sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Täällä taas...


Olen siis jälleen sairaalassa ja olenkin ollut jo jonkin aikaa.

Torstai-iltana minulle iski lamaannuttava päänsärky, jonka aikana kasvojen oikea puoli ja oikea käsi puutuivat täysin ja oikea silmäluomi meni veltoksi. Isimies tilasi heti ambulanssin, joka tulikin kiireellä paikalle. Sairaalassa pääsin heti tarkkailuosastolle ja sieltä minut siirrettiin neurolle jatkotutkimuksiin.

Minulta on tähän mennessä poissuljettu vakavampia sairauksia esim. aivoverenvuoto, mutta oireet jatkuivat edelleen, eli silmäluomi roikkuu ja kasvoissa on tuntopuutoksia, joten olen luonnollisesti osastolla seurannassa ja nyt viikonloppuna täällähän ei tapahdu yhtään mitään.
Onneksi silmä toimii jo näin kolmantena päivänä paljon paremmin, mutta aiheuttaa edelleen hieman ongelmia. Silmä ei siis aukea kunnolla, nukkuessa se jää raolleen ja näen kaiken kahtena. Sitä varten minulla onkin lappu silmän päällä suojaamassa sitä kuivumiselta ja estämässä kaksoiskuvia. Päänsärkyäkin on vielä aika-ajoin, mutta siihen helpottaa onneksi lääkkeet. Kaiken lisäksi olen hurjan väsynyt ja olen oikeastaan vain nukkunut kaksi päivää. Nyt jaksoin ensimmäistä kertaa avata koneen isäni kehotuksesta. Hän sanoi, että bloggaaminen ja blogien lukeminen saattaisi saada mieleni paremmaksi ja totta hän puhuikin. Oli mukavaa lukea koominen yaaarrrr-merirosvolappu oikean silmän suojana mitä teille muille tänne blogimaailmaan kuuluu! :)

Miten A-muru ja Isimies jaksavat? Hyvin, onneksi! Juttelin pari päivää sitten A-murun kanssa puhelimessa ja hän oli todella reipas, iloinen ja höppänä oma itsensä niin kuin aina. Hän tosin kysyi, koska pääsen HAMMASlääkäristä takaisin kotiin. :D En tiedä mistä tuo hammaslääkäri on tullut, koska aina kun menemme lääkäriin, hän on menossa hammaslääkäriin. A-muru kysyi myös saako hän tulla käymään ja tietysti sanoin, että saa. Tämän jälkeen A-muru vain ilmoitti: "Sitten A saa pullaa!" Edelleen siis on havaittavissa se, että pulla korvaa sairaan äidin! ;)

Eilen sitten näimme ja A-muru oli pakannut minua varten repullisen lempiunilelujaan. Esimerkiksi pupusen (sen jota ei saa pestä) ja hoitaja-nallen. Hän antoi hoitaja-nallen minulle ja tuli viereeni pupunen kainalossaan ja sanoi "Nyt nuttumaan äiti!"  ja pyysi Isimiestä peittelemään meidät.
Kuinka noin pieni voikaan ymmärtää noin paljon? En käsitä. Äidin rakas!

Myös Isimies tuntuu jaksavan hyvin, vaikka torstai-iltainen kohtaus säikäytti hänetkin kovasti. He kävivät A-murun kanssa eilen kuulemma saunassa ja A-muru oli saanut lauantai-illan kunniaksi muutaman tortillasipsin. :)

Toivon kovasti ettei mitään vakavaa löydy ja pääsen pian kotiin!
Itse uskon tämän johtuvan perussairaudestani, dystoniasta, mutta parempi katsoa kuin katua. Huomenna on onneksi jo maanantai, joten silloin pystytään jatkamaan tutkimuksia paremmin.

Nyt toteutan A-murun käskyä ja alan "nuttumaan". Uni on parasta lääkettä tautiin kuin tautiin!

33 kommenttia:

  1. Voi ei, eipä ollut kivaa lukea tämmöisiä uutisia :/ Tsemppiä Selina, toivottavasti pian selviää enemmän ja pääset kotiin rakkaiden luo! ♥ Virtuaalihalauksia!!

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista Selina! <3 Toivottavasti pääset pian kotiin, omasta lapsesta erossa oleminen on kyllä kamalaa!

    VastaaPoista
  3. Voi, paljon tsemppiä sulle ja toivotaan, että syy selviää pian ja pääsisit kotiin!<3 Sinulla on kyllä aivan ihana tytär! :)

    VastaaPoista
  4. Voi kamala! Toivottavasti syy selviää ja silmä saadaan taas toimimaan ja särky loppumaan, jotta pääset pian kotiin.

    Ihana A-muru, niin huomaavainen. Lapset antavat kyllä voimia vaikeinakin hetkinä. :)

    Kovasti tsemppiä ja muista levätä! ♡

    VastaaPoista
  5. Voi Selina! Toivottavasti syy löytyisi, ja pääsisit pian kotiin. <3 Ja kyllä teidän tyttö on ihanan reipas :)
    Kovasti voimia! <3

    VastaaPoista
  6. Jaksamisia! Toivottavasti asiat selviää ja pääset pian kotiin perheen luokse. :)

    VastaaPoista
  7. Voi ompa kurja kuulla, pikaista paranemista ja hurjat tsempit sinne..

    VastaaPoista
  8. Voii miten ikävä lukea tällästä. Toivon voimia sulle ja koko perheelle <3 Onneksi A-muru on niin piristävä ja ihana, niin jaksaa varmasti paremmin. Toivottavasti ei ole mitään vakavaa ja pääset pian kotiin :)

    VastaaPoista
  9. Pikaista parantumista sinulle<3 Toivottavasti pääset pian kotiin. Miten ihana reipas A! :')

    VastaaPoista
  10. Hui, kurjaa! :( Toivottavasti kohtauksen aiheuttaja selviää pian ja pääset kotiin. <3

    VastaaPoista
  11. Hui, toivottavasti syy selviää pian. Pikaisia paranemisia ja jaksamisia. <3

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos Anna! ♥
      Yritän muistaa käydä katsomassa kun pääsen kotiin! Muistuta mua jos ei tapahdu! ;)

      Poista
  13. Onneksi ei ole löytynyt mitään pahempaa, ja toivottavasti ei löydykkään. Sinulla on mahtava elämänasenne ja upeat ihmiset ympärillä, ei voi kuin ihailla!
    T. Uusi lukijasi Marsa

    VastaaPoista
  14. Voi ei :( Pitikin nyt sitten näin käydä..
    Jos isimies ja A-muru ovat reippaita mutta kyllä olet sinäkin!!
    Paljon voimia ja toivotaan että tulee jotain selvyyttä kaikelle!
    -Anjuska

    VastaaPoista
  15. Hui kun säikähdin! Toivuhan pian entisellesi, ja toivottavasti syy löytyy moiseen! Voimia! On varmasti taas raskasta olla erossa omasta lapsesta.
    Annu

    VastaaPoista
  16. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin ja pääset pian kotiin :)

    VastaaPoista
  17. Hui! Toivottavasti pääset pian kotiin! <3

    VastaaPoista
  18. Tsemppiä sairaalassa oloon!

    VastaaPoista
  19. Kiitos kaikille tsempeistä! Enköhän näiden voimalla parane pian! ♥

    VastaaPoista
  20. voi ei, toivottavasti pian selviää mikä on ja pääset kotiin!❤️
    Sulla on ihana blogi, ihanan aidosti kirjoitat!☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lotta! Toivottavasti saan pian taas kirjoittaa jossain muualla kuin sairaalan vaaleanpunaisissa! :)
      Käyn tutustumassa sinunkin blogiisi.

      Poista
  21. Voi kamalaa. Toivottavasti pääset pian kotiin rakkaittesi luo ja tulet kuntoon! <3 Tsemppiä, jaksamista ja halaus <3 Ihana isäsi kun tsemppasi sinua kirjoittamaan :)

    VastaaPoista
  22. Apua!!!! Ihan kamala shokki lukea tämä.. pari päivää viettäny hiljaiseloa pikkumiehen ollessa sairaana.... Kiva, kuulla et kaikki on kuiteskin niin ok kuin vain olosuhteisiin nähde olla <3

    VastaaPoista
  23. Oliko puutumista vain oikeassa kädessä ei jalassa? Onko puutumista vain kasvoissa enää? Onneksi pääsit heti hoitoon. Todella hyvä. Toivottavasti syy selviää pian ja pääset pian kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunne oikeaa jalkaani muutenkaan kunnolla, joten en osaa jalan suhteen sanoa oikein mitään.
      Kasvojen puutumisoire on hellittänyt, onneksi! Eiköhän diagnoosille saada pian varmuus.
      Kotiinpääsyä minäkin odotan kovasti! ♥

      Poista
  24. Ikävä kuulla! Paljon tsemppejä sinne <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥