perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kesän helppo klassikkoherkku: Suklaakiisseli

Siis voiko klassisempaa jälkkäriä ollakaan kuin suklaakiisseli? Olin jo unohtanut koko herkun, kunnes sain sitä kuntoutusjaksollani Maskussa ja voi nam! Jo ensimmäinen lusikallinen toi valtavasti muistoja mieleeni lapsuudesta, jossa kaakao toimi välipalana, herkkuna tai iltajuomana joko lämpimänä tai kylmänä. 

Suklaakiisseli:


  • 1l maitoa
  • 5 rkl maissitärkkelystä
  • ½ dl kaakaojauhetta, sitä oikeaa eikä mitään O'boyta!
  • ½ dl sokeria
  • 1½ tl vaniljasokeria

- Mittaa ainekset paksupohjaiseen teräskattilaan tai teflonkattilaan.


- Nosta kattila liedelle ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen n. 2 minuuttia. Sekoita kiisseliä huolellisesti, ettei maito pala pohjaan. Sekoittaminen onnistuu parhaiten puulastalla.

- Kaada valmis suklaakiisseli tarjoilukulhoon ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi välillä sekoittaen, ettei se kuorretu. Voit nopeuttaa kiisselin jäähtymistä nostamalla kattilan kylmään vesihauteeseen, mutta muista kuitenkin sekoitella kiisseliä usein.

- Tarjoa kiisseli kermavaahdon ja marjojen kanssa ja nauti klassikkoherkusta!



♥: Selina



Millaisilla jälkkäreillä te herkuttelitte lapsuudessanne?

24 kommenttia:

  1. Nam ! :) Alko kyllä nyt mieli tekemään kiisseliä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tää on niin hyvää, että kannattaa kokeilla! ;)

      Poista
  2. Nam! Pitää kokeilla tätä, vaikuttaa hyvältä :) Lapsuuden suosikkiherkkua oli mm. mokkapalat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ehdottomasti! Mäkin tykkäsin mokkapaloista kovasti! :)

      Poista
  3. Vasta itsekin muistelin tätä lapsuuden herkkua! Pitää siis kokeilla tehdä. Toinen mitä äiti teki, oli "suklaapuuro", olikohan kaura- tai mannaryyneihin tehty. Ja myös vaniljakiisseli johon resepti lienee tämä sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tehtiin mannaryyneihin. :) Vaniljakiisseli kulki meillä ihan vain maitokiisselin nimellä. Niin ja ehkä ällöttävin kiisseli ikinä: vääpelinräkä, eli appelsiinikiisseli! :DD

      Poista
  4. Voi namii, tää on tosiaan niiiin unohtunut ihana herkku <3 Kiitos kun muistutit :)

    VastaaPoista
  5. Meillä sanottiin suklaapuuro ♡♡♡

    VastaaPoista
  6. Näyttää herkulta. Sinäkin voit ilmeisesti herkutella tällä? Minun äitini teki suklaakiisseliä, kun olin pieni. Se pantiin aina soikeaan kulhoon, joka on äidilläni vieläkin. Muistan, kun siihen tuli aina paksu, sitkeä kerros päälle, kun oli seissyt kulhossa. Hyvää se oli. Suklaapuurosta, sellaisesta mannaryyneihin tehdystä, sensijaan on jäänyt lapsuudesta kammo. Se oli yökköttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voin, jos teen tarpeeksi paksua eli aika vanukasmaista. Tällä ohjeella tulee hieman liian ohkaista mutta lisään omaan versiooni enemmän maissitärkkelystä. :)

      Ihana muisto suklaakiisselistä!

      Poista
  7. Herkullinen kiisseli! Meillä lapsuuden herkkua, jälkkäreitä oli marjakiisselit, vispipuuro, Ahvenanmaan pannukakku (mannapuuroa ja kardemummaa joukossa), köyhät ritarit jos mukana kermavaahtoa niin oli jo rikkaita :)

    VastaaPoista
  8. No siis NAM! :P meillä oli pannukakkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tehdä tätä joskus yhdessä! ;) ♥ Ei ihme että teillä oli pannari, koska sun pannari on täydellistä!

      Poista
  9. Oi namskis! Näyttää aivan ihanalle!

    VastaaPoista
  10. Voi apua, arvaa tekeekö nyt tämmöstä mieli. :D Onneks on suklaata kaapissa niin saa se nyt kelvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, varmasti! Mä voisin kyllä ennemmin syödä sitä suklaata nyt! Kiitti! ;) ♥

      Poista
  11. oi nam nam! Yhdyn Terhiin, että arvaappa että alkoi tekee mieli suklaakiisseliä ;D

    VastaaPoista
  12. Mä olin kokonaan unohtanut tämän jälkkärin! Vähän aikaa sitten tein ekaa kertaa moneen vuotee köyhiä ritareita - tuli ihan lapsuuden mummolareissut mieleen niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä joskus tehdä A-murulle köyhiä ritareita! :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥