sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hoitovirheen sattuessa

Muistan elävästi sen illan 12 vuoden takaa, kun minut vietiin pyörätuolilla elämäni ensimmäiseen leikkaukseen. Vain hetkeä aiemmin olin soittanut itkien kotiin ja Isimiehelle ja kertonut joutuvani leikkaukseen - minua pelotti. Muistan pukeneeni sen oudon selästä auki olevan leikkauspaidan tärisevin käsin päivystysosaston verhojen suojassa. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja minua oksetti, koska pelkäsin jopa kanyylin laittoa. Miltähän nukuttaminen tuntuu, sattuuko minuun, kun herään, selviänkö leikkauksesta? Ajatuksen olivat vain ja ainoastaa tulevassa leikkauksessa. Kun minut vietiin päivystyksestä pyörätuolilla leikkausosastolle en vielä tiennyt, että pyörätuoli ja se outo leikkauspaita tulevat olemaan minulle arkipäivää tulevaisuudessa. Jatkuva kipu ei käynyt edes mielessäni. Leikkausosaston ovella minua oli vastassa kaksi hoitajaa sängyn kanssa ja sitten minut vietiin viileään leikkaussaliin. Hengitin syvään ja suljin silmäni peittääkseni kyyneleeni ja pelkoni. Jossain syvällä sisimmässäni tiesin, että selviän, mutta silti minua pelotti. 

"Sinulla on vakava hermovaurio, joka johtuu umpilisäkkeen poistoleikkauksesta."
 
Muistan varmasti ikuisesti sen päivän, kun lääkäri lausui minulle nuo sanat. Olin odottanut niitä sanoja pitkään, mutta samalla pelännyt niiden kuulemista valtavasti. Silloin hoitovirheestä oli kulunut jo pitkä aika ja minulle oli tehty lukemattomia hoitokokeiluja niin omassa sairaalassa kuin yliopistosairaalassa. Hoitovirheeni yritettiin peittää viimeiseen asti. Vasta eri sairaanhoitopiirin lääkäri antoi minulle lopullisen diagnoosin: ääreishermovauriosta johtuva CRPSII ja yleistynyt dystonia. Tämän jälkeen tulevaisuuteni oli sinetöity - hoitovirhe, minua on satutettu. Tuona päivänä en kuitenkaan osannut edes aavistaa, kuinka sairaaksi tämä hoitovirhe minut vielä tekisi ja kuinka raskas taakka perheemme päälle laskeutuisi. Tämä päivä käynnisti prosessin, joka on edelleen kesken - taistelu terveyden menettämisestä lääkärin virheen vuoksi ja omista oikeuksista Potilasvakuutuskeskuksen kanssa.

Suomessa tapahtuu vuosittain tuhansia potilasvahinkoja, joissa potilaan turvallisuudessa tai hoidossa on tapahtunut virhe tai laiminlyönti. Arviolta joka kymmenes potilas kohtaa hoidossaan jonkinlaisen hoitovirheen, joka sadas hoitovirhe aiheuttaa potilaalle vakavan haitan ja joka tuhannen potilaan on arvioitu vammautuvan pysyvästi tai menehtyvän hoitovirheeseen tai sen seurauksiin. Se on kolme kertaa enemmän kuolemia kuin liikenneonnettomuuksissa! Hoitovirheisiin ja niiden korvaamiseen on kuitenkin varauduttu ja siksi kaikilla julkisilla sairaaloilla ja yksityisillä lääkäreillä on oltava potilasvakuutus hoitovirheen varalle - lääkäritkin ovat vain ihmisiä ja tekevät virheitä. Käytännössä potilasvakuutus tarkoittaa sitä, jos potilaan hoidossa tapahtuu hoitovirhe josta aiheutuu henkilövahinko, potilasvakuutuksen pitäisi korvata se, mutta tiedättehän vakuutusyhtiöt.

Jos epäilet potilasvahingon tapahtuneen, sinun tulee pyytää sairaalan tai hoitolaitoksen potilasasiamiestä arvioimaan tarvitaanko jatkotoimenpiteitä. Potilasasiamies on henkilö, joka antaa potilaalle tietoa hänen oikeuksistaan, avustaa tarvittaessa ristiriitatilanteissa ja neuvoo valitusasioissa. Jos päädyt tekemään potilasvahinkoilmoituksen, tee se yhdessä asiantuntijan kanssa. Hakemuksen täyttäminen ammattihenkilön kanssa kannattaa aina! Voit myös täyttää hakemuksen itse ja löydät sen tästä. Sitten alkaa odottaminen.







Potilasvakuutuskeskuksen kotisivujen mukaan potilasvahinkoilmoituksen keskimääräinen käsittelyaika on hieman yli puolivuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että tässä ajassa he tekevät päätöksen, onko korvauksenhakija kohdannut korvattavan potilasvahingon vai ei. Hoitovirheen myöntäminen on iso juttu, mutta tässä vaiheessa alkaakin taistelu vahingonkärsineen oikeuksista. Vahingonkärsineen vammat ja oireet saavat tässä kohtaa haittaluoka, eli ne suhtetutetaan kylmästi yleiseen muottiin vahingonkärsinyttä näkemättä vain käytössä olevien asiakirjojen perusteella. Myös vamman pysyvyysaste arvioidaan, eli onko vamma pysyvä, vai onko siitä mahdollista kuntoutua ja millä toimenpiteillä. Näiden arvioiden mukaan määritetään korvaus potilasvahingosta ja se maksetaan yleensä kertakorvauksena, mutta vaikeimmissa tapauksissa korvauskäsittely voi venyä ja silloin korvaukset tulevat erissä. Suurin osa vuosittain korvatuista potilasvahingoista on potilaan hoidossa sattuneita henkilövahinkoja, esimerkiksi hoitovirhe toimenpiteen yhteydessä. Korvausta ei voi saada siitä, että on kohdannut ilkeän lääkärin ja hän on aiheuttanut potilaalle mielipahaa. Myöskään potilaan pompottelusta aiheutunut ajanhukka ei ole korvattava vahinko. Näissä tilanteissa ei kannata tehdä potilasvahinkoilmoitusta, vaan kääntyä potilasasiamiehen puoleen ja tehdä valitus sairaalan ylilääkärille tai Valviralle.

Minun ja meidän perheen taistelu Potilasvakuutuskeskuksen kanssa on edelleen kesken. Olin vasta 15-vuotias, kun sairastuin hoitovirheen seurauksena. Olin siis vakavasti sairas ja kaiken lisäksi alaikäinen, joten isäni otti potilasvahinkoon liittyvät hakemukset, lausunnot ja juridisen puolen hoidettavakseen. Tuolloin isäni ei saanut sairaalamme potilasasiamieheltä apua hakemuksen täyttämiseen, vaan hänen täytyi tehdä kaikki yksin. Täytyy sanoa, että ilman isääni en olisi koskaan jaksanut tehdä asian eteen mitään - sairaus ja kipu uuvutti minut täysin vielä aikuisiälläkin!

Isäni teki ensimmäisen potilasvahinkoilmoituksen vuonna 2004, joka tuli hylättynä takaisin, mikä oli murskaava tuomio kaiken tuskan ja pettymyksien jälkeen. Potilasvakuutuskeskuksen mielestä leikkaukseni oli sujunut rutiinileikkauksen tavoin, eikä oireistoni kipuineen ja liikehäiriöineen sopineet tämän rutiinileikkauksen normaaleihin kolmplikaatioihin - tehdäänhän umpilisäkkeen poistoleikkauksia vuosittain tuhansia. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan isäni kokosi uuden hakemuksen ja tällä kertaa se meni läpi ja hoitovirhe myönnettiin. Minun hoitovirheeni on kuitenkin sen verran vaikea, että asiani siirrettiin hyvin nopeasti potilasvahinkolautakuntakäsittelyyn, jossa käsittely venyikin vuosiksi. Kuulun siihen ryhmään, jossa potilas vammautuu potilasvahingosta pysyvästi. Sain lopullisen korvauspäätöksen potilasvahingostani vuonna 2012. Käsittelyaika venyi siis kahdeksaan pitkään vuoteen. Joskus ajattelen, että ihan kuin sairastuminen ei olisi riittävän paha, niin sitten pitää vielä tapella omista oikeuksistaan. Ennen lopullista käsittelyä kävimme paperisotaa lakipykälineen Potilasvakuutuskeskuksen kanssa, lähetimme lukuisia vastineita ja odotimme, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Potilasvahinkojen vuoksi Suomessa maksetaan korvauksia vuosittain kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien kukkarosta. Ihmisten on kuitenkin vaikea ymmärtää, ettei kaikkea korvata ja korvaussummat eivät ole isoja. Itse tienaisin takuulla enemmän keskituloisessa työssä vuodessa kuin olen saanut korvauksia potilasvahingosta, joka on aiheuttanut minulle elinikäisen vamman, haitan ja työkyvyttömyyden ja perheellemme suuren surun.Vielä tänäkin päivänä, 12 vuotta siitä päivästä kun sairastuin, potilasvahinkoni käsittely on kesken ja voitte varmasti kuvitella kuinka paljon se on syönyt ja syö edelleen voimavaroja perheeltämme. Isäni on tehnyt yksin suurimman osan potilasvahinkoasiaani liittyvistä hakemuksista ja valituksista näiden vuosien aikana, minun opetellessa hiljalleen hänen esimerkistään tekemään asioita itse. Potilasvahinkoasioihin liittyvät lakipykälät ja hakemuksien täyttö voi kuitenkin tuntua ylivoimaiselta, jolloin saan tukea ja apua koska vain. Voisin melkein kehaista isästäni kehittyneen aikamoinen asiantuntija potilasvahinkoasioihin liittyen!

Sanotaan, että vanhemmat taistelevat viimeiseen asti lapsiensa puolesta, ovat he sitten minkä ikäisiä tahansa. Tämä toteutuu kohdallani vieläkin vaikka lähentelen jo uhkaavasti kolmeakymmentä ikävuotta. Ennen kun minusta tuli äiti, en voinut kuvitellakaan vanhempieni tuskaa, kun he näkevät minut sairaalassa kipeänä ja tajuttomana kouristuskohtauksen jälkeen. Miltä heistä mahtoi tuntua 12 vuotta sitten, kun minä, urheilullinen ja aktiivinen teini vammauduin leikkauksessa niin vakavasti, että jouduin pyörätuoliin? Hätä, huoli, tuska ja myöhemmin viha ja katkeruus ovat varmasti niitä asioita, joiden parissa he ovat kamppailleet. Vaikka olenkin hoitanut jo potilasvahinkoasioitani itse, en usko, että voin ikinä mitenkään ymmärtää, kuinka paljon verta ja kyyneleitä isäni on vuodattanut täyttäessään korvaushakemuksia hoitovirheen kautta vammautuneesta tyttärestään. En voi käsittää sitä työmäärää, mitä vanhempani ovat tehneet tutkiessaan ja opiskellessaan lakipykäliä ja kääntäneet jokaisen kiven minua auttaakseen.  Nyt, kun minäkin olen äiti, tiedän, että se sattuu, olenhan nähnyt tyttäreni makaamassa sairaalassa huonossa kunnossa. Uskon, että ei ole olemassa pahempaa kipua kuin oman lapsen kipu! Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmistani ja appivanhemmistani, jotka ovat olleet isossa osassa tukemassa ja auttamassa minua ja Isimiestä siinä, että olemme päässeet tähän pisteeseen. Taistelu jatkuu edelleen, mutta kauanko, sitä ei tiedä kukaan. Sen kuitenkin tiedän, ettei minun tarvitse taistella yksin - koskaan!

Tämä postaus on ollut luonnoksissa pitkään, mutta sain sen vihdoin valmiiksi, kiitos isäni. Kiitos isi, että olet olemassa! Olet rakas!

 

♥: Selina


28 kommenttia:

  1. Äääh pillitän täällä!! Isät on ♡♡

    VastaaPoista
  2. Toi potilasvakuutuskeskus on *******.... niitten kans joutuu taistelemaan. :(
    Isät vaan on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa joutuu taistelemaan - liittyy asia terveyteen tai mihin tahansa.
      Isät <3

      Poista
  3. Pistää vihaksi sinun puolesta nuo byrokratian rattaat... ei voi edes kuvitella, mitä kaikkea ootte joutuneet kokemaan. Isäsi vaikuttaa olevan kyllä ihan superisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isi on! <3

      Enkä ole edes ainoa rattaissa pyörivä. :/

      Poista
  4. Niin vanhemmat on kyllä kaikkensa lapsensa puolesta tekeviä..itse olen erityislapsen oikeuksista taistellut..sinun tarinasi on kyllä niin koskettava..voimia tuohon pitkään ja tuskalliseen taisteluun!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanasta kommentista ja siitä tärkeästä työstä mitä teet! <3

      Poista
  5. Kyyneleet silmissä luin kirjoitustasi. Meilläkin tyttäreni kohdalla tehtiin hoitovirhe, jonka seurauksena hän ei koskaan liiku omin voimin, puhu normaalisti tai ylipäänsä pysty hallitsemaan kehoaan. On niin väärin, että omaiset laitetaan taistelemaan kaikenlaisten papereiden kanssa muutenkin raskaassa tilanteessa. Onneksi isäsi jaksoi taistella puolestasi ♡

    VastaaPoista
  6. Tämä kirjoitus pysäytti ja kosketti. Tuntuu niin väärältä,että olet(te) joutuneet noin kauan taistella! Olen onnellinen puolestasi,että sinulla on noin mahtavasti isä tukena, kuten myös miehesi ja koko perheesi!!<3 (vaikka tuntuu jotenki "hassulta",että tosiaa joillaki on isä tukena ja auttaa..ku itellä ei todellakaa,osais ees aatella sellasta. Mutta siis ihanaa ettei kaikilla olekaan sama tilanne ku itellä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin onnellinen perheestäni, josta on ollut minulle suuri apu! <3 Halaus sinulle!

      Poista
  7. Hieno kirjoitus jälleen, joka pisti tän mamman ihan sanattomaksi monestakin syystä. Voimia taisteluunne! Mä oon ollut vuonna 1993 hoitivirheen kohteena. Onneksi selvisin siitä säikähdyksellä.

    VastaaPoista
  8. Hei! Olen joskus aiemminkin ehdottanut postausta videona, että kuulisi sinun puheen livenä, tai siis kun joskus kerroit että dystonia vaikuttaa nielemisen lisäksi puheeseenkin. Silloin sanoit, että harkitset asiaa. Vieläkö asia on kaukainen ajatus? :)
    - Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika! Muistankin tämän ehdotuksen! Tasit tehdä sen ihan ensimmäisten kuukausien aikana. :) Videopostaus tuntuu vieläkin hieman vieraalta alueelta, mutta mietin asiaa. Sen verran voin kertoa äänestäni, että normaalissa puheessa tuntematon ihminen ei kuule äänessäni mitään kummallista. Tutut kertovat, että ääneni ei ole enää niin heleä kuin ennen ja se on madaltunut. Tämän madaltumisen olen huomannut esim. laulaessa. Puhuessa äänihuuleni myös väsyvät ja se aiheuttaa minulle kipuja jonka vuoksi ääni hajoilee - vähän niin kuin olisi kurkku kipeä. Kivun vuoksi joudun joskus olemaan täysin hiljaa, mutta siinäpä onkin sitten haastetta! :D

      Poista
  9. Itku täälläkin. On niin ihana lukea näitä oikeasta elämästä kirjoitettuja postauksia, joissa arki suruineen ja murheineen tulee todellisesti esiin. Jaksamisia teille ja hyvää joulun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenni! <3 Kiitos ja jaksamista myös teidän perheelle! <3 Niin ja joulun odotusta - onhan nyt jo joulukuun eka! <3

      Poista
  10. Taas näitä postauksia, johon haluaisi kommentoida, mutta ei löydä oikeita sanoja. Jos halauksen taas voisin lähettää, niin se lumipeitteisenä ja joulukimalteisena matkalla luoksesi olisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Riittää, että olet noin ihana ja valovoimainen itsesi! <3

      Poista
  11. Kiitos Selina, voimia ja halia sinulle! Todella suututtaa miten paljon hoitovirheitä tapahtuu edelleen, viime vuonna oliko yli 10000, tuo toteemis prossessi on niin hankala, että pienemmän hoitovirhen saattueessa ei kaikki ne ilmoitaa, vaikka olisi hyvä jokaisen virheen laittaa tietoon ja vastuun.Paljon myös sattuu sairaaloiden hoitajien toimesta ja miten paljon siinä meidän ihmisarvoa loukatan ja alenetaan, siitä voi sanoa henkiseksi hoitovirheksi . Siitäkin jää ikuinen trauma.
    Ässä

    VastaaPoista
  12. Ikinä ei pitäisi etukäteen pelätä sitä että sattuu jotain, mutta jälkikäteen olen kiitollinen ettei ole sattunut mitään vaikka on nukutettu ja leikattu. Toisaalta ymmärrän sen toisenkin puolen asiasta, mun äiti on leikkaussalihoitaja ja kun miettii sitä että lääkärit ja hoitajatkin on vain ihmisiä ja saattaa tehdä tuplapitkää vuoroa just sun leikkauksen aikaan :/ se on kyllä jännä että itse täytyy pitää omista oikeuksistaan kiinni eikä sittenkään ketään kiinnosta hoitaa asiaa eteenpäin. Ite olen kerran tehnyt valituksen lääkäristä, joka kuittasi tutkimatta istuessa puutuvat jalkani ja selkäkivun lihasjumiksi ja määräsi buranaa. Sitten omalla kustannuksella yksityiselle magneettikuviin ja oikea syy selvisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa vähän liian tutulta lääkärin toiminnalta. Toivottavasti sait lopulta hyvän hoidon!

      Poista
  13. Koulussa oon jotain tästä asiasta lukenut ja ei oo tosiaan helppoja juttuja. Toisaalta kaikki tekee virheitä vaikka olisi huippuammattilainen. Se on tosi ikävää, mutta on myös ikävää että asiat salataan niinku ilmeisesti sun kohdallasi tehtiin. Onneksi sulla on ollut isä ja perhe tukena tossa asiassa, tosi ihana juttu <3 Ja sun asenteesi on muodostunut todella ihailtavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, mutta joku aina selviää toisten avulla tai ilman. <3 Mun mielestä kaikki tekee virheitä, eikä kukaan niitä tahallaan tee. Sellaisia me vain ollaan. :) Salailu on kuitenkin kamalaa ja sitä ei voi selittää mitenkään. Isi on paras! Niin ja tietenkin koko meidän perhe! <3

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥