sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Toivepostaus: elämämme toiseksi onnellisin päivä, meidän häät

Kaksi nuorta, ja ehkä joidenkin mielestä tyhmää, päättivät mennä 11 vuotta sitten kihloihin yön pikkutunneilla. Tahdotko sinä...joo tietenkin, ja se oli siinä - teinikihlat! Reilu neljä vuotta myöhemmin istuin pyörätuolissa pitäen kiinni pitkän isäni kädestä niin elegantisti kuin se vain oli mahdollista kaksoissiskoni työntäessä minua kohti alttaria ja kohti unelmieni miestä, häntä.

Kirkossa, jossa meidät vihittiin matka kirkon isoilta puisilta pariovilta alttarille ei ole pitkä, mutta Pachelbel Canon D:n alkaessa soida ehdin kuitenkin miettimään paljon asioita. Muistelin ensitapaamistamme ja niitä punastuneita poskia, kun katseemme kohtasivat vahingossa vangiten katseemme. Muistelin myös ensisuudelmaamme, joka vei jalat alta ja sitä hetkeä, kun tunsin rakastavani oikeesti silloin vielä teini-iässä ollutta poikaa - ensirakkauttani. En tiennyt rakkaudesta mitään ennen häntä. Muistin myös sen hetken, kun yritin epätoivoisesti päästä suhteemme ja sairauteni alussa hänestä eroon, mutta hän vain tokaisi minulle rennosti: "Mä haluan juuri sut, kävelet sä tai et!". Silloin kirkon käytävällä urkujen soidessa hymy nousi kasvoilleni ja tunsin sen saman kutkuttavan jännittävän rakkauden huuman ja poskilleni nousevan punan juuri sillä hetkellä, kun katseeni kohtasi jo aikuisen miehen kävelemässä alttarilta kohti meitä - hänet, tulevan aviomieheni.


Minulla oli sormessani kihlasormus, kultainen ja ohut, mutta sitäkin arvokkaampi. Kaulassani oli mummuni helminauha ja ranteessa anopilta lainattu helmirannekoru. Korvissani loistivat uudet helmikorvakorut, jotka ostin vain häitä varten ja reidelläni pukuni suojissa oli tietenkin jotain sinistä, sukkanauha sinisellä rusetilla. Hääpukuni oli täydellinen, se oikea. Pitsihuntu laskeutui hartioilleni huolella tehdyn kampauksen juuresta. Päässäni oli oululaisen artesaanin tekemän helmitiara, jossa oli hopealankaan pujoteltuja makeanvedenhelmiä. Tunsin itseni kauniiksi pidellessäni valkoisista kallankukista tehtyä hääkimppuani ja olin sanoinkuvaamattoman onnellinen! Yhtäkkiä hän seisoi suoraan edessäni ja katsoi minuun. Näin kuinka kaikki huolet olivat pyyhkiytyneet hänen kasvoiltaan ja hän eli vain siinä hetkessä - meidän hetkessämme. Hän oli pukeutunut mustaan sakettiin, tummiin housuihin, vaaleaan liiviin ja ruskeaan plastroniin. Mietin, miten hän voikaan näyttää yhtä aikaa niin nuorelta, mutta silti niin aikuiselta. Hän oli niin komea. Hänen sormessaan komeili jo vihkisormukseksi ostettu oululaisen kultasepän oman malliston leveä kultainen sormus. Katsoin häntä niin tarkasti ja intensiivisesti silmiin, etten huomannut hänen tarjoavan kättään minua kohti. Sydämeni löi pari lyöntiä tyhjää koskettaessani häntä ja silloin häämarssi kaikui enää pienenä äänenä korvissani. Minusta tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja vain me jäimme jäljelle, minä ja hän. Kun isäni luovutti minut hänelle, tiesin saavani elämässä kaiken tarvitsemani, olenhan pian hänen vaimonsa - Isimiehen vaimo. 



Isimies: " Tahdon."
Minä: "Tahdon."


Vain kaksi pientä sanaa ja olimme toistemme omat. Ikuisesti.



Olemme olleet naimisissa jo kuusi vuotta, mikä tuntuu aivan uskomattomalta! Tuntuu, että vastahan päätimme hääpäivän syksyisessä Oulussa pienessä vuokrakaksiossamme ja soitimme kotiin ilmoittaaksemme, että hei olemme just äsken päättäneet mennä naimisiin! Päätimme alusta asti, että pidämme häämme pieninä ja häihin osallistuisi enimmäkseen sukulaisia. Näin jälkikäteen harmittelemme, että niin moni jäi kutsumatta. Nyt pitäisimme varmasti hieman isommat häät, tai no ainakin minä pitäisin. Häiden suunnittelu alkoi kasasta häälehtiä ja niinkin tärkeästä asiasta kuin väriteema  - kyllä! Muistan vieläkin, kun Isimies nauroi, kun pyörittelin erivärisiä paperilappusia miettien mikä väri sopii yhteen suklaanruskean kanssa ja niin väriteemaksemme valikoitui kulta ja suklaanruskea. Satsasimme häissämme ruokaa, musiikkiin, valokuvaajaan ja koska rakastan kukkia, niin kukkiin. Nyt tuntuu järkyttävältä muistella sitä summaa, minkä annoin kukkien maksuun tarjoutuneen anoppini maksaa isoista kukka-asetelmista, joita oli jokaisessa pöydässä! Hyi!

Pyörikseni toi luonnollisesti pieniä erikoisjärjestelyjä hääsuunnitteluun. Isoin asia oli sopivan hääpuvun löytäminen. Miten ihmeessä mahtuisin pyörätuoliini siinä täydellisessä prinsessapuvussa, jossa on kilometreittäin tylliä ja se 100 metrin laahus? No tietenkin näistä asioista oli heti alkuun luovuttava, pahus! Halusin ehdottomasti A-linjaisen puvun piilottamaan silloisen plus-koon kroppani harminpaikkoja. Pohdin pitkään puvun teettämistä, mutta puku löytyi kuin vahingossa vain morsiuspukuliikkeeseen kelatessa - se oli se oikea. Vaikka hääpuku olikin täydellinen, siihen piti tehdä muutamia muutoksia mukavuussyistä. Tylliä poistettiin lantion kohdalta, että mahduin istumaan tuolissani mukavasti, tai niin mukavasti kuin se vain oli mahdollista kuumassa puvussa. Puvusta poistettiin myös lantiolta yli metrin mittaiseen laahukseen asti yltävät silkkinauhat. Laahusta en antanut poistaa sen kauniin helmikirjailun vuoksi. Se oli yksinkertaisesti aivan liian kaunis tuhottavaksi.

Hääjuhlamme noudatti perinteistä kaavaa, mutta häissämme ei tarjoiltu lainkaan alkoholia budjetillisista ja lapsellisista syistä. Häissämme oli siis paljon lapsivieraita ja olin jo silloin sitä mieltä, ettei lasten tarvitse nähdä humalaisia aikuisia. Alkoholin sijaan panostimme ruokiin - hyvä ruoka, parempi mieli ja hauskaa voi olla ilman viinaakin! Isäni piti koskettavan hääpuheen, tai oikeastaan laulun. Hän lauloi yllätyksekseni kappaleen Nousee päivä, laskee päivä ja sai laulullaan koko juhlasalin kyyneliin - kiitos isi vielä. Yllätys oli ikimuistoinen! Hääjuhla sisälsi myös bestmanin puhen, musiikkiesityksiä, kaasojen järjestämää ohjelmaa ja ne perinteiset ohjelmanumerot: sukkanauhan ja hääkimpun heiton.

Häämme olivat hyvin perinteiset ja pienet, mutta täysin meidän näköisemme. Olimme naimisiin mennessämme kovin nuoria, joten nyt lähes kolmekymppisinä tekisimme varmasti monen asian kohdalla toisin. Niin ja JOS Isimieheltä kysyttäisiin, hän haluaisi edelleen mennä naimisiin Las Vegasissa Elvisksen vihkimänä - MIEHET! Vaikka Isimiehen toive ei tule koskaan toteutumaan, niin yksi asia pysyy ja se on rakkaus tuota ihmeellistä miestä kohtaan, joka rakastaa minua vilpittömästi ja haluaa minut edelleen kävelevänä tai ei - aivan kuten hän sanoi jo vuosia sitten.

Isimies, rakastan sinua!



♥: Selina

 


Millaisista häistä haaveilette ja naimisissa olevat lukijat, millaiset häät teillä oli?

Kuvat: Jussi Hella ja häävieraat.

39 kommenttia:

  1. Oletpa ollut kaunis morsian! Olen nyt juuri itse tuossa tilanteessa, että plärään häälehtiä, ja pyörittelen värilappusia käsissäni :D Hassua jotenkin ajatella, että muutaman vuoden päästä voin olla kuten sinä, häitään kaiholla ja ilolla muisteleva vaimo ja toivottavasti myös äiti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neilikki! Ihanaa! Kävinkin kurkkimassa jo pikaisesti blogiasi, pitää tulla ajan kanssa vierailulle! :) Toivon sinulle kaikkea sitä mitä toivotkin! ♥

      Poista
  2. Ihana <3
    Me pääsimme pitämään pienet häämme ladossa. Se oli meille juuri sopiva paikka. Häät olivat meidän mittapuulla pienet, mutta meille juuri sopivat. Kukkia emme koristeeksi hankkineet, vaan mustikanvarvuilla koristeltiin kynttilöiden kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥

      Ihanilta kuulostaa teidä häät mustikanvarpuineen ja latoineen, voih!

      Poista
  3. Voi miten kaunista.. melkein tippa silmäkulmaan nousi tuosta kuvasta, jossa istutte vierekkäin ja kuva otettu takaa päin. Kymmeniä ja kymmeniä yhteisiä ihania vuosia teille!! Onnea, iloa ja vastoinkäymisistä yhdessä selviämistä <3

    VastaaPoista
  4. Oi - sanon minä - liikuttuneena aivan luin tekstiäsi. Ihanat hääkuvat. Ihana hääpari♥ Tällaisena harmaana märkänä syksyn päivänä tämä ihana kertomuksesi saa kaiken näyttämään vaaleanpunaiselta ja oma elämänkumppani saa monta suukkoa. Eläköön Rakkaus♥ Teille kahdelle Onnellista Yhteistä Matkaa jatkossakin ♥

    VastaaPoista
  5. Olipa taas liikuttava postaus kauniina kuvineen. Minä täällä kuvailen silmänurkkiani T- paidan hihoihin. Meidän häistä tuli viime toukokuussa kuluneeksi 25 vuotta eli juhlimme hopeahääpäivää. Ihanat prinsessahäät sain elämäni miehen kanssa. Kuvia katsoessa alkaa naurattaa. Ne kuvat on niin kasaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit!

      Oi onnea kuluneista vuosista ja monia vuosia lisää! Uskon, että meitäkin naurattaa 25-vuotishääpäivänämme, kun katsomme hääkuviamme! ;)

      Poista
  6. Voi ei miten ihana kirjoitus jälleen <3 ootte kyllä niin ihana ja vahva pariskunta <3 <3 <3 niin täynnä rakkautta ja luodut toisillenne <3 olet hurjan kaunis noissa kuvissa <3 voi kun tuli niin lämpöinen olo tästä postauksesta ^_^

    VastaaPoista
  7. En silloin aikoinaan osannut kuvitella itseäni valkoiseen mekkoon. Miehen sisko sen keksi: kansallispuku. Hieno idea! Toki hän sen puvun tekikin. Miehellä puku jo olikin valmiina. Siinä me kakarat (19 ja melkein 22v.) kansallispuvuissa menimme naimisiin 24 vuotta sitten. Juhlissa sukulaiset ja kaverit. Emme itse valinneet niin, mutta vanhemmat maksajina halusivat isot juhlat. Bestman häipyi pari pvää ennen, mutta hyvä ystävä paikkasi tilanteen monin tavoin. Oli draamaa ja komediaa. Onneksi osa jutuista selvisi meille jälkikäteen :) Miten monella on ollut järjestysmies häissä? Meillä oli. Tämä kuuluu niihin: saimme tietää jälkikäteen. Suvulla on siis ristiriitoja keskenään. Ja se meidän kakku... no, kakku... ;)

    Hienoja kuvia, upeita muistoja ♡♡♡♡ Isimiehelle pakko antaa oma sydän ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mitkä häät! Kaikessa draamassaan kuulosti suomalaisilta häiltä! ;)

      Kiitos, Isimies ansaitseekin oman ♥ ;)

      Poista
  8. Aivan ihana postaus <3 Ootte niin suloinen pari! Ja teidän häät vaikuttaa kyllä kauniilta ja upeilta :) Mäki haluaisin naimisiin joskus, kyllähän siihen on vielä aikaa kun omat häät on ajankohtaiset, mutta haaveilen mä niistä aina sillon tällön :) Haluaisin pienet häät, joihin tulis vaan läheisimmät ihmiset. Kiva kun teit tän postauksen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Haaveita pitää aina olla! Kiva, että tykkäsit! ♥

      Poista
  9. Kaunis kirjoitus ja kaunis hääpari.♥

    VastaaPoista
  10. Voi niisk, niin kauniisti kirjoitettu postaus - ja kaunis pari! Yhdessä olette varmasti todella vahvoja. Onnea matkaan tästä eteenkinpäin elämän mutkaisille poluille!
    - Minski -

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana postaus, voi jestas miten kaunis oot ollut hääpäivänänne ja oot toki vieläkin! Tosi kauniisti kirjotettu tämä teksti. <3

    http://blogit.kaksplus.fi/blogi/yksinhuoltajaaidiksi2011/

    VastaaPoista
  12. Kaunis tarina, kaunis pari <3 Teidän kahden rakkaus välittyy näistä kuvista :)

    VastaaPoista
  13. Tuli aivan kyyneleet silmiin! <3 Olette upea pari!

    VastaaPoista
  14. IHANA TEKSTI ja upeat kuvat <3 Onnea vielä teille vuosienkin jälkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana postaus-täynnä rakkautta ja välittämistä! Upea pari olette! Onnea yhteiselle elämänpolulle!

      Poista
  15. Hassua nähdä sinun blogissa omasta rippi kirkosta kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai! :) Vihkikirkkonakin sama kirkko toimi ja oli ihanan tunnelmallinen, vaikka minua ei olekaan siellä konfirmoitu. :)

      Poista
  16. Ihana postaus ja noi kuvat, niistä huokuu rakkaus <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥