sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kuudes blogikuukausi, miltä tuntuu?

Noin puolivuotias vauva osaa MLL:n vanhempainnetin mukaan tarttua esineisiin ja viedä ne suuhun. Silloin puhkeaa yleensä ensimmäinen hammas. Puolivuotias osaa myös kääntyä, harjoittelee istumista ja alkaa vierastamaan. 

 

Puolivuotias A-muru oli iloinen ja hyväntuulinen vauva. Hän liikkui pyörimällä ja maisteli soseita. A-muru myös vierasti, äänteli ja harjoitteli istuma-asentoa. 

Pituutta A-murulla oli 69 cm ja painoa vähän päälle 8 kiloa. Hampaita ei tullut, vaikka niitä kovasti odotettiin!

 

No mitä puolivuotias Kun äiti kelaa -blogi osaa? Tarttua paremmin vaikeimpiin aiheisiin, joista ei ehkä aiemmin olisi uskaltanut kirjoittaa. Kirjoittaa välillä "mitä sylki suuhun tuo -fiiliksellä", eikä pingota ja pohdi postausideaa päässään niin puhki, ettei siitä ole mitään enää jäljellä. Saavuttaa yhden luomistaan blogietapeistaan - 100 lukijaa! Harjoittelee ulkoasun ja kuvien muokkaamista ja tutustuu uusiin blogituttaviin ja Kaksplus-kollegoihin 

-aikamoiset 6 kuukautta!


Toteutin tämän blogikuukauden aikana peräti kolme haastetta: Millainen äiti olen -haasteen, Kun äiti mielensä niin pahoitti -haasteen ja #kehukumppania -haasteen. Olen saanut tämän blogikuukauden aikana peräti 4 uutta haastetta, joten tulevasta blogikuukaudesta onkin tulossa haasterikas kuukausi!


Kuudennen blogikuukauden luetuin postaus oli Miten kertoa lapselle, että äiti lähtee sairaalaan? Kiitos kaikille ihanista kommenteista ja tsempeistä!

Leivontaa ja muuta kivaa viimeisenä kotipäivänä.
Yksi mukavista postauksista oli Botoxia luomeen ja hymyä huuleen, koska sain KERRANKIN kertoa jotain positiivista sairauteeni liittyen. Myös Hei sori, mä oon harvinainen oli hauska postaus kirjoittaa. Tästä piti tosin ensin tulla vuodatuspostaus kaikesta vaikeudesta mitä Pissipäiden ja minun välilläni on harvinaisesta sairaudesta johtuen. Jotenkin siinä vain sitten kävi näin. :D
Tärkeimmät postaukset on omistettu rakkaimmalleni, eli Isimiehelle #kehukumppania ja Tämä postaus on sinulle -sarjan postaukset. Nämä kaikki postaukset on kirjoitettu suoraan sydämestä.

#Kehukumppania, Isimies ja A-muru.
Oli myös jälleen ihanaa jakaa teille Kokemuksia ja kohtaloita -postaussarjassa Millan tarina elämästä dystonian kanssa.

Millan elämää dystonian kanssa.
Haastavin ja myös yksi tärkeimmistä postauksista oli Me vammaiset äidit olemme tavallisia äitejä. Huomasin julkaisun jälkeen lukiessani postausta uudelleen, että minulla oli hyvin suppea ja "vammainen" lähtökohta ja ajatus postaukselle ja että aihe on paljon laajempi. Kiitos kovasti kaikille postaukseen kommentoinneille! Annoitte minulle paljon ajattelemisen aihetta, mutta en silti muuttaisi postauksessani mitään. "Seison" sanojeni takana! ;) Koin myös haastavaksi, mutta silti tärkeäksi postauksen Kun äiti yrittää olla äiti.


Mitähän seuraava puolivuotinen tuo tullessaan? Ainakin kaksi mukavaa yhteistyötä ja paljon samanlaista, rehellistä Selinaa iloineen ja suruineen.

Kiitos teille ihanat, että olitte jälleen mukana ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille!

♥: Selina

Mitä teille jäi mieleen kuudennesta blogikuukaudesta?  

Ps. Tänään on isosiskolle suuri päivä, kun pikkusisko on osoittanut kasvamisen merkkejä siitä vaahtosammuttimen kokoisesta riiviöstä, joka tuhosi huoneessani maagisesti kaiken mihin koski. Tänään pikkusiskoni pääse ripiltä ja tämä isosisko pyyhkäisee hihaansa konfirmaatiossa kyyneleen jos toisenkin onnesta, ilosta ja ylpeydestä. 

-Rakastan sinua E! Isosiskon yksi etuoikeus on saada rakastaa pikkusisarustaan aina enemmän!

6 kommenttia:

  1. Onnea saavutetuista etapeista ja paljon lisävuosia blogillesi :)

    VastaaPoista
  2. Onnea puolivuotiaalle :) Minulle jäi mieleen se, että löysin blogisi ja ihastuin :) Tervetuloa joskus lukemaan minunkin postauksiani paijaqo.blogspot.fi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kävin pikaisesti kännykällä luuraamassa ja minulla olikin ajatuksissa tulla koneella oikein ajan kanssa katsomaan blogiasi! :)

      Poista
  3. Onnittelut ihanasta blogista! Aurinkoa viikkoosi <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥