lauantai 24. lokakuuta 2015

Mörkö

"Tiedätkö mitä A, mörköjä ja aaveita on olemassa. "
"No eikä ole!"
"ON, ON, usko vain!"
"Isi...eihän ole?"

Pelkäätkö sinä mörköjä? Ainakin A-murun 5-vuotias pikkuserkku pelkää hänen ja A-murun keskustelun perusteella. Minusta keskustelu oli sinänsä hellyttävä, koska neiti viisvee oli niin tosissaan kertoessaan pikkuserkulleen, että mörköjä on oikeasti olemassa sängyn alla, vaatekomerossa tai välikatossa. Möröt ovat varmastikin jo arkipäivää 5-vuotiaiden elämässä, mutta sen sijaan 3-vuotias A-muru ei onnekseen taida vielä kamalasti tietää möröistä tai aaveista. Toki sekin aika tulee olemaan vielä edessä ja kun se päivä tulee,  kun joudun olemaan A-murun sängyn vieressä mörkövahtina, aion tukea ja suojella lastani niin hyvin kuin vain voin, vaikka uskonkin, että lapsen täytyy itse kohdata se oma mörkönsä päästäkseen siitä eroon.

Itse olin lapsena pelokas ja pelkäsin kaikki mahdolliset möröt ja aaveet mitä kuvitella saatoin. Olimme kaksoissiskoni kanssa oikein luotettavaa yökyläilyseuraa, kun kummitustarinoiden jälkeen tulikin jo äitiä ikävä! Minusta kuitenkin pelot kuuluvat osittain lapsuuteen - siis mielikuvituksesta johtuvat. Ne kasvattavat ja lopulta lapsi voi huomata, että pelko osoittautuikin turhaksi tai sitten se vain unohtuu tyystin kaiken leikin ja touhun keskellä.  

Mistä lasten pelot möröistä sitten johtuvat ja kuka tai mikä istuttaa mörkösiemenen lapsen päähän? Vaikka tuollainen A-murun ikäinen lapsi onkin suloinen, pieni ja äärimmäisen viattoman näköinen  uhmineen ja tuhmineen, hänellä saattaa olla hurjan vilkas mielikuvitus ja se voi joskus luoda pelottaviakin tuotoksia kekseliäimpien metkujen ohella. 2-3-vuotias lapsi alkaa tiedostamaan aina vain enemmän ympäristönsä tapahtumia ja samalla kehittyy myös mielikuvitus. Olen huomannut A-murusta, kuinka mielikuvitus on muuttanut esimerkiksi hänen leikkikäyttäytymistään. Hän on telttaillut olohuoneen lattialla viltin alla, järjestänyt nukeille satutuokion kirjakasan kanssa ja leikkinyt eläinlääkäriä, joka lohduttaa peppunsa loukannutta pehmokoiraa - ilman mielikuvitusta nämä leikit olisivat mahdottomia! Vilkkaalla mielikuvituksella on kuitenkin varjopuolensa, meillä sanan varsinaisessa merkityksessä: A-muru pelkää varjoja.  Olen luonnollisesti yrittänyt selittää, ettei varjoja tarvitse pelätä, mutta kun sellainen musta hahmo seuraa jokaista liikettä, niin onhan se pienestä lapsesta varmasti hämmentävää. Lapsi voi siis kokea pieneltä tuntuvan asian hyvinkin pelottavana, joten aikuisen ei saisi koskaan vähätellä tai laiminlyödä lapsen kokemusta pelottavasta asiasta. Uskon, että jokainen mörkö on helpompi kohdata luotettavan ja rakastavan aikuisen kanssa, ja se jos jokin karkottaa möröt - myös ne A-murun pikkuserkun pelkäämät aaveet.


♥: Selina


Pelätäänkö siellä mörköjä ja millaisia?

12 kommenttia:

  1. Meillä ei asu mörköjä koska meillä on kissoja jotka syö möröt ja Igor-enkelikissa joka ajaa öisin sisään yrittävät pois :D

    VastaaPoista
  2. Hei Selina !

    Kun meidän Johannes ja Perttu olivat pieniä, alkoi telkkarissa Muumit ja siellähän on myös yksinäinen Mörkö. Pojat alkoivat pelätä mörköä ja mörkö asui meidän pesuhuoneessa suihkuverhon takana. Mörkö oli pojille hyvin todellinen ja pesuhuoneeseen ei menty ilman pelkoa. Tätä kesti tosi kauan.
    Kerran olimme lähdössä koko perhe mummulaan Suomussalmelle. Otanmäessä aukaisin auton sivuikkunan, tartuin mörköä kiinni ja heitin mörön ikkunasta ulos. Kerroin myös pojille mitä tein. Pojat katsoivat silmät pyöreinä minua ja Perttu kysyi: "äiti, mitä jos mörkö ostaa Otanmäestä auton ja ajaa sillä takaisin meille"? Kerroin Pertulle, että möröllä ei ole ajokorttia :D
    Ja sinne jäi mörkö ja mörön pelko. Tämän jälkeen meillä ei ole pelätty mörköä. Tarvittiin ihan konkreettinen teko, että pelko jäi lapsilta pois.

    Sinulla on ihana blogi ystäväni.
    Halauksin:

    Katri

    VastaaPoista
  3. Mitään suurempia mörköpelkureita meillä ei asu, mutta muistan itse olleeni pikkusena (ja vähän isompanakin!!) kova pelkäämään pimeää. :)

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse nautin pimeydestä, mutta jos sieltä kuuluu joku ääni... :D

      Poista
  4. Olen itse ollut sellainen lapsi jolla oli valtavan vilkas ja rikas mielikuvitusmaailma. Se oli toisaalta nimenomaan rikkaus, ei ollut yksinäistä kun oli niin todellisia mielikuvitusystäviä, ne kulkivat rinnalla vielä koko ala-asteajankin vaikka tiesinkin etteivät ne oikeasti ole totta. Oli helppo heittäytyä ja nauttia leikeistä kun mielikuvitus hoiti niin vahvasti sen kuvittelun, sain vaan nauttia niistä maailmoista joita se ympärilleni loihti. Öisin kuitenkin pelkäsin, etenkin silloin kun oli pimeää. Näin paljon unia ja monet niistä jatkuivat vielä herättyänikin. Pelko kaiken maailman otuksista oli tosi todellista mulle itselleni, ja vaikka vanhemmat varmasti auttoivat parhaansa mukaan, niin monet näistä "mörköpeloista" jäivät mulle päälle vielä kun kasvoin. Läpi kouluvuosien ja osa on edelleen olemassa nyt aikuisiällä vaikka tajuankin ettei ne asiat ole totta. Silti pystyn niin elävästi ne puistattavat kuvitelmat edelleen tuntemaan ja näkemään etten voi sille mitään että pelko hiipii jostakin taka-alalta esiin. Olen siis tainnut olla astetta herkempi lapsi, ja myös astetta herkempi aikuinen. Samalla siunaus ja kirous, täytyy sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on siunaus ja kirous yhtäaikaa. Olet varmasti sellainen erityisherkkä ihminen, joka kokee kaiken voimakkaammin. :)

      Poista
  5. Helmi on alkanut osoittaa pelkojaan nyt. Hammastahna tuubissa on peikon kuva niin Helmi ei voi mennä pissalle jos peilikaappi on jäänyt rakoselleen, koska peikko näkee sieltä sitten. Samoin Helmi on alkanut pelkäämään pimeää, joten huoneen ovi täytyy olla aina auki jotta eteisestä tulee valoa. Monesti oon miettinyt että mistähän nämä pelot tulee.

    VastaaPoista
  6. Meidän kaksivuotias alkoi yhtäkkiä säikkyä varjoja. Eräs päivä yhdessä miehen kanssa otettiin taskulamppu ja näytettiin sen avulla erilaisia varjoja (käsi, pehmopupu, pikkuveli yms) ja miten varjoja saa muutettua liikuttamalla ja viemällä esinettä kauemmas ja lähemmäs valoa. Pian tyttö itsekin innostui tekemään erilaisia varjoja ja lopulta totesi, että varjot on kivoja! :) kannattaa kokeilla, ensin tuo leikki vähän jännitti, mutta kahden turvallisen aikuisen läsnäollessa ja lapsentahtiin edetessä siitä tulikin kivaa :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥