sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Stimu: tärkeä, rakas petturini

Sekoiluvaroitus: Kipu, kipulääkkeet ja kirjoittaminen eivät välttämättä sovi samaan postaukseen!

Ensinnäkin lämmin kiitos kaikille myötäelämisestä ja kommenteista sairaalareissuuni liittyen! Olen lukenut ne kaikki ja ne olisivat varmasti antaneet minulle paljon voimia, jos olisin jaksanut lukea niitä sairaalassa, joten kiitos.

Leikkaus vihdoin se on ohi. Se jota odotin, pelkäsin ja samalla toivoin tulevan mahdollisimman pian - ja niin se tulikin! Nyt olen kotona toipilaana ja kiitollinen, että kaikki sujui hyvin.

Viikko sitten, äitienpäivänä, suuntasin Tampereelle neurokirurgian vuodeosastolle odottamaan maanantaiaamuna tehtävää leikkausta. Tunteet olivat luonnollisesti ristiriitaiset, koska ensinnäkin olin taas äitienpäivänä sairaalassa jakamassa huoneen kahden muun potilaan kanssa enkä viettämässä sitä perheeni kanssa, ja toisekseen tämän akun piti kestää minulla vuosia. Silti makasin jälleen sairaalassa odottamassa leikkausta.

Petturi, mutta silti niin tärkeä ja rakas - minun stimuni. Tämä laite mahdollistaa ja on mahdollistanut minulle paljon, miten voinkaan olla näin kiittämätön? Sitä kuitenkin olin, kiittämätön. Teiniminäni nosti päänsä esiin, kun kiukuttelin neurokirurgilleni tästä tyhmästä, mälsästä ja epiksestä tilanteesta, mutta kun sisäinen monsteri saatiin suljettua takaisin häkkiinsä, saimme asiallisesti suunniteltua leikkauksen sisällön ja laajuuden, jonka jälkeen jäin odottamaan aamun ensimmäistä salivuoroa, minun leikkausvuoroani.

Maanantaiaamu saapui osastolle rauhallisena. Vuoro ei ollut vielä vaihtunut, joten yöhoitaja tuli herättämään minut aikaisin aamulla ja käski käymään vessassa. Tein työtä käskettyä ja pesin vielä hampaanikin. Ajattelin, että anelääkäri saattaisi arvostaa Pepsodentin tuoksuista hengitystä enemmän kuin joka-aamuista kuivaa kissapissaa asettaessaan hengitysputkea paikoilleen. Sain hoitajalta esilääkityksen ja sen valkoisen, aina minua naurattavan leikkauspaidan, jonka puin aikanaan elämäni ensimmäiseen leikkaukseen kuin Batmanin viitan - halkio eteenpäin. :D Nukahdin hyvin pian esilääkityksen ja juuri alkaneen aamutelkkarin höpötyksen ansiosta ja heräsin reilu tunnin kuluttua hoitajan hellään tönäisyyn: "Nyt mennään saliin."
Oloni oli rauhallinen ja rento eikä itse leikkaus pelottanut minua ollenkaan, vaan sen jälkeinen elämä. Herääminen, se on aina pahinta, koska minulle leikkauksesta herääminen ei ole vain satunnaista pahoinvointia ja lämmintä peittoa heräämössä, vaan kouristelua ja raastavaa hermokipua.

Leikkaussalit ovat lähellä neurokirurgian vuodeosastoa ja tunsin heti leikkausosaston mekaanisten ovien avauduttua sen tutun viileyden ja vedin peittoa tiukemmin päälleni - sinne paleltuu, oikeasti! Iloisia naamoja ilmestyi kasvojeni yläpuolelle, myssyt hiusten suojinaan tervehtimään minua ja toivottamaan hyvää huomenta samalla esitellen itseänsä leikkaushoitajiksi, anestesiahoitajiksi tai vain viattomiksi sivustaseuraajiksi (opiskelijoiksi). Minut siirrettiin leikkauspöydälle ja hampaani kalisivat kylmyydestä. Siinä vaiheessa huomasin, ettei leikkaussali olekaan vihreä, sellainen tunkkaisen turkoosin ja myrkynvihreän sekoitus, kuten kirurgien vaatteet joskus ovat, vaan hennon vaaleansininen - oikeastaan aika kaunis ja rentouttava väri.
Makasin leikkauspöydällä, kun hoitajat juttelivat niitä näitä kanssani, samalla kiinnittäen mittareita ja antureita ympäri kehoani. Anestesialääkäri, herttainen mies, saapui iloisesti tervehtien saliin. Hän oli rento, mutta erittäin tarkka ja huolellinen, kun kävimme läpi anestesiakaavakettani ja aiempia leikkauksiani. Kerroin huolestani heräämisen suhteen ja hän vakuutti minulle, että kaikki sujuisi varmasti nyt hyvin.  
"Selvä, sitten ei muuta kuin unta palloon!", totesin ja koko kauniin vaaleansininen leikkaussali täyttyi naurusta. Siihen olikin oikein hyvä nukahtaa ja aloin tuntemaan nukutusaineen vaikutuksen kehossani. Tällä kertaa minun ei tarvinnut luetella numeroita kymmenestä ykköseen, siihen seitsemään asti, mihin aina muistan ehtineeni, eikä edes leikkauspöydältä näkynyt takanani tikittävään seinäkelloon, mistä yritän joka leikkauksessa katsoa ajan, ennen nukahtamistani - pahus!

Heräsin pari kertaa teho-osastolla hengityskoneessa ennen siitä irrottamista. Kone hengitti puolestani ja samalla yritin itse hengittää, se oli hämmentävää. Leikkaukseni oli ollut ohi jo kauan sitten ja minua oli herätelty hiljalleen anestesiasta. "Yskäise!", sain käskyn ja putki vedettiin pois. " Hei S, olet teho-osastolla, leikkaus meni hyvin ja nyt toivutaan!", naisääni sanoi ja filmi katkesi jälleen.
Illasta ja yöstä teho-osastolla minulla ei ole kunnon muistikuvia. Sain edelleen sedatoivaa, nukuttavaa lääkettä kouristusvaaran vuoksi ja olin valtavan kipeä. Hoitaja oli jatkuvasti lähellä, istui sänkyni päädyssä ja tuli heti paikalle, jos itkin, inahdin tai huokaisin syvään kivun vuoksi. Kipuani lääkittiin, eikä sitä kertaakaan kyseenalaistettu. Muistan olleeni siitä kiitollinen. Aamulla hoitaja kertoikin minun kiittäneen jokaisesta kipulääkeannoksesta, siis aivan jokaisesta, joka vei kipuni hetkeksi pois.
Kun sedatoiva lääkitys purettiin aamulla kokonaan, sain muutamia kouristuskohtauksia, joten tilalle aloitettiin kipupumpun kautta uusi lääkitys, myöskin sedatoiva, joka vei lähes kaiken kivun pois. Oloni oli väsynyt, mutta onnellinen, kliseistä kyllä mutta tämä sanonta piti kohdallani silloin täysin pakkansa!
Iltapäivällä pääsin takaisin neurokirurgian osastolle. Teho-osastolla vietetty reilu vuorokausi oli minulle aivan tarpeeksi - oli mukava päästä terveempien joukkoon, koska silloin tuntee myös oman olonsa terveemmäksi. Osastolle päästyäni neurokirurgi tuli tapaamaan minua ja tarkisti kaikki leikkaushaavat ja uuden stimun toiminnan. Kolme leikkaushaavaa, yksi selässä rangan kohdalla, yksi pieni kyljessä ja yksi vatsassa - se uuden toimivamman akun paikka. Selän haava on se kipein, koska sieltä oli poistettu viallinen johto, josta aiemman akun vioittuminenkin todennäköisesti johtui. Samalla siirrettiin piuhojen paikkoja, mikä aiheutti mustelmia ja ruhjeita lähes koko johdon matkalta selästä kyljen kautta vatsassa ihon alla olevaan akkuun. 

Toipuminen, se on joka kerta vaikeampaa. Muistan vielä ne ajat, kun kotiuduin kirurgien ihmetykseksi jo seuraavana päivänä leikkauksesta ja nyt vietin sen ajan sairaalassa, juuri siirtyneenä teho-ostatolta kipupumpun kanssa tavalliselle vuodeosastolle. Minusta on tullut selkeästi vanha, tai kropastani. Sairaus rappeuttaa, heikentää ja vanhentaa, vaikka se ei näkyisikään minusta päälle päin. Toipuminen sisältä päin tuntuu etenevän hitaammin ja hermokipu on välillä todella kovaa. Haavakipu on pikku juttu siihen verrattuna.

Vuodeosastolla anestesialääkäri määräsi kipupumppuun korkeamman lääkeannoksen kovien kipujeni vuoksi ja minä vain nukuin ensimmäiset päivät. Vähitellen kuitenkin lääkeannosta pystyttiin vähentämään ja sain siirtyä toisenlaisiin, miedompiin pistettäviin kipulääkkeisiin ja mikä ihaninta, pääsin suihkuun! Aloin löytämään itseni uudelleen kipujen keskeltä ja pääsin kotiin. Voi sitä onnea, kun näin A-murun pitkästä aikaa. Ja tietenkin Isimiehen! 

Kotona toipuminen on sujunut hyvin. Olemme tehneet sohvalle minulle sängyn, jossa katsomme A-murun kanssa lastenohjelmia,  luemme satuja ja leikimme pieniä leikkejä. Vointi vaihtelee hyvästä sohvan pohjalla itkemiseen, mutta minä pärjään kuitenkin hyvin kipulääkkeiden ja perheen tuen avulla.
Kyborgi-minä on jälleen saanut uuden vaihteiston sisäänsä ja kehrää toistaiseksi tasaisesti. Sen kuitenkin tiedän, ettei tämä jää kohdallani viimeiseksi leikkaukseksi. Seuraava saattaa olla edessä hyvinkin pian tai sitten ei. Leikkauksia on kuitenkin tulossa lisää, se on väistämätöntä, koska minulla on sisälläni jotain, mikä sisältää rikkoutuvia osia eikä mikään ole ikuista - en edes minä ja sekin tuli todistettua saadessani leikkauksen jälkeen pitkän poissaolokohtauksen, jonka vuoksi paikalle soitettiin jopa elvytysryhmä. Minuun ei saatu kohtauksen aikana 10 minuuttiin mitään kontaktia. Olin maannut sängyllä silmät auki täysin reagoimattomana. Sydämeni löi, mutta epätasaisesti ja tiuhaan. En muista kohtauksesta mitään muuta kuin sen, kun heräsin ja enkä tiennyt missä olen, kuka olen tai mitä on tapahtunut. Minulle kerrottiin heräämisen jälkeen tilanne, enkä tainnut oikein edes ymmärtää sitä, saati sen vakavuutta. Oli niin kamalan väsynyt ja hämmentynyt tapahtumista, joten aloin nukkumaan. Vasta seuraavana päivänä huonetoverini kertoessa yön tapahtumista, ymmärsin tilanteen vakavuuden - se olisi voinut olla elämäni viimeinen hetki.
Kohtaus johtui kipupumpumpun lääkeruiskun vaihdon yhteydessä tapahtuneesta vahingosta, jonka vuoksi sain sedatoivaa lääkettä aivan liian paljon kerralla. Onneksi tilanne päättyi kuitenkin hyvin osaavan henkilökunnan ansiosta ja minäkin alan päästä tapahtuneen yli. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin, ettei se pyöri aina välillä mielessäni.

Joka kerta, kun olen selvinnyt leikkauksesta tai jostain sairauden aiheuttamasta koettelemuksesta, tapaan palkita itseni jotenkin. Se on vähän kuin juuri synnyttäneelle puolison hankkima ponnistuslahja. Olen esimerkiksi ostanut astioita, laukun tai haaveilemani Muumi -lakanat, jotka olisivat muuten pihiydessäni jääneet kauppaan, mutta tällä kertaa päätin olla ostamatta mitään. Se kamala kohtaus säikäytti minut niin pahasti. Olen tyytyväinen näin - tyytyväinen, että saan olla kotona perheeni kanssa ja elossa. Olen onnellinen.

Ja se stimu: tärkeä, rakas petturini toimii taas!

Toipuminen jatkuu edelleen ja palaan blogin normaaliin rytmiin, kun olen kerännyt tarpeeksi voimia. Harmi tosiaan, että ne mehevimmät postausideat katosivat aina kipulääkkeiden vaikutuksen loppumisen jälkeen, mutta uskon että löydän vielä paljon kirjoitettavaa.

♥: Selina



Nyt haluaisin kuulla mitä teille kuuluu? Kertokaa päivistänne tai viikostanne. Kertokaa mikä tekee teidät onnellisiksi juuri nyt.

Ps. Sain maistaa pienen palasen yhden Suomen suosituimman perhebloggaajan kävijämäärästä päästessäni kirjoittamaan ihanan Emilian Mutsis on -blogiin vieraskynäily-postauksen meidän perheen erilaisesta, mutta silti niin tavallisesta päivästä.

44 kommenttia:

  1. Tsemppiä toipumiseen ♥ Tänne kuuluu hyvää (mietin pitkään mitä kirjoittaisin, mutta ehkä tuo "hyvä" kertoo riittävästi) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maaria! ♥

      Kiva oli lukea myös kuulumisiasi! Sanana hyvä kertoo erittäin paljon! ♥

      Poista
  2. Oot hieno ja vahva ihminen <3 En voi kun ihailla miten positiivisesti osaat elämään suhtautua. Onneksi oot sairauden lisäks saanu kuitenki paljon hyvää elämään, postauksistasi päätellen ainakin todella ihanan perheen :) Ihanaa kevättä teille ja toipumisia sinulle! -j

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! ♥ Tänään äksymöksynä ei kyllä ole siltä tuntunut yhtään positiiviselta, mutta hiljaa hyvä tulee. ;)
      Perhe on parasta mitä minulle on.
      Ihanaa kevättä ja tulevaa kesää myös sinulle! ♥

      Poista
  3. Voi, miten koskettava kirjoitus! Voimia toipumiseen ja ilon hipaisuja arkeesi :) Olen vasta hiljattain löytänyt blogisi, hyvä että löysin.
    T. Nelliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelliina! Ilon hipaisut kuulostavat ihanilta! ♥

      Poista
  4. Hei, paljon lämpimiä ajatuksia ja voimia sinulle! Päivä kerralla, kyllä se paremmaksi muuttuu! Oli todella koskettava ja rehellinen teksti, kiitos. Toivotaan että seuraavaan leikkaukseen on oikein pitkä aika ja että toivut nyt tästä leikkauksesta hyvin. Hienoa että olet kotona, se auttaa aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Päivä kerrallaan täällä mennään. Hiljaa hyvä tulee. :)
      Koti onkin paras paikka toipua! ♥

      Poista
  5. Voi miten ihanaa lukea taas ajatuksiasi! Meillä elämä kulkee tavallista polkuaan, keväisiä pihatöitä tehden.
    Parantavia ja lämpimiä virtuaalihalauksia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia ja voimia kevättöihin! Kohta puutarhasi kukoistaa! Odotan innolla kesäisiä postauksia!♥

      Poista
  6. Aika sanattomaksi tuo teksti veti. Kun vertaa edelliseen sairaalareissuun, joka oli tähän verrattuna oleilua, niin tämä oli erilaista.
    Parantele itseäsi kolhusta. Olet kotona ja monen onnellisen asian ympäröimä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, parantelen! :) Koti onkin paras paikka toipua! ♥

      Poista
  7. Hei! Löysin blogisi ihan äskettäin. Voisin niin monissa ajatuksissasi samaistua vaikka erilailla elämä meitä on kuljettanut, mutta on paljon sellaista samaakin. Oli ilo löytää sinut ja blogisi. Nostan hattua sinulle ja toivon pikaista toipumista leikkausesta. Pyysit kertomaan mikä tekee onnelliseksi.. Tämä kevät, aurinko, sateen jälkeinen raikas ilma ja lapset ja heidän oivallukset, avulias puoliso ja tämä hetki, kun saa olla ja elää perheensä kanssa. :)
    T. Lihis kotiäiti savosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tintti! :) Kiva kun löysit blogini. :)
      Ihania ja onnellisia asioita! kiitos kun jaoit ne kanssani! ♥

      Poista
  8. Kun on aina saanut olla terve, on hyvin vaikea kuvitella esimerkiksi tällaista leikkausta,mitä kaikkea siihen kuuluu ja miltä se tuntuu. Kiitos koskettavasta, hauskasti kirjoitetusta selostuksesta. Tämä selventää paljon muutaman päivän blogihiljaisuuden, toisen oloa kun on vaikea kuvitella.

    Täällä on kerätty iso kasa kirppiskamaa olohuoneen lattialle, vihdoin "romuista" eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin! Toivon kirppisonnea tavaroiden suhteen, mutta pääasia on varmasti päästäkin tavaroista eroon. ;) Ihanaa kevättä! Blogi jatkaa vielä hetken saikkuaan, mutta pian palailen tuttuun rytmiin.

      Poista
  9. Isot tsempit täältäkin toipumiseen! Sinun, nuoren ei pitäisi joutua kokemaan mitään tuollaista.Onneksi taidat olla sitkeä taistelija <3 On tämä ihmiselämä sellainen, että joka päivä pitäisi elää kuin viimeinen, koskaan et huomisesta tiedä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin! ♥ Kenenkään ei tarvitsisi kokea sairautta tai mitään pahaa, mutta elämä on. Ja kuten sanoit, olen aika vahvaa tekoa. ;)

      Poista
  10. Rakastan sua niin paljon! Voimia toipumiseen <3: pikkusisko

    VastaaPoista
  11. Tsemppiä! Sekä virtuaalihali <3

    PS. olen vuorostani haastanut sinut kertomaan totuuksia itsestäsi. Haasteen löydät blogistani.

    VastaaPoista
  12. Paljon tsemppiä toipumiseen.♥ Hurjan kuuloinen tuo kohtaus. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Hurja juttu oli, mutta onneksi se on nyt takana päin. Silti se kummittelee mielessäni aina välillä...

      Poista
  13. Hienoa kuulla että olet päässyt jo kotiin. Luin postauksesi jo eilen, mutta en ehtinyt kommentoimaan mitään. Olet ollut ajatuksissani koko viikon, olen miettinyt mitä sinulle mahtaa kuulua ja miten leikkaus sujui. Kuulostaa hurjalta tuo poissaolokohtaus, onneksi sille löytyi syykin niin ei tarvitse jatkossa pelätä sen tulevan uudestaan (jos ei siis satu moisia vahinkoja uudestaan). Toivotan sinulle ihanampaa alkanutta viikkoa ja parantavia halauksia <3 Iloitse ihanista asioista ympärilläsi!

    Kyselit mitä kuuluu.. Eipäs mitään kovin ihmeellistä, keväisiä pihahommia riittää ja lapset kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olen ollut ajatuksissa. Kiitos siitä! ♥
      Totta, mietinkin että olisi aivan kamalaa jos syytä ei olisi saatu selville! Hyi, en uskalla edes ajatella asiaa! Iloitsen, vaikka kiukuttelenkin aika tasaisesti. Kuuluu kuulemma prosessiin! ;D

      Kivoja kuulumisia!

      Poista
  14. Kyllä omat pikkuharmit tuntuu tosiaan pieniltä tämän luettua. Olet kyllä sissi, taistelija ja uskomattoman positiivinen ihminen. Tsemppiä ja voimia toipumiseen!

    VastaaPoista
  15. Luen vasta toista kirjoitustasi (löysin blogisi juurinkin Mutsis on-blogin kautta) mutta vaikutat niiiiin vahvalta ja upealta naiselta! Tsemppiä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira! Toivottavasti löydät blogistani jotain mukavampaakin luettavaa! :)

      Poista
  16. Ei tällä hetkellä löydy muita sanoja kun että uskomattoman vahva olet!! Hurjasti tsemppiä toipumiseen ja kaikkea hyvää teille! :) t. Rekisteröimätön lukija

    VastaaPoista
  17. Tsemppiä ja voimia toipumiseen!! Ihana, että olet jo kotona :) Hurja tuo kohtaus, onneksi selvisi mistä se johtui. Ota vain rauhassa päivä kerrallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana olla kotona ja olenkin ottanut rauhassa. Ei ole oikein vaihtoehtoja kun jatkuvasti väsyttää. Alan kuitenkin tuntea jo kehoni elpymisen. Jaksan olla jalkeilla pidempiä aikoja ja kipulääkkeitä on pystytty vähentään. Keskiviikkona saan nämä kutisevat tikit pois niin siitä alkaa sitten elämä jälleen. ;)

      Poista
  18. Olipa taas tunteita nostattelevaa tekstiä ja jälleen kerran en voi kun nostaa hattua sinulle, upea, rohkea ja vahva nainen!<3 Paljon tsemppiä toipumiseen, onneksi saat olla kotona rakkaiden kanssa! Kuten kirjoitit niin sitä tuntee itsensä terveemmäksi jos on terveiden ihmisten ympärillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Siellä toinen vahva ja ihana nainen!
      Kotona on parasta, vaikka olenkin ollut oikein kiukutteleva teini viime päivät. Kuten yhdessä aiemmassa kommentissa sanoin, kuuluu prosessiin. :D

      Poista
  19. Ihana Selina! Tää teksit sekä suretti että nauratti samaan aikaan, ite kun ei oikein kykene ajattelemaan miltä tuntuu olla "kyborgi" ja tietää fakta, että leikkauksia on edessä, väistämättä. Kuulostaa ihan todella pelottavalta toi poissaolokohtaus, mutta onneksi kaikki meni hyvin! Hirmusesti tsemppiä ja hermoja toipumiseen <3

    VastaaPoista
  20. Oi oi, kuulostaa kamalan pelottavalta! Onneksi olet nyt jo kotona, siellä on varmasti mukavampi toipua kuin sairaalassa.
    Kovasti tsemppiä ja kirjoittele blogia kun jaksat ja vasta kun siltä tuntuu, älä ota kirjoittamisesta stressiä. Me odotamme kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelottavaa se olikin! Mutta onneksi tosiaan kaikki on nyt hyvin! :) Koti on paras paikka kuntoutua ja toipua. ♥
      Kirjoittelen voinnin mukaan, mutta vähitellen alkaa kirjoitusinto ylittämään voinnin. :D Katsotaan millaista tekstiä sitten tulee. ;)

      Poista
  21. Onneksi sulla on kaikki hyvin <3 Oot niin vahva ihminen, ihailen sitä sussa tosiaan. Voimia !! :)

    VastaaPoista
  22. Rauhallista toipumista Selina! Oli se pelottava kohtaus :( , mutta onneksi kaikki hyvin ja olet rakkaasi ympäröimänä kotona toipumassa. Olet sitkeä, olet vahva ja sinussa uskomaton elämän voima, Kyborgi-tyttö, olen saanut myös osan siitä voimaa. Leikkaussalin ja tehoosaston kuvaus veti oikein ihokarvat pystyyn. Onneksi itse en nähnyt,enkä muista siitä mitään, eikä sen kylmyydestä, brr. Kysellyt mitä kuuluu meille- toipumisen merkeissä meni vaihtelevasti noin viikko , sain kotiin saapuessaan se pelattu karmea mahakohtaus, yö meni taas nukkumatta. Totesin vain itselleni, kuka kun sinä itse voit tuntea oman kropan paremmin. Nyt panadolit ovat ikuisesti kielityllä listalla. Sait myös uusia lukijoita blogillesi 😊.
    Terveisin Ässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana Ässä! ♥
      Harmi kuulla että mahakohtaus tuli! :( Olihan se odotettavissa, kiitos ymmärtämättömien hoitajien. Silti toivoin että olisit välttynyt siltä!
      Uudet lukijat ovat aina tervetulleita!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥