keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Uusi blogiyhteistyökumppani:

http://www.melliecodesign.com/
Klikkaa itsesi Melli EcoDesignin sivuille ja verkkokauppaan!

Joku on ehkä saattanut huomata blogin sivuun ilmestyneen uuden yhteistyökumppanin. :)

Onko Melli EcoDesign teille tuttu? Melli EcoDesign on perustettu vuonna 2012 perustajansa lapsien innoittamana. Nimensä yritys on saanut perustajansa Melli-tyttären mukaan, joka syntyi vuonna 2010 pienenä keskosena. Pienen Mellin selviämismahdollisuudet olivat pienet, mutta hän näyttikin kaikille ja pääsi sairaalasta kotiin 5 kk ikäisenä, pienenä keijukaisvauvana.

Pienillä keskosilla on paperinohut ja herkkä iho, joten perustajaäiti halusi luonnollisesti etsiä tyttärelleen mahdollisimman pehmeitä ja helposti puettavia vaatteita. Tässä hän kohtasi kuitenkin haasteita, koska keskosille tarkoitetut vaatteet eivät olleet käytännöllisiä, tarpeeksi pieniä Mellille saati ekologisia.
Perustaja sai vuonna 2012 poikavauvan, jolla iho oli yhtä herkkä ja allerginen, kuin pienellä sisarellaan, joten asiantuntijoiden avustuksella valmistui herkälle iholle sopiva, elokoginen ja kotimainen Melli EcoDesign -lastevaatemerkki. Siinä vasta vahva, intohimoinen ja lapsiaan ajatteleva leijonaemo!

Melli EcoDesign -lastenvaatteet on suunniteltu pitkäikäisiksi, kestäviksi ja lasten herkkää ihoa ajatellen. Melli EcoDesignilla on myös valikoima aikuisten vaatteita.
Vaatteiden puuvilla on laadukasta, pehmeää ja kestävää GOTS-sertifioitua 100% luomupuuvillaa. Tämä materiaali on oman aikaisemman Melli-kokemukseni perusteella ihanan pehmeää ja kestävää hellää lapsen ihoa vasten.

GOTS tarkoittaa laajaa tekstiilien ekologisuuden ja eettisyyden sertifikaattia, joka kattaa koko tuotantoprosessin luonnonmukaisesti viljellystä raaka-aineesta koko tuotantoketjun läpi lopulliseen tuotteeseen asti. Huomioon otetaan myös ihmisten ja eläinten hyvinvointi. Vain luonnonmukaisesti viljellyt luonnonkuidut (väh. 95%) voivat saada GOTS-sertifioinnin. Lähde: Vihreät Vaatteet -nettisivu.

Melli EcoDesign on myös panostanut vaatteiden mukavuuteen. Ylimääräisiä saumoja on karsittu ja sekä tuotemerkkietiketti että kokolappu löytyvät vaatteen ulkopuolelta suurimmasta osasta malliston vaatteista.
Lastenvaatteiden kokoluokitus on pikkuruisesta koosta 36 cm isompaan juniorin 140 cm. Koot ovat lisäksi käytännöllisiä tuplakokoja eli kahden koon vaatteita, mikä mahdollistaa pidemmän käyttöajan.

Kankaiden kuoseista ja väreistä minulla ei ole pahaa sanottavaa. Ne ovat mielettämän kauniita ja harkittuja ja sopivat niin tytöille kuin pojillekin. Lisäksi jokaisella kuosilla on oma pieni tarinansa ja niissä seikkailee pieni Melli-pupunen.
A-murun aiemmin hankittuja Melli-vaatteita on pidetty ja pesty hurjasti, eikä kangas ole kulunut, nyppääntynyt tai kärsinyt. Näin laadukasta kangasta on nykyään vaikea löytää!

Yritys on panostanut mielestäni erityisen hyvin pienten keskosvauvojen vaatteisiin. Vaattet on suunniteltu myös sairaaloihin sopiviksi, eli ne on helppo pukea ja riisua ja ovat pienille vauvoille miellyttäviä käyttää. Myös mahdolliset hoitotarvikkeet, kuten kanyylit ja saturaatiomittarit on otettu suunnittelussa huomioon.
Myös valmistuksessa on kiinnitetty huomiota pienten keskosten herkkään ihoon, eli vaatteet on valmistettu ilman sivusaumoja, etteivät ne aiheuttaisi painaumia herkkää ihoa vasten.

Melli EcoDesign-lastenvaatemerkki panostaa ekologisuuden lisäksi myös kotimaisuuteen. Vaatteiden suunnittelu, kankaan valmistus ja painanta sekä ompelu tehdään Suomessa kotimaisia materiaaleja käyttäen, mikä on mahtavaa! Vaatteille on sen vuoksi myönnetty kotimaisesta tuotteesta kertova Avainlippu-merkki.

Olen erittäin onnellinen yhteistyöstä Melli EcoDesignin kanssa, koska arvostan kotimaista työtä ja ekologisuutta vaatteissa.

Myöhemmin onkin tulossa mukava yhteistyö Melli EcoDesignin kanssa, kun saamme A-murun kanssa testata eräitä heidän uutuustuotteitaan! :)

Mitä kotimaisuus, laadukkaat materiaalit ja ekologisuus merkitsee teille lastenvaatteissa? 

3 kommenttia:

  1. Ehdottomasti tutustun tähän tarkemmin! Olen enenevässä määrin kiinnostunut kotimaisesta tuotannosta jota tahdon tukea, ja ekologisuus on ehdottomasti iso plussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ehdottomasti tutustumassa! Suosittelen vaatteita lämpimästi aikasemmista omista hyvistä kokemuksista! Siksi olenkin niin onnellinen että teemme blogiyhteistyötä! :)

      Poista
  2. Pakko kommentoida, vaikka postaus onkin vanha. Mulla 3,5kk poika eikä muuta enää osteta melkeen kun mellin vaatteita. On ne vaan niin ihania :) meillä käytetään koko perhe näitä. Ihanaa, että tällaisia kotimaisia merkkejä löytyy.

    LAPSEKKAANA

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥