maanantai 16. maaliskuuta 2015

Me vammaiset äidit olemme tavallisia äitejä

Mitä teille tulee mieleen sanasta vammainen? Onko se teidän mielestä negatiivinen sana, haukkumasana, ilkeilyä vai vain elämää, jossa toinen kärsii esimerkiksi liikunta- tai kehitysvammasta?

Itse käytän sanaa vammainen melko harvoin. En pidä sitä haukkumasanana minua puhuteltaessa vammaiseksi, mutta valitettavasti tämä sana on muuttunut haukkumasanaksi lasten keskuudessa, aivan kuten sana homo.  

"Vitsi sä oot vammanen!"

Meitä vammaisia on monenlaisia ja vammoja on monen tasoisia. On liikuntavammaisia, kuten minä ja on erilaisia kehitysvammaisia, mutta hei me kaikki olemme yksilöitä ja omia persoonia vammoistamme huolimatta. No miten äitiys sitten? Onko meillä oikeus perustaa perhe? Siis vaikka me olemmekin vammaisia? 

Ihmisillä tuntuu olevan ennakkoluulo, ettei vammainen voisi toimia äitinä tai edes hyvänä sellaisena. Eihän vammaiset voi herran jestas edes harrastaa seksiä! Miten he sitten voivat saada lapsia?
Kuten sanoin, vammainen ei henkilökohtaisesti kuulu lempisanoihini, koska vammoja on monenlaisia, monen tasoisia ja erilailla ihmisen elämään vaikuttavia, mutta keneltä se oikeasti on pois, jos naisella vammastaan huolimatta on lääketieteellisesti täysin mahdollista silti tulla raskaaksi ja toimia äitinä? Kaikista terveistä naisistakaan ei valitettavasti ole äideiksi.

En ole suinkaan ainoa vammainen äiti maailmassa, saati Suomessa, joka on kokenut ennakkoluuloja vammansa ja vanhemmuutensa suhteen. Kysyin Vammaiset äidit -facebookryhmässä muiden äitien kokemuksia ennakkoluuloista heidän äitiyttään kohtaan ja järkytyin saamistani vastauksista. Sain lukea äitien saamista lastensuojeluilmoituksista, ilkeistä kommenteista: "Onko siellä edes mitään?", kun pyörisäiti lykkäsi lastaan vaunuissa ja pitkistä...aivan liian pitkistä katseista.
Tutkin myös internetin ihmeellistä maailmaa ja löysin keskusteluita, joissa ihmisten mielestä äitiys ja vammaisuus ei vain ole oikein. Löysin kirjoituksia, ettei vammainen äiti vaan voi tarjota lapselleen tasaista kasvuympäristöä ja kun lapsi syntyy, niin syntyy jälleen uusi sijoituslapsi - parempaan kotiin! Vammaisuus voi olla näemmä myös korvien välissä.

Aikoinaan myös me jouduimme pohtimaan vakavasti perheen perustamista. Onko sairauteni kenties vaarallinen sikiön kasvulle ja kehitykselle? Voiko lapsi vammautua sairauteni vuoksi tai kärsiä muuten? Kestääkö kroppani raskauden? Pahin reaktio raskautta suunnitellessamme oli erään lääkärini reaktio hänen kuullessa raskaushaaveistamme: "Mitä sinä vauvalla teet, olethan vaikeavammainen!" Tämä ei suinkaan estänyt meitä, koska vaadimme lääketieteelliset perustelut siihen, miksi en sopisi äidiksi ja niitä ei ollut. Raskautemme oli siis enemmän kuin suunniteltu ja kun eräänä ihanana iltana tikkuun piirtyi ne kaksi viivaa, se oli sen astisen elämämme onnellisin päivä.
Itse raskausaika sujui hyvin ja en kerännyt kamalasti katseita raskauden aikana, kiitos pienen raskausvatsani. En osannut kuitenkaan odottaa niitä pitkiä katseita, kun sylittelin pientä vauvaani ja ennakkoluuloja siitä etten voisi olla äiti tai olisi voinut edes synnyttää pyörikseni vuoksi. Niin eipä ne vauvat ole ikinä mahaankaan jääneet. Pahin ennakkoluuloista liittyi siihen, ettei minun uskottu voivan imettää lastani, koska olen pyörätuolissa. Imetys tuntuu muutenkin olevan äideille, varsinkin ensimmäistä kertaa äideiksi tulleille vaikea aihe, niin se oletus, että en voi imettää vauvaani, koska en kävele tuntui suorastaan puukon iskulta! Myös Avustajaa on luultu muutaman kerran A-murun äidiksi tai A-murun ikää ja nimeä on kysytty häneltä, vaikka lapsi on istunut minun sylissäni. Olen siis ollut täysin huomaamaton välikappale - koska olen vammainen(?)

Olen kuitenkin sitä mieltä, että raskaus on aina iso päätös, on äiti terve tai ei, ja jos tuleva äiti on millään tavalla sairas tai vammautunut, on syytä kääntyä lääkärin puoleen jo raskautta suunnitellessa. Silloin voi käydä lääkärin kanssa läpi kaikki mahdolliset riskitekijät ja suunnitella valmiiksi, miten lapsen kanssa tulee pärjäämään.

Suosittelen tutustumaan muiden vammaisten äitien blogeihin ja olemaan avarakatseisempia meitä kohtaan. Me olemme hyviä äitejä, parhaita mahdollisia äitejä omille lapsillemme - vammoistamme huolimatta!

Saa tuijottaa on ihanan Elisan, CP-vammaisen äitipuolen blogi  vauvahaaveista ja elämästä erilasten vammojen kanssa. Elisa kerää blogiinsa tarinoita vammaisista äideistä ja heidän selviytymisestään elämässä ja arjessa.
Toinen blogi on suorasanaisen naisen blogi: Luumimamman tarinoita, joka kertoo elämästä, äitiydestä ja perhe-elämästä CP-vammaisena äitinä.
Erilainen tavallinen elämä -blogin kirjoittaja kirjoittaa taas elämästä sokeana kolmen lapsen äitinä.

Olen kirjoittanut äitiydestä ja vammaisuudesta blogissani aiemminkin ja pohtinut oliko valintamme perustaa perhe itsekäs ja kertonut myös raskauteeni liittyvistä ennakkoluuloista.

 

♥: Selina

Mitä mieltä sinä olet?

51 kommenttia:

  1. Ihmiset ovat valitettavan usein kovin kapeakatseisia. Jos poikkeaa massasta tavalla tai toisella joutuu helposti kärkkään arvostelun kohteeksi. Tämä johtuu varmasti paljolti ihmisten tietämättömyydestä ja ennakkoluuloista.
    Minusta vammainen (en kyllä pidä sanasta vammainen, sille on muodotunut negatiivinen sävy) voi yhtä hyvin olla hyvä äiti siinä missä ns. tervekin nainen.
    Jos vammaisen arki sujuu hyvin, joko itsenäisesti tai avustettu, miksei sitten lapsiarkikin sujuisi. Tietenkin jos vamma on sen laatuinen että se on riski lapsen terveydelle ja hyvinvoinnille eivätkä perustarpeet täyty, ei lapsen "hankkiminen" ole ehkä viisasta. Mutta kuten sinäkin sanoit, näistä asioista on varmasti hyvä keskustella lääkärin kanssa. :)
    Merkillistä että joku on ajatellut ettet voisi imettää! Eihän niitä rintoja ole siihen pyörätuoliin sidottu! Yleensäkin äidit imettävät istualteen tai makuultaan, minä en ainakaan imettänyt seisten ikinä.

    Saanko esittää postaustoiveen?
    Olen miettinyt että millainen rooli Avustajalla on elämässänne? Koetko että hän on osa perhettä?
    Tämä on siis vain toive. Ymmärrän jos et halua vastata. Tämä on vain mietityttänyt minua. :)
    Toivottavasti en ole liian tungettelevainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä ihmisiä on moneksi.
      Etkä ollut postaustoiveen kanssa tungetteleva! Itseasiassa olenkin jo kirjoittanut toivepostauksen aiheesta. Sen voit käydä lukemassa tästä:

      http://kunaitikelaa.blogspot.fi/2014/11/toivepostaus-avustajan-rooli.html

      Poista
  2. Mä en tykkää yhtään vammainen- sanasta, vaikka sitä on tullut nuorempana käytettyä. Oikeastaan puhun harvoin vammaisista, yleensä jos kerron jollekkin työharjoittelupaikastani opiskeluaikoina, jolloin kerron olleeni kehitysvammaisten kanssa, en vammaisten. Mä tykkään käyttää enemmän esim liikuntarajoitteinen.

    Onpa ollut törkeitä kommentteja! Mä nään "esteenä" (en nyt keksinyt parempaa sanaa, toivottavasti saat kuitenkin mun ajatuksenjuoksusta kiinnni:) vanhemmuudelle jos mieli on lapsen tasolla tai itsestään huolehtiminenkin tuottaa vaikeuksia. Mutta tätä on niin "meissä tavallisissakin" kuin "ei niin tavallisissa" tallaajissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain sun ajatuksesta erittäin hyvin kiinni ja osasit selittää sen paremmin kun minä yritin selittää postauksessa. Se osa jäi sitten pois kokonaan. :D

      Poista
  3. Ihan hirveitä kommentteja/huomautuksia/älyttömiä letkautuksia sanottu :O Oon aivan mykistynyt, enkä valitettavasti muuta tähän hätään keksi kuin ''HÄVETKÄÄ!'' te jotka sellaisia kehtaatte suustanne päästää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ihmiset avaavat suunsa ennen kuin ajattelevat. Myös minä lukeudun tähän joukkoon, mutta en ikinä sanoisi mitään mikä alentaisi toisen ihmisen arvoa. :/

      Poista
  4. musta tuntuu että sanasta vammainen on tullu, etenki nuorten, piirissä vaan haukkumasana. itselle se ei sitä oo koskaan ollut edes, mutta on valitettavaa että jollekin se sitä on.
    Musta kaikilla on yhtäläinen oikeus saada lapsi, oli vamma tai ei. Se ei tee äidistä tai isästä huonompaa tai heikompaa. Vammaisuus ei poista rakkautta. Oon kuitenkin sitä mieltä, että täytyy selvittää just kaikki asiat miten voi olla vaikutusta siihen lapseen, muttasitähän kaikkiem pitäis miettiä koska voihan olla olemassa joku periytyvä sairauskin mikä ei ole mikään vamma.
    Pointtina siis että vammaisella on ihan täysi oikeus vammaisuuteen, ihmisten pitäis vaan ymmärtää se eikä tuijotella inhoten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytetty: Vammaisuus ei poista rakkautta! <3
      Minullahan selvitettiin aikanaan kaikki mahdollinen, ennen kun aloin odottamaan A-murua. Ja onneksi selvitettiin. <3

      Poista
    2. Voisi ehkä lukea läpi ennen lähettämistä, vammaisuus ei poista oikeutta vanhemmuuteen oli tarkoitus loppuun rustata!:)

      Poista
  5. Minusta sana vammainen on haukkumasana vain, jos sitä käytetään siihen tarkoitukseen. Niin kuin itsekin sanoit. Aikaisempaan postaukseesi liittyen, niin nyt minun kyllä täytyy sanoa, että kyllä minä nyt pahoitin mieleni noista negatiivisista kommenteista mitä sinullekin on sanottu! Järkyttävää. Ihan en kyllä ymmärtänyt miten pyörätuoli saattaisi olla imetykseen esteenä?!?! Harvemminhan sitä kukaan muutenkaan seisaalteen imettää...
    Olet varmasti paras mahdollinen äiti tyttärellesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, harva sitä taitaa pystyä tai jaksaa seisaallaan imettää! ;D
      Kiitos Saila! <3

      Poista
  6. Itse ('terveenä') en myöskään suosi pelkkää vammainen sanaa juuri sen negatiivisen sävyn vuoksi. Käytän mieluummin esim sanoja: kehitysvammainen, näkövammainen, liikuntavammainen jne. Toisaalta, kun esim. sinä käytät itsestäsi sanaa vammainen, se jollakin tavalla hälventää sanan negatiivisuutta: vammaisetkin ovat äitejä, vaimoja, järkeviä ajattelevia ja tuntevia ihmisiä! Ja siinä ei ole mitään hävettävää. Olen saanut paljon ajateltavaa blogistasi sekä myös muutamista vammaisten lasten äitien pitämistä blogeista. Kiitos teille!
    Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että blogini on tarjonnut sinulle jotain. Mukavaa kevättä sinulle Marsa! :)

      Poista
  7. Olen elämäni aikana saanut tuhansia kertoja kuulla olevani vammainen vain koska ääneni on erilainen kuin muilla. Minulla on synnynnäinen henkitorven ahtauma. Synnyin tämän ominaisuuden takia 2kk etuajassa, alle 1 vuotiaana lakkasin kokonaan hengittämästä koska henkitorveni ei kasvanut muun kehoni mukana. Leikkauksia tehtiin kolme joista viimeinen vihdoin onnistui ja pystyin jälleen hengittämään ilman konetta. Leikkauksista minulle jäi muistoksi useita arpia ympäri kehoa josta näkyvin on kaulassani, lisäksi toinen äänihuulistani halvaantui leikkauksien yhteydessä, josta johtuen ääneni on todella käheä ja möreä naiseksi. Ääntäni lukuunottamatta olen tavallinen nuori nainen, järkeni toimii aivan normaalisti ja pystyn elämään muutenkin normaalisti. Tai no enpäs pystykkään, muiden ihmisten mielestä kun olen kehitysvammainen jota on oikeus kohdella kuin roskaa. Koko kouluajan olin rankasti koulukiusattu ja vaikka luulisi että aikuis maailmassa osattaisiin käyttäytyä normaalisti niin ei.. Monet työpaikat on jäänyt saamatta kun olen huomannut haastatteluissa kuinka heidän kohtelu minua kohtaan muuttuu täysin kun avaan suuni, lisäksi työpaikoilla olen monesti kuullut arvostelua olemuksestani ja minulle on kerran jopa tultu sanomaan että saanko vammaistukea! Että näin...

    Mielestäni tuo mitä olet joutunut kokemaan, epäilykset sun muut ovat suorastaan tyrmistyttäviä, miten tuollaista voi edes ihminen joutua kokemaan, etenkin lääkärin toimesta! Olet rohkeasti oma itsesi ja vaikka löysinkin blogisi vasta hiljattain, on asenteesi elämää kohtaan kärsimyksistäsi huolimatta todella ihmeellinen, josta monet saisivat ottaa opiksi! Olet hieno persoona ja uskon että olet maailman paras äiti juuri tuollaisena kuin olet omalle lapsellesi! <3 ihanaa ettet antanut epäilysten lannistaa haaveissasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tarinastasi Spireida! <3
      Ikävä kuulla että lapsuutesi ja nuoruutesi on ollut sairautesi vuoksi rankka, mutta tekstistä päätellen vaikutat vahvalta ihmiseltä. Ihmiset osaavat sitten olla törkeitä, mutta käännä se voitoksi ja vahvuudeksi ja anna heidän olla omassa arvossaan.

      Poista
  8. Hei, hienosti olette pärjänneet ja ihanaa, että teillä on A-muru. Itse miettisin vastaavassa tilanteessa lähinnä sitä, että kun itsekin tarvitsen koko ajan yhteiskunnan apua, että selviydyn päivästäni, niin miten pystyn huolehtimaan pienestä vauvasta/lapsesta? Vastaus: yksin en selviytyisi eli vauva/lapsi tulee jo lähtökohtaisesti toisten vastuulle.
    Toki lapsella on isä ja muut tukiverkostot, mutta siltikin... Niinpä itse en lapsia hankkisi.
    Kaikkea parasta teille tietenkin toivon ja paljon terveitä päiviä sinulle ja iloisia hetkiä A-murun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi ja näkökulmastasi. Pohdimme näitä asioita vakavasti ennen kun tulimme raskaaksi ja selvitimme kaikki mahdollisuudet, mistä voimme hakea apua tarvittaessa. Kuten sanoit, olemme pärjänneet hyvin. :)

      Kaikkea hyvää myös sinulle!

      Poista
  9. Asenne ensimmäisenä. Se että kykenee näkemään laajemmin ja myöntämään itselleen heikkoutensa. On muutakin kuin se halu rakastaa, kun se ei ole vain sitä vauvantuoksuista aikaa. Se toukka löytää jalkansa ja sitten kasvetaan lujaa.

    Mä olen siis nähnyt sen kurjemman puolen tässä, kun hankitaan lapsi, ja sitten ei ole ollut kykyä hoitaa itseäänkään. Itseasiassa jopa aika hurjin kääntein mentiin. Vanhemmat halusi lasta todella ja rakastaa lastaan syvästi. Apua heistä ei ollut hakemaan ja ongelmat on kasvaneet isoiksi lapsen kasvaessa. Siinä on vaikea rakastaa sitä lasta joka pistää vanhempansa matalaksi.

    En ole vammaisten lasten hankintaa vastaan missään nimessä. Ongelmia on ihan niilläkin joiden pitäisi olla varustettu toimivalla kropalla ja pääkopalla. Se että kykenee olemaan aikuinen ja hakemaan jopa sitä apua tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin kommentistasi ja näkökulmastasi! Sinä ja edellinen kommentoija saitte minua ajattelemaan enemmän asiaa toiselta kantilta. Kirjoituksenihan oli lähinnä puoltava, vaikka mainitsinkin että asioista on hyvä ottaa selvää riskeistä ym. On myös totta, että terveilläkään ei lasten kasvatus onnistu ja uskon että me osaamme kasvattaa A-murusta tasapainoisen aikuisen joka kantaa tulevaisuudessa kortensa kekoon.

      Poista
    2. Niin tarkoitukseni ei ollut kritisoida mitenkään teitä, vaan tuoda vaan erilaista kulmaa. Elän itsekkin puolison kanssa joka törmää ihmeellisiin ja ilkeisiin ennakkoluuloihin vieraiden ihmisten taholta.

      Poista
    3. En ottanutkaan kommettiasi kritiikkinä. Se oli asiallinen ja avasi myös omia silmiäni. :)

      Poista
  10. Harmi, että ihmisillä on niin paljon ennakkoluuloja.. :/ Olet varmasti todella hyvä äiti!! :)

    VastaaPoista
  11. Mulle tuli tosi paha mieli tästä kirjotuksesta. Miten ihmiset voi olla noin julmia, ilkeitä ja idiootteja!
    Olet upea äiti A-murulle <3

    VastaaPoista
  12. Sä oot just täydellinen äiti <3 mun miehellä on kanssa kehitys vamma (ollut jo syntyessää) ite en ymmärrä ihmisii jotka tuomitseen ja tyylii kehitys vammaiset maanrakoon ja myös niit ihmisii että kans erityis luokan käynneennä oon saannut kuulla että ootsä joku v""n vammanen kun oot erityisluokkalla ... Mä ainakin oon oppinu arvostamaan kehytys vammaisia kun oon löytänyt mieheni ja tajunnut sen että et sä itte sille mitään voi vaikka kuinka haluisit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja! <3 Eihän kukaan voi sairauksilleen tai vammoilleen mitään, mutta niiden kanssa on vain opittava elämään. :)

      Poista
  13. Minä henkkoht inhoan sanaa vammainen. Sillä on negatiivinen sävy ja sillä määritellään ihmistä liikaa. Oma oloni helpotti henkisesti kun lakkasin itse viittaamasta itseeni vammaisena, määrittämästä itseni vammaiseksi ja aloin olla vain minä.
    Se on käsittämätöntä millaisia reaktioita, päätelmiä ja käsityksiä jotkut vetävät pelkästään siitä, että toinen istuu pyörätuolissa. Unohtamatta suhtautumista ja kommentteja. Toki heitäkin onneksi on, jotka osaavat nähdä erilaisuuden yli ja kohtaavat toisen ihan vain ihmisenä.
    Olen onnekas siinä, että sain taisteltua itseni pyörätuolista pois. Sairauteni ei parane ja on jossain määrin etenevä, joten mikään pysyvä tilanne tämä ei välttämättä suinkaan ole. Mutta on hämmentävää huomata, mikä ero siinä on kun nykyään näytän "normaalilta" vaikka ihan yhtä olen edelleen sairas ja se vammainen. Ulkopuoliset eivät vain näe sitä enää. Olen tällä hetkellä raskaana eikä kukaan ulkopuolinen tai tuntematon ole asiaa kritisoinut, koska olettavat automaattisesti minun olevan kuin kuka tahansa muu terve. En ole kokenut aiheelliseksi korjata tätä olettamusta. Helpompi itsellenikin niin. En halua ajatellakaan, mikä suhtautuminen olisi jos kelailisin mahani kanssa pyörätuolilla tuolla ihmisten ilmoilla. Kannan tarpeeksi huolta jo itsekin, ilman töykeitä kommentteja, siitä miten pärjään äitinä haasteideni kanssa. Mutta onneksi heikkoina hetkinä mies vannoo, että tulen pärjäämään ja että eihän minun yksin tarvitse lapsesta huolehtia, hänkin on siinä.
    -Pihka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Toivon sinulle kaikkea hyvää raskauden ja sairauden suhteen. <3
      Meillä oli miehen kanssa sama juttu, eli jos en pärjää niin mieheni on sitten paikalla. Näinhän sen pitäisi olla kaikissa parisuhteissa.

      Poista
  14. Heips! :)

    Blogissani on haaste sinulle. Aurinkoista päivää <3
    http://live-enjoy-and-love2.blogspot.fi/2015/03/the-liebster-award.html

    VastaaPoista
  15. Kääk! Ihan sikahyvä postaus :) Kirjotat tosi hyvin! Ja hyvästä aiheesta. Peukkua!

    VastaaPoista
  16. Upea, ajatuksia herättävä teksti Selina!

    Olen huomannut nyt parin vuoden aikana, että ihmisillä on aina ennakkoluuloja jo meitä ei-vammaisia äitejä kohtaan, aina olet liian laiha/lihava/vaativa/avoin/herkkä/suojeleva/tyhmä/älykäs.... Vammaisuus pyörii sit vielä ihan omassa sarjassaan, sillä monellakaan ei ole kokumusta vammaisista ihmisistä, saatikka vanhemmista.

    On todella helppo arvioida kirja kannen mukaan tutustumatta sisältöön. Varsinkin kun sisältö on todella erillainen omaan maailman kuvaan verrattuna. Toisia jopa pelottaa kaikki erilainen ja tuomitaan kaikki itselle uudet asiat pelottavina ja väärinä, eikä vaivausuta edes yrittämään ymmärtämistä. Ja noiden pelkojen ja ennakkoluulojen purku onkin sitten vaikeaa kun niihin on kerran tarttunut.

    Btw. Hassua, mutta en ole osannut koko sinä aikana kun olen sun juttuja lukenu ja on rakennettu Mammaliigaa tajunnu/aatellu että sä olet "vammanen äiti". :D Oon kyl monesti pohtinu miten hieno ihminen sä olet, kuinka virkistävän erilainen olet ja miten rohkeasti ja avoimesti kerrot itsestäsi. Älä siis anna ihmisten lokeroida sua johonkin ahtaaseen laatikkoon vain sen takia mitä sairastat. Jos joku ei viitsi tutustua suhun ennen tuomitsemista, se on hänen menetyksensä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanski! <3 Ihana kommentti! <3

      Tuo on niiin totta että ihmisiä arvioidaan ja arvostellaan ihan mistä syystä tahansa. Sinun kirjavertaus oli niin hieno, että meni kylmätväreet!

      En varsinaisesti lokeroi itseäni, mutta tavallaan teen sen, koska se on vähän niin kuin yhteiskunnan painostusta. Saan vammaistukea ym. mutta ei se minua häiritse, koska teidän mikä olen. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut etten anna sairauden määritellä itseäni, vaan olen aina minä. :)

      Poista
    2. Sitä juuri tarkoitin. Omana itsenään jokainen on paras versio itsestään, jos yrittää olla muuta tulee vaan itse onnettomaksi. Mutta niin tai näin, huonoa äitiä susta ei saa tekemälläkään! ;)

      Poista
  17. Sekä vammaisen, että aivan "normaalinkin" äodin tulisi miettiä asiaa ennen lapsen hankintaa. Miten selviytyä äitiydestä,pystyykö tarjoamaan lapselle turvallisen ja rakastettavan lapsuuden yms.

    Sillä ei ole väliä onko apuna avustaja, lapsenhoitaja tai mitä vaan. Kunhan se vanhempi on henkisesti oikealla tasolla ottamassa vastuuta lapsen kehittymisestä. Sillä ei ole mielestäni niinkään väliä jos joku toinen auttaa lapsen kasvattamisessa fyysisesti. Lapsi kyllä tottuu siihen, että esimerkiksi avustaja nostaa hänet ylös kaatuessaan, mutta äiti esimerkiksi lohduttaa lasta sen jälkeen.

    Eli mielestäni lapsen "saa hankkia", kunhan on henkisesti siihen kaikin puolin valmis. Esimerkiksi alkoholisti ei pysty edes henkisesti tarjoamaan lapselle sitä oikeaa turvallisiuden tunnetta, ellei sitten juo vain silloin kun lapsi on kokonaan pois kotoa.

    VastaaPoista
  18. Sä olet täydellinen äiti ja jos A saa puoletkaan sun asenteesta, positiivisuudesta, kannustavuudesta ja elämän ilosta niin hän pääsee varmasti pitkälle <3

    VastaaPoista
  19. Sä et tiiä kuinka iloiseks mä tuun kun joku ymmärtää :)
    Vammaiset vanhemmat antaa mulle voimaa ja uskoa siihen että mä ja tyttöystäväni pystytään olemaan hyviä vanhempia vammoistamme huolimatta.
    Vamma on vain pieni osa mua ja hyvällä asenteella pärjää pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahtava juttu, että tulit postauksesta iloiseksi! <3

      Poista
  20. Ajatuksia herättävä teksti. En ole koskaan voinut kuvitellakaan ettei vammainen nainen voisi olla äiti. Miten voi olla edes mahdollista näin ahdasmielisyys? Koska siis käytännössäkatsoen eihän esimerkiksi imettämiseen tarvita jalkojen toimintakykyä millään tavalla? Autonkaan ajaminen ei nykyään ole kaikille vammaisille mitenkään ongelmallista, jos on joku erikoisauto. En voi ymmärtää tällaista. Omalta kohdaltani muistan vaan yhden tapauksen kun siskoni oli pitkän aikaa pyörätuolissa vaikean sydänvian ja sen aiheuttaman hapenpuutteen takia. Olimme laivalla ja siskoni tanssi pyörätuolineen ja happilaitteineen päivineen miehensä kanssa tanssilattialla ja kukaan muu ei uskaltanut mennä samalle tanssilattialle :( No, enemmän tilaa meille! Mutta voimia ehdottomasti kaikille "erikoisäideille", mä tsemppaan täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään ei saisi olla erilainen. Tai olet minkälainen tahansa, aina joku keksii valitettavaa, mutta minä olen oma itseni ja kelpaan itselleni juuri tällaisena, miksen siis muillekin? :)
      Koettu on tuo siskosi tilanne. Toivon että hän voi jo paremmin! <3

      Poista
  21. Hieno kirjoitus! Nyt kun löysin blogisi ja olen ahminut paljon tekstejäsi, niin eihän ole epäilystäkään ettetkö olisi ihana äiti ja vaimo ja miehesi ihana isä ja aviomies. Ihmettelen kyllä mm. lääkärin kommenttia haaveestasi saada lapsi... Kyllä toiset ovat ahdasmielisiä...

    Ihanaa kevättä sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
  22. Voi apua, millaisia asenteita ja ennakkoluuloja ihmisillä on! Olenkin todella iloinen, Selina, kun kirjoitat tätä blogia ja ehkäpä sitä kautta edes osa ennakkoluuloista hälvenee. Nauti äitiydestäsi ja jatka samaan malliin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin! :) Nautin ehdottomasti äitiydestä ja jatkan samaan malliin! :)

      Poista
  23. Kenestä tahansa voi tulla vammainen äiti. Miten se tuntuu niin monelta unohtuvan? Mistä näitä tökeröitä lääkäreitä oikein syntyy? Sitten on meitä äitejä, joiden vamma ei aina näy päälle, mutta rajoitteet voivat olla todella invalidisoivia. Niistäkin ehkä kirjoitan joskus, kunhan sulattene nyt synnytyskertomukseni julkaisua: https://pienimerenneito.wordpress.com/2016/04/30/kunpa-haikarat-toisivat-vauvan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja linkistä! Käyn ehdottomasti kurkkaamassa blogiisi! :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥