat on olleet reipas kerholainen, iloinen eskarilainen, mukava perhekerhohetki, puoliksi tehdyt joulusiivoukset (tietty kokonaan tehdyt olisi vielä parempi, mutta kuitenkin..), lauantainen löhöilypäivä koko perheen voimin (joka tuli todellakin tarpeeseen) ja tietty aina yhtä aurinkoinen pikkuisin muru, joka kirkastaa vähän väsyneemmänkin päivän <3

    Parhautta on myös huominen adventti, jolloin saa ihan luvan kanssa alkaa pukea kotia jouluun. Rakastan joulua; salaperäisyyttä, joulumusiikkia, perheen ja suvun yhteistä aikaa, leipomista ja pysähtyneitä hetkiä, jolloin joulun saa tuntea monella tavalla...

    Täälläkin on tulossa kiva viikko, erityisesti yksi sovittu tapaaminen tuntuu varsin mukavalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat viikon parhaat teidän perheellä! <3

      Vaikea uskoa, että joulu on ihan kohta täällä! Vastahan oli kesä! :D Hih, täälläkin aletaan pian tunnelmoimaan! ;)

      Pian nähdään! ;)

      Poista
  4. Kaikki tuntuu elävän kiireistä aikaa nytten, eikä ihme :D Mäkin haluaisin osata neuloa,tai edes ommella! Olisi ihanaa osata kutoa sukkia ja lapasia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nea ei muuta kuin opettelemaan! Netistä löytyy varmasti hyviä videoita! :)

      Poista
  5. Mä olen aina autuaan pihalla viikonpäivistä. Näin 3-vuorotyöläisenä aivan epäoleellinen tieto. :P
    Osaisinpa minäkin neuloa, virkata tai edes ommella. Peukalo löytyy hyvinkin keskeltä kämmentä kaikkien käsityöjuttujen suhteen, irronneen napin saatan saada takaisin paikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmivuorotyössä viikonpäivät ovatkin varmasti ihan sekaisin! Sinullekin sama vinkki kuin Nealle: netti on pullollana videoita ja ohjeita - ei muuta kuin opettelemaan! :)

      Poista
  6. Tekemistä riittää! Mun viikon plussat: näin ystäviä, selvisin yh arjesta 7 päivää putkeen kahden pienen kanssa, sain miehen takaisin kotiin, vaikkakin Ma lähtee taas 5 päiväksi, ollaan oltu kaikki terveinä ja mieli on hyvä :)

    VastaaPoista
  7. Minusta tuntuu myös, että viikot menevät aivan hirmuisella vauhdilla eteen päin! Meillä myös kiirus viikko tulossa, kun on Milan kerhon pikkujoulut, minun Kysin reissu, tytön korvien putkitus, yksi "homekoirakeikka" ja viikonloppu ollaan ihan kaksistaan tytön kanssa isin työreissun vuoksi. Tsemppiä kovasti viikkoon ja voimia hautajaisiin!! <3

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus :) Musta tuntuu, että kiire on tullut jäädäkseen, joka viikko on aikamoinen hulinaviikko :D Mutta toisaalta se on ihan kivaakin. Blogista löytyy haaste sinulle <3 http://www.therealmofmaria.com/2015/11/10-kysymysta.html

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥