tiistai 19. toukokuuta 2015

Totuus elämästä

Nyt kun olen viikon verran katsonut ensin sairaalan kattoon ja miettinyt lääketokkurassa yltäisinköhän sylkäisemään sinne ja sitten kotona viettänyt aikaa laskien kattopaneelien saumoja, tulin siihen tulokseen, että elämä...se on aika perseestä.
Tuntuu ettei kenellekään mikään ole koskaan tarpeeksi - kun mikään ei riitä. Mikään summa rahaa ei tee tyytyväiseksi, vaan tilillä pitäisi olla sen summan perässä mielellään ainakin yksi lisänolla, tai edes viiskytsenttiä - saahan sillä hei maitopurkin! Ei, sekään ei tietenkään riittäisi. Ruoka, sekin on aina niin kallista, mutta silti ihmiset vaihtavat mielellään kattilallisen nakkisoppaa, annoshinta alle euron, kalliiseen ravintolaillalliseen jälkkärin kanssa ja sama jatkuu - se valitus.

Myös minä kuulun tähän ryhmään, kun jäin taas vaihteeksi itselleni lääketokkurassa rysänpäältä kiinni netissä. Selailin siellä kaikessa rauhassa Jokakodit, Etuovet ja Oikotiet läpi etsien jotain...mutta mitä helkkaria minä muka etsin? Minullahan on koti, joka on lähes unelmieni koti ja olen tyytyväinen - katto pään päällä, lämpöä ja rakkautta. Tuhahdin ja suljin koneen, mutta kohta avasin sen taas ja aloin leikittelemään ajatuksella, että jos minulla olisi ylimääräiset, sanotaanko vaatimattomasti 11 500 003€, niin miten sisustaisin sen 1 430 000€ merenrantahuvilan isoilla ikkunoilla ja avokeittiöllä? Marmori voisi olla kiva, ei kun kullatut vetimet kaikkiin mahdollisiin oviin! Hitto!

Oletteko huomanneet että, kun saavutatte elämässänne jotain, mitä olette odottaneet, olette hurjan onnellisia, iloisia ja ylpeitä? Tämä on minun ansiota, tästä minä tykkään! Ja sitten yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta tuleekin hetki, että huomaatte ettei se enää riitäkään? Kaipaatte jotain lisää, jotain mitä ette osaa välttämättä itsekään nimetä. Käykö siinä aina niin - elämässä nimittäin? Missä meni vikaan?

Miksi ihmisen on niin vaikea tyytyä siihen, mitä hänellä on? Missä vaiheessa se ihanan tavallinen arki ei enää riitäkään ja ihmiseen iskenyt pöpö, joka saa hänet ajatuksissaan haluamaan aina enemmän ja enemmän? Tämähän on suurta huijausta!

Totuus elämästä on perseestä!

♥: Selina


Osaatteko te pysähtyä olla iloisia ja kiitollisia siitä mitä teillä on, vai heräättekö tekin joskus tähän kun mikään ei riitä - tunteeseen?

Ps. Muistakaa taianomainen arvonta ja alekoodi (KUNÄITIKELAA) Taikalinnan ihanaan nettikauppaan! ;)

18 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksesta. Se laittoi todella ajattelemaan miksi itsekkin koko ajan haaveilen jostain mitä minulla ei (vielä) ole sen sijaan että nauttisin enemmän niistä asioista mitä olen jo pystynyt hankkimaan. Tänään taidankin olla tyytyväinen tuohon pieneen kerrostalokaksioon sen sijasta että haaveilen omakotitalosta mikä ei ole vielä ajankohtainen. Ja miksi odottaa kesää kun nyt on ihana kevät menossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti päätit kommenttisi! Miksi odottaisinkaan kesää kun on ihana kevät ulkona ihailtavana? Ajattelinkin kommentistasi innostuneena mennä kuvailemaan kevään heräävää luontoa. ♥ Kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Jep. Aina pitäisi olla paremmin, enemmän ja vielä lisää. Kun unelma on saavutettu, ehkä hetki sukellellaan niissä hattaroissa kunnes taas ruvetaan ajattelemaan "olisihan se kiva jos..". Kunpa osaisi nauttia enemmän siitä mikä on tärkeää ja mitä jo on (enkä tarkoita pelkästään materiaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Itse ajattelin vain tuota materiaa tätä naputellessani.

      Poista
  3. Todella hyvä kirjoitus!:) Valitettavasti syyllistyn itsekin tuohon samaan tyytymättömyyteen.. olihan se hienoa tulla äidiksi, ostaa oma koti ym mutta koko ajan mielessä on se että kuinka hienoa olisi mennä naimisiin, ostaa se omakotitalo, opiskella mennä taas töihin ym... mikään ei riitä koska lista vaan jatkuisi.. ehkä jossain vaiheessa kaikkien mahdollisten saavutusten jälkeen sitä osaa pysähtyä ja arvostaa kaikkea.. toivon ainakin niin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meri! ♥
      Elämäsä on välillä hyvä pysähtyä.

      Poista
  4. Elämä on ja ihminen on kummallinen olento. Joskus pitäis pysähtyä ajattelemaan ennenkuin marisee 'turhista'

    Puhutteleva kirjoitus

    VastaaPoista
  5. Mä aina kadehdin muita, ehkä eniten ulkonäköä. En voisi olla kateellinen perheestä tai poikaystävästä, ne on mulla niin ihanat. Mutta haluaisin olla vain itsevarma, en voi olla kadehtimatta sitä. En ole kuitenkaan koskaan ole toisille ilkeä, koska olen kateellinen. Kyllä mä myönnän, että aina haluan enemmän ja siksi olen päättänyt, että teen niiden asioiden eteen enemmin kuin ahdistun ja mietin asioita yksikseni :D Mutta kyllä oon tosi onnellinen asioista joita mulla nyt on ja arvostan elämää niinäki päivinä kun menee huonosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voisi Niina uskoa sinusta, että olisit kenellekään ilkeä. Harmi että et näe kauneuttasi. :/ Blogin perusteella olet ihana ja vahva ihminen. TOivon, että saisit joskus itsevarmuutta ja näkisit itsesi kauniina ♥

      Poista
  6. Olen joskus miettinyt samaa. Olen nimittäin juuri sellainen ihminen, joka ei osaa nauttia hetkestä, vaan haluaa koko ajan jotain lisää ja jotain suurempaa. Joskus ajattelin, että olen kiittämätön. Pilalle hemmoteltu. Mutta sitten havahduin huomaamaan, etteivät ne haluamani asiat liity pelkästään rahaan ja ostettavissa oleviin asioihin. Haluan kyllä ihanaa materiaa, mutta haluan myös sellaista, mitä ei rahalla voi saada. Haluan ison perheen. Haluan paljon ystäviä. Haluan kokemuksia, haluan matkustella ja nähdä asioita. Haluan opiskella, en ole ihan varma mitä, mutta halu oppia uutta on polttava. Koin sitten ahaa-elämyksen. En olekaan kiittämätön, olen elämän nälkäinen! Jos asiaa miettii tältä kannalta, miksi unelmoiminen täytyisi lopettaa? Miksi ei voisi asettaa itselleen tavoitteita ja taas uusia tavoitteita? Vaikka ihan pieniäkin tai sitten niitä miljoonakartanon kokoisia. Ja kun koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän, ei kannata lykätä haaveitaan loputtomiin. Elän niin kuin jokainen päivä olisi viimeinen, näin saan maailmasta kaiken mahdollisen irti. Monesti ajattelen, etten kuolinvuoteellani luultavasti kadu yhtään asiaa, mitä on tullut tehtyä. Sen sijaan keksin montakin asiaa, mitä saattaisin katua jos jättäisin tekemättä tai edes yrittämättä.

    VastaaPoista
  7. Olipa jälleen kerran mahtava teksti!
    Mulla on vähän niin, että kun saavutan jotain minkä eteen olen nähnyt vaivaa, saatan olla pitkän aikaa tyytyväinen mutta jossain vaiheessa herään aina siihen että huomaan jotain puuttuvan ja alan sitten haaveilla taas jostain muusta. Mulle haaveilu on semmoinen harrastus, siis että en edes odota kaikkien haaveiden käyvän toteen, tuntuu vaan että tarvitsen aina jotain mihin keskittää huomioni. Olen kyllä viimeisen 2v aikana oppinut nauttimaan yhä enemmän ja enemmän siitä mitä on, mutta kyllä mulla on aina jotain pientä mitä haluaisin enemmän.

    VastaaPoista
  8. Ihmiset tahtovat kaikenlaista,
    Vieraita tavaroita vieraista maista.
    Pian ovat kaapit täynnä kamaa,
    Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.
    Iloon ei tarpeen tavaraa hankkia.
    Onneen ei tarvita edes pankkia.
    -Uppo-Nalle-


    Terveisin Marsa

    VastaaPoista
  9. Olen usein ajatellut samaa. Itsekin syyllistyn tuohon, joskaan en niin paljon kuin ennen. Tavaran ja omaisuuden kahmimisen sijaan olen alkanut kerätä kokemuksia. Matkoja ja hetkiä. Ajattelen, että ne vien aikanaan mukanani, kun aika jättää. Omaisuutta en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemusten kerääminen kuulostaa ihanalta ja paljon järkevämmältä kuin materian. :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥