maanantai 12. tammikuuta 2015

Satumainen viikko

~Päivä seitsemän~

Tänään ei minulla ei ole ollut mikään satumainen päivä, vaan satukirjojen pahikset ovat vainonneet minua koko päivän, joten meinasin kokonaan unohtaa päivittää Satumaisen viikon viimeisen osan! Otimme vahingon takaisin ja luin A-murulle ennen iltapalaa kaksi kirjaa peräkkäin. :)

Ensimmäiseksi luimme kirjan nimeltään Miffy menee kouluun.
Kirja kertoo Miffy-pupusta ja hänen koulupäivästään runomuodossa. Kuvat ovat isoja ja niissä on käytetty vain muutamia perusvärejä, joten kirjassa on katseltavaa myös pienemmälle taaperolle. Kirja on myös sopivan lyhyt, eli pienemmätkin jaksavat varmasti kuunnella sadun loppuun.

"Äiti, luetaan tämä!"

Toisena kirjana meillä oli Disneyn klassikkosadusta lyhennetty versio: Pinokkion lupaus.
Kukapa ei tuntisi Pinokkion tarinaa! Tämä ihana satu on ollut mukana myös omassa lapsuudessani. Kirja kertoo puusepästä, joka haluaa oman pojan. Hän veistää itselleen puisen pojan, Pinokkion ja illalla hän lausuu toiveen taivaan tähtösille, jonka ansiosta Sininen haltiatar herättää Pinokkion henkiin. Pinokkio ei kuitekaan muutu pojaksi aivan heti, vaan Samu Sirkan opastuksella Pinokkion on ensin opittava erottamaan oikea väärästä. Niin ja kuinkas valehtelevalle Pinokkiolle käy? Muistatte varmaan? ;) 

"Äiti, luetaan tämä!"

Nämä seitsemän satumaista päivää ovat olleet satumaisen ihania! ;) On ollut ihanaa käpertyä A-murun kanssa sohvan nurkkaan lukemaan kirjoja ja samalla saimme olla lähekkäin ja hetken aivan kahdestaan.
Aion jatkaa satujen lukemista A-murulle, vaikka tämä Satumainen viikko tulikin nyt blogin puolesta päätökseensä. A-muru taisi myös nauttia yhteisistä lukuhetkistä.

Luetut kirjat.
Haluankin nyt haastaa teidät kaikki kokeilemaan samaa! :) Meillä oli A-murun kanssa oikein ihania päivä satukirjojen lumotussa maailmassa!

Haluatko sinä kokeilla? 

~Loppu~

2 kommenttia:

  1. Meillä "luetaan" vaan aika pitkälti erilaisia konekirjoja sekä ns toiminnallisia kirjoja eli niitä, jossa pitää laskea kuvioita jne. Mutta kuule, ihan teidän innoittamana ajattelin tehdä tällä viikolla retken kirjastoon ja hakea oikein satukirjoja. jospa noi poitsut vaikka innostuisivat muistakin kuin auton osien opettelusta ;)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥