maanantai 4. toukokuuta 2015

Tänä äitienpäivänä...

Vuosi sitten makasin sairaalassa juuri teholta tavalliselle osastolle päässeenä. Muistan vieläkin sen ikävän, joka raastoi sisuksissani. Olin niin yksin ja ikävöin perhettäni. Välillä olin niin sairas, ettei ikäväkään tuntunut enää miltään, mutta aina kun suljin silmäni näin A-murun kasvot ja kuvittelin voivani silitellä niitä hellästi niin kauan kunnes hän nukahtaa...siihen viereeni sairaalansänkyyn, johon minäkin lopulta nukahdin hänen kanssaan. Unissani A-muru jatkoi nukkumistaan kainalossani pieneksi sykkyräksi käpertyneenä. Hän ynisi unissaan ja pyörähteli välillä sänkyni ylös nostettua laitaa vasten, ja minä hyssyttelin ja silittelin hänet aina uudestaan uneen. Mutta ne aamut - ne herättivät minut joka kerta todellisuuteen. 

Sitten tuli se päivä, minun toinen äitienpäiväni. Sinä äitienpäivänä olin sairaalassa monen sadan kilometrin päässä kotoani ja perheestäni. Itkin. En halunnut ajatella koko päivää, en kortteja, kukkia tai lahjoja. En muita äitejä, jotka saivat herätä sinä aamuna kodeissaan lastensa iloiseen herätykseen ja käpertyä sen jälkeen sänkyyn heidän kanssaan ihastelemaan askarreltuja kortteja ja lahjoja. Sinä äitienpäivänä olin liian sairas kohdatakseni lapsemme - oman lapseni. En halunnut järkyttää häntä. Silti salaa toivoin, että tapaisin A-murun ja olin välillä kuulevinani hänen tepsutuksen ja jopa hänen äänensä sairaalan käytävältä aivan huoneeni kohdalta, mutta se olikin aina joku muun lapsi, jonkun muun aarre.

Äitienpäivä on kohta taas täällä, mutta tänä vuonna saan olla kotona. Tänä äitienpäivänä saan silittää lapseni iloisia kasvoja ja katsoa hänen kaunista hymyään, josta puuttuu yksi hammas - se tekee siitä hymystä vaan täydellisemmän! Tänä äitienpäivänä en odota lahjoja tai kukkia, vaan tärkeintä on se että saan olla kotona perheeni kanssa - siellä minne äidit kuuluvat, minne minä kuulun.
Vuoden takainen sairaalareissu on historiaa ja vaikka se onkin jättänyt jäljen perheeseemme, niin se on vahvistanut meitä. Olemme silti me, meidän perhe, vaikka yksi äitienpäivä olikin musta. Vielä on monta äitienpäivää jäljellä ja ne ovat isoja sydämiä täynnä. 

Tänä äitienpäivänä olemme onnellisia.

♥: Selina

14 kommenttia:

  1. Niin.. Miksiköhän tuo äitienpäivä onkin niin tärkeä? Olen iloinen sinun tulevasta äidinpäivästäsi!! Olkoon se ruusuinen <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ ♥ ♥ Koska se on meidän päivä. ♥ ♥ ♥

      Poista
  2. :'(
    Oi miten kipeänä olet ollut. Oliko se vaarallista? :( Sairaalat ovat kurjia paikkoja ja vielä äitienpäivänä, ilman perhettä. Onneksi voit jo paremmin ja saat olla kotona. Jospa tänä vuonna juhlitte sitten oikein isosti, viime vuodenkin edestä! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin minulla alkoi nielemisvaikeudet, eli oli alussa aika vaikea tilanne. Onneksi voin tosiaan nyt paremmin. ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥