tiistai 30. syyskuuta 2014

Kotileipuri Selina

Rakastan leipomista ja leivonkin omien voimien mukaan mahdollisimman paljon. Leivon oikeastaan vain juhliin, mutta joskus tulee leivottua myös arkena.

Hassua tässä leipomisinnostuksessa on se, että leivon kaikista eniten ja mieluiten täytekakkuja, enkä edes tykännyt täytekakuista, kun vielä pystyin syömään. Hyi yök! En tiedä mitään pahempaa kun täytekakut!
Olen tainnut syödä lapsena synttäreillä sankareiden äitien liian märäksi limpparilla kostutettuja, banaani-mansikka-kermamössöllä täytettyjä  ja löysällä kuohukermalla ja suklaarouheella ja karkeilla kuorrutettuja täytekakkuja! ;) Jotain traumoja kenties? :D
Kaikki kunnia kuitenkin kaikille äideille, jotka jaksavat ja ovat jaksaneet lapsiensa syntymäpäiville leipoa!

Leipominen on raskasta, mutta erittäin palkitsevaa. Sotku on aikamoinen leipomisen jälkeen, mutta onneksi on Isimies auttamassa, mutta vain siivouksessa! ;)

Kakkuja ja koristeita omiin ja muiden juhliin.
   
Myös A-muru on innokas leipuri! Olemmekin leiponeet monesti yhdessä perunarieskoja ja pullia. Lopputulosta pitää tietenkin päästä heti maistamaan! ;) 

Leipuri A-muru <3

Onko siellä ruutujen toisella puolella innostuneita leipureita? :)

Henkilökohtainen avustaja ja Avustaja

Voisitteko kuvitella että kun heräätte, niin kohta joku kodin ulkopuolinen henkilö tulee omilla avaimilla sisään kotiinne ja alkaa hoitamaan päivittäisiä askareita? Tai sinua?
Se ei ole ollenkaan niin kamalaa, miltä se kuulostaa, mutta täytyy myöntää että alussa se vaati totuttelua. Varsinkin joidenkin asioiden pyytäminen, kuten siivous.

Minulla on ollut näiden vuosien varrella viisi pidempiaikaista henkilökohtaista avustajaa, joista kolme ovat olleet vakituisessa työsuhteessa, yksi näistä on edelleen minulla töissä, nimittäin Avustaja.
Sijaisia on ollut sen sijaan lukuisia ja he kaikki ovat olleet erilaisia, toiset hyviä ja toiset eivät. Tämä työ ei vaan sovi kaikille ja itse arvostan eniten oma-aloitteisuutta työntekijöissäni.

Jokainen henkilökohtainen avustajani on ollut oma persoonansa.
Kaikki muut olivat ennestään tuntemattomia minulle, paitsi yksi parhaista avustajistani, ystäväni U.  ♥
Voisi helposti kuvitella, että kun ystäväsi alkaa hoitamaan sinua, se tuo väistämättä ongelmia ystävyyssuhteelle, mutta meille ei käynyt niin. Se vain vahvisti ystävyyttämme! Ystävyytemme ja toistemme kunnioitus syveni työsuhteen aikana ennestään.
Olen ikuisesti kiitollinen siitä usean vuoden työstä, mitä U meillä teki! Harmi että muutto toiselle paikkakunnalle katkaisi työsuhteemme, mutta onneksi ystävyys on ikuista! ♥

Henkilökohtaisen avustajan työhön ei ole olemassa tutkintoa, vaan työssä pärjää hyvin pitkälle omatoimisuudella ja maalaisjärjellä. Hoitoalan tutkinto on tietenkin plussaa, jos työ sisältääkin paljon hoitotoimenpiteitä, mutta ainakaan minä en sitä vaadi, koska hoidan itse omaan sairauteeni liittyvät hoitotoimenpiteet.

No miten Henkilökohtaisen avustajan voi saada? Henkilökohtaista apua voi hakea kunnan tai kaupungin vammaispalvelulta vammaispalvelulomakkeella. Siihen on hyvä liittää mukaan tuorein lääkärinlausunto senhetkisestä terveydentilasta ja ehdotus mahdollisista työtuntien tarpeesta ja mahdollisesta avustajasta. Monella kunnalla on sellainen tilanne, ettei työntekijöitä henkilökohtaisiksi avustajiksi yksinkertaisesti ole, joten sen vuoksi kannattaa miettiä mahdollisuuksien mukaan tätäkin asiaa.
Tämän jälkeen hakemus toimitetaan vammaispalveluun ja sosiaalityöntekijä tekee yleensä kotikäynnin, jossa tehdään tarkempi kartoitus avuntarpeesta. Sitten vain odotetaan päätöstä.

Kun tarvitsee henkilökohtaista avustajaa päivittäin, niin kemioiden on kohdattava. Henkilökohtainen avustaja saattaa olla töissä useita tunteja päivässä ja olisi kamalaa, jos joka hetki olisi tuskaa vääränlaisen ihmisen vuoksi! Tästäkin minulla on kokemusta. Myös yksi harmillinen välirikko erääseen entiseen henkiökohtaiseen avustajaan on tullut.

Minulla ja Avustajalla kohtasivat kemiat heti, kun hän tuli eräänä keväisenä aamuna sijaistamaan silloista avustajaani viikoksi.
Kun Avustaja tuli meille, koin heti oloni turvalliseksi. Toki tunsin oloni silloisenkin avustajani kanssa turvalliseksi, mutta kun kyseessä oli sijainen, niin ei ikinä tiedä minkälainen henkilö sieltä olisikaan ollut tulossa.
Kun Avustaja esitteli itsensä, koulutustaustansa ja kertoi elämästään, halusin jatkuvasti kuulla lisää. Hän oli (ja on edelleen) niin ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen ihminen, siis vain positiivisessa mielessä!

Tiesin jo tässä vaiheessa, ettei työsuhde jatkuisi silloisen henkilökohtaisen avustajani kanssa, joten kysyin jo ensimmäisen työpäivän aikana, olisiko Avustaja kiinnostunut mahdollisesti tulemaan töihin minulle syksyllä, ihan vakituisesti. Olin niin vakuuttunut hänestä ihmisenä ja koin oloni turvalliseksi, enkä siksi pistäisi tätä pikaista päätöstä raskaushormonien piikkin. (Olin silloin noin RV 25.) Koin myös että tuleva vauvamme olisi hänen kanssaan turvassa.
Siinä vaiheessa Avustajakin meni hetkeksi hiljaiseksi, mutta hyvin nopeasti hän sanoi ryhtyvänsä siihen mielellään. No ketäpä vakituinen työ ei kiinnostaisi!
Isimiehenkin naama venähti, kun ilmoitin hänelle ennen kun hän oli edes ehtinyt "päivää" sanomaan, että tässä on Avustaja, minun uusi vakituinen henkilökohtainen avustajani syksystä alkaen. Hyvin nopeasti hänkin kuitekin huomasi Avustajan olevan luotettava, välittävä ja hyvän työmoraalin omaava ihminen. Päivääkään en ole katunut tätä nopeaa päätöstäni!

Pystyn juttelemaan Avustajalle kaikesta! Kun hänen kanssaan juttelee, isoltakin tuntuneet ongelmat tuntuvat hetkessä pienemmiltä, hän saa oloni turvalliseksi. Ei toki niin turvalliseksi, kuin Isimies,  mutta jos saisi, niin se olisi jo vähintäänkin outoa. :D
Myös siskoni tukeutuu välillä Avustajaan ja Avustaja monesti vitsaileekin, että pitäisikö hänen pysähtyä työmatkan varrella siskonikin luona vähän "avustamassa"! ;)
Koen että vuorovaikutus toimii myös toisin päin, koska Avustaja on kertonut minulle sellaisia asioita ja yksityiskohtia omasta elämästään, joita en usko hänen kertoneen kovinkaan monelle.
Olemme kuitenkin viitenä päivänä viikossa 5-8 tuntia päivässä yhdessä ja elämme omaa arkeamme, joten väkisinkin siinä lähentyy puolin ja toisin.
Osittain tästä syystä en pidä itseäni mitenkään pomona, eikä Avustaja ole vain työntekijä. Hän on myös ystävä minulle, kuuluu perheeseemme ja välitän hänestä suuresti.

Avustaja aloitti työt syksyllä pari vuotta sitten, kun A-muru oli vain kahdeksan päivän ikäinen, niin pieni ja hentoinen vielä. Hän varmasti ajatteli, että millaiselle hullulle hän oli oikein tullut töihin, kun äidinmaitohuuruissani, pienen vastasyntyneen kanssa kyselin kaikki perusasiatkin vauvanhoitoon liittyen, vaikka varmasti olisinkin osannut ne itse. Koin varmasti häneen silloin jonkinlaista äiti-tytär -tunnetilaa, vähän vastaavaa kun omaan äitiini, ja kun näin miten hän hoiti A-murua, tämä tunne vain vahvistui.

Avustaja omaa hyvän huumorintajun ja on erinomainen kokki. Voih, en tiedä mitään parempaa ruokaa, kun Avustajan tekemä kanapestopasta aurinkokuivatuilla tomaateilla! Jauhelihankin hän paistaa niin, että se ei maistu vain jauhelihalta! :)
Olen itsekin suhteellisen hyvä kotikokki, mutta Avustajan aloitettua työt uusia pravuuriruokia on syntynyt ja uusia mausteita ja aineksia (esim. juuri pestot) on ilmestynyt kaappiin. Ja osaan jopa käyttää niitä, Avustajan ansiosta.

Kaikkein tärkein piirre Avustajassa on rakkaus Isimiehen ja minun lapseen, A-muruun.
Avustajasta näkee selvästi kuinka valtavasti hän välittää A-murusta, kuinka hellästi ja huolehtivasti hän silittelee A-murua, kuinka välittävästi hän hoitaa pipejä ja myös sen kuinka hän pitää kuria, kuin rakastava äiti, kunnioittaen meidän kuriperiaatteita.

Myös A-muru on valtavan kiintynyt Avustajaan. Joka aamu, kun Avustaja tulee töihin, A-muru juoksee riemusta kiljuen Avustajan luo ja antaa ison halin ja välillä myös märän pusun. Sitten alkaa heti lelujen kuljettelu ja "Avustajavajeen" korvaaminen leikkien muodossa. Avustaja monesti sanookin, ettei muissa työpaikoissa ole varmasti näin iloinen vastaanotto töihin tullessa!

 Kun A-muru opetteli puhumaan, minä oli "aiti", "äiti" tai "äittä". Avustaja sen sijaa oli "aitta" tai "aita" ja ne ovatkin sanoina mielestäni hyvin lähellä äiti-sanaa. Luulenkin, että A-muru pitää Avustajaa osittain äitinä tai vähintäänkin äitihahmona. Avustaja kutsuukin itseään aina varamummoksi, varsinkin silloin, kun hän tulee lahjojen kanssa töihin. "No kun mä en voinut vastustaa...!" -selityksen kera! :D

Avustaja ei ole siis A-murun lastenhoitaja, vaan minun henkilökohtainen avustajani, eli hän tekee kotona sellaisia asioita, mihin itse en pysty.  Esim. siivoaa, laittaa ruokaa ja silittää.
Kotona ollessani hoidan itse oman lapseni syömiset, pukemiset ym., mutta kun lähden esim. fysioterapiaan, hoitovastuu siirtyy Avustajalle. Voin luottaa Avustajaan täysin niin kodin, lapsen ja omien asioiden suhteen.
 Parasta on se, kun lähden kotoa, saan sanoa hymyilevälle iloiselle tytölle, "Äiti sinua rakastaa, eniten maailmassa! Äiti tulee kohta kotiin.", antaa pusun ja lähteä kotoa ilman itkupotkuraivareita äidin perään. Näen taksin ikkunasta, kun kaksi tärkeää ihmistä vilkuttaa minulle iloisena ja hymyssä suin, kun auto kaartaa pihasta pois ja minä vilkutan takaisin niin kauan kun taloamme ei enää näy.

Hyvä puoli Avustajassa on myös, se että hän pystyy jättämään työasiat töihin, eikä murehdi kotona miten pärjäämme. Kokemus tekee mestarin tässäkin asiassa, eli Avustajan usean vuoden kokemus hoitoalalta vaikuttaa tähän asiaan suuresti.


Näitä asioita arvostan Avustajassa eniten!


Jos jotain negatiivista haluan Avustajasta sanoa, niin hän ei aina anna tarpeeksi arvoa omalle työlleen. Hän ei taida kunnolla ymmärtääkään kuinka suuri apu hän on meidän perheellemme.
Hän ei ole vain avustaja, vaan Avustaja isolla A:lla!

Sydämellinen kiitos sinulle Avustaja, että olet elämässämme mukana! Olet korvaamattoman tärkeä etenkin A-murulle, mutta myös minulle ja Isimiehelle. Kiitos! ♥

Avustaja ja hänen hellä ja rakastava ote. A-muru kuvassa noin 4kk.

maanantai 29. syyskuuta 2014

A-murun vauvakirjat

A-murulla on kolme vauvakirjaa, joita olen täyttänyt ahkerasti.
Kuten tässä postauksessa kerroin, rakastin ystäväkirjojen täyttämistä lapsena ja kun A-muru syntyi en malttanut odottaa vauvakirjojen kimppuun pääsemistä ja A-murun kehittymistä, että pääsen heti kirjaamaan jokaisen virstaanpylvään vauvakirjoihin ylös! ;)

A-murun vauvakirjat.
 Tein pienen "arvostelun" A-murun vauvakirjoista. :)

Vauvan alkutaival.
Ostin A-murulle tämän vauvakirjan, koska en vain voinut vastustaa sitä. Se oli niin syötävän söpö ja niin...vaaleanpunainen! :)

Plussat ja miinukset:

+ Selkeä.

+ Ihana kansikuva.
+ Ihania loruja.
+ Kuukausisivut, joihin saa täyttää vauvan kehityksen tärkeimmät vaiheet, esim. puhkesiko hampaita tai tuliko uusia sanoja.
+ Isot tilat valokuville, myös isommat valokuvat mahtuvat!
+ Paljon täytettävää, mutta silti selkeä. (jos tykkää kirjoitella!)
+ Sukupuu.
+ Paljon erilaisia osioita, esim. ruokailu, lapsen uniaika, vesileikkejä. 

- Kuukausisivut vain 2 kuukauden välein. Olisi ollut kivaa täyttää jokaisesta kuukaudesta pituudet, painot ja kehityksen etenemiset.
- Kirjoitustilaa rajallisesti (kuten olette varmasti huomanneet, en osaa kirjoitta lyhyesti! :D )
- Sileät ja "kiiltävät" sivut, joten jos täyttää kuulakärkikynällä, pitää varoa ettei tule suttua! 
- Kirjan täyttö loppuu käytännössä ensimmäisen vuoden jälkeen.



Vauvamuistot.
A-muru sai tämän vauvakirjan jo edesmenneeltä isomummultaan kastelahjaksi. Minulla on ollut lapsena juuri samanlainen vauvakirja  ja senkin on saman mummun ostama!
Mummulla oli tapana ostaa kaikille lastenlapsilleen vauvakirjat ja hän jatkoi samaa perinnettä myös lastenlastenlapsien kohdalla. <3

Plussat ja miinukset:

+ Paljon kirjoitustilaa.
+ "Retro" ulkonäkö.
+ Pituuskäyrän, painon ja hampaiden kehityksen seuranta omilla sivuillaan.
+ Joka syntymäpäivälle oma sivu kuvatilalla ja vanhempien muistiinpano-osalla. ("Nyt olen x-vuotias")
+ Taideteokseni x-vuotiaana, jatkuu myös vuosittain.
+ Pitkäikäinen, vauvakirjaa voi täyttää aina 7-vuotiaaksi asti!
+ Sukupuu.
+ Paljon erilaisia osioita, eli paljon täytettävää! (ehkä hieman liikaakin..)
+ Sisällysluettelo ^

- Valokuville vähän tilaa
- Ehkä vähän tylsähkö grafiikaltaan sisältä, verrattuna uudempiin vauvakirjoihin. Tosin tämän onkin "retro".

Oma kirjani.

Tämän kirjan A-muru sai pankista lahjaksi, kun avasimme hänelle oman tilin lapsilisiä varten.


Plussat ja miinukset:

+ Ihanat lorut ja laulut.
+ Ihana kuvitus.
+ Valokuville hyvin tilaa.
+ Omat tilat piirrustuksille. (Vain kaksi aukeamaa tosin..)
+ Joka syntymäpäivälle oma sivu kuvatilalla aina 7-vuotiaaksi asti.
+ Ilmainen!! (miten niin pihi? ;) )

- Vähän tylsähkö.
- Täytetty hetkessä, eli ei paljon täytettävää sisältöä.

Olen täyttänyt kaiken mahdollisen, ellen enemmänkin, A-murun vauvakirjoista. Onneksi ainakin isomummun ostamaa vauvakirjaa pystyy täyttämään vielä monta vuotta!
Meillä vauvakirjojen täyttö on jäänyt minun hoidettavakseni, mutta ei se haittaa minua ollenkaan! Isimiehellä on nimittäin vähintäänkin mielenkiintoinen käsiala! ;)

Lisäilen vauvakirjojen väliin A-murun piirrustuksia ja tekstejä A-murun hauskoista sanomisista ja hauskoista tilanteista, mihin olemme A-murun kohdalla joutuneet. :)
Näitä on varmasti ihanaa lukea sitten yhdessä A-murun kanssa, kun hän vähän kasvaa ja sitten itse vanhempana muistella A-murun lapsuusaikaa, kun A-muru lentää pesästä.

Onko teidän lapsillanne vauvakirjaa tai vauvakirjoja ja tuleeko niitä täytettyä?

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Esteetön, mutta silti esteettinen koti?

"Oma koti, se on soma ja ihan ikioma", päivitin Facebookiin, kun ostimme reilu vuosi sitten oman kodin, kauniin kodin. Mutta jos kehykset ovat kauniit, onko myös kuvakin?

Monella saattaa olla sellainen (myös itselläni oli) ennakkoluulo, että pyörätuolikoti olisi laitosmainen ja tylsä. Toki jos liikuntavamma vaatii esim. nostolaitteen ja muita laitteita, niin asunto (varsinkin pieni) alkaa hyvin nopeasti "laitostumaan". Invakeittiötkin ovat monesti valitettavan rumia, ainakin minun mielestäni.

Ostin muutama vuosi sitten Asuntomessujen virallisen messulehden ja petyin suuresti sinne suunniteltuun inva-asuntoon! Siellä oli sairaalamainen sänky nostettavilla laidoilla, tosin puinen sentään, ja saman sarjan yöpöytä. Asunto oli yksiö, eikä paljon muita kalusteita ollut, nostolaitetta ja sänkyä lukuunottamatta. Keittiö oli asunnon ainoa väripilkku, mutta sekin oli aivan kaamea. Ja lattia oli mitäänsanomatonta muovimattoa, mikä toki onkin paras valinta jos kulkee esim. sähkärillä. Muovimattojakin myydään nykyään niin monenlaisia esim. puukuviolla, laatoituskuviolla ym., niin miksi siis valita mitäänsanomaton harmaa ilman mitään ilmettä?

Pyrin itse "sisustajana" siihen, että kotini näyttäisi mahdollisimman normaalilta ja tavalliselta perheen kodilta, vaikka tätä suunnitellessa olenkin huomioinut pyörätuolin kääntymistilat ja näin ollen  vahinkojen ja kolhujen minimoinnin. (toimii huonosti, siitä myöhemmin lisää.)
Onneksi nykyään uusien talojen rakennussäädöksissä on asetettu tietyt kriteerit eri tilojen koolle, esim. vessat ovat nykyään suurempia, kun vaikka monissa 90-luvun taloissa. Minunkin kotitalossani (rakennettu 1991) vessa on niin pieni, ettei sinne mahdu pyörätuolilla. Ovikin on kapeampi kun muissa huoneissa. Tämän huomasin vasta kun jouduin itse pyörätuoliin. Eihän näitä asioita tule mietittyä ennen kun ne osuvat omalle kohdalle.
Meillä taas tässä omassa talossa on niin tilava vessa, että mahdun tuolilla sisään ja vielä kääntymäänkin siellä. 

Meidän kotimme on kaksitasoinen talo, tyyliltään niin ulkoa kuin sisältäkin maalaisromanttinen, mutta pienellä modernilla twistillä. Neliöitä on lähes 140. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta, pieni aulakäytävä, vaatehuone ja vessa suihkulla. Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta ja muut mukavuudet.
En pidä itseäni kummoisena sisustajana, mutta sisustajana olen eri tyylien sekakäyttäjä. Välillä haluan somistaa joka nurkan pajukoreilla, pitsihörsseleillä ja tyynyillä ja välillä tyhjäilen kaikki tasot pelkistetymmäksi sisustukseksi.
Toisaalta rakastan hurjasti talomme tyyppisiä maalaisromanttisia taloja pylväillä ja isoilla terasseilla, mutta toisaalta haluaisin modernimman talon ja isoja, lattiasta kattoon ulottuvia ikkunoita, joita Isimies sitten pesisi, heh! :D
Näiden kahden tyylin yhdistäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä, mutta uskon, että jos meitä sattuu joskus rakennuskärpänen puraisemaan, palkkaamme hyvän arkkitehdin sellaisen meille suunnittelemaan.

Sisääntulot etu- ja takapihalla: Esteettömiä. Silti esteettisiä?


A-murun leikkihuone: Esteetön. Silti esteettinen? (A-murun leikkihuoneesta tulossa oma postaus myöhemmin.)

Kotiimme on tehty jonkin verran muutostöitä vammaispalvelun kautta, mutta haaveilen vielä toimivammasta keittiöstä. Keittiöömme tehtiin hyvin pieni remontti muuttaessamme tähän taloon, eikä se palvele enää kunnolla tarkoitustaan. Keittiöömme olen ulkonäöllisesti tyytyväinen. Se on minusta pieni ja kaunis, vaikka osa kaapeista on laskettu alemmas ja minulle tehty erillislieden alle kolo, että mahdun kokkailemaan pyöriksen kanssa ja laskettu yksi työskentelytaso "pyöriskorkeudelle".
Nyt suunnittelemekin uutta keittiötä ja toivomme, että saamme kaupunkimmme vammaispalvelulta siihen avustusta.

Keittiö: Osittain esteetön. Silti esteettinen?


Makuuhuoneemme yläkerrassa: Esteetön. Silti esteettinen?
Tykkäisin kovasti sisustaa, mutta rahaa, aikaa ja tilaa on rajoitetusti. Ja tietysti myös pyöris aiheuttaa omat ongelmansa. Sen vuoksi meillä ei ole joka huoneessa mattoa ja jos on ne on mietitty tarkkaan, toimiiko ne pyörätuolin kanssa ja kestävätkö ne kulutusta.
Pyöriksen vuoksi meillä ei ole myöskään pikkuisia koristeasetelmia pienillä pöydillä. Kelaisin ne heti kumoon. (Meinasin tehdä niin tämän asunnon näytössä...) Niin ja A-muru ei antaisi niiden olla. :D

Täytyy sanoa, että talon edellisellä omistajalla on ollut hyvä maku, koska lähes kaikki heidän sisustusratkaisut ovat miellyttäneet meitä. Pientä omaa ilmettä tähän taloon kuitenkin saimme, kun yläkerran makuuhuone ja Isimiehen työhuone sisustettiin viime talvena. Tapetoimme, maalasimme ja somistimme. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus vaihtaa tapettia myös olohuoneeseen ja maalata eteinen. Ja, ja, ja...eihän nämä työt omassa kodissa ikinä lopu! :D

Makuuhuoneesamme A-murun pinnasänky on teetetty puusepällä, meidän sänky on taattua Ikea-laatua ja yöpöydät Maskusta. Verhot ja turkoosi tyyny teetettiin ja harmaat tyynyt on jostain nettikaupasta.
Makuuhuoneemme on niin iso, että mahdun helposti liikkumaan pyöriksellä ihan sängyn viereen. Itseasiassa molemmille puolille sänkyä. Entisissä asunnoissamme makuuhuoneet olivat niin pieniä, että jouduin jättämään pyöriksen ovelle ja konttaamaan sänkyyn. Tämä on luksusta verrattuna siihen!

Yläkerrassa on myös toinen iso makuuhuone, joka on meillä vierashuone- /dumbataan_sinne_ylimääräiset_kalusteet -käytössä. ;)
A-muru muuttaa sinne jossain vaiheessa nukkumaan, mutta vielä toistaiseksi hän tulee nukkumaan meidän kanssamme samassa huoneessa. Se tekee kaikesta helpompaa. Myös "isojen tyttöjen sänkyyn" siirtyminen alkaa pian olemaan ajankohtaista, vaikka kokonsa puolesta tuo pinnis olisikin hyvinkin käyttökelpoinen. Ajattelimme ensin ruuvata tuon laskettavan saranoiltaan laidan irti. A-muru nuukkuukin satunnaisesti jo nyt laita alhaalla, koska hän osaa tulla alas sängystä jo hyvin. Toki laita on aina ylhäällä, kun olemme alakerrassa ja meillä on vielä varmuuden vuoksi pieni patja pehmentämässä mahdollisia putoamisia.
Isojen tyttöjen sänky on saatukin jo perhetutulta ja se on perinteinen päästävedettävä mäntysänky, joka odottaa vain valkoista maalia pintaan.

Alakerran vessa, rappu, olohuone, kylpyhuone ja eteinen: Esteettömiä. Silti esteettisiä?

Mitä kaipaisin vielä kotiimme? Kaipaisin uuden keittiön/keittiön "uudistamisen" lisäksi uutta sohvaa. Tuo meidän nykyinen...en edes tiedä miten sitä kuvailisi. :D
Kyllä siinä ihan silmä lepää, mutta muuten se on osoittanut täysin virheostokseksi! Kulman liitoskappaleet on porattu kaksi-kolme kertaa uusiin paikkoihin ja sen takia divaani- ja sohvaosa ovat eri korkeudella. Isimies on asentanut metallisen tukilevyn sohvan runkoon, ettei puuosat repeäisi irti toisistaan. Pohjasta on irronnut ainakin kaksi jousta ja sohvalla istuminenkin on mielenkiintoinen kokemus. Sohva on nimittäin tämän ajan tyylille uskollisena matala, siis TODELLA matala. Minulle tämä mataluus ei tuota mitään ongelmia, mutta vanhemmat ihmiset eivät tahdo päästä nousemaan sohvalta ylös. Imurointikaan ei sohvan alta onnistu, vaan sohva pitää siirtää. Lisäksi istuin- ja selkänojatyynyt lösähtävät alta aikayksikön...kuulostaako tutulta?

Olemme suunnitelleet Pohjanmaan kalusteen -nettisivuilla 3D studiossa omaa "ihannesohvaamme", mutta se tulee maksamaan ison kasan tonneja. Se olisi muuten saman tyylinen kulmasohva, kuin nykyisemme, mutta eri värinen ja ikkunan alle tuleva divaaniosa ei tulisi avopäädyllä, vaan kunnon käsinojalla. Haaveilemme nimittäin U:n muotoisesta sohvasta, eli pieni avodivaani tulisi sohvan toiseen päätyyn. Näin saisimme Isimiehen kanssa molemmat omat löhönurkat. Myös siirrettävä rahi on yksi vaihtoehto, jos kiinteä U-sohva tekee rajallisesta tilasta tukkoisen.
Pitää vain tutkia oikein mittakaavassa miltä sen kokoinen sohva tulisi näyttämään, eli ei muuta kun askartelemaan sohvaa paperista ja olohuoneen pohjapiirrosta tutkimaan, koska 3D studio antaa kaikkien käytettävien osien tarkat mitat! ;)

Sen olemme kuitenkin päättäneet, että jos ja kun ostamme seuraavan sohvan, sen on laadukas ja kotimainen, eikä mikään höpö-höpö-sohva, mikä tämä nykyinen sohvamme on. Laatu maksaa, mutta se maksaa myös itsensä ajallisesti takaisin.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kotiimme. Toki pieniä vikoja löytyy, mutta kenen kodista niitä ei löytyisi. Pyöris on aiheuttanut jonkin verran näitä pieniä vikoja ja siitä on tulossa tosiaan oma postaus myöhemmin. :)
Vaikka olenkin tyytyväinen kotiimme, niin uskon silti, että kun siskoni ja hänen perheensä omakotitalo valmistuu jouluksi, tulen olemaan kateudesta vihreä heidän upeasta ja uutuuttaan hohtavasta kodista! ;)

Millaisia sisustushaaveita teillä on? Oletteko tyytyväisiä koteihinne?

Tämä oli muuten päivän toinen postaus! :D Olen ilmeisesti aika innoissani bloggaamisesta, mutta jostain syystä teksteistä tulee aina kamalia kilometripostauksia. Olen saanut siitä palautettakin! :D No harjoitus tekee mestarin! Ehkä minäkin vielä opin kirjoittamaan! ;)


A-murun välikausi- ja talvivaatteet

Yksi vaikeimmista asioista äitiydessä on lapsen vaatettaminen syksyyn ja talveen.
Ennen kun minusta tuli äiti, en voinut kuvitella, kuinka vaikea tämä asia olisi. Ajattelin, että menen vain  kauppaan ja ostan haalarin, piste. Voi jos olisinkaan silloin tiennnyt, mitä kaikkea tämä "haalarisuma" sisältääkään... Pitää miettiä materiaaleja, onko vaate kestävä, veden ja tuulen pitävä, onko kasvuvaraa riittävästi ja paljonko siihen on valmis satsaamaan euroja.

Meillä oli A-murun ensimmäisenä talvena äitiyspakkauksessa tullut haalari käytössä. Se sopi hyvin koko talven kesällä syntyneelle neidille, mutta viime syksynä meinasi iskea tenkkapoo, kun tutustuin paniikissa (keskustelupalstojen mukaan ilmeisesti liian myöhäänkin vielä!) talvihaalari valikoimaan, merkkeihin ja materiaaleihin.
Silloin meille kotiutui (paniikkiostos!) Ticketin tähtihaalari -suolaisella hinnalla.
Haalari oli kovasta hinnastaan huolimatta aivan mahtava, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi! Tyttö pysyi lämpimänä ja haalari on edelleen lähes uudenveroinen, eli A-murun pihaleikit ja asfaltilla tulleet muutamat mahaluisut eivät aiheuttaneet suurempia vahinkoja kankaaseen. Suosittelen Ticketin haalareita, jos lompsa kestää! ;)

Talvi 2012-2013. Haalari, hanskat ja töppöset: Äitiyspakkaus / Lakki: Tinttu / Huppulakki: Tutta.
Talvi 2013-2014. Haalari Ticket to heaven / Lapaset: Handmade / Lakki: H&M / Huppulakki: Tutta / Kengät: Tepsut.
 (Lakkina viime talvena käytimme kuvasta poiketen samanlaista Tintun lakkia, kun edellisenä vuonna. Se on NIIN SÖPÖ!)







Kun kevät teki tuloaan huomasimme Isimiehen kanssa, että A-murulle syksyllä ostettu välikausihaalari oli jäänyt talven aikana pieneksi. Tyttö venähti 1-vuotisneuvolasta puolessa vuodessa hurjat 7cm, joten ei ihme, että haalari jäi pieneksi. :)

Välikausi 2013. Haalari: Reima / Pipo: H&M / Huppulakki: Tutta.
(A-muru ei juonut sitten tuota limukkaa ;) )

Olemme Isimiehen kanssa olleet todella tyytyväisiä Reiman haalareihin ja päädyimme samaan merkkiin myös tänä keväänä.
Selailin huvikseni Facebookin Reimatec kirppis -ryhmän ilmoituksia ja löysin sieltä tämän haalarin täysin käyttämättömänä, laput vielä paikoillaa ja edulliseen hintaankin vielä!
Haalari oli keväällä ja kylmänä alkukesänä suurehko, mutta nyt syksyllä juuri sopiva. Ensi keväänä tämä haalari ei tule enää todennäköisesti mahtumaan, jos kasvutahti pysyy samana. 2-vuotisneuvolassa oli jälleen nimittäin tullut 7 cm lisää pituutta, eli A-muru kasvoi pituutta vuoden aikana huikeat 14 cm! :)

Välikausi 2014. Haalari: Reimatec / Pipo: Lundmyr of Sweden / Huppulakki: Marlon / Lapaset: handmade / Kengät: ??? Halpa-Halli ??? :D

Kesän ja syksyn sateisiin varauduttiin tällaisella setillä. :)

Sadeasu: Ciraf / Lakki: Handmade / Huppulakki: Marlon / Kumisaappaat: Ciraf.

Tänäkään vuonna en olisi ollut ajoissa liikkeellä talvivaatteiden suhteen (Huom. keskustelupalstojen mukaan! ;) ), ellei Isimiehen ihana S-serkku olisi ollut asialla. Hän nimittäin löysi erään Rasavil-tehtaanmyymälän loppuunmyynnistä pilkkahintaan A-murulle tulevalle talvelle laadukkaan ja vielä kotimaisen toppahaalarin ja käsineet!

Talvi 2014-2015. Tähti- ja puputeema jatkuu... ;)
Haalari: Rasavil/ Lakki: Tinttu / Huppulakki: Marlon / Toppahanskat: Rasavil / Kengät: JD Mod Dep.


Rasavil-haalarin kangas ei ole niin paksun tuntuista, kuin Ticketin haalarin, mutta kotimaisuus veti puoleensa. Toki eihän näitäkään haalareita nykyään enää valmisteta Suomessa... Harmi. Kokokin vaikuttaisi olevan hyvä. Käärin lahkeita hieman kuvia varten, joten kasvuvaraa lahkeiden ja haaramitan osalta pitäisi olla riittävästi. Muutenkin kiittelen mallin istuvuutta. A-muru on nimittäin pitkä ja hoikka, joten osa haalareista ovat ihan hirveitä telttoja, mutta sopivilla lahkeilla tai sitten toisin päin.
Testailemme nyt tämän talven tätä haalaria ja kerron sitten miten se selvisi meidän pikku A-murun käytössä. :)

Millaisia välikausi- tai talvivaatteita teiltä löytyy?

lauantai 27. syyskuuta 2014

Teimme lapsen, olimmeko itsekkäitä?

Olen monesti pohtinut, varsinkin sairaalassa ollessani, olimmeko itsekkäitä, kun teimme päätöksen perheen perustamisesta, vaikka en olekaan terve.
Tiedän että on turhaa enää miettiä tällaisia asioita, mutta joidenkin ihmisten reaktiot vain ajavat näihin tilanteisiin.

Minulta monesti kysytään sairaalassa ollessani, että kuka hoitaa lastani, kun olen osastolla. Vastaan, että lapsen isä ja "jatkokysymyksenä" saan muka huomaamattoman vilkaisun vasempaan tyhjään nimettömääni. Kyllä, olen naimisissa, vaikka en voikaan pitää sormuksia tällä hetkellä.

Fakta on se, että sairauteni on vakava, jos näin voi sanoa.
Käytän hieman nihkeästi vakava-sanaa liittyen omaan sairauteeni ja terveydentilaani, koska yhdistän jostain syystä vakava-sanan, mihin tahansa sairauteen liittyen, aina kärsimykseen, hyvästeihin ja kuolemaan.
Tähän minun sairauteen ei käsittääkseni voi kuolla. Se on iso helpotus ja monesti ajattelinkin pahimpina päivinä, että minun ei kannattaisi valittaa, koska asiat voisivat olla paljon huonommin.

Toinen asia on se, että sairaus saattaa edetä, niin kuin minulle on käynyt. Se on kuulemma hieman harvinaista, mutta mahdollista. Tiedostimme tämän, kun aloin odottamaan A-murua, olihan sairaus jo siihenkin mennessä edennyt vuosien varrella. A-murun syntymän jälkeen sairaus onkin hieman jälleen edennyt, muttei ole vielä(kään) estänyt minua elämästä suhteellisen normaalia elämää pienen perheemme äitinä, vaimona ja yksilönä.

Ja kyllä, tiedostimme että koko raskaus oli riskiraskaus, mutta olimme niin tarkassa seurannassa ennen raskautta ja raskauden alusta loppuun, että pystyimme luottamaan kaiken menevän hyvin.

Tiedostimme sen, että lapsemme tulee väistämättä jollain tavalla kärsimään sairaudestani, onhan se parantumaton ja etenevä ja olenhan lapsen äiti.

Tiedostimme sen, että sairauteni ja sen aiheuttaman liikuntavamman vuoksi tulevaa lastamme saatetaan alkaa kiusaamaan.

Tiedostin, etten voi olla täysin sellainen äiti kun haluaisin.

Tiedostin, että Isimieheltä vaaditaan isänä ja puolisona, enemmän kuin muilta.

Tiedostin sen, että kun ikää tulee lisää, sairaus tulee olemaan elimistölleni raskaampi.



Olimmeko itsekkäitä?



Minusta emme. Koen, että meillä on aivan samanlainen oikeus hankkia lapsia, kun kenellä tahansa muullakin pariskunnalla. Sairauteni ei tule ikinä vähentämää sitä rakkauden määrää, mitä A-muru meiltä saa, eikä tee meistä huonompia vanhempia -tai minusta huonompaa äitiä.
Toki meillä on omat ongelmamme, mutta onko sellaista perhettä edes olemassa, jolla ei olisi jokin ongelma? Ei edes "Täydellisillä Blogiäideillä.".
Meillä yksi ongelmistamme on sairauteni ja sen aiheuttamat haasteet, mutta hei haasteet on tehty kohdattavaksi ja ne voitetaan tai hävitään, asenteesta riippuen!
Kaikkeen en pysty pyöriksen takia, mutta sitä varten on Isimies, Avustaja, enot, tädit ja kummit juoksemassa Pomppulassa hikihatussa A-murun perässä, kun samalla minä kuvailen punanaamaista ja hikistä Isimiestä, Avustajaa, tätejä, enoja ja kummeja sekä tietenkin riemusta kiljuvaa A-murua. ;)

A-muru on selkeästi nuoresta iästään huolimatta omaksunut, ettemme ole samanlainen perhe kun muut perheet. Etten ole samanlainen äiti, kuin muut. Olen silti hänelle äiti, paras mahdollinen äiti.
A-muru tietää rajoitukseni ja sen etten jaksa välttämättä aina leikkiä. Silloin hän tuo minulle kirjan ja sanoo ihanalla herkällä äänellään: "Nyt äiti luetaan." tai menee pyytämään Isimiestä leikkimään.
Olemme Isimiehen kanssa molemmat hyväksyneet sairauteni ja osaamme jo ottaa siihen liityviä vastoinkäymisiä paremmin vastaan. Olemme kuitenkin kasvaneet yli kymmenen vuotta toistemme ja sairauteni kanssa. Toivon, että A-muru tulee myös isompana hyväksymään minun sairauteni.

Elämästä ei ikinä tiedä. Aina voi sattua onnettomuuksia tai vakavia sairastumisia.
Elämää ei vaan voi suunnitella, vaan elämä vie ja on vain luotettava, että se tarjoaa parhaat mahdolliset kortit sen elämiseen.
Minulle on elämä jakanut muutaman huonomman kortin, mutta se on minusta itsestäni kiinni, miten pelaan ne. Voin taistella vastaan, kiukutella, itkeä ja huuta, ja sitten hävitä pelin, tai hyväksyä ne muutaman huonomman kortin niin monen hyvä joukossa ja pelata niillä mahdollisimman hyvin. Niin olenkin pyrkinyt tekemään ja voitto on erittäin lähellä.

Meillä elää pienenä hartaana toiveena tulevaisuudessa myös haave Pikku kakkosesta, joka täydentäisi ennestään ihanan ja jo täydellisen perheemme. Jos tämä haave ei syystä tai toisesta toteudu, niin se on sitten takoitettu niin. Pidämme kuitenkin toivosta kiinni niin kauan, kun toivo elää -ja se elää kauan! ♥

Tänään koin jälleen erään äitiyden tähtihetkistä. A-muru istuin viereeni sohvalle, silitti poskeani ja sanoi "Äiti on inana." (Äiti on ihana), antoi pusun ja pyysi päästä syliin.
Juuri tällaisina hetkinä olen niin onnellinen että päätimme uskaltaa, päätimme toivoa, päätimme rakastaa! Niin saimme A-murun, meidän pienen ihmeemme. ♥


Kuva kesältä 2013.

perjantai 26. syyskuuta 2014

A-murun lempileikit

Kun minun on pyörisäitinä vaikea lähteä ulkoilemaan A-murun kanssa, sisälle pitää keksiä mahdollisimman paljon tekemistä. Kerhoja, esim. seurakunnan järjestämiä perhekerhoja, olemme Isimiehen ja Avustajan kanssa miettineet, mutta ainakaan minä en ole vaan saanut aikaiseksi lähteä sinne. Koenkin siitä morkkista, mutta (seli seli) monesti minun fysioterapiat ja A-murun päiväunet menevät päällekkäin päiväkerhon kanssa. Kotikaupunkimme päiväkerhotarjontaa kyllä kiittelen!

Ulkoilemme kaikki kolme viikolla lähes päivittäin aina yhdessä Isimiehen kanssa. Viikonloppuisin ulkoilua sentään tulee harrastettua enemmän. Yksin en uskalla mennä A-murun kanssa ulos leikkimään ja ottaa sitä riskiä, että A-muru karkaa minulta ja juoksee esim. autotielle. A-muru on kyllä kohtuullisen tottelevainen lapsi, välillä pientä ikään kuuluvaa uhmatuhmaa lukuunottamatta.
Ulkona käymme lenkillä, A-muru omalla pyörällään tai omia nukenvaunuja lykäten tai sitten Isimies ja A-muru lähtevät Isimiehen pyörällä pidemmälle pyöräretkelle. Joskus käymme leikkipuistoissa, mutta yleensä touhuilemme omalla pihalla, leikimme hiekkalaatikolla ja leikkimökissä. A-muru viihtyy hiekkalaatikolla hurjan hyvin. Teemme monen monta hiekkakakkua ja lopulta hiekkaa löytyy niin hiuksista kuin vaipastakin!


Tein pienet kuvakollaasit A-murun lempileikeistä sisällä:

Koti- ja kauppaleikit.

A-muru rakastaa koti- ja kauppaleikkejä. Puiset leikkiruuat ovat nyt suosiossa ja puisilla leikkiruuilla kokkaillaan ja tuotoksia myydään päivittäin! Toinen meistä on aina kassalla ja toinen asiakas. A-muru on oppinut tunnistamaan suurimman osan puisista ruoka-aineksistaan ja oma kassakone piippailee, kun "VIZA"-korttia vingutetaan tasaiseen tahtiin ruoka- ja herkkuostosten yhteydessä. ;)
Toivoimme A-murulle puisia leikkiruokia syntymäpäivälahjaksi ja niitä A-muru saikin paljon. Myös me Isimiehen kanssa ostimme erilaisia puisia leikkiruokia hänelle. En tosin ole aivan varma, kumpi puisista leikkiruuista on innostuneempi, äiti vai A-muru! ;)
Pientä kritiikkiä puisista leikkiruuista haluaisin kuintenkin antaa. Terveellisiä ruoka-aineksia on todella vähän tarjolla. Sen sijaan herkullisen näköisiä ja syötävän söpöjä muffinsseja, leivonnaisia ja jäätelöitä on paljon. Onneksi sentään hedelmiä ja vihanneksia löytyy hyvin. Toivoisin kuitekin, että olisi kunnon ruoka-annoksia, jossa olisi esimerkiksi perunaa, lihaa ja salaattia. Pitänee tutkia mitä eBay voisi olisi tarjota tähän pulmaan. ;)

Kun A-murun ensimmäinen serkku syntyi kohta vuosi sitten, kotileikkeihin on alkanut vähitellen sisältyä myös kolmen vauvanuken hoitoa. Vauvoja hyssytellään vaunuissa ja niille lauletaan unilauluja, kannetaan turvakaukalossa, käytetään potalla, syötetään tuttipullolla ja välillä jopa imetetään! :)

A-murun muita lempileikkejä.

A-muru tykkää leikkiä myös lääkäriä. Kun sairauteni paheni, saimme sairaalasta vinkin ostaa A-murulle lääkärinlaukun helpottamaan äidin sairauteen liittyvien hoitotoimenpiteiden aiheuttamaa mahdollista hämmennystä. Täytyy tosin sanoa, että A-muru on mielestäni ottanut todella hyvin aluksi nenämahaletkun ja jatkuvan tipassa olon ja myöhemmin tämän PEG-letkun. En usko, että lääkärinlaukku on meillä kovinkaan paljoa helpottananut A-murun suhtautumista tilanteeseen.
Lääkärileikkien lisäksi A-muru tykkää lukea kirjoja minun, Isimiehen tai Avustajan kanssa, pelata Ipadilla Pikku Kakkonen-peliä, koota palapelejä, väritellä värityskirjoja, piirrellä, maalata vesiväreillä ja leikkiä "laulupurkki"-leikkiä.
Laulupurkki on muokattu versio laulupussista. Olen tehnyt muutaman laulukortin, joiden etupuolelle olen piirtänyt jotain lauluun liittyvää, takapuolelle liimannut (äitiä varten) laulun sanat ja lopuksi laminoinut kortit, että ne olisi vähän kestävämmät. A-muru rakastaa, kun hänelle lauletaan ja laulaa ja leikkii itsekin jo mukana. A-muru osaakin jo laulaa monta laulua ihan itse, toki osin omilla sanoillaan. :)

Nyt leikkeihin on lelujen lisäksi tullut piilosilla-leikki ja hippa.

Olen pyrkinyt leikkiasioissa siihen, että tarjoamme parhaamme mukaan A-murulle erilaisia virikkeitä (leluja eri materiaaleista, erilaisia kirjoja esim. äänikirjoja ym.) sekä siiihen, että A-muru pystyy leikkimään myös yksin. Aluksi livahdin kesken leikin A-murun huoneesta pois (niin hyvin kun pyöriksellä voi "livahtaa" huomaamatta ;) ), mutta A-muru huomasi sen hyvin nopeasti. Lopulta kuitenkin A-muru on oppinut leikkimään myös yksin. Se helpottaa arkea huomattavasti, kun ei tarvitse istua "seuraneitinä" A-murun leikkejä katselemassa, vaan hänet voi jättään hyvillä mielin leikkihuoneeseen leikkimään ja samalla voi itse tehdä jotain muuta, kuten kirjoittaa blogia. ;)

Millaisia leikkejä teillä leikitään?

torstai 25. syyskuuta 2014

Matkaan taas lähden nyt...

Millaista on matkustaa lapsen kanssa?
On matka pitkä tai lyhyt, niin jokainen äiti ja isä tietää, ettei se aina välttämättä ole ruusuista. Aina jää jotain pakkaamatta, tai jopa koko matkalaukku jää kotiin ja vasta tunnin matkustamisen jälkeen huomaat, että jotain olennaista puuttuu... Pinna on kireällä, lapsi huutaa, aikataulu pissii ja nälkäkin olisi, eikä yhtään huoltsikkaa ole lähistöllä. Onko tuttua?

Itse olen aika järjestelmällinen pakkaaja, mutta aina silloin tällöin jotain pientä unohtuu.
Pakkaan aina koko perheen tarvikkeet mukaan, eli jos jotain jää, niin en voi syyttää kuin itseäni. Syy miksi Isimies ei osallistu pakkaamiseen on se, kun olen saanut pakkaushelvettini päätökseen, alkaa Isimiehen helvetti. Isimies hoitaa siis auton pakkaamisen järkevästi, koska ainakin meillä on aina paljon (liikaa, ei vara venettä kaada! ;) ) tavaraa mukana on sitten reissu pitkä tai lyhyt: On kaksi pyöristä (toinen sisälle ja toinen ulos), liian täyteen pakattu matkalaukku, jos jonkinlaista pussia ja nyssykkää ja kaiken päälle minikoirat L ja M omassa matkustusboxissaan! Kyllä siinä meidän tila-autokin jo täyttyy... ja ai niin, itsekin pitäisi mahtua vielä mukaan! ;)
Pakkaamisen apuna käytän loputtomia listoja ja lopulta listojenlistoja, johon on lajiteltu mitä pitää pakata mukaan ja mihin laukkuun, kassiin tai reppuun.
Pyrin pakkaamaan kaikki tavarat aina päivää ennen reissua, tai ainakin nostamaan esille, ettei reissupäivänä iske paniikki. Listoja luen orjallisesti ja aina kun olen laittanut oikean tavaran oikeaan kohteeseen, yliviivaan asian listalta pakatuksi. Olen siis todellinen listapakkaaja!
Listat helpottavat hurjasti Olenko_Varmasti_Pakannut_Kaiken -stressiä, kun voin hetki ennen lähtöä varmistaa, että kaikki listalla olevat  asiat on yliviivattu. Konrtollifriikkiä? Ehkä, mutta helpottaa elämää ja matkalle lähtöä, varsinkin jos kyse on pidemmästä reissusta.

Teimme vasta A-murun ja Avustajan kanssa päivän reissun taksilla erääseen yliopistolliseen sairaalaan. Aikaa matkustamiseen per suunta meni useampi tunti, joten oli hyvä varauta monenlaisilla virikkeillä, vaikka A-muru onkin jo aikamoinen konkari matkustamisessa. Hän oli vain vajaa kuukauden ikäinen, kun teimme ensimmäisen pidemmän matkan, itseasiassa samaisen sairaalan polille. A-muru onkin ollut mukanani samaisen sairaalan polikäynneillä useita kertoja ja on jo hoitajillekin tuttu. Välillä neiti nukkui matkat mennen tullen ja välillä ollaan huudettu ainakin toinen väli... Siinä vaiheessa sai kiittää taksikuskin hermoja! :D

Tämä vasta tehty matka meni onneksi hyvin ja A-muru nukkui mennessä ja palatessa katseli Ipadista piirrettyjä. Meidän reipas murunen! Matkantekoa helpotti huomattavasti myös se, että A-muru on totaalisen ihastunut taksikuskiini, T:hen! Voiko noin pieni ihastua, voi! Näkisittepä sen keikistelyn, kun A-muru näkee T:n! Kun menen T:n kyydillä esim. fysioterapiaan, A-murun on aina pakko päästä vilkuttamaan ikkunasta, ei minulle, vaan T:lle! :D Ja voi sitä surua ja parkua, jos T ei huomaa! Nykyään A-muru tuleekin jo portaille vastaan moikkailemaan ja keikistelemään. ;)
Juuri tällä vasta tehdyllä matkalla huomasin, kuinka paljon A-muru tykkääkin T:stä! Avustaja ei kelvannut enää nostamaan taksiin ja kiinnittämään turvaistuimeen, vaan T:n piti tehdä se. T:n piti mennä myös A-murun kanssa leikkimään, kun olin letkuttamassa päivällistä invavessassa. Avustaja ei kelvannut edes enää leikkeihin. :D Toisaalta Avustaja sanoi, ettei T näyttänyt ollenkaan pistävän hanttiin leikkihetkestä A-murun kanssa.

Kun kehuskelin järjestelmällisestä pakkaamisestani, niin tässä vähän listaa, mitä lähti mukaan viimekertaiselle reissullemme:

- A-murulle: Turvaistuin ja Isofix- kiinnitys, matkarattaat, kirjoja, Ipad jossa oli ladattuna lastenohjelmia, pupu (A-murun lempilelu, joka on niin tuhnuinen ja ei enää niin valkoinen, etten kehdannut sitä kuvata. Pestähän sitä ei tietenkään saa, kun vain salaa.), lastenmusiikkia, purkkiruoka, essu ja lusikka (varmuuden vuoksi, jos ruokapaikassa ei olisi lapsille muuta ruokaa kun nakkeja ja ranskalaisia...),"herkkupusseja", eli hedelmämarjasosepusseja, Talk-muruja välipalaksi, vesinokkis, vaippoja, vaihtovaatteita ja lopuksi oma reppu, jossa kirjat, pupu ja muut lelut olivat.
- Äidille: Pyöris, käsilaukku, jossa oli perussetti: kännykkä, lompakko, avaimet, aurinkolasit, hiusharja ja stimulaattorin ohjain ym. Ruiskuja, letkuruokaa, pari käsipyyhettä letkutusvahinkojen varalle (liikkuvassa autossa letkuttaminen ei ole varmsti mikään helppo homma ja vahinkoja sattuu välillä muutenkin!), letkutussetti, ruiskunsupistaja, vettä "juomaksi" (nesteytykseen) ja letkun huuhteluun ja vielä reppu tälle kaikelle tavaralle.

Pöytä täynnä tavaraa. :D
Vaikeavammaisena minulla on ns. vakitaksioikeus, eli minun ei tarvitse erikseen tilata kyytiä taksikeskuksesta, vaan voin soittaa suoraan kuskilleni ja hän hoitaa kyydin tilauksen. Olen siis valinnut oman taksiyrittäjän ja ilmoittanut Kelaan siitä.  Taksilapun hankin tietysti normaaliin tapaan itse, sitä kuljettajat eivät tee puolestani.
Minua ajaa enimmäkseen vakitaksiyrityksen kaksi kuljettajaa. Juurikin A-murun "ihastus" T ja lisäksi K. Molemmat ovat aivan huipputyyppejä, enkä voisi saada parempia kuskeja! Juttu luistaa ja naurua piisaa molempien kanssa ja tarvittaessa pystymme puhumaan myös vakavista asioista. Kuten viime reissulla mennessä puhuimme vakavia elämästä ja kuolemasta ja palatessa...no sanotaanko että naurua piisasi! ;)
Minulla oli vanhassakin asuinkaupungissa mahtavat taksikuskit M ja A. Muuttaessani uudelle paikkakunnalle M järjesteli minulle vakitaksioikeutta tutuille kolleegoilleen, T:lle ja K:lle. :)

Lopuksi vielä kerron "loppukevennykseksi", millainen matkakatastrofi meille oli Isimiehen kanssa käydä ennen A-murun syntymää.
Olimme matkalla Helsinkiin ja sieltä oli tarkoitus suunnata risteilylle. Olimme matkassa omalla autolla ja pysähdyimme kahville pienelle huoltoasemalle. Juotuamme kahvit, lähdimme tyytyväisinä jatkamaan matkaa ja juttelimme tulevasta risteilystä. Yhtäkkiä, n. 5 minuuttia ajettuamme, Isimies hätkähti ja katsoi taustapeiliin ja alkoi kamala kiroaminen. Hän oli unohtanut nostaa pyörikseni takakonttiin! Ei muuta kun perinteinen "uukkari" ja kovalla kiireellä takaisin. Voi sitä onnea, kun pääsimme takaisin huoltsikan pihaan, niin siellä se minun pyöris odotteli hakijaansa samassa parkkiruudussa, johon Isimies oli sen unohtanut. :D

Millaisia matkustus- tai pakkauskatastrofeja teille on sattunut?

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Niin ysäriä kun se onkin, mutta tässä se silti tulee: YSTÄVÄKIRJA

Ajattelin tehdä ihan huumorimielellä tällaisen aikuisten ystäväkirjan. Saatte tietää sen kautta minusta kaikkea turhaa, mutta eikös ystäväkirjat olekin sitä varten?
Rakastin alakouluikäisenä täyttää ystäväkirjoja ja minulla oli itselläkin muutama. :) Joten tässä se tulee, Selinan ystäväkirja.

ENSIMMÄISIMMÄT:
- Ensimmäinen lävistys/tatuointi: Korvakorut n. 10-vuotiaana. Tatskoja ei ole.
- Ensimmäinen vihollinen: Oma sisko, kaikella rakkaudella! ;)
- Ensimmäinen konsertti: Fröbelin Palikat, muistaakseni. :D Myös pikku A-muru tykkää Fröbeleistä ja järkytyin, kun näin uusimpia videoita heistä...No kaikki vissiin vanhenee, niin kai minäkin! ;)

VIIMEISIMMÄT:
- Viimeisin suudelma: Aamulla Isimiehen lähtiessä töihin.
- Viimeisin lukemasi kirjaston kirja: ÖöÖöö... Luen parhaillaan laiskalla tahdilla Stephen Kingin Kuvun alla -kirjaa, mutta se on sellainen halko, että se on jo jatkoajalla lainassa.
- Viimeisin nähty elokuva elokuvateatterissa: Hih, Twilight Aamunkoi osa 1, mutta en tunnusta olevani fani! ;)
- Viimeisin syöty ruoka: Oikein kunnon ruokaa en ole huhtikuun jälkeen voinut syödä, mutta viimeisin ruoka jonka pureskelin ja nielin oli sairaalan kanttiinista ostetut sämpylä ja munkki. Juomaksi join vain vettä.
- Viimeisin puhelu: Isimiehelle, että onhan hän muistanut tulla kotiin ajoissa ja päästänyt Avustajan kotiin.
- Viimeisin soitettu biisi: Näyttäisi Spotifyn mukaan olevan Rihannan Stay.
- Viimeisin ärsytys: Liittyy viimeiseen puheluun. :D Arvatkaa vain muistiko se?! Onneksi Avustaja on joustava aikatauluissa!
- Viimeisin juotu juoma: Oikein kunnolla juotuna vesi silloin huhtikuussa.
- Viimeisin nalkutus: Isimiehen hidastelu. Ja naiset on muka hitaita ja AINA myöhässä, pyh ja pah! :D
- Viimeisin vierailtu nettisivu: OMA BLOGI! :D

LYHYET VASTAUKSET:
- Olen....jännittynyt mitä tästä blogista tulee...
- Haluan...uuden kameran.
- Minulla on...ihana perhe ja ystävät!
- Toivon...terveyttä läheisilleni.
- Vihaan...valehtelijoita ja teeskentelijöitä!
- Pelkään...että läheisilleni ja rakkailleni sattuu jotain pahaa.
- Kuulen..tällä hetkellä tasaista tuhinaa A-murun sängystä.♥
- Pohdin...tuleeko minusta bloggaajaa vai ei.
- Rakastan...elämää, perhettä, rakkautta, ystäviä.
- Minuun koskee...jos A-muru itkee lohduttomasti, enkä saa itkua loppumaan.
- Minä aina...sanon A-murulle ja Isimiehelle, että he ovat rakkaita.
- Minä en ole...täydellinen, kukaan ei ole.
- Laulan...lastenlauluja pikku A-murun kanssa. Suosiossa on nyt 5 pientä ankkaa ja Pieni pilvi pehmoinen.
- Itken..huolesta, ilosta, kivusta ja surusta.
- En ole aina...rehellinen itselleni.
- Kirjoitan...blogia ja satunnaisesti päiväkirjaa.
- Hämmennyn...jos ihmiset käyttäytyvät huonosti lasten seurassa.
- Tarvitsen...enemmän aikaa.
- Minun pitäisi...mennä letkuttamaan iltapala ja iltalääkkeet.

KYLLÄ VAI EI?
-Pidätkö päiväkirjaa?: Kyllä, satunnaisesti.
- Onko ruuanlaitto sinusta hauskaa?: Kyllä, rakastan leivontaa ja ruoalaittoa! Tein aikanaan kaikki soseet A-murulle. Hän ei monesta kaupan purkkiruoasta pitänytkään.
- Onko sinulla salaisuus, jota et ole kertonut kenellekään?: Ei.
- Pidätkö valokuvattavana olemisesta?: En, mutta viihdyn kameran takana erinomaisesti!
- Oletko kiivennyt puuhun viimeisen puolen vuoden sisällä?: En. :D
- Oletko koskaan hengittänyt heliumia ilmapallosta, että saisit puhua hassulla äänellä?: Kyllä. :D

SEKALAISIA:
- Oletko ihastunut?: En, mutta rakastunut kyllä.
- Haluatko mennä naimisiin?: Tehty jo 5 vuotta sitten!
- Kärsitkö matkapahoinvoinnista?: Kyllä, valitettavasti. YÄK!
- Oletko terveysintoilija?: A-murun kohdalla osittain kyllä, mutta itseni kohdalla en niinkään. A-muru ei esim. saa karkkeja, mutta satunnaisesti hän on alkanut saada jäätelöä ja leivonnaisia, esim. kylässä tai juhlissa.
- Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?: Tulen, erittäin hyvin. Myös anopin ja appiukon kanssa tulen erittäin hyvin juttuun. Anoppila onkin toinen kotini. ♥
- Pidätkö ukkosmyrskyistä?: Osittain kyllä.
- Tämänhetkinen hiustesi väri: Vaikeasti selitettävä. :D
- Syntymäpaikka: Sairaala. ;)

LEMPI-
- Numero: 1.
- Väri: Valkoinen.
- Päivä: Perjantai.
- Kuukausi: Kesäkuu. Kesä on vasta alussa ja luonto heräämässä kauneimpaan loistoonsa.
- Laulu(t): Voi monia, niin monia....Esim. Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen. ♥ Nyyh, niin ihana!
- Vuodenaika: Kesä.
- Juoma: Teen juomista tällä hetkellä hyytelöitä ja passionhedelmästä tehdystä tuoremehusta tulee parasta hyytelöä! Nam!
-Puu: Vaahtera, varsinkin syksyisin.

KUMMAN VALITSET?
- SÖPÖILY vai VEHTAUS: Söpöily.
- KYLMÄ vai KUUMA KAAKAO : Kuuma kaakao.
- MAITO-, TUMMA vai VALKOSUKLAA: Tumma suklaa.
- VANILJA vai SUKLAA: Vanilja.
- MANSIKKA vai VADELMA: Vadelma.
- PERUNA, RIISI vai PASTA: Peruna.
- AURINGONLASKU vai -NOUSU: Auringonlasku.
- TÄHDET vai KUU : Tähdet.

VIIMEISEN PÄIVÄN AIKANA, OLETKO...
- Itkenyt?: En.
- Auttanut jotakuta?: Kyllä.
- Ostanut jotain?: Kyllä.
- Jutellut ystävän kanssa?: Kyllä.
- Ollut sairas?: En.
- Käynyt elokuvissa?: En.
- Käynyt ulkona syömässä?: En.
- Sanonut; Minä rakastan sinua?: Voi kyllä, ja monesti. ♥
- Kirjoittanut oikean kirjeen?: En.
- Kirjoittanut päiväkirjaan?: En.
- Puhunut vakavia?: Kyllä.
- Ikävöinyt jotakuta?: Kyllä.
- Halannut jotakuta?: Kyllä.
- Riidellyt ystävän kanssa?: En.

VOISITKO KOSKAAN...

- Syödä hyönteistä?: Voisin.
- Hypätä benji-hyppyä?: En. 
 -Tappaa ketään?: En.
- Kävellä tulisilla hiilillä?: En. :D
- Olla kasvisyöjä?: Kyllä.
- Lyödä tuntematonta?: En.
- Laulaa karaokea?: En, minulla on kamala esiintymiskammo!
- Vetää ympärikännejä?: Miksen, mutta silti, en.
- Olla myymälävaras?: En.
- Puraista kirjastontätiä?: MITÄ?! :D No ei ole kyllä käynyt mielessä.
- Värjätä hiuksiasi sinisiksi?: En.
- Olla ilman meikkiä julkisesti?: Meikkaan TODELLA harvoin! Mun meikit on varmaan kaikki vanhoja! :D
- Huijata kokeessa?: En.
- Laittaa jonkun itkemään?: Riippuu toki tilanteesta, mutta en mielelläni.
- Seurustella 10 vuotta itseäsi vanhemman kanssa?: Miksi ei?

Harmittaa ettei minulla ole tallessa enää yhtään ystäväkirjaa lapsuudesta. Sieltä saisi varmasti monet naurut! :D

Pidittekö lapsena ystäväkirjaa ja onko teillä niitä yhtään tallella enää?

tiistai 23. syyskuuta 2014

Miten mahduit pyörätuoliisi raskaana ja muita ennakkoluuluoja pyörätuoliäidistä

Jo A-murun raskautta suunnitellessa tuli esille monenlaisia ennakkoluuloja raskaudesta ja sen onnistumisesta ja minusta äitinä.

Ensimmäinen ennakkoluulo koski tosin minua ja Isimiestä yhdessä.
Ystävällistä naapurin mummoa suoraan lainaten: "teetteks te muka sitä, tai pystytteks te muka siihen?!". Öööö ei, tuulipölytyksellä ajattelimme raskautua.
En muista ollenkaan asiayhteyttä tähän tapaukseen, koska enhän minä nyt naapurin mummolle kertonut, että sunnittelimme perheen perustamista. Ihmettelenkin nyt, miksi ihmeessä seinänaapuria kiinnosti niin kovasti seksielämämme ja varsinkin se ettei sitä voi ollakaan hänen ajatusmaailmansa mukaan vammani takia.

Muistan vieläkin sen päivän, kun olimme Isimiehen kanssa päättäneet ehdottaa kipupolilla miespuoliselle lääkärilleni voimakkaampien kipulääkkeiden alasajoa raskaushaaveiden vuoksi ja saimme täystyrmäyksen. Hänen mielestään minun ei kannata hankkia lasta, olenhan vaikeavammainen ja sitä paitsi mitä minä lapsella edes teen. Sain tiuskaistua, ettenhän minä sitä lasta hänen kanssaan tule tekemään ja sitten aloin itkemään. Olin lyöty. Hyvä, ettei hän ehdottanut koiran hankintaa, sitten olisin jo lyönyt. No niitäkin oli tosin siinä vaiheessa jo kaksi. :D
Onneksi vastaanotolla mukana ollut naispuolinen lääkäri oli ymmärtäväisempi ja varovaisen optimistisesti teki meille suunnitelman hitaasta kipulääkityksen purusta. Lisää asiasta voitte lukea täältä.

Kun tulin raskaaksi sain kokea monenlaista reaktiota minun raskauteen liittyen.
Perhe ja lähimmät ystävät tietysti tukivat, koska tiesivät miten paljon aikaa vaati, että pystyimme ylipäätään tulemaan raskaaksi ja kuinka paljon halusimme lapsen.
Olenkin aina sanonut, että vaikka A-murun raskaus lähti toisesta kierrosta, niin lasta silti yritettiin yli vuosi, jos lasketaan lääkityksen hidas purku mukaan.

Negatiivisia kokemuksia on onneksi vain muutamia.
Kävin perusverikokeissa, niin laborantti purskahti itkuun, kun kuuli minun olevan raskaana, hyvä ettei halannut. Niissä alkuraskauden "hormonipöllyissä" ja jatkuvan pahoinvoinnin takia en sietänyt lainkaan itkeviä  ihmisiä, varsinkaan joiden pitäisi hoitaa minua sillä hetkellä. Teki mieli sanoa voimasanoja käyttäen, että ryhdistäydy nyt nainen, mutta nielin ärtymykseni ja hymyilin vain ja pyysin jatkamaan kokeiden ottoa, että pääsen syömään, tai oksennan hänen päälleen.
Sain kuulla tk-lääkäriltä arvostelevalla äänensävyllä, ollaanpas me oltu rohkeita (tarkoitti tyhmänrohkeita), kun aloimme yrittämään vauvaa ja tulimme raskaaksi. Niin, eihän me kun reilu vuosi valmisteltu raskautta lääkäreiden valvonnassa.
Välillä tämänkaltaiset tilanteet saivat minut epäilemään itseänikin, oltiinko me tyhmänrohkeita, vai vaan kaksi aikuista, joille on tulossa esikoinen?

Neuvolassa meillä oli kuitenkin maailman paras neuvolatäti! Olin aivan paniikissa, että mitähän neuvolakäynneistä tulee jos kemiat ei vain kohtaa. Hän oli kuitenkin IHANA ja tuki, neuvoi ja rohkaisi. Hän ei pitänyt meitä yhtään sen kummempina vanhempina, kuin keitään muitakaan asiakkaitaan. Emme saaneet siis säälipropseja pyöriksestä tai erityiskohtelua.
Paras neuvo, mitä neuvolatätimme antoi minulle pohtiessani muiden reagoimista raskauteeni siinä vaiheessa kun se alkaa näkymään oli, että antaa heidän puhua ja pauhata. Me itse tiedämme, että meillä kaikilla kolmella on asiat kunnossa, hyvä hoito ja hyvä tulevaisuus.

Myös äitiyspoliklinikalla suhtautuminen raskauteen hoitohenkilökunnan puolesta oli kannustava hyvä. Lääkärit tosin vaihtuivat usein, joten monesti jouduin selittämään samoja asioita uudelleen, välillä vääntäen ratakiskosta, kun rautalanka ei enää riittänyt. Sairauteni täysin ymmärtäminen saaattaa tuottaa neurologeillekin päänvaivaa, niin synnytyslääkärille koko oirekirjoni mahtoi olla täyttä hepreaa.
Polin odotustilassa jotkut tulevat äidit ja isät katsoivat välillä pitkään, kun silittelimme Isimiehen kanssa vauvamasuani, mutta emme antaneet sen häiritä. Suurimmalta osalta saimme kuitenkin vain kannustavia hymyjä.

Hauskojakin tilanteita tapahtui! :)
Menimme loppuraskaudesta kätilön kehotuksesta käymään synnytysvastaanotolla käyrillä ja ovella Isimiehen lykätessä minua sisälle kätilö tuumasi kovaan ääneen: "Ai sieltä tullaankin noin hienolla kulkupelillä!" Hän tarkoitti siis pyörätuoliani. Olin hieman hämilläni, mutta annoin asian olla. Seuraavaksi kätilö ilmoitti, että otetaan pissanäyte, joten nouses rouva ylös ja kävele oikealle, siellä on vessa ja tarvittavat välineet. Vastasin heti että en voi kävellä. Hän kysyi ihmeissään, että miksen muka. Vastasin jo hieman vaivaantuneena, etten ole kävellyt useaan vuoteen ja liikun siksi pyörätuolilla. Siinä vaiheessa kätilö meni vaikeaksi ja hänelle tuli yhtäkkiä jotain muuta tekemistä ja saimme uuden kätilön.
Toinen hauska tilanne tapahtui, kun haastattelin äitini kanssa uusia henkilökohtaisia avustajia. Juttelimme haastateltavan kanssa niitä näitä ja samalla teimme haastattelua rennolla asenteella. Yhtäkkiä hakija kysyi minulta, että missä se vauva on ja saisiko häntä käydä katsomassa. Siinä vaiheessa aloimme äitini kanssa nauramaan. Olin silloin rv 36. No vatsani oli pieni ja naamioitui erittäin hyvin istuma-asennon vuoksi. Moni ei tiennyt minun olevan raskaana ja kärsin vakavasta masukateudesta! Oikeasti!  :D No näin jälkeen päin ajateltuna pieni maha oli varmasti vain etu kun istun pyörätuolissa.
Muistan vieläkin sen, kun minua valmisteltiin sektioon ja anestesiahoitaja tuli erittäin sympaatisella äänellä kysymään, että miten nyt jakselen, kun olen näin pienillä viikolla synnyttämässä. Vastasin hämmentyneenä, mutta varmasti vain jännityksen vuoksi hymyillen olevani rv 38+0. Hoitaja katsoi minua ja mahaani ja sanoi, että vatsani koon puolesta voisin olla raskaudessa vähän yli puolenvälin.

 
Rv 38+0, viimeinen masukuva ennen saliin menoa.

Kun A-muru syntyi, saimme synnyttäneiden vuodeosastolla mahtavaa kohtelua. Kukaan ei epäillyt vanhemmuuttamme, eikä kykyjämme. Me olimme samanlainen perhe, mitä muistakin huoneista löytyi. Saimme olla meitä varten tehdyssä perhehuoneessa 5 vuorokautta ja tutustua rauhassa pikkuruiseen A-muruun. ♥
Kohta tulee vuosi siitä, kun siskoni oli synnyttämässä esikoistaan samassa sairaalassa ja hoitajat muistivat edelleen meidät!

Synnytyksen jälkeenkään en/emme säästyneet ihmettelyiltä ja oudoilta kommenteilta.
Miten joku, joka on pyörätuolissa voi olla raskaana ja synnyttää lapsen? Ne olivat suurimmat kysymykset. Äitiyttäni ei sinänsä epäilty, kun vain kerra.
Olimme A-murun ja Avustajan kanssa apteeksissa ja minä pidin A-murun kaukaloa sylissäni ja lepertelin hänelle vähintäänkin äidilliseen tyyliin, kun yksi mummo tuli katsomaan vauvaa ja kysyi Avustajalta, joka on hieman yli viidenkymmenen, tosin erittäin hyvin säilynyt, että onko lapsi hänen esikoisensa. Voi sitä mummon ilmettä, kun ilmoitin lapsen olevan minun. Toivotti hän siunausta ja päivitteli, etten varmaan voi lastani imettää, kun en voi kävellä ja olen pyörätuolissa. Niin, ehkä heidän aikanaan ne "maitohinkkien" maitorauhaset sijaitsi jossain muualla, mutta nykyaikana ja minullakin ne ovat kyllä rintojen kohdalla, ei jalkojen. ;) Voi mummot...
Minulta myös kysyttiin, että kävelinkö raskauden aikana, koska eihän pyörätuolissa voi odottaa vauvaa, eihän siihe mahdu mahan kanssa! Voin kertoa, että hyvin mahtui! Minulle tuli raskauskiloja jatkuvan pahoinvointini takia vain 4, kun taas Isimies saman syyn takia (söi minunkin ruuat ;) ) sai raskauskiloja 7.

Kirjoitan myöhemmin mitä erityistarpeita pyörätuolini aiheutti vauva-arkeemme ja millaisilla keinoilla selvisimme.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Minäkö bloggaajaksi?

Miten minäkin tähän ajauduin?! Netti pursuaa jo jos jonkinlaista blogia ja minäkin näemmä vielä haluan sukeltaa (lue: tunkea) mukaan blogimaailman syövereihin! 
Tein päätöksen vihdoin. Tätä päätöstä on pohdittu, sulateltu, kerran jopa päätetty ryhtyä siihen ja 4,5 minuutin päästä käännetty kelkkaa. Luodessani tätä blogia onnistuin kerran jopa poistamaan koko Google-tilini, niin näppärä tämän koneen ja Bloggerin kanssa olen! Parit paniikkipuhelutkin on jo bloggarikonkari-M:lle soitettu ja tekstejä oikoluetettu...  No katsotaan rauhassa mitä tästäkin seuraa! Hyvät naurut ainakin! ;)

Bloggaamisesta, salaisesta sellaisesta, minulla onkin kokemusta parin vuoden takaa, kun Isimiehen kanssa kasvatimme masuajamme (Kyllä, me molemmat! :D ) ja odottelimme A-murua syntyväksi. Se oli jotenkin turvallista, koska blogi oli suljettu, salattu, piilotettu -miten vain se haluaa ajatella.
Nyt ajattelinkin olla niinkin rohkea, että perustan julkisen (APUA) blogin tietyillä ehdoilla: Kun äiti kelaa-blogissa ei tulla koskaan näkemään A-murun eikä Isimiehen kasvoja, eikä  heistä puhuta täällä omilla nimillä, kuten ei minustakaan. Muuten aion yrittää tarjota elämänmakuista, rehellistä, suorasanaista ja hieman erilaista perheblogia mahdollisille lukijoille ja omaksi iloksi.

Mutta miksi minusta voisi tulla kiinnostava bloggari? Seuraan monia lifestyle- perhe- ja vauvablogeja, joista osa on erittäin suosittuja ja osa muuten vaan minun mieleeni. En usko että minun blogini tulee koskaan olemaan suosittu, mutta se ei tässä olekaan tarkoitus. Tarkoitukseni on....en vielä tiedä. Hitto, haluan vain (tällä hetkellä, en ehkä enää huomenna) kirjoittaa blogia, tarvitseeko sitä sen kummemmin selittää. :D

Erilaisen kotiäitibloggarin minusta tekee ainoastaan sairauteni ja sen aiheuttamat haasteet. Pyörätuoli on ollut minun jalkani jo kymmenisen vuotta ja tulee vastaisuudessakin olemaan. Se aiheuttaa elämäämme toki haasteita, mutta emme ole perheenä antaneet sen häiritä. Isimiehen asenne onkin ollut tässä avainasemassa. Monesti minä olisin jo luovuttanut esim. vaikeakulkuiseen kivijalkaliikkeeseen menossa, niin Isimies ottaa ja nappaa minut syliinsä ja kantaa minut sinne. Toki se herättää kanssaihmisissä hieman hilpeuttä. ;)
Apuna pyöriksen ja Isimiehen lisäksi kotona häärää viikolla Avustaja, jota A-muru uskoo, kunnioittaa ja rakastaa aivan kuten minuakin.

Perheenä teemme samoja juttuja kuin muutkin: matkustelemme -ulkomailla asti,  käymme kaupungilla, leikkipuistoissa ja konserteissa. Katseita tosin keräämme meidän "junallamme", joka koostuu Isimiehestä, joka lykkää minua pyöriksessä ja minusta, joka lykkää pikku A-murua rattaissa. Niin ja puhumattakaan nahistelullamme, kun Isimies käskee kääntää rattaita vasemmalle ja minä käännän oikealle, mutta emme anna sen häiritä. Me olemme perhe. <3

Sairastan CRPSII, joka on ääreishermovauriosta johtuva kipuoireyhtymä ja siihen liittyvää yleistynyttä dystoniaa. Kumpaakaan sairautta ei voi parantaa, eikä ne myöskään ole onneksi periytyviä. Suhteellisen harvinaisia ne tosin ovat, huono arpaonni siis minulla on (enkä muuten lottoa enää!), mutta hoitaa niitä onneksi voi!
Olin 15-vuotiaaksi täysin terve nuori naisenalku, kunnes sairastuin. No can do, elämä on ja silleen, mutta olen vammastani huolimatta päässyt "jaloilleni", mennyt naimisiin elämäni miehen kanssa ja saanut lapsen. Isimies ja A-muru, perhe ja ystävät ovatkin minulle tärkeintä maailmassa. No mahtuu siihen maailmaan kaksi minikoiraakin L ja M, jos osaavat olla kiltisti. ;)

Tässä tämä eka postaus...katsotaan miten jatkuu... ;)