keskiviikko 19. elokuuta 2015

Näistä te tykkäsitte: kolme luetuinta postausta

Olen kelannut täällä blogimaailmassa kohta vuoden ja sunnuntaina starttaa viimeinen blogikuukausi ennen kun tästä minun blogivauvastani tulee blogitaapero - 1-vuotias. Kun julkaisin tämän blogin ensimmäisen postauksen ja raotin elämäni verhoa pelonsekaisin tuntein päätin, että bloggaan ainakin vuoden. Se oli päämääräni ja päätin myös ikuistaa jokaisen blogikuukauden tähtihetkiä muistoksi ensimmäisestä vuodestani blogimaailmassa. Lauantaina tulee 11. blogikuukausi täyteen ja voin sanoa ettei aika ole koskaan kulunut näin nopeasti! Syyskuun 22. päivä 2014 oli varmasti aivan tavallinen päivä teille blogimaailman konkareille, mutta minulle se päivä oli merkityksellinen. Silloin otin askeleen...tai no kelauksen vieraaseen maailmaan enkä ole katunut sitä päätöstä päivääkään!

Mutta mitä mahtuu 11 blogikuukauteen? Mitä te olette lukeneet? 

Ne terveet vammaiset


"Pahimmat invavessat kaikista löytyvät lentokentiltä tai juna-asemilta, joissa lähtöpusu onkin siirtynyt jotenkin ihmeellisesti invavessan puolelle. Näitä vessoja välttelen viimeiseen asti! Ennemmin pidättelen ja tungen itseni lentsikan sillipurkkiin tai käyn veeärrän omassa luksusvessassa, jossa on oikein liukuovi ja automaattihana! 
Toinen ärsytys invavessoihin liittyen on eräänlaiset hienostorouvat, joilla iskee ujokakka, eivätkä he mitenkään voi mennä plumpsauttelemaan julkisesti kolmen kopin isoon vessayhteisöön. Ups, pääsi pieru, SO WHAT! Sekin kuuluu elämään ja välillä se haisee! Hei minäkin pieraisen joskus ja samoin juuri synnyttänyt Cambridgen herttuatar Catherine! Sen sijaan minä, pyörisläinen, saan haistella näitä vähän parempien ihmisten kakkoja invavessassa, Chanel No. 5 -hajuvesi huurun kera - ei kiva!"

Tämä postaus sai alkunsa päivänä, jolloin ketutti aivan kaikki! Joskus äärimmäisyyksiin venyneen pinnan saa käännettyä voitoksi ja saa aikaan jotain, mikä puhuttaa, naurattaa ja jälkikäteen ehkä vähän nolottaa! No tulipa tehtyä, mutta hei te tykkäsitte tästä, koska tämä on blogini luetuin postaus!

Se monesti kysytty: sairauteni syy


"Kukaan ei voi valita osuuko hoitovirhe kohdalle vai ei. Tätä ei olisi siis pystynyt välttämään mitenkään itse, ellei olisin tiennyt tulevaa jo valmiiksi - harmi että kristallipalloni jäi kotiin juuri tuona maanantaipäivänä jona minut leikattiin! Minulla meni leikkauksessa hermot, mutta hei se oli se sama paska maanantaipäivä myös kirurgille ja sille typerälle umpparille, joka hävisi silloin taistelun!"




Tämän postauksen kirjoittaminen oli erittäin voimaannuttavaa, mutta samalla haastavaa minulle. Olin tehnyt blogia aloittaessani päätöksen olla kertomatta sairauteni todellista syytä, koska pelkäsin. Näin jälkikäteen tuntuu jotenkin hölmöltä, että olen kirjoittanut blogissani hyvinkin kipeistä asioista, hermokivusta ja sen kokemisesta, mutta en voinut kirjoittaa sitä mistä kaikki on saanut alkunsa. Jotkut asiat vain kaipaavat enemmän aikaa kuin toiset ja lopulta on valmis menemään eteenpäin.
Olen erittäin kiitollinen teille kaikille saamastani tuesta ja ihanista kommenteista, mitä tähän postaukseen sain. Kiitos!

Toivepostaus: lapsuuteni toisena puolikkaana


"Olen monesti miettinyt äitiäni, 26-vuotiasta naisen alkua, joka sai kuulla odottavansa yhden vauvan sijaan kaksosia - esikoisiaan. Mietin mitä hän on mahtanut ajatella silloin. Soittikohan hän paniikkipuhelun äidilleen vai oliko hän aivan paniikissa vaatimassa palautusoikeutta toisesta alkiosta? Olen varma, että kun äitimme kertoi odottavansa kaksosia, hän sai kuulla kaikki mahdolliset variaatiot ja fraasit tuplaonnesta ja tuplatyöstä ja tiedän myös sen, että se on ollut äitimme mielestä ärsyttävää. Isämme on sen sijaan varmasti heittänyt kavereidensa kanssa miehekkäästi yläfemmat hyvästä suorituksesta - kaksi yhden hinnalla!" 

Kaksosuus on kiehtova aihe ja se tuntui kiehtovan myös teitä. Kaikki lähti tästä postauksesta, jossa esittelin yöllisen raskauskuvauksen tuotoksia identtisen kaksoissiskoni ollessa kuvattavana. Monelle taisi tulla yllätyksenä meidän yhdennäköisyys, koska niin monen silmissä seinän vieressä seisova kaunis kaksoissiskoni olisi mennyt minusta. Voin lohduttaa teitä, jotka menitte tähän kaksosuuden lankaan: ette ole ainoita jotka ovat sekoittaneet meidät pyöriksestä huolimatta!

Nämä postaukset ovat blogini luetuimpia postauksia ja tästä onkin hyvä jatkaa tämä tämä toiseksi viimeinen blogikuukausi loppuun ja aloittaa se viimeinen ja jännittävä blogikuukausi, joka tulee sisältämään muistoja ja upeita ylläreitä teille lukijoille! Voin kertoa, että minä en ainakaan meinaa pysyä tuolissani innostuksesta, odotuksesta ja jännityksestä, joten kannattaa olla kuulolla! Palaan asiaan tulevana lauantaina, hih! ;)


♥: Selina

 


Mikä on Kun äiti kelaa -blogin mieleenpainuvin postaus ja miksi  luette blogiani?

Ps. Luin juuri ensimmäisen postaukseni ja OMG, jäi linkittämättä! :D Postauksesta paistaa läpi jännitys ja into mutta myös epävarmuus. Näiden 11 blogikuukauden jälkeen koen, että olen löytänyt paikkani - pienen kolon - täältä blogimaailmasta, joka sopii minulle täydellisesti! Täällä on hyvä olla ja katsella maailmaa hieman rikkinäisen läppärini näytön läpi!

35 kommenttia:

  1. Mieleenpainuvin oli ehdottomasti tuo kaksoissisaresi kuvaaminen, koska muistan tuijottaneeni sitä pitkään ja hämilläni :) Mä luen sun blogia koska olet vaan niin valloittava persoona! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se aiheutti kyllä hämmennystä! :D Kiva kuulla että pidät blogistani! :) ♥

      Poista
  2. On jo kauan pitänyt kommentoida tästä asiasta.... Joten, huomaat varmaan luetuimmista kirjoituksistakin, että mikä tässä blogissa kiinnostaa ihmisiä: sinä ja sinun sairautesi, sekä elämäsi sen kanssa. Siinä on syy, miksi moni, minä mukaan luettuna, on alkanut lukemaan blogiasi. Ei, minua ei kiinnosta leikkimökit eikä pöllökakut eikä uhmatuhmailut. Toki saat kirjoittaa mistä haluat, mutta juuri "erilaisuus" kiehtoo, ja siitä olisi kiva lukea useammin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne leikkimökit, pöllökakut ja jopa uhmatuhmailut antaa voimaa jaksaa kipujen kanssa? Asiat, jotka kuitenkin muistuttaa niinkin ihanasta asiasta kuin äityis ja, että hänKIN, vaikka pyörätuolissa istuu saa ja voi tehdä samoja asioita kuin minä ja sinä.

      Poista
    2. Anonyymi: Olen huomannut, että osa blogini luetuimmista postauksista ovat liittyneet sairauteeni, mutta tämä blogi kertoo myös elämästäni, ja siihen liittyy muutakin kuin sairaus - äitiys tärkeimpänä. Erilaisuus on toki kohdallani ilmiselvä ja ymmärrän, että se kiinnostaa lukijoita. Pistän korvan taakse toiveesi, mutta voin paljastaa, että mInulla on luonnoksissa juuri tähän erilaisuuteen liittyviä postauksia, joten pysy kuulolla perheaiheesta huolimatta. ;) Kiva kun annoit palautetta ja otankin sitä mielelläni vastaan, kuten suoria postaustoiveitakin! :)

      Lindiz: ♥ Tiedät kyllä mistä puhut!

      Poista
  3. Kiitos ihanasta blogista! <3 se mikä itseä erityisesti ilahduttaa on tuo sinun säteilevä asenteesi elämään, kirjoitat niin lämpöisesti, tunteellisesti ja samalla ihana pilke silmäkulmassa <3 uskon myös että inspiroit monia ihmisiä monella tapaa, itse ainakin saan paljon positiivista energiaa blogistasi <3

    VastaaPoista
  4. Mäkin menin yöllisestä vauvamasun kuvaamisesta hämilleni. Oletin kuvassa olevan sinä, vaikka kuvattava seisoi, sillä muistan joskus blogistasi lukeneeni että pystyt seisomaan hetkittäin tuettuna. :)

    Ja blogiasi luen, sillä se on ihanan erilainen ja elämänmakuinen kaikkine suruineen ja iloineen! Selina, sinä olet rautaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! ;) Pystyn seisomaan, mutta sanotaanko että en ole silloin kovinkaan kuvauksellinen! :D

      Kiitos! ♥

      Poista
  5. Noi kolme on mullakin mieleenpainuvimmat =) ♡ etenkin kaksosuus on kiehtovaa!! Oot upea! 12.9 lähestyy

    VastaaPoista
  6. En osaa kyllä yksilöidä mieleenpainuvinta postaustasi. Niitä on niin monta. Usein postauksesi saavat minut liikuttamaan. Luen blogiasi, koska saan siitä vertaistukea. Yritän ottaa mallia sinun elämänasenteestasi ja suhtautumisesta sairauteesi. Jos saisin niistä edes muruset itselleni. Blogisi on kaunis, täynnä ihania kuvia. Kirjoitat tosi hyvin. Seuraan useita blogeja, lähinnä käsityöblogeja. Sinun blogisi on ehdoton ykkönen minulle. Ja tykkään, kun olet niin ahkera postaamaan. Omat lapseni ovat A- murua isompia. Silti tykkään lukea lapsiperhejuttuja (ehkä lastenhoitaja- taustasta johtuen). Kiitos Selina! Etkai enää edes harkitse lopettavasi bloggaamista vuoteen? Olisi kiva kuulla, osinko oikeaan arvauksessani ed. postauksestasi kivuliaimmasta kuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että saat blogistani vertaistukea. Se onkin minulle yksi tavoite! Mukava että pidät muutenkin blogistani, kiitos vain kehuista! ♥ Ja ei, en harkitsekaan lopettamista! Välillä bloggaaminen on rankempaa, mutta silloin pidän tauon, joka kestää maksimissaan pari päivää - bloggaaminen vetää puoleensa! ;)

      Kivun kasvot -postauksessa olin kipein ylärivissä vasemmalla toisessa kuvassa. Silti jaksoin hymyillä, koska koin olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan voitettuani taas kerran kivun.

      Toivon Susanna sinulle kaikkea hyvää! On ihanaa kun kommentoit aina niin ahkerasti - arvostan sitä todella! ♥

      Poista
    2. Kommentoin mielelläni blogiisi. Itsekin bloggaajana tiedän, miten mukava on saada kommentteja. Sinulle on helppo kommentoida, kun kysyt aina jotain lukijoilta. Mekin päästään mukaan ja tulee tunne, että mekin ollaan sulle tärkeitä ja olet kiinnostunut lukijoittesi asioista ja mielipiteistä. Jokaisen postauksesi luen. Ihan aina en kommentoi, jos tuntuu, ettei ole mitään tähdellistä sanottavaa.

      Poista
    3. Olen aidosti kiinnostunut teistä lukijoista, vaikka minulla onkin luonnoksissa muutama lukijan toive toteuttamatta vielä. Minusta on ihanaa saada vastauksia kun kysyn teiltä jotain! <3 Minä olen todella hunono kommentoimaan muiden blogeja. Ennen kommentoin paljon, mutta nyt kesän aikana kommentointi on jäänyt vähemmälle. No pimenevät syysillat antavat taas sen oman rauhan ja hiljaisuuden jonka aikana saan perhetyä paremmin muiden blogeihin. :)

      Poista
  7. Eihän postauksistasi pysty nostamaan vain yhtä ylitse muiden. Olet niin valloittava persoona ja saat kirjoituksilla välillä kyyneleet valumaan ja välillä naurun raikumaan :) Ihanaa, että olet olemassa! Äläkä missään tapauksessa lopeta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät blogistani! ♥ En ole lopettamassa. Tästä harrastuksesta on tullut liian tärkeä minulle. :)

      Poista
  8. Sinun blogisi on kyllä aivan ihana! Olet minulle esikuva sairauden kanssa! Haluan jonain päivänä pystyä samaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, kiitos Anna! ♥
      Vai että esikuva, tässähän punastuu! Kiitos! Toivon sinulle Anna kaikkea hyvää!

      Poista
  9. Ensiksi kiitos aivan upeasta blogista! Olen todella iloinen, että kirjoitat blogiasi. Kirjoitukset ovat koskettavista aina hulvattomin hauskoihin :) Kirjoitat todella taitavasti ja positiivisella otteella. Olet mahtava ja valoisa persoona! Jatka vaan samalla tavalla :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos sinulle peppilotta, kun kommentoit aina niin ahkerasti! Arvostan sitä todella! ♥ Kiitos myös kehuista ja jatkan ehdottomasti! ;)

      Poista
  10. vaikka löysin blogisi äskettäin, tajusin heti että ''tätä luen varmasti jatkossakin''. Ihailen sinua suuresti! Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta olet pystynyt säilyttämään ihanan asenteen ja elämänilon! Olet aivan mahtava <3

    http://www.lily.fi/blogit/naked-truth

    VastaaPoista
  11. En oo ihan alusta asti ollut mukana, mutta aika pitkään oon koukussa ollut. Hassua, kun sinänsä lapsi &perhe aiheena ei ole itelle edes ajankohtainen (mitä nyt pieni vauvakuume mielen sopukoissa on). Sulla on huikea tyyli ja tapa kirjottaa. Aiheet on oikeaa elämää, sitä kaunistelematonta. Lisäksi vakavampien aiheiden pohdinta on mukavaa luettavaa; tuot oman mielipiteen, teilaamatta kuitenkaan kommenteissa eri mieltä olevien omia :)
    Kiitos paljon, blogisi on upea :) jatka samaan malliin, minä ainakin jatkan vielä taaperoblogin lukemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva kuulla, että pidät blogistani! ♥

      Poista
  12. Niitä on monia, joten en osaa sanoa mikä olisi mieleenpainuvin! Olet vain niin upea ja ihailtava! :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos kivasta blogista, löysin tämän vasta vähän aikaa sitten. :) On ollut kiva tutusta kirjoituksiisi! Hyvää jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että pidät blogistani! Ihanaa alkavaa syksyä myös teidän perheelle! Kurkkaan kuulumisiasi blogistasi! ♥

      Poista
  14. Olin jo pitkällä tämän kommentin kirjoittamisessa, kun sormeni eksy väärään kohtaan tabletin näytöllä ja koko juttu oli jossain bittiavaruudessa... :(
    Yritän siis uudeleen... Blogisi on koukuttava. Mieleenpainuvinta postausta en osaa nimetä, monet ovat herättäneet tunteita ja ajatuksia. Monesti olen aikonut kommentoida, mutta valitettavasti olen tässä erittäin laiska. Löysin tänne jostain toisesta blogista jota olit kommentoinut. Uteliaisuuteni heräsi, " mitä se äiti kelaa" :) Olin samantien koukussa ja vasta myöhemmin huomasin, että olit ihan vähän aikaisemmin aloittanut tämän. Miksi koukutuin? Positiivisuuden ja realismin vuoksi. Minusta on mahtavaa huomata, että rajoitteistasi ja vastoinkäymisistä huolimatta olet ihan tavallinen ja samalla aivan erityinen äiti ja vaimo lähimmillesi. Sinua pännii huonona päivänä samanlaiset pikkujutut miehessä tai lapsessa kuin minuakin. Ja jaksat myös iloita samanlaisista asioista. Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä niin tiedän tuon tunteen ja se on niin turhauttavaa! Kiva kuitenkin kun yritit uudelleen! :)
      Olipas mielenkiintoista miten löysit blogiini! On tosiaan totta, että blogin nimen voi tulkita toisellakin tapaa! ;)
      Kiitos ihanasta kommentista ja mukava kun pidät blogista! :)

      Ihania päiviä sinulle! ♥

      Poista
  15. Löysin blogisi ihan alussa ja koukkuun jäin :) Tykkään lukea kaikkia postauksiasi, osa on mielenkiintoisempia, osa vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että olet ollut alusta lähtien mukana! :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥