torstai 19. maaliskuuta 2015

Kun äiti ei parane

Nyt kun olen ollut sairaalassa jo vähän päälle kaksi viikkoa, niin huomasin, ettemme ole koskaan Isimiehen kanssa kertoneet A-murulle, miksi olen sairas tai mikä sairaus minulla ylipäätään on. Onhan A-muru vielä pieni, eikä hänen tarvitsekaan tietää kaikkea, mutta hän on ikäisekseen taaperoksi harvinaisen terävä tyyppi ja minua suorastaan pelottaa ajatuksena se, kuinka valtavan vastaanottavia hänen ikäisensä lapset ovat. Taaperot ymmärtävät yllättävän paljon. 

A-muru on varmasti huomannut koko pienen elämänsä ajan, että olen erilainen äiti. Tämä äiti ei hypi, tanssi tai kanna reppuselässä. Tämä äiti ei leiki hippaa tai piirileikkiä. Olen erilainen - nyt vähitellen enemmän myös jatkuvasti kasvavan ja kehittyvän A-murun silmissä. 
A-muru on iästään huolimatta ottanut upeasti rajoitteeni. Hän tuntuu jopa ymmärtävän, miksi olen välillä sairaalassa – koska minun on pakko. Kun hän käy minua sairaalassa katomassa, hän on ollut joka kerta ihailtavan reipas ja tuo tullessaan aina leluja mukaan. Sitten me leikimme yhdessä sen pienen hetken, kun hän on minua tapaamassa.

Miksi en sitten ole kertonut A-murulle, ettei hänen äitinsä koskaan tule kävelemään tai leikkimään hippaa? Tanssimaan ja kantamaan repparissa?
Koska en tiedä onko vielä sen aika.

Kun sen aika tulee, niin uskon huomaavani, että nyt A-muru on valmis...ja minä olen valmis.
Mitä sitten sanoisin? En usko, että äidillä meni hermot -vitsi uppoaa A-muruun yhtään sen paremmin kuin yhteenkään lääkäriin tähän mennessä, eikä faktat kylmästi tiskiin -tyyli sovi minulle.
Uskon, että tulen olemaan rehellinen, mutta samalla rakastava ja kerron, ettei minulla ole hätää, eikä sairauteni tule koskaan, ei missään tapauksessa, vaikuttamaan siihen rakkauden määrään, joka minulla häntä kohtaan on.

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta päteekö se lapsen kohdalla?


♥: Selina


Mitä sinä tekisit minun asemassani?


Ps. Tänään on se päivä, kun saan rutistaa taas tytärtäni, suukottaa poskelle, silittää hänen kauniita hiuksiaan ja sanoa hänelle katsoen hänen kauniisiin sinisiin silmiinsä: "Äiti sinua rakastaa, eniten maailmassa!". Tänään pääsen kotiin!

32 kommenttia:

  1. Ihanaa kun pääset kotiin.<3. Täällä ollaan ihan tippa linssissä

    VastaaPoista
  2. Kyllä minä kasvatuksen ammattilaisena ja äitinä antaisin sellaisen neuvon, että puhutte asioista niiden oikeilla nimillä. Te puhutte asioista varmasti jo nyt sellaisissa tilanteissa, joissa lapsi on läsnä, mutta puhe ei ole osoitettu lapselle. Nämä käytetyt sanat ym. kuuluvat jo lapsenne sanavarastoon passiivisina ja aktiiviseksi ne tulevat siinä vaiheessa, kun tulevat lapsen kehityksen myötä. Lapsen kohdalla ainoa tieto, joka lisää tuskaa on tieto vanhemman kuolemasta siinä vaiheessa, kun lapsi ei vielä ymmärrä kuolemasta mitään.

    VastaaPoista
  3. Miten ihanaa että pääset kotiisi perheesi luo!<3

    VastaaPoista
  4. Uskon, että sinä kyllä tosiaan tiedät milloin on aika kertoa. Se tullee ihan luonnollisesti arkisessa tilanteessa, kun lapsi esim. kysyy jotain asiaan liittyvää. Tuskin se 'virallinen' "Tuleppas lapsi tänne, äitillä on vähän asiaa" -tilanne tarvitsee olla. Lasta kuunnellen, on minun ajatus.
    Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Uskonkin, että tulen toimimaan juuri noin. ♥

      Poista
  5. Kotiinpääsylle iso tykkäys!! :) Mä olen ajatellut, että isoissa asioissa odotan, kunnes tytöt kysyvät asiasta. Sitten vastaan tiivistetysti ja katson, riittääkö se vai tuleeko jatkokysymyksiä.

    VastaaPoista
  6. Voi kun ihanaa, että pääset kotiin!! Anna ajan kulua, tunnet kyllä kun on sopiva hetki kertoa lapsen tahtisesti.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että pääset kotiin<3
    Itse aihe on todella vaikea, eikä siihen varmasti ole oikeita ratkaisuja. Varmaan pääasia on olla avoin, että lapsi kasvaa mukaan sairauteen, mutta missä määrin ja missä iäsää, en todellakaan osaa sanoa. Mä oon myös miettinyt aihetta omalta kantiltani, että onko ok että lapsi näkee kun mua pistetään (reaktiot vaihtelevat aika paljon, kun toisinaan sattuu niin prkleesti ja toisinaan ei tunnu missään), pitäiskö tehdä aina salaa vai nimenomaan antaa katsoa, mitä selittää ja miten? Vaikea aihe, todella vaikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vaikea aihe. Olen itse antanut A-murun nähdä hoitotoimenpiteitä, esim. pegin suhteen, mutta jotenkin siitä on tullut aina morkkis. :/
      Kiitos sinulle Minna! ♥

      Poista
  8. Et sinä ole lapsen mielestä erilainen. Olet hänen täydellinen rakas äiti juuri näin. Lapsi kasvaa ympäristöönsä ja kun asiat on aina näin, niin ne on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanasti sanottu! Kiitos! ♥
      Niin ja näinhän se on.

      Poista
  9. Meidän poika kysyi jo viime kesänä (ollessaan 2v )kaupungilla pojasta, joka istui pyörätuolissa, että miksi poika pyörätuolissa. Pojan mummo oli ihana, kun huomasi miten pieni lapsi oli kyseessä, ihmetteli ääneen, miten jo tunnistaa pyörätuolin. Oli isoukin nähnyt pyörätuolissa, niin siitä sen tunnisti. Nyt vajaa 3v:llä olikin loppumaton miksi-kysely aiheesta.. Miksi ei jalat toimi, mutta miksi. Ja nämä vain jatkui :) onneksi tällä kertaa kotona, eikä muiden kuullen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset (ja aikuisetkin) ovat kysyneet minulta suoraan miksi olen pyörätuolissa. Olen kertonut heille ettei minun jalkani toimi ja pyörätuoli on nyt jalkani. Lapset ovat hellyyttäviä. ♥

      Poista
    2. Tuo onkin hyvä jatko, että pyörätuoli on nyt jalat. Kun se ei pelkästään vastaukseksi vajaa 3 v:lle riittänyt,että jalat ei toimi. Kun kysymys jatkui, että miksi ei toimi. Ja siitä edelleen, että miksi on sairaus..

      Poista
    3. Tuota vaihetta täälläkin odotellaan! :D

      Poista
    4. Sit tuleeki lapsen suusta, miksi oi miksi? :D

      Poista
  10. Vaikka en tunne sinua henkilökohtaisesti, oli ilahduttavaa kuulla että pääsit kotiin murujesi luokse <3 Oikeasta ajasta en osaa sanoa vaan luulen itsekin, että A-muru on kasvanut tilanteeseenne, hänelle olet se juuri oikea äiti sellaisena kuin olet. Kysymyksiä tulee varmasti kun lapsi kasvaa ja niihin on mielestäni hyvä vastata totuudenmukaisesti, mutta lapsen ikätaso huomioiden.

    VastaaPoista
  11. Mun isällä on toinen silmä leikattu ja sen vuoksi silmä on kauttaaltaan punainen. Ala-asteella joku luokkakaveri sitten kysyi miksi mun isän silmä on punainen. Tjaa-a. En osannut vastata, koska en ollut huomannut koko asiaa. Äidilläni taas on aina ollut krooninen sairaus, joka on sisältänyt paljon lääkkeitä, tutkimuksia ja sen sellaista. Nyt tiedän, että muut ihmiset ovat olleet sairaudesta kovastikin huolissaan, minä en koskaan. Syy on se, että minä koin sen kaiken arkena ja toisaalta en nähnyt kipua ja asiat eivät koskaan tulleet yllätyksenä. Eli mä luulen, että lapsi pitää erikoisena luultavasti jotain sellaista, mitä et edes huomaa ja ne asiat, mitä sä pidät erilaisena, ei välttämättä merkitse A-murulle mitään. Tarkoitan siis sitä, että ei sitä osaa kaivata äidin reppuselkään, jos ei siellä ole koskaan keikkunut.

    Hoitotoimenpiteet ovat mun mielestä sellaisia, että ne on hyväkin näyttää. Kaikenlainen salailu on lasta kohtaan väärin (siis mun mielestä) ja silloin niistä voi tulla myös tabuja. Paitsi, jos tilanteisiin liittyy pelkoa ja kipua. Äidin pelko, huoli ja kipu ovat kuitenkin lapselle usein yhtä todentuntuisia kuin lapsen oma pelko ja kipu. Luulen.

    Mutta mä siis uskon, että te osaatte hoitaa tilanteet A-murun kanssa hienosti ja ajallaan.

    T. erilaisten vanhempien erilainen lapsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle tuhannesti kommentistasi. <3 Minulla ei ole tämän enempää sanoja, mutta voin kertoa, että muutama kyynel pääsi...

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥