maanantai 23. maaliskuuta 2015

Toivepostaus: Meidän perheen suosikkipuuhat

Sain toivepostauksen kirjoittaa meidän perheen suosikkipuuhista. Kiitos vain toiveen esittäjälle. :)
Luonnostellessani tätä postausta, huomasin, että me touhuamme aika paljon kaikenlaista!
A-muru onkin touhukas ja helposti uudesta innostuva taapero, mutta hän osaa leikkiä ja touhuta myös yksin, mitä pidän erittäin tärkeänä asiana.

Mitä sitten puuhastelemme?

Askartelu on yksi minun ja A-murun suosikkipuuhista. Olemme askarrelleet erilaisia kortteja, A-murun onnistumiset -tarratauluja pottailua varten, A-muru on tehnyt lapsitaidetta isovanhempien, kummien ja ystävien iloksi vesi- ja sormiväreillä sekä muovailleet. A-muru pitää myös hurjasti värityskirjoista, joita Avustaja hankkiikin hänelle aina, kun edellinen on väritetty täyteen. Kiitos ihanalle Avustajalle!


Leipominen kuuluu myös suosikkipuuhiimme. Jos A-murulta kysyy, mitä hän haluaisi tehdä, niin se on monesti leivonta. A-muru pitää hurjasti leipomisesta ja jauhojen pöllyttämisestä - äitiinsä tullut neiti! ;) Olen antanut hänen myös muovailla sokerimassasta koristeita ja osallistua kakkujen koristeluun. A-muru saa osallistua myös ruoanlaittoon esimerkiksi pilkkomalla sipulia ja sekoittamalla ruokia.

Pieni leipuri.
Ja pieni kokki.
Leikeistä Kauppa- ja kotileikit ovat A-murun suosikkeja ja niitä leikitäänkin meillä paljon! Nämä leikit ovat myös minun mieleeni. Kauppaleikissä tietenkin toinen meistä on asiakas ja toinen kassalla. Leikin aikana harjoittelemme myös erilaisten hedelmien ja vihannesten nimiä ja lopulta, kun asiakkaan ostoskori on täynnä, ostokset maksetaan luonnollisesti Viza-kortilla! ;)
Kotileikeissä järjestämme A-murun arvovaltaisille pehmoleluille ja nukeille syntymäpäiväjuhlat, jolloin teemme kauniin kattauksen ja herkuttelemme pizzalla, kakuilla ja syötävän suloisilla muffinsseilla ja jäätelöillä. Myös Muumit ja Legot ovat koko perheen suosikkeja. Isimiehellä on tosin enemmän silmää rakennella A-murun toivomia Lego -taloja kuin minulla.

Leikin riemua.
Isin kanssa musisoiminen on yksi A-murun ja Isimiehen suosikkipuuhista, etenkin kitaran soittaminen. A-muru rämpyttää kitaran kieliä ja Isimies painaa soinnut ja tällä tavalla he soittavat esimerkiksi Muumi-tunnaria - kuinkas muutenkaan. ;) Joskus musisointi etenee niin pitkälle, että Isimies laulaa ja soittaa kitaraa ja A-muru on hakenut kuppeja ja kattiloita rummuiksi ja sitten onkin bändi koossa! Myös Spotify on kovassa käytössä ja A-murulla on tietenkin oma soittolista. ;)

Milloin A-muru on muka ollut noin pieni, HÄH?!
Kesäisin suurimmat ilot ja riemunkiljahdukset perheemme yhdessäolosta tulevat leikkimökistä, hiekkalaatikosta ja uima-altaasta. A-murun mummilassa on kunnon uima-allas, joten siellä saa luonnollisesti parhaimmat uintihetket. Isimies ja minä taas nautimme eniten mökin rauhasta, rantasaunasta ja sopivan viileästä järvivedestä. Oi kesä, tule jo! 

Kuvat viime kesältä.
Näin talviaikaan perheemme taas saunoo, leikkii ja telmii lumessa. Isimies ja A-muru myös luistelevat, hurjastelevat lumikolalla ja pulkkailevat.

Kuvat tältä talvelta.
Paras päivä viikossa on ehdottomasti lauantai, jolloin menemme koko perhe saunaan. A-muru rakastaa saunomista ja silloin lauletaan, leikitään ja polskitaan punkassa. A-muru saa myös heittää itse löylyä ja saa saunajuomaa. Lauantaipäivän paras osuus alkaa kuitenkin vasta saunan jälkeen ja se on varmasti A-murun viikon kohokohta, eli sipsipäivä, jolloin A-muru ja Isimies saavat pienet kulholliset joko tortillasipsejä tai maissinaksuja ja sitten käperrymme koko perhe sohvalle katsomaan A-murun valitsemia lastenohjelmia - parhautta!

♥: Selina


Mikä on teidän perheenne suosikkipuuha?

7 kommenttia:

  1. Paljon asioita, joista jää paitsi kun ei ole lapsia... :( Onneksi olen kolminkertainen isotäti, joten pienet miehet saavat sitten kaiken huomion, kun tulevat käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan - olemme molemmat niin ihastuneita pikkumiehiin :)

      Poista
  2. Ihania puuhasteluja! <3
    Lemppareita meillä on junaleikit, maatilaleikit ja ruuanlaitossa/leipomisessa Ava on nykyisin aika paljon mukana :) Myös maalaaminen on lempparia ja varmaan kaikista kivoin juttu on laulaminen, Ava osaa hurjan monta laulua jo ulkoa ja saattaa laulaa oikeasti tosi kauan putkeen eri lauluja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meilläkin lauletaan paljon! <3 A-muru osaa myös monta laulua ulkoa. Taaperot ovat ihmeellisiä!

      Poista
  3. Sähän voit opettaa A-murun valokuvaamaan ;) Ite annoin siskolle ekan kerran joskus ku se oli 2v kameran käteen. Nyt se on vähän jäänyt, mutta yritän taas saada aikaa siskon kanssa kuvailuun. Mutta kivoja juttuja teette, mä oon niin huono leipoo, että vaikea opettaa toista tai tehdä yhdessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä idea! :) Juuri luin yhdestä blogista kun bloggaajan kaksvee oli opetellut kuvaamaan jalustan avulla. Jalusta löytyy täältäkin pölyttymässä komerossa! :D

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥