keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Olipa kerran pieni leipuritonttu

Leivoimme A-murun kanssa itsenäisyyspäivänä pipareita ja joulutorttuja.
Voi että meillä olikin mukavaa!

Kuten olen kertonut, rakastan leipomista, mutta etenkin A-murun kanssa. A-murukin tuntui nauttivan pipareiden leivonnasta hurjasti...muustakin kun piparkakkutaikinan syömisestä! ;)

A-murun parhaat piparit:

- 3 munaa
- 4 dl sokeria
- 300 g voita
- 1,5 dl tummaa siirappia
- 11,5 dl vehnäjauhoja
- 4 tl ruokasoodaa
- 2 tl inkivääriä
- 2,5 tl neilikkaa
- 4 tl kanelia

1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Kiehauta siirappi ja lisää siihen mausteet.
3. Sulata voi.
4. Lisää munasokerivaahtoon siirappimausteseos ja voi.
5. Sekoita vehnäjauhot ja ruokasooda keskenään ja lisää ne vähän kerrallaan samalla sekoittaen munasokerivaahtoon.
6. Siirrä taikinamassa muovipussiin ja taputtele se tasaisesti pussin sisälle. Nosta taikina jääkaappiin ja anna tekeytyä vuorokauden. Näin mausteet pääsevät oikeuksiinsa.
7. Leivo pipareiksi ja paista 200 asteessa uunin tehosta ja pipareiden paksuudesta riippuen 5-10 minuuttia.

Pikkuniksit:  
 - Kuten raaka-ainemääristä voi huomata, tämä on ihan valtava iso taikina, josta tulee myös valtavasti pipareita. Suosittelen käyttämään sähkövatkainta tai jos mahdollista niin yleiskonetta. Voit myös puolittaa annoksen. Itse tein koko annoksen, josta puolesta leivoimme pipareita ja toinen puoli meni pakastimeen odottamaan myöhempää käyttöä. ;)
- Piparitaikinan maustamiseen voit myös käyttää valmista piparkakkumaustetta, jota löytyy maustehyllyltä. Annosteluohje löytyy pussin takaa.
- Paistoaika riippuu myös pipareiden paksuudesta, joten ensimmäinen erä kannattaa kellottaa, niin tiedät kuinka kauan pipareita tulee paistaa. Muista tehdä tasapaksuisia pipareita, ettei osa pala ja osa jää raa'aksi. ;)
- Jos haluat koristella piparit sokerikuorrutuksella, niin et välttämättä tarvitse kaupan hintavia sokerikuorrutteita. Voit valmistaa sen helposti itse.

Pikeeri (ohje Kinuskikissa)

- 1/4 dl valkuaista
- 1,5 dl tomusokeria
- 3 tippaa sitruunamehua (kypsentää valkuaisen)

1. Vatkaa valkuasta ja 1 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia.
2. Lisää sitruunamehu ja loput tomusokerista.
3. Vatkaa vielä hetki.
4. Värjää halutessasi elintarvikevärillä.

Pikkuniksit:
- Pikeerin tomusokerin määrä riippuu mihin pikeeriä käytät. Pikeerin käytöstä voit lukea Kinuskikissan sivuilta.
- Jos käytät nestemmäistä elintarvikeväriä, huomioi pikeerin koostumus, ettei se pääse liian löysäksi. Lisää tässä tapauksessa tomusokeria.


Leipipuritonnttu A-muru ja kunnon pose!

Pienen leipuritontun tarina

" Olipa kerran Pikkutonttu, Äiti-tonttu ja Isi-tonttu.
Eräänä päivänä päivänä oli juhlapäivä suuri, itsenäisyyttään koko Suomi juhli. 

Silloin sai Äiti-tonttu idean jyvän, leivotaan herkkuja kunniaksi juhlan hyvän.

Ensin muotit haettiin. Sitten malttamattomina taikinaa pussin läpi maisteltiin.

"Maltti on valttia", sanoi Äiti-tonttu, ja pöytään laski purkin suuren, siellä oli salaisuus piparitaikinan pohjan juuren.

Sitten pöllysi jauhot valkoiset, kuin lumisade pohjoisen. 

Pikkutonttu sokeriksi luuli, mutta kun maistoi vääntyi huuli. Suolaksikin sitä tarjosi, mutta ei, Äiti-tonttu korjasi "Jauhojahan nämä ovat, höpsö Pikkutonttuni!", ja pusun tonntulakin juureen puikkasi. 

Sitten taikina pussista otettiin, oi tuoksu jouluinen koko keittiön valtasi, samalla kun joululaulut taustalla hiljaa pauhasi.

Pikkutonttu vaivaa, kaulii, maistaa ja painaa, kohta pipareiden puute ei enää vaivaa.

Sitten uuniin lämpöiseen, paistumaan piparit laitettiin. Kohta kello piipittää, "Nyt on valmista!", Pikkutonttu hihittää.

Äiti-tonttu nostaa pellin kuuman, uunista hellalle jäähtymään. Malttamattomana kaikki odottavat: "Saako maistaa jo?", Isi-tonttu tivaa, "Ei vielä, pikkupossuni!", Äiti-tonttu ivaa. 

Seuraava pelti uuniin vaan, siellä se paistua saa, ja kohta piparit lautaset täyttää ja voi miten hyvältä näyttää!

Tuoksu on hyvä ja ole hyvä, nyt voit maistaa herkkua, mutta muista myös pientä J-serkkua!

Mutta vielä on työtä siellä, Äiti-tontun keittiössä pientä. 

Tortut pitää leikata, voidella ja makealla hillolla täyttää, voi miten ihanalta näyttää!

Pikkutonttu torttuja voitelee, innoissaan maalailee. Tortut nyt kiiltää, mutta on aika kiittää, koska hillon hajusta pidä ei, tämä Pikkutonttu poloinen. 

Nenäänsä nyrpistää, hieman jo yököttää. Äiti-tonttu pelastaa, heti tilanteen kokonaan, ja pian tortut valmiita on ja pipareiden seuraan liittyä voi, niin ihanan ja jouluisaan.



Valmiina ovat jo herkut tässä!
Haluatko maistaa nyt kysyn tässä?

Oi iloa, riemua ja pienen tontun onnea, kun Pikkutonttu itse leipomaansa piparia maistoi ja maitoon sitä tietenkin kastoi!

Voi sitä rakkautta, voi sitä iloa ja voi sitä onnea, kun Äiti-tonttu Pikkutonttuaan ylpeänä katsoi. Kyllä tämä kaiken vaivan maksoi!

Nyt satu tää on loppu, mut hei, ei oo mikään hoppu. Ohjeen tästä kaappaat ja herkuksi omat piparit kohta suuhusi nappaat!"

                                                                Loppu



Herkullista keskiviikkoa kaikille! ;)

Ps. Osallistukaa arvontaan, mutta arvontaan osallistuaksenne muistakaa liittyä lukijoiksi! ;)

6 kommenttia:

  1. Vau, oot kyllä nähnyt vaivaa tuohon suloiseen satuun. Ihana!

    VastaaPoista
  2. Ihana satu, ja pikku leipuri! Meidänkin pitäisi ottaa muotit ja taikina esiin ja väsätä joulun ensimmäiset piparit :) Tai oikeastaan toiset, ensimmäiset mä käräytin uunissa ja kirosin piparit alimpaan jorpakkoon enkä sen jälkeen ole oikeastaan uhrannut ajatustakaan pipareille:D

    VastaaPoista
  3. Voiiii kun herttasen herkullinen postaus ♡

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! ♥ Tätä postausta oli hauska tehdä! :)

    VastaaPoista
  5. Niiiin ihana ja jouluinen runoilusatu! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥