tiistai 27. lokakuuta 2015

Avoin kirje kipupotilaita hoitaville

"Olen ollut kipeä jo vuosia. Jatkuva hermosärky repii minut välillä palasiksi, jonka aikana en voi kuin vetää syvään henkeä ja odottaa. Joskus odotus on pitkä, mutta lopulta kipu helpottaa. Huokaisen syvään ja vedän ilmaa keuhkoihini - minä selvisin! Joskus odotus ei päätykään helpotuksen huokaukseen, vaan kipeään parahdukseen, joka repii viimeisetkin voiman rippeet mennessään. Silloin minun on aika lähteä sairaalaan hakemaan apua. En pärjää enää yksin.

Sairaalassa minua on vastassa sairaanhoitaja, joka kysyy ensimmäisenä olenko ottanut kipulääkettä. Kerron hänelle hampaideni välistä sihisten kuinka monta eri hermokipulääkettä päivittäisessä lääkeannoksessani on ja missä järjestyksessä olen ottanut ne. Minuun sattuu kamalasti. Sen jälkeen hoitaja kysyy olenko kokeillut Panadolia ja kerron ystävällisesti ja kärsivällisesti hänelle, että Panadol ei auta hermokipuuni ollenkaan. Kyyneleet kirpoavat silmiini ja alan itkemään. Olisi aivan sama syödä pussillinen Jelly Beans-karkkeja kipuun, joka saa minut parhaillaan haukkomaan henkeä. Niistä jäisi sentään hyvä maku suuhun, mutta ei, Panadol ei auta hermokipuun. Koska en ole kokeillut sitä kotona, sitähän minulle ensimmäisenä tarjotaan, jos se vaikka auttaisikin. Otan tarjotun tabletin ja jään odottamaan ne kiduttavat minuutit, että Jelly Beans-karkin veroinen yksi grammainen Panadol alkaa vaikuttamaan. Tuloksetta. En ole todellakaan täällä kipuineni ensimmäistä kertaa. Minäkin olen ihminen, muistatteko minut? Vain kurkistus papereihini kertoisi teille kipeän tarinani.

 
Kohta hoitaja tiedustelee vointiani. Olen itkuinen ja sekaisin kivusta. Kipuhelvetti tekee tehtävänsä ja parahdan voipuneena kyyneliin ja romahdan. Hoitaja kyykistyy empaattisena viereeni ja sanoo pyytävänsä lääkäriltä jotain vahvempaa kipulääkettä ja jättää minut yksin. Pitkältä tuntuvan ajan kuluttua hoitaja palaa viereeni ruiskun kanssa, jossa on vahvaa opiaattia. Olen niin väsynyt, etten edes kysy mitä ruiskussa on. Rukoilen vain, että se auttaa. Hän pistää piikin pakaraani ja sanoo, että kohta kipu helpottaa. Odotan, odotan ja odotan. On kulunut jo tunti ja kipu jyllää edelleen sisälläni. Päässäni tuntuu kuitenkin sekavalta ja minua oksettaa joko kivusta tai lääkkeestä, joka ei kuitenkaan auta tarpeeksi. Kipuani ei ole taaskaan otettu todesta, en saanut tarpeeksi lääkettä. Oloni on epätoivoinen ja soitan kelloa. Hoitaja saapuu ja näkee jo ilmeestäni, ettei kipupiikki tuonut toivottua tulosta, mutta en saa lisää kipulääkettä, koska edellisestä annoksesta on liian vähän aikaa. Annosten välillä pitäisi lääkärin mukaan olla useampi tunti - näkemättä kärsimystäni. Samalla saan hoitajalta luennon opiaattilääkkeiden käytön haitoista; pahoinvoinnista, sekavuudesta ja mahdollisesta lääkeriippuvuudesta. Viimeistä sanaa painotetaan eniten; lääkeriippuvuus. Sen panoarvo on suurempi kuin kokemani kipu. Ja kyllä, tiedän, että joka sana on totta, mutta minua sattuu. Eikö kukaan voisi auttaa minua?

Lopulta useamman tunnin odottelun jälkeen lääkäri tulee katsomaan minua. Hän on ynseän tyly, vähättelee kipujani ja lähettää minut kotiin. Lukikohan hän edes papereitani? Lähden lyötynä sairaalasta, kädessäni kolmas Panadol-resepti, jonka olen saanut vuoden sisään. Minua ei taaskaan otettu todesta eikä lähetetty erikoislääkärille seurantaan. Minua ei kuultu. Tiedän lähtiessäni, että palaan vielä takaisin - korkojen kanssa."


Hyvät hoitoalalla työskentelevät,

kuvitelkaa itsellenne pahin mahdollinen kipu. Kivun keskellä teistä voi tuntua, että kuolette. Saatatte jopa pahimpana hetkenä toivoa sitä päästäksenne pois polttavasta kipuhelvetistä, jonka lieskat kietovat teidät tiukasti keskelleen, ettekä pääse mitenkään pakoon. Olette epätoivoisia, pelokkaita ja väsyneitä. Pelkkä hengittäminenkin tekee kipeää. Teihin sattuu niin paljon, että aika ja paikka katoaa - kaikki on yhtä sumua. Sitten jäättekin yksin, ilman apua. Miltä tämä teistä tuntuisi?

Tätä sanotaan kipukohtaukseksi ja se on kipupotilaan pahin painajainen, jolloin avunsaanti on äärimmäisen tärkeää. Haluattehan tekin herätä painajaisunesta? Kipupotilas ei välttämättä koskaan herää painajaisestaan kivun ollessa akuuttivaiheessa. Antamanne kipulääke saattaa helpottaa, mutta vain hetkeksi. Krooninen kipu on yleensä jatkuvaa eikä vain yhdellä kipupiikillä parannettava vaiva. Muistakaa se kun annatte kipupotilaalle vahvaa kipulääkettä. Me kipupotilaat emme ole narkkareita, emmekä halua päätämme sekaisin. Emme myöskään pidä siitä, että kipu ajaa meidät tilanteeseen, jossa joudumme antamaan kehomme antamanne lääkkeen armoille päästäksemme edes hetkeksi kivusta eroon, alistumaan kivulle. Samoin käy lääkkeen saannin jälkeen, kun te haluatte meistä eroon lähettämällä meidät kotiin nuolemaan haavojamme - me alistumme jälleen. Teille tuntuu olevan helppo ratkaisu tuikata meihin vain kipupiikki ja lähettää kotiin ilman minkäänlaista jatkoseurantaa, hoitolinjausta tai erikoislääkärin tutkimuksia. Kipu tulee vielä takasin, samoin me ja tekin tiedätte sen. Kiinnostaako teitä enemmän taistelu elämän ja kuoleman välillä? Onko kipu teistä tylsää? Oletteko koskaan ajatelleet, että entä jos kipu onkin meille kipupotilaille taistelu elämästä ja kuolemasta? Mitä jos me emme jaksaisikaan elää kivun kanssa? Olisimmeko silloin kiinnostavampia? Lukisitteko silloin paperimme tarkasti selvittääksenne mitä meille onkaan tapahtunut?

Alussa ollut tarina on tosi, muttei kertonut vain minun tai yhden eikä kahdenkaan kipupotilaan elämästä, vaan tuhansien. Useimmat kipupotilaat elävät tällaista arkea avunsaannin tärkeimmällä hetkellä. Kipuja ei oteta todesta, onhan se korvien välissä. Totta, siellähän se on aivoissa kipua aistivissa osissa, jotka nyt sattuvat lepäämään siellä korvien välissä. Se ei saisi kuitenkaan tarkoitta sitä, että kipupotilas on hullu - eihän kukaan halua olla kipeä! Kipu on aina aitoa, on sen syy murtuneessa varpaassa tai mielen kivussa ja molemmat ansaitsevat hyvää ja asianmukaista hoitoa. Suomessa kivunhoito on täysin lapsenkengissä ja tuntuu pöyristyttävältä, että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa ei saa apua kipukohtauksiin, vaan kipupotilaat saattavat joutua odottamaan sitä hetkeksi helpottavaa kipupiikkiä useita tunteja. Kipupotilaat kohtaavat paljon vähättelyä, saavat epäasiallista kohtelua eikä heihin viitsitä edes tutustua kunnolla. Mistä kipu sitten johtuu? Mitä jos joskus kysyisitte!



Kipupotilaiden puolesta: 

Selina


61 kommenttia:

  1. Oi wau, mikä teksti. Harvoin olen sanaton, mutta tämä kyllä vetää hiljaiseksi. En ymmärrä, miten jatkuvan kivun kanssa oppii elämään ja jaksaa. Itselle synnytyskivut oli jo ihan tarpeeksi ja ne sentään neljän päivän jälkeen loppuivat. Saisitpa jatkossa aina vaan parasta hoitoa. Jos jotain toivoisin, niin sitä! Sinulle ja muille kipupotilaille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! :) Jatkuvan kivun kanssa tottuu elämään, koska ei ole vaihtoehtoja. Saan nykyään suhteellisen hyvää hoitoa, mutta niin moni muu kipupotilas joutuu kärsimään turhaan.

      Poista
  2. Outoa, että panadolia tarjotaan kivunlievitykseksi hermosärkyyn - eikö nyt tavallisella järjellä varustettu ihminenkin jo ymmärrä, ettei se siihen auta. Pidän tarinasi mielessäni, jahka joskus varsinaiseen hoitotyöhön pääsen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Panadol on niin yleinen lääke ja sopii monelle. Harmi tosiaan ettei se auta - monen hermokipu helpottaisi hetkessä! ;)

      Poista
  3. En voi kun todeta,että ihan kamalaa mitä joudut(te) kokemaan!!:/ miten on mahdollista ettei papereita lueta,jotta osaisi auttaa mahd hyvin potilasta..en ymmärrä.
    Hirveästi tsemppiä!! Toivottavasti et joutuisi kokea enää vähättelyä,kun menet kipujen vuoksi sairaalaan!<3
    JR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että papereita luetaan, mutta kuinka hyvin. Niin tässä kuin monessa muussakin asiassa on parantamisen varaa.
      Kiitos tsempeistä, sitä minäkin toivon, mutta onneksi minulla on hyvä lääkäri taustalla, joka hoitaa jos joku ei osaa. :)

      Poista
  4. Voin vaan kuvitella mitä on, jos tämä jatkuu vuosia. Puolen vuoden aikana olen jo todennut, ettei sairaalaan meneminen kipukohtauksen aikana auta mitään, sama se on kärsiä kotona ja nauttia edes siitä tosiasiasta ettei tarvitse liikkua sinne sairaalalle. Peruslabrakokeista kun kipua ei löydy, ekg nyt näyttää sen että sattuu mutta jos vika ei ole sydämessä, niin paljonpa silläkin tekee. Pahimmassa tapauksessa saat vielä päivittelyt kaupan päälle, miten noin nuori ihminen ja noin vahvoja lääkkeitä jo valmiiksi, ja sitten vielä se muistutus että kipulääkeriippuvuuskin voi aiheuttaa "oireita".. Ja tämä siitä huolimatta että minun kivulleni on nimi, paikka ja syy, joita kukaan ei voi lähteä kiistämään. Ilman apua jää lähes aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Camilla! ♥ Minä tiedän tuon tunteen ja se on raskasta! Voimia sinulle jokaiselle päivälle!

      Poista
  5. <3 Ja voi tuo panadol kyl aivan liikaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Hei auttaa se haavakipuun...yhdessä 600mg Buranan kanssa! ;) :D

      Poista
  6. Hei! Hyvä kirjoitus! Jäin vain miettimään, etkö ole kipupoliklinikan asiakas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! En ole, mutta minulla on hyvä neurologi neuron polilla jolla on lääkeasiat hallinnassa. :)

      Poista
  7. Upea kirjoitus! Kai lähetit sen eteenpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en ole lähettäny. Kiitos kuitenki kehuista! ♥

      Poista
  8. Hyvä, totuudenmukainen kuvaus kipupotilaan arjesta. Itsemurhakivuista ei puhuta turhaan. Ja niihin ei panadoli auta kun ei 4 panacodia ja 120mg arcoxiakaan ole auttanut vaikka on ottanut koko em satsin 6h aikana... Onni on päästä kivut todesta ottavan lääkärin hoitoon ilman että luokitellaan lääkeriippuvaiseksi tai muuksi. Toivottavasti saat apua ja hoitoa. Mukavaa, kivutonta syksyä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kipu voi ajaa todella epätoivoisiin tekoihin ja se on äärimmäisen surullista! Minulla on hyvä hoito nykyään, kiitos hyvän neurologini. Päivystyksessä ei valitettavasti voi valita lääkäriään ja silloin saattaa tulla ikäviä kokemuksia.

      Poista
  9. Hoitotyön ammattilaisena joudun myös usein ihmettelemään sitä, kun lähes jokaiselle potilaalle lääkäri sitä Panadolia määrää. Tuntuu että se on heille ihan tapa, että jokaisen lääkelistalta ko.lääke löytyy, oli syy mikä tahansa. Itse tiedän kovista päänsäryistä kärsivänä että panadol ei auta yhtään mihinkään ja ymmärrän todella hyvin teitä paljon kipeämpiä kelle Panadolia tarjoillaan. Itse jaan hoidettavilleni juuri niin paljon kipulääkettä kun vain mahdollista, jos siihen lupa on ja potilaalla tarvetta. Valitettavasti omistakin kollegoista useampi uskaltaa epäillä potilaiden kipua ja epäillä heitä lääkkeen väärinkäytöstä. Silloin muistutan heitä siitä että kipu on yksilöllinen kokemus ja toinen ei voi toisen kipua tietää. Sellaista potilaiden sättimistä ko.asioista on kamala kuunnella. Tsemppiä sinulle kipujesi kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitotyön ammattilaisena sitten varmaan ymmärrät myös, että kaikki lääkkeet, kuten myös kipulääkkeet eli panadolit, opioidit yms vaikuttavat elimistössä eri tavoilla. Jotta pystytään toteuttamaan mahdollisimman hyvää kivunhoitoa, yhdistellään eri lääkeaineita eli näitä eri tavoin vaikuttavia lääkkeitä kuten Panadol ja opioidit, jotta saadaan niistäse paras mahdollinen hyöty irti. Panadol ei yksinään saata ajaa parasta asemaa kivunhoidossa, mutta pelkästään sen takia, että se on helposti saatavilla, sitä ei tule väheksyä. Kiitos olen puhunut.

      Poista
    2. On hyvä myös ymmärtää, et kivunhoidossa yhdistellään eri tavoin vaikuttavia lääkeaineita, siten niistä saadaan mahdollisimman hyvä vaste. Hyvänä esimerkkinä joku opioidi + Panadol, molemmat vaikuttaa eri tavalla = parempi kivunhoito.

      Poista
    3. Toki ymmärrän! En kuitenkaan mikään ihan torvi hoitaja ole!

      Poista
    4. Hei Anonyymit! Harmi, että teillä tuli sanaharkkaa tästä.

      Ensimmäinen Anonyymi: Juuri tuollaisia hoitajia tarvitaan enemmän! Kiitos kun olet olemassa ja muistutat toisia hoitajia siitä että kipu ei ole samanlaista kaikilla! ♥ Minusta on kamalaa ja väärin, että toisen kipua epäillään. Kiitos myös tsempeistä!

      Poista
  10. Itsellä tuo jatkuva kipu on ollut seuralaisena 5 vuotta.Olen joskus melkein asunut päivystyksessä ja tuota yllä kuvattua kohtelua olen saanut liian usein sillä variaatiolla että kun olen liikuntavammainen enhän voi ymmärtää tai tietää mitä kipu on minulle puhutaan selkokieltä jotkut jopa melkein huutavat.Ei !En ole kuuro enkä edes heikkokuuloinen vain pyörätuolissa.Sitten jos joku jopa vaivautuu lukemaan ne paperit BINGO! sieltä nimittäin paljastuu kaksisuuntainen mieliala häiriö.Minua on monesti kesken pahimman kivun tullut katsomaan psykiatri joo syöhän kipu psyykettäkin mutta kuitenkin toivoisin sitä asiallista käytöstä ja kunnollisia lääkkeitä muistaakseni kerran psykiatri lähti oikeasti hakemaan minulle sen kipu piikin jonka tarvitsin.Nämä on niitä tilanteita jossa olen ollut. mutta olen myös viime aikoina saanut ihan hyvääkin kohtelua jos olen hakenut kipupiikin ennen kun on ollut pakko lähteä päivystykseen.tän hetkinen oma lääkäri ei ole kertaakaan ollut töykeä ja on piikin aina antanut mutta se syyn tutkiminen on jäänyt siihen että itse ehdotan voiko tutkia onko reumaa tai onko hermoissa jotain uutta vikaa sen tutkii mitä pyydän muuta ei ja vieläkään en tiedä miksi koskee ja voisiko sille tehdä oikeasti jotain ennen kuin väsyn lopullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalia kokemuksia sinulla! :( Toivottavasti saisit jatkossa kunnon hoitoa ja sinut tutkittaisiin kunnolla! Tsemppiä ja hyvää syksyä!

      Poista
  11. Mä oon vasta 20-vuotias ja oon kärsinyt erilaisista nivelkivuista ihan pienestä asti enkä edes muista milloin viimeksi olen ollut täysin kivuton. Tavalliset särkylääkkeet ei auta ja pahimmillaan kipu on niin kovaa ettei ole mitään mahdollisuutta päästä omin avuin esim ylös sängystä. En vain montaa kertaa ole käynyt lääkärissä kun pahimmat kivut ovat päällä juuri tuon "kokeile panadolia" asenteen vuoksi. Kärsin sitten mielummin kotona.

    VastaaPoista
  12. Tosi ikävää, että oot joutunut kokemaan tollasta :( On tieteki niitä, jotka oikeesti hakee lääkkeitä muuhunki kun kipuihin(riippuvaisuudet jne), mutta ihan oikeesti kyllä nyt varmaan luulisi tajuavan, että sulla on oikeesti kipuja ja paha olla!! :( Papereista jne.. Kamalaa.. Toivon, että sun kivut helpottaa ja sulla on hyvä olla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tarina on koottu 12 vuoden kokemuksista omasta ja muiden kokemuksista kivunhoidosta. Tilanne on kaamea.
      Tiedän, että moni feikkaa kipua saadakseen lääkkeitä, mutta toivon että he paljastuisivat mahdollisimman nopeasti, ettei kipupotilaiden tarvitsisi kärsiä. Toisaalta heilläkin on varmasti syynsä toimintaansa ja tarvitsevat apua.

      Minä pärjään nykyään hyvin kipujen kanssa, kunhan stimu toimii ja tottuisin kylmenevään syysilmaan. Hoitokin on suhteellisen asiallista päivystystilanteissa, mutta polilla minulla on ihana ja asiantunteva lääkäri, joka auttaa oikeasti.

      Poista
  13. Minä kun joudun kivun takia sairaalaan niin viimekerran kokemuksella pyydän paikalle anestesialääkärin. Ainut joka on perehtynyt kunnolla lääkkeisiin ja varsinkin niihin vahvoihin kipulääkkeisiin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä idealta. Minulle on tehty oman neurologini toimesta papereihini lausunto, joka sisältää ns. hoito-ohjeen. Olen tulostanut tämän lausunnon myös itselleni ja kuljetan sitä mukana. Olen ohjeistanut myös Avustajan kertomaan hoito-ohjeet hoitohenkilökunnalle, jos en itse kykene siihen.

      Poista
  14. Äärettömän hyvä kirjoitus! Jokaisen hoitotyötä tekevän pitäisi lukea tämä postaus. Tai oikeastaan tämän pitäisi olla katkelmana alan oppikirjassa. Repivästä hermokivusta ei ole omaa kokemusta, mutta voisin kuvitella sen olevan jotain hammassärky potenssiin miljoona. Kipua on helppo vähätellä, ellei siitä ole omakohtaista kokemusta. Myötätuntoni kaikille kroonisen kivun kanssa taisteleville!
    - Minski -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuistasi Minski!

      Olen itse verrannut hermokipua joskus hammassärkyyn tai migreeniin. Kipua on tosiaan helppo vähätellä jos ei tiedä mitä se on. Kiitos myötätunnostasi, arvostamme sitä! ♥

      Poista
  15. Sä oot kyllä ihan uskomaton nainen! Tekstistä paistaa läpi se miten vahva sä olet. Wau sulle, muttei sille kivulle. Mahdoton kuvitella tällaista kipua. Tulevana hoitotyön ammattilaisena painan tän mieleen <3

    VastaaPoista
  16. Todella hieno ja koskettava postaus! Voimia kovasti <3 minulla jo ala-asteelta asti ollut migreeni ja välillä oikeasti tuntuu, että hukkuu sen kivun alle. Oma lääkäriin määräsi Buranaa ja pahoinvointi lääkettä.. Ei auta yhtään.. Välillä lääkärissä yms. Terkkarissa tuhtuu , että pitää vain olla vahva kun kukaan ei kuuntele tai auta! Itse myös sairastun helposti ja jouduin usein töistä hakemaan saikkua. Eräs hoitaja vihasi mua ja luuli, että feikkaan vaikka tulehdusarvot oli 120.

    VastaaPoista
  17. Huikea kirjoitus. Itse olen joutunut seuraamaan alakouluikäisen lapseni kipua hänen sairastaessaan syöpää ja saadessaan vajavua ja kivuliaita komplikaatioita. Lapsen tapauksessa onneksi kipu otetaan tosissaan ja yritetään hoitaa, eikä ajatella potilasta heti lääkkeiden väärinkäyttäjänä. Käytössä on lapsillekin erilaisia opiaatteja ja yksi sairaalakaverimme lopulta nukutettiin muutamaksi päiväksi (en tiedä millä aineilla), kun kivut olivat niin kovat ja pitkäkestoiset, että ilmeisesti "meinasi järki lähteä". Kyllähän näilläkin lapsilla, jotka joutuvat paljon vahvoja kipulääkkeitä syömään, tulee jotakin vieroitusoireita kun lääkkeitä puretaan, mutta se kuuluu asiaan ja mielestäni on paljon tärkeämpää saada pidettyä ihminen tajunnan tällä puolen kuin huolehtia riippuvuudesta tällaisissa tilanteissa. Mielestäni ei saisi olla vaihtoehtona se, että on täysin lamaantunut ja lähes tajuttomana kivuista.

    Hienoa, että uskallat kertoa näitä asioita ääneen, koska monelle nämä eivät ole tuttuja tilanteita. Aikuisten kivun hoidon suhteen on varmasti todella paljon parantamisen varaa, ja ihan sieltä hoitohenkilökunnan tietotaidosta ja asenteistahan se homma lähtee liikkeelle.

    Paljon voimia sinulla ja perheellesi kestää näitä vaikeita tilanteita! Toivottavasti syksy jatkuu mukavammissa tunnelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamalaa! :( Toivottavasti teillä on nyt kaikki hyvin! En osaa äitinä edes kuvitella tuskaasi lapsesi ollessa kipeä! ♥
      Hyvä kuitenkin että lasten tapauksessa kipu otetaan tosissaan! Kivunhoidossa on yleisesti käytössä nukutushoito, eli potilas laitetaan jonkinlaiseen lääkeuneen. Itsekin olen ollut nukutettuna kivun ja komplikaatioiden takia. Vieroitusoireet eivät varmasti katso ikää - valitettavasti.

      Voimia teidän perheelle! ♥

      Poista
    2. Kiitos <3 Nyt kaikki on meillä hyvin ja hoidot on saatu juuri päätökseen. :)

      Poista
  18. mielettömän hyvä postaus, kiitos tästä! tulevana hoitajana sitä tulee mietittyä paljon näitä asioita ja näkee sen miten kipulääkkeet oikeesti on paikallaan kun se kipu on päällä. mun mielestä jokaisen pitäis saada oikeenlaista kivunhoitoa ettei joutuis turhaa kärsimään.. tsemppiä <3 ihanaa kun kirjoitat näin avoimesti, arvostan :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! :) ♥ Olen ennenkin sanonut tämän, mutta uskon että sinusta tulee hyvä hoitaja!

      Poista
  19. Hei! Sinulla siis käytössä stimulaattori? Itselläni menossa 20. Vuosi jatkuvan selkäkivun kanssa. Itse en olisi enää jaksanut hakea apua, mutta onneksi minulla on puoliso, joka jaksoi painaa päälle. Minulle asennettiin pari viikkoa sitten stimulaattori ja tuntuu että se auttaa. Ensin keskussairaalassa puhuttiin sen laittamisesta mutta sitten sairaalaan tuli uusi ylilääkäri, joka uskoi vain huuhaahoitoon ja laitteesta luovuttiin. Menin tutun yksityislääkärin kautta erikoislääkärille ja sitten laite alennettiin Tyks:sää. HA HA! Porin keskussairaala saa maksaa laskun. Lääkärissä aina vaan sanottiin, että täytyisi vähentää kipulääkkeitä, ettei tulisi riippuvaiseksi. Minusta on ihan sama, mutta olento riippuvainen. Tärkeämpää on saada kipu hoidettua. Joka kerta kun olen ollut leikkauksessa, vain anestesialääkäri on ymmärtänyt ja antaa tarpeeksi vahvaa lääkettä. Tarinasi tuntui kyllä niin tutulta. Toivottavasti oma kipuhelvettini alkaa helpottamaan. Tsemppiä sulle ja kaikille muillekin kolleekoille! Opin ettei kannata käydä terveyskeskuksessa eikä sairaalassa vaan yksityislääkärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Taina! Sain sinulta kaksi samanlaista kommenttia ja julkaisin tämän uusimman. :)

      Minulla on ollut stimu käytössä vuodesta 2009 ja olen saanut siitä hyvin apua aina kun se toimii. Harmi, että olet kokenut niin paljon huonoa kivunhoidon suhteen, mutta toivotaan että tämä stimulaattori auttaisi nyt sinuakin! Tsemppiä! ♥

      Poista
  20. Laittaisit kopion hoitovirheen tehneelle ja sanoisit, että hoida edes seuraukset osaltasi. Et ole itse saattanut itseäsi tuohon tilaan, miksi sinua ei hoideta hellemmin? Olet nuori äiti, jonka elämän soisi olevan kivutonta. Tarvitset voimasi arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuolla aiemmissa kommenteissa mainitsinkin, tuo tarina ei ole vain minun tarinani, vaan moni kipupotilas joutuu elämään kuvailemaani arkea kipujensa kanssa. Minä saan nykyään valtaosin hyvää hoitoa, kiitos asiantuntevan neurologini. Päivystyksessä kun ei valitettavasti voi lääkäriään valita. :/

      Hoitovirheen tehnyt on varmasti saanut osansa ja hän joutuu elämään loppu elämänsä aiheuttamansa vahingon kanssa. En ole enää hänelle katkera.

      <3

      Poista
  21. Hassua miten voin samaistua niin tuohon kirjoitukseesi. Muistissa on tuoreeltaan vielä viime kerta, kun sairaalaan päätymisen jälkeen lääkäri (mun onneks lääkäri tsekkaa mut yleensä 15-60min sisällä sairaalan ovesta astumisesta) määräsi lääkkeen jonka annostuksen, laadun ja sekoitussuhteen jouduin kertomaan näin 10v kokemuksella useaan otteeseen että se tulisi oikein heti ensimmäisellä kerralla niinkuin sen tarvitsen. Lääkäri kuitenkin unohti antaa tiedot sairaanhoitajalle ja lääke jäi antamatta. Kipuhorkka kesti kolmetuntia ennenkuin lääkäri tuli kysymään auttoiko lääke ja voisiko minut kotiuttaa tarkkailuosastolta. Eihän se antamaton lääke voinut auttaa, mutta kolmen aikaan yöllä päätin lähteä kotiin, allekirjoitin lomakkeen siitä että tein valinnan itse ja menin sairaala-apteekin kautta kotiin. Otin lääkecoctailin ja odotin 5tuntia, että kipu muuttui siedettäväksi. Sen jälkeen uusi annos... Onneksi porukat sattui olemaan maisemissa, sillä en tiedä miten oisin lasta siinä sivussa vielä hoitanut... Se hyvä puoli tuossakin reissussa oli, että muistinpahan taas kerran uusia lääkkeet ja pitää huolta, että lääkekaapissa on kohtauslääkkeitä useampikin paketti. :D

    VastaaPoista
  22. Hienosti puit sanoiksi asian, jota on lähes mahdoton kuvailla tai selittää ihmiselle jolla ei ole vastaavaa kokemusta. Tiedän tunteen, mulla menee selkä ajoittain niin että ei pääse edes vessaan, paikallaan oleminenkin sattuu ja 7 lääkkeen cocktail saa lähinnä pään puuroksi mutta ei kipua pois. Mitään sellaista lääkettä ei ole löytynyt mikä auttaisi heti, ei ole löytynyt vaan viikon sohvalla makaamisen ja lääkkeiden syönnin jälkeen alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Ja ne vieroitusoireet on aina yhtä mukavat. Särky on toki jatkuvaa vaikka ei se aina näy päällepäin ja hyvässäkin sairauden vaiheessa harmittaa ettei pysty kaikkeen mihin kivuttomat ihmiset. Mutta huikea asenne sulla elämään, oon lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa :)

    VastaaPoista
  23. Ymmärrän tuon panadolin ns. normipotilailla, joilla juurikin on normaalia lihas-/päänsärkyä. Mutta uskoisin että juurikin näiden kipupotilaiden papereissa seisoo kissankokoisilla kirjaimilla ettei tähän mikään asperiini auta. Pistää vaan miettimään, että minkä verran nämä lääkärit ovat perehtyneet asiakkaaseen ennen lääkityksen määräystä? Pitää kyllä myös jakaa tämä sairaanhoitajatutuille. Kyllä tällaiset kiputapaukset on otettava tosissaan, eikä lähteä pelleilemään millään panadolilla jonka vaikutus on yhtä suuri kuin kärpäsen paska itämeressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että Panadol auttaa esim. flunssan aiheuttamaan päänsärkyyn. Lääkärit tuntuvat välillä menevän siitä mistä aita on matalin. On helppoa määrätä peruslääkettä näkemättä potilasta. :( Olisi kyllä hyvä, jos papereissa lukisi jotain kroonisesta kivusta, ettei kipupotilaiden tarvitsisi kärsiä Panadolin vaikutusta odottaessa. Kiva kun jaoit postauksen, kiitos! :)

      Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

      Poista
  24. Olen kotiporukoille antanut ohjeen, ettei minua viedä kivun takia lääkäriin ennen kuin taju lähtee. Saatan sinne itse mennä ja saatan vielä neuvotellakin, mutta jos en taas tule kuulluksi niin antaa olla. Kieltäydyin kerran ottamasta Panadolia niin hoitaja huusi miulle: "Mistä me tiedetään, mitä lääkkeitä olet syönyt. Tämä on ainoa turvallinen!" Luottamus ihan kohdallaan. Nielin silloin ihan sen hoitsun mieliksi Panadol+Burana -yhdistelmän. Ja kas, ei auttanut. Meillä ei saa apua edes anestesialääkäriltä. Sen lempilääke on Tramal, jota en voi syödä. Kun en sitä niele niin sitten ei anneta mitään muutakaan. Ihan kuin olisi miun vika, ettei hänen lempilääkkeensä miulle käy. Hieno fiilis...

    Kaikenlaisiin mielenkiintoisiin tilanteisiin tämä krooninen kipu on vienyt. Välillä en tunne kipua oikein. Esim. leikkauksen jälkeen oli kaikki merkit, että kivut ovat kovat, mutten itse kokenut niin. Onneksi silloin sattui fiksu anestesialääkäri ja täräytti kunnon tropit. Häviääkö joissain tilanteissa kivun suojaava ominaisuus? Hmmm...

    Vaikka sanotaan, ettei kipuun totu, kyllä siihen tietyllä tavalla tottuu. Harmi vaan, ettei pää pysy "selvänä" pahoina päivinä, vaikka muuten pystyisi tilanteen hallitsemaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullakin on ollut niin kamalia kokemuksia kivusta että aivan hirvittää! Toivottavasti tulevaisuudessa olisi edes vähän helpompaa! <3

      Poista
  25. Oi Selina, tässä oli niin paljon hyviä muistutuksia hoitohenkilökunnalle. Kokemuskoulutuksia pitäessäni sanon aina kuulijoille: stereotypiat ja ennakkoluulot voi unohtaa, mutta pilkettä silmäkulmassa ei.

    Terveisin se Anna, joka nyt jälleen uusien pyyntöjen jälkeen pisti kuin pistikin oman blogin pystyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Anna! <3 Aloinkin jo seuraamaan blogiasi, ettei yhtään päivitystä mene ohi! Haleja!

      Poista
  26. Hei. Kiva kirjoitus! Olen itse hoitaja sekä ollu kipupotilaalla avustajana, jokainen hoitaja saisi olla joskus kipupitilaalla avustajana että ymmärtäisi. Raskasta mutta opettavaista työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! :)

      Kipupotilaan hoito on toden totta raskasta työtä, joka ei välttämättä koskaan palkitse kipujen pysyessä samana teki sitten mitä tahansa.

      Poista
  27. Kipu on ollut läsnä koko elämäni: 12-vuotiaana diagnosoitiin notkoselkä ja spondylolisteesi eli nikaman siirtymä. Painaa hermoon jatkuvasti. Maallikolle: Sama kuin krooninen iskias, tuskaisa.
    Olen oppinut elämään kivun kanssa, nyt olen 54 v.

    Kipu on pahimmillaan talvella, kylmä keli saa selän jäykistymään. Aamulla välillä pitää kontata vessaan.

    Reilut pari vuotta sitten heräsin keskellä yötä kun salama iski maahan talon vieressä: Niin kova paukaus että luulin pommin pudonneen. Pomppasin sängyssä istumaan kesken unen ja silloin tuli selkään noidannuoli. Seuraavana yönä hirmuinen kipu ja kouristuksia: En pystynyt edes vessassa istumaan ilman minuuttien todella tuskallista kouristusta. Sängystä nousemiseen ja kävelyyn tarvitsin koko ajan jonkun tukemaan. Hirveä pelko uudesta kohtauksesta pisti liikkumattomaksi. Sain relaksantteja sekä 800 Buranaa apteekista.

    Paljon pahempaa kuin synnytyskivut.

    Polilla pistettiin 3 piikkiä ja kotiin, ei mitään muuta. Ei ohjeita, ei mitään paitsi resepti. Soitin seuraavana päivänä Jyväskylän terveyskeskukseen ja halusin päästä lääkärille jatkotutkimuksiin: "Sinulla ei ole omalääkäriä" etkä siis pääse lääkäriin, oli tyly vastaus.

    Sen siitä saa kun ei joka vaivan takia lähde arvauskeskukseen tuhlaamaan lääkäreiden aikaa...

    Ostin selkätuen ja pidin sitä joka päivä puolisen vuotta sekä pidän edelleen aina esimerkiksi koulutuskeikoilla. Olen lihonut 20 kiloa koska pelkään satuttavani selän sekä liukastumista enkä käy paljoa ulkona.

    Yksinyrittäjälle kova paukku, pakko on ollut vähentää asiakaskäyntejä sekä koulutuksia - talvella sesonki. Eli yksityiselle ei ole varaa mennä.

    Kävin akuutissa vaiheessa kunnan fysioterapeutilla joka sanoi että sängystä pitää tulla pois vasemmalta puolelta... Minkäs teet kun sillä puolella on seinä ja ainoa mahdollisuus on metri jalkopäästä oikealla puolella. (alkovi). Väänteli kroppaa ja koetti näyttää miten pitäisi venytellä, taas iski kouristus.

    Masennuin kivusta ja kouristusten pelosta niin että vain olla möllötin. Selkä on edelleen tosi kipeä, elämänhalu on kadonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos avoimesta kommentistasi!

      Pahoittelen, että vastaan kommenttiin vasta nyt. Loman vuoksi tulin vasta nyt bloggeriin ensimmäistä kertaa. :)

      Kurjalta kuulostaa tilanteesi! :( Toivon sydämestäni että saat apua! <3

      Poista
  28. Tsemppiä sinulle, muuta en osaa sanoa❤ . Toi teksti kuulosti niin tutulle ihan niin kun minun elämästä😐. Monet ihmiset ihmettelee kipujen kanssa taistelusta, eivätkä tosiaankaan tiedä miltä hermo kipukohtaus tuntuu. Minulla itselläni on myös ja toi hermokipu ja sinun kertomus kuulosti niin tutulle😐. Päivystyksestä todella itsekki saanut todella törkeää kohtelua. Ja se raastaa ihmistä todella paljon😐. Kommetteja taas täällä ym. Ja kaikista pahin odotat jopa 3-4 tuntia siinä riistävässä kivussa ennen kun lääkäri tulee ja antaa lääkemääräyksen. Kun lääke on annettu niin tullaan noin puolen tunnin kuluttua ajamaan kotiin vaikka kivut edelleen päällä eikä voida antaa lisää kipulääkettä. Mies kuskaa kotiin ja katsoo kun kärsin ja kivut vaan pahenee vielä. Soitetaan amdulanssi tokaisu kai toi täytyy viedä päivystykseen vaikka mulle on jo tänään annettu tarpeeksi lääkkeitä. Sairaalaan kun saavuin sama lääkäri ihmetteli, että kuin noin kipuisena tulin takaisin. No sain heti lääkettä lisää ja sitten vähän viitittiin tutkia verikokeet ym. Välillä ajattelen että sellainen ihminen kun tökerösti käyttäytyy niin saisi tämän kivun siirrettyä sille. No oikeesti en toivo tätä kenellekään. Tämä on kauheinta mitä tiedän. Välillä tuntuu, että on niin yksin tämän sairauden kanssa. Jotenki kirjoituksesi antoi itselleniki tsemppiä ja voimia kärsiä näitä kipuja, kun on joku toinenki ihminen joka kokenut saman mitä itse. Toivon sydämestäni sinulle parempaa vointi💕. Ja tsemppiä taisteluun kipujen kanssa ❤ . Tiedän, että se on helpompi sanoa, kuin toteuttaa💖.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kaikkea hyvää sinulle! <3

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥