perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukortti ja hyvä joulumieli

Tänä vuonna päätimme ettemme lähetä joulukortteja, vaan lahjoitimme sen neljänkymmenen euron summan hyväntekeväisyyteen, minkä käytimme viime vuonna joulukorttien postittamiseen.
Järkytyin, kun selasin hyväntekeväisyysjärjestöjen sivuja, kuinka paljon hyvää olisimme saaneet aikaan tällä summalla. Käsittämätöntä, että käytimme kaiken tämän rahan pelkän paperin lähettämiseen!  

Ja painotan, etten halua arvostella mitenkään joulukorttien lähettäjiä. Eihän niitä kortteja pakko ole koko suvulle, serkuille ja serkkujen kaimojen koirille lähettää, kuten me teimme viime jouluna.
Olemme itsekin vuosia lähettäneet joulukortteja sukulaisten ja ystävien iloksi ja saaneet saman ilon joulukorttien vastaanottamisesta. En tiedä mitään niin ihanaa kuin itse tehdyt joulukortit!
Teimme tänä jouluna päätöksen olla lähettämättä joulukortteja, mutta voimme ensi jouluna taas lähettää, ken tietää. :)

Joulukorttirahat lahjoitimme SOS-Lapsikylälle A-murun nimissä. Lahjoitimme 20€ suomalaisten lasten hyväksi ja 20€ ulkomaalaisten lasten hyväksi.

No mitä tällä summalla saa?
Suomeen lahjoitettu raha meni lastensuojeluun yli 17 000 lapselle, jotka eivät voi asua kotonaan ja yli 87 000 lapselle, jotka tarvitsevat jotain muuta lastensuojelun apua tai tukea. SOS-Lapsikylä auttaa ja tukee näiden lasten lapsuutta ja pyrkii tekemeään siitä turvallisen. 
Ulkomaille lahjoitettu raha meni Ebolan uhreille. Ebolaan on kuollut Länsi-Afrikassa yli 4 000 ihmistä ja ainakin 3 700 lasta on jo jäänyt orvoiksi. Sydäntäni puristaa pelkkä ajatuskin.
Ulkomaille lahjoittaessa jo pienelläkin summalla saa paljon aikaan. Esimerkiksi lahjoittamallamme 20€ joku näistä lapsista saa kuukauden ruoka-apua.

Lahjoittaminen on helppoa ja sen voi tehdä suoraan SOS-Lapsikylän nettisivuilla tai soittamalla tai tekstaamalla lahjoituspuhelimeen.

https://www.sos-lapsikyla.fi/kummius-ja-lahjoittaminen/
Linkki SOS-Lapsikylän lahjoitussivulle.
Joustimme kuitenkin tästä joulukorttien lähettämisestä sen verran, että lähetimme sukumme vanhimmille joulukortit, eli kolme kappaletta. Vanhemmat ihmiset kuitenkin odottavat joulukortteja joka joulu ja se tuo heidän elämäänsä sisältöä. Tein myös A-murun isovanhemmille ja kummeille joulukortit, jotka he saavat jouluaattona lahjan mukana. :)

Kun teimme lahjoituksen, minut valtasi heti hyvä joulumieli. Spotify soitti joululauluja, katsoin lastani, katsoin Isimiestä ja olin onnellinen. Olimme saaneet jotain hyvää aikaan, vaikkakin pientä, mutta pienistäkin teoista voi olla suuri hyöty tässä maailmassa.

Toivon sydämestäni, että lahjoituksilla saataisiin suomalaisille lapsille ja nuorille hyvä joulu ja Ebola-alueelle hieman parempi tulevaisuus.

Tämän vuoden joulukortti.
 Oletko sinä harrastanut hyväntekeväisyyttä jouluna tai muulloin?

2 kommenttia:

  1. Se on kyllä ihan jäätävä summa mitä joulukortteihin menee! Me ei olla lähetetty koskaan, mun lapsuuden kodissa kyllä lähetettiin ja lähetetään joillekin, ei tosin kaikille kaiman kummeille :D Mutta tosiaan, mekin lahjoitettiin tänä vuonna muutamat kympit, tulee kyllä hyvä mieli itsellekin. Onhan niitä itsetehtyjä joulukortteja ihana saada, mutta me nyt ollaan menty ihan tylsästi tekstari/soittolinjalla sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin kallista! En ennen edes ajatellut koko asiaa, mutta viime jouluna juuri velkavankeuteen liittyneenä (ostettiin meidän koti) rupesin huvikseni laskemaan ja johan pomppas pala kurkkuun!

      Meilläkin lähetettiin aina joulukortteja ja samoin Isimiehen kotona. Sama tapa sitten vain muutti mukaanamme omaan kotiin. Tänä jouluna ollaankin sitten ekaa kertaa erilaisia. Katsotaan riittääkö sukulaisilla hernepussi nenään vedettäväksi vai tarvitaanko kaksi. ;) Ajateltiin laittaa myös tänä jouluna tekstari jossa toivotellaan hyvät joulut ja kerromme että joulukorttirahat meni hyväntekeväisyyteen. :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥