perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hieman makeammat villasukat

Muutama viikko sitten näin anoppilassa yhden netistä tulostetun kuvan ja rakastuin. Tämän kuva aiheutti samantien sen kuuluisan pakko saada -fiiliksen. Käteni syyhysivät pelkästä ajatuksesta päästä tutustumaan kuvaan tarkemmin. Katsoin sitä läheltä ja kaukaa. Laskin ja mietin, kuinka saisin samanlaisen itselleni ja A-murulle. HALUSIN samanlaisen ja HETI, joten Isimies piirsi tämän kuvan perusteella minulle ihan oman kaavan, että pääsisin toteuttamaan tämän herkullisen kuvan salaisuuden. Ihana mies, eikö?

Kettukarkki-villasukat, jokaisen lapsen ja  lapsenmielisen aikuisen unelma, vai oletteko eri mieltä?


Kaikki lähti alla olevasta kuvasta, jonka anoppi oli löytänyt Googlen ihmeellisestä maailmasta. Löysin Googlen kuvahaulla helposti hakusanalla kettukarkki-villasukat kuvan alkuperäisen lähteen, ja tämän kuva on lähtöisin KARDEMUMMAN TALO -blogista, jonka kirjoittaja onkin loihtinut toinen toistaan upeampia käsitöitä! Käsityökärpäsen pureman saaneet: kannattaa tutustua!

Netistä löytynyt kuva alkuperäisestä sukkamallista ja Isimiehen tekemiä kaavakuvavaihtoehtoja.
A-murun mummolan netti on vähintäänkin surkea (mokkula) ja kun minä olen kaikki mulle nyt ja heti -tyyppinen ihminen, niin lahjoin Isimiehen laskemaan ja piirtämään minulle kaavakuvan, mutta pienillä muutoksilla. Useamman yrityksen jälkeen olin tyytyväinen Isimiehen piirrokseen ja pääsin kokeilemaan tätä ihanaa kettuneulemallia käytännössä. 
Tämä lopullinen mallipiirros osoittautui kuitenkin melko yleiseksi ja Googlen ihmeellinen maailma oli kuin olikin täynnä vastaavanlaisia kettukuvioita, mutta ei se mitään, sain haluamani HETI! ;) Kiitos siis Isimiehelle!

Lopullinen kaavakuva -JES löytyihän se!

  Lapsen kettukarkki-sukat (noin 3 vuotiaalle):
(Ohjeella voi neuloa myös aikuisen sukat käyttämällä 7-veljestä lankaa ja koon 3½-4 sukkapuikkoja käsialasta riippuen.)

Lanka: Novita Nalle
Sukkapuikot koko 2½-3½ (käsialasta riippuen, itsellä oli 2½ kokoiset puikot)

- Luo 56 silmukkaa (14 silmukkaa puikolle.)
- Neulo 2 oikein ja 2 nurin joustinneuletta haluamasi pituuden verran. Itse neuloin 10 kerrosta.
- Neulo punaisella langalla 1 kerros sileää neuletta (aina oikein) ja kavenna samalla silmukat 54 silmukkaan (13-14-13-14). 
- Aloita kirjoneule kaavakuvan mukaan ketun korvista, eli käännä kaavakuva nurin päin, jolloin ketut asettuvat sukkaan oikein päin, kun sukka on jalassa.
- Kun olet neulonut kaavakuvan mallikerran valmiiksi ja sukkavarressa komeilee ensimmäinen ketturivistö, neulo 2 kerrosta valkoisella langalla, 3 kerrosta punaisella langalla ja jälleen 2 kerrosta valkoisella langalla. Jätä valkoinen lanka odottamaan myöhempää käyttöä.
- Toista kaavakuva ja raidat, kuten aiemmin ja katkaise muut langat paitsi punainen tässä vaiheessa. Muista jättää päättelyvara!
- Siirrä II puikolta 1 silmukka I puikolle, jolloin sinulla  on 14 silmukkaa I ja IV puikoilla. 
- Aloita kantalapun neulominen punaisella langalla joko sileällä tai vahvistetulla neuleella. Neulo kantalappuun noin 12 kerrosta ja tee kantapohjan kavennukset. 
 -  Kun kantapää on valmis vaihda lanka keltaiseen, poimi kantapään reunasilmukat I puikolle ja neulo ne kiertäen oikein. Neulo II ja III puikon silmukat oikein, poimi  loput kantapään reunasilmukat  ja neulo nekin kiertäen oikein IV puikolle. 
- Ennen kiilakavennuksen aloittamista palauta I puikolta 1 silmukka II puikolle, jolloin II puikolla on jälleen alkuperäinen määrä, eli 14 silmukkaa. 
- Aloita kiilakavennukset samalla neuloen 4 kierrosta keltaisella langalla, 2 kierrosta valkoisella, 3 kierrosta punaisella langalla ja vielä 2 kierrosta valkoisella langalla. Näiden kerrosten aikana kaikki kantapään reunasilmukat pitäisi olla kavennettu ja puikoilla on jälleen alkuperäinen määrä silmukoita, eli 13+14+13+14. 
- Neulo taas kirjoneuletta kaksi mallikertaa kaavakuvan mukaan, kuten aiemmin. Muista raidat. Viimeisen ketturivistön jälkeen, neulo valkoisella langalla 2 kerrosta ja voit aloittaa punaisella langalla kärkikavennuksen.
- Päättele langat ja kostuta ja höyrytä sukkia kevyesti. 
- Ja näin sukat ovat valmiit. Nam!


 

Näin onnistut: 

- Tasainen käsiala: Kirjoneuleessa on tärkeintä pitää käsiala tasaisena ettei tule liian kireitä tai löysiä silmukoita. Liian kireä käsiala vetää työn suppuun ja liian löysä aiheuttaa reikiä ja epätasaista jälkeä.
- Huolehdi langoista: Neulominen on huomattavasti helpompaa, kun langat eivät ole solmussa!
- Kaavakuvan noudattaminen: Tarkista silmukkamäärä ja se, että kuvio toistuu tasaisesti. Muista kääntää kaavakuva ylösalaisin, että kettu tulee sukkaan oikein päin. Aloita siis kirjoneuleen neulominen riviltä 11. 

Tässä sinulle kaavakuva kettukarkki-sukkaan! :)
Tämä neulekaava on erittäin helppo toteuttaa! Ainoa mihin täytyy kiinnittää huomiota on mustien silmien neulominen ja se ettei lanka kiristy niiden kohdalla liikaa. Muuten työ vetää suppuun. Kokonaisuudessaan tämän kirjoneuleen neulominen oli hyvin helppoa ja nopeaa.


Työn touhussa...



...Ja valmista tuli! Vaikka kuvista ei näykään selvästi, neuloin sukkiin reilu 3 cm kasvuvaraa, että ne mahtuvat A-murulle myös syksyllä. Mutta mistäs minulle saataisiin samanlaiset?

Lopuksi vielä ihana pikkuinen neuloja, A-muru nimittäin!


♥: Selina 

 

No ketuttaako teitä yhtään vai maistuisiko teille ennemmin pelkät kettukarkit?

42 kommenttia:

  1. Suloisimmat sukat ikinä! Taidanpa kysäistä käsitöistä intoilevalta siskolta, rupeaisiko hän tekemään tuollaisia minulle vaikka ensi joulun lahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Toivottavasti siskosi innostuu mallista! ;)

      Poista
  2. Vautsi, tosi hienot! :)
    Ihana A-muru ♡

    VastaaPoista
  3. Vau,tosi hienot!!

    Miehän en neulo, teen kyllä muita käsitöitä, joten suunnittelen tässä nyt kiristäväni joltain sukulaiselta Ellulle kettusukat. Pappa tarjosi aina "kettukarkkeja" joten näillä olisi ihan erityistä tunnearvoa ainakin äidille. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minnaa! <3

      Ihana muisto sinulla kettukarkeista! <3

      Poista
  4. Eikä, oon nyt kyllä hirmu kateellinen!! Oot kyllä taitava :)
    Mua ärsyttää kun en osaa yhtään neuloa. Pitää varmaan taas nakittaa mummipuolen puikot heilumaan, tällä hetkellä se tekee vauvalle pätkishaalaria :D
    Kettukarkkeja tuli syötyä lapsena aina melkein mummeilla, nyt en oo syöny pitkään aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cariina! <3

      Voi pätkishaalari olisi ihana! Mä en tosin osaa neuloa vaatteita! :D Vain sukkia ja lapasia. ;)

      Poista
  5. Nuo on niin ihanat! Olen nähnyt kettukarkki-lapaset, pipon ja sukat ystävälläni ja aina himoitsen niitä :D

    VastaaPoista
  6. Kyllä kelpais molemmat, karkit sekä sukat! ;) Ja kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  7. Jestas, miten upeat sukat. Olet sinä taitava! Ja miehesi myös, kun osaa piirtää noin hyvän kaavan! :o Osaisinpa kutoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mies omaa hyvän hahmotuskyvyn. Minulla ei pää riittäisi laskemaan kuinka kuvio osuu kohdilleen. :D Minä vaan neulon ;)

      Poista
  8. Eikä! Vähänkö söpöt <3 Mä oon ihan onneton neulomaan, katselen tällaisia kuvia vain huokaillen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! :) No tässä sinulle ohje, niin voit harjoitella! ;)

      Poista
  9. Siis wau!!!!!!!!!!!!!! Oot todella taitava =o mä oon ihan suu auki!!!!

    VastaaPoista
  10. Nämä on niin ihanat! Näin näiden ohjeen joskus aiemmin ja ajattelin etten millään jaksa aloittaa... Mutta ehkä ensi talveksi... :) Minä rakastan villasukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin minäkin! Täällä on aina villasukat öisin jalassa, kesäisinkin! ;)

      Poista
  11. OIh miten ihanat! Kiitti ohjeesta, kiikutankin sen mummille heti huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Heh, toivottavasti saat pian omat kettukarkki-sukat! ;)

      Poista
  12. Vitsi miten makeet sukat! Mä inhoon niitä kettukarkkeja, ne on musta niin pahan makuisia, mutta on kyllä hieno kuosina villasukissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! <3 Kettukarkit on just hyviä! En tosin ite koskaan ostanut niitä, mutta kun joskus tarjolla ei ollut muuta. :D

      Poista
  13. Aivan ihanat villasukat :) ! Olet kyllä huippu taitava! Itse en ole neulonut aikoihin..voisi alkaa kokeilemaan jälleen :) Ohje niin houkutteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Tämä ei oikeasti ole vaikea malli. :)

      Poista
  14. Mageet villasukat!!:o Pitäisköhän itekkin kokeilla? Tosin nää ei taida olla sieltä helpommasta päästä, varsinkin, kun on peukalo keskellä kämmentä tuon neulomisne suhteen:D.. vielä kymmenen vuotta sitten neuloin sukkia ja lapasia ym vaikka silmät kiinni, mutta tuskin enää.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile Meri ihmeessä! Tämä ei oikeasti ollut vaikea malli. Pitää vain muistaa langan sopiva kireys, ettei tule epätasaista jälkeä. :) Höyryttämällä pienet virheet menee piiloon! ;)

      Poista
  15. Ihanat sukat <3 Täytyy varmaan itekin kokeilla. :D Pystyykö tuolla samalla kaavalla tehdä myös aikuisten version?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En ole itse vielä kokeillut, koska en löytänyt keltaista seiskaveikkaa, vaan se pitää tilata. Uskoisin että tuo silmukkamäärä olisi riittävä myös naisten sukkiin, joten sama kaava käy. Laita sitten kuva! :)

      Poista
    2. Täytyy varmaan noille mun nassikoille tehdä eka. Kun näytin ton kuvan teinimonsterille, niin alkoi heti vaatimaan kettusukkia. Tosin sen jalka on jo 38, eli aikuisten sukkia pitää alkaa tekee. Mutta eipä ole löytynyt keltasta lankaa... Mutta pohdin jos muuntaisin hieman tuota kaavaa ja tekisin nallesta aikuisten version. :)

      Poista
    3. Joo en mäkään löytänyt, mutta hei löysin nettikapan josta sitä voi tilata! :) Tässä linkki:
      http://www.neulevakka.fi/p998-novita-7-veljesta-fi.html (värikoodi 268)

      Poista
    4. Hei! Oletko jo tehnyt tällaiset itsellesi? Jos niin onnistuiko samalla ohjeella? Minä kun en osaa mitään laskea ja suunnitella niin olisi kiva jos kertoisit miten onnsituit. Kun on selkeät ohjeet ja kaavat niin neulominen kyllä onnistuu. :) Sitä seiskaveikan keltaista lankaa ei myöskään ole ihan kaikkialla, en ole vielä löytänyt. :/ -Eeva

      Poista
    5. Hei Eeva! En ole kokeillut, mutta laskelmieni mukaan ohje pitäisi toimia isommilla puikoilla ja Seiskaveikan langalla aikuiselle. :) Keltaista lankaa olen itsekin metsästänyt turhaan. Jostain nettikaupasta löysin joskus hurjaan hintaan.

      Kannattaa tutustua huolella kirjoittamaani ohjeeseen ja seurata kaavakuviota. Tsempit! :)

      Poista
  16. Sukat on hienot, mutta ohje on kyllä surkeasti kirjoitettu.. Ohjeella ei tule samanlaisia sukkia. Yläreunasta puuttuu valkoinen raita joustinneuleen jälkeen, kaaviokuvassa on 9 silmukkaa ja sukissa on tehty kahdeksan silmukan kuviolla, silmukkojen kokonaismäärän tulisi olla jaollinen kahdeksalla (mitä 54 ei ole..) jne. Tarkkuutta siis neuloville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos, sukat ovat mielestäni myös suloiset ja myös A pitää niistä! :)

      Harmi ettet pitänyt ohjeestani, se oli ensimmäinen jonka kirjoitin, mutta virheitä sattuu kaikille. Kirjallisesta ohjeesta puuttuu toden totta valkoinen raita ennen kettukuviota, mutta tuo silmukkamäärä on oikein ja ketun kuva on neulottu sukkaan 9 silmukan levyisellä mallikerralla, ei 8 kuten kirjoitit. Tällöin puikoilla on 13+14+13+14 silmukkaa, jolloin silmukoiden kokonaismäärä on 54 silmukkaa. Olen tehnyt tällä kaavakuvalla (+ ohjeen puuttuva raita) samanlaiset sukat ilman ongelmia. :)

      Poista
  17. Hei. Ihana ohje, kiitos siitä. Minä en jostain syystä saa kuviota onnistumaan. Joka toisen ketun nenä menee väärään kohtaan ja posket miten sattuu. Kerran jo purkasin :( Ongelmat alkavat aina 5kerroksen jälkeen.

    VastaaPoista
  18. Hei, kiitos ohjeesta. Tein sukat itselleni, muutin ohjetta sen verran että tein tiimalasi kantapään. Kun vanhin poikani (30 v.) näki sukat kysyi heti että saako hän nämä, lupasin tehdä hänelle omat kunhan saan ensin tehtyä lasten sukat jotka aloitin. Tein muuten tuossa välissä lapaset samalla kuviolla joista tuli kanssa ihanat. :) Raija

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥