torstai 16. huhtikuuta 2015

Tämä postaus on...MINULLE?

Kun aloitin tämän postaussarjan minusta tuntui, että voisin jatkaa tätä vaikka kuinka kauan, mutta nyt tämän pienen postaussarjan aika on tullut päätökseen. Vielä olisi ihmisiä, joille voisin kirjoittaa, voi heitä olisi vaikka kuinka paljon! Vielä olisi paljon sanottavaa, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. 

Postaussarjan viimeinen osa, kenelle sen kirjoittaisin? Halusin kirjoittaa tämän postaussarjan viimeisen osan itselleni. Se on ehkä hieman erikoista, mutta koen, että jokaisen meistä tulisi antaa itsellensä edes pienen pieni heki tässä arjen kiireen ja stressin keskellä. Tämä on minun hetkeni - tämä postaus on minulle.

Selina

Olet välillä todella väsynyt, väsynyt elämään sairauden ja vaikeuksien kanssa, mutta saat niin valtavasti voimia jokapäiväisistä asioista, jotka auttavat sinua eteenpäin. Blogi on näistä asioista yksi - uusin harrastuksesi ja intohimosi, oletko edes huomannut? Isoimpia asioita elämässäsi ovat kuitenkin ne kaikki ihmiset, joille olet tässä postaussarjassa kirjoittanut oman postauksen: A-muru, vanhemmat, kaksoissisko, anoppi ja appiukko, Isimies, pikkusisarukset, blogiystävät ja lukijat, M-ystävä, Avustaja ja isovanhemmat.
Arvosta heitä, pidä heidät lähelläsi ja muista myös se, että sinulla on paljon muitakin ihmisiä, jotka välittävät - tiedän, että tiedät sen. Pidä heistäkin kiinni ja uskalla näyttää myös heille enemmän tunteitasi, niitä aitojakin, äläkä piiloudu sen rasittavan hymyn taakse, jonka takana välillä puret hammasta, ettei kipuasi tai pahaa oloasi näkyisi. Minä tunnen sinut, teet niin aika usein.

Muistatko, kun tapasit Isimiehen? Ihastuit ja rakastuit täysillä siihen punatukkaiseen lukiolaiseen,  jolle sanoit vuosien päästä tahdon? Tunnetko sen saman aidon rakkauden vielä 12 vuoden jälkeen, joka saa perhosia vatsaasi ja tuntemaan itsesi tärkeäksi ja rakastetuksi? Tiedän, että tunnet sen. Tunnet myös olevasi turvassa.
Muistatko, kun teit positiivisen raskaustestin ja sen onnen, ilon ja sen rakkauden, mikä sinut valtasi nähdessäsi ne kaksi viivaa? Voi, minä muistan! Muistatko A-murun syntymän, kasvun ja kehityksen ja sen ensimmäisen tärkeän sanan: äiti? 

Aika rientää, joten muista nauttia elämästä äläkä jää siihen jumiin. Älä murehdi niin paljon huomista, ylihuomista tai ensi viikkoa. Eivät ne murehtimalla parane, vaan nauti ennemmin hetkestä, vaikka juuri tästä hetkestä, kun saat istua rauhassa ja nauttia hiljaisuudesta. Nauti etenkin niistä hetkistä, jotka saavat sinut hymyilemään ja onnelliseksi!

Isimies, hän on sinun elämäsi. Vaali, tue ja rakasta häntä ehdoitta. A-muru, voi hän on sinun pelastajasi. Olet hänelle paras mahdollinen äiti, huonoista päivistä huolimatta. Tiedäthän, että niitä tulee kaikille? Kukaan ei ole täydellinen äiti. Elämä ottaa ja antaa, mutta niin sinunkin on tehtävä: ottaa elämästä postitiivisuutta, iloa ja rakkautta ja antaa sitä eteenpäin. 

Lopuksi: Muista kipeinä ja vaikeina hetkinä ettei sairaus määrittele sinua. Sinä et ole sairaus, olet Selina, se sama nainen, joka olet ollut aina ennenkin.

Muista hymyillä ja  muista rakastaa - myös itseäsi!

 

♥: Selina


Millaisen postauksen Sinä kirjoittaisit itsellesi?

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että muistutit itsellesi, että olet tärkeä! Kirjoituksesi saavat meidät lukijat (ainakin minut) nauramaan, itkemään, ajattelemaan elämää laajemminkin - kiitos!
    Minä kuumeisena flunssan kourissa katselen kun välillä aurinko paistaa ja välillä sataa vettä - se taitaa olla kevät :)
    Ihanaa kesän odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoistasi!
      Pikaista paranemista flunssasta! <3

      Poista
  2. Ihana postaus.
    Olet kyllä vahva nainen! ♡

    VastaaPoista
  3. Osaat kirjoittaa niin kauniista, mutta tämä kirjoitus oli jotain uskomattoman hienoa ! Olet oikea voimanainen ja ihailen positiivisuutta ja vahvuuttasi, mutta myös kykyä olla herkkä<3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥