keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ne terveet vammaiset

Nyt avaudun kahdesta asiasta, jotka ovat ärsyttäneet minua koko pyörishistoriani ajan.

Ensimmäisenä invavessat. Mikä ihme siinä on, että invavessoista on tullut koko kansan roskakoreja ja pornoluolia kortsupapereineen ja huumeruiskuineen? On tosi helmee mennä yleiseen invavessaan, joka haisee..no siltä tai sen jälkeiseltä, ja saada lukea seinästä "Matti on HOMO!" ja samalla katsella niitä ikuisesti muodissa olevia kirkkoveneitä, sekä väistellä pyöriksen kanssa milloin roskia ja milloin kondomipapereita! Ainoa kysymys, mikä tällaisen invavessakokemuksen jälkeen tulee mieleen on: Kuka Matti?

Pahimmat invavessat kaikista löytyvät lentokentiltä tai juna-asemilta, joissa lähtöpusu onkin siirtynyt jotenkin ihmeellisesti invavessan puolelle. Näitä vessoja välttelen viimeiseen asti! Ennemmin pidättelen ja tungen itseni lentsikan sillipurkkiin tai käyn veeärrän omassa luksusvessassa, jossa on oikein liukuovi ja automaattihana!
Toinen ärsytys invavessoihin liittyen on eräänlaiset hienostorouvat, joilla iskee ujokakka, eivätkä he mitenkään voi mennä plumpsauttelemaan julkisesti kolmen kopin isoon vessayhteisöön. Ups, pääsi pieru, SO WHAT! Sekin kuuluu elämään ja välillä se haisee! Hei minäkin pieraisen joskus ja samoin juuri synnyttänyt Cambridgen herttuatar Catherine! Sen sijaan minä, pyörisläinen, saan haistella näitä vähän parempien ihmisten kakkoja invavessassa, Chanel No. 5 -hajuvesi huurun kera - ei kiva!

Oletteko koskaan ajatelleet invavessaan mennessänne, että miksi ne ovat olemassa? Oletteko huomanneet ne kaiteet pöntön molemmin puolin tai madallettua käsienpesuallasta? Ne ovat siellä aivan tarkoituksella eivätkä vain koristeina.
Seuraavan kerran, kun teille iskee pakottava tarve mennä vessaan ja alkaa ujostuttamaan, niin toivoisin silti että valitsisitte ennemmin sen "kävelevien-vessan", joissa on varmasti aivan yhtä hyvä wc-huuhtelu ja saippuat, kuin invavessoissa - niin ja siellä on seurana muutakin kuin hätänaru ja lastenhoitopöytä!

Toinen asia on invapysäköinti. Olen muutaman kerran kierrellyt parkkipaikkoja etsien itselleni sopivaa levennettyä invaruutua - sitä jossa on se pyörätuoli-ihmisen kuva, tiedättekö? Tämä kiertely johtuu siitä, että monesti kaupan ainoat invapaikat ovat käytössä - ilman invalätkää tietenkin.
Tuntuu, että osa kansalaisista luulee invapaikkojen olevan "mummoparkkeja", jotka oikeuttavat pysäköimään lähelle kaupan ovea vanhempi ihminen kyydissä. On katsokaas lyhyt matka kantaa keissi autoon, kun 90-vuotias istuu autossa odottaen ylpeyttään, omaa lastaan tai lapsenlastaan.
Toinen vaihtoehto on "Mä käyn vain äkkiä kaupassa, ei tätä ruutua kukaan tarvitse!" -ajattelumaailma. Niin ja voitte varmasti kuvitella, ettei siellä kaupassa käydä vain äkkiä, jos on parkkeerannut pakunsa poikittain kolmen invaparkkiruudun päälle, kokemusta on! Invapysäköinti on herättänyt myös mediassa huomiota, kun miljonäärit ja poliisit pysäköivät invapaikoille. Heh, kelpaisikohan heille invavessakin - ja millä mausteilla?

Juuri tällaiset kaljanhakureissut vanhuksen kustannuksella ja minä vaan äkkiä -ajatukset ovat aiheuttaneet minulle ja monelle muulle pyörisläiselle tai invapaikkaa tarvitsevalle turhaa odottelua ja pidempiä matkoja. Ei siinä mitään,  minullahan on Isimies nostamassa pyörikseni takakontista sormia napsauttamalla ja lykkäämässä minut markettiin viikko-ostoksille, mutta entä jos jollain ei ole tällaista aarretta? Entä jos pyörisläinen ei mahdu edes autostaan ulos ahtaammassa parkkiruudussa? Kuka sitten auttaa? Ei ainakaan se keissipoju tai se jolla on niin kiire kauppaa, että ei ehdi edes etsiä normaalia parkkiruutua!

Invapysököintilupahan pitää anoa poliisilta, joka myöntää sen tietyn haittaluokan täytyttyä. Tämä haittaluokka voi pitää sisällään esimerkiksi proteesin, sokeuden tai huonon selän, joka ei välttämättä näy päälle päin, eli jokaista  keissipoikaa ei kannata tämän postauksen jälkeen alkaa mulkoilemaan ja kivittämään. Asiallinen pysäköinti invapaikalle vaatii aina invalätkän, on siihen oikeus tai ei. Invalätkä on myös henkilökohtainen, eikä sitä lainata viime hetken jouluostoksille aatonaattona kaupungin keskustaan, jossa parkkipaikat ovat yhtä tiukassa kuin joulupukin vetskariin juuttunut parta! 

Jos tähän kultaiseen lätkään ei ihmisten asennevamman aiheuttama haittaluokka riitä, niin voitte toki pysäköidä siihen viereiselle parkkiruuturivistölle, josta kävelymatkaa sinne ostosparatiisiin kertyy ehkä noin 2,5 metriä enemmän kuin invapaikalta.

Ei mulla muuta!

Kollaasin kuvat: Googlen ihmeellinen maailma.

♥: Selina


Ps. Isimies kysyi tämän luettuaan, että onko minulla huono päivä. Ai että onko?! MIEHET! ;)

44 kommenttia:

  1. Ymmärrän niin ärsytyksesi. Mä olen käyttänyt invavessaa vauvan kanssa. En jalallani sinne vapaaehtoisesti halua astua. Ne on ihan hirveitä paikkoja. Miten voi olla sellainen sotku vessassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin ihmettelen. Osa invavessoista on ihan ok, kuten esim. ABC-huoltsikoilla. :) Tähtäämme aina niihin, jos matkalla pitää pysähtyä vessaan! :D

      Poista
  2. Ymmärrän hyvin sun ärsytyksesi! Itse kiehun jo niin paljon siitä, kun päivittäin kauppareissulla huomaan lapsettomien/ilman lapsia mukana olevien surutta pysäköivän lapsiperheille tarkoitettuihin parkkiruutuihin! :/
    Nekään ihmiset ei taida tajuavan, että siihen on syynsä, miksi ne lapsiparkit on normaaleja leveämpiä sekä usein lähellä ovea (heti invapaikkojen vieressä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIin totta tuokin! Joillain ei vain ole aikaa tai halua noudattaa tiettyjä sääntöjä. :/

      Poista
  3. Mie oon vielä uusi tämän kulkuneuvon kanssa, enkä oikeutettu esim invaparkkilupaan. Ja olen jo kahden kuukauden jälkeen ihan kypsä siihen miten hankalaa on olla itsenäinen ja liikkua tällä. Jos mukana on kaveri, selviää mistä vain, mutta yksinään meinaa jäädä ratikan alle ja jumiin niihi käsittämättömiin invahisseihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussa on vaikeaa, mutta kyllä se siitä helpottuu. Toivottavasti pääset pian siitä eroon! ♥
      Onneksi sinulla on huumori kohdillaan! ;)

      Poista
  4. Hihittelen täällä kahvipaussilla ääneen =D kivat noi ekstrat jotkat olit vielä lisäny! =)))

    Mä oon kipaissut kikkaraisen kans invavessassa vauva-aikoina. Usein invawc ja lastenhoitohuone on samassa.. mikä musta on hassua.... mutta toiseks invat ainaki täällä meilläpäin on hitusen siistimmässä kunnossa.

    Toi invapaikat.... en tajua. Onko se pari metriä extrakävely niin pahasta? Samoin ottaa päähän teinit ja eläkeläiset lapsiparkeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hih! ;) ♥ Kiitos vielä jeesistä!

      Monessa paikassa on niin vähän tilaa, joten helpoin ratkaisu (ja halvin!) on laittaa nämä kaksi samaan tilaan. Se ei sinänsä minua haittaa. Ennemmin haistelen vauvojen kakkavaippoja, kun hienoja pieruja! ;)

      Huonoimmassa kunnnossa invavessat ovat olleet etelässä.

      Poista
  5. Oon huomannu samat jutut; sotkusen invavessan ja teinit jotka käyttää invavessaa sekä tuon pysäköintijutun. Oon myös saanu eräänki kerran mulkoilua ja vihaisia saarnoja osakseni kun oon pysäköiny invaruutuun. Ilmeisesti alle kolmekymppinen ei voi olla oikeutettu siihen pysäköimään, vaikka lätkä tuulilasilta löytyykin. Ja vamma näkyy kyllä päällepäin, ei tosin sillon ku istun autossa. :D Tää oli hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mekin ollaan monesti saatu katseita, kun Isimies on ajanut ensin invapaikalle, noussut autosta ja sitten aletaan tarkkailemaan että mitä tapahtuu. Tuntuu että "yleisö" huokaisee, kun Isimies kiskaisee pyöriksen takakontista! :D

      Poista
  6. Aivan mahtava kirjoitus. Itseänikin ihmetyttää tuo sotkeminen. Onko se ihan oikeasti niin vaikeaa laittaa se roska roskiin tai vaikka taskuun, jos roskista ei ole lähettyvillä. Itsekkin vältän kyseisistä syistä tiettyjä julkisia vessoja. Sitten tuo invaparkkeeraus, silkkaa laiskuutta. Onko se oikeasti niin paha kävellä muutama metri enemmän. Siinähän voi saada liikuntaa!
    Te keillä ne jalat vielä toimii ja kantaa käyttäkää niitä. Itsekkin kuulun tähän kävelevään ryhmään ja käytän jalkojani aina, kun voin.

    VastaaPoista
  7. Huh, mä en edes osaa kuvitella, miten kaameassa kunnossa juna-asemien invavessat ovat, kun koppivessatkin ovat tosi ällöjä!

    Mä olen nyt lasten myötä käyttänyt invavessaa ja olen törmännyt melko siisteihin tapauksiin. Mua sen sijaan hämmentää useimmiten vessapaperitelineen sijoittelu, kun tällainen suht pitkä, joka pystyy kuitenkin jaloilla ponnistamaan ja kurottelemaan, yltää siihen nipin napin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa, että en käytä! :D

      Tuo vessapaperijuttu on muuten aivan totta Emonen! Itse katson ensin missä se paperirulla tällä kertaa pyörii ennen kun uskalla ajatellakaan muuta!

      Poista
  8. Ymmärrän kiukkusi näistä asioista, olen itsekin huomannut tämän. Kun joskus käynyt vauvan kanssa invavessassa, niin ihan järkyttävässä kunnossa ne ovat ( tosin kyllä nykyään monessa paikassa ne on lukittu, että pitää käydä pyytämässä esim kassalta avain, mutta se ei taida olla apu asiaan? )
    Invaparkkipaikat on varmaan samanlai kun lapsiperhepaikat. Niihin mummot pysäköi, kun on lyhyempi matka kävellä. Tosin lapsiperhepaikat ovat kaupan omia juttuja mutta invapaikoille parkkeeraavat tarvitsee invalätkän, muuten siitä saa sakon.

    - Liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lukitseminen onkin hyvä juttu. Vessat pysyvät siistimmässä kunnossa ja loppuu sen käyttäminen muuhun tarkoituskeen. Mun mielestä olis ok jos lapsiparkkeihinkin tulisi parempi seuranta, mutta miten sitä voi seurata kun ivapaikatkin menee aina ei-invoille. :/ Ihmiset ovat joskus suorastaan tyhmiä. :)

      Poista
  9. Feel you, vaikka mulla ei pyörisläisenä kokemusta ookkaan, mutta mua niin aina ärsyttää juuri tälläisissä tilanteissa kun tyypit parkkeeraa invapaikalle ilman sitä lappua.. ja sit on ne perheparkkipaikat joihin ei kannata lapsiperheellisenä kuvitellekkaan saavansa autoo parkkiin. Välillä on vaan paha saada lasta ja kantokoppaa autoon kun just kuplavolkkareille tehdyt parkkiruudut ja autot on ihan vieri vieressä... välillä käy mielessä mennä takakontin kautta köyttämään se lapsi sinne autoon.. Mutta hauskasti olit taas kirjoittanut tämänkin vaikka aihe ei ollutkaan niin hauska. :D

    VastaaPoista
  10. Kamala mielikuva (vai hajukuva?) tuli chanelkakasta :'D hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  11. Minulla on pääasiassa melko hyviä kokemuksia invavessoista, mutta kerran jouduin ravintolassa itse kokoamaan sen pöntön, kun tilaa käytettiin varastona ja istuimen kansikin lojui lattialla. Onneksi käsilaukustani löytyy aina savett-puhdistusliinoja :)

    Mutta noi invapaikat - ARGH! Ensin taistelin poliisin ja ao. ministeriön kanssa saadakseni sen pysäköintiluvan, kun "heillä ei ole asiantuntemusta ja pätevyyttä tulkita niitä lääkärinlausuntoja", joita se lupa edellyttää. Sitten saakin taistella terveiden kanssa-autoilijoiden kanssa niistä paikoista. Minusta on tullut vammautumiseni jälkeen todella tiukkapipoinen pysäköinninvalvoja ja jätän AINA invapaikalle ilman lupalappua pysäköidyn auton tuulilasiin Invalidiliitosta saatavia lappusia, joissa kerrotaan, että"olette pysäköineet ilman asianomaista lupaa....." Ja jos vaan näen henkilön nousevan tai menevän invapaikalla olevaan autoon, jossa ei ko. pysäköintilupaa näy, niin huomautan asiasta. Vastaus voi usein olla "ai onks tää, en mä huomannu", vaikka mm. Itiksen kauppakeskuksen ulkopaikoilla on seinässä kolme eri kylttiä, jotka ilmaisevat, että ko. paikat on varattu inva-käyttöön. Olen myös soittanut Helsingin pysäköinninvalvojat paikalle sakottamaan, kun ikinä ei ole vapaata paikkaa mennessäni fysioterapiaan, kun terveet ovat vallanneet invapaikat. Poliisia asia ei tunnu häiritsevän, vaikka tietäkseni heilläkin on oikeus sakottaa väärinpysäköinnistä.

    Vielä pitää sanoa, että minua ärsyttää suunnattomasti, että esim. Töölön sairaala-alueella ei ole kuin yksi invapaikka, vaikka varmaan aika moni siellä asioiva sellaista tarvitsisi. Ylilääkäri on sitä mieltä, että yksi riittää, koska invapysäköintitunnuksella saa pysäköidä vapaasti mille paikalle vaan. Juu, mutta kun ne paikat on jo ehditty vallata. Ja minä en ainakaan pääse autosta ulos/sisään, jos ahtaudun normipaikalle muiden autojen väliin.

    Sori tämä pitkä vuodatus ;) Hienoa, että otit asian esille :) Harmi vaan, kun ne kiireiset kaupassa pistäytyjät tuskin ehtivät lukea tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa vuodattaa, niinhän minäkin teen täällä! :D Ja niin totta, että juuri ne kaupan "pikaiset" eivät varmasti ehdi tätä lukemaan! ;)
      Hyvä kuulla, että joku toimii oikeassa elämässä tätä vastaan. Mä en uskalla mennä asiasta kenellekään puhumaan, katson vain rumasti,..ja kirjoitin tämän postausken. :D

      Poista
  12. Meidän kylällä molemmissa isoissa kaupoissa on monta invapaikkaa. Lähes aina ne ovat tyhjillään. Ei taida olla edes niin monta pyörätuolilla liikkuvaa koko kylässä, kuin on parkkipaikkoja...

    VastaaPoista
  13. Samasta aihepiiristä olen jokin aika sitten myös kirjoitellut.... Tosin ihan yleisistä naisten vessoista ja perheparkeista... :D Mutta joo, mulla on oikeus käyttää invavessaa (mulla on siihen ihan korttikin, nimittäin vessapassi). Kuitenkin jos invavessa on lukittujen ovien takana, niin ne eivät minulle aukene. Minulla on myös oikeus maksuttumaan vessaan, mutta harvoinpa olen selvinnyt maksutta jos maksua vaaditaan. Vaikka kortti on ihan kansainvälinen. Se mikä harmittaa myös, että minulla on oikeus invavessaan, niin olen saanut kuulla siitä, että olen siellä käynyt, niin terveitä kuin "oikeilta" vammaisilta. Mutta silti on "hyväksyttävää" mennä sinne harrastamaan rakkautta, ainakin terveiden mielestä.

    Invapysäköintilupaa en ole hakenut vaikka siihen olen oikeutettu. Katson kuitenkin olevani sen verran terve, että jaksan kävellä pidemmätäkin. Toki on ollut päiviä, kun toivon että olisin hakenut pysäköintiluvan... Mutta en yksinkertaisesti kestäisi sitä paheksuntaa, kun nousen autosta kahdella jalalla... Ja samalla kiroan nämä ihmiset, jotka pysäköivät piittaamattomuuttaan tai laiskuuttaan heille kuulumattomille paikoille! UGH!

    Oho, nousipa taas verenpaineet :D Hihihiiihi, kivaa kiukutella yhdessä! :D Kiitos ja anteeksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niinpä kirjoititkin! Sori ei ollut tarkoitus varastaa ideaasi! :O

      En ole tuollaisesta "vessakortista" kuullutkaan! Sellainen on kyllä varmasti hyvä olla olemassa vaikka se ei taida aivan toimiakaan.

      Oli kivaa kiukutella yhdessä, eikä tarvi pyytää anteeksi! <3

      Poista
  14. Nuo perheparkit on vähän hämärä käsite ja täytyy myöntää, että kun lapset on aikuisia, ei tule katsottua kylttejä sillä silmällä ja ehkä vahingossa on joskus autokin siihen laitettu. Mutta ei laiteta enää.
    Invapysäköintiä jouduin käyttämään vaikka ei ole lupaa kun jouduin lonkkaleikkaukseen. Tilannehan on ohimenevä eikä lupaa saa, mutta on kyllä aika mahdotonta ahtautua kapeisiin väleihin jäykän jalan ja sauvojen kanssa. Autoon meneminen ei kertakaikkiaan onnistu. Pitäisi olla tilapäislupia leikatuille. Lisäksi monet invaruutuun pysäköivistä saattavat olla huonosti liikkuvia ikäihmisiä, joiden kauppareissut eivät oikein muulla tavalla onnistuisi. Oikeastaan perheparkkien tilalla voisi kyllä olla huonosti liikkuvien ja ikäihmisten parkkipaikat; tämä vähän periaatteesta, kun nuoret perheet ovat kuitenkin yleensä virkeitä ja terveitä, ja saavat muutenkin aika paljon etuja joka paikassa, sen sijaan ikääntyvät ja huonojalkaiset, mutta eivät vielä aivan vaivaiset joutuvat taistelemaan paikoista nuorten kanssa, ja yleensä häviävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tuollaisissa tilanteissa itse ainakin ymmärrän täysin invapaikan käytön. Leikatun lonkan kanssa ei varmasti ole helppoa siirtyä autosta ulos! Tilapäislupa voisi olla erittäin hyvä ratkaisu! :)

      Poista
  15. "kävelevien vessa"..itselläni on lihassairaus, joka ei näy ulospäin. Kävelen, mutta tarvitsen sen invavessan. Ai miksi? No koska en pääse pytyltä ylös ilman kaiteita. Niin monta kertaa saanut paheksuvia katseita invavessaa käytettyäni.

    Sama on vammaisen pysäköintiluvan kanssa. Olen 26 vuotias, kävelevä nuori nainen, jolla on vammaisen pysäköintilupa.
    Ihmiset todellakin kuvittelevat, että ne invaruudut on vanhuksille, tai pyörätuolissa oleville.
    Kyllä sitä välillä kuulee huuteluita siitä, miten olen pysäköinyt väärään paikkaan.
    Usein olen vain ihan hiljaa. Jos joku puuttuu todella törkeästi tilanteeseen, huutelemalla ties mitä kauheuksia,niin saatan sanoa pahastikin takaisin. Tai pyytää arvon huutelijaa tulemaan katsomaan lupalapusta tietoni ja kuvani.
    Joskus sanon vaan, että mieluusti antaisin luvan pois, jos saisin tilalle täydellisesti toimivat jalat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että pahoitit mielesi postauksesta. Postaus on totetutettu huumorilla eikä mitenkään "vakavalla naamalla".
      Mainitsin kuitenkin postauksessa, invapysäköinti -osassa, ettei kaikki vammat näy päälle päin. Ymmärrän kyllä hyvin tarpeesi käyttää invavessaa, vaikka käveletkin.
      Kaikkea hyvää sinulle! ♥

      Poista
  16. Hyvä kirjoitus, kiitos tästä! Teen itse töitä avustajana ja ollessani matkoilla työnantajani kanssa olemme törmänneet jos jonkinlaisiin "invavessoihin". Oven ulkopuolella on kyllä kyltti, joka kertoo vessan olevan invavessa, mutta sisäpuolelta asiaa ei välttämättä uskoisi.. Toistaiseksi pahin tapaus on tainnut olla Pasilan juna-aseman vessa, jossa tukikaiteita ei ollut kuin yksi ja sekin niin heiveröinen, että sain pitää sitä kaikin voimin pystyssä. Lisäksi manuaalipyörätuolilla ei päässyt lavuaarin ääreen ja koko wc-tila oli erittäin hankalan muotoinen. Ja sattumalta meidän mennessä vessaan sieltä poistui juurikin kuvailemasi chanel-nainen :D Onneksi monessa paikassa on kuitenkin ihan asialliset puitteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! :)
      Hahaa luulin että Chanel-naisiin törmää vain Stockalla! :D

      Poista
  17. Selina, kiitos taas, tämä kirjoitus sopi julkaista jossain päälehdissä, asialla ja huumorilla kirjoitettu ja asianomaiselta suora. Varmasti moni ihminen havahdu, kun lue sen sanomalehdissä ja ehkä moni tunnistaa itseä, nuo hienot rouvat ainakin :D . Se on vaan niin, että liian monet terveet ihmiset millä ei pystyy asenna itseä samalle paikalle sairaanihmisen kanss, ei ne edes ymmärtää, siis ne eivät ajattelee ketä muuta, kun itseä, vaan huomautus palauta ne havahtumaan. Jossain paikoissa kuitenkin ei ole muita wc-tiloja kun vaan inva-tila, jännä, kaupoissa esim.säästetään tekemällä vain yksi wc.
    Ja invaparkkipaikoilla huomasin itse moneen kerran , varsinkin taukkopaikoilla, joku hieno seurue tulee matkalla syömään ja on vanha äiti tai isä mukana, joskus ei niin vanhakin ja hyvin käveleviä, ja ne pysäköi invapaikalla, sitten oikeutettuja ei pääsee asioimaan. On nämä asiat ikäviä, minusta kauppa tai liikeomistajakin pitää puuttua asiaan silloin.
    Terveisin Ässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Ässä! Niin totta joka sana, mitä kirjoitit! :)

      Poista
  18. Sophh terveysongelmineen19. toukokuuta 2015 klo 15.05

    Minulle ei ole oikein auennut, miksi inva-wc olisi vain tietyille henkilöille? Jutussasi ja kommenteissa moni puhuu, että vamma ei näy välttämättä ulos päin, niin minusta se koskee myös näitä chanel-naisia, heilläkin voi olla joku vamma jota ette näe!
    Toisekseen minusta inva-wc:ssä voi käydä kuka vaan, jos se on vapaa, sillä minulle se on vain vessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sophh ja kiitos kommentistasi! :) Postaus on kirjoitettu huumorilla, ja on totta että myös tämä Chanel- nainenkin voi tarvita invavessaa käyttöönsä. Kuten itsekin sanoit, kaikki vammat eivät näy päälle päin.
      Pointti koko postauksessa olikin juuri sinunkin kommentissa näkyvä ajattelumaailma, että invavessa on tarkoitettu kaikille. Invavessa on tarkoitettu sitä tarvitseville vamman vuoksi, eikä suinkaan sen takia, että se sattuisi olemaan kaupan ainoa vapaa vessa. Mielipiteitä tästä asiasta on monia, mutta minun mielipiteeni on se, ettei invavessat ole kaupoissa yleistä käyttöä varten, vaan niitä tarvitseville.

      Poista
  19. Hei. Itse käytän invavessaa jos olen yksin lasten kanssa ja eikä käytössä ole lastenhoitohuonettat jossa olisi vessa. Rattaat kun eivät mahdu normaaliin vessaan eikä lapsia voi (tai en uskalla 1 vuotiasta ja 5 vuotiasta) jättää keskenään oven taakse odottamaan eikä oikein viitsisi käydä myöskään vessan ovi auki asioilla =). Monesti olen kyllä nähnyt teinilauman poistuvan invavessoista ja varmasti kukaan heistä ei sitä ole virallisesti tarvinnut. Myönnän kyllä että joskus olen myös kävelevän lapsen kanssa rynnännyt invavessaan mutta tällöin tavalliset vessat varattuja ja lapsi jalat ristissä hokenut että pissa/kakka tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei! :) Ymmärrän kyllä tuossa tilanteessa invavessan käytön. Monesti ne isot koppivessayhteisöt ovat todella ahtaita, enkä mahtuisi sinne edes pyöriksellä!

      Poista
  20. Voi mä niin samaistun tuohon invapysäköintiin!! Todella moni ajaa niihin ihan surutta, ilman sitä invalätkää jolla todistaa että on ansainnut paikkansa siinä. Olin tässä jokin aika äitini kanssa menossa johonkin isompaan kauppakeskukseen ja huomasin sitten siinä että joku autoilija siinä yrittää invapaikalle ajaa tai siis.. jo ajoikin ja oli nousemassa autostaan kunnes sitten päätin että nyt loppu ja tää yks sankari saatava pois siitä paikalta mihin hän nyt vaan ei kuulu koputin mun puoleisen oven ikkunaan lätkäisin oman invalupalappuni siihen kiinni.. johan meni herra vaikeeks :D heilautti kättään ymmärryksen merkiksi ja pakeni paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tyypillinen reaktio...valitettavasti. Parkkeerasin eilen mopoauton vireheen... Hmmm. Silloin en voinut kyllä kuin nauraa! :D
      Toimit juuri oikein. Itse olen välillä sellainen vellihousu että mulkoilen vain rumasti. :D

      Poista
  21. Olipas jälleen hyvin postattu! Tärkeä aihe, mutta olet loistavasti jälleen kirjoittanut huumorin pilke silmäkulmassa :) Vaikka minulla ei tuosta inva-asiasta ole kokemusta niin kieltämättä tuo perheparkki-juttu ärsyttää myös. Esim. Espoon Ikeassa on superpienet parkkipaikat ja vain muutama hassu perhepaikka. Etenkin Tiitiäisen vauva-aikana niin ärsytti ajaa niihin pieniin paikkoihin, jos huomasi, että edellä oleva ajoi perhepaikalle ilman sitä perhettä.. Kun ei sitä kaukaloa meinaa saada auton ovista ulos, kun naapurin auto on lähes kyljissä kiinni. No, aina voi ajaa kauemmas, mutta olisi se kivempi jos niin inva- kuin perhepaikkojakin käyttäisivät niihin oikeutetut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! :) ♥ Perheparkki on myös minun mielestäni "pyhitettävä" sitä tarvitsevalle.

      Poista
  22. Kyllä itsekin suosiolla joskus tunkenut itseni "normi" vessaan- ihan sen takia, ettei ollut toivoakaan mahtua siitä invavessan ovesta sisään, juurikin näiden käytettyjen kortsujen ja paperivuorien..

    Tää oli siis huippu postaus näistä ihanuuksista- invapaikat ja invavessat.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥