tiistai 8. syyskuuta 2015

Vähän sateenkaaria, yksisarvisia ja yksi pieni blogi

Hei mitä teille kuuluu? Kirjoitan tämän postuksen silläkin riskillä, että näen sateenkaaria ja yksisarvisia, koska ette tiedäkään miten kovasti olen kaivannut bloggaamista ja TEITÄ ihanat lukijat! Kiitos siis teille kymmenistä kommenteista, joita sain lukea siskoni Emman julkaisemana hänen kirjoittamaan postaukseen. Olen myös lukenut sähköpostista kännykällä muitakin kommenttejanne ja palaan niihin kyllä ihan ajan kanssa! Sydämellinen kiitos myötäelämisestä teille kaikille!

Pääsin tänään sairaalasta kahden viikon reissultani odottamaan selkäleikkausta, joka tehdään ensi torstaina Tampereella.
Isimies on levittänyt minulle alakertaan vuodesohvan ja pedannut minulle siihen oikein soman kitumispesän. Saan sairastaa siis palvelujen äärellä, kuten pakastimen täynnä jäätelöä ja telkkarin läheisyydessä, hah! Jouduin pari viikkoa sitten sairaalaan, koska kaaduin pyöriksellä luiskalla. Täytyy sanoa, että vaikka olen istunut renkaiden päällä yli kymmenen vuotta, niin se ei takaa turvallisuutta. Kohdallani sanonta ikä tuo varmuutta (ja viisautta) ei pidä siis ollenkaan paikkansa. Silti kaatuessani ensimmäinen asia, mikä tuli mieleeni oli tarkistaa pyöriksen kunto...Hmmm... No hei pitihän minun tarkistaa, ettei siihen tullut rumia ja häiritseviä naarmuja! Naarmu ja erittäin häiritsevä sellainen tuli kuitenkin selkäytimeeni. Kaatuminen nimittäin aiheutti yhden stimun elektrodin painumisen syvemmälle selkäytimessäni ja tämän vuoksi stimulaatio häiriintyi, eikä laite toimi enää kunnolla. Hermokipu on siis palannut ja korkojen kanssa, koska elektrodin liikkuminen aiheutti myös johtojen liikkumisen, mikä repi vain 4kk sitten tehdyn leikkauksen aikaista arpikudosta.
Paska oli ensimmäinen sana kuullessani röntgenkuvien tuloksen, koska tiesin, että ainoa vaihtoehto laitteen korjaamiselle on leikkaus, joka on 17.9 - my new lucy day! Ainoa toiveeni olisikin nyt, että saisin olla kotona leikkaukseen asti näillä viidellä uudella kipu-, pahoinvointi- ja kouristuslääkkeellä, joiden tarkoitus olisi pitää minut kotikunnossa ja kaukana sairaalasta ja siitä kamalasta vaaleaanpunaisesta pyjamasta! Sairaalareissullani kävin todella pohjalla kipujen suhteen, mutta näiden lääkkeiden pitäisi toimia nyt pelastusrenkaanani, pitää minut pinnalla, mutta sekin on sellainen ilmatäytteinen, johon Isimies saa puhaltaa jatkuvasti lisää ilmaa pitääkseen minut pinnalla. Toivon todella, että pelastusrenkaaseeni ei tule reikiä, joita ei voi paikat kotihoidossa ja saisin olla perheeni kanssa ennen isoa leikkausta mahdollisimman paljon. 

Kipu, se säväyttää aina.
Mitkään sanat eivät riitä kuitenkaan kuvailemaan sitä kipua, mitä koin sairaalassa. Minusta tuntui, että kipu vie minut mennessään, mutten siltikään arvioinut missään vaiheessa kipuani VAS-asteikolla 1-10, kymmeneksi, eli pahimmaksi mahdolliseksi kivuksi - en edes ollessani teho-osastolla kivunhoidossa. Ensimmäinen hetki, kun koin olevani elossa sen kamalan kivun keskellä oli päivä jolloin siirryin hetkeksi Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Se hetki oli kaunis. Makasin paareilla sairaalan ulkopuolella vesisateessa. Ambulanssikuskit pahoittelivat minulle sitä, kun kastuin rankkasateen iskiessä Pirkanmaalle, mutta pyysin saada maata vielä hetken siinä sateessa. Jokainen pisara, joka iskeytyi kasvoilleni, antoi minulle voimaa. Ne kätkivät kyyneleeni sisäänsä ja peittivät  kasvoni alleen virraten poskiani pitkin kaulalleni ja rinnalleni. Koin olevani elossa ja silloin tiesin, että tästäkin selvitään. Se sade oli pelasti minut.

Sairaalassa maatessa tulee mietittyä paljon asioita. Mietin luonnollisesti perhettäni, heidän tuskaansa ja koettelemuksiaan. Miksi taas me? Muistelin ihanaa kesäämme ja koin valtavaa kiitollisuutta: meillä on mennyt pitkään niin hyvin! Olemme saaneet iloita pienistä asioista, juhlia suuria tunteita ja rakastaa - voi miten paljon olemmekaan rakastaneet! A-muru osoitti kuitenkin vierailuillaan reippautta ja hän kasvoi silmissäni jälleen paljon - ainakin 3,5 cm! Etenkin lausahdus: "Äiti olen sinusta ylpeä!" sävähdytti ja sai kyyneleet kirpoamaan silmiini. Hän myös hoivasi minua katsoessamme sängyssäni yhdessä Pikku kakkosta ja kertoi, ettei minulla ole mitään hätää. Voi miten paljon rakastankaan tuota pientä tyttö, joka istuu nyt vieressäni lukemassa satukirjaa tehden kitumispesästäni paljon mielekkäämmän. 
Mietin sairaalassa ollessani myös bloggaamista ja sitä, kuinka tärkeä harrastus tästä on minulle tullut. Luin kännykällä teidän blogejanne ja haaveilin kirjoittamisesta. Ajattelin kuitenkin rajoittaa bloggaamista ollessani huonossa kunnossa, koska luulen, että kipulääketokkurassa postaksien otsikko olisi ollut kipu ja postaus olisi varmasti ollut alusta loppuun pelkkää sattuu-sanaa - tiedättekö niin kuin Hohdossa alkkari kirjailija Jack Torrance luulee kirjoittavansa romaania, mutta huomaakin kirjoittaneensa satojen sivujen verran vain yhtä lausetta..tai jotain! Jatkan ehdottomasti bloggaamista, toivottavasti laadukkaampaa sellaista, kun olen paremmassa kunnossa. Inspiraatiota on, mutta vahva kipulääkitys ja kipu tuntuvat vievän minulta voimia niin paljon, että tämänkin tekstin kirjoittaminen tuntui ylivoimaisen vaikealta, enkä halua bloggaamisen tuntuvan siltä! Haluan se  ilon ja aidon inspiraation takaisin, mikä minulla oli ennen tapaturmaani, jonka näen ja tunnen lukiessani vanhoja postauksiani. Tänään kuitenkin koitti se päivä, jota odotin kaksi viikkoa niissä sairaalan vaaleanpunaisissa. Tänään sain vihdoin kelata tärisevin käsin kotiini, halata tytärtäni, miestäni ja avustajaani ja tuntea oloni paremmaksi kuin pitkään aikaan. Olen kotona. 

Toivottavasti jaksatte pysyä mukana ja odottaa, että pystyn palaamaan kunnolla tänne ihanaan ja minua aina niin ilahduttavaan blogimaailmaan. Minua harmittaa niin paljon, koska minulla olisi ollut  lähipäiville blogin synttärihulinoiden tiimoilta monta kivaa arvontaa, yllätystä ja muistelupostausta teille, mutta arvon nyt hulinoiden ensimmäisen arvonnan voittajan ja palataan hulinoimaan yhdessä, kun olen taas kunnossa. Silloin se tuntuu varmasti meistä kaikista mukavammalta! Näppäillään lisää, kun tavataan täällä blogimaailmassa! Olette tärkeitä, etenkin sinä Lindiz, blogimaailman aarre!

Nyt lisää sateenkaaria ja yksisarvisia, kotia ja rakkautta! 


♥: Selina

84 kommenttia:

  1. Lämpimiä ajatuksia teidän suuntaan ja tsenppiä tuleviin viikkoihin<3 Tottahan toki täällä odottellaan! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla kuulumisiasi! Minä ainakin pidän kovasti peukkuja ylhäällä sille, että kotipätkä ennen leikkausta sekä itse leikkaus sujuvat hyvin! Ja voi tuota A-murua, ihanan huolehtivainen ja ajattelevainen pikkuinen! :)

    VastaaPoista
  3. Voi S, silmiä kirvelee kun lukee kuinka vahva sinä olet! :') <3 Tsemppiä kitumiseen, toivottavasti leikkaus helpotta kipujasi ja arkeasi :) Ja muista, Timantit syntyy paineen alla ja sinä jos joku olet täyttä timanttia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hanski! Etkös laittanut tämän timanttijutun mulle sairaalaan silloin? Kuulosti niin tutulta! Kiitos, kiitos... ♥ Mä itken onnesta. Onnea on omistaa tuollainen blogiystävä!♥

      Poista
    2. Taisinpa laittaa. Mut se pätee ihan yhtälailla tähän hetkeen ❤

      Poista
  4. Ihana kuulla kuulumisia ja mahtavaa, etää oot päässyt kotiin. Vaikkakin hetkeksi, mutta toivottavasti leikkauksen jälkeen sun ei tarvi niitä pinkkejä pöksyjä pitkään toviin iskeä päälle! :) Sä olet niin ihailtavan sisukas, että oksat pois! Toivottavasti kipulääkkeet turruttaa nyt tarpeeksi ja saat nautittua kotona olosta ja jäätelö kasoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona on kyllä ihanaa vaikka olenkin kiree kuin viulunkieli! :/ Huomenna on onneksi uusi päivä! :)
      Kiitos Sara! ♥

      Poista
  5. Täällä pysytään vaikka kirjoittelusi hetkeksi hiljentyisikin. Nytkin postauksesi sai aikaan naurua ja hymistelyä, harmitusta ja myöntätuntoa, mutta oli todella kiva kun kirjoitit kuulumisistasi.

    Toivon sinulle nyt hyvää leikkauksen odottelua, kotijoukot varmasti tekevät kaikkensa sinun eteen. Tsemppiä todella paljon! Blogisi on vain niin kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos sinulle! ♥

      Kotijoukot toimivat paremmin kuin hyvin, osaisi vain itse käyttäytyä kivuilta! No huomenna on uusi päivä! :)

      Poista
  6. Täällä on kaivattu sinua! Hurjaa elämäsi on, olet vahva. Ja ihan kyyneleet silmissä luin tuota vesisade kohtaa! Sä olet uskomattoman reipas. Ja todellakin jaksetaan odottaa. Kovasti Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  7. Ihan mahtavaa että pääsit hetkeksi kotiin.
    Olet kyllä ihan uskomattoman vahva ihminen. Haluaisin sanoa jotain kaunista, jotain tsemppaavaa, mutten löydä sanoja....Joten lämpöisiä ajatuksia sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miikku, riittä että olet siinä..virtuaalisesti mutta kuitekin! ♥

      Poista
  8. Tietenkin jaksetaan pysyä mukana!!! Tässä ollu itselläkin kaikenlaista meneillään ja nyt kun kurkkasin bloglovin'ista uudet tulleet postaukset, niin melkein hyppäsin tuolillani - ihanaa, Selinan kuulumisia!!

    Aivan mielettömän paljon voimaa sinulle! Annat olemassaolollani niin paljon meille muille - omalle perheellesi eniten, mutta matkan päästä ihan varmasti jokaiselle meille lukijalle :)

    VastaaPoista
  9. Pidä lippu korkealla!Täällä odotellaan postauksiasi.t Ulla

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, että pääsit kotiin hetkeksi! Voi kun A-muru oli ajattelevainen ja empaattinen. Saat nyt varmasti paljon voimaa A-murusta ja perheestäsi! Olet uskomattoman vahva. Täällä varmasti odotellaan postauksia. Sinä ja blogisi on niin huikean upea! Lähetän kovasti tsemppiä ja voimia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi A-muru on, potentiaalia hoitoalalle! ;) Saan perheestäni hurjasti voimia, he ovat kaikki niin ihania ja ymmärtäväisiä!

      Kiitos peppilotta! ♥

      Poista
  11. Voi sinua, olet ollut ajatuksissa! Ihanaa että sinulla on siellä hyvät hoitajat kotona ♡ Voimia paljon, keskity nyt itseesi ja omaan vointiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! ♥ Yritän kovasti! :D Blogimaailma vaan vetää puoleensa! :D

      Poista
  12. Voi miten ihana kun pääsit kotiin ja hetkeksi tänne bloginkin puolelle! Sinua on kaivattu kovasti :) Toivotaan, että aika ennen leikkausta sujuu kotona ja että leikkaus menee hyvin ja saat jättää pitkäksi aikaa hyvästit sairaala-asulle. Paljon tsemppiä Selina <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla että kaipailtu on! :) ♥

      Kiitos tsemppaamisesta! Kyllä näillä kaikilla tsempeillä jaksaa jo pitkälle! ♥

      Poista
  13. Täällä ollaan eikä kadota mihinkään. :)
    Oikein paljon voimia, jaksamisia ja halaus sinne. <3

    VastaaPoista
  14. Voimia ja jaksamista tulevaan <3 odotellaan parantumistasi! <3
    täällähän me odotellaan sinua innolla, eikä mihinkään kadota! Pus ja halaus! <3

    VastaaPoista
  15. Ihana kuulla kuulumisia! Täällä odotamme sinua kun jaksat taas kirjoittaa! Peukalot ja varpaat pidetään pystyssä, että leikkaus menee hyvin ja pääset pian parempaan kuntoon ja nauttimaan syksystä ihanan perheesi kanssa! Halauksin! <3

    VastaaPoista
  16. Niin sanaton olo. Olet ajatuksissani Ihana tuntematon! Voimia, rohkeutta, luottamusta... Niitä sinulle toivon kipujesi keskelle!

    VastaaPoista
  17. Isot tsempit täältä! Olet vahva nainen <3

    VastaaPoista
  18. Täällä ollaan ja pysytään:) Voimia tuleviin päiviin ♡

    VastaaPoista
  19. Voimia! <3 Olet mielessäni päivittäin. Ja täällä olen, minusta ei pääse edes kulumalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla, kiitos! ♥ Kuule, sinusta en haluaisikaan päästä eroon! ;) ♥ Puss!

      Poista
  20. Paljon voimia! <3 Varmasi pysytään mukana, älä siitä huoli! Et pääse meistä eroon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin Anna! ♥ Te kaikki olette niin ihania minulle, olen aivan häkeltynyt! Olen onnellinen sinusta Anna, ja teistä jokaisesta! ♥

      Poista
  21. Sydämiä ja lämpöisiä halauksia ja ajatuksia Selina sinulle <3

    VastaaPoista
  22. Voimahalaus!♡ Ihanaa, että pääsit kotiin! Lähetetään Ainin kanssa koko teidän perheelle paljon tsemppiä tulevaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi ja ihana Aini! Toivottavasti nähdään pian, haluan todella kovasti tutustua tähän ihanaan neitiin! ♥♥♥

      Poista
  23. Hurjasti voimia! ♡
    Äläkä stressaa blogin kirjoittamisesta, kyllä me lukijat jaksamme odottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi enää stressata kun te olette noin ihania! :) ♥

      Kiitos sinullekin Ninni! ♥ Olet aina niin ihana ja ystävällinen kaikille! Halaus!

      Poista
  24. Ihanaa kuulla sinusta! :) Löysin blogisi keväällä aivan sattumalta ja koukutuin heti. Olen lukenut (ja luen yhä) useita blogeja, mutta olet yksi lemppareistani! Elämämme ovat kovin erilaiset, olen lapseton ja perusterve nainen, mutta silti odotan jokaista postaustasi kieli pitkällä. Joten kyllä, täällä pysytään vaikka pitäisitkin taukoa - ja kyllähän sinä pidät sitä ymmärrettävästä syystä.

    Aurinkoa ja voimia sinulle ja koko perheellesi. Olet niin vahva, kyyneltenkin läpi hymyilevä ihminen. Tuot minullekin voimaa jaksaa eteenpäin. Vaikutat myös todella fiksulta ja huumorintajuiselta ihmiseltä, ihanalta äidiltä. Jatka samaan malliin :)
    Tsemppiä leikkaukseen ja mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Mukava kuulla että tykkäät blogistani! :)

      Kiitos myös kauniista sanoistasi! sain sinulta ja teiltä kaikilta hurjasti voimia. Huono päivä kipuineen alkaa kääntymään yötä kohden hyväksi! Kiitos! ♥

      Poista
  25. Ihanaa kuulla kuulumisiasi ihan sinun itsesi kertomana. Minä jo luulin, että olet murtanut lonkkasi kaatuessasi ja sitä joudutaan leikkaamaan. Pahalta kyllä kuulostaa stimu- juttu ja varsinkin kivut. Minä en varmaan kestäisi kipujasi. Halaus ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halaus sinullekin ja kiitos Susanna! Ihana olet! ♥

      Poista
  26. Selina,sie oot yksi vahvimmista ja rohkeimmista ihmisistä,jonka tiiän. Sinä avaat meille muille maailmasi ja voi,kyllä me täällä pysymme odottamassa sitä,että jaksat taas kirjoitella! Nyt tärkeintä on siun oma jaksaminen. Toivon todella,että saat olla nyt hetken läheistesi luona kotona. Se auttaa jaksamaan ♡ Hirmuisesti tsemppiä ja voimahali näin virtuaalisesti sinulle! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi ihanasta kommentista! Aivan herkistyin. ♥ Halit takaisin!

      Poista
  27. Mukava kuulla sun kuulumisia, vaikka ne ikäviä olikin. :/ Kovasti voimia ja toipumisia.♥ Sä oot vahva nainen!♥

    VastaaPoista
  28. Mulla meni roska silmään kun luin tämän.. Hurjasti voimia ja tsemppiä!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se lähti jo pois! ;) ♥

      Kiitos Maaria! ♥

      Poista
  29. Kovasti paljon jaksamista ja voimia sekä kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. ♥

    VastaaPoista
  30. Voimia <3 Ihanat kotijoukot sinulla siellä - ja mahtava tukijoukko myös täällä blogimaailmassa! Lähetän paljon lämpimiä ajatuksia täältä että kaikki menisi hyvin :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotijoukot ovat paras apu ja tuki ja olen niin valtavan kiitollinen ja hämmentynyt täältä blogimaailmasta tulleesta tuesta.
      Kiitos Nelli!

      Poista
  31. Ihanaa kun sulla on niiiin ihana perhe ♥ Saat ainakin hetken olla kotona keräämässä haleja ja säilömässä äidinrakkautta purkkeihin pikkumurulle.

    VastaaPoista
  32. Itku tuli kirjoituksesta, kovasti voimia ja erityistsemppejä sinne koko poppoolle <3

    VastaaPoista
  33. Voi ihanuus sinun kanssasi <3 älä meitä lukijoita murehdi, me kyllä pysymme täällä, keskity sinä nyt vain itsesi parantamiseen <3 tuo sinun sinnikkyytesi vain lyö minut joka kerta ällikällä! Olet uskomattoman vahva ja kaunis sieluinen olento <3 kumpa voisin ottaa edes osan kivuistasi, jotta sinun olisi helpompi olla <3 voimia <3

    VastaaPoista
  34. Nämä sinun kirjoituksesi vetävät minut aina ihan sanattomaksi. Olet uskomattoman vahva, sisukas ja positiivinen nainen. <3 Ihailen sinua valtavasti! Paljon voimia sinulle ja koko perheellesi! <3 Ja me lukijat pysymme aivan varmasti mukana, joten älä siitä murehdi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira! ♥

      Kivut vievät voimia, mutta kirjoittaminen on antanut minulle niin paljon aiemminkin ja totesin sen nytkin helpottavan. Siksi kirjoitan. ♥

      Poista
  35. Olen niin sanaton näitten sun kokemusten edessä. Ihana että jaksat kirjoittaa, vaikka kivut vie voimia. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Saan kirjoittamisesta niin paljon, että en koe sen vievän minulta kamalasti voimia, vaikka tekstit ovatkin heikohkoja, mutta tosin aitoja. Harmittaa vaan, kun blogista on tullut yksi sairaus, mutta sekin paranee ajan kanssa.

      Poista
  36. En voi kuvitella edes miten kamalaa toi on.. :( Silti jaksat olla positiivinen ja uskon, että se auttaa sua ja perhettäsi eteenpäin ! On myös hyvä olla kiitollinen kaikesta mitä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on helpompi olo kun yritän pysyä positiivisena. Kiitollinenkin olen, esim. sinusta ja sinun kommentistasi! ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥