maanantai 2. maaliskuuta 2015

Työkyvytön, kyvytön mihinkään?

"Hei olen Selina ja olen kotiäitieläkeläinen!"

Olen ollut eläkkeellä sairauteni vuoksi jo useamman vuoden. Olen toivoton tapaus, ei työkykyä, sanoi lääkäri, mutta hei, minä olen samaa mieltä ja se on minulle täysin ok. Minusta ei vain olisi työelämän urapaineisiin sairauteni kanssa.

Leikittelin joku aika sitten tässä postauksessa ajatuksella, jos olisin terve ja nyt ajattelin leikitellä ajatuksella, millaista minulla olisi työelämässä, jos aloittaisin työt än-yy-tee-nyt ja tässä elämäntilanteessa.

Herään herätyskellon soittoon kello 05.45. En jaksaisi millään nousta, mutta minun on pakko, että ehdin laittaa ensimmäisen ruoan tippumaan, laittautua ja herättämään A-murun aamutoimille. 
Isimies herää puolituntia myöhemmin ja koomailee sohvalla tyypilliseen tapaansa hiljaa ensimmäiset 15 minuuttia. Minä sen sijaan kelaan ympäri taloa ruokareppu selässä laittautumassa, että ehdin edes pienen hetken tasata ruokaa. Vielä on puolituntia ruokailua jäljellä ja napsautan hellan päälle ja laitan aamupuuron hautumaan.

A-muru osoittaa yläkerrassa heräämisen merkkejä, joten hissittelen halimaan ja pusuttelemaan häntä. Isimiehen aamukoomailu on ohi ja hän on keittämässä kahvia ja vahtimassa kiehuvaa kaurapuuroa. Yläkerrassa minua odottaa iloinen tyttö, joka odottaa jo aamiaiselle pääsyä ja uutta päiväkotipäivää. Hissittelemme alakertaan ja hoidamme aamutoimet, jonka jälkeen A-muru ja Isimies pääsevät syömään. Samalla tippalaskuri ilmoittaa ruoan tippuneen. Menipäs tunti jälleen nopeasti, ajattelen ja alan meikkaamaan. 

 A-muru ja Isimies ovat syöneet aamiaisensa ja Isimies valmistautuu lähtemään töihin. Kuulen vessasta hyräilyä ja partakoneen surinaa, minua hymyilyttää ja samalla puen A-murua päiväkotia varten. 
Lähdemme koko perhe samasta oven avauksesta. Minua ja A-murua varten on jo taksi odottamassa pihassa ja Isimies puikkaa pusut meille molemmille ja suuntaa omaan autoonsa. 
"Hyvää työtäpäivää!", huikkaa A-muru, kun Isimies vetäisee auton oven kiinni ja starttaa auton. Samalla taksikuski kiinnittää A-murun turvaistuimeen ja minä istahdan etupenkille. 

Ajamme ensin A-murun hoitopaikan pihaan, jossa tuttu lastenhoitaja on jo odottamassa A-murua ja toivottamassa hänet tervetulleeksi uuteen päiväkotipäivään. Puikkaan A-murulle pusun ja hän lähtee hoitajan kanssa sisälle. Reipas tyttö, ajattelen samalla, kun auto starttaa ja suuntaa kohti työpaikkaani, kaupan asiakaspalvelutiskiä.

Työpaikalle päästyäni onkin päivän toisen ruoan aika, joten käynnistän tippakoneen ja kiinnitän repun pyörätuolini selkänojaan. Työkaverit juovat kahvia ja jutustelemme tovin kahvipöydän ääressä ja sitten onkin aika aloittaa päivän työt.

Ensimmäinen asiakas on herttainen mummo ja asiat hoituvat hänen kanssaan nopeasti. Toinen asiakas onkin sitten asiakaspalvelualan parhaimmistoa: ärtyisä valittaja. En meinaa saada suunvuoroa häneltä ja samalla koneeni piippaa ruoan tippuneen. Saan asiakkaalta kummastuneita katseita, kun nappaan repun pyöriksen selästä ja painelen tippalaskurin nappeja ja piippaus hiljenee. Pyydän anteeksi ja jatkamme asiakkaan kanssa...tai siis asiakkaan valitus jatkuu.

Päivä on puolessa. Pitkän istumisen ja monien asiakkaiden jälkeen minulla alkaa olla kipuja. Mietin, pitäisikö minun käydä välillä lepäämässä, mutta samalla sekunnilla tiskille porhaltaa uusi asiakas. Asioimme hetken, mutta minun on vaikeaa keskittyä kivun vuoksi ja joudun kysymään monta kertaa samat kysymykset uudestaan. Asiakas huomaa kipuni ja minua nolottaa.

Katson kelloa ja päivä alkaa olla lopussa, teenhän vain puolta päivää ja se alkaa tuntumaan. Käteni ovat väsyneet tietokoneen näpyttelystä ja kirjoittamisesta ja nykivät kuin osoittaakseen mieltään viimeisen asiakkaan kohdalla. Käsin kirjoittaminen ei enää onnistu, joten kirjoitan koneella ja käännä näytön asiakasta kohti. 
Mietin kuumeisesti mitä sanoisin, jos saisin isomman dystoniakrampin. 
"Anteeksi, käyn vähän tuolla pöydän alla kramppaamassa, palaan pian!", hmm, ei kuulosta hyvältä! Mietin poistuisinko hetkeksi muka vessaa, mutta se antaisi minusta huonon kuvan, jos en pääsisikään heti takaisin. Onneksi saan pinnisteltyä ja viimeisillä voimillani hoidettua työni ja asiakas poistuu tyytyväisenä.

Huh ja huokaisu, päivä on ohi!

Tällaisen työpäivän käsikirjoitin itselleni, jos olisin työelämässä enkä eläkkeellä.

Miltä sitten tuntuu olla nuori eläkeläinen? Voin ihan rehellisesti sanoa, että jos saisin valita kumpaan ruutuun löisin ruksin, kotiäiti vai eläkeläinen, niin piirtäisin vaaleanpunaisen äxän sydämillä koristeltuna kotiäiti -kohtaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että häpeäisin olla eläkkeellä muiden eläkeläisten seurana, mutta koen kotiäitiyden olevan lähempänä minääni kuin olla eläkeläinen.
Olen toki keksinyt tällaisia tilanteita varten aivan oman ammattinimikkeen: Kotiäitieläkeläinen, ja se sopii minulle parhaiten. Harmi, että sellaista vaihtoehtoa ei ole missään kaavakkeissa... ;)

Se etten täytä nykyajan vaatimuksia työelämässä ei mielestäni tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä tai äitiä kuin työelämän uraputkessa seilaava uraohjus, jonka uratutka toimii sadan pronsentin teholla ja tulot ovat sen mukaiset. Eläkeläisen tulot ovatkin sitten sieltä toisesta päästä, mihin ei aina paista aurinko tai löydy sateenkaaren päästä aarretta, mutta olen silti tyytyväinen.

Minusta työelämä on aika raaka paikka, vaikka minun lyhyen työhistoriani aikana kassatätinä en ehtinyt paljoa huonoja kokemuksia saadakaan. Minusta kuitenkin tuntuu, että työntekijän pitäisi osata heti kaikki ja työn vaatimustaso on todella korkea. Jos et täytä niitä, niin heippa.
Nostan hattua ja korkealle kaikille perheellisille, jotka jaksavat olla työelämässä ja hoitaa silti kotia ja perhettään - itseään tietenkin unohtamatta!

♥: Selina


Mitä mieltä olette työntekijöihin kohdistuvasta vaatimustasosta työelämässä?

12 kommenttia:

  1. äiti viidelle (5v, 4v, 3v, 1,5v ja 2kk)2. maaliskuuta 2015 klo 9.38

    Siitäkin, että on kotiäitinä saa välillä kuulla siihen malliin että ai "vaan kotiäiti" . Itse olen ollut reilu viisi vuotta kotiäitinä ja vielä jatkuu vähintään yhtäkauan. Riippuen tietty siitä saammeko lapsia lisää. Kotiäitiys on mielestäni arvokas työ ja siihen pitäisi kannustaa. :)

    Sulla on muuten todella hyvä blogi. Sattumalta tuli vastaan ja olen selanut läpi varmaan jo lähes kaikki tekstisi. Todella hienosti kirjoitat , jään todellakin seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)
      Tuo on totta, että "vaan kotiäiti" -kommentit kuuluu myös arkeen. Kotiäitiys on minustakin erittäin tärkeä työ ja olen samaa mieletä, että sen pitäisi saada enemmän arvostusta.

      Kiva kuulla että pidät blogistani ja tervetuloa seurailemaan! :) Kaikkea hyvää perheellesi! <3

      Poista
  2. Ihanaa on, että olet sinut oman tilanteesi kanssa! Kyllä sitä kaikenlaista sisältöä ja virikkeitä saa elämäänsä ilman sitä työuraakin. :)

    VastaaPoista
  3. Käyppäs kurkkaan blogini, siellä on kiva haaste sinulle! ;)

    VastaaPoista
  4. Minusta kotiäitiys ja eläkeläisyys voivat ihan hyvin olla ns. työtä tai ainakin niihin verratavissa. Kotiäitiys on monasti rankempaa kuin työssä käynti. Esikoisen aikaa pidin kotiäitiydestä lomaa menemällä töihin, koin sen toisinaan jopa helpommaksi kotona olon.

    Myös eläkeläisyys voi käydä työstä ja eläkeläinen voi ola tuottelias. Tiedän monta nuorta kuntoutujaa taikka eläkeläistä, jotka ovat mukana vapaaehtoistyössä taikka ovat järjestäneet itselleen ns. järkevää toimintaa päivään, joiden perään terveet työssäkäyvät kuuluttavat.

    Minusta sinulla on hyvä ja terve asenne eläkkeellä taikka kotiäitieläkkeellä olemiseen. Ihmisen pitäisi voida tehdä sitä mistä nauttii ainakin niin hyvin ja paljon kuin siihen pystyyn. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)

      Kotiäitiys on ehdottomasti verrattavissa työhön, vaikka moni sitä vähätteleekin.

      Poista
  5. En tunne kuin "oikeita" eläkeläisiä, eli vanhoja ihmisiä. Kaikilla tuntuu ainakin olevan kiire koko ajan jonnekin, vaikkei töissä tarvitsekaan käydä.

    Miten saat aikasi kulumaan? Blogi varmasti tuo paljon sisältöä ja toki lapsikin. Mutta mitrn päiväsi kuluvat?

    Ja heti pieni korjaus, tunnen yhden nuoren eläkeläisen, joka loukkaantui kolarissa aikanaan pahoin. Hän tekee 2-3 päivää viikossa ilmaistöitä (?) yhdessä yrityksessä, vähän sen mukaan mitä jaksaa. Näin saa arkeensa jotain mielekästä tekemistä, mutta jos ei jaksa, niin saa olla ihan vapaasti myös menemättä töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi tuo elämääni paljon, mutta suurin osa päivistä menee A-murun kanssa touhutessa, leikkiessä ja askarrellessa. Elämme aivan perus arkea, mutta käyn kolmisen kertaa viikossa fysioterapioissa ja teen käsitöitä. :) Myös Avustaja tuo elämään paljon, koska päivisin Isimies on töissä, niin aikuisen seura on enemmän kuin tervetullutta. Käymme myös kerran viikossa seurakunnan kerhossa tapaamassa muita lapsia ja vanhempia. :)

      Minäkin teen ns. ilmaistyötä. Vedän kerran kuukaudessa vapaaehtoisena kipuryhmää. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! On toisinaan vaikea ajatella mitä kaikkea sitä voisi ja ehteisi tehdä jos ei kävisi päivittäin töissä. Mutta ehkä (toivottavasti) jossain vaiheessa pääsen kokeilemaan "samanlaista" kotona olemista oman lapsen kanssa :)

      Poista
    3. Olen itse nauttinut hurjasti puuhailusta kotona A-muru kanssa. En voi muuta kuin suositella! :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥