keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Syksyn käsityöinnostusta metsästämässä + blogin synttärihulinat



Minulla on ollut aina tapana käynnistyä hitaasti. Ensin katselen värikkäitä lankoja, ihania uusia malleja ja kilistelen viileitä puikkoja käsissäni. Lopulta saan kuitenkiin luotua ne syksyn ensimmäiset silmukat ja sen jälkeen tapahtuu jotain maagista, kun huomaan istuvani illat ja pitkälle yöhön takkatulen ääressä viltin alla neulomassa puikot kilisten lapasia ja villasukkia niin pienille kuin isommille käyttäjille.





Tänä syksynä käynnistymisvaikeudet eivät siis tulleet yllätyksenä, eikä yhtään työtä ole vielä valmistunut. En haluaisi sanoa tätä, mutta se j-sana on täällä ihan kohta ja näillä näkymin näyttää pahasti siltä, että kaikki saavat paketeissaan pelkät lankakerät! Mutta hei eikö pehmeiden pakettien kuulukin olla vähän tylsiä? Kuitenkin viime syksynä alun käynnistymisvaikeuksista huolimatta puikkoja tuli syksyn ja talven aikana kilisteltyä sen verran, että varmaan yli kymmenen ihmistä saivat varpailleen ja sormilleen lämmikettä. Neuloin paljon ihan perinteisiä lapasia ja villasukkia, mutta joissain sukissa vilahti myös letti- tai pitsineuletta. Pari kirjoneuletyötäkin tuli viime talven aikana neulottua, kun neuloin Isimiehen tekemän kaavakuvan mukaan A-murulle ne hieman makeammat villasukat, eli suositut kettukarkki-villasukat. Lisäksi tein blogiyhteistyön Taito | Etelä-Pohjanmaa kanssa ja neuloin heidän Rakkaat Rasat malliston kauniit Kettu-kirjoneulelapaset



Onneksi tänäkin vuonna Taito | Etelä-Pohjanmaa tarjosi minulle inspiraatiota ja tekemistä uusimman tekemispakettinsa turvin! Sain testattavaksi ihanan Lumikuuset tekemispaketin, joka sisältää ohjeen ja materiaalit kolmen kauniin koristekuusen virkkaamiseen. Tässä onkin oiva lahjaidea vaikka tulevaan jo****n! En sano sitä vielä ääneen, onhan vasta lokakuu! ;)


Sain myös Taito | Etelä-Pohjanmalta blogin synttärihulinoiden kunniaksi arvottavaksi lahjakortin, joka oikeuttaa voittajan 20% alennukseen vapaavalintaisesta tuotteesta Rustoopuorin verkkokauppaan! Haluatko sinäkin kokeilla Lumikuuset tekemispakettia tai kenties jotain muuta koukuttavaa mallia Rustoopuorin valikoimista? 

 Arvontaohjeet: 
Kun äiti kelaa synttärihulinoiden aikana järjestettävät arvonnat ovat blogin rekisteröityneille lukijoille, joten voitte osallistua arvontoihin seuraamalla blogia Bloggerissa, Facebookissa tai Bloglovinissa. Ilmoitattehan seurantalähteenne ja toimivan sähköpostiosoitteenne osallistuessanne arvontoihin. Ilmoitan voitosta arvonnan voittajalle henkilökohtaisesti.  

Taito | Etelä-Pohjanmaan arvontaan voitte osallistua näin:
Käykää kurkkaamassa Taito | Rustoopuorin valikoimaa ja kommentoikaa tähän postaukseen suosikkinne. Lisätkää myös toimiva sähköpostiosoitteenne ja anonyymit keksikää itsellenne nimimerkki. Arvonta-aika on jälleen viikko, eli 4.11 asti.
 Onnea arvontaan ja mukavia ja tunnelmallisia käsityöhetkiä syksyyn ja alkavaan talveen!




♥: Selina



Oletteko te jo kaivaneet puikot ja langat esiin? 


*Postaus toteutettu yhteistyössä Taito | Etelä-Pohjanmaan kanssa. Lumikuuset tekemispaketti saatu blogiyhteistyön kautta.

27 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!!:o <3 Täytyisi kyllä opetella uudestaan neulomaan, edellisestä kerrasta on hetki aikaa.. :D

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia ja taitava olet kyllä!! <3

    VastaaPoista
  3. Nuo neuleet ovat aivan ihanat ja itse jo pitkään miettinyt tekeväni nuo kettusukat.
    Omat langat ja puikot on esillä mutta todella hidasta on tämä homma tällä hetkellä. Takkuaa ja takkuaa. Olen sentään yhden ihanan hattaraisen neulemekkosen/paitasen saanut valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kettusukat on tosi helppo tehdä, suosittelen! :) Ja hei hiljaa hyvä tulee - käynnistelen kauttani itsekin vasta! ;)

      Poista
  4. Kettukarkkisukat ovat ihastuttavan söpöt, pitäisi varmaan alkaa itsekin tekemään. Olen koko kesän ja syksyn väkertänyt erikokoisia conversetossuja, enkä ole ehtinyt edes muita käsitöitä miettimään.
    Facebookin kautta lueskelen.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Meidän ulko-oveen tahtoisin jonkun koristeen, joten tuo lumitähti olisi ihana (https://kauppa.taitoep.net/index.php?id=3&categories_id%5B0%5D=6&products_id=45&tx_multishop_pi1%5Bpage_section%5D=products_detail). Pääsisin onneks paikanpäälle ihastelemaan!
    mimzzu_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Ai kauhee ku oon luullut, että oon jo sun blogin veispuukki-ystävä, mut se olikii ton Bloggaajat-sivun kautta kun sun postaukset ilmestyy mun seinälle! Anyways - nyt oon myös sun blogin tykkääjä myös feississä. Ja asiaan: Rustoopuorissa on monia ihanuuksia. Mutta mulla alkoi jo viime vuonna mustapillihimmeli-kausi ja - Rustoopuorissa Pitsihimmeli-paketti♥ Joulupukki kyllä saa tuoda ihan minkä paketin vaan Rustoopuorista, tykkään kaikista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ihana sinä! ;) Olen tehnyt blogille oman profiilin yksityisyyteni suojaamiseksi. :)
      Onnea sinulle arvontaan!

      Poista
  7. Bloggerin kautta luen. Ruusukranssi on aivan ihana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Syksyisin sitä aina hurahtaa tekemään käsitöitä.. tänä syksynä virkkaaminen on ollut pop ja muutama (joulu)lahja onkin jo valmistunut.

    Nuo diy lumikuuset vaikuttaa kivoilta!
    Seuraan bloggerissa
    fitsyy (at)outlook.com

    VastaaPoista
  9. Käsitöistä en paljoakaan ymmärrä, mutta nämä kuvat. AH! Olet tosi taitava kuvaaja.

    VastaaPoista
  10. Kuvat on ihania ja mullakin on syksyn kunniaksi iskenyt aivan mieletön neuloosi! Kaveri yritti houkutella mua tekemään tuollaisia karkkisukkia mutta väänsin ihan yhdellä langalla tehtyjä sukkia viikon niin päätin etten lähde haasteeseen mukaan :D

    VastaaPoista
  11. Mulla on puikot ja langat kiinni käsissä ympäri vuoden. Tänä vuonna olen kyllä enimmäkseen virkannut. Mutta on mulla nyt yhdet lapaset puikoilla. Bloggerin kautta seuraan blogiasi. Rustoopuorissa on niin paljon kaikkea ihanaa, että lähes mahdoton tehtävä valita vain yksi. Mutta sanon nyt vaikka Vaniljakehrä. anu.haukanheimo(ät)pp.inet.fi

    VastaaPoista
  12. Oi miten ihania kuvia ja lankoja, mä oon syksyn aikana jo saanut neulottua vaikka ja mitä, koko ajan jotain puikoilla :D Yritin tässä juuri yhtä kuvioneuletta ekaa kertaa ja voi morjes.. tarttee vielä vähän treenata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivotaan, että tärppää arvonnassa, niin voit kokeilla jotain uutta! Onnea arvontaan!

      Poista
  13. Voi kun kauniita kuvia taas! :) mukana arvonnassa, seuraan ainakin bloggerissa ja vissiin myös facessa.

    VastaaPoista
  14. siis mielettömän upeita kuvia!! ♡ Mä en osaa neuloa, haluaisin kyllä :D Noi karkkisukat kelpuuttaisin meiän koko perheelle, ihanat!

    VastaaPoista
  15. Vitsi mitkä villasukat!!! Miulle kans ♡♡ :D ja arvonnassa voisin voittaa Saunatonttu Vihtorin,se poikaa niin kovasti nauratti! :3

    VastaaPoista
  16. Noi lumihiutaleet on kyllä ihania! Niitä ainakin haluaisin kokeilla. :)

    minna_h@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihan missasin tän arvonnan :) Eli todellakin osallistun, käsityöt on ihan <3. Eli seuraan bloggerissa. meeetooo23 @ yahoo.com

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥