torstai 16. heinäkuuta 2015

Erityinen äiti erityiselle lapselle

"Tahdotko sinä....tahdon, tahdon", kaksi viivaa, lapsi tai kolme. Omakotitalo isolla asuntolainalla, farmariauto ja dalmatialainen - tuoreen hääparin tulevaisuudenkuva.

Tänä kesänä ystävien häähumuissa eläneenä aloin miettimään ihmisten ajatusmaailmaa tuoreen avioparin tulevaisuudesta. Olen monessa asiassa ajatusmaailmaltani erittäin mustavalkoinen ihminen, mutta minusta tuntuu, että kun morsian ja sulhanen ovat sanoneet toisilleen tahdon, sille elämänsä rakkaudelle, alkaa molempien sukujen ja läheisten odotus vauvauutisista. Joko, ai ei, no miksei? Lapsista saatetaan alkaa vihjailemaan jopa jo hääjuhlassa, vaikka hääparilla olisikin jo kertynyt niitä rakkaudenhedelmiä ennen parisuhteen virallistamista papin aamenella tai notaarin ilmoituksella.

Kun minä ja Isimies vietimme vuosia sitten tätä maagista päiväämme, kukaan ei puhunut meidän tulevaisuudesta perheenä mitään. Kukaan vitsaillut suurperheestä laskiessaan vihkisormukseni timanteista tulevien lapsiemme määrää eikä Isimiestä varoiteltu raskauden vaaroista: vollottavasta turvonneesta vaimosta kiroilevaan ensisynnyttäjään. Uskon, että kukaan ei uskaltanut kysyä meiltä lapsista tai sitten kukaan ei oikein uskonut meidän saavan lapsia sairauteni vuoksi. Me kuitenkin uskoimme ja minä tiesin jo sillä hetkellä, kun vastasin papin kysymykseen tahdon, että minusta tulisi vielä joskus erityinen äiti erityiselle lapselle - meidän lapsellemme.
 

Ensimmäinen hääpäivämme jälkeen alkoi työ kohti odotettua raskautta - kohti perhettä. Emme kuitenkaan pitäneet perhettä ja minun äitiyttäni itsestäänselvyytenä, koska tiesimme että lapsia ei vain tehdä, ne saadaan - kaikki lapset ovat erityisiä. Raskaus on aina ihme ja sitä ihmettä mekin lähdimme tavoittelemaan yhdessä toisiamme tukien ja rakastaen, vaikka tiesimme että se tie saattaisi olla kohdallamme kivinen, epävarma ja mutkainen...ehkä vähän pelottavakin.

Vaikka sairauteni onkin vaikea, niin vain yksi asia oli tutkimuksien jälkeen esteenä raskaudelle: lääkitykseni, joka pahimmassa tapauksessa olisi ollut sikiölle - lapsellemme - hengenvaarallinen. Tästä alkoi vuoden odotus, sen raskauden odotus. Se vuosi tiesi minulle orjallista lääkkeiden laskusuunnitelman noudattamista - tabletti tabletilta ja lääke lääkkeeltä. Se sisälsi leikkauksia, pelkoa, epätoivoa ja vieroitusoireita, mutta myös uskoa tulevaisuudesta meistä perheenä. Kaikki oli ensimmäisien kuukausien aikana epävarmaa, kuten raskauden ensimmäisillä viikoilla, mutta jaksoimme silti uskoa haaveeseemme, joka toteutui pitkän odotuksen jälkeen kaksi vuotta myöhemmin, kun sain täydellisen tyttäremme ensimmäistä kertaa syliini - erityisen lapsemme, A-murun. Juuri sinä päivänä oli kolmas hääpäivämme, voiko parempaa lahjaa enää toivoakaan?


Nyt kohta kolme vuotta myöhemmin tämä erityinen lapsemme, meidän aarteemme, on iloinen, vilkas ja välillä uhmakas taapero enkä vaihtaisi päivääkään pois siitä rankasta vuodesta, joka mahdollisti tämän kaiken - teki minusta erityisen äidin, teki meistä perheen. 

 

♥: Selina

29 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Asiasta viidenteen... Minua kiinnostaa vielä sairaudestasi, että miten se on etenevä sairaus, kun syy on leikkauksessa saamasi hoitovirhe? Asiaa tarkemmin tuntematta, luulis, että sulle tuli hermovaurio ja se sitten on ja pysyy? Miten se siitä etenee, esim. nielemisvaikeuksiin, joista olet kertonut? Sori tää utelu, mutta alkoi mietityttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Ei haittaa yhtään, en pidä asiallista kysymystäsi uteluna ollenkaan! :)
      Minulle on tullut dystonia hermovaurion seurauksena. Minulle tuli hermovauriosta sairaus nimeltään CRPSII, johon voi liittyä dystoniaoireita ja sitä kautta minulle kehittyi harvinainen yleistynyt dystonia, joka oireilee minun kohdallani esimerkiksi juuri nielussa. Yleistynyt dystonia on koko kehon dystonia ja se on vähitellen "vallannut" kehossani uusia kohteita. Viimeisimpänä silmän ja oikean puolen kasvoista.

      Poista
    2. Ja aina saa ja pitää kysyä, jos jokin asia mietityttää! Minusta ikinä ei ole tyhmiä kysymyksiä. Parempi kysyä kuin alkaa spekuloimaan itse ;)

      Poista
  2. Voikun ihana, meinas oikeen tippa tulla silmään! :')<3

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniisti taas kirjoitit <3 se muuten on todella huvittavaa miten ihmiset alkavat kyttäämään näitä rakkaudenhedelmiä heti papin aamenen jälkeen. Meillä vaarini kun kuuli että olemme menossa naimisiin, hän tokaisi että onkos tämä nyt jotain pakkoavioliittoa. Niin hmm.. mietitäänpä, ei me olla ku melki 10vuotta oltu yhdessä, jos naimisiin mennään niin tietenkin siinä on joku mystinen salaraskaus taustalla että näin voi tehdä :D huumorilla sen otin etten siitä mitenkään loukkaantunut, sit toine hyvä tapaus kun näin setäni pitkästä aikaa sattumalta samassa ruokapaikassaja pysähdyimme vaihtamaan kuulumisia niin hän ihan suoraan paukautti että koskas meille sitä jälkikasvua tulee ku he on jo suvussa sitä niin kauan odotellu! :D tämä jo oli sellainen kysymys josta hieman närkästyin vaikka hyväähän hän tarkoitti. Koskaan kun ei tiedä haluaako joku pariskunta edes lasta vai onko heille esimerkiksi selvinnyt juuri ettei niitä koskaan edes voi saada.
    mutta oli tuokin harmillista että ihmiset ajattelevat jonkin sairauden ja yleisesti ajatellaa et jos olet juurikin pyörätuolissa että seksi ja lapset eivät muka kuuluisi elämään! Hienoa miten olette monille saanut näyttää tuon että ihmisiä tekin olette siinä missä kaikki muutkin ja yhtälailla teillä niita haaveita ja mahdollisuuksia on sairaudestasi huolimatta ^_^ <3

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus taas <3
    Tuo utelu on kyllä kumma juttu... Ihan huvitti, kun menimme naimisiin sinä vuonna kun täytin 40 - siis ei todellakaan enää lapsentekoiässä - niin eikös sitä jo joku udellut että milloinkas sitä jälkikasvua.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Kiitos!

      Ihmiset ovat uteliaita - niin minäkin! ;)

      Poista
  5. Ihanaa, että saitte A-murun elämäänne <3

    VastaaPoista
  6. Suloiset hääkuvat <3 Olen niin onnellinen puolestanne, että saitte A-murun <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥