perjantai 17. huhtikuuta 2015

Uskotko sinä?

Jumalaan nimittäin? Jeesukseen Kristukseen, Raamatun sanaan, taivaaseen ja helvettiin - uskotko?

Jotkut saavat uskonsa äidinmaidosta ja kotikasvatuksesta. Usko voi merkitä perheille paljon, jolloin se näkyy päivittäisissä toimissa rukouksin ja Raamattuhetkin. Usko voi olla perheen elämässä myös pienemmässä roolissa esimerkiksi jokailtaisen iltarukouksen muodossa tai sunnuntain pyhäkoulun. Joillekin uskonto ei merkitse vain niitä mukavia vapaapäiviä keskelle viikkoa. Joillekin usko on tapa elää.

Miten usko ja uskonto näkyy meidän arjessa? Perheemme kuuluu Evankelis-luterilaiseen kirkkoon, maksamme kirkollisveroa, A-muru on kastettu ja käy seurakunnan perhekerhossa. Myös minut ja Isimies on kastettu, konfirmoitu ja meidät on vihitty kirkossa.
Perheemme käy satunnaisesti kirkossa - valitettavasti vain uskonnollisina pyhinä, yleensä jouluna. Meillä uskonto näkyy harmittavan vähän. En ole kertonut A-murulle jouluun tai pääsiäiseen liittyvistä uskonnollisista tapahtumista. Edes hänen lasten Raamattuaan emme ole niinä päivinä avanneet. Mistä se johtuu, en tiedä vaikka itse uskon.

Minä uskon - omalla tavallani. Olen hiljainen uskovainen. En pidä ääntä uskostani, enkä voisi kuvitellakaan ylistäväni Herraa, with American Style - hallelujah ja kädet ilmaan! Se ei mielestäni tee kuitenkaan minusta yhtään sen parempaa tai huonompaa uskovaa kuin muistakaan, enkä oudoksu sitä tekevää - tapansa kullakin. Olen saanut kotona mahdollisuuden kasvaa uskossani siihen suuntaa kuin itse parhaaksi näin ja koin. Kun opin lukemaan, sain vanhemmiltani lahjaksi oman lasten Raamatun ja äiti sanoi, että jos on kysyttävää, niin saa kysyä. Olen kiitollinen tästä vanhemmilleni, koska olen saanut ison mahdollisuuden muodostaa oman suhteeni Jumalaan ilman painostusta, pelottelua tai pakotteita. Olen saanut tehdä sen itse ja löytää oman tapani.


Millainen usko? Olen aina ajatellut, ettei tarvitse välttämättä olla uskovainen vaan on pääasia, että uskoo, luottaa ja kunnioittaa - edes jotain tai on jonkinlainen moraalikäsitys mihin pohjaa elämänsä. Minulle on tärkeää uskoa hyvyyteen ja siihen, että meitä kaikkia varten on olemassa jokin, joka pitää meistä huolta. Minun tapauksessa se on Jeesus, Jumala ja lupaus - aamen. Joillekin se on Allah tai Luontoäiti, eikä minusta mikään näistä vaihtoehdoista ole keneltäkään pois. Itse kunnioitan jokaisen omaa henkilökohtaista uskontoa, uskoa ja tapaa uskoa. Esimerkiksi minä en ole mikään esimerkillisin kristitty, vaan kiroilen minkä ehdin - rumastikin vielä, en todellakaan kunnioita Raamatun kaikkia kymmentä käskyä, saati lue sitä ja olen ollut välillä hyvin välinpitämätön ja skeptinen uskoni suhteen. Hylkäsin itseasiassa koko uskon kun sairastuin, mutta löysin sen uudestaan ja otin takaisin osaksi elämääni. Kirkkoon minut saa ainoastaan pyhinä tai kirkollisiin juhliin: konfirmaatioon, häihin, hautajaisiin tai perinteiseen joulukirkkoon. Kuitenkin tunnen kirkossa sen rauhan ja hyvän olon, vaikka käynkin siellä harvoin - tiedättekö mitä tarkoitan? Silti en odota, että minut tuomittaisiin - enhän minäkään tuomitse kenenkään muun tapaa.
Usko on antanut minulle myös eettisen näkökulman ja arvomaailman tapaani elää tässä maailmassa. Kaikkea kirkkomme arvokäsityksiä en kuitenkaan voi allekirjoittaa. Yksi asia on tasa-arvoisuus. En voi ymmärtää, miten jonkun koti voidaan siunata turvalliseksi asuinsijaksi perheelle, mutta homopariskuntaa, joka on uskossa aivan samalla lailla kuin muutkin uskovaiset, ei voida siunata avioliittoon. Uskon kuitenkin, että kaikissa uskonnoissa on ristiriitoja, joiden kanssa hyvin moni uskovainen painii - eihän kukaan mitään purematta niele.

Minusta mikään uskonto ei saisi myöskään sulkea toista ihmistä ulkopuolelle - vääräuskoiseksi. Näin kuitenkin tapahtuu ja se on yksi asia, mikä uskonnoissa minua ärsyttää ja pelottaa eniten. Eri uskonnoissa on paljon hyvää. Jokaiselle löytyy jotakin, mutta valitettavasti eri uskontojen ja ihmisten väliset ristiriidat ovat aiheuttaneet monia konflikteja, sotia ja terrorismia. Se on uskontojen varjopuoli.

Minulta on monesti kysytty, koenko sairauteni Jumalan rangaistuksena. Ei, en koe. Uskon, että jokainen täällä saa juuri sen verran kannettavakseen mitä jaksavat kantaa - on se sitten Jumalan tai jokun muu päätettävissä. Tai näin haluan uskoa. Karuja ja surullisia ihmiskohtaloita on todella paljon, eikä ymmärrys aina riitä, mutta tarvitseekokaan sen aina riittää? Jokainen kokee omat ongelmansa ja murheensa omalla tavallaan eikä kukaan voi kantaa toisen taakkaa.

Eräs uskovainen ystäväni sanoi viisaasti, että usko on koko elämän jatkuva seikkailu ja salaisuus, joka selviää vasta taivaassa. Mitä meillä siis on menetettävää?

 

♥: Selina


Uskotko Sinä?

20 kommenttia:

  1. Tämä oli mukava mietintää herättävä postaus.Itse en kuulu kirkkoon enkä usko Jumalaan tai Jeesukseen.Mielelläni uskoisin, mutta itseään vaikea pakottaa uskomaan mitään. Itseä pelottaa, että uskonto tulee olemaan ongelma tulevaisuudessa. Mieheni kuuluu kirkkoon ja on vanhoillisesta perheestä.Itse hän ei kuitenkaan ole uskonnollinen ihminen ja meidän maailmankäsitys hyvin samanlainen. Emme ole vielä naimisissa ja kirkossa emme edes voi häitä järjestää. Mieheni suvun mielestä siviilivihkiminen ei ole mikään oikea tilaisuus ja näin vihitty pari ei oikea aviopari. No tämä ei mikään ongelma vaan ollaan päätetty mennä muutenkin salaa avioon :). Itsestä naimisiin karkaaminen vaan hurjan romanttista ja olen aina tahtonut intiimin tilaisuuden (todistajiksi läheisimmät ystävät). Vaikea juttu on kun tahdotaan lapsi. Meillä jo keskenään pieni erimielisyys että kastetaanko lapsi.Itsestä tuntuu oudolle olla kirkkoon kuulumaton, mutta lapsi kuuluisi :/.No kastamisesta en tahdo tehdä elämää suurempaa ongelmaa, mutta rippikoulua ei lapsen tarvi käydä jos ei halua. Eniten ahdistaa ajatus, että miehen suku tuputtaisi lapselle uskoa. Kuulostaa ehkä ristiriitaiselle, mutta tahdon, että lapsella kuitenkin kotona vapaa ilmapiiri uskonnon suhteen. Tahdon lapsen löytävän oman uskonsa tai uskonnottomuutensa :). Tahdon lapsen saavan tietoa kristinuskosta jos häntä se kiinnostaa tai vastaavasti voimme jutella vaihtoehtoisista maailmankatsomuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiitos myös kun jaoit ajatuksesi liittyen tähän postaukseen.

      Poista
  2. Uskon ja olen myös aikoinaan kääntänyt uskon asioille selän, mutta löysin uskon ja luottamuksen uudestaan. Olen aina välillä miettinyt noita samoja asioita kuin sinä ja yritän muistuttaa muita siitä, että synnitön saa heittää ensimmäisen kiven. Mielestäni meidän tehtävämme ei ole ketään tuomita. Uskosta olen saanut paljon voimaa moneen otteeseen ja vaikka olen srk:lla töissä en vapaapäivinä todellakaan jaksa raahautua aamumessuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kukin saa uskoa tyylillään, kuten itsekin kirjoitit. Kiitos kun jaoit ajatuksesi tähän liittye.

      Poista
  3. Todella kiinnostava blogiteksti, vaikka itse en usko. Itse en kuulu edes kirkkoon, ehkä silloinkun oli rippikouluikäinen olin sellainen teiniangsti ettei mikään kiinnostanut. Niin ei siinä sitten uskontokaan kiinnostanut, tosin haluan ettei omasta pojastani tule tällaista, kun itse olen mutta onneksi Oliverin isä kuuluu kirkkoon ja hänen isovanhemmat ovat tosi-uskovia. Se ei haittaa minua että Oliver saa vähän parempaa kristillistä kasvatusta kuin minä itse aikoinaan. Päinvastoin, se on hieno asia! :)

    Mukavaa viikonloppua!

    - Liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän tekstin tarkoitus olikin herättää kiinnostusta uskovissa ja ei uskovissa. Se oli tarkoitettu kaikille meille. :)
      Kiitos kun joit ajatuksesi ja ihanaa viikonloppua myös teidän perheelle! :)

      Poista
  4. Minäkin uskon, mutta hiljaisesti ja kriiseillen vaikeita dilemmoja. :-) kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minusta kriiseily kuuluu uskontoon myös. :)

      Poista
  5. En usko Jumalaan (ja kirkosta olen sen vuoksi eronnut heti täysi-ikäisenä). Mieheni kohdalla sama juttu.
    Lapsemmekaan ei siis kirkkoon kuulu eikä saa uskonnollista kasvatusta. Olen asiasta kirjoittanut merkinnän täällä: Kerro lapselle uskonnoista, mutta älä yritä opettaa häntä pakolla uskovaiseksi

    "Minusta mikään uskonto ei saisi myöskään sulkea toista ihmistä ulkopuolelle - vääräuskoiseksi. Näin kuitenkin tapahtuu ja se on yksi asia, mikä uskonnoissa minua ärsyttää ja pelottaa eniten."

    Tähän liittyen... En oikein koskaan ole ymmärtänyt sitä, että kuinka paljon maailmassa onkaan uskontoja, joiden kannattajat uskovat juuri sen oman olevan oikea. Oikeastihan suurimmaksi osaksi kyse on vain siitä, että on sattunut syntymään siihen kulttuuriin. Toki sitä käännynnäisiäkin on, mutta harvempi ev.lut. perheeseen syntynyt kääntyy muslimiksi jne.
    Niin sitä vaan lapsia täälläkin kastetaan, jotta synneistä vapautuisi, mutta moniko lapsi ei edes koskaan kuule kristinuskosta? Jos esim. kristinuskon Jumala olisi, miksi kaikki eivät hänestä edes kuule (eli miksi se on ihmisten vastuulla viedä sanomaa hänestä eteenpäin)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta asiaan! Luin postauksesi ja se oli todella hyvä, perusteltu ja selkeä. :)

      Poista
  6. Olipas kiva ja ajatuksia herättävä kirjoitus! :) Vaikka esimerkiksi minulle usko on elämässäni tärkein asia ja seurakunta kuin toinen koti, niin en silti ajattele olevani yhtään parempi tai pyhempi ihminen. Tämä on minun valintani ja kunnioitan myös niitä ihmisiä, jotka eivät usko. En itse tykkää tuputtamisesta. Uskosta voi mielestäni silti puhua ja minulta voi kysyä asioita ja vastailen kyllä, mutta harvemmin alan itse puhumaan jos vastapuoli ei ota asiaa puheeksi. :)

    Nyt pojan synnyttyä ja jo aikaisemminkin ollaan miehen kanssa mietitty, kuinka halutaan tuoda kristillinen kasvatus normaaliksi asiaksi meidän perhettä. Tällä hetkellä käydään seurakunnassa ja kodissamme soi hengellinen musiikki, myöhemmin mukaan tulevat iltarukoukset ja seurakunnan kerhot, pyhäkoulut ym. Loppujen lopuksi kristillisestä kasvatuksesta huolimatta, lapsi valitsee itse tiensä. Mielestäni on kuitenkin hyvä asia kertoa lapselle Jumalasta, joka rakastaa ja muutenkin opettaa esimerkiksi lähimmäisen rakkaudesta. :)

    Hyvää viikonloppua teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3
      Sinun kanssasi olisi joskus mielenkiintoistsa keskustella uskosta!

      Heh, arvaa kuka innostui tämän postauksen myötä lukemaan A:lle lasten Raamattua! ;) On aivan totta, että lapselle olisi hyvä asia kertoa Jumalasta ja siitä mihin hänen vanhemmat uskovat.

      Ihanaa viikonloppua myös teille!

      Poista
  7. Minä en usko, eikä mieheni. Meidät molemmat on kastettu, mutta olemme kumpikin eronneet kirkosta. Itse kävin rippikoulun ja olin kahden vuoden isoskoulutuksessa ja kolmella riparilla isosena. Tästä se stoppi tulikin! Aivan kamalaa uskon tyrkytystä ja pakotusta, huh. Emme menneet kirkossa naimisiin ja lapsia ei ole kastettu. Lapset voivat päättää itse sitten mihin uskovat ja haluavatko kuulua kirkkoon vai eivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on oikein että vaikka ette miehenne kanssa usko, niin lapsenne saavat päättää uskovatko vai eivät. Arvostan. :)
      Kiitos kun jaoit tarinasi!

      Poista
  8. Meillä oli tästä just vähän aikaa sitten puhetta vanhempien kanssa. Kuulutaan kirkkoon, kasteen olen saanut, haluan kirkkohäät ja olen kahden lapsen kummitätikin:) pienenä myöskin monessa seuriksen kerhossa olen ollut, kuten moni muukin kaveri.
    Vanhempien kanssa ku mietittiin niin todettiin että aiheenahan tämä on mielettömän vaikea ja jokaiselle omanlainen.
    itse haluan uskoa johonkin ylempään, en ehkä mihinkään maailman syntyyn kuten raamattu sanoo, mutta silti. Haluan esimerkiksi aatella että kuolleet isovanhemmat on enkeleitä ja ne vahtii, suojelee ja kattelee sieltä pilven reunalta meitä kaikkia :) ja ehkä myös se että kun täältä itse lähtee niin tavataan taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja ajatuksia sinullakin! Kiitos kun jaoit ne täällä! :) Mielestäni uskomisen riippumatta siitä mihin uskoo ihanuus onkin siinä että siitä voi tehdä omnalaisensa. Toisaalta se on myös huono juttu, koska sitten voi tulla vaiketa tilanteita. Uskonnot ovat aina vaikeita asioita.

      Poista
  9. Hieno henkilökohtainen kirjoitus - jälleen kerran!
    Itse uskon - vahvasti, mutta on ollut aikoja kun en uskonut. Lapsena oli kävin pyhäkoulua ja rippikouluaika oli ihanaa, kirkkokuorossa lauloin vielä teininä... Sitten nuorena aikuisena ehkä piilotin uskoni - piti kokeilla kaikkea hurjaa ja kapinoida kaikkea vastaan, mutta jostain se usko on kuitenkin taas tullut vahvasti elämään mukaan. Ihana miehenikin liittyi takaisin kirkkoon, kun tuli aika mennä naimisiin - minulle kirkkovihkiminen oli ainoa oikea tapa :) Jos olisimme saaneet lapsia, niin heidät olisi kastettu ja kasvatettu kristilliseen uskoon. Minulle joulun sanoma ja pääsiäisen toivo ovat suuria asioita, joihin uskon.
    Minusta on hauskaa seurata ihmisten reaktioita, kun joskus vaikka työpaikalla on ollut puhetta uskosta tai juhlapyhistä, niin monihan vähättelee omaa uskoaan tai sitä miksi jotain juhlaa viettää, mutta minä sanon aina suoraan että uskon Raamattuun... Mietin silloin onko uskon tunnustaminen hävettävää?
    En ole esimerkillinen uskovainen - kiroilen ja kiroan ihmisiä enkä ole noudattanut kaikkia käskyjä, mutta perusasiat, kuten toisen kunnioittaminen, tasa-arvoisuus, oikeudenmukaisuus ja yksi Jumala, ovat minulle isestäänselvyys...

    VastaaPoista
  10. Hei ja ensinnäkin kiitos blogista ja myös tästä ajatuksia herättävästä kirjoituksesta! Vastaan tälleen jälkijunassa, joten toivottavasti kommentti tulee näkyviin kuitenkin. Minusta on hienoa, että teit tällaisen postauksen ja kerroit uskostasi. Uskonto on monelle niin henkilökohtainen asia, että kaikki eivät halua sitä ääneen sanoa ja tietysti kukin tekee niinkuin itse parhaaksi näkee.
    Olen lukenut blogiasi epäsäännöllisesti ja nyt oli pakko tulla kommentoimaan että minä uskon Jeesukseen ja olen todella iloinen, että sinäkin uskot. Mulle usko on yksi tosi iso asia elämässä. Se antaa varmaa pohjaa elämälle ja tuo turvaa. Mulle myös seurakuntayhteys on tärkeää. Itse vielä perheettömänä haluan tulevaisuudessa, että aviopuolisoni on uskossa myös ja muutenkin on samanlaiset arvot (mm.lastenkasvattaminen on paljon helpompaa silloin luulisin).
    Kannustan sinua lukemaan lapsellesi lasten Raamattua ja kertomaan uskostasi pienellekin lapselle, mikäli koet sen oikeaksi ja puolisosikin hyväksee sen. Tietysti jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee. Olen itse kasvanut kristillisessä kodissa ja saanut kristillisen kasvatuksen, käynyt kirkossa, ollut seurakunnan kerhossa, nk. pyhäkoulussa, mulle on luettu Raamatun kertomuksia ja oikeasti se on luonut sen pohjan, varman ja turvallisen, johon olen saanut turvautua vähän isompana lapsena ( ainakin alakouluikäisestä lähtien) vaikeissakin elämäntilanteissa ja tietysti ihan arjessa. Ja tietysti nykyäänkin arjen haasteissa ja elämässä ylipäänsä, ihan jokaisena päivänä! Tietysti en ole esimerkillinen kristitty mm. kiroilen ja välillä on aikoja etten lue Raamattua paljoakaan, mutta se perusluottamus on ja pysyy. Kaikesta huolimatta Jumala on meidän kanssa ja rakastaa!
    Ja täytyy vielä sanoa että uskovat ystävät on korvaamattomia väheksymättä ollenkaan muitakaan ystäviä. Niiden kanssa voi yhdessä jakaa sitä uskoa. Huippua, että sullakin niitä on.
    Aurinkoista kevättä teidän perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että postaus miellytti sinua! :)
      Jokainen kommentti tulee näkyviin minulle, vaikka kommentoisi kuinka vanhoihin postauksiin, joten ei huolta! :)

      Kiitos kun kerroit kokemuksesi uskostasi. Arvostan sitä suuresti!

      Ihanaa kevättä myös sinulle!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥